Miten saisin kasvatettua luottamustani mieheeni? Hän ei varsinaisesti ole tehnyt mitään. Hän on luonteeltaan ja on ollutkin kova flirttailemaan ja nauttii naisten huomiosta. Olen yrittänyt selittää tietyt asiat mitkä ylittävät rajani, mitä hyväksyn ja mitä en hyväksy. Saan siitä mustasukkaisuuden leiman ja syytökset päälle.
Viimeisin tempaus oli, että kamerassani oli baari-illan jälkeen eri naisten kuvia ja jatkanut keskustelua uuden tuttavan kanssa Facebookissa, lisäämättä henkilöä ystäväkseen. Tämä kaikki oli kuulemma vilpitöntä. Asiasta ei tietenkään mainittu minulle mitään. Huomaan kuvat ja huomaan piippailevan puhelimen. Reagoin tähän tietenkin tunteellisesti, sillä tunsin oloni todella arvostamattomaksi. Onko edes parisuhde, jossa ei voida keskustella perusasioista, luottamuksen arvoinen?
Nainen, 27
Hei!
Kiitos viestistäsi.
Kuulosti hyvältä, että olet selkeästi ilmaissut omat sietämisen rajasi, mitä hyväksyt ja mitä et. Oletko ilmaissut myös niitä tunteita, joita miehesi käyttäytyminen sinussa herättää? Luulenpa, että suurin osa naisista ei tuollaisesta käyttäytymisestä pitäisi vaan pahoittaisi siitä kovasti mielensä. Joku viisas on sanonut, että välittäminen tarkoittaa toisen toiveiden huomioon ottamista.
Mietin, milloin tämä on mahtanut alkaa. Vai onko niin, että tämäntyyppistä on jatkunut koko suhteenne ajan? Sinun itsesi olisi varmaan syytä pysähtyä miettimään, miten voit suhteessanne. Millaisen toivoisit suhteenne olevan? Mitä haluat ja tarvitset? Kuinka tärkeää luottamus sinulle on ja mitä kaikkea se pitää sisällään? Mitähän miehesi vastaisi näihin kysymyksiin?
Millainenhan tilanne olisi, jos roolit olisivat toisinpäin, jos sinä kuvaisit vieraita miehiä ja olisit yhteyksissä heidän kanssaan? Olisiko se miehellesi ok? Oletteko sopineet keskenänne uskollisuuden rajoista teidän suhteessanne? Nyt kuulostaa siltä, että ne rajat ovat teillä molemmilla eri kohdissa.
Et kertonut, miten teillä muuten menee. Onko suhteessanne enemmän turvallisuutta vai turvattomuutta? Mitkä asiat ovat hyvin? Mitkä asiat yhdistävät teitä? Kumpaa on enemmän tyytyväisyyttä vai tyytymättömyyttä? Tunnetko itsesi rakastetuksi hänen kanssaan? Onko sinulla hyvä olla tässä suhteessa? Entä miehesi, onko hänellä hyvä olla? Haluaako hän olla kanssasi vai onko suuntautumassa muualle? Mikä mahtaa olla sitoutuneisuuden aste?
Viestisi viimeinen lause antaa jo itsessään vastausta ensimmäisessä lauseessa esittämääsi kysymykseen. Luottamus on parisuhteen ehdottomia peruspilareita. Kerro miehellesi vielä kerran selkeästi ja rauhallisesti, mitä suhteeltanne toivot ja kuuntele myöskin hänen ajatuksiaan. Toivon, että pääsette yhdessä miettimään suhteenne tilaa ja tulevaisuutta.
Toivon sinulle parisuhdetta, jossa sinua arvostetaan, kunnioitetaan ja kohdellaan hyvin.
Olen 21-vuotias nuori mies. Olen seurustellut samanikäisen tyttöystäväni kanssa neljä vuotta. Minulle seurustelusuhde on toinen ja tyttöystävälleni ensimmäinen. Olemme molemmat vielä opiskelemassa ja asumme kotona. Tähän asti meillä on mennyt hyvin, mitään isompia riitoja ei ole ollut, läheisyyttä riittää ja puhumme toisillemme kaikesta. Ongelma on kuitenkin siinä, että tyttöystävästäni tuntuu, että suhteemme on muuttunut enemmän kaverisuhteeksi.
Olemme keskustelleet asiasta, mutta hän ei osaa sanoa syytä tähän tunteeseen. Seksiä emme harrasta kovin usein, koska tyttöystävälläni on todella vaihteleva halu seksin suhteen, ja koska asumme kotona ja opiskelut aiheuttavat kiireitä, ei siihen niin usein ole tilaisuuttakaan. Olemme kuitenkin tämän asian kanssa sujut.
Tyttöystäväni on sanonut, ettei hän kaipaa enempää seksiä ja itselleni myös riittää vähempikin. Olemme miettineet, voiko tämä olla vain alkuhuuman häviämisestä johtuva ohimenevä tunne. Vaikean tästä kuitenkin tekee se, ettei tyttöystäväni ole vielä kovin selvillä ajatuksistaan ja haluistaan. Hän kuitenkin sanoo tuntevansa jonkunlaista tyytymättömyyttä, muttei tiedä syytä.
Pidämme kuitenkin toisistamme todella paljon ja luotamme toisiimme.
Tyttöystäväni miettikin, että muuttuisiko suhteemme edes, jos olisimme vain kavereita. Minun osaltani se kuitenkin muuttuisi, sillä kaipaan sen kaltaista läheisyyttä, mitä tavallisessa kaverisuhteessa ei voisi olla. Olemme molemmat motivoituneita jatkamaan suhdettamme ja pitämään toisistamme kiinni. Hyviä näkökulmia otetaan vastaan.
Kiitos vastauksesta!
tietämätön, mies, 21.
Hei Tietämätön!
Kiitos viestistäsi ja luottamuksesta meitä kohtaan.
Kerrot tutunkuuloisesta tilanteesta. Olette aloittaneet seurustelun nuorina ja olleet jo pitkään yhdessä. Alkuihastumisen huuma on jo laantunut ja suhde on asettunut tuttuun ja turvalliseen malliinsa. Tyttöystäväsi on kuitenkin nyt nostanut esiin suhteeseenne liittyviä kysymyksiä. Hyvä niin. Tämä onkin varmasti hyvä vaihe miettiä, mitä kumpikin haluatte parisuhteelta ja elämältä yleensä.
Te elätte juuri nyt tärkeää itsenäistymisen ja aikuistumisen vaihetta. Jonkun ajan päästä valmistutte opinnoistanne ja siirrytte työelämään. Edessä on myös muutto omaan kotiin pois vanhempien luota. On ehkä ihan hyvä pysähtyä miettimään, onko nyt edes sitoutumisen aika. On tärkeää, että molemmilla olisi aikaa ja tilaa itsenäistyä ja oppia seisomaan omilla jaloillaan. Monet kertovat yksin asumisen vaiheen olleen tärkeää ja monella tavalla opettavaista aikaa tulevaa elämääkin ajatellen.
Kerroit, että tyttöystäväsi ei ole kovin selvillä omista ajatuksistaan ja haluistaan. Se on tosi tavallista tämän ikäisillä. Silloin on viisasta ihan rauhassa tutkiskella sitä, mitä oikeastaan haluaa. Voi olla, että kyse on isoista pohdinnoista: Kuka minä olen ja mihin suuntaan haluan elämässäni kulkea? Mitkä asiat ovat minulle tärkeitä? Millaista elämää haluan elää? Entä sinä itse? Tiedätkö sinä, mitä haluat elämältäsi? Näitä kysymyksiä teidän on hyvä jutella yhdessä.
