Kolme asiaa aluksi: 1) minä en ole nähnyt Leijonasydän-elokuvaa, 2) sen sijaan olen syntynyt Mikkelissä ja 3) kaikki skinheadit eivät ole rasisteja. Tästä onkin hyvä jatkaa 90-luvun Itä-Suomeen.
Siinä hommassa oli jotain lähtökohtaisesti pielessä. Aina viikonloppuna ulos lähtiessä piti miettiä, missä vaatteissa saisi vähiten turpaan. Koska vaatekaapistani ei löytynyt pilottia ja maiharitkin olivat vaihtuneet Vansseihin, väkivallan riski oli suuri.
Mikkelissä vedettiin turpaan tosissaan. Olen välttynyt pahimmilta, mutta moni kavereista vietti sairaalassa useammankin kuin yhden yön. Natsit tulivat aina joukolla. Siitä se vitsi: ennen mua pelotti, nyt mulla on pilotti. Vitsit olivat kuitenkin vähissä, jos sattui törmäämään nutipäihin yöllä ja yksin.
Kaksikymmentä vuotta Itä-Suomen skiniaallon jälkeen on trendikästä puhua vaarallisista natseista. Jokaisen lähipiiristä löytyy ainakin yksi kaappinatsi tai sen luuranko. Natsismi on pinnalla. Dome Karukosken Leijonasydän pyörii teattereissa ja James Hirvisaari & Seppo Lehto -duon performanssi on puhuttanut aina perussuomalaisten puoluejohdossa saakka.
Luin sekä Voiman että Hesarin skinijutut. Ne olivat keski-ikäisten miesten tunnustuksia vaikeasta lapsuudesta ja väkivaltaisesta nuoruudesta. Ja silti, en minä juurikaan tuntenut myötätuntoa. Voin minä anteeksi antaa, jos pyydetään, mutta että pitäisi ihan ymmärtää?
Mikkelin Suomi-grillin jonon jälkeen on jännä lukea vanhojen rasistien avautumisia lehtien palstoilta. Kaikki maksoivat teoistaan, mutta heitä ei koskaan tuomittu järjestäytyneestä toiminnasta rasistisin motiivein, eivätkä he sitä edes anteeksi pyytele. Sen sijaan he pääsivät lehteen. Huomiota saavat väkivallan tekijät, joita koetetaan ymmärtää, eivät uhrit, joita oli paljon skinejä enemmän.
Rasismi on valinta. Ei jokainen kiusattu, lyöty ja ahdisteltu liity järjestöön, joka tunnetaan rasistisista viharikoksista. Ei Al Qaidaankaan ajauduta sattumalta. Valinnasta pitää kantaa vastuu, vaikka sen tekisikin nuorena.
Myös yhteiskunnan tulisi kantaa vastuu. Kysymys ei ole pelkästään, miksi näin kävi henkilökohtaisella tasolla vaan miksi 90-luvun rasismiin ei puututtu kuten ei puututa 2010-luvun rasismiinkaan.
Nykyään rasismi on samaan aikaa piilossa ja samaan aikaan kaikkien nähtävillä eduskunnassa asti. On helppo luopua fyysisestä väkivallasta, kun aina voi käyttää henkistä. Harva marssii verinen pesäpallomaila kainalossa pitkin taajamia, kun maastokenkiä kastelematta voi suoltaa dadaa interwebissä ja äänestää vaaleissa huumoripuoluetta.
Vanhat ilmiöt näyttäytyvät nyt uusilla tavoilla. Nostan hattua ex-skineille ja erityisesti etuliitteelle, mutta toivoisin, että ilmiöön suhtaudutaan vakavissaan. Pojat ovat poikia -mentaliteetti on aika lapsellinen tapa lähestyä oikeistoterroria. Aivan kuin rasismi olisi siirtymäriitti, jonka turvin kasvetaan aikuisiksi, kun yhteiskunta ei hoida tehtäviään. Siitä on huumori kaukana, kun aikuiset ihmiset nauravat eduskunnassa otetuille heilastelukuville.
Rasistiset ennakkoluulot eivät ole 90-luvun laman vaan jokaisen laman lieveilmiö. Lähtökohdat ovat samat: vankilakierre, laitoskierre, hyväksikäyttö, päihteet, kasvavat tuloerot, työttömyys jne. Pahaa oloa puretaan muihin eikä se paha olo ole minnekään kadonnut. Päinvastoin. Sosiaalisen kriisin kärjistyessä äärioikeiston väkivalta kiihtyy Etelä-Euroopan kriisimaissa.
Suomessa olisi aika suhtautua sosiaalisiin ongelmiin hieman nykyistä vakavammin. On helppo käyttää rasismia poliittisena keppihevosena, mutta huomattavasti haastavampaa puuttua sen syntyperään. Ratkomalla sosiaaliturvan ongelmia säästymme reilun kymmenen vuoden päästä vaivaantuneilta avautumisilta.
Suurin osa Mikkelin nutipäistä on kuollut huumeisiin, puukkoihin tai omaan käteen. Osa istuu vankilassa. Osa elää normaalia elämää lasten ja perheen parissa. En minä pelkästään heitä syytä. Syytän viranomaisia välinpitämättömyydestä ja mediaa seksivaupumista. All inclusive -jutut ja ymmärtävät henkilöhaastattelut eivät ole ehkä se tahdikkain tapa lähestyä rasismia ja muukalaisvihaa. Vaikka media leikkii objektiivista, ei kaikkea tarvitse aina ymmärtää.
Monessa muussa maassa natsitervehdys eduskunnassa tai isku yleisötilaisuuteen olisi huomattavasti vakavampi asia. Suomessa skini-liike on puolestaan eksoottinen ilmiö, jolla täytetään teemasivut, ei yhteiskunnallinen ongelma.
Uusi sukupolvi kasvaa kaduilla. Vastarintaliike on toiminut jo jonkin aikaa Mikkelissä, mutta edelleenkään virkavaltaa ei kiinnosta. Heidän toimintansa ei eroa 90-luvun skineistä muuten kuin järjestäytymisen osalta. Sisäministeriön selvityksen mukaan ääriliikkeistä eniten ongelmia aiheuttavat juuri skinit. Edelleen. Samaisen selvityksen mukaan valtion turvallisuus ei ole uhattuna.
Valtiossa kaikki hyvin, mutta olisiko anteeksipyyntö liikaa? Sitä ei kuulu Voiman eikä Hesarin jutuissa. Hesarin juttu päättyy siihen, kun verinen peäspallomaila siirretään kiusaantuneesti syrjään. Pois silmistä, pois mielestä. Aivan kuten rasismikin.