Olen 31-vuotias nainen ja olen mennyt naimisiin reilu viisi kuukautta sitten. Minua huolestuttaa mieheni sitoutuminen suhteeseen ja yhteisen ajan vähyys. Mieheni on vaativassa työssä, johon hän suhtautuu intohimoisesti ja vastuullisesti. Hänellä on myös oma firma, kilpaharrastus ja toinen, satunnaisempi harrastus. Teen itsekin vaativaa työtä ja työmatkojen vuoksi työpäivät venyvät helposti 10-12 tuntisiksi. Lisäksi minullakin on harrastuksia, jotka vievät yhteistä ilta-aikaamme.
Toivoisin lisää yhteistä aikaa arkeemme ja myös vapaa-aikaan. Haluaisin yhteisen ajan olevan myös laadukkampaa. Tällä hetkellä arki-iltamme kuluvat seuraavanlaisesti: tulemme kotiin kuuden-seitsemän aikaan, teemme voileivät, luemme lehden ja sitten mieheni istuu koneella ja minä katson televisiota. Miehelläni on usein myös illallisia ym. iltamenoja, joista hän palaa yömyöhään. Myös työmatkoja on usein, ja ne osuvat viikonlopuille.
Haluaisin enemmän. Toivoisin arki-iltoihin enemmän yhteistä aikaa, vaikka yhteisen ruoanlaiton ja yhteisten ohjelmien katselun muodossa. Yhteinen harrastaminen tai lenkkeily ei ehkä töidemme vaativuuden vuoksi viikoilla onnistu.
Haluaisin myös, että mieheni olisi enemmän kotona viikonloppuisin, jotta voisimme silloin nauttia toisistamme. Kun olemme yhdessä, meillä on ihanaa. Teemme asioita, kuten ruokaa, pyöräilyä, käymme ravintolassa, elokuvissa ym. yhdessä.
Yritämme myös lasta, mutta minua pelottaa, jäänkö lapsen kanssa yksin. Haluan lapselle hyvän lapsuuden, ja siihen mielestäni kuuluu molemmat vanhemmat. Myös hyvään parisuhteeseen kuuluu mielestäni yhdessä vietetty aika.
Olen puhunut tästä usein miehelleni. Keskustelut muuttuvat helposti riidaksi, mikä saa minut ahdistumaan entistä enemmän ja vaikeuttaa asioiden puheeksi ottamista. Olen myös kertonut huoltani koko yhdessäolomme ajan (3 vuotta) ilman, että asiat olisivat muuttuneet. Uskoakseni mieheni ongelma on asioiden priorisoiminen. Hän haluaa ja on tottunut saamaan kaiken. Hän ahdistuu valtavasti vaatimuksistani ja kokee, että kahlitsen hänet kotiin. Kuitenkin hän vakuuttaa rakastavansa minua ja haluavansa olla hyvä isä.
Meillä on samat, perhekeskeiset arvot ja rakastan miestäni valtavasti. Pelkään, ettei minua kuulla tässä suhteessa riittävästi, vaan elämme mieheni ehdoilla hänen elämäänsä. Tarkoitukseni ei suinkaan ole kahlita häntä tai itseäni kotiin, minullakin on paljon ystäviä ja harrastuksia, ja koen, että molemmilla tulee niitä ollakin. Samalla ajattelen, että parisuhde on se perusta, jonka lisäksi muut asiat tulevat, ei sen esteeksi. Kuinka saisin mieheni ymmärtämään, ettei kaikkea maailmassa voi saada vaan pitää tehdä valintoja rakastamiensa asioiden eteen? Kuinka löytäisimme kompromissin elämäämme, joka ei tukahduttaisi meistä kumpaakaan?
Nainen, 31
Hei!
Moni voisi olla kateellinen kun kirjoitat: ”Kun olemme yhdessä, meillä on ihanaa. Teemme asioita, kuten ruokaa, pyöräilyä, käymme ravintolassa, elokuvissa ym. yhdessä.” On kuin olisitte juuri aloittaneet seurustelun, yhteinen aika tuntuu juhlalta.
Mutta olettekin olleet viisi kuukautta naimisissa kolmen seurusteluvuoden jälkeen. Varmaankin jo seurusteluaikana opit tuntemaan miehesi intohimoisen suhtautumisen työhönsä ja harrastuksiinsa. Pohdin mielessäni, että mitenkähän ajattelit papin aamenen muuttavan näitä asioita?
Tyytymättömyytesi yhteisen ajan vähyyteen ja sen ajoittaiseen huonoon laatuun ei siis ole mikään uusi asia. Olet jo ennen naimisiin menoa yrittänyt puhua miehellesi arki-iltojen yhteisestä ruoanlaitosta, lenkkeilystä, yhteisten ohjelmien katselusta – toistenne seurasta nauttimisesta arjessa, mutta mikään ei ole muuttunut, asioiden selvittämisen sijaan on syntynyt vain riitaa ja ahdistusta.
Onkohan niin että miehesi on tyytyväinen nykytilanteeseen? Jospa hänelle riittää se yhteinen aika mikä teillä nyt on? Ehkä hän ei kaipaa muutosta.
Mutta – niin kuin alussa mainitsin – teillä on myös hyvää yhteistä aikaa. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle. Keskustelu kannattaa aloittaa sellaisena hetkenä jolloin kummallakaan ei ole mielessä muuta. Voisitte vaikka ottaa kalenterit käteen ja katsoa, miten edellisellä viikolla yhteinen ajankäyttö on sujunut ja miten tulevalla viikolla se olisi mahdollista toteuttaa vielä paremmin. Olet jo itse arvellut, että kyse on asioiden priorisoimisesta. Molempien on mietittävä asioiden tärkeysjärjestystä ja ratkaistava, mistä voi luopua. Vuorokaudessa on vain 24 tuntia, lisätunteja ei ole ostettavissa. Parhaistakaan supermarketeista.
On myös tärkeää kiinnittää huomiota siihen, millaisella äänensävyllä tai millaisin sanakääntein kerrot omista toiveistasi. Toisen syyttäminen ja painostaminen saa hänet helposti nousemaan takajaloilleen. Kun edetään kaikessa rauhassa pienin askelin, ei tarvitse suuttua eikä ahdistua. Voisitte esimerkiksi aloittaa siitä, että joinakin tiettyinä iltoina televisio ja tietokone suljetaan tiettyyn aikaan. Entä mitä sitten, miten haluaisitte käyttää vapautuvat tunnit?
Niin ja sitten se iso kysymys: jo etukäteen on syytä pohtia yhdessä, miten asiat ihan käytännössä muuttuvat, kun teistä tulee isä ja äiti. Ne allakanviilaukset voivatkin olla sitten aika suuria. Niihin kannattaa varautua hyvissä ajoin.
Terveisin,
perheneuvoja Pirjo