KYSYMYS: Olen alkanut "kyllästymään" poikaystäväni seuraan. Näemme vain viikonloppuisin (hän on vielä armeijassa) ja jo siinä ajassa poikaystävän teot alkavat ärsyttää vaikka viikolla odotan poikaystäväni näkemistä. Sunnuntai-iltaisin en halua, että hän koskee ja haluan olla vain omissa oloissani ja odotan, että saan olla taas yksin. Viesteillä olen tyly (välillä myös tarkoituksella) ja keksimällä keksin syitä mistä voisin ärsyyntyä. Poikaystäväni pääsee parin viikon päästä pois intistä, ja pelkään ettei yhdessä asumisesta tule mitään, jos vain kiukuttelen. Yhdessä asuminen on kuitenkin ollut kummankin suuri haave. Muutimme vasta syyskuussa yhteen, joten perus arjesta yhdessä ei ole oikein vielä kokemusta. Suhdetta takana kohta 1,5 vuotta. Poikaystäväni on parasta mitä on ikinä ollut enkä parempaa voisi löytää, mutta en tiedä mikä tässä mättää. Välillä ei kiinnosta ollenkaan ja yksinoleminen kuulostaa hyvältä idealta, välillä taas olen maailman onnellisin. Mieli saattaa muuttua pari kertaa viikossa. Olen puhunut hänelle eroamisesta, tauon pitämisestä ja kaikesta mahdollisesta huonosta. Poikaystäväni ei missään nimessä halua mitään käyvän. Olisi kiva saada jotain selkoa tähän ennen kuin käy oikeasti huonosti. Ongelmahan taitaa olla lähinnä minussa...
Hukassa/19v
VASTAUS: Nyt pitää miettiä hyvin tarkkaan, miksi poikaystäväsi teot ärsyttävät sinua. Tekeekö hän oikeasti jotain ärsyttävää? Vai oletko itse ärtynyt ja pahantuulinen joistain sisälläsi olevista syistä, ja purat sen häneen? Tähän viittaa, kun sanot, että välillä keksimällä keksit syitä, miksi olla ärsyyntynyt. Saako kenties hänen lähestyvä lähtönsä sinut hermostuneeksi ja epävarmaksi?
Joskus tylyyden taustalla on epävarmuus siitä, olemmeko itse rakastettuja. Tylyys on tosin hyvin huono tapa sitä testata. Joskus heijastamme kumppaniimme kaikkea sitä pahaa mitä jotkut muut ihmiset, esimerkiksi vanhempamme, ovat meille tehneet. Tunnemme epämääräistä pahaa oloa sisällämme ja kaadamme kaiken sen lähimmän ihmisen niskaan. Kannattaa käydä läpi elämäntarinaansa, ja miettiä, mikä tunne kuuluu kenellekin. Tutkikaa parisuhdettanne, ja tutkikaa itseänne.
Joskus pieniltäkin tuntuvilla seikoilla voi olla aika suurikin vaikutus. Esimerkiksi e-pillerit aiheuttavat joillekin naisille ärtyisyyttä, pahantuulisuutta ja mielialojen heilahteluja. Niiden pois jättämistä saattaa kannattaa kokeilla jonkin aikaa.
Sanot, että poikaystäväsi on parasta, mitä sinulle on ikinä tapahtunut, etkä parempaa voisi löytää. Ei siis kannata antaa helpolla periksi.
KYSYMYS: Nyt tarvitsen kipeästi apua suhteeni kanssa.
Vähän taustatietoja :
Olen 20 vuotias nuori nainen joka seurustelee samalla paikkakunnalla asuvan 19 vuotiaan nuoren miehen kanssa. Tammikuussa meille tulee 2,6 vuotta yhdessäoloa. Emme asu yhdessä vielä vaan vanhimpien luona kotona.
Olemme jo kerran eronneet riidan takia jossa koitettiin lavastaa poikaystäväni pettämisestä toisen tytön kanssa. Palasimme yhteen n. vuoden kuluttua siittä.
