Somekerjääjät ja lahjoitusten logiikka

Voinko puhua suoraan? Puhun kuitenkin. Minua vituttaa sosiaalisessa mediassa pyörivät kerjäyssivustot. Dollari per klikkaus, shareta elämä ja auta prinssiä - tienaa timantteja. Kusetuksia, skämmejä ja markkinointikikkoja. On myös kampanjoita, jotka ovat todellisia ja joiden rahat menevät oikeaan tarkoitukseen. Kuluneella viikolla otsikoihin nousi keskosena syntyneen lapsen isän perustama 875 grammaa sivusto, jota seuraa jo yli 80 000 ihmistä. Alun perin pienen piirin yhteisöstä tuli nopeasti hitti, vertaistukiryhmä ja lopulta keräys Lastenklinikoiden kummit Ry:n avustuksella.

Jokaisella kolikolla on kuitenkin puolensa, miekassa on monesti kaksi terää ja aina auttaminen ei ole yksioikoista. Tämä tarina saa alkunsa tanssilavalta. Tarkemmin ottaen Arja Korisevan keikalta. Arja, tuo iskelmälavojen ikinuori prinsessa, lupasi lahjoittaa keikkatuotot Lastenklinikan kummien kautta paikalliselle yksikölle. Eräs maakuntalehden kollega ehdotti, että kysyisin lahjoitusvarat saaneelta klinikalta, miten varat vaikuttavat klinikan budjettiin? Toisin sanoen: alimitoitetaanko budjettia tasaisesti ropisevien lahjoitustulojen varjolla?

Ennen kuin jatkan, tehdään muutama asia selväksi: auttamisessa ei ole mitään vikaa, 875 grammaa-ryhmässä ei ole mitään vikaa, Lastenklinikan kummit Ry:ssä ei ole mitään vikaa eikä itse klinikoitakaan voi kuin ylistää. Puhumme nyt niukoista resursseista ja aiheesta, joka kyllä tiedetään, mutta josta ymmärrettävistä syistä puhutaan varsin vaitonaisesti.

Törmäsin vuosia sitten seinään nimeltä sairalan talouspäällikkö, joka kertoi sen mitä kaikki muutkin: "Lahjoitukset eivät missään nimessä vaikuta bujettiin, ne nopeuttavat laitehankintoja." Kaikki eivät olleet yhtä hiljaa. Julkaisin osastolla viikkoja istuneen äidin sekä erikoissairaanhoitajan kriittiset kommentit. Sairaanhoitaja perui jälkeenpäin puheensa ja lehti, jossa työskentelin julkaisi äidin oikaisun, jossa ei mitään oikaistu, ylistettiin vain klinikan toiminta maasta taivaisin. Jotkut tahot ovat moraalisesti liian korkealla keskustellakseen ongelmista.

Moraali on koko kysymyksen keskiössä. "Poliittisille päättäjille voi muodostua moral hazard -ongelma: jos yksityistä rahaa on runsaasti tarjolla, päättäjät voivat lyhytnäköisesti rajoittaa julkisten resurssien suuntaamista. Tähän ei tule sortua", kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen toteaa Helsingin Sanomien haastattelussa. Kanniaisen kommentti liittyy Helsingin uuden valtakunnallisen lastensairaalan kroonisiin rahoitusvaikeuksiin.

Lastensairaala on erinomainen esimerkki ongelmasta, jonka Kanniainen nostaa esille. Sairaalan on tarkoitus korvata nykyinen lastenklinikka, joka kärsii vakavista sisäilmaongelmista ja kosteusvaurioista. Erittäin sairaiden lasten hoitoyksikkö on siis umpihomeessa. Uuden sairaalan oli tarkoitus valmistua vuonna 2017. Tällä hetkellä projektista puuttuu arkkitehti, rahoitus sekä rakennuslupa, joten hommat on niin sanotusti hieman levällään. Vakavin ongelmista on 160 miljoonan budjetti, josta Hus rahoittaa 40 miljoonaa, valtio 40 miljoonaa ja loput herra tietää kuka. Grand plan on kerätä puolet budjetista lahjoituksin. Tähän mennessä keräys on tuottanut 2 miltsiä, joten kirittävää riittää. Tätä tahtia Suomi täyttää 200 vuotta sairaalan avatessa ovensa.

"Nimen omaan nopeammin saadaan uudempia, uutta tekniikkaa olevia laitteita, koska tänä päivänä tekniikka vanhenee niin nopeaan tahtiin, että kun budjettivuosi on budjettivuosi, sitä pitää osata jo ennakoida aina seuraavaa vuotta. Näillä lahjoitusvaroilla me voimme hankkia nopeampaan tahtiin, kun saadaan rahat kasaan, " Ylen haastattelema osastonhoitaja kertoo lahjoitusvaroja käsittelevässä jutussa. Lastenklinikan kummit Ry, joka lahjoitti lastenklinikoille vuonna 2011 1,4 miljoonaa euroa, kertoo sivuillaan päinvastaista: "Sairaaloiden budjettivarat eivät riitä kaikkien tarpeellisten laitteiden hankintaan, vaan apua tarvitaan jatkuvasti."

