On kuuma. Helvetin kuuma. Siis ihan uskomattoman sairaan sikakuuma. Katson pölyistä tietä, joka katoaa luotisuorana horisonttiin. Kun lähtee kiertämään saarta, on hyvä varata mukaan vettä, valita vähän viileämpi päivä ja seurata rantaviivaa. Olen jossain päin keskellä saarta, hieman eksyksissä. Tyhjennän vesipullon ja sytytän savukkeen. Seison keskellä peltoa. Vieressä vasikka tuijottaa. Se sanoo: "BÄÄ", vaikkei ole lammasta nähnytkään.
Olen saapunut takaisin Don Detille Etelä-Laosiin. Joulu on hyvä pyhittää riippumatolle. Jeesuskin roikkui pyhät. Rantalomakohteiden täyttyessä turisteista ja hintojen farang-kertoimen kasvaessa on hyvä levyttää syrjässä. Laos on mitä oivallisin kohde. Don Detillä on teknisesti ottaen high season, mutta saari on tyhjillään uuden vuoden yli.
Turismin merkitys Laosille kasvaa. Don Detille virtaa investointeja ja innovaatioita, mutta silti vähän on muuttunut. Olisi helppo kirjoittaa kaatopaikasta nimeltä Mekong, yhteiskuntajärjestystä ravistelevista humalaisista, huumehista ja ulkomaalaisista investoinneista, mutta enpäs kirjoita. Minun mielestäni Don Detillä menee ihan kivasti. Uskaltaisinpa vielä väittää, että moni muu kohde voisi ottaa mallia tuppukylän ja turismin symbioosista.
Pienestä kylästä Mekongin suistoalueella aivan Kambodzan rajan tuntumassa ei tule Pattayaa ihan huomenna. Listataanpa muutamia muuttujia, jotka vaikuttavat Phuketistumiseen.
Detille ei ole aivan yksinkertaista saapua. Ei se toki vaikeaa ole, mutta joskus asiat saattavat mennä yllättävän kinkkisiksi. Saarelta pääsee toki suoraan Hueen Vietnamiin, mutta koettakaapa toisin päin. Tai koettakaapa ylipäätään matkusta Vietnamista maateitse määränpäähän, joka sijaitsee toisessa maassa. Jos edes maa menee oikein, olet voiton puolella.
Seisomme kymmenen tuntia Huesta lähdön jälkeen ja kolme tuntia myöhässä Paksessa. Olemme siitä varmoja. Pedro on positiivisesti yllättynyt. Ihmettelen, mistä sitä tuk tukia. Kävelemme bussiasemantapaiselle pimeydessä. Kaikki kysyvät: "Pakse or Savannaket?"Pakse, Pakse, perkele. Täällähän me jo ollaan. Yksi aseman tuntumassa notkuvista laolaisista kertoo olevansa myös matkalla Pakseen. Tämä kertoo, että meidän pitää ostaa liput. Waat? Tuk tuk? Miten pitkä matka Pakseen oikein on? 240 kilometriä, mies kertoo. Seuraa sensuroitu osuus, jonka aikana allekirjoittanut kertoo Pedrolle mielipiteensä vietnamilaisista.
Alan päästä siihen tulokseen, että saaria ei ole tehty kierrettäviksi. On ihan vitun kuuma. Ei auta. Pakko jatkaa. Vesi on loppu ja aurinkorasva himassa. "BÄÄÄ!", kuuluu takaa. Vasikka seisoo tiellä ja tuijottaa. Astun kaksi askelta ja pysähdyn. Vasikka seuraa perässä ja pysähtyy tuijottamaan. Toistan ja vasikka seuraa. "BÄÄÄÄ!" Ei saatana. Ei se voi pitkälle seurata.
Don Det ei ole kovin seksikäs. Vai miltäs kuulostaisi unelmaloma, hiostavassa Etelä-Laosissa ötököiden ja paskaisen Mekongin ympäröimänä. Ei täällä ole oikeasti mitään nähtävää, ostettavaa tai tehtävää. Se tekee tästä niin hienon paikan. Ei tartte hötkyillä jonnekin luoliin tai temppeleihin tai tuhlata rahaa samaan roskaan, jota joka koju ympäri maailmaa tyrkyttää. Ihmiset, jotka puhuvat tämänkaltaisten paikkojen säilyttämisen ja varjelun puolesta, yliarvioivat yleensä kohteen markkina-arvon.
