KYSYMYS: Olemme olleet nelisen vuotta naimisissa, kummallakin ero takana. Olemme 66–68-vuotiaita. Minulla oli viisitoista vuotta yksinoloa.
Arvomaailmamme ovat erilaiset, mutta kunnioitamme toisiamme. Mutta mutta, ilo tuntuu katoavan elämästäni, aikaisempien keskustelujemme ”lupausten” kaatuessa kuin huonosti tehty heinäkasa. Mieheni on (sisäsyntyisesti) pihtaaja, senttien laskija, tarjousten perässä juoksija, kauppamatkat ovat joka hyllyn kautta kulkemista.
No ei kai se mitään, mutta kun kodin lämmöstä pihdataan, lasketaan sähkönkulutusta jne, niin oma (sisäsyntyinen sekin) hyvä olo ja toisen huomioiminen kodissa saa kylmää kyytiä näillä asenteilla. Säästön ymmärrän, mutta kun rahasta ei ole puutetta, ei todellakaan, niin pihtaminen on alkanut rassata ja kodin kylmyys (lattian lämpö välillä alle 15 astetta).
Samoin likaisuus ja kaljan kittaus ottavat nyt ylivoimaisesti päähän. Yritän perussiivota, toinen kysyy miksi pitää??! Minulle kodin siisteys on oleellinen ja itsestäänselvä asia. No tässä jotain, voiko näiden yli päästä, kun keskustelussa ei päästä puusta pitemmälle? Vitsit ja ilo ovat nyt kaukana.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Voin kuvitella pettymystäsi, kun elettyäsi pitkään yksin ja sitten löydettyäsi uuden elämänkumppanin, yhdessäelo onkin nyt hankalaa ja kaikkea muuta, kuin mistä olit haaveillut.
Kertomasi perusteella kuulostaa, että olette tulleet parisuhteessanne itsenäistymisen ja eriytymisen vaiheeseen. Sille vaiheelle on tyypillistä, että aluksi toisen hyvältä tuntuvat tai ainakin siedetyt ominaisuudet alkavat ärsyttää. Teidän tapauksessanne niitä voisivat olla miehesi tarkkuus taloudenpidossa, joka tuo toki turvallisuutta, ja sinun huolehtimisesi kodin siisteydestä, joka lisää yhteistä viihtyvyyttä.
Alun ihastumisvaiheessa on helppo rakastaa toista ja hänen erilaisuuttaan. Kaikenlainen läheisyys on silloin suurta. Tässä parisuhteen vaiheessa otetaan etäisyyttä. Nyt testataan sitoutumista ja tunteiden kestävyyttä. Tämän vaiheen peruskysymyksiä on, voinko/tahdonko rakastaa, tai edes sietää, toisen erilaisuutta. Onko hän minulle rakas sellaisena kuin on, kaikkine ominaisuuksineen?
Mikäli oppikirjoja on uskominen, tämän hankalan vaiheen jälkeen seuraa kypsän parisuhteen kolmas vaihe: kumppanuus. Siinä molemmilla on omaa tilaa hengittää, liikkua, elää ja teillä yhdessä on vahva side, joka pitää teidät yhdessä. Suhteessa on riittävästi etäisyyttä ja tarpeeksi läheisyyttä, että teidän molempien on siinä hyvä olla. Vanhan sanonnan mukaisesti rakkaus ei ole toistensa silmiin tuijottamista, vaan samaan suuntaan katsomista. Alkuvaiheen silmiin tuijottelun ja tämän vaiheen selän kääntämisen kautta voitte päästä vielä tuohon: käsi kädessä ja rinnakkain kohti tulevaa.
Toivon teille kestävyyttä päästä tämän hankalan vaiheen yli ja riittävästi toivoa, että voisitte vielä löytää toisissanne sen miehen ja naisen, johon alun perin ihastuitte.
Perheneuvoja Paula