Yö Khao Sanilla - pakolaispolitiikka alá Thaimaa

Sataa kaatamalla. Seuraamme lähestyvää poliisiautoa. Kysyn omistajalta, pitäisikö baari sulkea? Tämä katselee sateessa hitaasti kohti rullavia valoja ja pudistaa päätään. Ei, ei tarvitse.

Kello on kaksi aamuyöllä ja Khao San tyhjillään. Sade on ajanut farangit hotelleihinsa Bangkokin keskeisimmältä turistikadulta. Istumme katoksen alla kadunvarsibaarissa, joka on teknisesti ottaen laiton. Käytännössä baarit maksavat poliisille.

Sade takoo mustaa maastoautoa, joka matelee hitaasti pitkin veden valtaamaa katua. Valot lähestyvät, baari hiljenee. Vieressäni istuva burmalainen työntekijä tyhjentää oluen yhdellä kulauksella ja laskee katseensa lenkkitossuihinsa. Ilmassa on sähköä.

Piilotamme omat oluet jalkoihimme. Poliisi näyttää ajavan ohi. Kohdalla jarrut kirskahtavat. Kaksi siviiliä astuu ulos, kävelee päättäväisesti burmalaisen luokse ja kantaa tämän autoon. Toinen palaa ja nappaa viskipullon todistusaineistoksi. Omistaja nousee protestoidakseen, mutta turhaan. Tilanne on ohi kahdessa minuutissa. Hörppään bisseä ja katson sateeseen hukkuvia perävaloja. Normi-ilta Khao Sanilla.

Burmalainen on yksi miljoonista. Human Right Watchin mukaan Thaimaassa työskentelee nelisen miljoonaa laitonta siirtolaista, joista 85 prosenttia on burmalaisia. Bangkokin tornitalot on rakennettu burmalaisella työvoimalla, kadut lakaisee burmalainen ja liukuhihnalla työskentelee burmalainen. Tai no, työskentelee ja työskentelee. Yleensä työstä saadaan palkkaa. Pari kuppia riisiä päivässä riittää, kun vaihtoehtoja ei ole.

Miljoonat burmalaiset ovat paenneet maata 50 vuotta hallinnutta sotilasjunttaa naapurimaahan. Pakomatka on hengenvaarallinen, mutta siitä huolimatta yrittäjien virta loputon. Thaimaa ottaa pakolaiset avosylin vastaan, mutta tiukin ehdoin. Kyse on ennen kaikkea halvasta työvoimasta, ei auttamisen logiikasta. Maa kärsii työvoimapulasta, joten mikä olisikaan näppärämpi ratkaisu kuin miljoona ruokapalkalla työskentelevää orjaa. Erittäin kustannustehokasta.

Sade yltyy Khao Sanilla. Kun luulet, ettei sataa voisi enää kovempaa, olet väärässä. Olen oppinut viime viikkojen aikana, että aina voi sataa kovempaa. Omistaja pyytää meitä odottamaan. Hän heittää kypärän päähän, skootterin alle ja suuntaa kytikselle.

Vieressäni istuva hollantilainen masentuu. Voimmeko tehdä mitään? Pudistan päätäni. Poliisi tiesi ketä etsi ja mistä, lohdutan. Olisivat tulleet ja vieneet kaverin ilman läsnäoloammekin. Toivon, että tilanteesta selviää rahalla. Ei ole juurikaan salaisuus, että laittomat maahanmuuttajat työskentelevät keskustan baareissa ja bordelleissa. Ilmeisestikin sateinen päivä sai poliisin etsimään helppoja lisätienestejä sekoilevien turistien loistaessa poissaolollaan.

Kun työntekijä ei maksa mitään, rakentaminen on halpaa. Burmalaiset siirtolaiset maksavat kuitenkin kovan hinnan päästäkseen työskentelemään puoli-ilmaiseksi. Pelkästään kuljetuskustannukset maksavat useita satoja euroja. Samoin lupakäsittelyt. Burmalaiset ovat lähtökohtaisesti kaikki valtavissa veloissa päästessään perille. Korot ovat kovia ja palkat pieniä, mikä ajaa uusiin lainoihin. Sykli on valmis.

Burmalaiset maahanmuuttajat tuottavat valtavat voitot. Siinä se ongelma piileekin. Thaimaa pysyy kilpailukykyisenä kansainvälisillä markkinoilla halvan työvoiman ansiosta. Jos burmalaisille myönnettäisiin virallinen status, heille jouduttaisiin maksamaan minimipalkkaa, järjestämään edes jonkinlainen terveydenhoito ja myöntämään oikeus järjestäytyä. Se tulisi kalliiksi eikä kallis ole kilpailukykyistä.

Kävelemme kaatosateessa kohti guesthousea. Kello on neljä aamulla. Baarin omistaja ajaa vastaan ja pysähtyy. Kysyn, mikä homma? Tämä hymyilee ja vakuuttaa kaiken olevan kunnossa. En ole kovinkaan luottavainen. Thaimaa on maa, jossa hymyillään ja nyökkäillään hyväksyvästi, vaikka asiat olisivat täysin päin persettä. Asiakastyytyväisyys on tärkeämpi kuin totuus.

