Olen nyt 32-vuotias ja tuntuu, etten ole koskaan seurustellut vakavasti ja pelkään, ettei ”sitä oikeaa” tulekaan vastaan. Tiivistettynä, en saa niitä jotka haluaisin, enkä halua niitä jotka saisin. En (mielestäni) etsi mitenkään omasta tasostani poikkeavaa naista. Kuitenkin tuntuu, että ajauduin aina johonkin suhteeseen, jossa nainen on kyllä ihana ja sopisi hyvin kumppaniksi, mutten koe häntä eroottisessa mielessä sellaiseksi kuin haluan.
Seksuaalisestikin kaikki toimii hyvin. Tiedän näiden olevan vain korvikkeita sen oikean puutteessa.
Kumppanin etsintäkehitykseni lienee varsin tavallinen. Seuraa olen saanut jostain syystä aina vähintään kohtalaisesti. Nuoruudessa oli yleensä alkoholi kuvioissa, sitten seurasi pelimiesoppeihin ihastuminen ja nykyään jo sen verran aikuistunut, että etsin oikeastaan vain aitoa kohtaamista toisen kanssa. Alas, tähän pystyvät kuitenkin vain tavallisen näköiset naiset.
Kaikki suhteet naisiin, jotka vastaavat ulkonäkömakuani ovat olleet nopeasta tai hitaasta etenemisestä huolimatta samanlaisia: ensin naiset ovat erittäin ihastuneen oloisia, usein he sanovat etteivät voi uskoa kohdanneensa kaltaiseni miehen. Jotkut ovat myös itkeneet, miten joku voi kohdella heitä, kuten minä tai olla niin ihmeellinen/rehellinen jne. Kun suhde etenee intiimiasteelle, he muuttuvat kuitenkin nopeasti. Joko he pakenevat, muuttuvat mahdottomiksi tai sanovat suoraan voivansa olla vain merkityksettömissä suhteissa tai ettei tunteita sittenkään vain ole.
Tiedän kyllä, että vaikuttaa että valitsen alitajuisesti tällaisia ”pelastettavia” naisia, joista ei kuitenkaan tule mitään. Syykin löytyisi helposti; yh-lapsi, pelkästään heikkoja/ongelmaisia naishahmoja lapsuudessa. En myöskään itse muutu suhteen aikana tarvitsevaksi tai yli-ihastuneeksi tai muutenkaan naisia karkottavaksi. Minulla ei kuitenkaan ole mitään sitä vastaan, että löytyisi tasapainoinen minua miellyttävä nainen, tuntuu kuitenkin, ettei sellaisia vain ole. Tiedän, että saisin ja olen saanutkin haluamani näköisiä naisia, no olemalla enemmän kusipää, tällöin suhde ei kuitenkaan olisi sitä mitä haluan.
En tiedä mitä tehdä seuraavaksi tai mihin suuntaan lähtisin. Olen yrittänyt ihastua ja kiinnostua minusta kiinnostuneista tavallisista naisista, se ei kuitenkaan vain onnistu :( Viime aikoina olen myös menettänyt kiinnostuksen aloitteiden tekemiseen, treffeihin ja ylipäätään seurusteluun. Miksei ikinä voi olla samassa paketissa sekä (tunne)fiksua että hyvännäköistä? Mies, 32
Hyvä kysyjä,
Viestisi herätti minussa monenlaisia ajatuksia. Ei ehkä niinkään valmiita vastauksia vaan enemmänkin vastakysymyksiä... Kirjoitit, ettet ole koskaan seurustellut vakavasti ja pelkäät, ettet löydä "sitä oikeaa". Tiivistit, että et saa niitä naisia, jotka haluaisit etkä halua niitä naisia, jotka saisit. Haastaisin sinut pohtimaan, minkälainen on ihannenaisesi. Sinulla on tietyt ulkonäkökriteerit...minkälaiset ne ovat? Minkälainen on hyvännäköinen nainen? Mitä se sinulle merkitsee? Sanotaan, että "kauneus on katsojan silmässä" - mitä tästä ajattelet? Mitä muita ominaisuuksia naisessa arvostat? Entäpä minkälainen on parisuhde, jota tavoittelet?
Kirjoittamasi perusteella jäin miettimään, onkohan kyse vain siitä, ettet ole tavannut itsellesi sopivaa naista. Vai voiko olla kyse myös siitä, kuinka itse kykenet läheiseen ja intiimiin suhteeseen. Miltä sinusta tuntuu sitoutua toiseen ihmiseen? Entä miltä tuntuu, jos toinen sitoutuu sinuun? Miltä tuntuu tarvita ja olla tarvittu? Tuntuuko sinusta itsestäsi, että olet rakastamisen arvoinen ja että sinulla on annettavaa toiselle ihmiselle? Mitä asioita mahdollisesti pelkäät? Liittyvätkö ne jotenkin omaan kasvuhistoriaasi?
Sanotaan, että suhde toiseen ihmiseen mahdollistuu vasta kun ihminen on riittävässä suhteessa itseensä. Tämä tarkoittaa sitä, että ihminen tuntee itseään; omia toiveitaan, halujaan ja pelkojaan ja hyväksyy ne eli hyvällä tavalla rakastaa itseään. Voiko olla niin, että vaikka varsin analyyttisesti ja oivaltavasti kirjoitat itsestäsi, toiveistasi ja peloistasi, tutustuminen itseesi on ehkä vielä kesken?
Olet pohtinut paljon naissuhteitasi ja tunnistat tiettyä kaavaa, jonka mukaan suhteet etenevät. Kuinka tätä kaavaa voisi rikkoa? Kirjoitit, ettet tiedä, mitä tehdä seuraavaksi tai mihin suuntaan lähtisit. Ehdotan, että lähtisit pohtimaan omaa vaatimustasoasi. Voisitko olla armollisempi itsellesi ja kohtaamillesi naisille? Täydellistä ihmistä ei olekaan vaan jokaisella meistä on omat vahvuutemme ja puutteemme. Ilman niitä emme olisi ihmisiä. Mikä voisi olla jatkossa sinulle riittävän hyvää?
Uskon, että voisit hyötyä yksilöpsykoterapeuttisesta kontaktista, jossa pääsisit rauhassa pohtimaan näitä esittämiäni kysymyksiä. Oikotietä onneen ei ole, mutta kohtaamalla omat kipupisteensä voi löytää jotakin aivan uutta ja kaunista. Se matka kannattaa!
Voinko vielä luottaa mieheni rakkauteen ja uskollisuuteen? Siis yhteiseen onnelliseen tulevaisuuteen? Olemme mieheni kanssa tavanneet viisi vuotta sitten molempien avioerojen aikoihin. Meillä on nyt kolme yhteistä lasta ja miehelläni on kaksi teini-ikäistä lasta aikaisemmasta liitosta. Mieheni avioero oli rankka; riitoja ja lasten manipulointia. (Heidän liittonsa oli hänen sanojen mukaan riitaisa, vaimo mustasukkainen ja alkoholi ongelema. Lasten huolehtiminen oli jäänyt hänelle.)
Ostimme yhteisen remontoitavan talon 2010. Aikamme meni taloa remontoidessa ja miehen lasten hyvinvoinnista huolehtiessa. Jälkikäteen huomaan, että itse olin hyvin väsynyt ensimmäisetä lapsesta, kun hän ei nukkunut yöllä, eikä päivällä. Emmekä olleet osanneet hakea apua. Toisen lapsen syntymän jälkeen uppouduin äitiyteen, hoidin kodin ja olin väsynyt. Yritin pyytää mieheltäni apua, mutta en löytänyt oikeita sanoja. Hän väsyneenä yrittäjyydestä toteaa voivansa hoitaa lapsemme, kuten aikaisemmassakin liitossa hoiti kaiken.
Syksyllä mies alkaa pitää yhteyttä vieraaseen nuoreen naiseen auttaakseen häntä ongelmissaan. Kevättalvella 2012 miehen ainoa veli kuolee yllättäen. Mieheni suree, muttei puhu surustaan minulle. On Facebookin kautta yhteydessä veljensä naisystäviin ja kirjautuu Facebookin kautta "tietämättään" deittisivustolle. Hoidan nyt kotona kaiken mahdollisen, jotta hän saa rauhassa toipua surusta. Hän pyytää minulta kolmatta lasta, jonka päätämme hankkia.
Raskauden varmistettua saan väsymykseen apua. Herään pitkästä unesta. Huomaan miehen väistelevän käytöksen minua kohtaan. Alan katsomaan asioita taaksepäin ja huomaan, etten ole hoitanut meidän suhdettamme ja antanut hänelle huomiota. Kysyn nuoresta naisesta, johon hän on ollut yhteydessä, mutta se on vain ystävä.
Talvella löydän hänen puhelimesta lisää muiden naisten kanssa viestittelyä ja yhteydenpitoa. Sanoo niiden olleen veljen entisiä naisystäviä ja ei ole heitä tavannut. Ei ole pettänyt minua fyysisesti tai siis ollenkaan. Suljemme Facebook-tilimme ja hän sanoi jättäneensä yhteydenpidot muihin naisiin. Ei tiedä miksi alkoi pitämään yhteyttä salassa, sanoo katuvansa tilannetta. Haluaa kuulemman pitää minut ja perheen. Toistaa, ettei ole koskenut muihin minun aikanani.
