KYSYMYS: Olen alle nelikymppinen nainen ja olen naimisissa samanikäisen miehen kanssa. Meillä on yhteinen kohta koulun aloittava lapsi. Tapasimme kuusi ja puoli vuotta sitten vähän yli kolmekymppisinä ja molemmilla oli pitkä sinkku-aika takana. Ehdimme tapailla muutaman kuukauden ajan kunnes olin jo raskaana. Muutimme yhteen ja raskausaika sujui mukavasti.
Meillä molemmilla oli jo kauan ollut ”haku” päällä. Totesimme, että voimme tämän ikäisinä ja paljon kokeneena olla yllätyksellisestä lapsen tulosta onnellisia ja katsoa yhdessä tulevaisuuteen. Olimme molemmat hyvässä uratilanteessa ja talousvaikeuksista ei tarvinnut murehtia. Nyt meillä on talonpuolikas ja asuntolaina.
Olen aina ollut päävastuullinen kodista ja lapsen hoidosta ja olen säätänyt työaikojani sen mukaisesti. Urani on tämän takia jäissä, mutta olen kuitenkin pitänyt työpaikastani kiinni.
Mieheni on samanaikaisesti ollut pää-ansaitsijan roolissa ja maksanut suurimmat menot, kuten asuntolainan, lomamatkat ja vakuutukset. Olen onnellinen siitä, että olen saanut viettää aikaa lapsemme kanssa, vaikka olen voinut samalla tehdä töitä. Tällä hetkellä työskentelen osa-aikaisesti, jotta pystyisin hoitamaan kodin, viemään lapsemme harrastuksiin jne. Mieheni tekee erittäin pitkää päivää ja on aina tehnyt (7:00 - 19:30, plus työmatkat, harrastukset ja asiakas-illat).
Koska asumme kaupungin ulkopuolella, työmatkoihin menee tunti per suunta. Emme siis näe toisiamme aamuisin ja iltaisinkin hyvin lyhyesti.
Olen käytännössä arkisin yksinhuoltaja.
Olemme tutustuneet toisiimme vasta lapsen tulon aikana ja jälkeen.
Menimme toisin sanoen yhteen ja naimisiin jossain määrin ”sika säkissä”. Otimme tietoisen riskin, koska odotimme lasta ja tykkäsimme toisistamme. Se ei ollut suurta intohimoa kuitenkaan, eikä repivää kaipausta. Meillä ei myöskään oikeastaan juuri ole ollut kahden keskistä aikaa, emme juuri koskaan käy kahdestaan ulkona syömässä, elokuvissa, konsertissa tms. Mieheni on rauhallinen, pikkutarkka, pedantti, työkeskeinen ja sovinnainen. Minä taas olen temperamenttinen, suurpiirteinen, vilkas ja epäsovinnainen. Meillä on suhteellisen erilaiset intressit... Itse haluan harrastaa, matkustaa ja elämyksiä, mieheni laittaisi rahaa mieluummin säästöön tai kiinteään tavaraan.
Riitelemme suhteellisen paljon arjen asioista, työnjaosta, rahan käytöstä, kuka päättää isot investoinnit, minne matkustamme (mummolaan vai jonnekin vain perheen kesken) ja erityisesti siitä, että olen aina yksin eikä hän jaa arkea kanssani. Esimerkiksi kahvin keittäminen aamulla on hänelle ylivoimainen tehtävä. Painostuksen jälkeen sain hänet sentään laittamaan lapsellemme eväät valmiiksi. Olen usein pahalla tuulella ja syyllistyn naisen klassiseen virheeseen, nalkuttamiseen, koska olen tyytymätön. Mutta mihin?
