Suhteemme on vasta aivan alkumetreillä. Tuntuu, että menetän hänet jo ennen kuin kaikki ehti edes alkaa. Tutustuimme netin välityksellä noin vuoden alusta lähtien, tavattu pari kertaa, yö vietetty yhdessä. Elämme erillämme noin 200 kilometrin välimatkan kera.
Tyttöystäväni läheinen kuoli juuri lähiaikoina aivan yllättäen. Sen jälkeen en ole oikein saanut häneen mitään kontaktia. Ennen tapahtumaa yhteydenpitomme oli hyvin intensiivistä. Aamuviestit ja hyvänyön toivotukset katoavat päiväpäivältä. Hän ei halua, että tulen hänen luokseen tai edes tavata. Tiedän, että tämä vaatii paljon aikaa. Olen toki kysellyt pitkin viikkoa, että mikä olo, onko muistanu pitää itsestään huolta. Ja kertonut, ettei ole asiansa kanssa yksin. Minusta vain tuntuu, ettei hän halua ottaa tukea vastaan. En oikein tiedä miten muuten voin auttaa, kun en ole siinä fyysisesti läsnä.
Pienen kimurantin lisän tähän tuo se, että olen hyvin epäileväinen ihminen johtuen aikaisemmista suhteista. Tiedän, että hän juttelee erään toisenkin ihmisen kanssa, ja jos hän ei vastaa viestiini, alan heti epäilemään kaikki mahdolliset asiat. Vaikka olenkin itselle toistellut, että tässä ei ole mitään epäilyttävää, he ovat vain kavereita. En tiedä, mitenkä saan itseni uskomaan sen asian, muuta kuin ajan kanssa. Silti hän on rehellisin ihminen kenet olen koskaan tavannut.
Mies, 23
Hei,
Suhteenne oli ilmeisesti hyvällä alulla, vaikkakin "alkumetreillä". Sitten tapahtui muutos, joka saa sinut miettimään ja ehkä pelkäämäänkiin suhteen päättymistä heti alkuunsa.
Käännekohdan syykin tuntuu olevan selkeä: tyttöystäväsi läheisen kuolema. Suru voi yhdistää tai erottaa, se voi vielä lähemmäs tai kauemmas. Surun kohdatessa yllättäen ihminen yleensä tukeutuu läheiseen ja luotettavaan, tuttuun ihmiseen. Sinäkin haluaisit auttaa, mutta nyt tuntuu siltä, että hän puhuu jollekin toiselle ja tukeutuu johonkin toiseen. Siinä ei sinänsä ole mitää pahaa tai edes kummallista, mutta se saa sinut ajattelemaan kaikkea mahdollista, vaikka tiedät, että ei ole syytä huoleen. Sinä olet ainakin tarjonnut apua. Mielestäni se riittää. Enempää et voi tehdä.
Kuitenkin on ilmeistä, että tyttöystäväsi käytös muuttui yllätävän menetyksen myötä. Tarvitseeko hän nyt vain omaa aikaa suruun vai onko hän alkanut miettiä vasta alkavaa suhdettanne uudessa valossa? Mielestäni sinun kannattaa kysyä tätä häneltä suoraan. Kertooko se jotain teidän suhteestanne, että hän tukeutuu johonkin toiseen. Ei välttämättä. Edes oma puoliso ei aina ole se, jolle puhutaan , vaan monelle tärkein lohduttaja on läheinen ystävä.
Käytät sanaa "tyttöystävä" vaikka olette tavannet vasta pari kertaa. Onkohan teillä samanlainen näkymä suhteenne tilasta ja etenemisestä? Kirjoitit, että tyttöystäväsi on rehellisin ihminen, jonka olet tavannut. Varmasti hän vastaa rehellisesti, kun kysyt häneltä suoraan, mitä hän ajattelee suhteestanne ja miksi hän on nyt ottanut etäisyyttä.
Perheneuvoja Heikki