Luotin häneen täysin kunnes jostain tuli epäilykset mieleen. Olen pystynyt katsomaan itseäni peiliin ja huomaan unohtaneen itsessäni naisen ja jättänyt hänet lasten varjoon. Pystynkö luottamaan ja rakastamaan? Olinko vain unelma paremmasta perheestä? Haluan jatkaa hänen kanssaan, mutta tuleeko tällaista lisää? Tuntuu kuin hän
valehtelisi vähän väliä. Käytös on kyllä muuttunut minua ja lapsia kohtaa positiivisemmaksi ja haluaa olla enemmän kanssamme. Läheisyyteen olemme molemmat kiinnittäneet huomiota. Itse olen nyt 34-vuotias ja mieheni 43. Nainen, 34
Hyvä ystävä,
Elämässäsi on tapahtunut lyhyen ajan sisällä paljon asioita. Ero, uusi kumppani, työntäyteinen elämä uusperheen äitinä remontin keskellä ja tiuhaan tahtiin syntyneet yhteiset lapset. En ihmettele, että olet väsynyt. En ihmettele, että olet ollut kädet täynnä lasten hoitoa ja arkea. Miehesi on ehkä ollut helpottunut, kun nyt lastenhoidosta ei jää yhtä suurta siivua hänelle kuin aikaisemmassa suhteessa.
Ymmärrän, että miehesi kontaktit muihin naisiin ovat loukanneet sinua ja huolestuttaneet, Onneksi ne ovat tulleet ilmi, sillä pitkään jatkuneet salasuhteet vievät pohjan pois luottamukselta.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että miehesi on sanoutunut irti ulkopuolisista suhteista ja sitoutunut teidän perheeseenne. Ehkä hän on puntaroinut mitä seurauksia suhteiden jatkamisella on ja miten suuri riski ne ovat teidän perhe-elämällenne.
Osoitat suurenmoista kypsyyttä kertoessasi, että olet alkanut miettiä omaa käyttäytymistäsi; omistautumista lasten hoitoon ja mies on jäänyt vähälle huomiolle. Kerrot, että olet unohtanut itsessäsi naisen ( niinhän käy usein pienten lasten kanssa arjen pyörityksessä). Ihailen sinua, että olet uskaltanut katsoa omaa osuuttasi teidän parisuhteessa. Miehen osuudessa on moittimisen aihetta ja usein tällaisissa tilanteissa keskitytään siihen, mitä toinen on tehnyt väärin.
Ilmeisesti olet jo muuttanut omaa toimintatapaasi, kun huomaat että miehen käytös on muuttunut positiivisemmaksi sinua ja lapsia kohtaan ja hän haluaa olla enemmän kanssanne. Vahvistakaa näitä hetkiä. Unohda hetkeksi noissa yhteisissä hetkissä ikävät tapahtumat ja keskity iloitsemaan siitä, että nyt olette yhdessä. Tehkää sellaisia asioita, joita teitte suhteenne alussa. Voitteko järjestää edes pieniä kahdenkeskisiä hetkiä? Lapsiperheessä kahdenkeskinen aika supistuu usein minimiin. Sen sisällöksi tulee helposti ongelmien käsittely, jolloin niitä alkaa karttaa.
Mieti, voitko luottaa? Luottamuksen menetyksen jälkeen täydelliseen luottamiseen päästään harvoin, mutta pienemmänkin luottamuksen kanssa voi elää. Luottamus vahvistuu koko ajan kun toinen osoittautuu luottamuksen arvoiseksi. Perheeseen sitoutuminen ja yhteisen ajan lisääntyminen ovat vahvistamassa luottamusta.
Luottaminen on aina riski. Kuitenkin luottamus lisääntyy vain luottamalla. Jatkuva epäily vie voimia ja estää antautumasta suhteeseen. Iloitse siitä, mikä tällä hetkellä on totta. V.ahvista sitä, mikä tällä hetkellä toimii. Luottamalla et häviä mitään, epäluottamuksen ruokkimisella häviät sitäkin enemmän. Luottamisen kokeminen saa usein aikaan sen, että toinen haluaa olla luottamuksen arvoinen.
Jos luottamisen jälkeen joudut pettymään, et siltikään ole hävinnyt mitään. Todellisuuden paljastuminen kertoo sinulle, että jatkuvasti pettävä kumppani on epäluotettava eikä ole sinun luottamuksesi arvoinen.
Sinä myös haluat elää tässä suhteessa. Elä siinä täysillä. Minusta näyttää, että uusi alku on jo tapahtunut. Käytit nimimerkkiä ”Unelma onnesta”. Millainen sinun mielestäsi on unelmien parisuhde? Mitkä noista unelmistasi piirteitä ovat toteutuneet teidän suhteessanne? Mitkä voisivat toteutua? Mitä voit tehdä unelmien toteutumisen eteen? Mitkä unelmista eivät ehkä koskaan toteudu? Luovu niistä, niin et pety jatkuvasti. ”Totuus tekee vapaaksi” ja se tarkoittaa, että realistinen käsitys oman parisuhteen mahdollisuuksista; vahvuuksista ja heikkouksista, vapauttaa rakentamaan niin hyvää parisuhdetta kuin se on teille mahdollista.
Syksyyn kallistuva kesä on kypsymisen aikaa. Sitä toivon myös suhteellenne. Onni voi olla erilainen kuin unelmien onni. Silti se on onni, joka sulostuttaa elämää.
Olen ihmissuhteiden saralla lähes täysin syrjäytynyt yli kolmekymppinen mies. Kaikki alkoi parikymmentä vuotta sitten koulussa, jossa minua kohdeltiin kuin lepraista. Olin sitä aikaisemminkin satunnaisesti yleisen pilkan kohde, mutta kivuliaaksi se muuttui vasta murrosiässä. En usko, että olisin selvinnyt tuosta vaiheesta elämääni ilman pientä kaveripiiriä koulun ulkopuolelta.
Silloin kun muut rakensivat taitoja ja sosiaalista osaamista, jäin kaikista bileistä ja kutsuista väliin. Yritin rakentaa välejä vastakkaiseen sukupuoleen, mutta alhainen asemani ja se, että olen aina ollut sen näköinen että kukaan ei ole epäröinyt olla kommentoimatta vastenmielistä ulkonäköäni torppasivat nämä yritykset.
Teininä jatkuva nöyryytys, niin muilta miehenaluilta kuin myös nuorilta naisilta, takasi sen, että en koskaan kehittynyt ns. suoraselkäiseksi nuoreksi mieheksi. Luulen, että erään naisenalun kohdistama väkivalta ja julkinen nöyryytys myös muutti jotain luonteessani pysyvästi.
Jatkuva kiusaaminen, joka ei vain koskaan loppunut, teki muitakin muutoksia. Väkivallan uhka saa minut yhä halvaantumaan tavalla joka saa rauhallisimmistakin ihmistä esiin vain karkeaa pilkkaa. Liittyen väkivaltaan, armeijan kävin myöhemmin kyllä, koska tajusin että pasifistinen vakaumukseni ei valitettavasti ollut vakaumus ollenkaan, olen vain pelkuri. Inhosin itseäni siitä, että oikeastaan viihdyin kyseisessä laitoksessa, vaikka olinkin auttamattoman huono ja täysi tunari kaikissa tehtävissäni.
Mikään vakaumus ei pysy minussa pitkään, en vain kykyne välittämään. Kaikki hymyilevät hipit, jotka syövät vain kasvisruokaa, kyynelehtivät kaukomaiden kidutetuista ym. näyttävät kuitenkin elävän onnellista ja tasapainoista elämää. He muistuttavat liikaa niistä ihmisistä, jotka puhuivat ihmisoikeuksista ja kaukomaiden vainotuista, kun minua joka tunti rääkättiin kunnes räkä ja kyyneleet valuivat. Nämä koettelemukset eivät tehneet minusta miellyttävää ihmistä, vaan joiltain osin erittäin erittäin häijyn ja kykenemättömän. Kaikkein eniten minua kaivertaa se, että maailmassa on kuitenkin ihmisiä joista välitän syvästi, kuten ystäviä, ollessani synkässä mielentilassa en kykyne reagoimaan heidän kärsimykseensä silloin kun pitäisi.
Parikymppisenä jäin väliin kaupungilla hummaamisista ja muista nuorten aikuisten ja opiskelijoiden menoista. Olen yrittänyt niistä ajoista yksinäni mennä ja saada yhteyttä vastakkaiseen sukupuoleen, mutta tämä ei vain onnistu. Lisäksi jokainen täysin odotettavissa oleva "kuka vittu sä luulet olevasi" ajaa tilanteeseen, josta on lähes mahdoton palautua ja nousta. Tunnen sen jälkeen olevani paskaa enkä koskaan mitään muuta.
Harrasteessa ja työelämässä olen miesvaltaisilla alueilla, joten mahdollisuudet löytää jokin kosketus vastakkaiseen sukupuoleen ovat olemattomat. Kaikki vain ovat varattuja. En ole sosiaalisilta taidoiltani kuitenkaan aivan kehittymätön, huomaan kyllä herättäväni joissakin naisissa pelkoa tai levottomuutta, en pidä siitä ollenkaan ja peräännyn heti kun vain huomaan.
Asun kotona, suurilta osin tämä on varmaan täydellsitä uskalluksen puutetta, mutta vanhempani ja sisarukseni ovat taloudellisesti riippuvaisia ansioistani. He eivät vuosiin hakeneet mitään yhteiskunnan tukia ylpeyttään ja eivät osin vieläkään. Kaikilla eivät asiat ole edes siinä kunnossa, että he voisivat käydä töissä kuten minä tai edes sossun luukulla.
