Olen 35-vuotias nainen ja onnellisessa parisuhteessa. Mutta.
Ongelmanani on se, että koen uusperheasetelman sietämättömän ahdistavaksi. Minulla on 12-vuotias tyttö, miehen tytär on 10-vuotias. Olemme olleet yhdessä noin kahden vuoden ajan.
Epäilen, että koen tämän vaikeaksi oman historiani takia.
Tulin aikoinani raskaaksi ehkäisystä huolimatta. Päätimme lapsen isän kanssa pitkän pohdinnan jälkeen pitää lapsen, yksin en olisi hommaan ryhtynyt. Mies huoritteli minua jo ennen raskautta, mutta raskausaikana hän alkoi pahoinpidellä minua. Lapsen synnyttyä jopa niin pahasti, että kasvoihin jäi pysyviä arpia.
Väkivallan jälkeen mies oli katuvainen, ja lopulta annoin hänelle monesti anteeksi ja yritimme elää perheenä. Lopulta mitta tuli täyteen ja jätin miehen.
Seurauksena oli, että mies ei kantanut lupauksesta huolimatta vanhemmuuden vastuuta ja olen joutunut kantamaan niin kasvatuksellisen kuin taloudellisen vastuun lapsesta yksin. Mies ei edes tavannut lasta vuosiin, nyt tapaa toisinaan, mutta syyttää tapaamattomuudestakin minua.
Nyt uudessa suhteessani koen, että elämässäni on jälleen lapsi, jota en ole "tahtonut" ja siten valinnut. Vaikka rakastan lastani, olivat vuodet yksin hänen kanssaan niin raskaita, että lapsi tuntui taakalta.
Minua ärsyttää, jos mieheni ex esim. soittaa meille, koska itse hoidan välttämättömän kommunikoinnin lapseni isän kanssa tekstiviestitse. En voi mitään sille, että olen hyvin mustasukkainen miehen menneisyydestä ja toivon salaa, ettei lapsia ylipäätään olisi olemassa.
Mieheni on ymmärtäväinen ja kantaa päävastuun arjesta. Rakastan häntä yli kaiken, mutta en tiedä onko minusta uusperheelliseksi, koska menneisyys on siten lasten muodossa aina läsnä. Toisaalta en missään tapauksessa halua menettää häntä.
Lapsille en tietenkään näitä negatiivisia tunteitani näytä. Miehen lapsi reagoi uusperheasetelmaan siten, että aina jos mies huomioi minua niin tyttö tunkee väliin halailemaan ja roikkumaan tai alkaa puhua menneisyydestä ennen isänsä eroa idealisoivaan sävyyn. Poistun usein tilanteesta hammasta purren mutta en näytä raivoa lapselle. Miehen kanssa sitten kaksin keskustelemme mutta mikään määrä puhetta ei tunnu poistavan syvältä kumpuavaa tuskaa ja mustasukkaisuutta. Haluaisin elää omaa perhe-elämää ilman exien varjoa edes soittelun muodossa, mutta myös exät ovat lasten kautta ikään kuin läsnä elämässämme.
Olen harkinnut ammattiapua mutta vuosien kokemukset siitä eivät ome kovin vakuuttavia. Kävin eroni jälkeen pitkään terapiassa mutta en ilmeisesti silti saanut läheskään kaikkea käsitellyksi.
Miten minun tulisi suhtautua tilanteeseen? Tarvitsisin erityisesti käytännön vinkkejä mustien tunteiden kanssa elämiseen.
Nainen, 35
Kiitos kysymyksestä,
Olet onnellisessa parin vuoden ikäisessä parisuhteessa. Sinulla on ymmärtäväinen, huomaavainen ja rakastava mies. Hänen kanssaan haluat jakaa elämäsi. Kuitenkin uusperheen elämä on alkanut rassata mieltäsi. Olet huolissasi omista tunteistasi. Ne tekevät olosi välistä melkein sietämättömäksi.
Arvelen, että erosi jälkeisessä terapiassa olet käsitellyt myös tyttäreesi liittyvää tunneproblematiikkaa. Olet joutunut pettymään siinä, että hänen isästään ei lupauksista huolimatta ollut isäksi ja huolehtiminen ja kasvatusvastuu tyttärestä on jäänyt sinulle. Lisäksi jouduit kokeman paljon kohtuuttomuutta ja kaltoinkohtelua suhteenne aikana.
