KYSYMYS: Sydän palasina.Taas. Erosin 6v.sitten pitkästä (20v.) liitosta, jokseenkin yhteisymmärryksessä, lopullinen päätös oli toki ex- miehen. Kävin silloin myös terapiassa keventämässä mieltä, mutta pettymys ja sydänsuru oli valtava. Pikkuhiljaa siitä pääsi yli, silloin elämässä oli muitakin tapahtumia, mm. nuoremman lapsen ylioppilasjuhlat. 3,5 vuotta siinä meni kunnes tunsin olevani valmis uuteen suhteeseen. Netin deittipalstoilta löytyikin ihminen, joka aluksi tuntui sopivalta, mutta ilmeni alkoholiongelma ja suhteen lopettaminen oli vaikea mutta viisas päätös. Muutaman kuukauden päästä uskalsin uudelleen kokeilla onnea ja silloin tärppäsi oikein kunnolla.
Tapasin miehen, kenen kanssa aika moni asia tuntui heti oikealta. Muutaman kuukauden tiiviin seurustelun jälkeen käytiin keskustelu suhteen tilasta, olin erittäin epävarma paikasta hänen elämässä. Hän ei nimittäin pystynyt millään lailla ilmaisemaan tunteita, myöskin hänen edelliset suhteet (ja niitä oli ollut!) oli loppuneet aika nopeasti. Kävi selväksi että hän kyllä tykkää minusta, itse jo siinä vaiheessa olin korvia myöten rakastunut. Koska kaikki tuntui silti todella hyvältä, jatkettiin tapailua. Puolen vuoden jälkeen toteutui peräti yhteinen lomamatka, se oli aivan ihana ! Vuosi tuli täyteen ja siinä tuli puheeksi yhteisen arjen jakaminen ja miehen muutto käytännön syistä minun luo. Kaikki alkoi vaikuttamaan oikein hyvältä, toki aina välillä kerroin rakkaudestani häneen, mihin hän valitettavasti joutui toteamaan, että hän ei vieläkään ole päässyt "viimeiseen vaiheeseen". Se oli kyllä sydäntäsärkevää, mutta edelleen hyvä yhtessäolo voitti kaiken. Loppuvuodesta tehtiin taas pieni yhteinen lomamatka, siinä ehkä enemmän tuli keskustelua menemisistä/tekemisistä, mutta pääpiirtein oli onnistunut ja ihana reissu. Yhteenmuutto oli lykkääntynyt ja aistin epävarmuutta, otin varovaisesti asiaa esille, mutta selkeästi asia oli muuttumassa.
Sitten yhtenä viikonloppuna, hänen luona, huomasin että meidän yhteinen kuva makuuhuoneen yöpöydältä oli laitettu pois ja kysymisen jälkeen se otettiin kaapista hyllyltä. Hän ei osannut vastata miksi ja koska hän oli sen sinne laittanut. (Hän asuu yksin, poika käy silloin-tällöin) Koin erittäin epämiellyttävän epäilyksen,hän toki kielsi sen ja meni sen jälkeen totaalisen lukkoon, ei enää vastannut kysymyksiin ja oli ikäänkuin "kuoressa". En huutanut, enkä muutenkaan käyttäytynyt asiattomasta, mutta tilanne oli niin absurdi, että päätin lähteä kotiini. Hän ei ottanut yhteyttä kun vasta seuraavana päivänä, vaikka meillä oli aina tapana viestitellä hyvät yöt ja huomenet. Keskusteltiin puhelimitse asiasta, uskoin selityksen( ja uskon edelleen) hajamielisyydessä kuvan laittamisesta kaappiin. Jotenkin häntä hävetti,kun poika kävi hänen luona, että isällä on hempeä kuva makuuhuoneessa. Voihan se näin ollakin ?! Mutta selkeästi jotain oli vialla.
Myös seuraavana päivänä hyvin muodolliset tekstarit ja iltapuhelu, muttei mitään puhetta koska nähtäisiin tms. Ja sitten taas hiljaisuus, sitä kesti pari päivää. Suivaannuin siitä niin, että laitoin ehkä turhaankin kiihkeän viestin, toivottelin hyvää loppuelämää ja pyysin hakemaan tavarat. Hän vastasi pitkällä meilillä, missä kertoi, miten paljon häneen tämä viestini sattui ja päivää aikaisemmin hän oli varannut ajan terapeutille, missä hän alkaisi käymään läpi tunne-elämän vaikeuksia. Viestin jälkeen tunsin suurta syyllisyyttä ja ehdotin tapaamista ja asioiten selvittelyä. Se tapahtui seuraavana iltana, juteltiin, halattiin, itkettiin. Hän lähti kotiin ja molemmille jäi hyvä mieli keskustelusta ja ajattelin, että olipa kokemus, mutta tätäkin ehkä tarvittiin ja voidaan jatkaa hyvän suhteen rakentelua jokseenkin uudelta pohjalta. Pari päivää tämän jälkeen, miesystävä ilmoitti puhelimessa, että hän ei voi enää jatkaa ja hänen täytyy alkaa selvittelemään omaa elämää ja ajatuksia. Olin shokissa ja en uskonut korviani. Viikon päästä lähetin hänelle meiliä, missä kerroin kaipaavani ja totesin että eikö voitaisi ottaa tämä karikkona, opitaan virheistä yms. Hän vastasi että ei hänellä ole ollut mitään karikkoa, hänelle ei vaan tullut sitä "viimeistä vaihetta". Eli, hän ei omiin sanoin rakastanut mua, vaikka viimeisissä kirjeissä ja myös puhelimessa selkeästi olin huomaavinani muuta. Vai halusinko vain huomata?