Tyttöystäväsi ilmaisema tyytymättömyys saa minut ajattelemaan, että hän kenties kaipaa jotain sellaista, jota suhteessanne ei tällaisenaan ole. Viestistäsi tulee sellainen kuva, että teillä on ihan kivaa yhdessä. Kysymys onkin, riittääkö se?
Kirjoituksestasi välittyy ajatus, että sinä itse olet tyytyväisempi suhteeseenne kuin tyttöystäväsi. Mietin, että mahdanko tuntea menettämisen pelkoa hänen ilmaistessaan tyytymättömyyttään. Kerroit, että pelkkä kaverisuhde ei sinua tyydyttäisi, haluat ja tarvitset enemmän. Hellyyden ja läheisyyden kaipuu on yleisinhimillistä ja parisuhteessa se tietenkin on ihan omanlaistansa. Jos suhteenne fyysisen puolen laatu nyt on jollain tavoin haaleaa, niin luuletko, että se voisi sellaisena tyydyttää sinua pidemmän päälle? Vai voisiko olla niin, että vuosien kuluttua sinäkin alkaisit tuntea tyytymättömyyttä?
Pysähtykää rauhassa tähän kohtaan seurustelussanne. Miettikää rauhassa suhdettanne, itseänne ja elämää kumpikin tahoillanne. Varatkaa aikaa juttelemiselle ja jakakaa ajatuksianne. Sillä tavoin opitte paljon itsestänne ja toisistanne. Uskon, että sitä kautta löydätte myös oikean suunnan seurustelunne suhteen.
Onnellista elämää sinulle toivoen, perheneuvoja Paula
Hei! Olen 20-vuotias nainen ja minulla on ongelma.
Olen tapaillut yhtä miestä noin kolme kuukautta. Mies on minua paljon vanhempi, mutta ikä ei ole koskaan ollut ongelma. Hänellä on sukutila jossa on töissä aamusta iltaan. Nämä kolme kuukautta on ollut hyviä ja meillä on ollut kivaa toistemme kanssa. Vaikka emme näekään kuin iltaisin ja välillä päivällä. Yleensä puhumme netissä tai viesteillä.
Olemme käyneet jopa viikonloppureissulla yhdessä.
Nyt en ole nähnyt miestä kohta kahteen viikkoon. Hän laittoi minulle viestiä, kun oli matkalla, että hän on miettinyt asioita. Hän mm. puhui siitä, että kun hänellä ei ole ollut niin paljon aikaa meille ja ei olla tutustuttu. Ja, että minä menetän aikaa, kun olen hänen kanssaan ja, että häntä harmittaa tämä. Myöhemmin hän myös mainitsi, että meillä ei ole yhteisiä jutunaiheita.
Emme ole ollut virallisesti yhdessä. Sanoin hänelle viestillä takaisin, että ymmärrän ettei hänellä ole aikaa ja minulle on riittänyt ihan hyvin mitä meillä on ollut. Ja aikaa löytyy jos haluaa. Myös sanoin, että ei kukaan pysty kolmen kuukauden jälkeen tietämään onko edes jotain yhteisiä juttuja. Itse en läheskään tunne häntä vielä ja yritin sanoa hänelle, että kannattaako vielä luovuttaa, koska ei olla tunnettu niin kauaa vielä.
Meidän on pitänyt nähdä ja jutella asioista, mutta hänellä ei ole ollut aikaa tai kiinnostusta (tai uskallusta) siihen. Ongelma on siinä: välitän hänestä jo liikaa, enkä haluaisi luovuttaa vielä. Haluaisin tutustua enemmän ja nähdä mitä tuleman pitää. Olen sanonut hänelle kaiken ja yrittänyt kysellä olisiko tänä iltana aikaa, mutta en ole saanut mitään vastakaikua. Olen yrittänyt olla puhumatta hänelle pariin päivään, mutta mietin vaan häntä. En saa edes nukuttua. Tiedän, että hän edes vähäsen välittää minusta edelleen ja tämä asiakin tuli minulle ihan yllätyksenä.
Eli mitä minä teen? Olenko vain hiljaa ja odotan mitä hän joskus sanoo, jos sanoo? Muiden on helppo sanoa minulle, että unohda se, jos ajattelen melkein 24/7 sitä miestä.
Kauanko mies miettii, että mitä haluaa? Olen ihan sekaisin tästä tilanteesta, koska tämä tuli täysin puskista. Minun puolelta tässä ei ole mitään ongelmaa. Olen antanut hänelle aikaa mietiskellä ja olla rauhassa. Ennen puhuimme joka päivä, mutta nyt jos kirjoitan hänelle jotain, en tiedä saanko edes vastausta. Hän sanoin, että jutellaan joku ilta, niin odotanko vain sitä iltaa?
Haluaisin edes jonkinlaisen vastauksen tähän hommaan, vaikka se olisikin loppullinen ero.
nimimerkki Sekaisin, 20-v
Hyvä neiti Sekaisin,
Kiitos viestistäsi. Olet tutustunut kiinnostavaan mieheen, joka herättää sinussa tunteita. Sinulla tuntuisi olevan halua liikkua suhteessa pidemmälle kuin miehellä. Mies ei vastaa viesteihisi, kertoo ettei teillä ole yhteisiä jutunaiheita, häneltä ei löydy aikaa tapaamisillenne eikä hän anna kysymyksiisi täsmällisiä vastuksia. Näyttäisi, että mies on poistumassa takavasemmalle.
Kun joutuu pettymään omissa toiveissaan ja odotuksissaan, se tekee kipeää. Sinä tunnistit miehessä jotain hyvää, kiinnostavaa ja sellaista, mihin halusit liittyä. On ymmärrettävää, että sitä haluaa tavoitella. Me emme tiedä, mitä mies sinussa tunnisti ja näki. Tiedämme vain hänen vetäytymisen ja välttelyn. Se voi tuntua epäreilulle, kun itse on investoinut suhteeseen enemmän odotuksia ja tunteita. Voit tietenkin kysyä, mikä saa hänet vetäytymään, mutta takeita ei voi antaa, että hän vastaisi kysymykseen sen paremmin kuin lupaukseensa ”jutella joku ilta”. Ehkä voisit myös yrittää laittaa jonkin takarajan yhteiselle keskustelullenne, johon mennessä tapaamisenne on tapahduttava ja sen jälkeen et enää häntä odota. Näin voisit jossakin kohtaa vapauttaa itsesi hänen odottelustaan. jos hän ei siihen mennessä ole ottanut sinuun yhteyttä tai järjestänyt kohtaamistanne, viesti lienee selvä: ”Olen poistunut vähin äänin kuviosta”.
Joskus vaan on juotava se kuuluisa ”katkera kalkki”, nieltävä tappionsa ja nuoltava haavansa. Kerroit, että sinulla on ystäviä. Toivottavasti voit antaa heidän lohduttaa sinua, jos käy niin, että suhde tämän miehen kanssa ei nouse siivilleen.
Jos kuvittelemme, että sinulle ja tälle miehelle ei synnykään suhdetta, voit silti käyttää tilanteen hyväksesi. Voit miettiä, mitkä asiat tässä miehessä olivat erityisen kiinnostavia ja kutsuvia. Mitä kaipaat suhteiltasi miehiin? Mihin miehessä olit pettynyt tai mistä et pitänyt? Entä mitä sinulle merkitsee se, että olet ehkä valmis satsaamaan suhteeseen vielä silloinkin, kun toinen ei? Mitä siitä ajattelet ja mitä se sinusta kertoo? Voit myös miettiä millainen itsetunto sinulla on ja miten haluat sinua kohdeltavan? Pettymykset romanttisissa toiveissa ovat yleensä jonkinlainen haava itsetunnollemme. Toivon, että voit paikata haavaan yhdessä läheistesi kanssa ja näkemällä omat vahvat ja pärjäävät puolesi.