Kaikkein eniten kaipaan maailmassa vain fyysistä läheisyyttä, tai seksiä ja tunnetta siitä, että kelpaan enkä ole epänormaali. Ei minua ole koskaan edes suudeltu. Kerran minua on erehtynyt eräs nainen halaamaan, hän perääntyi nopeasti paniikissa ja soperteli jotain, että ei hän tarkoittanut. Niin hämmästyttävää kuin se vaikuttaa, olen muutamia kertoja kieltäytynyt seksistä. Kenenkään ei voida olevan kiinnostunut itseään useita vuosia vanhemmasta saastan peitossa olevasta rappioalkoholistista, kerran täysin sekaisin viinasta ja muista päihteistä ollut kaunis nuori nainen tuli vain saateltua kotiinsa, koska se olisi ollut hyväksikäyttöä. Minulla ei ole mitään suhdetta fyysiseen kosketukseen. Mies, 30+
Hei Sohvakampela!
Kiitos koskettavasta viestistäsi. Vaikutat älykkäälle ja lahjakkaalle miehelle. Onko sinussa myös ripaus (ironista) huumorintajua - sohvakampela? Olen lukenut näitä viestejä tässä ja muissa palveluissa yli 10 vuotta. Siltä pohjata väittäisin, että käyttelet suomenkieltä hyvin, se on osa osaamisprofiiliasi. Olet myös opiskellut ja valmistunut ammattiin ja elätät perhettäsi. Tämän tulkitsen kertovan paitsi kyvykkyydestä myös vastuuntunnosta ja empatiasta. Tarkastelet omaa ja muiden toimintaa tarkasti, sivistyneesti ja oivaltavasti, mikä taas mielestäni viittaa ns. tunneälyyn ja itsereflektiokykyyn.
Tässä vastaamistyössä harjaantuu kuvittelemaan mieleensä kysymyksen lähettäjän ja vastauksen laatii hänelle. Joskus siinä varmaankin onnistuu paremmin joskus huonommin. Myös kielensä ja ilmaisunsa tulee asetelleeksi sen kuvan mukaiseksi. Sitä yrittää asettaa sanansa niin, että toinen voisi ne ymmärtää ja niistä olisi vastaanottajalle apua. Sinun kohdalla huomaan päätyväni asialliseen yleiskieleen ilman, että minun kannattaa ”suomentaa” kaikki sivistyssanat. Oletan, että selviät siitä vaivoitta ja uskon, että alempi rekisteri olisi aliarvioimistasi ja vähättelyäsi. Sinä ansaitset tulla vakavasti otetuksi ja arvostetuksi. – ja näitähän sinä olet kaivannut jo vuosia.
On mielenkiintoista, että kirjallisesti on helppoa ja luontevaa suhtautua sinuun kunnioittavasti, tasaveroisesti ja kohteliaasti. Muunlainen kohtelu tuntuisi täysin väärältä ja epäasialliselta. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, mitä kerrot koulu- ja aikuisvuosistasi. Oletan sinun jossain määrin perehtyneen kiusaamiseen ilmiönä. Tietänet, että se tavallisesti aiheuttaa vakavia vaurioita paitsi minäkuvalle myös sosiaalisiin suhteisiin. Tietänet myös, että hoitamattomina nämä vauriot voivat olla varsin pysyväisluontoisia. Viestissäsi kerrot sinulle käyneen juuri näin. Suhtaudut itseesi moittien, jopa inhoten ja uskot olevasi muiden silmissä kauhistus – etenkin naisten. Jotenkin tuotat tämän puolen itsestäsi esiin tietyissä sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa, mutta toisissa sitten taas et.
Kerrot, että sinulla on ystäviä, käyt työssä ja olet tekemisissä perheesi kanssa. Näissä yhteyksissä, sinua ei siis kohdella kuin lepraista. Onko niin, että hyljeksityksi tulemisen kokemukset liittyvät juuri niihin hetkiin, kun yrität liittyä vertaistesi seuraan, oman ikäistesi ja kohtuullisesti saman sosiaalisen aseman omaavien nuorehkojen aikuisten seuraan? Oletan, että tämä voisi olla kouluaikojen kiusaamisen monistuma uudessa tilanteessa. Jotenkin vanha trauma pääsee muokkaamaan käyttäytymistäsi ja suhtautumistasi itseesi ja muihin niin, että tulet vahingossa toistaneeksi vanhan tilanteen. Yhtäältä se on suuri harmi, mutta joka kerta, kun niin tapahtuu, se on myös uusi mahdollisuus tehdä jotakin toisin ja muokata lopputulosta erilaiseksi.
Pidät itseäsi pelkurina. On järkevää pelätä sellaisten kokemusten jälkeen, mistä kerroit. On mielekästä yrittää suojautua itseä haavoittavailta kokemuksilta. On myös ymmärrettävää, että kiinnität huomiosi käytöksessäsi ja itsessäsi vikoihisi ja puutteisiisi. Ihmiset yleensä pyrkivät tekemään maailmastaan ymmärrettävän ja järkevän, vaikka se sitä ei oikeasti olisikaan. Kun kiusataan, ihmiset, erityisesti lapset ja nuoret, yleensä yrittävät ymmärtää osakseen saamaansa kohtelua löytämällä vikoja itsestään. Tyyliin: Koska minussa on tämä ja tämä vika, minua kiusataan. Kaikissa on vikoja. Kiusaaminen vain pakottaa uhrinsa tulemaan puutteistaan kohtuuttoman tietoiseksi. Olettamalla virheellisesti kiusaamisen syyn olevan itsessä, uhri saa myös kuviteltua valtaa tilanteessa. ”Jos vain muuttuisin, niin sitten minua ei kiusattaisi”. Mutta niinhän se ei mene. Kiusaaminen ei ole uhrin vika vaan kiusaajan. Vain kiusaaja voi lopettaa toimintansa ja hän on siitä 100% vastuussa. Väkivalta, jota kiusaaminenkin on, on aina väärin.
Kiusaaminen ja huono kohtelu ei siis ole sinulle annettu osa maailmassa. Se on toisten ihmisten empatiakyvyttömyyttä ja pahuutta. Se ei ole sinun vikasi. Sinun tehtäväsi on kunnioittaa ja rakastaa itseäsi ja tavalla tai toisella sanoutua irti ja torjua huono kohtelu. Se on jyrkän ein sanomista kaltoin kohtelulle ja ystävyyden ja rakkauden toivottamista tervetulleeksi. Tämä on helppo sanoa, vaan vaikea toteuttaa. Se ei ole vaikeaa vain sinulle, vaan useimmille meistä. Me ihmiset jaamme saman herkkyyden, haavoittuvuuden ja riippuvuuden toinen toistemme hyväksynnästä.
Huomaan sinun jo aloittaneen työn kohti parempaa elämää. Olet pohtinut mistä kaikki johtuu ja olet lähtenyt hakemaan apua. Juuri näin! Onko niin, että lähiympäristön tuella ja avulla olet nyt siinä missä olet, mutta nyt tarvittaisiin lisää potkua yrityksellesi? Suosittelen sinua hakeutumaan omaan ryhmä- tai yksilöterapiaan, sen mukaan kuin tarjontaa paikkakunnallasi on. Sinun kannattanee myös selvittää oletko oikeutettu saamaan Kela-tukea terapiaasi. Kohdallasi ryhmämuotoinen hoito voisi olla perusteltua. Yleensä häpeän hoito onnistuu ryhmässä paremmin kuin yksilöterapiassa. Näen myös erityistä pointtia siinä, että hoitaa ryhmän aiheuttamaa ongelmaa ryhmässä, mutta tällä kerralla turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Ryhmät pyritään yleensä kokoamaan niin, että siellä on sekä miehiä että naisia. Tällöin on mahdollista tarkastella omaa suhdettaan molempiin sukupuoliin ja harjoitella vaihtoehtoisia toimintatapoja. Myös yksilöterapia on hyvä vaihtoehto.
Koskettelet kirjoituksessa myös monia muita kiinnostavia ja tärkeitä teemoja kuten suhdettasi ylipäätään naisiin, perheeseen ja uskomuksiasi maailmasta ja itsestäsi. Valitettavasti tämän vastauksen puitteissa minulla ei ole mahdollisuutta käsitellä näitä kaikkia, mutta toivon näistä ajatuksista olevan sinulle apua prosessisi eteenpäin viemiseksi.
Päätät viestisi ”minulla ei ole mitään suhdetta fyysiseen kosketukseen”. Minäkin päätän siihen teemaan. Voi olla niin kuin sanot. Tunnut ajattelevan, että fyysinen kosketus on jotakin, mikä ehkä tapahtuu miehen ja naisen välillä, mutta se on vain pieni osa asiaa. Fyysinen kosketus on kaikki se, missä ihmisten ihot koskettavat toisiaan tai kun itse koskettaa itseään. Lasken samaan myös sen, kun katse tai ajatus koskettaa toista. Voisitko aloittaa fyysisen läheisyyden ja koskettamisen näistä asioista? Miten ajattelet vartalostasi? Miten kosket itseäsi? Nautitko saunomisesta, uimisesta, urheilusta?