Seksi oli aluksi hyvää, tosin en itse saanut koskaan orgasmia suhteemme alussa, mutta muuten nautin seksistämme. Myöhemmin sain orgasmin välillä, kun ”otin ohjat käsiin”. Yleensä orgasmi kuitenkin jää saamatta. Emme juurikaan harrasta seksiä enää. Kaipaan kuitenkin hulluna intohimoa. Mieheni ei sytytä minua. Mieheni kärsii siitä, ettei minun tee häntä mieli. Olen samanaikaisesti ollut jo pitkään ihastunut ex-kollegaani, jota ajattelen jatkuvasti, välillä jopa päivittäin.
Ihastun helposti muihin miehiin, himoitsen heitä ja haaveilen salasuhteesta. En ole toteuttanut haaveitani, mutta näen niistä usein unta. Kaipaan toisen miehen kosketusta, intohimoa ja vapautusta velvollisuuksien kahleista. Välitän kuitenkin miehestäni ja meillä on lapsi, joten en ole ajatellut mitään konkreettista muutosta tilanteeseen, kuten eroa. Kuitenkin minusta tuntuu, että elän itsepetoksessa. Lisäksi olen mustasukkainen miehestäni sekä vihainen ja pettynyt, koska sain tietää hänen olleen illallisella ja illanvietossa toisen naisen kanssa yhdellä työmatkalla sekä käyneen bordellissa muilla työmatkoillaan. Asia oksettaa ja suututtaa, mutta samalla itse ajattelen muita miehiä. Itsekästä, eikö?
Miksi en halua miestäni? Miten pääsen yli ylpeydestäni ja annan anteeksi hänen ”pettämisensä”, voinko ylipäänsä jatkaa avioliittoa miehen kanssa, jota en fyysisesti halua ja jota mielessäni petän. Voinko löytää halun takaisin? Tarvitseeko intohimoa edes tässä vaiheessa avioliittoa odottaa, onko se realistisista vai riittäisikö hellyys ja välittäminen? Mitä voin itse ja mieheni kanssa tehdä toisin ja korjata?
Odotanko ja haluanko liikaa?
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi; olipa paljon asiaa yhdessä kysymyksessä. Arvaan, että olet pohtinut ja pyöritellyt asioita jo pitkään. Olisi monia yksityiskohtia, joihin voisin tarttua, mutta luulen että yksi asia nousee muita tärkeämmäksi.
Yhteyden puute. Ihan konkreettisestikin, yhteisen ajan puute. Mutta syvällisemmin ajateltuna, se leimaa koko yhteistä elämäänne. Kahdenkeskisyyttä on suhteessanne ollut kovin vähän. Tulit nopeasti raskaaksi tapaamisenne jälkeen, sen lisäksi olette olleet hyvin työorientoituneita.
Ajattelen, että kahdenkeskisyydessä rakennetaan se psyykkinen ja fyysinen yhteys, joka kannattelee silloinkin, kun on muuten elämässä haasteellisempaa. Esimerkiksi tällainen aika, voi olla se kun perheeseen tulee lapsi, joka vie paljon vanhempien aikaa, ja vanhempien omat tarpeet jäävät taka-alalle.
Tuntuu siltä, että suhteen rakennustyö on jäänyt pahasti kesken. Hyvä esimerkki siitä on se, kuinka kuvailet seksielämäänne. Kirjoitat, että alkuun seksielämänne sujui hyvin, mutta on sittemmin muodostunut ongelmallisemmaksi. Keskinäiseen fyysiseen yhteyteen on tullut väliin haluamisen ongelmat, mustasukkaisuus, salasuhteista haaveilu. Kaikki ne kertovat siitä, että se yhteys , jota alunperin ihastumisen aikana tunsitte ei ole päässyt rakentumaan tarpeeksi.
Eikä se ole oikeastaan ihmekään. Tarvitsette kipeästi yhteistä aikaa, yhdessäoloa ja keskustelua, että voisitte taas nauttia toisistanne seksuaalisesti. Muuten käy niin, että te kaksi edustatte toisillenne velvollisuuksia ja arkea, ja kaikki muut mahdolliset todelliset ja kuvitellut kumppanit intohimoa ja seksuaalisuutta, tai niin kuin kirjoitat "vapautusta velvollisuuden kahleista."