Kaikkea hyvää sinulle toivottaen, Iiris, perheneuvoja
Takana on rankka vuosi johon on kuulunut suuria muutoksia työkuvioissa ja vielä suurempia yksityiselämässä. Keväällä päätimme erota mieheni kanssa 6 avioliittovuoden ja yli 14 yhdessäolovuoden jälkeen. Muutin omaan asuntoon huhtikuussa. Meillä on lapsi jonka huoltajuuden jaamme ja olemme pystyneet jatkamaan sopuisasti hänen vuokseen vaikka erosimmekin siitä syystä että minä rakastuin toiseen ja aloitin hänen kanssaan suhteen tammikuussa. Arvostan exääni suunnattomasti tämän vuoksi.
Kesäkuussa uusi suhteeni erosi myös omasta puolisostaan ja olemme siitä asti olleet yhdessä enemmän ja vähemmän vakavasti.
Se että suhde alkoi molempien pettäessä omia puolisoitaan on nyt muodostunut minulle ongelmaksi. Minulla ei ole aiemmin ollut ongelmia luottaa ihmisiin enkä ole koskaan tuntenut mustasukkaisuutta kenestäkään. Tilanne on nyt erilainen koska tiedän että uusi suhteeni pystyy todistetusti pettämään ja en tiedä miten pystyn elämään tämän ajatuksen kanssa. Ymmärrän että kertomani kuulostaa hassulta koska petinhän itsekin. Itsestäni voin kuitenkin olla varma etten tee niin uudelleen; tämä uusi suhde on elämäni rakkaus ja olin ollut entisessä suhteessani jo pitkään todella onneton ja en oma itseni.
Mustasukkaisuuden tunteita nousee pintaan myös sen vuoksi että olemme kaukosuhteessa. En oikein tiedä miten näitä uusia tunteita tulisi käsitellä. Katoavatko ne, vai vahvistuvat ja tulevat vielä joskus väliimme. Olen ihan hiljattain ottanut mustasukkaisuudentunteeni puheeksi suhteeni kanssa; kerroin että tällaisia tunteita löytyy ja en tiedä mitä niillä tekisin. En kyllä saanut sanottua että ne kumpuavat siitä että tapasimme pettäen. Hän sanoi että ne tunteet kertovat siitä että on olemassa jotain jonka menettämistä pelkää...näinhän se on, mutta se ei ole koko totuus. Suurin ongelma lienee se etten ole varma luotanko häneen. Tätä en siis ole uskaltanut suoraan sanoa.
Kannattaako tästä keskustella hänen kanssaan vai saanko tunteet työstettyä itsekseni syrjään? Tuleeko tästä tulevaisuudessa vielä suurempi ongelma jos tätä ei juuri nyt kohdata? Haluan todella että onnistun hänen kanssaan koska rakastan häntä todella. Nainen
Hei Kysyjä!
Kiitos kauniista ja rehellisestä viestistäsi. Tuntui hyvältä lukea, kun kerroit kunnioittavasi ex-puolisoasi ja rakastavasi uutta kumppaniasi.
Mietit, mitä tehdä mustasukkaisuuden tunteillesi. Minä mietin, mitä teit mahdollisille syyllisyyden ja pettymyksen tunteillesi aikaisemman avioliittosi purkauduttua sinun rakastuttuasi uuteen ihmiseen? Onko sinulle ollut aikaa ja tilaa kunnolla päättää edellinen suhteesi mielessäsi ja surra sen epäonnistuminen? Monessa ihmisessä kuvaamasi tilanne olisi herättänyt muiden tunteiden lisäksi kiukkua ja vihaa. Sinä et mainitse tällaisia tunteita lainkaan. Jään miettimään, mitä vihan, katkeruuden, epäluottamuksen ja kiukun tunteille on tapahtunut? Mitä ajattelet itsestäsi, kun avioliittosi päättyi näin ja toimit kuten toimit? Oletko päässyt käsittelemään eroon johtaneita syitä ja oletko voinut antaa itsellesi anteeksi omat toimesi?
Minä aloittaisin tilanteen pohdinnan miettimällä itseäni ja tekemällä tilit selväksi ensin itseni ja tekojeni kanssa. En tarkoita itsensä ruoskimista, vaan rehellistä pohdintaa siitä, miten tähän päädyttiin. Miettisin minkä voin itselleni antaa anteeksi, mikä on vain surtava pois, onko jotain sovitettavaa ja miten tästä eteenpäin. Samalla mietin oletko rauhassa ja sovussa itsesi kanssa ja miten itsekunnioituksesi voi?
Toisaalta ajattelen, että suhteesi uuden kumppanisi kanssa on kovin tuore. Ette ole kerinneet rakentaa vielä keskinäistä luottamusta ja turvallisuuden tunnetta kovin kauaa. Mietin, mikä suhteessanne voisi ehkäistä sinun fantasioidesi liikkumista pelottaviin pettämismielikuviin. Mietin, mitkä seikat vähentävät turvallisuudentunnettasi kumppanisi rinnalla? Voitko tuntea olevasi se tärkein hänelle? Onko välillänne tapahtunut jotakin, joka horjutti luottamustasi häneen? Tunnetko voivasi puhua hänelle kaikesta mielessäsi liikkuvasta ja koetko tulevasi hyväksytyksi sellaisena kuin olet? Onko kaikenlaisille tunteille sijaa suhteessanne, myös kiukulle, pettymykselle, haavoittuvuudelle ja riippuvuuden kokemukselle? Kokemukset siitä, että tulee riittävässä määrin ymmärrettyä ja hyväksyttyä kaikkine tunteineen ja tarpeineen lisää turvallisuuden ja luottamuksen tunnetta. Voisin suositella, oman harkintasi mukaan, keskustelua kumppanisi kanssa mustasukaisuuden kokemuksistasi, mutta myös tarpeestasi turvallisuuteen ja hyvään riippuvuuteen. Ymmärrät itse mikä ero on kun sanotaan: Oletko sinä s****na pettänyt minua?! tai kun sanoo: Minä pelkään hirveästi, että en olekaan sinulle tärkeä ja menetän sinut!
Toivon sinulle hyviä keskusteluja kumppanisi kanssa. Perheneuvoja Iiris
olemme olleet avomieheni kanssa yhdessä kohta 10 vuotta ja nyt olemme ensimmäistä kertaa ajautuneet jonkinlaiseen umpikujaan suhteessamme. Kaikki on periaatteessa hyvin. Rakastan puolisoani yli kaiken enkä epäile ollenkaan hänen tunteita minua kohtaan. Nyt 30 vuoden rajapyykin ylittäneenä (itse olen 31v, mieheni 33v) eteemme on ensimmäistä kertaa tullut perheasiat, joista ei parikymppisenä tullut paljon puhuttua. Minä haluaisin kovasti perustaa jo perheen, mutta mieheni ei ole ollenkaan varma haluaako (välttämättä koskaan) lapsia. Tämä pelottaa minua kovasti.
