“Koska ääret, reunat ja laidat ovat keskiössä, ei ole yhdentekevää, miksi mitäkin liikettä nimitetään.” - toimittaja Heikki Aittokoski
”Jos demokratiassa ajaa asiaansa väkivaltaa käyttämällä, sanoissa tai teoissa, se on väkivaltaa kaikkia kohtaan.” - presidentti Sauli Niinistö
Yli 500 ihmistä kokoontui viime lauantaina Helsinkiin Narikkatorille osoittamaan mieltään rasismia, naisvihaa ja fasismia vastaan. Mielenosoitus järjestettiin viikko sen jälkeen, kun joukko ruotsalaisia uusnatseja hyökkäsi mielenosoittajien kimppuun naistenpäivän Ta natten tillbaka -marssin jälkeen Malmössa. Kolmea puukotettiin ja yksi mielenosoittajista hakattiin miltei kuoliaaksi.
Ruotsalainen fasisteja tutkiva järjestö Researchgruppen on tutkinut maaliskuun 9. päivän vastaisen yön tapahtumia. Järjestön mukaan kuusi aseistautunutta hyökkääjää kokoontui ensin baarissa, mistä he liikkuivat mielenosoituksen lähistölle etsimään potentiaalisia uhreja. Kristianstadsgatanilla natsit törmäävät viiteen tai kuuteen ihmiseen ja hyökkäävät näiden kimppuun. Ainakin kahta uhria puukotettiin selkään ja pahiten loukkaantunut hakattiin maassa koomaan. Tyhmäkin ymmärtää, että kyse ei ollut itsepuolustuksesta tai sattumanvaraisesta väkivallanteosta vaan murhan yrityksestä.
Neljä hyökkääjistä kuului Ruotsalaisten puolueeseen (Svenskarnas Parti, SvP) ja yksi puukottajista oli tunnettu natsi, joka oli palannut vain paria päivää aikaisemmin Ukrainasta, missä tämä oli osallistunut kollegoittensa kanssa Kievin kansannousuun äärioikeistolaisen Svaboda -puolueen riveissä.
Samaan aikaan kun yksi pahoinpitelyn uhreista kamppaili hengestään sairaalassa, uutinen ääriliikkeiden kahakoinnista levisi mediassa. Tiedot perustuivat poliisin puutteelliseen informaatioon sekä hyökkäystä seuranneisiin tapahtumiin. Kun ei tiedetty, kumpi hyökkäsi, tapahtumat kuitattiin “ääriryhmien kahakoinnilla”. Pian äärioikeiston propagandakoneet alkoivat myllyttää antifasistien masinoimasta hyökkäyksestä.
Kun Ruotsin kuulapäät änkyttävät, myös Suomessa kaikuu. Pian hyökkäyksen jälkeen Suomen vastarintaliikkeen (SVL) Patriootti.com-sivulle ilmestyi taisteluraportti:
“Onneksi ainakin osa kansallismielisistä kantoi ilmeisesti puukkoa, joten vasemmistolaisten isku jäi yritykseksi. Vasemmistojoukon johtaja Showan Shattak sai ansionsa mukaan ja makaa nyt koomassa sairaalassa. On ironista, että epäonnistuneen hyökkäyksen jälkeen vasemmisto järjestää mielenosoituksen ”väkivaltaa vastaan”.”
Häiritsevää kirjoituksesta ei tee sen valheellinen sisältö vaan silmittömän väkivallan oikeuttaminen ja ihannointi.
SVL rantautui Suomeen vuonna 2008 Ruotsista. Järjestö on kansallissosialistinen ja sen cv:hen kuuluu muun muassa Helsinki Priden kaasuhyökkäys, Jyväskylän kirjastopuukotus ja lukuisat väkivallanteot, joista viimeisin tapahtui Vantaalla jäsenten pahoinpideltyä liikkeen ideologiaa arvostelleen miehen. Jälkeen päin Patriootti.com kuvasi tilaisuutta “onnistuneeksi aktivismiksi”.
Vaikka liike uskaltautuu harvoin ulos ja silloinkin joukolla, se toimii aktiivisesti interwebissä ja somessa. Malmön puukotusten ja SVL:n levittämän propagandan jälkeen, moni poliisin ja median saamattomuuteen ja hyssyttelyyn turhautunut kansalainen ilmiantoi Kansallisen vastarinnan -sivut, joilla levitetään avoimen vihamielistä ja natsihenkistä dadaa. Facebookia ei kuitenkaan rasistiset vihapuheet kiinnosta, sillä yhtiö lähestyi SVL:n sivut ilmiantaneita viestillä: “Tarkistimme sivut, jonka ilmiannoit vihapuheen tai -symbolien takia, mutta se ei ole yhteisönormien vastainen.”
