Suhdeklinikka

KYSYMYS: Olemme alle nelikymppinen pariskunta. Meillä on takana kahdeksan-yhdeksän vuotta yhteiseloa, ja ongelma on on miehen lähes totaalinen haluttomuus. Aluksi, noin ensimmäiset puoli vuotta seksiä oli runsaasti, mutta sitten mies meni ”jotenkin lukkoon”, omien sanojensa mukaan.

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Tilanteesi todellakin on hankala. Teillä on tilanne, joka on tuttu monessa muussakin parisuhteessa. Parisuhde on hyvä ja turvallinen eikä avioliittoa ja perhettä haluta hajottaa, mutta seksuaalisen halun tasot ovat kaukana toisistaan ja aiheuttavat suurta tyytymättömyyttä.

Sinun ongelmasi on, kuten viestisi otsikoit, puolison haluttomuus. Olet todella jaksanut olla pitkämielinen ja ymmärtäväinen. Kaikki kunnia sinulle siitä! Ymmärrettävää on, että kun rakastelujen välissä olevaa aikaa mitataan vuosissa, alkaa vahvinkin kärsivällisyys jo hiipua. Sain sen käsityksen, että elämä ilman seksiä olisi miehellesi ok tai jopa toivetila. Haluttomuus on hänelle tuttua jo aikaisemmastakin suhteesta. Mutta toisen ollessa vaille jotain itselleen tärkeää parisuhteen komponenttia, siitä tulee ongelma molemmille.

Kerroit, että miehestäsi ei elimellistä vikaa löydy. Vaikeaa tietää, mitä kaikkea se pitää sisällään, mutta mikäli testosteroniarvoja ei ole lähiaikoina mitattu, ne kannattaisi ehdottomasti tutkia. Sen perusteella mitä kerrot, miehelläsi on monenlaista epätietoisuutta omaan seksuaalisuuteensa lliityen. Aseksuaalinen hän tuskin on. Siinä tapauksessa tarvetta masturbaatiolle ei olisi ollenkaan.

Haluttomuuden syyt voidaan karkeasti ajatellen jakaa neljään ryhmään:

1. henkilöön itseensä liittyvät syyt (henkiset tai fyysiset sairaudet, matala libido, sukupuolihormonien häiriötila, epätietoisuus omasta seksuaali-identiteetistä, liiallinen alkoholin käyttö tai muiden päihteiden käyttö, hormonien käyttö, ihastuminen johonkin muuhun, traumat lapsuudessa tai nuoruudessa, tms)
2. puolisoon liittyvät syyt (toinen käyttäytyy ikävästi/kylmästi/väkivaltaisesti, toisen liiallinen alkoholin käyttö tai muiden päihteiden käyttö, radikaali muutos toisen ulkomuodossa tms)
3. suhteeseen liittyvät syyt (kommunikaation toimimattomuus, ei muuta läheisyyttä, tyytymättömyys toisen vanhemmuuteen, riitely, väkivalta...)
4. ulkopuoliset syyt (taloudelliset huolet, stressi, työttömyys, läheisen kuolema tai muu huoli...)

Sulkujen sisältö ei ole ollenkaan kaiken kattava, ne ovat vain esimerkkejä.

Voisitte yhdessä miehesi kanssa käydä tuota listaa läpi. Sen perusteella, mitä olet kertonut, vaikuttaa siltä, että ykköskohta olisi teidän tapauksessanne osuvin, mutta kannattaa silti kysyä hänen omaa näkemystään.

Mietin samaa mitä sinä itsekin: miten jaksat seksittömässä liitossa. Miehesi ehdottoma ratkaisu hankkia rakastaja ei toimi sinulle. Sooloseksi auttaa fyysien paineen purkamisessa, mutta toisen kosketusta ja läheisyyttä se ei voi korvata. Suosittelen lämpimästi käyntejä koulutetun seksuaaliterapeutin luona, vaikka se vaatiikin teiltä matkustamista vähän kauemmaksi. Mikäli miehesi haluaa lisäksi tutkia omaa lukkoaan terapeutin avustuksella, se olisi ehdottomasti hyvä juttu teidän molempien kannalta.