Tiedän, että mieheni on luonteeltaan myös hyvin ehdoton ja hän usein ajan kanssa vaihtaa mielipidettä. Toisaalta hän on myös hyvin kunnianhimoinen ja on myös sanonut, että pelkää perheen perustamisen hidastavan hänen urakehitystään. Olen tavallaan tuudittautunut ajatukseen, että kuitenkin myös tässä asiassa vuosi tai kaksi tekee tehtävänsä ja hän tulee ”järkiinsä”. Olemme asiasta vakavasti ja erittäin hyvässä hengessä puhuneet jo useita kertoja viimeisen vuoden aikana, mutta ajatuksemme tulevaisuudesta ovat siltikin kaukana toisistaan, ts. hän ei halua lapsia ainakaan seuraavan 4 vuoden aikana ja minä voisin puolestani odottaa vielä max. 2 vuotta. Joka kerta keskustelu on päättynyt niin että mieheni sanoo pelkäävänsä, että jätän hänet tämän asian takia. Hän toisaalta myös sysää vastuun asiasta minun niskoilleni.
Tunnen oloni hyvin surulliseksi. Ajatus elämästä niin kuin sen olin ajatellut, on jotenkin romahtanut silmieni edessä. Mitä tehdä? Onko tämä tyypillinen kolmenkympin kriisi? En halua menettää hyvää parisuhdetta, jonka eteen olemme molemmat panostaneet todella paljon. Toisaalta myös jonkinlainen läheisyys on osaltaan kadonnut suhteestamme, koska mieheni on myös sanonut, ettei halua antaa vinkkejä siitä, että on valmis lapsiin (esim. ei halua ostaa asuntoa tai mennä naimisiin). Olemme asuneet, opiskelleet ja työskennelleet yhdessä eri maissa ja mieheni on myös kotoisin toiselta mantereelta. Kulttuurierot eivät kuitenkaan ole mikään haaste meille ja siitä ei tässä ole kysymys. Ongelma on se, että emme pääse asiassa enää eteenpäin edes puhumalla, koska molemmilla on vahva oma näkemys asiasta.
Toivottavasti voitte antaa vinkkejä miten voisimme edetä asiassa! Nainen, 31
Hyvä surullinen
Olet ristiriitaisessa tilanteessa. Olet elänyt 10 vuotta hyvässä parisuhteessa. Olette panostaneet paljon suhteeseenne etkä halua menettää sitä, vaikka tulevaisuuden toiveet ovat sinulla ja kumppanillasi erilaiset.
Rakastat miestäsi ja sinä olet hänelle tärkeä, koska hän pelkää sinun jättävän hänet, jos hän ei halua lapsia. Ristiriitanne yksinkertaisuudessaan on se, että sinä haluat perustaa perheen ja saada lapsia ja mies taas haluaa mieluummin keskittyä uran luomiseen. Siinä lapset olisivat hidaste.
Sinulla on vaakakupissa hyvä mies ja hyvä parisuhde ja toisessa kupissa on perhe-elämä ja mahdollisesti lapset (todennäköisesti eri miehen kanssa). Miehellä on vaakakupissa hyvä parisuhde ja rakastamansa nainen ja toisessa urakehitys. Miten asettelet näitä neljää palasta? Miten miehesi asettelee niitä? Sinun näkökulmasta on valittavana hyvä parisuhde ja miehen ura tai perhe-elämä jonkun muun miehen kanssa. Miehen näkökulmasta valittavana on hyvä parisuhde ja perhe-elämä tai urakehitys ilman sinua. Minkä painoarvon annatte millekin osaselle? Kaikkea haluamaansa ei voi saada yhtä aikaa.
Olet luottanut, että aika tekee tehtävänsä ja rikkaan ja monipuolisen yhteisen elämän jälkeen myös mies haluaisi vakiintua. Olet odottanut ja antanut lisäaikaa. Joku sinussa sanoo, että aikaa ei ole loputtomiin.
Kuulosti hyvältä, kun kerroit, että olette puhuneet ristiriidastanne hyvässä hengessä. Voisitteko jatkaa puntarointia samassa ilmapiirissä? Punnitkaa vaihtoehdot ja antakaa niille painoarvot. Ehkä löydätte hyvässä hengessä lopputuloksen. Tietysti on epärealistista odottaa, että odotusten vastaisen lopputuloksen jälkeen voisitte siinä hetkessä olla onnellisia, mutta totuus tekee vapaaksi pitkällä tähtäimellä. Sillä tiellä voi onni löytyä uudelleen, koska silloin ollaan oikealla tiellä.
Jos odottelet ja toivot asioiden järjestyvän, silloin sinun on opeteltava suostumaan siihen lopputulokseen, mihin asiat itsestään päätyvät ja löytää onni siitä. Niinkin voi elää.
Edessäsi on monenlaisia polkuja. Teet hyvin, kun pysähdyt ja tarkastelet jokaista niistä. Toivon, että joku polku selkeästi vahvistuisi ja voisit sitoutua siihen. Silloin voisit sydämestäsi todeta: tämä on minun/meidän elämämme.
Olen 18-vuotias nuori nainen. Minulla on ollut monenlaisia suhteita, mutta ne jotka eivät ole päättyneet tahtomattani, olen ilmeisesti itse tyrinyt..
Reilu vuosi sitten päättyi ensimmäinen pitkä suhteeni (vuodenmittainen). Poikaystävä jätti minut ilman kunnon syytä. Hän halusi kuitenkin palata yhteen noin viikon kuluttua. Palasimme yhteen vain muutamaksi päiväksi, kunnes itse jätin, koska en osannut enää luottaa. Ero oli poikaystävälle vaikea ja hän kävi useamman kerran raivoamassa mulle siitä, kuinka paska ihminen olen ja kuinka vaan juon ja poltan ja liikun huonossa seurassa.
Tämän jälkeen olin yli puoli vuotta ilman suhdetta. En harrastanut silloin edes yhden illan juttuja. Sitten löysin luokkakaverin kautta uuden poikaystävän, jonka kanssa kaikki eteni hyvin nopeasti. Aluksi annoin itsestäni suhteelle 150% ja hän ei oikein osannut sitoutua. Tämä aiheutti riitaa ja turhautumista molemmin puolin. Muutamien yhteenottojen jälkeen olimme jo "eronneet" useamman kerran, kunnes hän oli valmis sitoutumaan ja oma kiinnostukseni oli epämääräistä ja olin katsellut muitakin. Saimme kuitenkin kaikesta huolimatta suhteen toimimaan ja kaikki oli lopulta hyvin. Kunnes hän jätti minut. Hän viittasi kyllä siihen, että meillä on ollut vaikeaa, mutta varsinainen lopullinen syy jäi silti saamatta.
Ja jälleen kerran jäin yksin. Kunnes täysikäisyyden myötä aloin ravata baareissa ja tutustuin uusiin ihmisiin ja harrastin muutamia yhden illan juttuja. Tässä kohtaa löysin myös nettituttavuuksia, joista yksi tuli Tampereelta saakka luokseni ja asui luonani muutaman päivän. Muutaman päivän vietimme aikaa tiiviisti yhdessä - lähes seurustelimme. Juttu kuitenkin loppui siihen, kun itse ilmoitin etten osaa seurustella.
Löysin taas uuden miehen. Hän oli täydellinen. Kaikkea mitä voi toivoa ja valmis seurustelemaan. Mutta ei, jätin hänetkin, koska en enää pysty seurustelemaan. Sen jälkeen olen harrastanut yhden yön juttuja ja tutustunut moniin uusiin ihmisiin, joista muutama on hyviä tyyppejä, joista voisin mahdollisesti olla kiinnostunut. En enää tiedä mitä tehdä.. Olen miettinyt mitä haluan ja miksi, mutta en osaa vastata. En osaa seurustella, koska olen jatkuvasti eri mieltä siitä mitä haluan.
