Päivän psykologiaa & venäläistä vieraanvaraisuutta

Šeremetjevon kansainvälinen lentoasema. Moskova. Olen fyysisesti lentokentällä, mutta teknisesti jossain Bangkokin ja Moskovan välimaastossa. Takana on kaksitoista tuntia venäläistä vieraanvaraisuutta alá Aeroflot. Välitilassa on kylmä. Olen varustautunut shortseilla ja verkkatakilla. "International transit", kyltti kertoo. Kolme koppia, kolme edes takaisin juoksentelevaa virkailijaa ja toista sataa asiakasta. Koetan alakerran passintarkastusta, mutta passintarkastajat ovat hukassa. Palaan yläkertaan, kävelen jonon ohi vapaalle kopille ja kohtaan pirtsakan virkailijan: "Many people, why walk here?!". Kerron, että kiinnostaisi päästä kentälle. Minut työnnetään kohteliaasti ihmismassaan: "You wait!"

Seuraa tärkeä kysymys: "Miksi työnteko ei maita? Sukulaispoikamme on korkeasti koulutettu, mutta käy töissä vain osan aikaa. Muuten hän kiertää maailmaa. Ihmettelen tämän päivän nuoria, missä kunnianhimo?" Kysymyksen kysyy huolestunut sukulainen, joka voisi hyvin olla yksi omistani, päivittäislehden psykologilta. Onhan se nyt saatana, että lorvitaan maailmalla eikä tehdä töitä. Joidenkin ihmisten tajuntaan ei yksinkertaisesti mahdu ajatus, että matkustaminen voisi olla vapaa-aikaa, joka ei ole keneltäkään pois. Sehän on perkele väärin, huutaa neljäkymmentä vuotta töitä yhtäjaksoisesti pystymetsässä vääntänyt luterilaisen työmoraalin etuvartija. Selitä nyt näille.

Koetan selittää venäläisvirkailijalle, etten ole menossa hotelliin enkä myöskään tarvitse uutta jatkolentoa myöhästymisen vuoksi. Tämä ei ymmärrä. "Speak slower," hän käskee ja tutkii katseellaan edessä olevaa tyhjää lehtiötä. Se on minua kiinnostavampi. Olen jonottanut kaksi tuntia. Kerron, että lennän aamulla ja tarvitsen lipun jatkoyhteyteen. Kerron, että kentälle pääsykin riittää, merci bocu? Virkailija nostaa katseensa laiskasti lehtiöstä. "I have to call," hän toteaa. Tuijotan tätä kuin hullua. Miksi? Muistan zen.

Elämä Suomessa on melko tasapainotonta. Kaikki on määräaikaista tai epämääräistä. Työmarkkinat repivät ihmisistä yhä enemmän. Ei ole tavatonta törmätä alle kolmekymppiseen burn out -potilaaseen tai kodittomaan opiskelijaan. Elämä on kallista ja tulot pieniä sekä epäsäännöllisiä eikä akateeminen tutkinto tarjoa sen enemmän turvaa kuin paperitehdaskaan. Kun ihminen ei viihdy töissä, se harvemin viihtyy kotonakaan. Sen takia työnteko ei maita ja muut maat vierahat kiinnostavat.

On maita ja aikoja, mutta Moskovassa eletään neuvostoliittoa. Saan pitkähkön väittelyn tuloksena paperinpalan, johon lyödään kaksi leimaa. Seison lappunen kädessä ahtaassa välikössä transit tiskin ja passintarkastuksen puristuksissa. Ei passintarkastajia. Kavelen alakertaan. Ei ketään.

Tapasin Kaakkois-Thaimaassa ystäväni, joka sai burn outin kokonaista päivää ennen lähtöä. Liian monta palloa ilmassa ja yhtäkkiä koko pakka oli liian sekaisin selvitettäväksi. Hän selvisi välittömällä kolmen päivän autiorantaterapialla ja maltillisilla määrillä paikallisia panimotuotteita. Matkustaminen ja lomailu tulee tarpeeseen. Ei kannata aliarvioida matkailun hyötyjä pelkästään menetettyjen työtuntien pohjalta.