Mikäli asiantuntija-avun hakemisen jälkeenkään tilanteessanne ei tapahtuisi muutosta, olet sen hankalan valinnan edessä, jota jo nyt välillä mietit. Luopuako avioliitosta muuten hyvän miehen kanssa ja hajottaa lasten koti, jotta olisit vapaa etsimään mahdollista uutta elämänkumppania vai pitääkö kaikki olemassa oleva kasassa, jatkaa seksittömässä liitossa ja olla tyytymätön? Tämä on kysymys, johon ei ole helppoa vastausta. Yksi tärkeä näkökulma on tietenkin lasten hyvinvointi. Mikäli sinun tyytymättömyytesi alkaa johtaa jatkuviin tai muuten pahoihin riitoihin, täytyy miettiä miten se heijastuu lasten turvallisuuden tunteeseen. Mutta tällä hetkellä voitte onneksi elää sopuisasti ajoittaisesta kärttyisyydestäsi huolimatta.

Ilman, että lähdette hakemaan ulkopuolista apua, on epätodennäköistä, että tilanteeseenne tulee muutosta. Suosittelen sitä siis lämpimästi. Vaikka se vaatii aikaa, rahaa ja vaivannäköä, se on tässä kohtaa sellainen investointi, jota kannattaa kokeilla.

Toivon, että löydätte avun ja voit elää täyttä elämää siitä kaikin tavoin nauttien.

Lämpimin ajatuksin,
perheneuvoja Paula

KYSYMYS: Koettuani jo paljon en olisi uskonut vielä kerran törmääväni nykyiseen päänsärkyyni, pettämisestä toipumiseen. Olen 54-vuotias nainen, eronnut kaksikymmentä vuotta sitten, kasvatin kaksi lastani yksinhuoltajana ja tapasin heidän aikuistuttuaan nykyisen elämänkumppanini kolme vuotta sitten. Jonkun kerran olin seurustellut eroni jälkeen, mutta totta puhuen halusin keskittyä lapsiini ja koin tiiviimmät suhteet enintään lisärasitteena. Eroni jälkeen myös seikkailin, ilomielin, paikkailin itsetuntoani ikuiseksi aiotun liiton kariuduttua.

VASTAUS: Kiitos pitkästä kirjeestäsi. Se valottaa, mitä kaikkea olette yhdessä käyneet läpi, ja ennen kaikkea – millainen prosessi on ollut sinun kannaltasi. Kirjettäsi lukiessa tulee olo, että olet antanut miehellesi lahjan: hän on saanut jakaa oman kipeän tarinansa kanssasi ja tullut siinä hoidetuksi. Olet ymmärtänyt hänen toimintaansa, varmasti myös välillä oman itsesi unohtaen.

Nyt kun miehesi on toipunut, alkavat sinun tunteesi nousta pintaan. Se on sinänsä aivan luonnollista. Se, että olet yrittänyt ymmärtää miehesi tekoja, ei poista sitä, että olet samalla tullut syvästi loukatuksi ja petetyksi hänen taholtaan. Kirjeesi lopussa kuvaat petetyksi tulleen tunteita. Niitä sinä et pääse karkuun, eikä niitä kannatakaan kieltää. Et voi elää niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka ehkä haluaisitkin. Tunteet ovat ajattomia, ne on tärkeää tunnistaa, kokea sellaisina kuin ne ovat ja tarvittaessa sanoa ääneen. Vain sillä tavalla ne vähitellen muuttuvat oikean kokoisiksi ja löydät tien takaisin omaan iloiseen itseesi.

Nyt on sinun vuorosi saada mieheltäsi sitä, mitä sinä tarvitset: aikaa, ymmärrystä, lohdutusta näiden tunteittesi keskellä. Samaa mitä sinä annoit hänelle kun pettäminen paljastui. Ansaitset yhä uudelleen kuulla, että sinä olet hänelle se tärkein, kaunein ja rakkain maailmassa. Sillä tavalla luottamuksesi häneen vahvistuu ja syvenee. Sanotaan, että luottamus on helppo menettää, mutta vaikea saavuttaa takaisin. Pettäminen – olkoon sen syy sitten mikä hyvänsä - kouraisee syvältä petetyn omanarvontuntoa. Siitä voi kyllä selvitä yhdessä, mutta se vie aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä, molemmilta osapuolilta.