Joka kerta kun aloitan seurustelun, minua alkaa muutaman päivän jälkeen ahdistaa niin paljon, että paniikissa jätän kumppanini. Sitten on taas hyvä olla sinkkuna hetki, kunnes läheisyydenkaipuu iskee. Haluaisin rauhoittua ja seurustella, mutta en pysty. Joka kerta alkaa ahdistaa.
Muutenkin koko elämäni on melko päämäärätöntä, en osaa päättää enkä olla yhtä mieltä mistään. Haluanko miehen vai en? Opiskelenko loppuun vai jätänkö kesken ja teen töitä? Mikään ei oikein pysy kasassa, kun olen jatkuvasti eri mieltä. Lisäksi alkoholia kuluu liikaa. Aina juominen lähtee käsistä ja muistikuvat edellisestä illasta saattavat olla hämäriä. Yhdessä vaiheessa join, että pääsisin hetkeksi pois (ettei tarvitsisi ajatella). Voiko käytökseni taustalla olla trauma, mielenterveysongelma, alkoholismi..? Haluaisin vastauksia, enkä halua vaivata asioillani ystäviäni (silloin tällöin puhun kyllä ystäväni kanssa myös näistä). He eivät osaa auttaa, enkä koe olevani niin sekaisin, että psykologille olisi asiaa. Haluaisin jonkun ulkopuolisen, ns. ammatti-ihmisen, arvion käytöksestäni.. Toivottavasti tähän viestiin vastataan, kiitos.
Nainen, 18
Hyvä ystävä
Kiitos mailista. Siinä olit pohtinut elämääsi monelta puolelta. Jo tuo kirjoittaminen on toivottavasti ollut sinulle selkiyttävä tapahtuma. Nuoresta iästäsi huolimatta olet kokenut monenlaista – vuoden seurustelusta yhden yön suhteisiin, onnellisista hetkistä päämäärättömyyden tunteisiin.
Olet miettinyt mitä haluat ja miksi, mutta et osaa vastata. ”En osaa seurustella, koska olen jatkuvasti eri mieltä siitä mitä haluan”, sanot. Nykyään kun alat seurustella muutaman päivän jälkeen alkaa ahdistaa niin paljon, että paniikissa jätät kumppanin. Haluaisit rauhoittua ja seurustella, mutta et pysty. Joka kerta alkaa ahdistaa.
Teet elämästäsi tarkkoja havaintoja: ”Muutenkin koko elämäni on melko päämäärätöntä, en osaa päättää enkä olla yhtä mieltä mistään. Haluanko miehen vai en? Opiskelenko loppuun vai jätänkö kesken ja teen töitä? Mikään ei oikein pysy kasassa kun olen jatkuvasti eri mieltä. Lisäksi alkoholia kuluu liikaa. Aina juominen lähtee käsistä ja muistikuvat edellisestä illasta saattavat olla hämäriä. Yhdessä vaiheessa join, että pääsisin hetkeksi pois eikä tarvitsisi ajatella.”
Sinä käytät olotilaasi mukavan kuvaavaa sanontaa ”Olen erimieltä” tai ” En osaa olla yhtä mieltä mistään”. Olotilaa voisi kutsua ristiriidaksi. Ristiriitaisissa tilanteissa on pysähdyttävä. Silloin ei auta tehdä hätiköityjä päätöksiä ikään kuin kokeillakseen, miltähän uusi vaihtoehto tuntuisi. Ristiriitainen tunnetila pitää otteessaan.
Ristiriitaisessa tilanteessa on hyvä kaikessa rauhassa miettiä eri vaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet. Olet nuori ja sinulla on toivottavasti paljon rikasta elämää edessä. Siksi sinulla ei ole mikään kiire seurustelusuhteisiin vain seurustelun vuoksi. Mieti, millaista kumppania toivot. Mitä arvotat seurustelukumppanissa? Millaiset luonteenpiirteet luovat sinussa turvallisuuden tunnetta? Millaisia elämäntapoja toivot kumppaniltasi? Mitä haluaisit tehdä hänen kanssaan, miten viettää aikaa? Millaisia asioita haluaisit jakaa hänen kanssaan? Millainen ihminen saattaisi olla kiinnostunut sinusta?
Olet tyytymätön nykyiseen olotilaasi; juomiseen, ristiriitaisiin ajatuksiin, kyvyttömyyteen seurustella. Yhden yön suhteet eivät täytä sydämesi kaipuuta. Tyytymättömyys on tärkeä tunne. Se on edellytys muutokselle. Vaikka olosi on hankala, on sinua kuitenkin onniteltava, sillä tyytymättömyys on pysäyttänyt sinut toteamaan, että tällaista et halua. Mitä siis haluat? Pysyviä ihmissuhteita, luottamusta, rakkautta, hyväksymistä, lohduttavaa, ymmärtävää syliä, iloa, joka säilyy seuraavaan aamuun asti, elämänhalua, elämisen tarkoituksen löytymistä – ehkä jotain näistä.
Tuntematta sinua, näen sinussa eksyneen, etsivän ihmisen, melkein pienen tytön vielä. Elämällesi on tarkoitettu jotain parempaa; tasapainoa, rauhaa, iloa, kykyä nauttia. Milloin menneisyydestäsi löydät ajan, tai edes pieniä hetkiä, jolloin olet ollut onnellinen ja levollinen? Ketä silloin kuului elämääsi? Mitä silloin teit? Mistä löysit ilon ja lohdutuksen? Löytäisitkö polun takaisin? Tai löytäisitkö uuden polun oikean itsesi luo. Pysähdyttyäsi voisit kuulla, mitä se pieni, eksynyt tyttö sinussa tarvitsee. Löytäisitkö luotettavan aikuisen, jonka kanssa yhdessä voisitte etsiä tietä ja koota elämäsi palasia? Jos kävit rippikoulun, oliko siellä luotettavaa opettajaa tai nuorisotyöntekijää, johon voisit ottaa yhteyttä? Tai luottaisitko nuorisoasemien terapeutteihin?
Elämäsi on liian arvokas kuljettavaksi sumussa ja yrityksen ja erehdyksen aikaansaamissa kivuissa. Olet matkallasi oppinut jo paljon. Pettymysten kipu ei mene hukkaan, jos se saa opettaa sinulle suuntaviittoja siihen, mitä et tahdo ja mitä haluat.
Pimenevästä syksystä huolimatta toivon sinulle sydämestäni valkenevaa tietä ja polkuasi ohjaavaa valoa. Saara, perheneuvoja
Tapasin viime keväänä miehen, joka oli todella hyvännäköinen ja kiinnostavan oloinen muutoinkin. Alustava lähtien välejämme on kuitenkin haitannut miehen vaikea elämäntilanne. Jo ensi treffeillä huomasin miehen käsittelevän voimakkaasti ikävää eroaan, jossa hänen vaimonsa oli äkillisesti jättänyt hänet. Tämän jälkeen heidän yhteisen 7-vuotiaan poikansa tapaamiskuviot olivat menneet erittäin pahasti solmuun. Pohdin treffeillä itsekseni sitä, pystyisikö mies sen kaiken keskellä tapailemaan ketään tai olemaan oikeasti kiinnostunut kenestäkään. Olemme nyt olleet tekemisessä enemmän syksyn aikana ja olen havainnut tapailumme/suhteemme varsin ongelmalliseksi.