Totuus burmalaisista siirtolaisista on karu: valtio tietää ongelman laajuuden ja hinnan, mutta ei tee mitään, sillä se tietää myös taloudelliset vaikutukset. Kyse on järjestelmällisestä ihmiskaupasta, johon hallitus on haluton puuttumaan. Thaimaan ja Burman rajalla on edelleen yhdeksän pakolaisleiriä, joissa asuu 140 000 burmalaista - 60 prosenttia virallisella pakolaisstatuksella, loput ilman minkäänlaista suojaa tai asemaa. Tämä on savuverho, jonka läpi laiton työvoima virtaa.

Tilannetta ei edes yritetä kontrolloida saati korjata, sillä raha, raha ja raha. Työntekijä ilman laillista statusta on työntekijä ilman minkäänlaisia oikeuksia. Työnantaja takavarikoi passin ja jättää palkan maksamatta. Mitä teet? ilmoitatko poliisille? Kun olet vangittuna ilotalossa, mitä teet? Ilmoitatko poliisille? Ja vaikka ilmoittaisit, työnantajalla on joka tapauksessa enemmän rahaa ja systeemi korruption kalvama. Siinä ovat vaihtoehdot vähissä.

Thaimaa ei anna pakolaisten työskennellä laillisesti, joten mahdollisuudet ovat rajalliset. Pakolaisstatuksen omaavia kohdellaan leirien ulkopuolella laittomina siirtolaisina. Vapaata riistaa auktoriteeteille. Oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin vieraillessa yhdellä leireistä ihmiset vaativat pääsyä kotimaahansa. Matka on kuitenkin pitkä. Positiivisesta kehityksestä huolimatta Myanmarin ongelmat ovat moninaiset ja Burma kaukana. Pakolaiset saattavat joutua odottamaan kotiinpääsyä vielä pitkään.

Seuraavana iltana palaan baariin. Burmalainen hymyilee ja heittää yläfemman. Olen iloinen, että tama on vapaana. Tiedustelen, mitä tapahtui? Kolme tuntia kytiksellä ja tuhat bahtia, tama kertoo. Kerron, että hänellä on hyvä työnantaja. Tarkoitan tätä. Olisi helppo jättää maksamatta ja työntekijä poliisin karkotettavaksi. Hän nyökkää.

Olut alkaa loppua. Sytytän savukkeen. Ystäväni katselee ympärilleen ja huomauttaa suomeksi, että ympärillämme on kasvava joukko virkavaltaa. Ilmassa on pahat vibat. Univormuja päivystää molemmin puolin baaria, kassan takana heiluu epäilyttävän näköinen hampaaton thaimaalainen, joka suorastaan huutaa rikollista ja paikalliset asiakkaat tekevät lähtöä. Ladyboyta ja ammattilaista. On aika lähteä. Emme ole tehneet mitään laitonta, mutta ei sen väliä. Jos poliisi päättää, että olet syyllinen, olet syyllinen.

Toivotan burmalaiselle onnea. Hän hymyilee. Burmalaiset hymyilevät paljon. Ei ole helppoa, mutta silti. Livahdamme virkavallan välistä. Kävellessämme pois vastaan tulee poliisiauto, ambulanssa ja siviiliauto. Emme käänny takaisin. Jotkut asiat kannattaa jättää taakseen oman turvallisuutensa takia. Länsimainen oikeuskäsitys ja syvä usko institutioihin ei paljoa Kaakkois-Aasian vankiloissa lohduta.

Jos haluat auttaa burmalaisia pakkotyöläisiä, kannattaa harkita tarkkaan kenen tuotteita Thaimaasta ostaa. Iso raha on taho, joka järjestelmästä eniten hyötyy. Ja tietenkin viime kädessä kuluttaja, joka nauttii edullisista tuotteista. Kun seuraavan kerran matkustat Thaimaahan - ja moni suomalainen matkustaa - katso tarkkaan, kuka paskaisen huoneesi siivoa ja viinasi rantabaarissa tarjoilee. Monesti se on burmalainen. Tippaa hyvin.

E: Istun KC Guesthousen terassilla. Sataa. Kävin aikaisemmin päivällä Bangkokia halkovalla joella ja se on ääriään myöten täynnä. Tilanne on tukala. Tänä vuonna on satanut poikkeuksellisen paljon, mutta kukaan ei tunnu kiinnittivän yksityiskohtaan huomiota, kiitos edeltävän vuoden tulvakatastrofin.

Ruotsalainen liittyy seuraani. Hetken päästä suomalainen. Australialainen on lähtenyt, samoin muut, joiden kanssa olen viimeiset päiväni Bangkokissa viettänyt. Tilaamme oluet. Omistaja laittaa ikivihreät soimaan ja vanha tarjoilija kantaa isoa Changia pöytään. Leppoisa tunnelma. KC on kantapaikkani Bangkokissa. Palaan tänne uudelleen ja uudelleen. Miksi ei...

Suuntaamme naapurin blues-baariin ja edelleen Rambuttrille Khao Sanin kulmille. Normi-ilta. Kun elämä alkaa urautua, on aika jatkaa matkaa. Hyvästelen uudet ystäväni ja varaan lennot Surat Thaniin. On aika suunnata etelän saarille. Sateet ja saasteet alkavat riittää. On aika auringon. Viva la rantaloma ja silleen.

Kirjoitettaessa soi Eevil Stöö - Fuck Vivaldi