Oletko koskaan harrastanut kamppailulajeja? Monissa kamppailulajeissa ollaan hyvin lähellä toista ihmistä. Kun painitaan ja nujutaan yhdessä kosketus on intensiivinen, turvallinen ja luottamuksellinen, muutoin noita lajeja ei voi harrastaa. Ilman noita piirteitä lajit olisivat joko liian vaarallisia, jolloin vammautumisia syntyisi liikaa, tai liian löperöitä, eikä kukaan saisi pisteitä eikä kukaan oppisi mitään. Kamppailu-urheilussa kehittyy niin suhde omaan vartaloon kuin toisenkin kosketukseen, sen olematta liian seksuaalista tai vaaralista. Useimmissa lajeissa harrastajakunta on miehiä, mutta mukana on vaihtelevasti myös naisia. Kamppailulajeissa on mahdollisuus saada varmuutta ja hyväksyntää omalle fyysiselle olemukselleen sekä harjoitella turvallisesti koskettamista, lähellä olemista ja ennen kaikkea luottamista toiseen ihmiseen. Kamppailulajit perustuvat pitkälti juuri luottamukseen: minä luotan, että sinä et satuta minua, annan sinun koskea minuun kovastikin, mutta sinä et pyri vahingoittamaan minua ja me etsimme tavan koskettaa toisiamme tavalla, joka on mahdollinen ja tuottaa oppimista, iloa ja tyydytystä meille molemmille. Kamppailulajit voi aloittaa myös huono kuntoisena. Usein seurojen ilmapiiri on kannustava ja jos ei ole kannattaa vaihtaa seuraa. ..tästä tuli nyt mainospuhe kamppailu-urheilulle, mutta ehkä haluat kokeilla sitä tai jotain muuta fyysisen tekemisen muotoa: tanssia tms. Ylipäätään mikä tahansa fyysinen aktiviteetti voi parantaa myös suhdetta omaan kehoon.
Entä miten annat mielesi ja katseesi koskettaa toisia ihmisiä, naisiakin? Miltä toisen ihmisen katse tuntuu vartalollasi ja mielessäsi? Miltä tuntuu tulla nähdyksi tai miltä tuntuu katsoa? Voisiko näistä aloittaa? Ehkä olet jo aloittanut. Masturboitko tai pidätkö itseäsi mitenkään hyvänä? jos et, mikä estää?
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja toivorikasta loppu kesää Iiris, perheneuvoja
Olen päälle parikymppinen mies ja minulla on kolme vuotta nuorempi tyttöystävä. Olemme seurustelleet vuoden. En tuntenut häntä ennalta, aloimme tapailla säännöllisesti viime kesänä ja olemme olleet yhdessä siitä saakka. Kummallekin tämä on ensimmäinen parisuhde.
Ongelmana on riitely, sillä sitä ei ole? Tietenkin pieniä erimielisyyksiä, joista pääsemme aina lähes heti sopuun. Keväällä oli tilanne, että hän ei vastannut puhelimeen yms. Ja sanoi että tämä on ohi, ilman mitään syytä, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Se jatkui viikon, kun lopulta hän suostui puhumaan asiasta kahden kesken, puhuimme ja halasimme ja hän halusi vain olla minun kanssani. Seurustella, koska olen hänelle rakas ja ainoa mitä hänellä on.
Nyt tilanne on taas päällä. Hän ei suostu puhumaan mistään, ei edes kertomaan syytä, miksi haluaa jatkaa elämää ilman minua. Ei halua tavata, puhua puhelimessa tai olla yhteydessä millään muulla tavalla. Tähänkään "mielen muutokseen" ei liity kolmatta pyörää tai valehtelua.
Hänelle on tullut juuri isoja muutoksia elämään: työpaikka, oma kämppä, ajokortti yms. aikuisuuteen liittyvää. Lisäksi hänellä on ongelmia perheessä, kuten eroasiat.
Seksi on hyvää kummankin mielestä. Vietämme öitä yhdessä normaalin pariskunnan tavalla.
Mikä voi olla syynä? Kaverien dominointi? Oman ajan saaminen? Rajojen hakeminen?
Tilannetta edeltävällä viikolla hän kirjoitti minulle, kuinka kaipaa minua ja että olen ainoa mitä hänellä on. Kaipaa minua kyyneleet silmissä. Kaikki oli ihan normaalia, näimme koko ajan ja puhuimme puhelimessa. Mutta yhtäkkiä hän lakkasi pitämättä yhteyttä. Hän ei halua nähdä tai puhua erosta, jatkosta yms.
Nyt hän viettää aikaa kaveriensa kanssa. Hän on ottanut yhteyttä minuun ja vakuuttelee päätöstään, että ei ole enää mitään. Myöskin teksiviesteihin hän on vastannut, kun ilmoitin että en voi elää näin pahassa olossa enää. Minunkin pitää jatkaa elämää, jos näin kerran tilanne vaatii.
Olisiko pieni hiljaiselo hyvästä hetken? Tunnesotkun vallassa tarvisin neuvoa.
Kiitos jo etukäteen.
Mies, 22
Hei hyvä Kysyjä!
Kiitos viestistäsi kurjassa tilanteessasi.
Tyttöystäväsi on tehnyt, jostain meille tuntemattomasta syystä, päätöksen erota sinusta. Esität monenlaisia arvailuja hänen motiiveistaan, mutta varmoja voimme olla vain siitä, että hän on sanonut haluavansa lopettaa suhteenne eikä halua keskustella siitä. Ymmärsin viestistäsi, että sinä olet yrittänyt saada keskustelua aikaan. Olisi tietenkin reilua ja teidän molempien kannalta hyvä, jos hän suostuisi jotenkin avaamaan perustelujaan. Valitettavasti pyytämisen ja vetoamisen lisäksi sinulla taitaa olla aika vähän keinoja saada häntä avautumaan
aiheesta. Joskus siihen on tyytyminen. Kannattaa kuitenkin vielä yrittää ehdottaa keskustelua. Ehkä tilanteen hänelle tekisi helpommaksi, jos hän voisi vakuuttua, että et yritä painostaa tai syyttää häntä.
Hienoa, että pidät ongelmana riitojen puutetta. Se kertoo terveestä suhteesta omiin ja toisen tunteisiin. Riidat sinällään eivät ole merkki välirikosta, vaan siitä, että kyseessä on tärkeä asia. Riita on kuin huomiotussi: olemme tulleet kohtaan, joka on minulle tärkeä! Herkkä! Kuule minua tarkasti ja oikein!!
Riita ei ole ensisijassa se kohta, josta lähdetään eri suuntiin, vaan hetki, jolloin on mahdollisuus kohdata toinen uudesta näkökulmasta. On harmi teidän kannaltanne, että tyttöystäväsi ei halua antaa sinun nyt tutustua johonkin puoleen itsessään. Syytä emme voi tähän tietää, mutta usein sulkeutumisen syynä voi olla pelko ja pettymykset aikaisemmissa kohtaamistilanteissa.
Pyydät neuvoa tunnesotkun keskellä ja kyselet olisiko pieni hiljaiselo hyvästä hetken? Minun on mahdoton arvailla, mikä olisi hyväksi tyttöystävällesi, mutta yritän auttaa sinua miettimään, mikä olisi hyväksi sinulle.
Viestissäsi koetat ymmärtää tyttöystäväsi käytöstä monelta kulmalta. Se on hyvä ja ymmärrettävää. Et lähde syyttely- tai kiristämislinjalle, mistä isot propsit sinulle! Tuo osoittaa aikuismaista ja kypsää asennetta. Avaat hieman teidän välistä vuorovaikutusta ja sen puutetta. Tapaamisia, kiinnittymistä, fyysistä läheisyyttä ja toisen merkityksen korostamista on riittänyt, mutta riidat ja vaikeampien ja potentiaalisesti satuttavampien tunteiden avaaminen on ollut vähäistä tai puuttunut kokonaan. Siinä on varmaankin yksi miettimisen paikka, miten näin kävi? Mikä esti sinua/meitä avaamasta toinen toisillemme niitä kohtia, jotka ovat mahdollisia kivun paikkoja ja samalla niitä kohtia, joita suojellaksemme ja niiden tärkeyttä korostaaksemme synnytämme helposti riidan. Tai äärimmäisessä tapauksessa kätkemme nuo kipeät kohdat kokonaan niin, että emme edes suostu keskustelemaan saati riitelemään niistä. Entä mitä sinussa heräsi ja miten toimit, kun toinen puhui jostakin itselleen vaikeasta ja herkästä asiasta?
Keskusteluyhteyden puuttuessa tyttöystävääsi voit miettiä näitä omalta kannaltasi. Mitkä ovat olleet itsellesi sellaisia asioita, joiden jakaminen on tuntunut hankalalle? Minne itsessäsi, et haluaisi toisen pääsevän kurkkaamaan? Miten itse toimit, kun joku koskettaa sinun kipeää kohtaasi?
Nyt voisit turhautua: ethän sinä tätä kysynyt! Sinähän yritit ymmärtää tyttöystäväsi toimia ja nyt minä kehotan miettimään omia kipujasi. Ymmärtäisin, jos olit tyytymätön vastaukseeni ja kokisit, etten vastaa tarpeeseesi. Itse näen niin, että yhtäältä en voi arvailla toisen motiiveja kysymättä niitä häneltä itseltään. Toisaalta olen nähnyt, että avain toisen tunteiden ja toimien ymmärtämiseen löytyy AINA omien tunteiden ja reaktioiden ymmärtämisestä. Lisäksi, kun pohtii itseään ja omia reaktioitaan, hyöty jää itselle. Vatvomalla toisen motiiveja voi osua oikeaan, mutta yhtä hyvin voi mennä väärään. Kun tarkastelee itseään ei voi välttyä kasvulta ja kehitykseltä. Siitä on joka tapauksessa hyötyä sekä itselle että muille.
Pyydät apua tunnesotkun keskelle. Tunnesotkujen selvittämiseen pätee sama kun huoneen siivoamiseen. Siivousurakka on aloitettava jostakin ja edettävä seuraavan kohtaan kunnes huone on siisti. On melko sama mistä aloittaa, kunhan aloittaa. Huoneen ja tunteitaan voi siivota myös erilaisilla vauhdeilla. Jotkut siivoavat apinan raivolla, toiset käyvät kahvilla välillä ja jatkavat sitten taas. Lopputuloksen kannalta se on ihan sama. Lopulta työ on kuitenkin tehty. Neuvoisinkin sinua pysähtymään ensimmäisen tai minkä tahansa ajatuksen, tunteen, kokemuksen äärelle, joka sinua vaivaa. Tarkastele sitä, pyyhi siitä pölyt, korjaa rikki mennyt kulma ja laita lopulta se paikoilleen. Sitten seuraavan asian äärelle. Jos sormi menee suuhun, kysy muilta apua.
Apua voit pyytää tältä palstalta, ystäviltä, luotetuilta ihmisiltäsi tai ammattiauttajilta. Joskus kirjallisuuden lukeminen voi selventää jotakin. Parasta on, että koko työtä ei tarvitse saada kerralla valmiiksi eikä kaiken täydy mennä oikein. Riittää kun saat päähäsi sellaisen järjestyksen, jonka kanssa voit elää. Usein riittää, kun pistää yhden tai kaksi asiaa järjestykseen ja korjaa niiden pahimmat lommot. Elämä pitää lopusta huolen ja antaa sinulle varmasti tulevaisuudessa tilaisuuden järjestellä päätäsi vielä moneen kertaan. Valitettavasti monesti, ei aina, tuo pään järjestelyn tarve tulee esiin kipuna ja pahana olona. Toivon, että oppisit suhtautumaan tuohon kipuun merkkinä uudelleen järjestelyn tarpeesta.
Kysyt viestissäsi: olisiko nyt pienen hiljaiselon tarve. Jos hiljaiselo tarkoittaa oman pään tarkastelua ja etäisyyden ottoa tapahtuneisiin, niin voisin kannattaa sitä. Jos hiljaiselo merkitsee sitä, että antaa tyttöystävän nyt olla hetken rauhassa, en osaa sanoa. Vain tyttöystäväsi voi kertoa, mitä hän tarvitsee. Jotain ehkä voi päätellä hänen torjuvasta asenteestaan lähentymisyrityksiäsi kohtaan. Sitä voisin jossain määrin suositella, että etsi muuta mietittävää ja tuuletusta itsellesi. Tekemällä jotain muuta, mielellään jotain kivaa, saa usein
tarvitsemaansa etäisyyttä ja tuoreita ajatuksia.
Olen pahoillani, että vastaukseni liikkui paljon yleisellä tasolla. Kerroit sen verran niukasti omista tunteistasi ja omasta toiminnastasi, että en osannut olla henkilökohtaisempi. Toivottavasti tästä on sinulle jotain apua eteenpäin elämän mittaisella kasvun tiellä!
Olen huolissani tulevasta aviomiehestäni. Olemme tavanneet toisemme työvalmennuksessa, koska minulla on lievä autismi ja miehelläni on AD/HD ja lievä kehitysvamma. Suunnittelemme yhteistä tulevaisuutta, mutta olen huolissani siitä, kun hän jatkuvasti elää yli varojensa ja lainaa rahaa kavereiltaan.
Hän on ihan rehellinen ja maksaa lainansa takaisin sekä koittaa elättää itseään käymällä avotyössä. En pidä yhtään siitä, että hän ei voi odottaa siihen, että hän saa kerran kuukaudessa paljon (useita satasia) käyttörahaa ja sen jälkeen vasta voisi alkaa mällätä, vaan että ennen tilipäiväänsä pummaa rahaa minulta ja muilta ystäviltään alkoholinjuomiseen ja tupakkaan - ja sitten onkin edessä velanmaksu, rahat loppu ja sama kierre jatkuu eikä loppua näy.
Tahtoisin, että tuleva anoppini pistäisi mieheni puhutteluun, mutta miten puhun tästä ongelmasta anopilleni, jotta tämä puolestaan voisi osoittaa tulevalle aviomiehelleni, mitä pahaa hän itselleen tässä tekee? Minulla on taipumusta olla liian kiltti.
Nainen, 22
Hyvä ystävä,
Kerrot, että olet huolissasi tulevan aviomiehesi rahankäytöstä ja velkaantumisesta. Rivien välistä olin lukevinani, että sinua myös huolestuttaa se, että rahat menevät alkoholin juomiseen ja tupakkaan. Kun luin kirjeesi, oli helppo eläytyä huoleesi. Tulevan aviomiehesi käyttäytyminen herättää ymmärrettävästi turvattomuutta ja tietenkin me toivomme parisuhteessa voivamme saada turvaa ja luottaa puolisoomme, myös taloudellisesti. Rahankäyttöön liittyvät asiat tulevat entistä keskeisimmiksi kun perustamme yhteisen kodin johon yleensä liittyy myös rahankäyttöön liittyviä asioita, joiden hoitamisesta parin pitäisi yhdessä vastata.
On tärkeää voida luottaa, että myös toinen kantaa omalta osaltaan vastuuta taloudesta.
Mietit, että haluaisit puhua tästä asiasta anopillesi ja toivot että hän saisi poikansa havahtumaan ja muuttamaan rahankäyttöään. Entä oletko itse ottanut asian puheeksi tulevan aviomiehesi kanssa? Koska te, miehesi kanssa olette molemmat aikuisia, niin ajattelisin että ensisijainen tapa hoitaa ja sopia keskinäisiä asioita on yhteinen keskustelu.
Kerro miehellesi niistä asioista, jotka sinua huolestuttavat.Kysy, mitä miehesi ajattelee niistä ja miten näitä asioita voisi ratkaista, jotta ne eivät olisi välissänne jatkossa kun perustatte yhteisen kodin ja mahdollisesti myös perheen?Kysy miehesi mielipidettä ketkä ihmiset voisivat auttaa teitä ratkaisemaan tätä asiaa.
Saattaa hyvinkin olla, että miehesi tarvitsee jotain ulkopuolista ihmistä avukseen, jotta saisi rahankäyttönsä ja velkakierteensä, mahdollisesti myös päihteiden käyttönsä hallintaan. Jos sinulla on luottamuksellinen suhde anoppisi kanssa, voit tietenkin kertoa hänellekin huolestasi ja kysyä häneltä neuvoa. Mutta jos teet sen keskustelematta miehesi kanssa, niin miten arvelet miehesi siihen suhtautuvan? On hyvä, että olet huolissasi tilanteesta, sillä sille on hyvä tehdä jotain ennen kuin tilanne pahenee ja miehesi velkaantuu tavalla josta voi olla vaikea selvitä.
Kerrot, että sinulla on taipumusta olla liian kiltti. On hyvin tärkeää harjoitella pitämään puoliaan. On hyvä myös huomata, että olemalla liian kiltti esimeriksi näiden raha-asioiden suhteen mm. lainaamalla rahaa miehellesi, et oikeastaan auta häntä, vaan päinvastoin.
Oman elämänsä hallinnan opettelu on keskeinen taito aikuisuuteen siirryttäessä. Oikeastaan vasta sen jälkeen me olemme valmiita sitoutumaan vastuulliseen, aikuiseen parisuhteeseen.
Olen parisuhteessa ja minun poikaystävä on todella mustasukkainen minusta. Olen joutunut unohtamaan kaikki minun poikapuoliset ystävät, koska hän ei siedä niitä. Olen todella epätoivoinen, koska minusta tuntuu, etten saa poistua meidän asunnosta niin, ettei hän vahtaisi kenen kanssa minä olen yms.
Miten saisin hänen mustasukkaisuuden pois? Hän aina sanoo minulle syyksi, että hänen exät ovat pettäneet häntä. Mutta minä en ole koskaan tehnyt hänelle mitään pahaa. Eikä hän silti voi lopettaa epäilyä.
Nainen
Hei,
tilanteesi kuulostaa tukalalta. Mustasukkaisuus parisuhteessa on tiettyyn rajaan asti luonnollista, mutta kuulostaa siltä, että teidän parisuhteessanne tämä raja on jo ylittynyt. Kerroit poikaystäväsi epäilevän sinua, vaikket ole tehnyt hänelle mitään pahaa. Jäin miettimään, mistä poikaystäväsi mustasukkaisuudessa mahtaa olla pohjimmiltaan kysymys. Onko se kenties parisuhteen alkuun liittyvää epävarmuutta vai oletteko seurustelleet pidempään? Kuinka poikaystäväsi ilmaisee mustasukkaisuuttaan ja kuinka sinä tähän reagoit? Kuinka pitkään näin jatkunut? Usein mustasukkaisuuteen liittyy kokemus omasta ulkopuolisuudesta tai vaillejäämisestä. Onkohan poikaystävälläsi omia menoja, harrastuksia, kumpaakin sukupuolta olevia ystäviä...?
Kahdenkeskisyyden lisäksi parisuhteessa tarvitaan myös omaa tilaa, muuten parisuhteen "happi" loppuu. Toisen vahtaaminen tai rajoittaminen ei kuulu tasavertaiseen parisuhteeseen. Pidemmän päälle vaikea mustasukkaisuus nakertaa parisuhdetta, vie voimia molemmilta osapuolilta ja aiheuttaa helposti uusia ristiriitoja. Pystyttekö te keskustelemaan asiasta rakentavasti kahden kesken vai tarvittaisiinko siihen kenties ulkopuolista näkökulmaa?