Meillä on ollut paljon väärinymmärryksiä, jotka on kuitenkin saatu selvitettyä. Olen huomannut ihastuneeni mieheen, mutta mies vaikuttaa etäiseltä ja joskus raivostuu asioista, joita en millään tavalla ymmärrä. Mies on ollut kiireinen koko syksyn ja ollut ulkomaan komennuksilla paljon. Olen ehdottanut hänelle usein että voisin tulla häntä vaikka lentokentälle vastaan jotta voisimme viettää aikaa yhdessä. Olen itsekin pikku hiljaa alkanut kehittämään omia menoja, sillä hän ei ehdi viettämään kanssani aikaa. Sitten 2 viikkoa sitten vietin viikonlopun ystäväni kanssa, sillä ajattelin miehen olevan jälleen töissä. Mies olikin kyseisen viikonlopun kotona ja olisi halunnut nähdä. Sanoi kuitenkin keksivänsä jotain muutakin, eikä vaikuttanut olevan moksiskaan.
Sunnuntai-iltana mies soitti ja sai valtavan vihanpuuskan, siitä että meillä ei ole koskaan aikaa toisillemme. Kerroin että mies on itse usein kiireinen, enkä ole siksi osannut varautua yhteiseen viikonloppuun. Mies ei tätä oikein ymmärtänyt ja hän sateli syytöksiä monista asioista. Sanoin hänelle että hän voisi itsekin pyytää näkemistä. Mies sanoi ettei ole sellainen ja että hänen ei ole koskaan tarvinnut roikkua kenessäkään.
Huomaan olevani hyvin hämillään. Mies puhuu hyvin vähän tunteistaan, mutta tuntuu olettavan minun tietävän ne. Mies on luonteeltaan temperamenttinen. Itse olen aika erilainen kuin hän. Ja välillä mietin että ovatko luonteemme liian erilaiset ja hänen elämäntilanteessa liian raskas? Mietin kannattaako suhdetta jatkaa...
Hei,
ja kiitos viestistäsi! Kirjoituksesi herätti minussa paljon tunteita, ja myös hämmennystä, jota itsekin koet suhteessasi.
Kerrot ensimmäisessä lauseessa tavanneesi todella hyvännäköisen ja muutenkin kiinnostavan oloisen miehen, ja oikeastaan koko loppuosa kirjoittamastasi tuo esiin erilaisia häneen liittyviä ongelmia: hänellä on vaikea elämäntilanne, hän käsittelee voimakkaasti eroaan, hänen poikansa tapaamisasiat ovat solmussa, teillä on ollut paljon väärinymmärryksiä, hän vaikuttaa etäiseltä, raivostuu tavalla jota on vaikea ymmärtää, hän ei halua olla riippuvainen kenestäkään, hän olettaa sinun tietävän miltä hänestä tuntuu ja hän on luonteeltaan temperamenttinen – oikeastaan hän on aika erilainen kuin sinä kuten kerrot. Ja sinä olet huomannut ihastuneesi häneen.
Lienee niin, ettei kirjoituksesi tee oikeutta hänelle tai avaa sitä miksi haluat olla suhteessa häneen. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ero on tosiaan ollut hänelle kova pala, etenkin kun se tapahtui hänen kertomansa mukaan kovin äkillisesti, ja hänen poikaansa liittyvät asiat ovat edelleen solmussa. Erosta toipuminen ottaa aikansa, ja konkreettiset asiat vievät toipumista eteenpäin, kuten asumisen järjestäminen eron jälkeen – ja vastaavasti konkreettiset asiat, kuten lapsen tapaamisiin liittyvät riidat voivat estää erosta toipumista hyvinkin pitkään. Raivokohtaukset ja vihanpuuskat voivat olla äkillisen eron järkytyksen aiheuttamia stressireaktioita, tai sitten ne voivat olla hänelle tyypillistä takertuvaa käyttäytymistä, jota ilmenee kun hän kokee hylätyksi tulemisen pelkoa tai kokee ettei kumppani ole riittävästi saatavilla silloin kun hän kumppaniaan tarvitsee.
Vanha ja kulunut, mutta silti osuva kysymys on, että haluatko sinä olla kaato vai paikko? Jos tyydyt siihen, että olet paikko, niin näyttää siltä että sinun roolisi suhteessa on toimia hänelle välineenä selviytymiseen hankalasta ja ahdistavasta elämäntilanteesta. Siinä roolissa sinun tulee olla saatavilla hänen tarpeittensa mukaan, ja kuten vanhemman suhteessa lapseensa sinun pitää tietää miltä hänestä kussakin tilanteessa tuntuu, ja toimia sen mukaisesti – joka käytännössä on mahdotonta. Lisäksi sinun pitää hyväksyä se, että hän ei tule tekemään aloitteita suhteessanne, koska riippuvuuden kokeminen toiseen ihmiseen on hänelle kauhistus.
Jos taas haluat olla kaato, kerrot hänelle kaikesta siitä, mistä hänessä pidät ja myös kaikesta siitä mikä tällä hetkellä tuntuu vaikealta, ja heität pallon hänelle sen suhteen että onko hän valmis muodostamaan kanssasi tasavertaisen aikuisen ihmissuhteen. Mikäli näin on, kerrot hänelle että sinä olet valmis odottamaan siihen asti kun hän saa elämänsä kuntoon ja on selvinnyt erostaan riittävästi aloittaakseen uuden ihmissuhteen puhtaalta pöydältä. Eron käsittelemiseen hänelle on tarjolla ammatillista apua, yksi mahdollisuus voisi olla Miessakkien miehille suunnattu eroryhmät, joka perustuu vertaistukeen – tämä tietysti sillä varauksella että asutte paikkakunnalla jossa sellainen on tarjolla. Jos tahtoa on, apua kyllä löytyy.
Miltä tämä sinusta kuulostaa? Haluatko olla kaato vai paikko? Perheneuvoja Jarno
Voiko ateistin ja kristityn parisuhde, avoliitto tai avioliitto onnistua ja kantaa läpi elämän? Nainen
Hyvä kysyjä,
kysymyksesi oli lyhyt ja ytimekäs – ja haastava. Lyhyt ja ytimekäs vastaus kysymykseesi on, että voi. Vastaan kuitenkin hiukan laajemmin, mutta en kuitenkaan erittele tilannetta erikseen parisuhteen, avoliiton tai avioliiton osalta – vaan puhun yleisesti parisuhteesta, ja sama koskee myös käsitteitä ”ateisti” ja ”kristitty." Nekään eivät ole mitään yksiselitteisiä käsitteitä vaikka seuraavasta niinkin voisi päätellä.
Kristillisen televisiokanavan keskusteluohjelmassa tämä kysymys esitettiin joitakin vuosia sitten kristillistä avioliittotyötä tekevälle pariskunnalle, ja muistan heidän pitäneen parempana sitä, että molemmat puolisot kuuluvat ”samaan talliin”. Itselleni kysymys nostaa mieleen karkean jaottelun, jonka mukaan kumppanit voivat hakea kumppaniltaan ja parisuhteeltaan komplementaarisuutta tai symmetrisyyttä. Tämä voi olla hyvin tiedostettua ja valintaan perustuvaa, tai tiedostamatonta ja sattumanvaraista.
Symmetrisyyteen eli samankaltaisuuteen perustuvassa suhteessa kumppani on ”samasta tallista” – eli kysymyksen osalta ateisti hakeutuu ateistin seuraan, ja kristitty suhteeseen toisen kristityn kanssa. Lähtökohtaisesti kohtuullisen iso osa arvomaailmasta, ihmiskäsityksestä ja elämänkatsomuksesta jaetaan, ja suhteen haasteiksi muodostuvat jotkin ihan muut asiat – ja niitähän riittää! Komplementaarisessa suhteessa kumppanit sen sijaan ikään kuin täydentävät toinen toisiaan, ”vakka kantensa valitsee.” Ujo voi saada rohkeutta itsevarmalta kumppaniltaan, kilttiä ja seesteistä voi ihastuttaa kumppanin spontaanisuus ja suoruus jne. Ideaalissa tapauksessa molemmat antavat toiselle, ja saavat toiselta – ja erilaisuudessa on läsnä luova ja kiehtova jännite, joka parhaimmillaan estää suhdetta muuttumasta tylsäksi ja ennalta-arvattavaksi.