Kysyit, voitko löytää halun miestäsi kohtaan uudelleen. Voit varmasti, mutta ensin täytyy löytää jotakin muuta. Teidän täytyy aloittaa uudestaan parisuhde, joka on hautautunut kaikkien kiireiden ja aikataulujen alle.
Kysyit riittääkö välittäminen ja hellyys. Minusta ne riittävät oikein hyvin siihen alkuun, jonka te molemmat tarvitsette.
Kysyit, odotatko ja haluatko liikaa. En ajattele niin. Ajattelen, että meillä jokaisella on oikeus haluta rakkautta ja meillä on oikeus odottaa sen tapahtuvan parisuhteessamme. Sinulla on siis siihen oikeus, mutta niin on miehelläsikin. Oikeus, mutta myös mahdollisuus.
Sinua ajatellen,
perheneuvoja Kati
13 kommenttia
voivoivmitenmeni
6.3.2014 11:12
Uskon että voitte halutessanne löytää ihan hyvän parisuhteen ja kasvattaa lapsenne yhteisessä kodissa. Mies ei varmaan ymmärrä, että hänen täytyisi tulla vähän vastaan ja ottaa joskus vapaata töistä parisuhteen vuoksi. Jatkuva mäkätyksesi tappaa lopunkin kiintymyksen. Mariset syystä, mutta se pahentaa silti tilannetta entisestään. kuka haluaisi lähestyä katkeraa ihmistä?
Luonteenne erilaisuuden takia en usko, että suhteestanne koskaan tulee erityisen intohimoinen. Pedantti nipo vanhoillinen mies tuskin muuttuu avoimeksi ja intohimoiseksi rakastajaksi. Jos jo suhteen alussa rakkaus ja intohimo oli laimeaa, vaikea kuvitella tuollaisen tylsimyksen kanssa mitään mahtavaa säkenöivää rakkauselämää.
Voit saada miehesi mukaan matkoille ja tapahtumiin, mutta et voi muuttaa miestäsi uusien kokemusten rakastajaksi.
Mies joka käy huorissa ei kunnioita naisia. Ehkä sinäkin olet vain esine hänen kokoelmassaan. Toiset ovat huora-objekteja, sinä se madonna-äiti. Jälkimmäisen kanssa ei tarvitse mennä sänkyyn.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
shiwan8
6.3.2014 13:01
Klassikko. Ei voi muuta sanoa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
licence27
6.3.2014 22:49
Tulkitaanko että jos tämä esimerkkipari olisi ensin opetellut käyttämään ehkäisyä ja tyydyttämään kumppaninsa niin asiat olisivat tällä hetkellä paljon paremmin? Minä voin kyllä käydä syömässä tai elokuvissa sellaisenkin naisen kanssa jota en himoitse, mutta miksi helvetissä muuttaa yhteen, mennä naimisiin ja hankkia lapsi?
Vähän karkeasti taas sanottuna niin tuosta yhtälöstä kun poistetaan lapsi niin kyseessä on kaksi aikuista ihmistä jotka eivät todellakaan sovi toisilleen vaan ovat päätyneet yhteiseen likikimain umpikujaan. Jos ihmisellä ei ole fantasioita muista kuin omasta kumppanistaan niin se on ihme. Jos taas mies ei pysty yhtä ulkomaankeikkaa heittämään huoria nussimatta niin ei se kyllä uskollista vaimoakaan ansaitse, vaan jonkun parinvaihtajan tai polyamorisen. Tai miten sitten olette keskenänne sopineet?