Tällä hetkellä suhteemme on aika vaakalaudalla erievien mielipiteiden suhteen ja siittä että kiinnostus poikaystävällä minua kohtaan on laskenut roimasti. Työskentelemme kummatkin jäähallilla miesten edustajakokouksessa. Hallilla ja muuallakin hän katselee muita naisia ja kertoo mulle kuinka ovat hyvännäköisiä. Kysyen samalla onko hän hyvännäköinen että voisi mennä iskemään tyttöjä. Ensimmäinen vuosi kului loistavasti yhdessä ilman suurempia ongelmia niin kahden makuhuoneen puolla kuin muuallakin. Tämä vuosi on ollut kuivaa ei ole ollut yhteisiä "juttuja" ollenkaan ja tuntuu kuin eläisimme kaukosuhdetta vaikka näemme joka päivä. Joka päivä kun lähde hallilta niin hän tulee sanomaan minulle hyvät yöt ja rakastan sinua, antaen pusun ja halin!
Mitä pitäisi tehdä että saisin hänet takaisin huomioimaan minut enemmän ?
Epätoivoinen
VASTAUS: Tässä ei auta muu kuin tarttua härkää sarvista ja ottaa asiat puheeksi suoraan ja kaartelematta. Voit kertoa hänelle, että mielestäsi toisten tyttöjen tiiraileminen ja heidän iskemisensä suunnittelu ei kuulu siihen, mitä sinä ajattelet parisuhteesta. Mikäli hän aikoo jatkaa suhdetta kanssasi, olisi syytä parantaa tapoja.
Kannattaa myös kysyä, miksi hän tekee sellaista. Jos hän ei ole täysin tietämätön käytöstavoista, hänen pitäisi tietää, että tuollainen ei kuulu seurustelusuhteeseen. Yrittäkö hän itse asiassa kiinnittää sinun huomiotasi tekemällä sinut mustasukkaiseksi? Onko hän epävarma sinun kiinnostuksestasi, kun kyselee mihin hänen ulkonäkönsä riittäisi? Joskus parisuhteessa voi tulla vaikeita aikoja, koska syntyy tietynlainen negatiivinen kehä, jossa kumpikin saa toiselta huonoja signaaleja, ja reagoi puolestaan niihin huonolla tavalla. Siihen ei auta kuin avoin keskustelu.
Eriävistä mielipiteistä on myös keskusteltava. Ovatko mielipide-erot niin suuria, että ne estävät teitä kunnioittamasta toisianne? Mikäli ovat, on parisuhdetta vaikea jatkaa. Jos voitte eriävistä mielipiteistä huolimatta kunnioittaa toisianne, ja käydä asioista rakentavaa keskustelua, ne eivät ole niin vaarallisia.
Teidän on syytä pohtia, mihin ensimmäisen vuoden hyvä fiilis on kadonnut, ja miten sen saisi rakennetuksi uudelleen. Kerro hänelle, että kaipaat enemmän yhteisiä juttuja, ja että asioiden on muututtava, jos aiotte jatkaa yhdessä. On kuitenkin toiveita herättävää, että hän sanoo rakastavansa sinua.
KYSYMYS: Olemme avomieheni kanssa tunteneet kaksi vuotta. Yhteen muutimme reilu vuosi sitten. Puolivuotta sitten muutimme pääkaupunkiseudulta takaisin minun kotipaikkakunnalleni Pohjois-Suomeen. Tästä asti avomieheni on ollut työttömänä. Jo ennen muuttoa mieheni ei suostunut etsimään töitä uudelta paikkakunnalta, vaan oli jo asennoitunut siihen, että hän jää työttömäksi. Nyt puolen vuoden aikana mieheni on sulkeutunut ja parisuhteemme ei enää tunnu parisuhteelta. Läheisyyttä ei enää ole. Kommunikoimme pääasiassa vain arkisista asioista ja mieheni ei kysele minulta kuulumisiani tai mietteitäni. Tuntuu, että mieheni ei enää välitä minusta. Puhuminen on miehelleni vaikeaa, kun yritän keskustella parisuhteestamme saan yleensä yksisanaisia vastauksia eikä sitä oikein kunnolliseksi keskusteluksi voi sanoa. Eikä mieheni puhu jos häntä vaivaa jokin asia, vaan hän vetäytyy itseensä. Kyselemällä ja kaivelemalla saatan saada vastauksen mikä häntä vaivaa.
Olen kysynyt häneltä suoraan, että haluaako hän enää olla yhdessä tai rakastaako hän enää minua, vastaus molempiin kysymyksiin oli "En tiedä". Yhteisymmärrykseen olemme päässeet siitä, että jotaki pitäisi tehdä/muuttua, ettei ole järkeä jatkaa näin (jos asiat eivät muutu).