Suurin osa ihmisistä, jotka tulevat lomalle kehitysmaihin, haluavat säilyttää elintasonsa. Ei ihmisiä kiinnosta paikallisten arki tai ongelmat. Miksi kiinnostaisi? Ei tänne tulla oppimaan vaan ruskettumaan. Loppu peleissä perusturistille riittää ranta, ostoskeskus, päivän matka kulttuurikohteeseen ja ravintola, josta saa keskiverto lehtipihvin lisäksi ripulin. Ei siinä ole mitään vikaa. Moni Don Detin matkaajista pakenee kaikkea edellä mainittua, mutta pelkää silti, että saari muuttuu Pattayaksi. Se ei ole ihan niin simppeliä. Täällä ei ole rantoja, kauppoja eikä neljän tähden hotelleja. Lentokenttäkin on Paksessa, joka ei nyt ole se Kaasian kuumin menomesta, jos totta puhutaan.
"BÄÄÄÄÄ!" Pysähdyn. "Painu vittuun!", karjun suomeksi ja potkin nautaa kauemmaksi. "BÄÄÄÄÄÄ!" Vasikka tuijottaa lautasen kokoisin silmin. Olemme taittaneet matkaa yhdessä puolisen kilometriä. Pohdin, olenko varastanut jonkun lehmän? Saakohan tämän viedä bungalowiin? Sytyän savukkeen. Hiki valuu selkää pitkin, kurkkua kuivaa. Tuijotan lehmää, lehmä tuijottaa takaisin. "BÄÄÄÄÄÄÄ!" Luovutan ja käännyn ympäri.
Yleensä paikalliset toivottavat turismin tuomat rahavirrat ilolla vastaan. Elo on yhtä iloa ja turistit niin kivoja. Sitten kilpailu kovenee, kate pienenee, pian paikka on myynnissä ja tilalle nousee isoa resorttia. Näin siis pahimmillaan. Laosissa valtio yrittää tosissaan kontrolloida turismia ja vaalia paikallista kulttuuria. Tämä onnistuu vaihtelevin tuloksin.
Kellon hiukan yli puolen yön. Istun sataman vieressä ystäväni omistamassa baarissa ja keskustelen tämän ja naapuribaarin ruotsalaisen työntekijän kanssa väkivaltakoneistosta nimeltä poliisi. Yrittäjä kertoo, että virkavalta vaatii baareja sulkemaan puoliyhdeltätoista. "I try to tell them that is when my customers come", omistaja puuskahtaa. Ruotsalainen iskee bissen baaritiskille ja toteaa bileiden olleen siinä. Ovella seisoo pieni mies liian isossa univormussa ja hymyilee. Vakuutamme erittäin humalaiselle seurueelle, että mussuttaminen ei auta. Kalja käteen ja matkaan. Poliisin kanssa on turha väitellä, vaikka puhuisi laosia.
Paikalliset ovat rakentaneet Don Detin mielensä mukaan. Nyt hallitus haluaa kontrolloida rakennuslupia ja aukioloaikoja. Ilmeisestikin tarkoitus on rakentaa Laosista lapsiperheiden lomaparatiisi. Unelma, josta turismista vastaava ministeri voi unelmoida lyhyehkön uransa loppuun saakka. Päiväunet ovat kivoja, mutta totuus on, että tämä iso osa Laosin turisteista on omatoimimatkailijoita ja hallituksen kontrolli osuu lähinnä omiin kansalaisiin ja pienyrittäjiin näiden suojelemisen sijaan.
Poliisi hymyilee. Olen oppinut, että kaikki pieni, keltainen ja vaarattoman näköinen on helvetin myrkyllistä. Ihmiset lähtevät viereiselle rannalle. Tämä on toki aivan okei, kunhan baari ei ole auki. Tehdään kokko ja juodaan raakaa viinaa pullon suusta. Se on kontrolloitua turismia, jos miliisilta kysytään. Poliisi on niin reilu, että kun yksi paikka tahkoaa bileillä, bileet päättyvät. Poliisi on niinkin reilu, että muutamalla kymmenellä taalalla bileet jatkuvat. Ja sinne meni niiden bileiden voitto.
"BÄÄÄÄÄÄÄÄ!" "Mitä sä haluat musta?!" Seisomme lähtöpisteessä. Vasikka tuijottaa. Osoitan pellolla märehtiviä lehmiä. Mutsis luo siitä. "BÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!" Istun hiekkatielle. Niskaa polttaa. Taju lähtee. Pakko saada vettä. Nousen ja lähden kävelemään. Takanta kuuluu "BÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!"