Ilmeisesti koomaan hakkaamisen kutsuminen “ansionsa mukaan saamiseksi” ei ole ristiriidassa Facebookin yhteisönormien kanssa, vaikka normeissa lukee selvästi, että: "Organisaatiot, joilla tiedetään olevan terroristista tai väkivaltaista rikollista toimintaa, eivät saa esiintyä sivustossamme." Olisi hauska tietää, miten monta pahoinpitelyä tarvitaan ennen kuin Facebook alkaa noudattamaan omia normejaan? Tutustukaapa FB-sivuihin “Kansallinen vastarinta”, "Poliittisen korrektiuden parhaat", "Kadulle.com", arvioikaa itse sisältöjä ja toimikaa henkilökohtaisen harkintanne mukaan. Täysjärkisen on vaikea ottaa sivuja vakavissaan, mutta se ei tee sisällöstä yhtään vaarattomampaa.
Mikä oikein tekee tavan hullusta vaarallisen hullun? Yleensä toisto. Viestinnän professori Leif Åberg ja Pekka Aula selvittivät, mitä tarvitaan, että mielipiteestä tulee vallitseva. Heidän mukaansa enemmistöä ei tarvita vaan kymmenen prosenttia riittää. Tutkimus osoittaa, että marginaali-ilmiöiden vähättely ja hyväksyminen eivät vaienna fasistista liikehdintää kuoliaaksi vaan kasvattavat sen Lebensraumia. Vaarallista ei siis ole kriittiikki vaan toistuva propaganda, johon ei puututa.
Kyse on siitä, mitä pitää hyväksyä ja mitä ei. Yksittäisen rikoksentekijän tapauksessa on vaikea osoittaa järjestäytymisen astetta, mutta kun tullaan joukolla päälle univormuissa järjestön tunnukset rinnassa, on syytä kysyä, saisiko siitä käyttää termiä natsi ihmisestä, joka heilailee hakaristi hihassa? Yksittäisen ihmisen tekemän rikoksen perusteella ei voi tuomita kansanryhmää, mutta toistuvien ja järjestäytyneiden rikosten perusteella tulee tuomita liike. Kaikkea ei pidä hyväksyä.
------
Fasismi on väkivaltainen liike, joka tulee ottaa vakavissaan. On lapsellista oikeuttaa ääriryhmän väkivallanteot toisen ääripään olemassaololla, kun hyökkäävä osapuoli on poikkeuksetta äärioikeisto niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Yhtä lapsellista on oikeuttaa vihapuhe ja rasistinen retoriikka sananvapauden nimissä, sillä fasistien toiminta nimenomaan tähtää vapauksien rajoittamiseen.
Niin kutsutut mamu-kriitikot, joihin lukeutuu valitettavasti enemmän kaappinatseja kuin keskustelunavauksia, kyllä allekirjoittavat Suomen perustuslain ja tasa-arvon niin pitkään, kun niistä ei aiheudu negatiivisia kustannuksia. Koska perustuslakimme on rakennettu juuri negatiivisten kustannusten tasaamiseksi, keskustelu johtaa kaikessa tekopyhyydessään älylliseen umpikujaan. Vain tiettyyn pisteeseen toteutuva tasa-arvo kun ei ole tasa-arvoa vaan fasismia.
Suojelupoliisin ylitarkastaja Tuomas Portaankorvan mukaan: “Ääriliikkeistä ei tämänhetkisen tiedon valossa ole Suomessa valtakunnan tasolla vaaraa yhteiskuntarauhalle ja -järjestykselle.” Sisäministeriön raportti päätyy samankaltaiseen lopputulokseen, mutta mainitsee skinheadit yksittäisenä turvallisuusriskinä. Valtaosa mediasta ei näe eroja ääriliikkeiden välillä, mutta iloisia poikkeuksiakin löytyy. Jyväskylän puukotuksen jälkeen Turun Sanomat kirjoitti pääkirjoituksessaan, että juuri suomalainen poliittinen ilmapiiri on sallinut äärioikeistolaisen liikkeen voimistumisen.
Tämä ei tule yllätyksenä maassa, missä yhdeksän kongolaista kiintiöpakolaista saa demaritkin varpailleen. Ei ole myöskään suoranainen salaisuus, että mitä Ruotsi edellä sitä Suomi perässä. Harva muistaa, että Pride-iskujen yhteydessä pidätetyltä SVL:n jäseneltä takavarikoitiin 9mm käsiase. Pelkään pahoin, että Suomessa tilanteen vakavuuteen herätään vasta kun joku loukkaantuu vakavasti.
Koska Supoa, sisäministeri Päivi Räsästä ja Facebookia ei tunnu fasistien järjestäytynyt toiminta kiinnostavan, kenties vihervasemmistolaiset toimittajat voisivat kerrankin tunnustaa väriä ja aloittaa ajojahdin? Fasismi on uhka, joka koskettaa meitä kaikkia ja jota ei pidä vähätellä poliittisen korrektiuden nimissä. Oli kyse sitten mediasta, somesta tai kaduista, antifasistinen toiminta ei ole koskaan hyökkäys vaan aina itsepuolustus. Presidentti Niinistöä lainaten: konkretisoitui väkivalta sitten sanoin tai teoin, se on aina hyökkäys demokratiaa vastaan.