Päivät mieheni viettää sohvalla katsoen telkkaria tai istumalla tietokoneella. Mikään ei tunnu kiinnostavan tai jos ehdotan, että mieheni tekisi jotain tai tekisimme yhdessä jotain, vastaus on "En jaksa". Useasti saan vastauksen kysymykseeni tiuskaisuna. Olen yrittänyt kysellä mieheni mietteitä/tuntemuksia, mutta vastaukseni saan vain "Kaikki on ok. Ei minua mikään vaivaa". Töitä hän jaksaa useimmiten hakea ja pyydetyt kotityöt mieheni tekee, mutta mikään muu "ylimääräinen" tekeminen ei tunnu kiinnostavan tai hän ei jaksa tehdä. Välillä suihkussa käyminenkin tuntuu olevan miehelleni iso asia. Ennen työttömyyttä hän kävi arkisin joka päivä töiden jälkeen kuntosalilla. Olen hyvin huolestunut mieheni jaksamisesta ja mielenterveydestä. Olen yrittänyt tukea ja auttaa miestäni parhaani mukaan, mutta tuntuu että en vain osaa, että hän olisi enemmänkin ammattilaisen avun tarpeessa. Olen ehdottanut useaan otteeseeen, että voisiko mieheni hakea keskusteluapua tai että menisimme yhdessä pariterapiaan, mutta mieheni kieltäytyy.
Mietin kauanko jaksan tätä. Alan olla itse väsynyt tähän tilanteeseen, jossa parisuhde tuntuu enemmänkin taakalta kuin voimavaralta. En enää tiedä mitä tunnen miestäni kohtaan. Paraneeko tilanne jos/kun mieheni saa töitä vai olemmeko erkaantuneet toisistamme lopullisesti? Jatkuuko puhumattomuus ongelma työn saannin jälkeen? Tuntuu, että mieheni vetäytyminen ja puhumattomuus juontavat juurensa hänen lapsuuteensa (mieheni välit äitiinsä ovat hyvin hankalat). Että vaikka mieheni saisi töitä, mutta jos hän ei ole valmis hakemaan keskusteluapua, niin jatkuvatko puhumattomuuden ongelmat vain tulevaisuudessa. Haluanko olla parisuhteessa, jossa mieheni ei puhu minulle vaikeista asioista tai tunteistaan?
Voiko erota miehestä, jolla on elämässä muutenkin vaikeaa? Minua huolettaa myös se, miten miehelleni käy jos eroamme - niin taloudellisesti kuin mielenterveyden kannalta.
Nainen, 25
VASTAUS: Vastaan ensimmäiseksi viimeiseen kysymykseen, koska se on niistä helpoin ja yksiselitteisin. Kyllä voi erota. Kenenkään ei tarvitse velvoittaa itseään olemaan toimimattomassa parisuhteessa siksi, että toinen ei kestäisi eroa. Parisuhde, joka jatkuu vain tästä syystä, on tuomittu olemaan epätyydyttävä ja epätasapainoinen molemmille osapuolille.
Sitten muut teemat: Ensiksi herää kysymys, onko muutto ja työttömyys olleet miehesi kannalta huonoja ratkaisuja. Mikäli hän työssä ollessaan jaksoi käydä salilla, mutta nykyään ei jaksa tehdä mitään, syntyy vaikutelma, että muutto ja työttömyys ovat laukaisseet hänessä masennuksen. Masennuksen juuret, kuten vetäytymisen ja puhumattomuudenkin voivat toki olla lapsuudessakin. Masennus on tila joka tarvitsee hoitoa. Tutkitusti tehokkainta on lääkityksen ja keskusteluavun yhdistelmä. Ensimmäinen askel on hakeutua terveyskeskukseen lääkärin vastaanotolle. Teillä kuitenkin toivoa, jos parisuhteenne oli kunnossa ennen muuttoa, ja keskusteluyhteys toimi. Jos se on joskus toiminut, se on mahdollista löytää uudelleen.
Olette jo todenneet se, että näin ei voi jatkua. Hyvä niin. Ensiksi olisi tietysti hyvä kuulla, mitä hän on valmis tekemään. Jos hän ei jaksa tehdä mitään yhdessä, eikä halua mennä keskusteluapuun tai pariterapiaan, niin mitä sitten? Mikäli häneltä ei tule toimivaa ehdotusta, suosittelisin pariterapiaa. Sitä saa muun muassa kirkon perheasiain neuvottelukeskuksesta. Tulevaisuuden ennustaminen on mahdotonta, joten on vaikeaa sanoa, paranevatko ongelmanne kun miehesi saa töitä, vai jatkuuko puhumattomuus. Näyttäisi kuitenkin siltä, että tilanteenne on jo nyt niin vaikea, että pariterapia olisi ehdottomasti suositeltavaa. Mikäli mies ei suostu lähtemään terapiaan, on sinun hyvä miettiä, miten omalle mielenterveydellesi käy, jos suhde jatkuu tuollaisena. Ja kuinka pitkään ylipäänsä kannattaa olla suhteessa, joka on taakka, eikä voimavara, niin kuin itse kerroit.