Tunti ja työntekijä vaivautuu paikalle. Passiviranomainen tuijottaa paperin palaa, sitten passiani, sitten paperia ja pudistaa päätään. Hän sanoo jotain venäjäksi ja ojentaa dokumentit takaisin. Nostan kädet ilmaan epätietoisuuden merkiksi. Wtf? Nainen katsoo hetken minua, sitten tietokonetta ja kävelee pois. Jään tuijottamaan suu auki. Hetken kuluttua hän palaa. Osoitan transit-tiskiä ja paperilappua. Nainen katsoo jälleen paperia, sitten transit-tiskiä, passiani ja lyö paperilappuseen leiman. Tervetuloa Venäjälle.

Kun Suomessa työtilanne kusee, ei kannata sulkea ulkomaita pois mielestä. On turha vääntää minimipalkalla, kun pienillä säästöillä Aasiassa elelee herroiksi. Elämä on siihen liian lyhyt. Ihminen arvottaa työpanoksen vapaa-ajan kautta. Tapaamme miettiä kaiken tuntimääräisesti. On tuntipalkat ja 40 tunnin työviikko. Puolet vuodesta matkustaminen ja puolet työskenteleminen on nimen omaan omaa ajankäytöm hallintaa jos jotain, ei työn pakoilua. Kannattaa herätä siihen, että vaihtoehtoja on monia.

Herään Šeremetjevon kansainvälisen F-terminaalin lattialta patteriin kietoutuneena. Miliisin näköinen stevari tönii saappaallaan: "Wake up, sleep chair." Hyvää huomenta. Kaksi tuntia unta ja olen aivan jäässä. Olen nukkunut edeltävän hedonistisen kahden matkustusvuorokauden aikana kaikkiaan neljä tuntia. Kaksimetrinen minkkiturkki kiilaa kahvijonossa. Viereen laskeutuu pulu, jota siivoaja huitoo harjalla. Moskova. Pitäisi varmaan etsiä se boarding pass.

Matkustuskohdetta etsiessä kannattaa huomioida muutama asia. Ei ole pakko ängetä viidakkoon, safarille tai haikkaamaan, jos mikään edellä mainituista ei nappaa. Jos rannalla löhöily ja margaritojen kiskominen kiinnostaa, go for it! Arvostan valintaanne. Ei kaikkien tarvitse raahata rinkkaa Moskovan kansainvälisellä aamuyön tunteina. Idiootit hoitaa sen. Kulutusvalinta on tärkeä, ei se kohde tai elintaso. Sinulla on rahaa, joten kuluta se viisaasti. Ei kannata varata resorttia tai aina edes hostellia. Couchsurfing on klassikko, mutta uudet palvelut kuten Wimdu, jotka tarjoavat uudenlaisia asumismuotoja ulkomailta, valtaavat markkinoita. Vaihtoehtoja. Aina ei tarvitse matkustaa turismin ehdoilla ja tuijottaa Lonely Planetia. Halvat lennot löytyvät muualta kuin matkanjärjestäjiltä.

Neljätoista tuntia Šeremetjevolla eikä vieläkään lippua. Finnairin tiski jossain, kymmeneltä information deskillä. Ei ole information deskiä. On ainoastaan tyhjiä transit information deskejä. Kello on melkein yksitoista ja kävelen lentokenttää kolmatta kertaa päästä päähän. Vitutuskertoimet ovat korkeat. Tulen transit officesta, missä ainoa työntekijä kertoi minun olevan myöhässä. "Round table, I call, go!", tämä auttaa. Jeesuskristus. Mikä pöytä, missä, miksi kukaan ei kerro suuntaa. Tänne täytyy kadota vuosittain satoja ihmisiä.

Kävelen läpi terminaalien E ja F. Eksyn D:n kohdalla taxfree-helvetin keskellä ja seison yhtäkkiä pyöreän pöydän edessä. Ei minkäänlaista merkintää, yksi työntekijä. Näytän kolmeen kertaan leimattua paperinpalaa ja tämä kertoo minun olevan myöhässä. Kerron tietäväni tämän. Kysyn, missä lippu? "Twelve, up stairs", mies osoittaa rappusia. Katson rappusia, katson miestä. Päätän käydä tsekkaamassa. Kävelen yläkertaan, missä on kaksi turvatarkastuslinjaa eikä yhtään työntekijää. Kävelen takaisin pyöreälle pöydälle. Kysyn, onko mies täysin varma, että menen kahdeltatoista yläkertaan. Tämä nyökkää. Kiitän.

