”Jumala haluaa varjella meitä asioilta, joilla voimme satuttaa itseämme.” – Amadeus Oilinki, entinen homoalkoholisti ja nykyinen uskisfaija
Kerroin sukulaiselleni harkitsevani Prideja. ”Eikös se olisi parempi, jos jättäisivät marssimatta? Aiheutuuko tuosta nyt mitään muuta kuin ongelmia?,” tämä kummasteli. Tämä on kysymys, johon tietyn ikäluokan keskuudessa törmää uudestaan ja uudestaan. Suomalaisten asenteet seksuaalivähemmistöjä kohtaan ovat parantuneet vuosien saatossa, mutta kysymys kertoo, että Priden kaltaisille eheytyskampanjoille on edelleen tarvetta.
Joillekin tarve on toisia polttavampi. Pride-viikonloppua muisti niin vale- Päivi Räsänen, jonka homovastainen trolli oli niin hyvä, ettei sitä tunnistanut aidosta edes kansanedustajakollega, kuin James Hirvisaari, joka innostui FB-statuksessaan itänaapurin uudesta sensuurilaista, joka suojelee likaisten homojen sijaan lapsia. James ei vihaa homoja vaan rakastaa lapsia. Jopa enemmän kuin ihmisoikeuksia ja kansalaisvapauksia.
Samaan aikaan, kun Suomessa valmistauduttiin marssimaan tasa-arvoisten perusoikeuksien puolesta, muuallakin kuin perussuomalaisten puoluekokouksessa kuohui. Vilnan kaupunki päätti yksipuolisesti peruuttaa Baltic Priden vastoin Liettuan korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä. Samaan aikaan Venäjällä allekirjoitettiin Hirvisaaren hehkuttama laki, joka ei ole hyökkäys pelkästään seksuaalivähemmistöjä vaan koko oppositiota ja kaikkia kansalaisjärjestöjä vastaan. Laki kriminalisoi "ei-perinteisten seksuaalisuhteiden propagandan levittämisen" lasten keskuudessa.” Kaikki, mikä ei ole nykyään heteroa, on Venäjällä laitonta.
Itse isä aurinkoinen, Vladimir Putin, vieraili samaan aikaan Suomessa presidentti Niinistön selkään taputeltavana. Amnesty muisti vierailua julkaisemalla Helsingin Sanomissa sivun kokoisella Putin: mitä pelkäät? -mainoksella. Helsingin Sanomille ihmisoikeudet ovat suurvaltapolitiikkaa, jota määrittää etenkin Venäjä-vastaisuus. Esimerkiksi NSA-vuotaja Snowdeniin lehti onkin suhtautunut jo humoristisen päinvastaisella tavalla. Niin pitkään kuin ihmisoikeudet mukailevat poliittisia linjoja, Suomen pää-äänitorvi puolustaa pientä ja syrjittyä. Seksuaalivähemmistöille tämä on pop, sillä Natossa on julkihomoja Venäjän armeijaa enemmän.
Näkökulmia on monia eivätkä kaikki ole yhtä ymmärtäviä. Pride-viikonlopun kunniaksi Savon Sanomat julkaisi ihmisläheisen artikkelin homoseksuaalista alkoholistista, joka rukoilemalla muuttui uskovaiseksi perheenisäksi. Ainoastaan artikkelin kehno ajoitus kilpailee ja sen itsekritiikin puutteen kanssa. Persujen ja Mullikan höpinöille olisi hauska nauraa, mutta se ei ole viisasta. Molemmat kertovat siitä, miten edelleen iso osa suomalaisista luulee, että Priden tarkoitus on lasten katsoessa heiluttaa auton lavalla genitaaleja.
Ei se ole. Eurooppalaisen vähemmistöjärjestön ILGA:n vertailusta käy ilmi, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeustilanne on huonompi Suomessa kuin muissa Pohjoismaissa. Sijoituksemme on laskenut vuoden aikana kaksi sijaa Kroatian ja Ranskan kiilattua ohitsemme. Raportin mukaan Suomen laskeva trendi johtuu syrjintä- ja vähemmistölainsäädännön puutteista sekä tasa-arvoisen avioliitto- ja adoptio-oikeuden puuttumisesta. Haluamme nähdä Suomen tasa-arvon mallimaana, vaikka sijoitumme ILGA:n vertailussa vasta sijalle 14:sta, ja sisäministerimme kilpailee ihmisoikeuskysymyksissä Sarah Palinin sarjassa.
Tahdon 2013-kampanja tuskin etenee eduskuntaa pidemmälle. Vaikka kasvava osa kansasta tahtoisikin, eduskunnan tahtotila edustaa kansanedustajien keski-ikää. Kampanja on kaikesta huolimatta menestys. Yhteiskunnallisia konflikteja – liittyivät ne sitten maahanmuuttoon, päihteisiin tai seksuaalivähemmistöihin – ei ratkota konservatiivisella kieltolakipolitiikalla tai silmiä sulkemalla. Aiheet voi toki vaieta kuoliaaksi, mutta lopulta ne käsitellään ja ratkaistaan vain ja ainoastaan julkisen keskustelun kautta. Keskustelu ei välttämättä ole kivaa tai kannustavaa, mutta konfliktien ratkaiseminen on monesti kivuliasta.
Venäjällä Pride päättyi kahakointiin. Suomessa Pride sujui tänä vuonna ilman pikkunatsien kaasuleikkejä, vaikka vaaralliset homot lähtivätkin kerjäämään verta nenästä. Kysymys, miksi seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta marssitaan, on yksinkertaisesti typerä. Vastaan kuitenkin lyhyesti, sillä ei ole tyhmiä kysymyksiä, on vain tyhmiä ihmisiä: marssimme seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta. Samalla tavalla kuin olemme marssineet naisten, työläisten ja lasten oikeuksien puolesta läpi historian menestyksekkäin tuloksin. Kyse ei siis ole ainoastaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksista vaan tasa-arvoisesta ja oikeudenmukaisesta Suomesta.
Suomi ei ole Venäjä. Sivistyneessä hyvinvointiyhteiskunnassa asiat ratkaistaan keskustelemalla, ei kieltämällä eikä todellakaan väkivallalla. Tasa-arvo tarkoittaa samoja oikeuksia kaikille riippumatta siitä mitä siellä makuuhuoneessa tapahtuu. Se ei yhteiskunnalle kuulu.