Kysyt, mikä auttaisi sinua lopullisesti toipumaan miehesi pettämisestä. Vastaus taitaa löytyä keskinäisen suhteenne hoitamisesta ja vahvistamisesta. Kerrot, että oman eron jälkeisen elämäsi kautta voit ymmärtää miehesi tekoja. Ehkäpä miehesi voi ymmärtää tunteitasi oman hylätyksi tulemisen kokemustensa kautta. Mahtoiko hän silloin käydä läpi samantapaisia tunteita kuin sinä nyt? Mitä samanlaista ja mitä erilaista tuntemuksissanne on?

Teidän parisuhteenne on ainutlaatuinen. Kuten kuvaat, siinä on paljon sellaista hyvää, mitä molemmat olette kaivanneet ja arvostatte. Teistä kahdesta riippuu, millaiseksi se muotoutuu. Tehkää siitä teidän näköisenne, sellainen, missä molempien on hyvä olla omana itsenään.

Tälle matkalle toivotan teille viisautta ja rohkeutta.

Perheneuvoja Pirkko

KYSYMYS: Tapasin viime lokakuussa netissä kivan, vuotta vanhemman miehen. Itse olen 24. Asumme eri paikkakunnilla, mutta meillä on paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja työskennelläänkin vielä molemmat samalla alalla. Viime marraskuusta lähtien ollaan nähty viikon/ 2 viikon välein, sen mukaan miten 3-vuorotyö antaa periksi. Mies tulee useammin tänne, koska hänellä on oma auto ja se onkin ollut hänelle alusta asti ihan okei. Koko ajan mies on ollut ujo ja heti alusta asti tehnyt selväksi että on hieman sitoutumiskammoinen, koska edellisestä suhteesta tuli turpaan. Ja on myös tuonut ilmi, että hänen on vaikea puhua tunteistaan. Aluksi se ei haitannut, mutta nyt kun suhde on mennyt eteenpäin ja itse alan olla rakastunut, on miehen tunteet alkaneet epäilyttää. Erosin itse kuuden vuoden suhteen jälkeen toukokuussa 2014 ja silloin ero tuli mulle kyllä ihan puskista. Sen takia olen aika epävarma itsestäni ja pelkään jätetyksi tulemista. Tuskaani lisää se, että mies työskentelee naisvaltaisella alalla ja hänellä on paljon naispuolisia ystäviä ja osan kanssa pitää yhteyttäkin usein. Hän onneksi puhuu heistä välillä, mikä taas rauhoittaa mun myrskyävää oloa.

Vastaus selittää kaiken, kaikki mun aikaisemmat epäilykset ja oudot tunteet sai vastauksen. Nyt kuitenkaan en oikein tiedä mitä tehdä? Ymmärsin viesteistä ettei tässä eroamassa olla, mutta en osaa päättää pitäisikö mun jatkaa yhteydenpitoa normaalisti vai antaa miehen olla rauhassa ja antaa hänen ottaa yhteyttä minuun sitten kun siltä tuntuu? Olenko typerä kun en ole valmis jättämään suhdetta tähän vaan haluan vielä katsoa mitä tästä tulee?

Nonnis

VASTAUS: Pohdit, mitä tehdä suhteelle, jossa on paljon hyvää ja toimivaa, mutta joka tekee sinut kuitenkin epävarmaksi sen jatkamisen suhteen. Kuvaat seurustelukumppaniasi sitoutumispelkoiseksi, joka ilmenee siten, ettei hän juuri puhu tunteistaan sinua kohtaan. Itse taas kärsit jätetyksi tulemisen pelosta liittyen aikaisempiin kokemuksiisi. Se on tehnyt sinut epävarmaksi ja araksi ottamaan asiaa puheeksi kumppanisi kanssa.