Olemme etuoikeutettuja. Lentämisestä tulee ennen pitkää luksustuote, johon harvalla on varaa. Nyt on hyvä aika matkustaa. Se ei pelkästään lievitä stressiä vaan tarjoaa mahdollisuuden oppia vieraista kulttuureista ja maailman epäkohdista. Onhan se toki klisee. Epäkohdilta voi toki sulkea silmänsä. Moni sulkee, mutta kehotan ymmärtämään ja olemaan matkustaessa avoin. Yleensä se ei satuta ketään. Vähintään nopeuttaa palvelua ja vähentää kusetusta.

Ilmassa on virtsan makua. Kello on kaksitoista ja seison yläkerrassa. Paikalla on neljä vartijaa, jotka notkuvat läpivalaisulaitteen hihnalla. Kysyn, pääsenkö sisään. Kaikki neljä tuijottavat minua kuin aavetta. Yksi pudistaa päätään. "Transit", yritän. Ei havaittavaa vaikutusta. Osoitan sormella alakertaan ja koetan selittää, että käskivät ylös. Alan ymmärtää venäläistä palvelukuttuuria. "We make a call", toinen vartijoista kertoo. Olen valmis luovuttamaan.

Luovuttamisessa ei ole mitään vikaa. Paavikin tajusi luovuttaa. Jos ei nappaa, ei tartte. Tiedän, ettei se ole aina - jos koskaan - niin yksinkertaista, mutta muistakaa, että vaihtoehtoja on. Meriä ja kaloja. Jos ei veikkaa, ei voi voittaa ja monia, monia muita kansan hokemia. Se maailma on televisiosta katsottuna aika paljon hurjempi paikka kuin mitä oikeasti on. Ei se ole oikeasti Moskovan lentokenttä. Siellä on paljon enemmän positiivista kuin negatiivista, vaikka pääuutislähetys toista väittäisikin.

On aika päättää tämä blogi matkustamisen osalta. Homma on tapauteltu ja läski leidi laulanut. Moskovassa yläkertaan kävelee sama mies, jonka kanssa keskustelin pyöreän pöydän äärellä tuntia aikaisemmin. Tämä kävelee turvatarkastuksen läpi ja ojentaa minulle Finskin boarding passin. Kiitän, koska en uskalla näin lähellä onnistumista vittuillakaan. Tunnin päästä nousen Helsingin koneeseen ja matkustan ajassa taaksepäin. Kiitän myös lukijoita kärsivällisyydestä ja ymmärtäväisyydestä. Olette olleet hyvää matkaseuraa. Valittaneet vain halutessani ja kiittäneet yllättävän usein. Ilo on ollut puolellani. Palaillaan pubeissa tai biitseillä. Inshallah.

E: Aini, päivittäislehden psykologi vastasi seuraavasti:

"Sukulaispoikanne näyttää viettävän ns. vaihtoehtoista elämäntapaa. Siihen ei kuulu perinteinen elintason ja ammattiuran tavoittelu. Uskon sen olevan reaktio, jolla kyseenalaistetaan aiheellisesti perinteinen kulutusyhteiskunta ja siihen kuuluva puurtaminen tavaran hankkimiseksi. Liika työnteko ja tavaran hankkiminen ovat johtaneet henkiseen tyhjyyteen ja tuoneet tullessaan syvenevää tyytymättömyyttä elämään. Pyrkimys yksinkertaiseen elämään näkyy myös toisenlaisen elämäntavan viehättävyytenä.

Kyse ei ehkä ole ehkä pojan kunnianhimon puutteesta vaan pikemminkin siitä, että hän osaa kyseenalaistaa terveellä tavalla enemmistön tarjoaman elämäntavan. Ympäristön ja ihmisten henkisen terveyden kannalta nykyinen järjestelmä tarvitsee vaihtoehtoja. Toivottavasti sukulaispojan valinnat johtavat keskusteluun erilaisista elämäntavoista ilman, että kenenkään tavitsee tuomita toista "vääristä" valinnoista. Minusta hyvä tapa aloittaa keskustelu on puhua itse kunkin elämänarvoista. Mitä tarvitset voidaksesi elää tyydyttävää elämää tai ollaksesi onnellinen?"

Hyvin vastattu.

Kirjoitettaessa soi Georg Ots - Moskovan valot