Nyt koko hommasta on kuukausi ja minun kaipaus on edelleen kova, joteenkin tuntuu, että pienestä tämä napsahti, hyvä suhde ja yhdessäolo kaatui todella pieneen "riitaan". Hän haki tavaransa pois, oli hyvin ystävällinen ja etäinen. Juteltiin ja halattiin. Lähetin seuraavana päivänä viestin ja kysymyksen, miten hän pääsi niin helposti "meistä" yli. Hänen vastaus oli, että parhaiten etääntyy etääntymällä. Eli, toisin sanoin, hän ei halua olla tekemisissä. Minä vaan olen edelleen sydämellä kiinni hänessä, mutta kunnioitan toivetta, en laita viestiä tms. Tai nohh, laitoin ystävänpäiväviestin, siihen tuli kohtelias vastaus. Ja näin päättyi lähes 1,5 v. hyvä parisuhde. Minä vaan olen taas kerran sydän murskana, ajattelen häntä, katson lomakuvia ja muistelen ihania hetkiä. Jotenkin on epäuskoinen olo, en millään usko, että siinäkö se oli... Jotenkin koko ajan toivon, että hän soittaisi, viestittelisi tms. Samalla kyllä tiedän, ettäpitäisi vaan kohdata todellisuus ja antaa ajan hoitaa taas kerran sydän kuntoon. Miten tässä enää voi uskaltaa koskaan rakastaa, kun kaksi rakastamaani miestä on mut hylkänyt ? Toki ex- mieheni, kenen kanssa ollaan hyvissä väleissä, on myöntänyt tehneensä suuren virheen silloinkun pani eron vireille. Olen vasta 47 ja haluaisin onnea ja rakkautta, nyt tällä hetkellä tekisin mitä vaan että saisin miesystäväni takaisin. Miten tästä eteenpäin? Kiitos !
Särkynyt sydän, 47
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Viestisi aloitus ja nimimerkkisi kertovat epäilemättä paljon siitä tilanteesta ja niistä tunteista, joita nyt koet. Suhde on ollut sinulle hyvin merkityksellinen ja rakkaus miestä kohtaan syvää ja siksi kipu erosta on sen mukaista. Olet ollut suhteessa ns. täysillä mukana ja olet uskaltautunut todella heittäytyä siihen. Toipuminen erosta vie epäilemättä aikansa - kerroit, että erosta on (vasta) kuukausi.
Jotenkin itse luin viestisi niin, että kysyt mielessäsi sitä, että Miksi?! näin kävi ja onko ero todella lopullinen. Jäin erityisesti pohtimaan, mitä oikeastaan tarkoittaa se "viimeinen vaihe", jota mies ei kokenut tuntevansa tai mitä ei ollut? Olen itse taipuvainen ajattelemaan, etteivät suhteet aina pääty nimenomaan rakkauden puutteeseen tai että toinen ihminen olisi jotenkin väärä. Kysymys voi olla muustakin. Itsekin tunnut ajattelevan, että välillänne oli aitoa rakkautta. Yhteinen elämä ja arjen jakaminen voivat tuntua oman (ulkoisen tai sisäisen) elämänvaiheen takia mahdottomalta - voi haluta suhdetta, mutta ei voi olla siinä rehellisesti mukana. Ehkä mies ymmärsi, ettei hän voi lopulta antaa sinulle sitä, mitä tarvitset ja haluat? Mistä erosta on sinun mielestä oikeastaan kysymys - minkälainen olisi vastaus, joka sinusta tuntuu todelta ja, jonka voisit hyväksyä?
Uskon, että jokainen joka lukee viestisi kokee myötätuntoa särkynyttä sydäntäsi kohtaa ja toivoo, että tilannettasi voisi jotenkin helpottaa. Kun kysyt "miten tästä eteenpäin?", niin annat siihen myös osavastaukset itse "antaa ajan hoitaa taas kerran sydän kuntoon". Viestisi perusteella teet juuri niitä asioita, mikä auttaa tästä eteenpäin ja toipumaan: käsittelet eroa - kerrot tunteistasi ja jaat kokemuksiasi, uskallat olla rehellinen ja avoin itsellesi.
Ystävällisin terveisin
perheneuvoja Juha
2 kommenttia
Minka
8.3.2016 20:59
Mies taitaa olla sitoutumiskammoinen. Hyvä että on mennyt terapiaan käsittelemään tunnevammojaan.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
bearitsa
9.3.2016 09:44
Minkä takia aina puhutaan sitoutumiskammosta? Ehkä mies ei ole yksinkertaisesti vain tarpeeksi kiinnostunut. Mieshän sanoi suoraan ettei ole rakastunut, joten miten sen voi tulkita sitoutumiskammoksi. Varmaan ihan jees hengailla yhdessä, mutta kun pitäisi alkaa tehdä pidemmälle vieviä suunnitelmia niin silloin perääntyy mikä on ihan ymmärrettävää, koska ei halua sitoutua kyseiseen naiseen. Kannattaa mahdollisimman pian lopettaa tuon kaltainen suhde jossa toisella on epävarmuutta. Ei se tilanne siitä parane pidemmän päälle. Tuhlaa vain omaa aikaansa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin