“Ruotsissa on syöty katetuissa pöydissä haarukalla ja veitsellä, kun meillä vielä isommalla joukolla tavattiin aakkosia.” - elinkeinoministeri Jan Vapaavuori
Suomi velkaantuu ensi vuonna yhdeksän miljardia euroa. Hallituksen lääke kestävyysvajeeseen on rakenneuudistukset ja säästökuuri, sillä pääministeri Jyrki Kataisen mukaan “elvytyksellä ei käännetä talouden suuntaa”. Naapurissa ollaan kuitenkin eri mieltä.
Ruotsissa ei leikata, Ruotsissa elvytetään ja Ruotsilla menee hyvin. Keskustaoikeistolainen hallitus varasi vastikään 2,7 miljardia euroa talouskasvun tukemiseksi. Samaan aikaan, kun Suomen oikeistopääministeri kertoo, ettei elvytys kannata, Ruotsin oikeistopääministeri elvyttää miljardeilla. Koetetaanpa ymmärtää tätä dikotomiaa.
Elinkeinoelämän valtuuskunta julkaisi pari vuotta sitten Heja Sverige -nimisen raportin, jossa kysyttiin, mitä voisimme oppia naapurilta? EVAn mukaan Ruotsilla menee paremmin kuin Suomella, koska se on sellainen maa, joka kannattaa Suomea lätkässä, kun Ruotsi tippuu. Meillä suomalaisilla on asennevamma, kun kaikki ei ole yhtä fantastista kuin pääministeri haluaa.
Pellervon taloustukimuksen toimitusjohtaja Pasi Holm tarjoaa hieman enemmän konkretiaa kuin EVA. Hänen mukaansa ruotsalaisten elintaso nousee 15 vuodessa 30 prosenttia suomalaista korkeammaksi, mikäli kasvua ei synny. Holmin mukaan Ruotsin maltillinen velkaantuminen mahdollistaa elvyttämisen, kun taas kasvun vuosina velkaantunut Suomi ei voi kuin leikata ja uudistaa rakenteita.
Vasemmistoaktiivi Esko Seppänen kritisoi Helsingin Sanomissa hallituksen leikkauslinjaa kovin sanoin. Hänen mukaansa “päivän poliittista pyttipannua on sisäinen devalvaatio.” Sisäisellä devalvaatiolla Seppänen tarkoittaa työntekijöiden kukkarolla käymistä. Kun laskua ei maksa julkinen sektori, sen maksaa duunari.
Varsin usein kuulee, että Ruotsilla menee hyvin, koska oma valuutta ja itsenäinen rahapolitiikka. Lintukoto pystyy tarvittaessa devalvoimaan kruunun, kun taas Seppäsen esimerkkiä noudattaen vastaava tehdään Suomessa leikkaamalla työntekijäkustannuksista ja peruspalveluista. Siinä riittää leikattavaa ennen kuin pystymme kilpailemaan Välimeren talouksien kanssa, jotka leikkaavat oikein urakalla.
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiaisen mukaan “kruunukateudelle ei ole taloustieteellisiä perusteita”. Samaan hengenvetoon Vartiainen kuitenkin kertoo, ettei kilpailukyky ole kelluvalle kruunulle yhtä tärkeää kuin euro-Suomelle, joka joutuu jatkuvasti huomioimaan kilpailukyvyn tuloratkaisussa. Analyysi kuullostaa lopulta huolestuttavan samankaltaiselta kuin Seppäsen.
Tunnustan kärsiväni kruunukateudesta. Oma valuuttaa mahdollistaa oman rahapolitiikan, kun taas Suomi joutuu sopeuttamaan rakenteitaan Unioniin. Sitä saa mitä tilaa, lauloi Silmun Simo aikoinaan. Suomi on vaatinut itse leikkauslistoja kriisimaille. Nyt kun samaa vaaditaan meiltä, ei yhtäkkiä nappaakaan. Ruoskimme itsemme kuoliaaksi ruoskimalla kilpailijamme “kuntoon”.
Ruotsissa Reinfeld muutti kantaansa elvytyksen suhteen kiitos opposition ja keskustaoikeistolaisen hallituksen sisäisen painostuksen. Ilmeisesti meillä on paskempi oppositio kuin Ruotsissa, sillä minkäänlaisia uusia avauksia ei ole persujen ja keskustan riveistä kuulunut. Tulevista ministeripaikoista sen sijaan käydään hilpeää keskustelua.
Lopulta kyse on hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta. Me suomalaiset äänestäjät olemme valinneet tien, jonka päässä hyvinvointiyhteiskunnasta on pahimmillaan jäljellä pelkkä käsite. Samaan aikaan Ruotsissa elvytetään ja Ranskassa ongelmia ratkotaan verottamalla - toimenpide, josta Suomessa ei keskustella käytännössä lainkaan, vaikka hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu progressiolle.
Ajatus velkaelvytyksen haitallisuudesta perustuu pitkälti harhaiseen ajatukseen, jonka mukaan budjetin sisäisillä tulonsiirroilla ei olisi vaikutusta kokonaiskysyntään ja siten talouskasvuun. Kalevi Sorsa Säätiö ehdotti viime viikolla kolmea verouudistusta, joilla hyvinvointivaltio pysyy pystyssä: kiristetään asumisen verotusta sekä vihreitä veroja ja korvataan alennetut arvonlisäveroasteet suorin tulonsiirroin. Pelkästään näiden kolmen toimenpiteen kautta valtion kassaan kertyisi muutakin kuin velkaa.
Vaihtoehdottomuuden politiikka on erittäin huonoa politiikkaa tilanteessa, jossa vaihtoehtoja on. Ainakin minua pelottaa henkilökohtaisesti paljon enemmän hyvinvointivaltion purku kuin valtion velka. Leikkaukset eivät nähkääs luo kasvua, jota kipeästi kaipaisimme. Näköalattomuuden sijaan tarvitsisemme konkreettisia päätöksiä eikä näiden päätösten tarvitse aina olla ikäviä. Meillä on varaa hyvinvointiyhteiskuntaan, jos vain haluamme.
Vaikka Ruotsi viekin tämän maaottelun kuusi nolla, voimme aina vaihtaa kentällistä seuraavissa vaaleissa. Tällä hetkellä ykköskentällisemme ei pelaa yhteen, ei uskalla hyökätä eikä todellakaan uhraudu. Joukkue, jolla ei ole varaa mailoihin ja luistimiin, ei maalaa.