Vajaa kaksikymmentä vuotta sitten Laosissa ei ollut autoja. Neljäkymmentä vuotta sitten maa oli konfliktialue. Tänne on tiputettu enemmän pommeja kuin koko toisessa maailman sodassa yhteensä. Laos muuttuu nopeasti eikä se muutos aina korreloi turismin kanssa. On erittäin huvittavaa ja itsekeskeistä olettaa, että turistit tuovat länsimaiset elintavat, katumaasturit, ostoskeskukset ja kulttuurin rappion maahan. Ei se ihan näin mene. Laolaiset haluavat itse muutosta ja länsimaista elintasoa. On myös aika tekopyhää murehtia paikallisen pienyhteisön murentumisesta agraariyhteisössä, kun ei se kelpaa kotonakaan.
Laolaiset ovat yllättävän hyvin tilanteen tasalla. Ihmiset ottavat oppia Thaimaasta ja tietävät mitä Vang Viengissa tapahtui. Kukaan ei halua samaa. Huhut kertovat uuden saaren avaamisesta turisteille. Olisi kuten "Don Det ennen", sanovat. Mitä vikaa siinä entisessä on, kysyn. Kilpailu kovenee, sanovat. Saaren ongelma piilee hysteerisessa apinoinnissa, joka ei hyödytä ketään. Jokainen rakentaa bungalowia ja guesthousea ilman minkäänlaista taloussuunnittelua entisten yrittäjien jo valittaessa pienentyneitä tuloja. Ongelma ei ole liian suuri asiakasmäärä vaan liian pieni. Se ei ratkea uutta saarta avaamalla.
Turismi nähdään joskus Midaksen kosketuksena, joka muuttaa kaiken kullaksi. Toinen suosittu tulkinta on kaiken muuttuminen paskaksi. Hyviä tulkintoja molemmat, sillä sitähän se elämä on - muutosta. Ihmiset, jotka korostavat turismin roolia, uskovat yleensä mekaaniseen kehitykseen. Rahaa peliin ja ongelmat ratkevat. Rahaa kyllä liikkuu. Ongelma ei ole rahan puute vaan, kenen taskuissa ja tileillä se raha lymyää.
Laos on valinnut hyvin erilaisen tien kuin naapurimaat Thaimaa ja Kambodza ja suhtautuu turismiin tervellä varauksella. Don Det on kasvanut asukkaiden eikä investointien ehdoilla. Se ei ole ehkä ihan paska tie. Tursimin kanssa on paljon helpompi kusta totaalisesti kuin elää kestävästi. Maailma muuttuu ja hyvä niin. Staattisuus ja pysyvyyden ihannointi on taantumaa. On paljon realistisempaa kontrolloida muutosta kuin vastustaa sokeasti romanttisten mielikuvien perusteella. Dösä nimeltä elämä ei pysähdy, vaikka tie olisi kivinen.
"Ihan paska tie", kerron vasikalle. "BÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!", tämä vastaa. Istun puun alla loputtoman tien varrella. On ihan uskomattoman käsittämättömän kuuma. Lehmä tuijottaa vieressä. Tumppaan savukkeen. Kävelemme hiljaa. Edessä siintää asutus. "BÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!" Vasikka seisoo paikoillaan. Ei tahdo kuin hengata. Tuijottaa ja kääntyy. Katselen sen hoippuvan pölyyn. Erittäin laolaista.
E: Kellun Mekongissa. On liian kuuma muuhun. Paikalliset levyttävät ja idiootit kävelevät lehmän kanssa saaren ympäri. Pimeyden laskeuduttua lähpötila laskee siedettävälle tasolle. Hikoilu loppuu harvoin. Katselen terassilta pöpelikköä ja hörpin Laolao-mansikkakoktailia. Pitäisi varmaan tehdä jotain, jotta saisi jotain kirjoitettavaa. Pikkujoulutkin pitäisi järjestää. Pitäisi keksiä, miten laolaisille selittää tilityskännit ja sihteerin panemisen. Kulttuurivaihtoa parhaimmillaan. Ennen arjen ongelmia voi kuitenkin levyttää hetken riippumatossa. Joka päivä on kuitenkin lauantai ja kello koko ajan siesta.
Kirjoitettaessa soi Aesop Rock - Daylight EP
