Suhdeklinikka

KYSYMYS: Olen ollut 6,5 vuotta suhteessa meksikolaiseen mieheen. Tästä ajasta noin puolet ajasta elimme kaukosuhteessa, joka osaltamme toimi hyvin. Poikaystäväni yritti alkuun etsiä töitä Suomesta, mutta ei saanut työpaikkaa. Kylmä totuus oli siinä vaiheessa, että joko minä muutan hänen kotimaahansa tai sitten erotaan, koska kumpikaan ei nähnyt järkeä jatkaa suhdetta kaukosuhteena. Tein päätöksen ja muutin Meksikoon. Poikaystäväni perhe vastaanotti minut hyvin ja on tukenut tähän päivään asti minua ja poikaystävääni. Olen saanut jonkin verran kavereita, mutta tuntuu, että tosiystäviä ei kuitenkaan ole.

VASTAUS: Olet tienhaarassa. Takana on aika jolloin olit syvästi rakastunut kumppaniisi. Satsasit paljon suhteeseenne ja teit paljon myös uhrauksia uskoen, että rakkautenne kantaa erilaisuudestanne huolimatta. Minulle tulee vaikutelma, että antauduit täysillä suhteeseen, sitouduit, ja uskoit, että tässä on sinun elämäsi kohtalo - positiivisessa mielessä. Luovuit työurasta kotimaassa, luovuit ystävistäsi ja perheestäsi. Sijoitit todella paljon suhteeseen.

Pettymys hiipi mieleesi, kun huomasit vähitellen, että kumppanisi ei nähnyt, miten paljon olit sijoittanut suhteeseen etkä kokenut arvostusta hänen puoleltaan. Koti-ikävä alkoi vaivata ja valmistauduit palaamaan Suomeen.

Asiat saivat uuden käänteen, kun kerroit aikeistasi. Kumppanillesi tuli yllätyksenä aikomuksesi. Hän ei halua ajatella eroa. Sinä olet hänelle tärkeä, mutta hän oli alkanut pitää sinua itsestäänselvyytenä. Nyt tiedät, että hän rakastaa sinua ja haluaa sitoutua suhteeseen menemällä naimisiin. Se tkee sinut epävarmaksi. Pallo on nyt sinulla.

Sinulla on lentoliput Suomeen kädessäsi. Nyt on miettimisen aika. Ehkä Suomessa välimatkan päässä sinulla on mahdollisuus rauhassa miettiä, mitä mies sinulle merkitsee, mitkä ovat olleet suhteenne kantavat säikeet, onko teillä riittävästi yhteistä, jotta voitte jatkaa yhdessä. Kertaa mennyttä, etsi sieltä suhteenne mahdolliset rakennusaineet. Varmaan viime päivinä olette puhuneet, millaista tulevaisuutenne tulisi olemaan yhdessä. Uskon, että sydämesi tulee sanomaan sinulle, mikä on oikea tie.

Viivähdä rauhassa tienhaarassa, niin oikea valinta selkiytyy.

Saara, perheneuvoja

KYSYMYS: Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä noin 10 vuotta. Meillä on kaksi pientä lasta. Jollain tasolla rakastan miestäni, mutta en ole rakastunut häneen. Mitään seksuaalisia haluja minulla ei ole ollut häntä kohtaan enää pitkään aikaan. Haen ja saan huomiota vierailta miehiltä, mutta suutelua pidemmälle en ole mennyt. Vielä.

Joskus mietin, että olenko tulossa hulluksi? Rakastinko miestäni oikeasti mennessämme naimisiin vai teinkö sen vain, koska avioliitto tuntui oikealta ratkaisulta siinä iässä ja halusin lapsia? Haluanko oikeasti olla hänen kanssaan loppuelämäni? En halua.

Onneton

VASTAUS: Kiitos mailista, jonka olet kirjoittanut harmaana hetkenä perhe-elämäsi keskeltä. Olet miettinyt paljon suhdettanne ja perhe-elämäänne. Tunnet tyytymättömyyttä nykytilaan. Haluaisit jotain muuta. Kertaat menneitä yhteisiä vaiheitanne. Löydät sieltä hyvää, mutta myös epätyydyttäviä asioita, joilla ehkä on yhteyttä nykyiseen tyytymättömyyteesi.