Vaikka olisi lapsi, vaikka olisi työ, vaikka olisi kaksi työtä ja isompikin koti hoidettavana niin kyllä seksiäkin tarvis olla sen oman kumppanin kanssa joko sitten kaksipuolisesti tai yksipuolisesti. Jos ei mitään tajunnan räjäyttävää niin ainakin tyydyttävää. Jos ei sitäkään vähää ole niin jompikumpi on jatkuvassa puutteessa, puhe tulee ulos nalkutuksena ja lohtua haetaan muualta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Puumatar
7.3.2014 10:36
Mies käy huorissa ja nainen puhuu pettämisestä lainausmerkeissä? Täh? :D
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
shiwan8
7.3.2014 22:43
Niin siis ei se pettämisen suurin ongelma ole se seksi itsessään vaan sen mahdollistavat asiat joita huorissa käymisessä ei pääse syntymään.
Dia
8.3.2014 00:14
Puumattaren kommenttiin: jotkut sietää, kestää ja ymmärtää sekä selittelee ja perustelee yllättävän paljon - itselleen.
Aaa2
8.3.2014 08:58
Mitä jos naimisissa oleville miehille sallittaisiin huorissa käyminen? Suurin osa kaipaa joka tapauksessa vaihtelua seksiäelämäänsä vieraiden naisten muodossa ja kun tähän yhdistetään miesten naisia kovemmat seksihalut, soppa on valmis. Nyt joku tulee kommentoimaan, että meillä ei ole tällä tavalla ja uskon sen, mutta puhun yleistävästi.
Tällä järjestelyllä varmaan ainakin osa perheistä säilyisi ehjänä. Salasuhteissa tunteita syntyy helposti puolin ja toisin, kun taas harvempi rakastaa huoraan.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Dia
9.3.2014 13:45
Puollan vahvasti sitä, että naisetkin saisivat saman oikeuden. Olen joskus ollut myös se parisuhteen aktiivisempi osapuoli seksin suhteen, ja toisallekin olisi varmaan ollut vähemmän paineita asiasta, jos olisin hoitanut himoni muualla ainakin osittain.
shiwan8
9.3.2014 20:02
Aika moni nainen mieltää sen oikeudekseen muutenkin. Virallistaminen tuskin muuttaisi mitään.
Dia
9.3.2014 20:54
En tiedä tuosta, mieltääkö miten moni nainen pettämisen oikeudekseen. Kommentoin siihen, että jos ko. oikeus annetaan virallisesti miehille sen perusteella, että heitä panettaa naisia(an) useammin, niin sama oikeus olisi annettava naisillekin, koska joitakin naisia panettaa kyllä useammin kuin miehiä(än).
Kautta aikojen on ollut sallittua, että miehillä on useampi nainen, mutta toisinpäin asetelmasta ainakaan luvallisena en ole paljoakaan nähnyt dokumentoitua tietoa. Siinä mielessä ei kai miehillekään tarvitsisi sitä lupaa antaa virallisesti, jos se heillä omin luvin on jo.
shiwan8
10.3.2014 08:26
Siitä päätellen, miten hanakasti pettämisten mahdollisesti paljastavia oikeuksia vastaan naiset taistelevat, on melko selkeää, että vaikka moraalinen oikeutus puuttuu, halutaan touhun salaaminen pitää helppona silloinkin kun siitä olisi jotain seurauksia. Tämä miesten "oikeutus" johtuu vain siitä, että jos mies matkoillaan onnistuu perseilemään niin kotiin tullessaan hän ei tuo mukanaan mitään ongelmaa...ellei sitten saanut jotain bonussektoria touhutessaan.
Laskennallisesti näin:
Mies lähtee matkalle Saksaan, tapaa siellä Günthilden, punppaa tätä kuin juutalainen rahamäntää, ei saa tautia, palaa kotiin, end of story.
Nainen lähtee matkalle Saksaan, tapaa siellä Güntherin, pumppauttaa itseään kuin juutalainen rahamäntää, ei saa tautia, tulee raskaaksi, palaa kotiin, synnyttää lapsen, väittää lasta miehensä lapseksi, mies ei epäile tai jos epäilee ei teetä isyystestiä siinä pelossa että lapsi on hänen ja hän päätyy menettämään perheensä jne. jne. lumipallo pyörii ja kerää kokoa.