Kuvaat avoimesti tunteitasi ja ajatuksiasi. ”Jälleen elämässäni on lapsi, jota en ole halunnut”. Sinua vaivaa erityisesti miehesi ex:n soitot. Samoin hänen tyttärensä tunkeutuminen teidän väliinne fyysisesti harmittaa sinua. Poistut tilanteesta. Voisiko miehesi näissä tilanteissa osoittaa tyttärellesi, että te olette samalla puolella ja silloin kun te parina olette lähekkäin, kukaan ei saa tulla väliin? Tyttären hellimiselle on omat aikansa.
Ehdottaisin, että tekisitte kartan perhe-elämäänne vaikuttavista tekijöistä. Siinä ovat lapset, ex.t, heidän yhteydenpitotapansa, ehkä lähisukulaisia ja muita toistuvia asioita. Mitkä suhteet ja asiat ovat tällä hetkellä OK? Entä mihin haluat/tte muutosta? Onko muutos mahdollinen? Näin saatte esiin sellaista, mistä voitte olla iloisia, asioita, joihin voitte vaikuttaa ja asioita, joihin on vain sopeuduttava. Perhe-elämässä on yllättävän paljon asioita, joihin ei ole odotettavissa muutosta ja joihin on sopeuduttava. Toinen vaihtoehto on pettyä jatkuvasti ja pahimmassa tapauksessa tulla katkeraksi.
Pelkään, että miehesi ex:n yhteydenottotapa voi olla muuttumaton asia. Arvelen, että olette yrittäneet vaikuttaa siihen, mutta tuloksetta. Uusperheessä on asioita, jotka tulevat perhekuvion mukana. Niin kuin itsekin totesit, lapset ja exien yhteydenpidot ovat sellaisia. Näihin sinulla liittyy voimakkaita harmin tunteita. Jotkut tilanteet kestät hammasta purren, jostakin puhut miehesi kanssa. Olet päättänyt, että lapsille et näytä harmia, joka liittyy heidän vanhempiinsa. Siinä olet tehnyt viisaasti, mutta huomaat, että voimat harmin kätkemiseen alkavat loppua. Silloin on tehtävä jotain harmille.
Joskus ”yhden päivän päätöksistä” on apua. Voit kokeilla päätöstä, että seuraavan kerran et anna miehen ex:n soiton harmittaa. Mitä voit tehdä sen sijaan? Mitä ajatella? Mihin voit kiinnittää huomion juuri silloin? Onnistuttuasi kerran, voit pitää lomaa ja joskus taas tehdä ”yhden päivän päätöksen”. Kun emme voi muuttaa jotain asiaa, voimme silti vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme ko. asiaan.
Iloitsin siitä, että teillä on parisuhteessa rakkautta, arvostusta, viihtymistä ja monia hyviä asioita. Elätte vielä perheessänne yhdessä elämisen opettelemisen vaihetta. Keskity usein niihin, silloin jää vähemmän tilaa sille, mikä toimii heikommin. Teidän neljän elämä on liian arvokas, jotta harmittavat asiat voisivat jatkuvasti varjostaa sitä.
Toivon iloisempia päiviä ja uusia löytöjä
Saara, perheneuvoja
10 kommenttia
bearitsa
27.8.2013 16:18
Kuulostaa aika lapselliselta käytökseltä yli kolmekymppiseltä naiselta, jos tulee mustasukkaiseksi kun miehen lapsen äiti soittaa. Varsinkin jos kirjoittajalla on myös omia lapsia. Sellaista se on uusperheissä eikä tule muuttumaan.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
marianna78
28.8.2013 21:49
Meillä uusioperheessä, heti perheterapeutit ohjasivat meitä vanhempia pysymään yhtenä rintamana, koski se sitten sohvalla istumista tai päätöksen tekoja perheen sisällä. Lapselle on oma aikansa, ja paikkansa , arvoisa bearitsa.