Komplementaarisuuden näkökulmasta ateistin ja kristityn parisuhde voi siten toimia hyvällä tavalla jännitteisenä, ja joko tiedostaen tai tiedostamattaan kumppanit voivat liittää myös toinen toisensa ominaisuuksia sekä näkökulman elämään ja ihmisiin omakseen, tai jos ei ihan omakseen, niin voivat kuitenkin hyötyä kumppaninsa persoonasta ja elämänkatsomuksesta. Ateismia ja kristillisyyttä voi tosin toteuttaa monin eri tavoin, ja ääripäissään fanaattisen kristityn ja pesunkestävän ateistin arvomaailma, ihmiskäsitys ja elämänkatsomus saattavat olla niin kaukana toisistaan, ettei yhteiselo kerta kaikkiaan luonnistu ja suhde perustuu täydentävyyden sijaan vastakkainasettelulle. Myös se, että esimerkiksi kotinsa kristillisestä kasvatuksesta ahdistunut valitsee kumppanikseen ateistin mielenosoitukseksi vanhempiaan kohtaan osana erillistymistään ja irrottautuakseen kodistaan, on huono lähtökohta suhteelle – paitsi jos kumppani on muutenkin mainio ja ihastuttava tyyppi.
Me ihmiset olemme hyvin erilaisia, ja on varmasti paljon ihmisiä ja pareja, jossa elämänkatsomukselliset valinnat ja vakaumukset eivät ole parisuhteen ydinasioita, ja parisuhteen onnistuminen ja kestävyys ratkeaa elämän ja parisuhteen muilla osa-alueilla. Lapset ja lasten kasvatukseen liittyvät asiat iltarukouksesta suvivirteen näen ehkäpä suurimpana haasteena ”eri talliin” kuuluville kumppaneille; jos niihin löytyy yhteinen sävel ja ateismissa ja kristillisyydessä on suvaitsevaa virettä, niin on vaikea nähdä mitään erityisen vahvaa perustelua sitä vastaan, ettei parisuhde, avoliitto tai avioliitto voisi onnistua elämänkatsomuksesta riippumatta. Me ihmiset myös ikääntyessämme muutumme ja muutamme mielipiteitämme, eikä kenelläkään ole takeita siitä mikä oma tai kumppanin elämänkatsomus ja arvomaailma on hamassa tulevaisuudessa. Olennaista on rakentaa suhdetta sellaiseksi, että niin erilaisuudesta kuin asioiden muuttumisesta osataan puhua, ja niihin liittyviä haasteita osataan riittävästi ratkoa.
Kertauksen vuoksi siis, vastaus on voi! Perheneuvoja Jarno
Olen 40-vuotias nainen ja ollut naimisissa jo 20 vuotta saman miehen kanssa. Meillä on kolme lasta, 19-, 17-, 12-vuotiaat. Miehellä on ollut tai on edelleen avioliiton ulkopuolinen suhde. Hän jäi kiinni ja lupasi lopettaa. Hän on jäänyt kiinni jo lukuisia kertoja.
Ensin ajattelin yrittää, mutta nyt ei ole enää haluakaan. En tunne miestäni kohtaan enää mitään. En halua häntä, eikä seksikään hänen kanssaan enää tunnu miltään. Olen käynyt mielessäni eroprosessia ja puhunut miehellenikin erosta. Hän ei halua eroa ja sanoo, että jos erotaan, niin se on vain ja ainostaan minun päätöksestäni. Hän sanoo rakastavansa minua ja näkee minut nyt uudessa valossa. Olen kuulemma muuttunut entistä seksikkäämmäksi ja haluttavammaksi. (Sitä varmaan olen muualla kuin kotona)
Vaikka mies on useita kertoja sanonut, että mitään suhdetta ei tähän naiseen ole niin silti aina jostakin kohdin tulee esille, että yhteydenpito on jatkunut ja näin ollen myös varmasti tapaamiset.
En ole halunnut lähteä enää vuosiin miehen ja hänen kavereiden tai työkavereiden kanssa ravintoloihin, koska en halua nähdä sitä alkoholin määrää, jonka hän juo, enkä ajatella sitä rahamäärää, jonka hän heihin ammentaa. Mies sanoo, ettei alkoholi ole ongelma vaikka kotiin tullaan niin, että jäädään eteiseen nukkumaan tai juuri ja juuri ryömitään vessaan oksentamaan. Jos itse lähden tyttöjen iltaan, niin olen huora ja saan hirveät huudot päälleni. ei sitä jaksa kuunnella. Olen viimeisen vuoden aikana miettinyt, mikä pitää meitä yhdessä enkä ole löytänyt syyksi kuin lapset.
Meidän on turha varmaan lähteä enää edes pariterapiaan, koska siellä minut lytättäisiin nurin. Mieheni on ollut hyvä puhumaan aina ja voittanut kaikki puolelleen, jos haluaa. Paras tyttöystäväni tietää asioistamme. Hän on vakaasti sitä mielä, että oman mielenterveyteni takia minun pitäisi erota vielä kun olen järjissäni.
Onko meillä mielestäsi enää mitään mahdollisuuksia jatkaa liittoamme? Nainen, 40
Hyvä Rouva!
Mietit onko liitollanne mahdollisuuksia jatkua miehesi juomisesta, huutamisesta ja huorittelusta sekä mahdollisesta ulkopuolisesta suhteesta huolimatta. Et löydä lasten lisäksi mitään suhdettanne ylläpitävää voimaa. Jos ystäväsi kertoisi sinulle tämän saman omasta elämästään, mitä ajattelisit?
Pariterapiasta et usko mitään hyötyväsi, koska arvelet, että miehesi puhuisi terapeutin puolelleen. En väitä etteikö sellainen olisi mahdollista, mutta ainakin se olisi terapeutin vakava virhe. Terapeutin tulee olla mahdollisimman puolueeton ja neutraali, eikä asettua kummankaan puolelle toista vastaan. Oma kokemukseni pariterapiasta on, että siinä lähes mikä vaan on mahdollista, jos molemmat haluavat. Mutta tämä tarkoittaa, että molemmat osapuolet aidosti haluavat muutosta ja sitoutuvat siihen ja toisiinsa. Arveletko, että teillä olisi halua tällaiseen? Pariterapiassa voi pysähtyä myös pohtimaan sitä, onko suhteella ylipäätään jatkumisen mahdollisuuksia.
Miehesi sanoo, ettei halua eroa ja että eropäätös olisi kokonaan sinun vastuulla. Eikö miehesi näe omilla teoillaan mitään yhteyttä mahdolliseen eroon? Mitä sinulle merkitsee se, että miehesi pyrkii saamaan tilanteen näyttämään siltä, että sinä yksin olisit vastuussa mahdollisesta erosta? Tekeekö se sinusta esimerkiksi syyllisen tai vaikeuttaako se valinnan tekemistä? Miksi suostuisit kantamaan kaiken vastuun yksin? Ainakin omassa mielessäsi voit laittaa vastuuta sinne minne se kuuluu.
Minä en osaa ottaa kantaa siihen, onko liitollanne jatkumisen mahdollisuuksia. Se riippuu teistä. Kehotan sinua kuuntelemaan itseäsi. Jos tarvitset tukea oman äänesi ja varmuuden löytämiseksi, voit hankkiutua yksilöterapiaan. Siellä voit rauhassa miettiä, mitä todella haluat ja punnita vaihtoehtoja. Samaa voit tehdä myös ystävien ja muiden luotettujen ihmisten kanssa.