Joku vetovoima teillä on ollut toistenne puoleen, kun olette perheen perustaneet. Olette rakentaneet puitteiltaan hyvän perhe-elämän. Ulkoisesti kaikki on kohdallaan. Haluat olla äiti ja nainen. Naisellisuuttasi ruokkii muilta miehiltä saamasi huomio. Jäikö ensimmäisen ensimmäisen lapsen odotuksen ja saamisen jälkeen trauma siitä, kun miehesi ei ollutkaan mukana odotuksessa ja iloitsemassa kanssasi lapsesta? Olet jäänyt silloin liian yksin. Luonnollisesti odotit, että voisit jakaa tunteitasi ja ajatuksiasi ja että miehesi olisi ollut kiinnostunut voinnistasi ja olisistte voineet jakaa yhteisiä unelmia perhe-elämästänne. Kerrot, että olet huono puhumaan. Ehkä tuolloin nuorena kokemattomana äitinä kätkit sisällesi mielipahan ja pettymyksen.

Koskaan ei ole liian myöhäistä selvitellä menneisyyden haavoittumisia. Voistko ottaa vielä miehesi kanssa puheeksi nuo sinua kuormittavat muistot. Luulen, että miehesi olisi valmis kuuntelemaan ja kuulemaan, koska hän ei halua menettää sinua ja perhettään. Jospa hänen silmänsä avautuisivat ja saisit tarvitsemaasi ymmärrystä.

Kerrot, että miehesi osallistuu nykyään enemmän perhe-elämäänne etkä muutenkaan moiti häntä. Ajattelet, että avioerosta löytyisi ulospääsy epätyydyttävästä tilanteesta. Kun ajattelet eroa, mistä haluaisit eroon? Voisiko siitä/niistä asioista päästä eroon muuten kuin eroamalla? Puhumalla. Kuuntelemalla. Selittelemällä. Kertomalla, mitä toivot parisuhteelta. Kertokaa kumpikin toisillenne, millainen on mielestänne hyvä parisuhde. Voisitteko kumpikin tehdä työtä, niin että edes joitain mainitsemistanne teille tärkeistä asioista voisi lähteä kasvuun.

Teillä on kaksi kasvavaa lasta. He ovat riittävä syy, yrittää parantaa parisuhdetta. Olettehan sanattomasti luvanneet heille kodin, isän ja äidin silloin kun olette kutsuneet heitä tähän maailmaan.

Minulla on sellainen tunne, että teillä on vielä kaikki mahdollisuudet tallella voidaksenne tehdä paremman parisuhteen. Kuulosti hyvältä, että olette puhuneet. Jatkakaa sitä edelleen. Kuunnelkaa toistenne toiveita ja pettymyksiä. Ottakaa pieniä askeleita kohti toisianne.

Sille matkalle toivon kaikkea hyvää.

Saara, perheneuvoja

KYSYMYS: Mitä minun pitäisi tehdä, kun emme pysty enää keskustelemaan yhdessä mieheni kanssa ilman, että tulee riitaa?

VASTAUS: Kiitos kysymyksestä, joka oli varsin ytimekäs. Toiveenasi on rakentava keskustelu, mutta käytännössä päädytte riitelemään.

Joskus riitely voi olla parin tapa olla kontaktissa toisiinsa. Voi tuntua, ettei osata enää olla muulla tavalla läheisiä. Joskus riitelyä käytetään läheisyyden ja etäisyyden säätelyyn. Riita on tehokas tapa saada toinen pysyttelemään etäällä, jos läheisyys tuntuu syystä tai toisesta vaikealta. Jotkut taas tarvitsevat riitaa päästäkseen sitä seuraavan sovinnon teon avulla lähelle toisiaan. Kuluttavia tapoja nämä kaikki.

Tässä joitain neuvoja rakentavampaan kommunikointiin:

- Kuuntele rauhassa, mitä toisella on sanottavaa. Keskity aktiiviseen kuunteluun, älä siihen mitä aiot itse kohta sanoa. Yritä kuulla toisen sanomisista se olennaisin viesti.
- Kerro oma näkökulmasi rauhallisesti ja selkeästi.
- Puhu vain yhdestä asiasta kerrallaan. Älä hae potkua vanhoista asioita, vaan malta keskittyä kyseessä olevaan asiaan.
- Älä syyttele, silloin toinen siirtyy helposti puolustautumisasenteeseen eikä pysty yhtä hyvin kuuntelemaan asiaasi.
- Käytä minä-viestejä. Kerro, mikä merkitys tällä asialla on sinulle. Voi olla, että toinen ei ole edes tiennyt sitä.
- Toinen ei kuule sen paremmin vaikka huutaisit, vaan yleensä päinvastoin.
- Kun haluatte selvittää asioita, puhukaa selvin päin.
- Väkivallan käyttö missään muodossa ei ole hyväksyttävää. Kenelläkään ei ole oikeutta purkaa omaa kiukkuaan toiseen, lapsiin, lemmikkieläimiin tai tavaroihin.
- Opetelkaa sopimaan. Toisille sopii parhaiten ohje ”älä mene nukkumaan riidoissa”, toiset tarvitsevat vähän pidemmän ajan lauhtumiseensa. Tärkeintä on, että molemmat kantavat vastuuta sovinnon teosta ja aloitteesta siihen.
- Lasten on tärkeää nähdä, että vaikka vanhemmat joskus riitelevät, he eivät silti satuta toisiaan ja tekevät aina riidan jälkeen sovinnon.
- Ennen kuin olet aloittamassa pieniä ja turhanpäiväisiä riitoja, kysy itseltäsi: haluatko olla oikeassa vai onnellinen?

Toivon teille rauhallisia keskusteluhetkiä hyvässä hengessä.

Perheneuvoja Paula

KYSYMYS: Olen 39-vuotias nainen ja seurustellut 6 vuotta miesystäväni kanssa. Meillä on 5 kk:n ikäinen vauva, maailman rakkain ja ihanin pieni ihminen. Vauva sai (muutaman vuoden yrittämisen ja yhden keskenmenon jälkeen) alkunsa IVF:llä, jonka maksoin (n. 17 000e) yksin asuntosäästöilläni, sillä miesystäväni ei halunnut rahallisesti osallistua. Miesystäväni ei erityisesti halunnut lasta, mutta suostui "avustamaan" toiveestani ja pyynnöstäni, jos hänen ei tarvinnut maksaa mitään.

Muutimme yhteen juuri ennen vauvan syntymää. Olemme aina riidelleet paljon ja suhteemme on ollut "epätasainen" (pitkään on-off), mutta riidat ovat pahentuneet raskauden aikana ja vauvan synnyttyä. Miesystäväni saa raivokohtauksia, jolloin hän paiskoo tavaroita hajalle yms. (viimeisillä raskausviikoillani hän esim. paiskasi täyden ruokalautasen sirpaleiksi lattialle n. 10 cm päähän minusta, toisena iltana kitaransa palasiksi lattiaan ja kerran voidepurnukkani pitkin kylppärin seiniä, lapsen synnyttyä pyykit pitkin keittiötä, ruokaa sinne tänne yms.). Hän ei ole lyönyt minua tai lasta.

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi ja luottamuksesta meitä kohtaan. Tulin lukiessani kovin surulliseksi ja myös huolestuneeksi.

Tekstisi oli sydäntä särkevää luettavaa. Suurin toiveesi on täyttynyt ja olet monen vuoden odottamisen jälkeen saanut suloisen vauvan. Jo heti viestisi alussa kerrotkin tilanteen kaikessa raadollisuudessaan: miesystäväsi ei lasta halunnut.

Kerroit, ettet ole häneen enää ihastunut. Rakkaudesta et puhu mitään. Ei hänen käytöksensäkään sinun kuvailemanasi järin rakastavalta vaikuta. Luepa oma tekstisi uudelleen läpi. Se on todella karua tekstiä. Riitelyä, raivokohtauksia, tavaroiden rikkomista, huorittelua, holtitonta alkoholin käyttöä, vastuuttomuutta raha-asioissa, välinpitämättömyyttä jne.

Vakavaksi tilanteen tekee sen, että kaiken tämän keskellä elää ihan pieni lapsi. Minulle nousee monen tasoinen huoli. Huoli vauvan fyysisestä turvallisuudesta nousee siitä, miten miesystäväsi on suuttuessaan riehunut vauva sylissään. Lisäksi siitä, että hän on paiskonut esineitä vauvan läheisyydessä ja sinun ollessasi viimeisilläsi raskaana. Kaikki nämä ovat väkivaltaista käyttäytymistä ja lapselle vahingollista.