Vaikuttaa siltä, että kumppanisi omista kokemuksistaan johtuen helposti vetäytyy läheisyydestä eikä tuo esiin sen enempää myönteisiä kuin ristiriitaisiakaan tunteitaan sinua kohtaan. Mahtaako suhteenne herättää hänessä vanhat pelot: entä jos tässäkin suhteessa käy samalla tavalla? Sinä taasen näytät tunnistavan itsessäsi mahdollisuuden takertua toiseen, koska jätetyksi tuleminen pelottaa – onhan sinulla karu kokemus siitä takanasi. Siksi toimit varovasti tekstiviestien välityksellä saadaksesi selville, mitä kumppanisi oikein haluaa.

Kumppanisi vastasi kyselyysi, ettei hän oikein tiedä, mitä haluaa. Tiedätkö sinä mitä haluat? Oletteko kertoneet toisillenne, mitä toivotte elämältä ja parisuhteelta? Kohtaavatko toiveenne siinä määrin, että teillä olisi mahdollisuus rakentaa yhteistä elämää ja toimivaa parisuhdetta? Pystyttekö rehellisesti kertomaan omista tunteistanne – niistä hankalistakin – toisillenne? Samalla muistaen, että aikaisemmat kokemuksemme vaikuttavat siihen, miten helppoa tai haastavaa on oppia luottamaan toiseen. Luottamus syvenee vain siten, että uskaltaa ottaa riskin ja luottaa toiseen – vaikka pelottaisikin.

Parisuhteessa on aika tavallista, että toinen osapuoli on se vetäytyvämpi, jolloin toinen helposti takertuu. Tämän seurauksena vetäytyvämpi menee yhä kauemmaksi, ja takertuva yrittää saada häntä kiinni. Kierre on valmis. Sen sijaan, että molemmat saavat tarvitsemaansa – läheisyyttä ja välittämistä – pari menee yhä kauemmas toisistaan ja molemmilla on paha olla. Teidän yhtenä haasteenanne taitaa olla, miten vältätte tällaisen kierteen syntymisen välillenne. Hyvä keino siihen on puhua kaikesta mieltä ilahduttavasta ja painavasta, unelmista ja haaveista. Parasta olisi, jos tuollainen keskusteluhetki syntyisi pakottamatta ja luonnostaan.

Olette tunteneet vasta vajaan vuoden. Ehkä tarvitsette vielä aikaa sen löytämiseen, mitä oikeasti haluatte. Tutustukaa rauhassa toisiinne!

Perheneuvoja Pirkko

KYSYMYS: Olemme olleet naimisissa 25 vuotta. Minulla on alusta asti ollut sellainen tunne, että meidät oli tarkoitettu yhteen, olin nimittäin vannoutunut vanhapiika, vaikken ihan siihen ikään ehtinytkään ennen naimisiin menoa. Meillä on 3 lasta, josta 2 on aikuisia ja viimeinen hyvässä murrosiässä. Nyt minusta on jo pidempään tuntunut siltä, että olen lähes ilmaa miehelleni. Katse ja kosketus ovat minulle tärkeitä asioita, mutta ei miehelleni, ainakaan "ylimääräinen" koskettelu. Meillä ei riidellä, meillä mökötetään. Mykkäkoulua on jopa kuukausia, yksi viikko ei riitä. Ja tämmöinen on erittäin piinaavaa.

Olen uskossa oleva ja niin monesti pyytänyt ja anonut apua, mutta en ole sitä ymmärtänyt ottaa vastaan. Mikä avuksi?

Koputa niin avataan

VASTAUS: Kerrot, että pitkästä liitostanne on jo jonkin aikaa puuttunut sellainen läheisyys ja hellyys, jota kaipaat voidaksesi tuntea itsesi rakastetuksi. Miehesi ei tunnu välittävän ylimääräisestä koskettelusta ja hyväksyvistä katseista, mikä sinulle taas olisi tärkeää tuon tunteen ylläpitäjänä.

Mietin, mitähän teille on mahtanut viime vuosina tapahtua. Tavoitatko mieleesi, milloin katseet ja kosketus alkoivat vähentyä? Oliko se molemminpuolista vai alkoiko toinen käyttäytyä uudella tavalla? Tapahtuiko elämässä jotain, joka ehkä vei voimavaroja keskinäisen suhteenne hoitamiselta? Tästä teidän olisi tärkeää puhua yhdessä.