Mustasukkaisuuteen ei tarvita aina erityistä "syytä" vaan joissakin ihmisissä se herää herkemmin mm. aiempien elämänkokemusten vuoksi. Kirjoitit, että poikaystäväsi on joutunut pettymään aiemmissa suhteissaan. Jäin miettimään, kuinka poikaystäväsi on käsitellyt näitä pettymyksiään ja kuinka paljon aiemmat kokemukset heijastuvat nykyiseen suhteeseenne?
Kysyt, miten mustasukkaisuuden saisi pois. Se on iso kysymys, johon en osaa suoraan vastata. Mustasukkaisuutta ei voi ikäänkuin "leikata" ihmisestä pois, vaan mustasukkaisuuden hoitamiseen tarvitaan mustasukkaisen henkilön omaa muutoshalua. Olet ottanut jo vastuuta parisuhteestanne kirjoittamalla ongelmastanne. Itse mustasukkaisuuden tunne ja siihen liittyvä käyttäytyminen on kuitenkin poikaystäväsi vastuulla.
Pitkittyessään mustasukkaisuudessa voi toteutua niin kutsuttu "itseään toteuttava ennuste". Jos mustasukkainen osapuoli alkaa uskoa kumppaninsa löytävän jonkun toisen, hän alkaa ehkä alitajuntaiusesti toimimaan niin, että lopulta hän työntää kumppaniaan luotaan omilla epäillyillään. Etäisyyttä ottamalla ihminen voi yrittää valmistautua tulevaan ja suojella itseään väistämättömiltä asioilta. Mutta etääntyminen ja liittyvä kylmä ja torjuva käytös saattaa ajaa toisen jopa uskottomuuteen tai haluun ennen pitkää päättää suhde. Mustasukkaiselle tämä on ikäänkuin vahvistus siitä, että hän oli epäilyksineen oikeassa. Kirjoitit, että poikaystäväsi pyrkii rajoittamaan menemisiäsi ja muita ihmissuhteitasi. Älä suostu tähän!
Mikäli poikaystäväsi myöntää mustasukkaisuuden, on valmis keskustelemaan asiasta ja muuttamaan käyttäytymistään, on mahdollista, että pääsette asiassa eteenpäin omin voimin. Joskus tilanteen purkaminen vaatii kuitenkin ulkopuolista näkökulmaa. Tällöin apua voisi lähteä aluksi kysymään terveysasemalta tai työterveyshuollosta.
Tärkeää on, että pidät huolta itsestäsi. Mieti, minkälaisen parisuhteen sinä haluat ja tarvitset. Kulje sitten sitä kohti äläkä tyydy vähempään!
Olemme mieheni kanssa olleet pariskunta jo reilut 10 vuotta. Aina on ollut selvää, ettei minun tarvitse havitella menoa tyttöjeniltaan tai muuhun vastaavaan. Riidellään asiasta usein, mutta rakastan miestäni, joten en halua erota tämän vuoksi. Kaikki naistenjuhlat ja tyttöjenillat menevät niin, että muiden miehet eivät tule, mutta minun mieheni on naisporukan keskellä, aina. Vitsiä siitä muut heittävätkin, mutta mieheni ei ota sitä loukkauksena, vain minä häpeän. Mietin mitä pitäisi tehdä? En ole koskaan antanut edes ymmärtää, että olisin kiinnostunut muista miehistä, mutta silti minua kohdellaan kuin jatkuvasti saalistavaa. Haluaisin nyt ammattilaiselta apuja, kiitos.
Nainen, 28v
Hyvä ystävä,
Nimimerkki jonka olet valinnut kuvaamaan itseäsi ja tilannettasi on hyvin pysäyttävä. Se sisältää suuren ristiriidan. Kuvaat miestäsi hyväksi. Hän saattaa sitä olla monella muulla alueella, mutta toisen ihmisen rajoittaminen ja kontrolloiminen eivät ole hyvyyttä.
Olet nuoresta iästäsi huolimatta ollut jo pitkään, yli 10 vuotta, parisuhteessa. Eli onko niin, että olet ollut juuri ja juuri täysi-ikäinen kun olet mennyt yhteen miehesi kanssa? Sanot, että "aina on ollut selvää, ettei minun tarvitse havitella menoa tyttöjeniltaan tai muuhun vastaavaan". Onko siis niin, että koet olleesi vankina koko tuon 10 vuotta? Oletko koskaan pysähtynyt miettimään miksi olet suostunut tuohon kaikkeen? Liittyykö se mahdollisesti jollain tapaa omaan historiaasi ja perhetaustoihisi?
Kuulen kirjeessäsi ihmettelyäsi siitä, että miksi miehesi pitää sinua vankinaan koska omasta mielestäsi et ansaitse sellaista kohtelua. Olen kanssasi samaa mieltä. Et ansaitse tuollaista kohtelua. Itse asiassa ketään ihmistä ei saisi kohdella noin. Sen, että miehesi pitää sinua vankinaan rajoittaen ja kontrolloiden menemisiäsi voi määritellä väkivallaksi ja alistamiseksi. Sen ei saa antaa jatkua sillä se on haitallista teille molemmille ja parisuhteellenne. Ymmärsin kirjeestäsi, että miehesi epäilee, että olisit kiinnostunut muista miehistä. Onko tämä miehesi mustasukkaisuus perusteluna sille, että hän rajoittaa vapauttasi ja tulee mukaan sinun menoihisi. Mustasukkaisuus ei kuitenkaan oikeuta ketään rajoittamiseen ja kontrollointiin.
Mietit mitä sinun pitäisi tehdä. Vastaan, että sinun on lakattava suostumasta kontrollointiin. Sinä tarvitset apua, jotta pystyt katkaisemaan tuon haitallinen kuvion välillänne. Myös miehesi tarvitsee apua mustasukkaisuuteensa ja taipumukseen kontrolloida ja rajoittaa, jos hän on valmis sitä ottamaan vastaan. Toivottavasti on. Mutta sinun ei ole syytä jäädä odottamaan hänen haluaan muuttua. Usein tällainen kontrolloiva vuorovaikutuskuvio ei pääty itsestään. Päinvastoin sillä on taipumusta vahvistua. Siksi on tärkeää, että et enää suostu siihen.
Miten kauan rakkaus jaksaa elää vangittuna? Meissä ihmisissä on sisällä usein tarve tulla omaksi itseksemme. Tällä tarkoitan vapautta elää omannäköistä elämää ja tehdä niitä asioita, joita pitää itselleen tärkeinä. Tämä tarve usein voimistuu kun ikäännymme. Siksi saattaa hyvin olla niin, että nyt, lähestyessäsi kolmeakymppiä, miehesi kontrollointi on alkanut tuntua entistä pahemmalta. Kerrot, että rakastat miestäsi. Vaarana on, että tuo rakkaus alkaa kuihtua, jopa kääntyä vihaksi ja katkeruudeksi, jos annat kontrolloimisen jatkua. Vapaus ja luottamus ovat happea rakkaudelle. Kontrollointi, rajoittaminen ja pakottaminen tappavat sitä.
Ei ole ihan helppoa alkaa muuttaa vuorovaikutuskuviota joka on jatkunut pitkään samanlaisena. Saattaa olla, että tarvitset siihen ulkopuolisen ihmisen apua. Nettiosoitteessa www.naistenlija.fi on tietoa naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja sen eri muodoista sekä tietoa paikoista, joista voi hakea apua ja tukea itselleen. Mm. seurakuntien perheneuvonnasta voi hakea keskusteluapua tämän kaltaiseen tilanteeseen.
Hei. Kaipaisin neuvoja hyvinkin pulmalliseen tilanteeseen. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä useamman vuoden, vaikkakin asiat alkoivat sujua jo paremmin vuosien mittaan, olemme ajautumassa eroon.
Elämme uusioperheessä (minulla lapsia edellisestä avioliitosta) ja saimme yhteisen lapsen vajaa vuosi sitten. Talonkin hankimme yhdessä ja pari vuotta sitten menimme kihloihin. Viime kuukausina suhteemme on ajautunut jonkinlaiseen kriisiin.
Riitelemme jatkuvasti, ja viikottain joku asia suhteessamme käy vaivaamaan minua. Minulla tähän vaikuttaa myös varmasti pienen lapsen kanssa heräily ja ajoittain rankkakin arki. Yritän puhua aiheesta asiallisesti, mutta joka kerta päädymme koko päivän kestävään riitaan. Jonkun aikaa riideltyämme mies lähteekin yleensä menemään ja minä jään lapsen/lasten kanssa kotiin yksin kesken riidan selvittämisen. Riidan aikana mies puhuu erittäin ilkeästi ja haukkuu minua mennen erittäin loukkaavasti henkilökohtaisuuksiin. Esimerkkinä voin kertoa rumat kommentit lasten saamisen jälkeisestä vartalostani. Nykyisin hän on alkanut ottaa äitini ja isäni mukaan haukkumalistaan.
Minun on myös erittäin vaikea päästä myöhemmin jo riidan sopimisenkin jälkeen yli noista ilkeistä sanoista. Ja tämä vaikuttaa myös siihen etten ole koskaan oikein tuntenut olevani läheinen miehen kanssa. Enkä tunne hänen kanssaan oikein kunnolla yhteenkuuluvuutta taikka voimakasta rakkautta.
Seksi on myös yksi mikä puuttuu suhteestamme. Mies on kykenemätön tekemään aloitteita seksiin, ja on kertonut usein ettei haluakkaan niin usein. Ennen tapaamistani hän oli ollut vuoden ilman seksiä. Itselläni on lapsen saannin myötä myös halut laskeneet. Kaipaisin silti seksiä, mutta en niin paljoa että tekisin itse aloitteita myöskään. Olemme siltäkin osin ajautuneet umpikujaan.
