Voiko ateistin ja kristityn parisuhde, avoliitto tai avioliitto onnistua ja kantaa läpi elämän?
Nainen

Hyvä kysyjä,

kysymyksesi oli lyhyt ja ytimekäs – ja haastava. Lyhyt ja ytimekäs vastaus kysymykseesi on, että voi. Vastaan kuitenkin hiukan laajemmin, mutta en kuitenkaan erittele tilannetta erikseen parisuhteen, avoliiton tai avioliiton osalta – vaan puhun yleisesti parisuhteesta, ja sama koskee myös käsitteitä ”ateisti” ja ”kristitty." Nekään eivät ole mitään yksiselitteisiä käsitteitä vaikka seuraavasta niinkin voisi päätellä.

Kristillisen televisiokanavan keskusteluohjelmassa tämä kysymys esitettiin joitakin vuosia sitten kristillistä avioliittotyötä tekevälle pariskunnalle, ja muistan heidän pitäneen parempana sitä, että molemmat puolisot kuuluvat ”samaan talliin”. Itselleni kysymys nostaa mieleen karkean jaottelun, jonka mukaan kumppanit voivat hakea kumppaniltaan ja parisuhteeltaan komplementaarisuutta tai symmetrisyyttä. Tämä voi olla hyvin tiedostettua ja valintaan perustuvaa, tai tiedostamatonta ja sattumanvaraista.

Symmetrisyyteen eli samankaltaisuuteen perustuvassa suhteessa kumppani on ”samasta tallista” – eli kysymyksen osalta ateisti hakeutuu ateistin seuraan, ja kristitty suhteeseen toisen kristityn kanssa. Lähtökohtaisesti kohtuullisen iso osa arvomaailmasta, ihmiskäsityksestä ja elämänkatsomuksesta jaetaan, ja suhteen haasteiksi muodostuvat jotkin ihan muut asiat – ja niitähän riittää! Komplementaarisessa suhteessa kumppanit sen sijaan ikään kuin täydentävät toinen toisiaan, ”vakka kantensa valitsee.” Ujo voi saada rohkeutta itsevarmalta kumppaniltaan, kilttiä ja seesteistä voi ihastuttaa kumppanin spontaanisuus ja suoruus jne. Ideaalissa tapauksessa molemmat antavat toiselle, ja saavat toiselta – ja erilaisuudessa on läsnä luova ja kiehtova jännite, joka parhaimmillaan estää suhdetta muuttumasta tylsäksi ja ennalta-arvattavaksi.

Komplementaarisuuden näkökulmasta ateistin ja kristityn parisuhde voi siten toimia hyvällä tavalla jännitteisenä, ja joko tiedostaen tai tiedostamattaan kumppanit voivat liittää myös toinen toisensa ominaisuuksia sekä näkökulman elämään ja ihmisiin omakseen, tai jos ei ihan omakseen, niin voivat kuitenkin hyötyä kumppaninsa persoonasta ja elämänkatsomuksesta. Ateismia ja kristillisyyttä voi tosin toteuttaa monin eri tavoin, ja ääripäissään fanaattisen kristityn ja pesunkestävän ateistin arvomaailma, ihmiskäsitys ja elämänkatsomus saattavat olla niin kaukana toisistaan, ettei yhteiselo kerta kaikkiaan luonnistu ja suhde perustuu täydentävyyden sijaan vastakkainasettelulle. Myös se, että esimerkiksi kotinsa kristillisestä kasvatuksesta ahdistunut valitsee kumppanikseen ateistin mielenosoitukseksi vanhempiaan kohtaan osana erillistymistään ja irrottautuakseen kodistaan, on huono lähtökohta suhteelle – paitsi jos kumppani on muutenkin mainio ja ihastuttava tyyppi.

Me ihmiset olemme hyvin erilaisia, ja on varmasti paljon ihmisiä ja pareja, jossa elämänkatsomukselliset valinnat ja vakaumukset eivät ole parisuhteen ydinasioita, ja parisuhteen onnistuminen ja kestävyys ratkeaa elämän ja parisuhteen muilla osa-alueilla. Lapset ja lasten kasvatukseen liittyvät asiat iltarukouksesta suvivirteen näen ehkäpä suurimpana haasteena ”eri talliin” kuuluville kumppaneille; jos niihin löytyy yhteinen sävel ja ateismissa ja kristillisyydessä on suvaitsevaa virettä, niin on vaikea nähdä mitään erityisen vahvaa perustelua sitä vastaan, ettei parisuhde, avoliitto tai avioliitto voisi onnistua elämänkatsomuksesta riippumatta. Me ihmiset myös ikääntyessämme muutumme ja muutamme mielipiteitämme, eikä kenelläkään ole takeita siitä mikä oma tai kumppanin elämänkatsomus ja arvomaailma on hamassa tulevaisuudessa. Olennaista on rakentaa suhdetta sellaiseksi, että niin erilaisuudesta kuin asioiden muuttumisesta osataan puhua, ja niihin liittyviä haasteita osataan riittävästi ratkoa.

Kertauksen vuoksi siis, vastaus on voi!
Perheneuvoja Jarno