Koet syyllisyyttä siitä, että olet tunteitasi ehkä paremmin ilmaisevana kertonut miehellesi, miltä hellyyden vähäisyys ja mököttäminen sinusta tuntuvat. Miksiköhän? Koetko syyllisyyttä räväkästä tavastasi sanoa näistä sinua vaivaavista asioista vai siitä, että yleensä avaat suusi niistä? Mitä mahdat pyytää mieheltäsi anteeksi? Sen ilmaisemista, että tilanteenne tuntuu sinusta pahalta, ei tarvitse pyytää anteeksi. Se on sinun tunteesi, joka ansaitsee tulla kuulluksi. Sen sijaan on paikallaan pyytää anteeksi, jos ilmaisee tunteensa toista loukkaavalla tavalla. Kummastakohan sinun tapauksessasi on kysymys? Voit kokeilla sitä vaihtamalla mielessäsi rooleja miehesi kanssa: millaisia tunteita sinussa heräisi, jos miehesi puhuisi sinulle samalla tavoin kuin sinä hänelle.

Mietin myös, mikä mahtaa olla miehesi mykkäkoulun ja murjottamisen takana. Tunnut ajattelevan, että syy on sinussa ja käyttäytymisessäsi. Mutta parisuhteessa on aina kaksi osapuolta. Tiedätkö, mitä miehellesi oikeasti kuuluu? Onko hänellä työpaineita tai muuten stressiä elämässään, mikä voisi selittää hänen käyttäytymistään? Hän vaikuttaa ennemmin mököttävän kuin puhuvan ääneen vaikeista asioista.

Mikä sitten avuksi? Miten voisi tulla kuulluksi ja myös varmistaa, että aidosti kuulee toista? Mietipä ensiksi, mitä teille ”riidoissa” tapahtuu? Meneekö se aina saman kaavan mukaan? Ensin sinä räjähdät, kun et enää jaksa pitää asioita sisälläsi ja miehesi saa siitä aiheen mököttää, kun sinä et osaa käyttäytyä oikein. Olisikohan nyt syytä muuttaa toimintatapaa? Olennaisinta ei ole päästä eroon riidoista vaan oppia riitelemään oikein. Rakentavan riitelyn perussääntö on, että puhut minä-kieltä puhuessasi omista tunteistasi ja sinä-kieltä vain kuvatessasi toisen käyttäytymistä. Teidän tapauksessanne se voisi toimia vaikka tähän tapaan: ”Minusta tuntuu, ettet välitä minusta, kun kerron sinulle pahasta olostani etkä sinä vastaa minulle. Minulle tulee siitä yksinäinen ja surullinen olo. Mietin, mitä sinä mahdat tuntea ja ajatella.”

Rakentavasta riitelystä löytyy paljon tietoa netistä, sieltä kannattaa käydä vilkaisemassa. Toivon, että löydätte yhdessä uudenlaisen tavan puhua toisillenne ja kuunnella itseänne ja toista. Sitä kautta läheisyys ja hellyyskin pääsevät suhdettanne rikastuttamaan.

Perheneuvoja Pirkko

KYSYMYS: Riitelemme kihlattuni kanssa jatkuvasti ja kysyisin, että olemmeko vain liian erilaisia vai olisiko jotain tehtävissä vielä asialle? Riidat alkavat ihan pienistä asioista, kielenkäyttöni ei ole hänen mielestä sopivaa ja itse taas en tykkää riitelystä yleisillä paikoilla. Olen miettinyt parisuhdeneuvontaa, mutta hän ei halua sitä koska ei koe, että siitä olisi apua koska siellä kuulemma sanotaan samat asiat mitä hänkin sanoo. :) Mitä tässä oikein tulisi tehdä? Kiitos vastauksesta jo etukäteen.

VASTAUS: Kurja kuulla jatkuvista riidoistanne. Se on ollut varmasti sinulle ja kihlatullesi raskasta ja kuluttavaa. Kysyt, onko asialle tehtävissä vielä jotain? Useimmiten on tehtävissä jotain jos siihen löytyy molemmilta halua ja tahtoa.