Lapseen vaikuttaa myös se henkinen ilmapiiri, jonka keskellä hän elää. Jos yhdessäolonne on lähinnä pelkkää riitelyä ja huutamista, se ei ole hyväksi kenellekään. Vauvaan vaikuttaa suoraan myös se, miten sinä itse voit. Kerrot monesta sellaisesta asiasta, jotka aiheuttavat turvattomuutta. Olen huolissani sinusta ja jaksamisestasi. Kuinka paljon parisuhteen ongelmat vievät sinulta sellaista energiaa, jonka kuuluisi suuntautua lapsen ja sinun itsesi hyvinvoinnista huolehtimiseen?

Mietin, kuinka moni ihan parisuhteen perusasioista suhteessanne täyttyy. Rakkaus? Luottamus? Vastuun jakaminen? Huolenpito? Hyvä vanhemmuus? Henkinen ja fyysinen läheisyys? Ilojen ja surujen jakaminen? Mikä pitää teitä yhdessä? Teillä on ihana koti. Riittääkö se?

Olet hyvä ja rakastava äiti lapsellesi. Yrität kompensoida pahoja asioita omalla rakkaudellasi. Vauvan kanssa olemisesi kuulostaa hyvältä ja kauniilta. Se ei vaan valitettavasti riitä pyyhkimään pois turvattomuutta aiheuttavia tekijöitä.

Aina kannattaa mennä pariterapiaan, jos molemmat haluavat pysyä yhdessä ja ovat motivoituneita muuttamaan omaa asennoitumistaan ja käyttäytymistään. Mutta ilman molempien omaa panostusta asioiden muuttamiseen on paraskin terapeutti voimaton.

Mihin tahansa päädytkin, muista, että lapsen etu menee kaiken edelle. Ja lapselle on tärkeää, että äiti voi hyvin.

Toivon sinulle viisautta toimia itsesi ja lapsesi hyvinvoinnin ja turvallisuuden parhaaksi.

Lämpimin ajatuksin

perheneuvoja Paula

KYSYMYS: Vaimo alkaa olla vaihdevuosissa ja välillä on todella vaikeaa. Hän on usein uhannut lähteä ja saanut ahdistusta aikaiseksi minussa. Seksi on lakannut. Hän ei halua, että häntä lähestytään ja kosketaan. Minä mielestäni kuitenkin olen hyvinkin siisti mies. Kun löytäisi ratkaisun. En enää jaksa uutta suhdetta. Jos sitten vielä pidän jakson 1-2 vuotta yksin ja käsittelen tunteeni, mitä minä enää sen jälkeen saan? Eihän kuusikymppisiä naisia enää ole. Ja viiskymppiset eivät minua kuuntele kuin oikeastaan vaan siinä mielessä, että ehkä olen vähämmän aggre.

VASTAUS: Kirjoitat vaimon vaihdevuosista ja seksin loppumisesta. Pidät itseäsi siistinä miehenä ja kuulen postissasi väsymistä ja ihmetystä tilanteen vuoksi. Kysymyksessäsi pohdit voisiko se auttaa, jos vielä jaksat 1-2 vuotta käsitellä asiaa yksin ja tuon jakson aikana kävisit läpi omia tunteitasi.

Et kerro postissasi siitä, miten paljon tai millä tavalla olet vaimon kanssa puhunut jo tunteistasi ja kaipauksestasi. Tämä taitaa olla niitä teemoja, joista ei ole kovin helppoa aina puhua, mutta kuulostaa siltä, että olet jäänyt näitä pohtimaan aika yksin. Voisin kuvitella, että tämä tilanne ei ole helppo tai ongelmaton vaimosikaan kannalta. Jokin syy hänellä on väistää lähentymisesi ja koskettaminen. Oletteko päässeet puhumaan tästä kaikesta yhdessä?

Vaimosi uhkaa lähtemisellä. Se on tietysti uhkaus, joka saattaa estää nämä yritykset puhua asioista. Miten voisit vielä yrittää avata keskustelua? Kuulostaa siltä, että kaipaisit toisenlaista yhteyttä ja vaihetta teidän suhteeseen.