Ei miehillä ole sen enempää mitään yleistä oikeutusta, ollut tietääkseni koskaan noihin syrjähyppyihin. Ero on vain siinä, että siinä missä nainen tietää aina synnyttävänsä oman lapsensa, mies ei sitä voi tietää. Tämä kulttuurillinen naisten uskottomuuteen kohdistuva suurempi paheksunnan määrä on vain sitä, että koitetaan pitää huolta siitä, ettei käenpoikasia olisi...no...mielellään ainuttakaan. Eli ei se, että nainen tekee sen syrjähypyn vaan se, että sen seuraukset ovat potentiaalisesti katastrofaaliset perheelle.
Vanhaan aikaan tämä oli vähemmän hasardia, naisilla kun on oli konkreettinen insentiivi pysyä uskollisena miehelleen. Se on melko hanurista jäädä sen pennun kanssa jonnekin pellon laitaan ilman kämppää, rahaa tai paikkaa minne mennä. Nykyään naisen uskollisuus on kiinni ihan vain motivaatiosta olla uskollinen. Jos ei nappaa, ei nappaa eikä siitä ole mitään oikeasti elämää hankaloittavia seurauksia. Vaikka lähtisikin kämppä jne. niin valtio ottaa kopin, riittää kun ilmoittaa että asuntoa ei ole. Tämä yhdistettynä siihen biologiseen viettiin (hankkia lapsi jostain ja jos samassa osoitteessa ei ole paljon rahaa ja sosiaalista valtaa, elättää se lapsi siellä missä sitä rahaa ja sosiaalista valtaa on) johtaa melko hankalaan yhdistelmään olosuhteita, noin niin kuin parisuhteen kestävyyden näkökulmasta. Naisillehan se on toki hienoa, en minä sitä, mutta kaikki muut ja sitä myöten kokonaisuus kärsii tilanteesta.
Toki voitaisiin tehdä niin, että pistetään isyystestit pakollisiksi ja tasataan vanhemmuuteen liittyvää käytäntöä muutoinkin niin, että miehet ja naiset ovat oikeasti niin samalla viivalla kuin nykyteknologia mahdollistaa olla. Tulos olisi se, että naiset olisivat aidosti itse vastuussa vanhemmuuteen liittyvistä valinnoistaan. Sitä myöten myös riskit tasaantuisivat ja kynnys syrjähyppyihin nousisi.
Peli olisi tuolloin reilua ja moraalinen paine naisten suuntaan heltiäisi verrattuna nykytilaan. Nyt kun lähtökohtainen oletus on se, että jos naisen syrjähypystä on seurauksia jälkikasvun muodossa ja mies sen vastuun silloin seurauksista kantaa, niin vastuun jakautuminen on pahasti vinoutunutta ja siksi se moraalinen paine on pakollisena pahana olemassa.
TL;DR; Jos ihmiset haluavat vähemmän ulkopuolista painetta oikein toimimiselle, täytyy heidän alkaa luomaan sitä sisäisesti ottamalla täydellinen vastuu omista teoistaan. Tilanne, jossa painetta oikein toimimiselle ei ole ulkoisesti eikä sisäisesti, on kestämätön
licence27
9.3.2014 04:16
Vaihtelun kaipaaminen on yksilöllistä samoin kuin oma/kumppanin suhtautuminen sen vaihtelun hakemiseen. Voisi olla lopputuloksena aika yllättäviä paria jos koko maan väestön liitot ja suhteet purettaisiin ja koottaisiin se perään koko väestö uudelleen nippuun vain seksihalujen yhteensopivuuden perusteella.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Dia
9.3.2014 16:25
Mielenkiintoinen idea. Mä saatan jopa tietää, kenen kanssa päätyisin yhteen. :D