Jokaisessa parisuhteessa on välillä ristiriitoja, joiden selvittäminen tuntuu hankalalta, joskus jopa toivottomalta. Toimimaton kommunikaatiotyyli aiheuttaa saman negatiivisen kuvion pyörittämistä riidasta toiseen. Ja kun jää pahaa fiilistä hampaan koloon ruokkii se jo valmiiksi seuraavaa konfliktia. Pieniinkin riitoihin saattaa olla kätkeytyneenä merkityksellisiä ja isoja sanottamattomia asioita. On hyvä pysähtyä ja kuulostella itseään, mistä tässä on pohjimmiltaan kysymys? Mitä oikeasti haluaisin sanoa puolisolleni? Mitä ja miten haluaisin kertoa toiselle tunteistani, tarpeistani ja toiveistani? Mikä omassa menneisyydessäni vaikuttaa siihen, että käyttäydyn puolisoani kohtaan juuri näin?

Molemminpuolinen syyttely ja loukkaaminen synnyttää tarpeen puolustautua. Kun tunteet ovat täysillä päällä, riitely rikkoo enemmän kuin rakentaa. Useat pariskunnat ovat sopineet ns. aikalisästä. Se tarkoittaa riidan keskeyttämistä ja tilanteen rauhoittamista. Molemmat antavat tahoillaan kiihtyneiden tunteiden laantua, jotta keskustelua voitaisiin taas yrittää toista arvostaen jatkaa. Voisiko tämä toimintamalli toimia myös teidän parisuhteessanne?

Hyvässä ristiriitojen selvittelyssä on molemmilla tunne, että tulee aidosti kuulluksi omana itsenään. Siihen voi auttaa, että pyrkii tietoisesti kuuntelemaan rauhassa, mitä toinen haluaa kokemuksestaan ja näkemyksestään minulle sanoa. Asioista ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta toisen pointtia voi ymmärtää. Ymmärrys luo taas mahdollisuuden vastaan tulemiselle tai joskus sen hyväksymille, että kaikki ristiriidat eivät ole selvitettävissä juuri nyt. Silti niiden kanssa voi elää ja olla parisuhteessa tyytyväinen.

Haluan rohkaista sinua kysymään vielä kihlatultasi, lähtisikö hän kanssasi parisuhdeneuvontaan. En usko, että menettäisitte siinä mitään. Uskon, että voisitte löytää sieltä uusia näkökulmia tilanteeseenne. Niitä kannattaa etsiä myös Suhdeklinikan artikkelista Riitely kuuluu parisuhteeseen.

Kaikkea hyvää toivottaen
Perheneuvoja Elisabeth

KYSYMYS: Muutama kuukausi sitten mieheni elämään ilmestyi toinen nainen sählyharrastuksen parista. Nainen ihastui mieheeni ja he rupesivat pitämään yhteyttä facebookissa ja tekstiviestitse. Alkuun salaa. Tämä sitten paljastui minulle kun luin salaa miehen viestejä, koska minua vaivasi se että hänellä on jotain salattavaa... Luottamus meni ja sen jälkeen on koitettu puhua, mutta mieheni vain lähentyy tän toisen naisen kanssa ja etääntyy minusta...

VASTAUS: Kiitos viestistäsi ja luottamuksestasi. Kuvaat tilannetta, joka minulle näyttäytyy aika isona ja monipuolisena, mutta myös hyvin stressaavana. Jotenkin teille näyttää käyvän niin, että jostain syystä päädytte rakastumaan/ihastumaan tms johonkuhun suhteenne ulkopuolella. Kun sinulla oli oma juttusi 2012 käsittelittekö asiaa yhdessä puolisosi kanssa? Keskustelitteko asiasta ja lisääntyikö molempien tietoisuus siitä, mitä kaikkea suhteessa oli menossa, mihin toinen mahdollisesti oli tyytymätön, mikä loukkasi, mitä itse ja toinen odottaa suhteelta? Ilmaisitteko tunteitanne niin, että koitte tulevanne ymmärretyiksi ja vastaanotetuiksi? Syntyikö sinulle käsitys, mikä johti sinut rakastumaan/ihastumaan/aloittamaan suhteen liittonne ulkopuolella, vai jäikö se hieman hämmentäväksi episodiksi elämässänne? Lisääntyikö läheisyys välillänne keskustelujen myötä vai kasvoiko etäisyys? Mikä merkitys avioitumisellanne oli aika nopeasti sivusuhteesi jälkeen?

