Ting&Tong ja teoreettinen kotimatka

Teoriassa olen Suvarnabhumin lentokentällä tekemässä lähtöselvitystä. Teoria ja käytäntö eivät aina kohtaa. Käytännössä makaan sängyssä guesthousessani Bangkokin keskustassa.

Joku takoo ovea. On takonut jo jonkin aikaa, mutten ole vaivautunut avaamaan. Otan symbolisen otteen niskastani ja vääntäydyn ylös. "Mikä vittu siinä kestää", humalainen suomalainen tervehtii. Teretere, kiva nähdä pitkästä aikaa. Pojat ovat saapuneet Bangkokiin.

Teoriassa pitäisi tehdä hirveästi asioita. Pitäisi panikoida, pakata, tulostaa lentolippuja, maksaa huone ja miettiä tulevaisuutta. Pitäisi kuulemma olla normaali, palata oravanpyörään ja elää ihmisiksi. Ei juurikaan nappaa. Talvi tulee, on kylmää ja kroonisen masentavaa. Onks pakko?

Joskus on pakko juhlia. Niin käy varsin usein suomalaisia kohdatessa. Ensimmäinen päivä reissussa, vanhoja tuttuja ja Bangkok nights. Siinä on jo riittävästi syitä. Sankareista toinen odottaa alakerrassa. Kutsun heitä Tingiksi ja Tongiksi, sillä yhdessä he ovat helvetin ting tong eli hulluja. Kello on jotain yksitoista aamulla ja pöytä täynnä tyhjää pulloa. Tehokasta toimintaa.

Koetan tilata kahvia. Saan olutta. Tong tilaa nopeammin kuin juo. Erittäin tehokasta toimintaa. Ting summaa matkaa Moskovan kautta Bangkokiin Tongin sammuessa ensimmäisen kerran terassille. Kuola valuu tehokkaasti.

Teoriassa istun porttini ulkopuolella Suvarnabhumin lentokentällä ja odotan boardingia. Käytännössä rällään tuk tukilla poikkeuksellisen päihtyneiden suomalaisten kanssa pitkin Bangkokin liikennekaaosta. Parkkeeraamme erittäin epämääräiseen guesthouseen Khao Sanin bilehelvetin takakujille. Shady shit, mutta nyt puhutaan vakavahenkisestä retostelusta. Viinaa voi juoda pitämättä hauskaa.

Teoriassa lentoni lähtee juuri. Käytännössä olemme siirtyneet paikalliseen viskiin. Pöydällä on useampi tyhjä pullo, vielä useampi täysi ja ympärillä väkeä kuin pipoa. Paljon paikallisia, poikkeuksellinen määrä japanilaisia, rähjäinen ranskalainen, aussi jos ei toinenkin ja - yllätys yllätys - jälleen yksi suomalainen liittyy seuraan. Hommassa alkaa olla tekemisen makua.

Tong on niin päissään, että puhuu puoliksi suomea, puoliksi englantia ja hetkittäin thaita. Guesthousen työntekijä on menettämässä järkensä tämän kanssa. Hermo pitää, mutta silmistä paistaa epätoivo. Rauhoittelen kaiffaria puolisen tuntia Tongin karjuessa suomeksi: "Kakkoseen, kakkoseen! Stondaa, stondaa!"

Aurinko laskee. Lisää ihmisiä liittyy sekavaan seurueeseen. Keskustelen japanilaisen Hakumin kanssa. Hakumi on ei puhu sanaakaan englantia ja on päissään kuin käki. Hän koettaa lääppiä jokaista kohdalle osuvaa naista, hymyilee paljon ja juo vielä enemmän. Olet ihan hyvä tyyppi, lohdutan, mutta mulla ei ole aavistustakaan, mitä sä selität. Tuntia myöhemmin Hakumi makaa lattialla x-asennossa. Hieno mies.

Teoriassa lähestyn hyvää tahtia Frankfustin kansainvälistä. Käytännössä homma alkaa mennä levottomaksi. Hämäriä muistikuvia moottoripyöräonnettomuudesta, laittomuuksista ja bileistä, jotka alkavat karata vakavissaan käsistä. Guesthousen työntekijä toteaa: "Fuck this" ja liittyy seuraan. If you can't beat them join them ja sitä rataa. Vanha prostituutti tarjoaa niskahartiahierontaa viinapalkalla. Yksi japanilaisista alkaa yllättäen puhua suomea. Päättelemme ihmeestä, että aika on kypsä Khao Sanille.

Muistikuvat muuttuvat utuisiksi. Siirrymme baarista toiseen. Ihmiset tanssivat kadulla, bileet seuraavat meitä. Itse en meinaa pysyä mukana. Ting raahaa viinaa pöytään, Tong tyhjentää perässä. Kaikkien lasit. Pöytää lentää ja viinaa kaatuu. Aika vaihtaa baaria.