Suuseksiä tai esileikkiä suhteessamme ei ole ikinä ollut. Sitäkin kaipaisin, mutta mies on sanonut ettei pidä sen antamisesta, joten en sitä kehtaa pyytääkkään. Itse pidän suuseksin antamisesta, mutta haluan olla antamatta kun tiedän etten itsekkään sitä saa. Tämäkin asia vaikuttaa suhteemme laatuun.
Ja mies jäi raskaana ollessani kiinni nettiseksistä. Mikä osaltaan vaikuttaa siihen etten tunne olevani haluttava miehen silmissä. Ja tottakai miehen haluttomuus seksiin ja ilkeät sanat vaikuttavat paljon siihen etten tunne olevani haluttava. Enkä siten halua enää hänen kanssaan seksiä vaikka sitä muuten kaipaisinkin.
Ennen tätä suhdetta olin myös hyvin pitkässä suhteessa ja se olikin tähän suhteeseen verrattuna erittäin hyvä. Luulin tosin silloin että voisin löytää jotain vieläkin parempaa. Koen joskus tämän uuden suhteen olevan rangaistus siitä että tyhmyyttäni hylkäsin mahtavan suhteen ja edellisen suhteen aikana saadut lapset menettivät ehjän perheen.
Nyt en haluaisi tehdä samaa virhettä, että lapsi joutuisi eroperheeseen tai tottumaan isäpuoleen tai äitipuoleen. Vaan haluaisin että tämä lapseni saisi ehjän ja toimivankin perheen. Silti tuntuu että nämä ongelmat joita on niin paljon vievät kaiken energian. Enkä toki halua että lapset joutuvat sitten kuuntelemaan jatkuvaa riitelyä.
Olemme jo kerran eronneet ja palasimme yhteen, mies silloin lupaili ja vannoi että haluaa muuttua ja perhearvot ovatkin hänelle tärkeät. Tajusi mukamas mitä menetti. Tällöin meillä ei tosin ollut vielä yhteistä lasta. Uskoinkin silloin miehen haluun muuttua ja palasimme yhteen.
Jälkeenpäin ajateltuna se olikin erittäin suuri virhe, eikä mies ole paljoakaan erilaisempi kuin silloin kun erottiin. Toki hän on alkanut ajan kanssa tottua myös edellisiin lapsiini. Joten parannusta toki on tapahtunut.
Hän ei kaipaa myöskään läheisyyttä niinkuin minä, eikä osaa suunnitella mitään reissuja/harrastuksia/menoja perheen kanssa. Hän menee aina yksin tai kavereiden kanssa. Kaipaisin kiinnostusta myös perheen kanssa tekemiseen, toki jos itse järjestän kaiken ja huolehdin menemisen ja lähdön niin hän osallistuu. Muttei itse ehdota mitään perheen kanssa taikka suunnittele mitään menoja yhdessä.
Haluaisinkin tietää kuulostaako yhtään siltä että noita mainitsemiani asioita pystyisi muuttamaan? Itse emme siihen pysty ainakaan, joten apua tarvimme ulkopuoliselta.
Nainen, 29 v
Hei,
Kiitos kirjoituksestasi, jossa kuvasit hyvin nykyistä ja mennyttä elämääsi, ja jonka lopussa esitit kysymyksen ja itse asiassa vastasitkin siihen: kysyit voiko mainitsemiasi asioita muuttaa, ja vastasit että ei ilman ulkopuolista apua. Koska sekä pelkäät sinun ja miehesi ajautuvan eroon, että sinulla on huono kokemus siitä miten "tyhmyyttäni hylkäsin mahtavan suhteen", niin nyt on toimittava, uudella tavalla.
Uusperheessä eläminen on haastava juttu. Väestöliitossa laadittiin "Parisuhteen kehrä" kuvaamaan toimivaa parisuhdetta, mutta pian huomattiin sen jättävän huomiotta monia uusperheessä parisuhteessa elävien kokemuksia ja haasteita, joten oli laadittava myös "Uusparisuhteen kehrä", johon voi tutustua mm. Vuokko Malisen ja Pekka Larkelan kirjassa Parisuhde – uusperheen ydin. En ala sitä tässä enempää avaamaan, mutta otan siitä yhden kirjoitukseesi liittyvän teeman esiin.
Malinen ja Larkela kirjoittavat uusperheessä elävien kokemusten perusteella parisuhteen toimivuuden edellyttävän sitä, että "mielessä asuva ex-puoliso täytyy ensin ’tappaa henkisesti.’" Uutta voi tulla, jos luopuu vanhasta, ja ex-puolison lisäksi myös siitä ex-suhteesta pitää luopua henkisesti. Kiinnitin heti huomioni siihen, miten vertaat nykyistä ja mennyttä parisuhdettasi, ja mietin että onko se jotain jota mielessäsi ajattelet, vai oletko riidassa tai muuten ilmaissut miehellesi miten huonosti suhteenne tässä vertailussa pärjää. Sanot, että ongelmanne vievät paljon energiaa, minä kysyn että miten paljon energiaa väliltänne tai sinusta valuu menneen muisteluun ja tekemäsi valinnan harmitteluun? Voin ymmärtää harmisi, sitä jäin miettimään että jos hylkäsit mahtavan suhteen, niin mitä parempaa sinä vielä silloin yritit löytää? Oli miten oli, nyt olisi aika luopua vanhasta, jotta jotain uutta voisi tulla.
Kirjoitat sekä suhteenne riidoista, että seksuaalisuudesta. Riitoja on viime aikoina ollut jatkuvasti, ne rasittavat molempia ja ne jäävät usein kesken, ja aivan erityisesti sinua satuttavat miehesi ilkeät puheet riidan aikana, puheet jotka menevät henkilökohtaisuuksiin, jäävät vaivaamaan ja jotka ylläpitävät jonkinlaista etäisyyttä ja varauksellisuutta sinussa suhteessa häneen. En ihmettele kokemustasi, ja olen pahoillani että joudut moisia puheita kuulemaan. Pidän itse rakentavan riitelyn tärkeimpänä asiana sitä, että se on turvallista, eikä miehesi puhetapa saati häipyminen paikalta edesauta turvallisen ilmapiirin syntymistä. Toki tekisi mieli kysyä häneltä esimerkiksi, että mikä saa hänet lähtemään ja miltä se hänestä tuntuu, miten hän riitanne kokee, mitä hän ilkeillä puheillaan yrittää saada aikaan tai miten riitanne vaikuttavat hänen parisuhdetyytyväisyyteen tai seksuaalisuuteen. Tärkeää olisi, että tunnistaisitte riitanne "kaavan" ja huomaisitte miten kaavaa voisi rikkoa ja muuttaa, tähän teitä voi auttaa asiantunteva pariterapeutti tai perheneuvoja.
Kerrot, että teidän seksuaalisuudessanne on eroja, mikä on tavallista. Aloitteellisuudessa on kumppanien välillä usein eroja, ja aloitteellisuus myös vaihtelee, eikä tämä koske pelkästään seksiä vaan monia muita parisuhteen alueita. Onko suhteessanne aina ollut niin, että sinä olet ollut seksin suhteen aloitteellisempi ja aktiivisempi – vai onko tilanne muuttunut? Jos tilanne on aina ollut teidän välillänne näin, niin toisaalta erilaisuus pitäisi hyväksyä, siitä pitäisi oppia puhumaan ja huomata erilaisuuden parhaimmillaan synnyttävän myös positiivista jännitystä. Toisaalta parisuhteeseen kuuluu myös kumppanin tarpeiden ja toiveiden huomioonottaminen ja täyttäminen, joten oman "mukavuusalueen" ulkopuolelle on myös hänenkin toisinaan uskaltauduttava – jos seksi nyt sitten sellaista edes hänelle tarkoittaa.
Mainitsit myös suuseksin ja esileikin puuttumisen suhteessanne. Parisuhteen seksuaalisuuteen kuuluu nautinnon antaminen ja saaminen, ja on monia tapoja toteuttaa tätä. Kumppanille voi kertoa toiveistaan ja pyytää vaikkapa suuseksiä kuten olet tehnyt, mutta häntä ei voi pakottaa tekemään asioita joita hän ei halua tai joista hän ei pidä, koska seksin tulee olla nautinnollista ja mukavaa molemmille. Voiko kuitenkin olla niin, että enemmän kuin se, että et saa suuseksiä, vaikuttaa suhteeseenne se mitä tästä seuraa. Sanot nimittäin, että et itse halua antaa suuseksiä, koska tiedät ettet sitäkään saa. Vaikka ajatus on ymmärrettävä, niin se on myös käyttäytymismalli joka vaikuttaa suhteenne laatuun, kuten itsekin kirjoitat. Oletko ihan varma, ettei tuota ajatusta voisi kääntää päälaelleen?
Esileikin puuttumista pidän suuseksin puuttumista valitettavampana. Mikä siihen on syynä? Mainitsemassasi nettiseksissä tai pornossa muuten esileikki aika usein on nimenomaan suuseksiä, joten jäin miettimään että miten nämä hänellä ja teillä liittyvät toisiinsa. Liittyykö suuseksiin hänellä jonkinlaista syyllisyyttä tai pornon hänessä herättämää ahdistusta? On jotenkin edes vaikea kuvitella parin välille säännöllistä seksiä ilman esileikkiä, tai sitä miltä se sinusta tai miehestäsi tuntuu, tai että miten siihen naisena "pääset mukaan" ilman lämmittelyä. Ehkä tämä on allekirjoittaneen rajoittuneisuutta, vai miten itse asian koet? Seksistä puhuminen harvoin pahentaa tilannetta, tapahtuu se sitten kahden kesken tai terapeutin avustuksella. Puhetta tarvitaan kuitenkin paljon!