Postin lopussa mietit, miten kuusikymppisiä ei enää ole ja viisikymppiset eivät ole aidosti kiinnostuneita sinusta? En aivan ehkä tavoita mitä tarkoitat, kun sanot, että viisikymppiset ajattelevat vain sitä, että olet ”vähemmän aggre”. Et siis ole aggressiivinen ja hyökkäävä?
Et kerro omaa ikääsi. Toisaalta tekisi mieleni vähän laajentaa tätä ikäkysymystä. Viisi- tai kuusikymmentä ei kai kuitenkaan ole ikä, jossa ei enää mitään voi tapahtua tai ketään ei voi löytää. Yhtä hyvin noilla kymmenillä omassa parisuhteessakin voi hyvin tapahtua monenlaista liikettä. Vaihdevuodet on myös tunteita herättävä sana. Jotkut naiset puhuvat vaihdevuosista itsekin ja joillekin teema on hyvin vaikea ja arka. Ei ole aina ihan helppoa puhua siitä mitä muutoksia kehossa ja mielessä tapahtuu. Tuo ikä ja vaihe ei ole mikään sairaus ja se kuuluu tulla. Siihen liittyy hormonituotannon vähenemistä ja varmaan monta juttua, joita meidän miesten on tarkasti vaikeaa käsittää. Vaihdevuodet eivät kuitenkaan aiheuta itsessään eroja tai sitä, että toisen lähelle ei enää halua. Siksi pohdin mistä muusta pitäisi puhua ja millä tavalla.

Olet kuitenkin etsimässä lähempään yhteyteen vaimon kanssa, kun uuden suhteen ajatteleminen tuntuu hyvin vaikealta. Tekee mieli rohkaista ottamaan asiat vielä avoimesti esiin. Mitä hän odottaa ja kaipaa sinulta, mitä sinä häneltä? Onhan se vaimollesi iso viesti, jos kerran haluat vaikeuksista ja pettymyksistä huolimatta etsiä häneen yhä yhteyttä.

Hyvää kevättä!

perheneuvoja Markku

KYSYMYS: Olen ollut viisi vuotta naimisissa mieheni kanssa ja meillä on parivuotias lapsi. Kumpikin ollaan töissä ja miehellä fyysisesti raskas työ. Ongelmaksi on tullut yhteisen ajan puute, jota olen itse tietoisesti yrittänyt korjata hankkimalla lastenhoitajaa että voidaan olla kahdestaan. Viimeksi kun oltiin taas yhdessä viettämässä iltaa niin mieheni roikkuu kännykällä facebookissa. Itse olen jo tähän niin tottunut etten edes huomannut mutta sitten eräs toinen mies sanoi siitä miehelleni arvostelevasti ja olin samalla kannalla hänen kanssa. Siitä meille tuli iso riita koska en muka puolustanut miestäni.

VASTAUS: Kuulostaa siltä, että kysyt paikkaasi miehesi elämässä: mitä hänelle merkitset? Elätte pikkulapsiperheen elämää, jossa parisuhdeaikaa pitää yleensä tietoisesti raivata. Niin olet tehnytkin, mutta ilmeisesti kaipaisit jonkinlaista panostusta myös miehesi puolelta. Olet ymmärrettävästi loukkaantunut ja pettynyt, jos miehesi roikkuu kesken kahdenkeskistä iltaanne Facebookissa. Kännykkä on silloin ikään kuin parisuhteenne kolmas osapuoli, joka kilpailee miehesi huomiosta. Olet päätellyt, että FB on miehellesi kiinnostavampi. Surullista, jos näin todella on. Suosittelisin sinua kuitenkin tarkistamaan asian vielä mieheltäsi: mikä loppupeleissä on hänelle tärkeää. FB ja muut sosiaaliset mediat koukuttavat helposti, mutta koukkuun jäänyt saattaa olla viimeinen, joka tämän huomaa ja joka tästä kärsii. Silloin asiaan pitää puuttua lempeästi mutta jämäkästi.

Toiseksi ongelmaksi kerrot miehesi passiivisuuden seksialoitteiden suhteen. Mies selittää asiaa työhön liittyvällä väsymyksellään. Onko näin jatkunut pitkään? Ovatko seksuaaliset tarpeenne olleet aiemmin helpommin yhteensovitettavissa vai oletteko olleet aina erilaisia tässä suhteessa? Olet ymmärrettävästi turhautunut ja loukkaantunut kun tulet torjutuksi. On myös inhimillistä, että ihastut muihin miehiin kun et saa mieheltäsi kaipaamaasi huomiota. Ihastuksia tulee ja menee, mutta ratkaisevaa on, kuinka silloin toimii. Olet toiminut viisaasti kun et ole lähtenyt ratkaisemaan parisuhdeongelmaa uusilla suhteilla. Lisäksi minusta kuullostaa hyvältä, että parisuhteessanne on säilynyt päivittäinen arkihellyys. Pitäkää siitä kiinni!