Nyt jotakin on tapahtunut miehesi taholla. Onko sinulle selvinnyt, mitä hän tavoittelee uudessa suhteessa, jota ei ehkä koe saavansa nyt? Oletko voinut puhua siitä, mitä odotatte suhteeltanne ja miltä uuden lapsen syntymä tuntuu? Kaikki ovat isoja ja syvälle luotaavia kysymyksiä. Huoman itsekin vain kyseleväni lisää ja lisää. Miltä tuntuisi ajatus mennä keskustelemaan ja selvittelemään, mitä kaikkea teille kuuluu ja mitä elämältänne tahdotte? Voisiko olla mahdollista, että varaisitte ajan pari- tai perheterapeutilta, perheneuvolasta tai kirkon tai kaupungin perheneuvonnasta?

Lähestyvä synnytys ja ilmeisen ristiriitaiset tai haparoivat ajatuksenne voisivat saada paremmin hahmoa, jos voisitte pohtia niitä yhdessä kolmannen osapuolen kanssa. Jos se ei ole mahdollista, yrittäkää löytää keinoja pysähtyä tilanteenne äärelle ja keskustella siitä mitä teille kuuluu, mitä odotatte ja mitä kaipaatte. Millaiset odotukset itse kullakin on elämällenne ja mitä toisen lapsen syntymä teille merkitsee. Entä mikä pelottaa? Jos molemmat osapuolet eivät halua lähteä hakemaan ulkopuolista keskustelukumppania, usein sekin auttaa, että edes toinen käy selvittelemässä omaa ajatteluaan ja tunteitaan.

Toivotan teille voimia ja jaksamista haastavassa tilanteessa.

Perheneuvoja Iiris

KYSYMYS: Olen tässä jo kauan miettinyt että mikä miestäni vaivaa kun suuttuessaan huutaa ja raivoaa ja nipistelee minua ja ottaa rajusti kiinni mutta ei lyö koska on sanonut ettei lyö naisia itsellä on voimat ihan loppu ja olen miettinyt ongelmaan ratkaisua koska yhdessä haluaisin kuitenkin pysyä. Mies myöntää että ongelma on mutta ei tiedä mikä peruskoulussa kuulemma on käynyt testeissä mutta ei selvinnyt mitään. Olis kiva tietää onko jtn ilmaista tai ei kauhean kallista terapeuttia vai pitääkö lääkärille varata aika?

Vieras-92

VASTAUS: Kiitos viestistäsi hyvä kysyjä! Menen muitta mutkitta asiaan. Kysyt ensin ”mikä miestäni vaivaa”. Vastaus näyttäisi aika ilmeiseltä: miestäsi vaivaa kyvyttömyys asialliseen käytökseen ja tunteiden ilmaisuun. En tiedä oletko mahtanut miettiä, voisiko teidän tapauksessanne kyse olla väkivallasta. Miehesi tuntuu asian äärellä askarrelleen, kun hän on halunnut alleviivata, että naista en lyö. Väkivalta on monenlaista: henkistä (esim. huuto ja raivoaminen), fyysistä (esim. nipistely ja rajusti kiinni ottaminen), taloudellista, seksuaalista ja uskonnollista. Vaikka viestisi oli suppea, näyttäisi sen perusteella suhteessanne olevan ainakin henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Väkivaltaisessa suhteessa eläminen on uuvuttavaa, en ihmettele että koet voimiesi olevan loppu. Usein väkivallan kohteet kokevat henkisen väkivallan raivoamisen, haukkumisen, vähättelyn, uhkailut yms kaikkein rasittavimmaksi osaksi väkivaltaa. Väkivallalla on myös taipumus pahentua jatkuessaan. Kun yksi kynnys on ylitetty, seuraava ylittyy helpommin.