maatami
27.8.2013 21:51
Tuo "yhden päivän päätös" vaikuttaa hyvältä idealta! Tuli mieleen, että miksi haluat rankaista miehesi ex:ää siitä, mitä oma ex:äsi on tehnyt? Mitä pahaa miehesi ex on tehnyt ansaitakseen moisen? Sitähän tuo soittamisen kieltäminen on! Monet asiat on vaan helpompi ja nopeampi hoitaa puhumalla. Monen mielestä on vähintäänkin normaalia olla exään yhteydessä, jos välit ovat säälliset ja on vielä yhteinen lapsikin. Kuulostaa siltä, että olet hirveän epävarma - siitähän mustasukkaisuus tulee! (Tietysti jos miehesi ex yrittää tahallaan rikkoa välejänne, tilanne on toinen. Saati sitten, jos miehesi on *oikeasti* vielä hänen peräänsä eikä vain kuvitelmissasi/peloissasi.) Ehkä kannattaisi kuitenkin vielä kokeilla terapiaa? Ehkä uusi elämäntilanne auttaisi miettimään asioita uudelta kantilta?
Vastaa kommenttiinKirjoitan tämän siitä näkökulmasta, että olen itse ollut se "ex", johon ei olisi saanut pitää lainkaan yhteyttä. Se tuntui tosi pahalta, koska minä ja exäni emme tehneet (tai edes suunnitelleet) mitään väärää ja suhteemme oli TÄYSIN loppu jo vuosia ennen kuin he edes tapasivat. Kaveruus ja sympatia meille jäi silti exäni kanssa; elimme kuitenkin yhdessä monta vuotta. Yli viiden vuoden jälkeen exäni nykyinen vaimo alkoi uskoa, että asiat on kunnossa.. nykyään hänestä on ok, että käymme exän kanssa joskus kavereina lounaalla vaihtamassa kuulumiset, käytännössä ehkä max kerran vuodessa. Vaimo jopa lähettää minulle terveisiä ja minä tietysti hänelle.
Vastaa kommenttiin
ihansamanlainen
28.8.2013 11:59
koskettava kirjoitus. Luulin että olen ainut maailmassa joka tuntee niin kuin sinä tunnet.
Vastaa kommenttiinMInun miehelläni oli kaksi tytärtä jotka asuivat luonamme, sekä edellisestä avioliitosta vielä kaksi jotka asuivat sijaisperheissä mutta joiden kanssa piti olla hirveen paljon tekemisissä. Minä myös, hoidan oman lapseni isän kanssa tapaamiskuviot etc.sähköpostitse. se toimii parhaiten, eikä tule mitään ylimääräisiä sanomisia. Enkä ihan oikeesti voi ymmärtää sitä että sitten miehen pitää hoitaa nämä asiat puhelimitse eikä voi sopia ex.n kanssa asioita tekstareilla tms. Mieheni vielä kaikenlisäksi on vuosia takonut päähäni ettei voi sietää exäänsä. Tässä on pienehkö ristiriita , jota ei mun mustasukkainen sieluni ymmärtää.
On kuulkaa hyvin hyvin totta(terapeuttien mielestäkin) että lapsille on oma aikansa ja paikkansa. Miehen ja naisen kuuluu pysyä yhtenä rintamana, oli se sitten sohvalla istuessa tai lapsen kasvatuksessa. Muuten se menee siihen että muksut hyppii silmille, aikuiset voivat huonosti kun eivät mistään saa revittyä kahden keskistä aikaa kun aina se jokin niistä lapsista tulee siihen hösäämään kun ja jos sattuu jostain aikaa löytymään kahden kesken.
voimia sinulle ihan hirmusesti.
Vastaa kommenttiin
marianna78
28.8.2013 20:39
olen alkuperäisen kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä. minulla on ihan samanlainen ongelma kuin sinulla, paitsi että meidän uusioperheessä on enemmän lapsia.
Vastaa kommenttiinei ole helppoa, taiteilla näiden asioiden äärellä ja vielä yrittää jotenkin olla onnellinen siinä samalla ja koettaa pitää kiinni rakkaudesta ehkäpä.
mulla ja mun pojan isällä ei ole ollut kaunaista eroa mutta silti tapaamisasiat ovat menneet tosi luonnollisesti s.postitse ja tekstailemalla. Samaan aikaan mun aviomies, sopii tapaamisajoista ex.vaimonsa kanssa puhelimitse lirkuttelemalla. KYllä vain hyvät kansalaiset, se tuntuu omituiselta ja haavoittuvan naisen mielestä pelottavalta. Ei ole kyse mistään muusta.
ja se on totta, lapsille on oma aika ja oma paikkansa. SE OPITAAN JO PERHETERAPEUTTIEN LUONA , ENSI KÄYNNILLÄ. Jos vanhemmat eivät kaikissa asioissa ole yhtenä rintamana, koko seinä kaatuu ja lapset pääsee läpi. Lopputulos, turvaton, koti.