Lopuksi kerrot myös miehesi läsnäolosta ja liittymisestä perheeseenne, mikä toimii ja mikä ei toimi. Kun en tiedä hänen lähtökohtiaan, niin on vaikea arvioida kuinka iso "harppaus" aiemmasta hänelle uusperheen arki ja perhe-elämän vaatimukset ovat. Kerrot, että hän ei osaa suunnitella tai järjestää perheen juttuja kuten sinä, minä kysyn että entä jos suunnittelisitte tai järjestäisitte yhdessä! Minusta tässä ei ole kyse siitä, että miehesi pitäisi tämän asian suhteen jotenkin erityisesti muuttua, vaan hänellä pitäisi olla halua oppia ja motivaatiota kantaa jaettua vastuuta perheenne tekemisistä. Ja kuka olisikaan parempi opettaja hänelle, kuin sinä, eikä sitä vastuuta hänelle voi jakaa kukaan muu kuin sinä. Se, että sinä järjestät kaiken ja huolehdit kaikesta mahdollista vapauttaa hänet vastuusta, helppohan valmiiseen pöytään on "osallistua."
Kuten alussa mainitsin, niin sinä esitit kysymyksen johon vastasit, eikä minulla ole siihen lisättävää. Suhteessanne on ongelmia, jotka vievät energiaa, sen sijaan että teillä olisi suhde, josta saa energiaa. Teille ongelmia aiheuttavat asiat ovat hankaluudestaan huolimatta ratkaistavissa tai niiden kanssa voi oppia elämään. Kun en tiedä missä asut en pysty tarkemmin ohjaamaan sinua ulkopuolisen avun piiriin, mutta tilanteeseenne sopivaa apua ja tukea saatte kirkon perheasiain neuvottelukeskuksista, sekä yksityisiltä pariterapeuteilta, molempien yhteistietoja löytyy helposti nettihaulla.
Mikä neuvoksi? Olen ollut kaukosuhteessa kohta 3 kuukautta, mutta olemme olleet yhdessä aika monta kertaa ja suhde on päättynyt joka kerta ja eri syiden takia. Mieheni on mukava, rehellinen ja kaikkea muuta mitä voisi toivoa, hän ei petä minua suhteessa mutta ei myöskään näytä tunteita muulla keinolla kuin sanoen että rakastaa minua, mutta suhteessa on aika isoja ongelmia ja niitä on ollut ihan alusta asti. Olen kysynyt monet kerrat millon voisimme tavata, mutta vastaus on yleensä että katsotaan nyt tai että parin viikon päästä olisi aikaa tavata, mutta kun tulisi aika tavata niin miehelleni tulee menoja ja tapaaminen siirtyy taas ja näin on käynyt todella monta kertaa. Toki ymmärrän että hänellä on työ jonka takia minun pitäisi olla joustava.
Suhteessa ei ole oikeastaan mitään läheisyyttä koska emme pysty näkemään toisiamme niin useasti kun haluaisin. Näemme ehkä kerran kuukaudessa tai kerran joka toinen kuukausi, mutta nekin tapaamiset ovat vain sellaisia että hän tulee käymään luonani ja viipyy 2-3 tuntia ja lähtee takaisin kotia. Sitten kun sanon asiasta että en haluaisi lähteä mökille tai hänen luokseen vain yhden yön takia niin hän loukkaantuu asiasta, eikä vastaa viesteihin, eikä häntä näy netissäkään. Olen sanonut hänelle etten jaksa tälläistä suhdetta enää kovinkaan kauaa koska minulla on ollut useita aika samanlaisia suhteita takana. Jonkun toisen kanssa olisin nähnyt vaikka kuinka monta kertaa näin lyhyen ajan aikana. Olemme jutelleet yhteen muuttamisestakin ja perheen perustamisesta mutta en näe suhteelle minkään näköistä tulevaisuutta juuri nyt. Minulla olisi aika montakin toista henkilöä jotka ottaisivat minun itselleen jos vain voisivat, mitä minun pitäisi tehdä? Olen aivan neuvoton.
Mies
Hei
Kerrot kaukosuhteesta, joka on monella tavalla sinun kannaltasi epätyydyttävä. Näet suhteessanne toki hyviäkin puolia, mutta myös paljon sellaista, missä tunnet jääväsi tärkeysjärjestyksessä toiselle sijalle ja mikä suorastaan loukkaa sinua.
Onkohan niin, että suhteenne kyllä palvelee kumppanisi tarpeita, mutta sinun tarpeesi ja toiveesi eivät täyty? Olet yrittänyt joustaa ja ymmärtää kumppanisi työaikoja ja muita menoja. Hänelle tuntuu sopivan tämä harvoin ja lyhyesti tapaaminen. Sinä sen sijaan kaipaat suhteeltanne ymmärrettävästi enemmän. Kerrot, että olette miettineet yhteen muuttamista ja perheen perustamista. Toisaalta jos tuot esille omia ajatuksiasi ja toivot pidempää yhdessäoloa, kumppanisi loukkaantuu eikä suostu kanssasi kontaktiin.
Olisikohan nyt vakavan pohdinnan ja puhumisen paikka? Mitä sinä itse haluat parisuhteelta? Täyttyykö se tässä suhteessa? Entä mitä kumppanisi haluaa? Ovatko toiveenne riittävästi saman suuntaisia, että voisitte jatkaa yhteiselämää? Parisuhde on kahden kauppa; se ei pysy pystyssä, jos mennään enimmäkseen vain toisen mielihalujen mukaan ja toinen ei tule tarpeineen riittävästi kuulluksi eikä huomioiduksi.
Vihjaat, että muitakin kumppaniksi sopivia olisi sinulle tarjolla, jos vain heidät huolisit. Ovatko he vapaita? Ajatteletko, että nämä toiset voisivat tarjota sinulle jotain sellaista, mitä et tästä suhteesta saa? Onko se juuri sitä mitä toivotkin parisuhteelta? Enemmän yhdessäoloa ja yhteistä tekemistä, tunteiden ilmaisemista ja rakkauden osoittamista monin eri tavoin. Mikä pitää sinua kiinni nykyisessä suhteessasi? Onko se jotain sellaista, mistä et voi etkä haluakaan luopua? Voisiko tuo edellä mainittu toteutua teidän suhteessanne?
Toivon, että nämä kysymykset auttavat sinua ja teitä yhdessä pohtimaan, mikä on suhteenne tulevaisuus. Suhteesta voi rakentaa tyydyttävämmän, jos te molemmat sitä haluatte. Toisaalta toimimattomassa suhteessa ei kannata roikkua, jos riittävää muutoshalua ei löydy.
Olen tapaillut mukavaa miestä muutaman vuoden ajan. Monet asiat ovat suhteessa hyvin ja koen hänet läheiseksi ja tärkeäksi itselleni. Suhde ei kuitenkaan ole kehittynyt tapailua pidemmällä, vaikka ainakin itse sitä toivoisin. Mies sanoo ettei pysty vakavampaan suhteeseen edellisten suhteiden huonojen kokemuksien vuoksi, minussa ei kuulemma ole vikaa. En haluaisi menettää itselleni tärkeää ihmissuhdetta, mutta tilanne on kaikinpuolin turhauttava. On raskasta tuntea itsensä jatkuvasti torjutuksi, mutta suhteen päättäminenkin tuntuu mahdottomalta. Mies kertoo olevansa minuun sitoutunut, vaikka ei halua suhteen etenevän tästä pidemmälle. Muutamaan kertaan olen jo päättänyt lopettaa suhteen, mutta olen siinä aina epäonnistunut sillä tunteeni miestä kohtaan ovat voimakkaita, vaikka en häneltä saa kaipaamiani asioita. Mitä minun tulisi tehdä, onko odottaminen turhaa?
Nainen
Hei
Vaikuttaa siltä, että olet tavannut elämäsi miehen, ainakin niin moneen asiaan olet hänessä tyytyväinen. Mutta siinä sinulle tärkeimmässä olet kokenut yhä uudelleen pettymyksen: hän haluaisi suhteenne jatkuvan tapaamisten asteella, sinä toivoisit jotain muuta.
Oletko muuten kertonut kumppanillesi, mitä sinä parisuhteelta odotat? Onko hän tietoinen, miten turhautunut olet tilanteeseen ja miten koet itsesi torjutuksi hänen taholtaan? Oletko saanut sanotuksi, että vaikka rakastat häntä, et ole tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen? Jos olet, miten hän on kertomaasi suhtautunut? Jos et, miksi et?
Mies vetoaa edellisten suhteitten huonoihin kokemuksiin. Oletko selvillä, mitä hän tarkoittaa? Onko hän ollut vakavassa suhteessa, asunut esimerkiksi yhdessä kumppaninsa kanssa? Miten suhde on mennyt karille? Onko hän tullut jätetyksi tai petetyksi? Mitä hän pelkää teidän suhteellenne tapahtuvan, jos suhteenne muuttuisi vakavammaksi?
Suhteenne on taitekohdassa: vallitseva tilanne sopii kumppanillesi, mutta ei selvästikään tyydytä sinua. Löydättekö yhteisen tahdon muuttaa sitä sellaiseksi, että molemmat tulisivat kuulluiksi ja voisivat riittävän hyvin sekä yksilöinä että yhdessä?
Toivon sinulle viisautta ja rohkeutta edetä elämässäsi niin, että toiveesi hyvästä kumppanuudesta voisi täyttyä.
