KYSYMYS: Mietin parisuhteemme tilaa. Mitä pitäisi tehdä. Olemme aviopari, kolmekymppisiä. Meillä on kolme lasta, joista nuorin on vasta alle kuukaude vanha. Meillä on ongelmia, paljon riitoja. Riitojen aikaan minä lannistun, tunnen koko ajan oloni hylätyksi ja oloni on raskas. Minä pelkään näitä riitoja,koska mieheni hylkää minut henkisesti eikä välitä yrittää olla minulle ystävällinen lasten tähden. Kyllä minäkin osaan sanoa pahasti ja olen melkoinen nalkuttaja, mutta en "hylkää" miestäni. Nytkin tuntuu kun olen tällaisess herkässä mielentilassa että saan jatkuvasti itkeä ja olla surullinen. Tämä isyysloma on hänen kesälomansa, tänäkin aamuna hän suuttui minulle kun en antanut hänen nukkua pitkään. Sanon että eikö hän ollut juuri saanut nukkua keskeytyksettä 9h. Oli kuulemma herännyt ainakin neljästi. No,minä olin imettänyt vauvan ainaki sen neljö kertaa ja se ei ole pelkkää hereillä käymistä.

Tärkeintä minulle kuitenkin on etteivät lapset kärsisi. Sanottakoon vielä että emme käy kahdestaan juuri koskaan missään. Vaatii aina niin paljon pehmittelyä. Ja,esimerkeiksi edellistä hääpäivää emme juhlistaneet mitenkään. Muutenkin on mieleen jäänyt monesta juhlapäivästä että mies oli silloin pahalla tuulella.

Ahdistunut, 29 v.

VASTAUS: Teille voisi olla hyödyllistä yrittää keskustella noista asioista silloin, kun teillä ei ole riita päällä. Useimmiten riidat menevät metsään siitä syystä, että osapuolet eivät koe tulevansa kuulluksi. Miehesi saattaa kokea pahasti sanomisen ja nalkuttamisen niin vastenmielisenä, että hänellä ei ole muuta keinoa kuin vetäytyminen. Hän voi kokea, että ei saa omaa asiaansa sanotuksi, mikäli sinä puhut niin paljon. Sinä puolestasi koet vetäytymisen hylkäämisenä, ja niin teitä on kaksi, jotka eivät koe tulevansa kuulluksi. Kuulluksi tulemisen tarve on ihmisellä niin perustava, että on vaikea kuvitella hyvää parisuhdetta ilman sitä.

Voisitte yhdessä koittaa miettiä sitä, miten voisitte selvitellä asioita niin, että kumpikin kokee tulevansa kuulluksi. Monilla toimii ns. minä-viestin käyttäminen. Siinä koitetaan välttää syyllistävää sinä-viestiä. (Sinä olet laiskimus, vastuuton, itsekäs, idiootti ym.) Sen sijaan puhutaan omista tunteista ja kokemuksista. (Minusta tuntuu pahalta…, koen epäreiluksi kun…, jne.) Toisen osapuolen pitäisi koittaa malttaa kuunnella toisen kokemusta, eikä heti alkaa kertoa omaa näkemystään, tai esittää vastaväitteitä.

Teidän olisi syytä käydä rakentava keskustelu siitä, mikä on reilua. Tämä liittyy sekä aamuheräämisiin, että omiin menoihin. Niidenhän pitäisi jakautua kohtalaisen tasapuolisesti. Joskus väsyneenä ja verensokerin ollessa alhaalla tulee ärähdyksiä, joita ei pidä tulkita henkilön lopulliseksi kannanotoksi johonkin asiaan.

Voit koittaa selittää miehellesi, että parisuhdeterapiassa ei ole kysymys kummankaan osapuolen mielenterveydellisen häiriön hoidosta. Kyse on enemmän siitä, että jos kotona rakentava keskustelu ei onnistu, on käytettävissänne koulutettu ammattilainen, joka varmistaa sen onnistumisen. Jos miehesi ei suostu lähtemään parisuhdeterapiaan, on ainoa toivonne, että onnistutte keskustelemaan rakentavasti kotona. Siihen hänen on vähintäänkin suostuttava. (Ja tietysti sinunkin.)

Rakentavassa keskustelussa olisi hyvä antaa tilaa hänenkin kokemuksilleen. Mihin hän on pettynyt? Miksi hän on juhlapäivinä pahalla tuulella? Onko kenties kysymys siitä, että hän on jo etukäteen turhautunut, kun pelkää pettymystä läheisyyden ja kenties seksin suhteen? Seksuaalisesti tyydyttämätön ihminen on usein ärtynyt, ja siitä seuraa usein sellainen paha itseään ruokkiva kierre, ettei ärtyneen ihmisen kanssa tunnu helpolta ryhtyä intiimiin läheisyyteen.

Lasten kannalta on tärkeintä, että vanhemmilla on hyvä ja läheinen suhde toistensa kanssa. Ei ole niinkään huolestuttavaa, jos ette käy koskaan missään, mutta se on huolestuttavaa, jos ette tee koskaan mitään kahdestaan. Sekin pitäisi koittaa yhdessä rakentaa. Miettiä, mitä sinä haluaisit tehdä hänen kanssaan, ja mitä hän haluaa tehdä sinun kanssaan, ja siitä löytää yhteinen alue.

Ystävällisin terveisin
perheneuvoja Tero