Pohdit myös, miksi naisten täytyy uhrautua antamaan, mutta miesten ei. Jäin miettimään, että onko asia todella niin? Itse ajattelen, että kenenkään ei tarvitse uhrautua seksiin - sukupuolesta riippumatta. Seksin täytyy olla vapaaehtoista, muuten siitä katoaa ilo ja nautinto.

Kuulostaa siltä, että parisuhteessanne on vaihe, jossa läheisyyden ja erillisyyden tarpeenne eivät oikein kohtaa miehesi kanssa. Antakaa tälle vaiheelle aikaa ja mahdollisuutta korjaantua itsestään. Jos kuitenkin pidemmän päälle tuntuu, että kaipaatte ulkopuolistakin apua, niin suosittelen teitä hakeutumaan pariterapiaan.

Ystävällisin terveisin

perheneuvoja Kaisa

KYSYMYS: Olen seurustellut puolisoni kanssa 2 vuotta. Hän on maailman ihanin ja huomaavaisin ihminen. En näe hänessä mitään vikaa. Muutimme puolen vuoden seurustelun jälkeen yhteen ja kaikki meni hyvin, kuitenkin haimme molemmat opiskelemaan ja opiskelujen takia jouduimme muuttamaan eri kaupunkeihin. Minä asun nyt Helsingissä ja puolisoni asuu arkisin Itä-Suomessa. Hän tulee silti joka viikonloppu luokseni, meidän suhde on todella monipuolinen ja intohimoa löytyy. Silti tämä muutos tuntuu pahalta. Olemme niin tottuneita tekemään niin paljon yhdessä ja kommunikoida usein.

VASTAUS: Olet huolissasi. Toimivaan suhteeseenne on tullut häiriö. Pelkäät sen tuhoavan onnenne. Mitä teille oikein on tapahtumassa?

Elätte parisuhteenne alkuvaihetta, joka on tärkeä vaihe suhteen rakentumiseksi kestävälle pohjalle. Silloin toisesta näkee ne parhaat puolet, on nautinnollista olla yhdessä ja erillään oleminen on ikävää. Suhde kuitenkin muuttuu koko ajan, ja väistämättä siihen alkaa tulla myös säröjä. Aika tavallista on, että menneisyyden haamut alkavat tällöin kummitella suhteessa tavalla tai toisella.

Teitä on alkanut häiritä kumppanisi unet exästään, jotka ovat muuttuneet yhä ahdistavammiksi. Yön unet työstävät mielessämme jotain päivällä tapahtunutta, eikä niitä ole syytä ottaa kirjaimellisesti. Ymmärrettävästi epäilet, että kumppanillasi olisi vielä tunteita exäänsä kohtaan. Jos ero exästä tapahtui nopeasti, jotain heidän välillään on saattanut jäädä selvittämättä. Mutta tämä kaikki on menneisyyttä. Entäpä jos unissa onkin kysymys teidän suhteestanne? Voisivatko ne kertoa kumppanisi pelosta, että teille käy samalla tavalla kuin hänen edellisessä suhteessaan kävi? Pelkääkö hän menettävänsä sinut kuten sinä nyt pelkäät joutuvasi luopumaan hänestä? Onko esimerkiksi siinä, että nyt olosuhteiden pakosta asutte eri paikkakunnilla, jotain mikä herättää tuon ahdistuksen sinun menettämisestäsi? Näitä kysymyksiä teidän kannattaa yhdessä pohtia.

Mietin myös, oletteko nyt suhteessanne siinä kohdassa, että alatte yhdessä olemisen lisäksi kaivata myös omaa tilaa. Kertokaa toisillenne, mistä unelmoitte henkilökohtaisesti ja mitä kaipaatte suhteeltanne. Kohtaavatko ne riittävästi, että voitte jatkaa parina – yhdessä, toisianne ainutlaatuisina ihmisinä kunnioittaen.

Perheneuvoja PIrkko

KYSYMYS: Mitä teen? Erosimme poikaystäväni kanssa viime keväänä yli 7 vuoden parisuhteesta minun toiveestani. Poikaystäväni ei olisi halunnut erota ja hän sai minut tavallaan kokemaan syyllisyyttä ja tavallaan epäilemään päätöstäni ja näimmekin kesällä poikaystäväni toiveesta lähes viikoittain ja läheisyyttäkin meillä oli.