Väkivallalla on taipumus murentaa uhrinsa vähä vähältä. On tavallista, että uhrin itsetunto heikkenee ja vähitellen jopa todellisuudentaju alkaa muuttua häilyväksi: mikä on totta ja mikä ei; mikä on sopivaa ja mikä ei!? Uhrit myös tottuvat väkivaltaan ja usein alkavat vähätellä sitä. Uhreille tavallista on pyrkimys yrittää ehkäistä väkivaltaa rajoittamalla itseään ja toimintaansa esim. vaikenemalla, teeskentelemällä iloista tai seksuaalisesti halukasta, rajoittamalla menemisiään ja ystäväpiiriään, tukemalla kumppaniaan väärissä ja vahingollisissakin hankkeissa vain riitaa välttääkseen jne… Netissä on paljon tietoa lähisuhde- ja perheväkivallasta. Voit halutessasi googlata aiheen tiimoilta. Turvakotiliitto tarjoaa tietoa, tukea ja tarvittaessa mahdollisuuden hakeutua suojaan omalla alueella. Tärkeintä on, että pidät huolta omasta ja mahdollisten lasten tai muiden haavoittuvassa asemassa olevien turvallisuudesta. Pidän tärkeänä, että tilanteeseenne tulee muutos. Turvakotiliitto tarjoaa palveluita kaikille väkivallan osapuolille, myös tekijälle.

Miehesi muutoksen ja toipumisen kannalta on keskeisintä, että hän ottaa täyden vastuun käyttäytymisestään ja harjoittamastaan väkivallasta. Parisuhteen hoitaminen on mahdollista silloin, kun väkivaltainen osapuoli ottaa vastuun teoistaan ja on valmis muuttamaan käyttäytymistään. Mitä paremmin tekijän ja uhrin kertomukset vastaavat toisiaan sitä todennäköisempää on, että parihoitaminen onnistuu. En pidä parihoitamista mielekkäänä tai edes turvallisena, mikäli samanaikaisesti väkivalta jatkuu. Sanot viestissäsi, että miehesi myöntää, että ”ongelma on”. Pidän tätä erittäin positiivisena merkkinä – kunhan ongelma ei ole sinä. Käyttäytymisen taustalla on monenlaisia yksilöllisiä tekijöitä tunteita, kokemuksia ja ajattelumalleja. Tässä yhteydessä en voi edes arvuutella mikä motivoi miehesi käytöstä. Sen tutkiminen jää hänelle itselle. Toivon, että siitä voisi syntyä hänelle rikastuttava kokemus.

Olisi hyvä, jos voisit saada tukea ja kuuntelevia korvia itsellesi. Ketkä kaikki tietävät tilanteestanne? Onko sinulla sukulaisia tai ystäviä, jotka voisivat tukea ja auttaa sinua? Usein tieto, että muut tietävät, hillitsee väkivaltaista käytöstä. Yksin jääminen vaikeaan ja raskaaseen tilanteeseen on myrkkyä. Jos puhuminen läheisille on mahdotonta voit puhua asiasta esim. terveyskeskuksessa, tai ottaa yhteyttä nettiturvakotiin tai Naisten Linjaan. Osa toipumista on myös sen miettiminen, kuinka minusta tuli väkivallan kohde ja mitä voin tehdä, että tilanne ei toistuisi, vaan voimaantuisin ja kasvaisin itseni rakastamisessa ja kunnioittamisessa. Koska sinä olet sen arvoinen!!

Ehdotan, että ensimmäisenä otat yhteyttä turvakotiin tai Naisten Linjaan ja pohdit ammattilaisen kanssa yksilöllistä tilannettasi ja mitä sen ratkaisemiseksi on tehtävissä. Heillä on myös paremmin tietoa oman alueesi palveluista. Vasta sen jälkeen kannattaa miettiä seuraavia siirtoja. Samalla iloitsen tästä yhteydenotostasi, sillä se on tärkeä askel tilanteen muuttumiseksi. Sinä et ole ansainnut huonoa tai väkivaltaista kohtelua – ei kukaan ansaitse. Sinä et tee tässä poikkeusta. Jokainen on arvokas ja merkityksellinen universumin luomus, sinäkin. Toivon, että voit nähdä tuon hohtavan tähden, kun seuraavan kerran katsot peiliin.

Lämpimin ajatuksin
perheneuvoja Iiris