KYSYMYS: Olen 20-vuotias nainen ja olen seurustellut poikaystäväni kanssa 5 vuotta. Suhteemme on edennyt ihan hyvin, vaikka olen välillä hieman mustasukkainen, ilman kuitenkaan mitään aihetta. Nyt suhteemme on kuitenkin ajautunut viime kesänä siihen että olimme matkalla rantalomalla, jossa tunnetusti näkyi paljasta pintaa ja pieniä bikinejä. Mieheni tuijotteli varsin paljon ja useampana päivänä näitä kauniita naisia vaikka huomautin hänelle monta kertaa asiasta. En itse vilkuile muita miehiä ja en siis pidä että miehenikään niin tekee ja olemme puhuneet siitä useasti. Pidän myös hyvää huolta omasta ulkonäöstäni sekä olen aika muodokas mutta hoikka, joten en näe mitään syytä tuohon. No tämä johti kovan riitaan, sillä mieheni sanoi ettei siinä ole mitään pahaa ja minä en pysty antamaan anteeksi.
Tästä eteenpäin on menty pelkkää alamäkeä. Mieheni opiskelee muualla kuin minä, ja näemme vain vkl siksi soittelulla on tärkeä osa suhteessamme. Mieheni ei kuitenkaan aina "muista" soittaa minulle vaikka olemme sopineet asiasta. En voi kuitenkaan uskoa että hän muka vain unohtaisi minut näin monen vuoden jälkeen. Yleensä siis minä olen se, joka soittaa juuri tästä syystä, mutta kerran olimme sopineet että jos mieheni kerran kuussa soittaisi minulle illalla. Myös jos satumme olemaan baarissa ja olemme sopineet jonkun lähtöajan ja paikalle sattuu ilmaantumaan hänen kavereitaan, ei poikaystäväni välitä mitään kun sanon että meidän tulisi lähteä vaan on kuin minua ei olisi olemassakaan. Jos sanon että minä lähden, saattaa hän vain ilmottaa että hän jää ja juhlii baarissa aamuun asti. Minusta tuntuu usein että hän käyttää minun kiltteyttäni vain hyväksi, sillä aina aamun tullen hän pahoittelee käytöstään ja sanoo yrittävänsä ajatella minuakin enemmän. Hän on luvannut jo niin usein mutta aina petyn.
Nyt viimeisen riidan jälkeen hän ei enää luvannut yrittää. Sanoi: olen tälläinen, hyväksy minut tälläisenä kuin olen tai etsi parempi. Nyt en tiedä mitä teen. Rakastan häntä kovasti, mutta en halua enää itkeä hänen peräänsä tai tuntea itseäni petetyksi. Minusta tuntuu usein etten ole sitä mitä hän etsii, mutta minulle hän sanoo että olen kaikki mitä hän tarvitsee ja ei osaa vain selittää miksi saattaa ns. unohtaa että seurustelemme silloin kun hän juo tai on kavereiden kanssa. Olen yrittänyt selittää että rakkaus on minusta ainakin sellaista joka kulkee mukana joka paikassa eikä niin vain voi tehä ettei vastaa toiselle kolmeen päivään mitään tai muuten vaan ei pidä sopimuksista kiinni. Meidän on pitänyt monta kertaa aloittaa uudelta pohjalta tämä suhde kesän jälkeen mutta aina tämä tyssää johonkin...
En tiedä olenko vain pikkumainen,mutta en tiedä mitä minun tulisi tehdä tässä tilanteessa?!
Väsynyt
VASTAUS: Hei Väsynyt! Laitanpa tähän alkuun huomioita siitä, mitä sanot kumppanistasi.
"mieheni tuijotteli varsin paljon ja useampana päivänä näitä kauniita naisia vaikka huomautin hänelle monta kertaa asiasta"
"mieheni ei kuitenkaan aina "muista" soittaa minulle vaikka olemme sopineet asiasta"
"ei poikaystäväni välitä mitään kun sanon että meidän tulisi lähteä vaan on kuin minua ei olisi olemassakaan"
"minusta tuntuu usein että hän käyttää minun kiltteyttäni vain hyväksi sillä aina aamun tullen hän pahoittelee käytöstään"
"hän on luvannut jo niin usein mutta aina petyn"
"unohtaa että seurustelemme silloin kun hän juo tai on kavereiden kanssa"
"ettei vastaa toiselle kolmeen päivään mitään"
Kun luen nuo kommentit jään miettimään, mitä odotat elämältäsi ja tulevaisuudeltasi? Millaisen kumppanin haluat ja millaisen kumppanin vierellä haluat elämäsi elää ja vanheta? Mahdatteko jakaa samanlaiset toiveet ja unelmat tulevaisuuden ja elämän suhteen?
Kumppanisi on laittanut sinulle ultimaatumin: ota tai jätä. Hyväksy minut tällaisena tai etsi parempi. Mitä arvelet, jos tyydyt tähän, mitä hän nyt tarjoaa, tuletko onnelliseksi? Sinä olet nuori ja sinulla on elämä edessäsi. Toivon, että voit kunnioittaa itseäsi ja kumppaniasi olemalla rehellinen sen suhteen, mitä tarvitset ja haluat. Jokainen meistä tarvitsee rinnalleen kumppanin, jonka kokee turvalliseksi, läheiseksi, kunnioittavaksi ja sellaiseksi, joka on riittävästi tukena silloin, kun sitä tarvitsee. Oletteko te toinen toisillenne tällaisia? Voiteko olla ja haluatteko olla ?
Kysyt, mitä tehdä tässä tilanteessa. Miten olisi rehellinen keskustelu siitä, mitä haluatte ja haluatteko/voitteko olla sitä toinen toisillenne? Jos avoin keskustelu ei onnistu, mieti onko aika vetää johtopäätöksiä.
Pelkään olevani kovin tyly. Ehkä se johtuu siitä, että olen jo "vanha" ja liitän nuoruuteen, jollaiseksi 20 v. koen, vapauden, etsimisen ja kokeilemisen ihanteita. Minussa herää pelko, että jotakin arvokasta voi hukkaantua vääränlaisen kumppanin rinnalla nysvätessä. Jos aidosti haluat jotain muuta, kuin mitä on tarjolla, mene ja etsi sitä. Jos taas keskusteltuanne asioista, haluatte samaa ja haluatte olla toinen toisillenne sitä, käärikää hihanne ja käykää selättämään vaikeuksianne. Se edellyttää, että molemmat (aikuisten oikeesti) sitoutuvat yhteiseen tavoitteeseen ja molemmat tutkivat itseään ja motiivejaan rehellisesti.
Toivon teille molemmille ihanaa nuoruutta, etsimisen ja löytämisen riemua! Samalla toivon teille kavereiden ja sukulaisten tukea silloin, kun on vaikeaa ja on aika itkeä ja luopua.
Herkin terveisin
perheneuvoja, Iiris