VASTAUS: Et ole onnellinen. Et koe suhdettanne tasa-arvoiseksi. Olette erilaisia ja haluatte eri asioita. Teillä on erilaiset odotukset arjesta ja tulevaisuudesta. Mielestäni tässä on perusteita lopettaa parisuhde

Syksyllä tiesit, mitä halusit: muuttaa omaan asuntoon. Syyllisyyden tunteet ja epävarmuus estivät sinua toimimasta, niin kuin tahdoit. Mistä tunsit syyllisyyttä? Siitäkö, että olisit toiminut vastoin poikaystäväsi tahtoa? Parisuhteessa ei riitä, että toinen tahtoo. Jos olet suhteessa vastoin omaa tahtoasi, teet väärin paitsi itseäsi, myös kumppaniasi kohtaan. Oletko miettinyt, mikä pitää sinut tässä suhteessa, jonka koet mahdottomaksi, ja jossa et ole onnellinen?

Kirjoitit yhdessä sivulauseessa, että rakastat poikaystävääsi. Mitä on rakkaus? Eikö se ole toisen arvostamista sellaisena kuin hän on? Eikö se ole halua sitoutua yhteiseen tulevaisuuteen? Jos rakkaus ei ole onnentunnetta siitä, että saa jakaa elämän tärkeimmät asiat toisen kanssa, niin mitä se on? Perheneuvonnasta voisi olla apua. Voisit tai voisitte pohtia asioita ulkopuolisen kanssa.

Moni on yrittänyt muuttaa toista niin, että saisi hänestä sellaisen kuin itse haluaisi hänen olevan. Tämä on mahdotonta. Hyvä, että et edes halua lähteä sille tielle. Kun toista ei voi muuttaa, niin silloin yksi vaihtoehto on muuttaa itseään. Tämä käy usein huomaamatta. Hyvä, että olet tiedostanut tämänkin vaihtoehdon, ja että et halua sitä.

Toimimattoman ja onnettomaksi tekevän suhteen lopettaminen ei ole luovuttamista, vaan rohkeutta.

Heikki, perheneuvoja

KYSYMYS: Asia, joka mieltäni vaivaa, on tapahtunut jo ennen kuin nykyisen puolisoni olen tavannut.

VASTAUS: Jollakin tavalla olet hyväksynyt puolisosi menneisyyden ja siihen liittyvät asiat. Vai onko hänen toimintansa vaivannut sinua aiemminkin, siis jo ennen tätä uutta paljastusta ystävältäsi? Joskus kuulee sanottavan, että se mitä on tapahtunut ennen suhteen alkua, ei saisi vaikuttaa millään tavoin. ”Se ei kuulu sinulle”, sanotaan. Mutta totta kai se vaikuttaa ja kuuluu.

Jokaisella on historiansa ja menneisyytensä. Se kertoo siitä, millainen ihminen on. Tai ainakin millainen hän on joskus ollut. Olisi ihme, jos se ei kiinnostaisi. Voitko hyväksyä sen, että kumppanillasi on ollut seksisuhteita, myös varattujen miesten kanssa? Onko sinulle merkitystä sillä, mitä se kertoo hänen ajattelustaan ja moraalistaan? Jos et voi tätä hyväksyä, se asia tulee luonnollisesti vaivaamaan sinua. Jos taas voit hyväksyä, ja rakastaa puolisoasi sellaisena kuin hän on, asia on teidän suhteenne kannalta ok.

Et kuitenkaan voi mitenkään muuttaa sitä, mitä on jo tapahtunut. Se, että yksi miehistä on nykyinen ystäväsi, ei periaatteessa muuta asiaa millään tavoin. Kysymys on vain siitä, että aiemmin et tiennyt asiaa, eli koko totuutta. Tieto lisää tuskaa tässäkin tapauksessa.

Tunnet tarvetta puhua asiat halki. Onko se mahdollista muiden kuin kumppanisi kanssa? Minusta ei ole oikein, että hän kieltäytyy puhumasta asiasta. Mielestäni teidän pitää ja kannattaa puhua siitä. Mutta puhuminen kannattaa myös osata lopettaa siinä vaiheessa, kun voidaan todeta, että nyt asia on käsitelty. Oikea hetki tähän on silloin, kun keskusteluissa ei tule esille mitään uutta. Siinä vaiheessa asiasta puhuminen ei enää auta sinuakaan, eikä se millään tavoin rakenna teidän parisuhdettanne.

Heikki, perheneuvoja