Tässä vaiheessa homma menee täysin teoreettiseksi. Käytäntö on hukassa. Taisi jäädä siihen ämpärilliseen viinaa viime baarissa. Teoriassa olen Frankfurtissa odottamassa lentoa Helsinkiin. Käytännöstä olisi hauska tietää, mutta paha mennä sanomaan mitään faktaperäistä. Kadotan bileet, kadotan Tingin ja Tongin. Kadotan ajan ja paikan.

Teoriassa lento Helsinkiin lähtee juuri. Käytännössä käyn hyvin monimutkaisia neuvotteluja saadakseni uuden ystäväni huoneeseeni. Tämä osoittautuu yllättävän haastavaksi ottaen huomioon sen tosiseikan, ettei tämä ole prostituoitu eikä ladyboy. Nolattuani itseni ja puolet henkilökunnasta luovutan. Taksi vie ja tuk tuk tuo. Löydän asunnon. Löydän aulasta vartijan ja tämän savukkeet. Jätän vartijan rauhaan sillä ehdolla, että savukkeet tulevat mukaan. Aurinko nousee.

Teoriassa palelen Helsinki-Vantaan lentokentän bussikatoksen alla. Käytännössä havahdun jostain päin Bangkokia. Erittäin vaikea sanoa, mistä päin. Iso kaupunki ja silleen. Kotona en ole. Se on poikkeuksellisen selvää, mikään muu ei sitten ole selvää nähnytkään.

Yksi toinenkin asia on selvää. Ei kannata vääntää väkisin. Kun homma soljuu kivasti omalla painollaan, hyvää reissua on turha jättää kesken. Ei ole pakko, jos ei kiinnosta. Tiedän olevani etuoikeutettu jättäessäni satojen eurojen lennon käyttämättä ja nauraessani perään. Teoriassa sitä voi tehdä mitä huvittaa, mutta käytännön tason toteus on se mikä merkitsee. On kuitenkin parempi luottaa siihen, mikä tuntuu hyvältä.

Kotona on kylmä eikä siellä odota kuin äiti. Ehtiihän sitä myöhemminkin. Tietokone on näppärä työväline ja hintataso edullinen. En keksi kovinkaan montaa syytä lentää takaisin. Normaali on tylsää, oravanpyörä pyörii ilman allekirjoittanuttakin ja ihmisiksi eläminen on kovin kontekstiin sidottua. Selah, sanoisi tohtorismies. Jos sitten tammikuussa. Tsekkaillaan.

E:Taksimatka kestää tunnin. Herätän Tongin puhelulla. Pyytävät oluelle. Miksikäs ei? Ainahan sitä voi yhden ottaa...

Viisi tuntia myöhemmin sankarit ovat jälleen hukassa ja puhelimet pois päältä. Viimeisimmät tiedot kertovat go go baarista ja kalliista viinapullosta. Taustalla Tong karjuu: "Stondaa, stondaa!" Yhteys pätkii ja lopulta katkeaa. Turvallista matkaa. Itse suuntaan kotiin.

Seuraavana aamuna heikottaa. Ting soittaa ja kertoo, että nyt puhutaan vuosisadan rapeloisesta. Tong on hiljentynyt taustalla. Hullut jatkavat matkaa etelään, itse harkitsen pohjoista. Viisumi on paukkunut jo muutama päivä sitten ja jokainen ylimääräinen maksaa yli kybän per laaki. Kun väki vaihtuu, on aika jatkaa matkaa. Olenkin ehtinyt ikävöimään Beer Laoa, sticky ricea, kärmesviinaa a.k.a. Lao Laoa ja loputtomia hymyjä.

Bangkokissa sataa jälleen. Nyt puhutaan isoista ongelmista. Muutamassa kaupunginosassa vesi on polven korkeudella ja toisissa liiketilat pinoavat hiekkasäkkiä toimitilojensa suojaksi. On todellakin aika vaihtaa maisemaa. Käytännössä myös pohjoisessa sataa. En ole tehty sokerista, mutta tiet ovat hiekkaa ja kalusto vanhaa. Teoriassa tämä suunnitelma ei voi kuitenkaan epäonnistua.

Ps. Kärkkäriä ei kannata ottaa kaikille reissuille. Ohessa julkaistut kuvat löytyivät kännykästäni. Tällä rahalla saa tällaista.

Ainiin... Hajotkaa pakkaseen ja sori, kun joudutte lukemaan näitä sepustuksia jatkossakin. Olen vilpittömästi pahoillani.

Kirjoitettaessa soi Aztra - Kadonneen aarteen metsästys