Toivon sinulle rohkeutta ja selkeyttä! Perheneuvoja, Iiris
Erosimme viikko sitten kumppanini kanssa. Olemme molemmat täysi-ikäisiä. Suhteemme oli loistava terveine riitoineen, mutta minä mokasin.
Eräänä päivänä monta viikkoa sitten olin uimassa ja sen jälkeen päädyin höyrysaunaan istuskelemaan. Minun ja jonkun oudon miehen välissä oli vain kaide ja huomasin katseellani miehen jatkuvasti koskettelevan itseään. Kun kaikki muut katosivat saunasta, mies kysyi haluanko koskea häntä. Kun en vastannut heti, hän tarttui minua hiuksista kiinni ja pakotti minut kädelläni tyydyttämään häntä. Olin niin shokissa, etten edes lyönyt vaan tein työtä käskettyä. En huutanut edes apua. Sen jälkeen hän kiitti ja lähti. En muista kasvoja, en mitään. Olin ihan shokissa kauan, en kertonut kenellekään - edes poikaystävälleni. Se kai ongelman aloittikin.
Suhteemme oli muuten hyvä, mutta olin paljon yksin. Toki ilman ystäviä olevana, se oli minulle raskasta. Kerroin hänelle usein, mutta tuntui ettei hän ymmärtänyt loppuun asti huoltani.
Eräänä päivänä sain idean. Menin eräälle sivustolle ja tein ilmoituksen haluavani tavata jonkun höyrysaunan merkeissä ja mahdollisesti kosketella häntä. En tiedä miksi tein sen, olin niin huomionhakuinen.
Sain paljon vastauksia vaikkei minua oikeasti seksuaalisesti edes innostanutkaan, vastailin ja väitin olevani innostunut. Lähetin itsestäni alastonkuvia monelle ihmiselle. Olin jo aikeissa lopettaa koko homman, mutta ajattelin liian myöhään. Poikaystäväni oli löytänyt sivuhistoriasta kyseisen ilmoituksen ja suhteemme oli siinä. Hän oli niin pettynyt, koska minä olin aina luvannut, etten pettäisi häntä mitenkään, koska en siedä sitä.
Tämän jälkeen, olemme olleet sekaisin. Harrastamme edelleen seksiä ja olemme toistemme kanssa koko ajan. Rakastan häntä koko sydämestäni ja hän välittää minusta yhtä paljon kuin ennenkin, muttei vain voi luottaa. Kaikki johtuu hänen arvoistaan, jotka menevät välittämisen yli. Mitä minä voin tehdä? Haluaisimme olla yhdessä mutta hän ei voi luottaa. Minulla ei ole aikaa antaa hänelle monia kuukausia, koska tilanne ajaa minut siihen, että haluaisin melkein tappaa itseni ja kun minulla on tilanne, etten voi jäädä tänne, kun minulla ei ole asuinpaikkaa eikä ystäviä. Opiskeluni jäävät kesken ja joudun muuttamaan takaisin Pohjoiseen, ainakin yli 600 kilometrin päähän takaisin..
Auta meitä. Haluamme saada suhteen toimintaan, mutta emme vain keksi mitään ratkaisua, mitä tehdä luottamuskysymyksen edessä. Olemmeko hulluja ja yritämme ihan turhaan, vai voisiko tämä toimia, jos meillä on kaikki muut rakennusainekset suhteelle?
Hei!
Kiitos viestistäsi ja luottamuksestasi Suhdeklinikkaa kohtaan. Toivon kovasti minäkin, että voisimme olla sinulle ja teille avuksi.
Mietin tämänhetkistä tilannettanne. Kerroit, että olette eronneet ja että olette toistenne kanssa koko ajan ja rakastelette keskenänne. Minusta kuulostaa siltä, että puheista huolimatta te ette todellakaan ole eronneet, ainakaan vielä. Sinun kannaltasi tilanteen tekee tosi hankalaksi se, että nykyisessä asuinpaikassasi sinulla on paitsi poikaystävä ja yhteinen koti hänen kanssaan, myös kesken olevat opiskelusi. Ymmärrän hyvin, että motivaatiosi saada asiat kuntoon on todella suuri.
Höyrysaunassa tapahtunut tilanne oli todella ikävä. Se oli seksuaalista hyväksikäyttöä ja väkivaltaa. Tuntuu surulliselta, ettet saanut puhuttua tapahtuneesta kenellekään vaan jäit siinäkin yksin. Pitkään kestänyt shokkitila kertoo, että traumatisoidut tilanteesta, eikä mikään ihme. Hoitamaton trauma sai sinut toistamaan samaa netti-ilmoituksen ja alastonkuvien lähettämisen muodossa.Oli onni, että poikaystäväsi sai tietää asiasta ja pelasti sinut menemästä pidemmälle itsesi altistamisessa ja haavoittamisessa, mikäli et olisikaan itse osannut lopettaa ajoissa. Ehkä siinä jotenkin havahduit ja heräsit todellisuuteen, mitä olitkaan ollut itsellesi tekemässä.
Jäin miettimään, onko taustassasi kenties joitain muita samantapaisia kokemuksia, tilanteita, joissa olet tullut kaltoinkohdelluksi ja alistetuksi. Oletko ollut ennenkin väkivallan tai muunlaisen vallankäytön uhri? Se selittäisi sekä uhriutuneelle ihmiselle tyypillisen alistumisen omien puolien pitämisen sijasta että hakeutumisesi uudelleen traumaattisiin tilanteisiin. Ajattelen, että olisi viisasta, että hakeutuisit jonkun luotettavan ammatti-ihmisen luokse puhumaan näistä asioista. Sinun kannattaisi ottaa yhteyttä esim. oppilaitoksesi terveydenhuoltoon. YTHS:n kautta ainakin voi saada apua.
Luottamus onkin parisuhteessa tosi tärkeä asia. On ymmärrettävää, että poikaystäväsi puolelta se on nyt järkkynyt. Luottamus on siitä hankala asia, että se voi särkyä hyvin helposti, mutta korjaantuu paljon hitaammin. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole, jos te molemmat haluatte vielä jatkaa suhdetta ja olette valmiita yhdessä käymään tämän kriisin läpi. Se, mitä sinä voit asialle tehdä, on että osoitat kaikin tavoin olevasi hänen luottamuksensa arvoinen. Pelkät sanat ja lupaukset tuskin riittävät häntä vakuuttamaan, vaan sinun tulee olla kaikissa teoissasi ja käyttäytymisessäsi niiden mukainen. Voit myös halutessasi näyttää tämän vastauksen hänelle, jos se antaisi hänelle vähän lisää ymmärrystä tapahtuneesta.
Minun on helppo vastata, ja teen sen ilolla, että ei, te ette ole hulluja kun haluatte vielä yrittää ja jatkaa elämää yhdessä. Teillä on se tärkein: rakkaus. Kipeää varmasti tekee ja on vaikeaa, mutta kannattaa silti yrittää. Tämä on rankka kriisi sekä teille molemmille että parisuhteellenne, mutta uskon, että voitte päästä siitä yli.
Toivon, että voitte jatkaa vielä yhdessä, mutta jos niin ei käy, elämä jatkuu silti. Pidä huolta itsestäsi ja hae itsellesi apua. Itsemurha-ajatukset kertovat epätoivosta ja siitä, että elämä näyttää juuri nyt todella synkältä. Älä kuitenkaan vahingoita itseäsi, vaan etsi joku, joka kuuntelee ja tukee. Olet hyvä ja arvokas. Muista se.