Vastaa kommenttiin
Soittelijako
29.8.2013 18:40
No se soittelu tuntuu omituiselta, koska SINUN kommunikointitapasi on erilainen kuin miehesi. Miehesi on oma itsensä, ei jatkeesi eikä kopiosi. Jotkut tekstaa ja mailaa mieluummin, monet - etenkin miehet - soittaa mieluummin.
Tapailin aikanaan miestä, joka hoiti lapsiasiat ex-vaimonsa kanssa soittelemalla. Ei se minua haitannut, koska tiesin, että homma oli ohi. Ja eipä se mies juurikaan muillekaan mailaillut/tekstaillut - vastasi yleensä teskstareihin soittamalla, tuli ne keltä tahansa.
Siis toisten erilaisesta kommunikaatiotyylistä ei sinänsä ja pelkästään voi oikein vetää muita johtopäätöksiä kuin että se kommunikaatiotyyli on nyt vaan erilainen.:) Ja voin kokemuksestakin sanoa, että mustasukkaisuuteen auttaa paljon enemmän itsensä helliminen ja oman itsetunnon korjailu - toisen kontrollointi (tai sen yrittäminen) usein vaan pahentaa sitä.. Siis keskitytään siihen, miten ihania itse ollaan, niin ei tarvi häiritä niitä miehiä turhalla kyräilyllä ja kyttäilyllä! :)
jugular
29.8.2013 11:20
Minulla ei ole lapsia, mutta kokemusta mustasukkaisesta puolisosta kylläkin. En ole koskaan tehnyt mitään sellaista, josta pitäisi kantaa huolta, mutta olen käynyt monet riidat siitä, kenelle saa puhua, mitä saa sanoa ja kuinka saa ajatella. Sellainen suhde tuhoaa ihmisen sielun, enkä sellaiseen voisi enää koskaan kuvitella ryhtyväni. Mielenterveyteni toipuminen ennalleen tuosta suhteesta kesti todella kauan, enkä ole aivan varma, toivunko ajatuskontrollista koskaan.
Tässä iässä lähes kaikilla on jo jonkinlainen menneisyys, ja jos siitä tekee itselleen ongelman, ei voi koskaan olla rauhassa. Miksi haluat kostaa oman, huonon menneisyytesi rakkaallesi ja hänen luultavasti täysin viattomalle entiselle puolisolleen? Jos et pysty käsittelemään asioita kuin aikuinen, kannattaako ryhtyä aikuisten ihmisen suhteeseen lainkaan?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
marianna78
31.8.2013 11:37
Mieheni, on alkoholisti. Olemme olleet pitkän taipaleen yhdessä..
ASiat eivät ole niin yksiselitteisiä.
en ole mustasukkaisuuteen taipuva ihminen.Kyse ei ole siis siitä.
Hänen entinen puolisonsa ei ollut myöskään ihan puhdas pulmunen jos sanotaan, oli menettänyt lapset kolmesti lastenkotiin , oman käyttäytymisensä takia. Hän oli "kiero" kakkamainen ihminen. En tiedä miten tämän asian tähän paremmin selventäisi. Mukavaa kuitenkin että kirjoittelit :)
bearitsa
30.8.2013 09:18
No kyllä on pikkusieluista, jos tulette siitä mustasukkaiseksi että mies sopii tapaamiset puhelimitse.Taidatte olla aika epävarmoja ihmisiä. Yleensä erotilanteissa joissa on lapsia mies joutuu käsittelemään naista silkkihansikkain, koska nainen on ns. vahvemmilla.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
shiwan8
1.9.2013 13:13
^ Tai sitten mies saa oikeusapua taholta joka oikeasti haluaa miestä auttaa...mikä taas tarkoittaa yksityistä ja kohtuutonta laskua miehelle.