On vaikea sanoa, kumpi totuus on todempi. Yksi asia on kuitenkin varmaa ja tämän kertoo jo Helsingin lastensairaalan rahoitusongelmat: sairaaloilla on tiukka budjetti ja lahjoitusvarat ovat tervetulleita. Ongelma on siinä, että lastenyksikkö ei voi sanoa budjettivarojen olevan riittämättömiä tarpeellisten laitteiden hankintaan. Näin ei voi olla. Toisaalta, Lantenklinikan kummien täytyy oikeuttaa jotenkin toimintansa ja se tapahtuu tehokkaimmin pieniä elämiä keskoskaapeilla pelastaen. Molemmilla on intressinsä ja totuus seuraa jossain välimaastossa. Budjetoinnin idea on nimen omaan arvioida tulevan vuoden kustannukset. Kun osastonhoitaja sanoo, että lahjoitukset nopeuttavat laitehankintoja, sanooko hän silloin, ettei laitteita alun perinkään budjetoitu?

Eikä kukaan ajattele lapsia ja kenen on vastuu? Solidaarisuus korreloi seksikkyyden kanssa ja no, luonnollisestikin hallituksen, joka päättää terveydenhuollon budjetista. Lamalla on tunnetusti helppo oikeuttaa pieni kiristys, koska yhteiset talkoot ja ninninnöö. On kuitenkin syytä muistaa, että tilanne oli tismalleen sama jo vuosia ennen kuin kansa oli edes oppinut sanan subprime. Emme siis puhu laman aiheuttamista rahoitusvaikeuksista vaan systemaattisesta julkisen terveydenhuollon piiskaamisesta. Suomalaiseen oikeustajuun ei istu ajatus kaikista heikoimmilta ja avuttomimmilta leikkaamisesta. Jos edes heikoimpia ei auteta, autetaanko muita lainkaan?

Budjetin ulkopuolisen avun ja lahjoitusten ongelma piilee epätasa-arvoistavissa käytännöissä. Lastenklinikoiden tapauksessa lahjoitukset varmistavat laitehankinnat, mutta miten on esimerkiksi vanhustenhuollossa tai esimerkiksi päihdetyössä? Kynnys narkomaanien hoitoon lahjoittamiselle on hieman korkeampi kuin suloisten pikkulasten auttaminen, vaikka molemmilla on samat perusoikeudet hoitoon. Eduskuntaan on tulossa piakkoin käsittelyyn kuntalain uudistus, jossa lakia virtaviivaistetaan EU-lainsäädännön kanssa. Suomennetaanpa. Asialistalla on julkisten palvelujen yhtiöittäminen ja ulkoistaminen yksiköiksi, jotta julkishallinto ei sotkisi markkinoita. Julkisen valtaa hivutetaan yksityisen harteille ja markkinoiden armoille.

Epäsata-arvon lisäksi lahjoituksia painaa toinen vakava ongelma: lahjoitukset ovat täysin markkinoiden liikkeiden sanelemia. Kun budjetissa varaudutaan tulevaan tuloskauteen, lahoituksien logiikkaa sanelee ostovoima ja markkinointi. Lastenklinikan kummit Ry:n vuosiraportissa todetaan, että lama näkyy myös lahjoitusten määrässä. Kun lahjoituksia tarvitaan kipeimmin, lahjoitusten volyymi tippuu. Samaan aikaan hallitus on valinnut leikkausten tien ja samaan aikaan lahjoitusvarat vähenevät. Mitä suurempi osa terveydenhuollosta nojaa lahjoitusvaroihin, sitä haavoittuvamman se itse järjestelmästä tekee.

Lahjoittamisessa ei ole mitään vikaa. Siinä, että jo budjetoinnissa lasketaan lahjoittamisen varaan on paljon vikaa. Vapaaehtoisten lahjoitusten nimeen vannovat libertaarit unohtavat, että antamalla yhdelle taholle he saattavat irrottaa varallisuutta täysin toiselle taholle. Julkinen terveydenhuolto on rahoitettava johdonmukaisesti valtionkassasta, ei sattumanvaraisista hyväntekeväisyystuloista. Viime tarkastuksella elimme vielä hyvinvointiyhteiskunnassa, jossa terveydenhuolto kustannetaan verovaroin. Helsingin lastenklinikan tila on häpeällinen. Tätä ongelmaa ei ratkaista kerjäämällä vaan budjetoimalla.

Kirjoitettaessa soi geneerinen soittolista alá anniskeluravintola