Aika moni mies on tullut pariterapiaan silloin, kun toinen vaihtoehto on ollut, että vaimo ottaa eron. Ja terapia on silti saattanut toimia.
KYSYMYS: perheeseeni kuuluvat pojat 4v ja 7v sekä vaimo 37v. Olemme olleet yhdessä 15 vuotta. Olen jo kauan ennen lapsia haaveillut perheestä ja pohtinut että kaksi lasta on minulle täydellinen perhekoko. Esikoisen kanssa kaikki meni hyvin, mutta toisen vauva-aikana vaimoni sairastui masennukseen ja oli pahimmillaan jopa itsetuhoinen.
Nyt lasten kasvettua ja lääkityksen ansiosta tilanne masennuksen suhteen on hyvä ja elimme n. vuosi sitten todella onnellista aikaa. Viimeisen vuoden aikana vaimo on suostutellut hankkimaan kolmannen lapsen. Olen kieltäytynyt koska koen että minulla ei ole henkisiä, fyysisiä eikä taloudellisia voimavaroja hankkimaan kolmatta lasta. Henkisesti pahin masennusaika oli elämäni raskainta aikaa ja en halua ottaa riskiä sen toistumisesta, fyysisesti lapsen hoitaminen on rankkaa, etenkin kun kärsin koko ajan unettomuudesta ja taloudellisesti meillä ei olisi varaa isompaan autoon ja asuntoon. En halua että lapseni joutuisivat elämään köyhyydessä. Koen myös että uuden lapsen tulo veisi aikaani pojilta, joiden kanssa olen juuri aloittanut yhteisiä harrastuksia. Itse harrastan kilpaurheilua ja siitäkin joutuisin tinkimään juuri kun olen voinut lasten kasvettua panostaa enemmän omaan hyvinvointiin. Tuntuu että en yksinkertaisesti jaksa aloittaa kaikkea alusta ja uhraisin siinä liikaa omaa ja muun perheen elämää.
Kolmannesta lapsesta on muodostunut vaimolle pakkomielle. Hän ei osaa ajatella seuraamuksia ja olla tyytyväinen siitä mitä on. Kaikki olisi hyvin nytkin. Olen osoittanut hänelle kovasti huomioita ja kertonut lähes päivittäin kuinka tärkeä hän on. Haluan viettää hänen kanssaan loppuelämäni. Asiasta keskusteleminen on hyvin vaikeaa itkemisen ja mököttämisen takia. Olen ehdottanut perheneuvontaan menemistä mutta siitä hän kieltäytyi. Tuntuu että hän ei anna periksi ja on luultavasti valmis rikkomaan meidän ihanan perheen pakkomielteensä takia. Tuntuu että hänen rakkaus minua kohtaan ei ole riittävän suurta jotta hän hyväksyisi asian.
Miten asiassa voi saada apua, kun puhuminen on vaikeaa ja ammattiavusta kieltäydytään?Pitäisikö minun tehdä jotain mitä vain toinen haluaa vai onko edessä väistämättä perheen hajoaminen?
Mixxa82
VASTAUS: Kiitos kysymyksestä, joka on keskeinen monelle lapsiperheelle!
Vaimosi haluaisi vielä kolmannen lapsen, mutta sinulle nykyiset kaksi olisi riittävä lapsimäärä. Perustelet näkemystäsi hyvin ja monelta kannalta. Pohdit taloudellisia seikkoja, ajankäyttöä ja sitä, että elämä nyt jo 4- ja 7-vuotiaiden poikien kanssa alkaa olla helpompaa. Niin sinulla kuin vaimollakin on jo mahdollisuus harrastuksiin. Mahdollinen uusi vauva merkitsisi lapsiperhearjessa palaamista lähtöruutuun. Eniten olet huolissasi siitä, että vaimollasi oli edellisen lapsen syntymän jälkeen paha synnytyksen jälkeinen masennus. Viimeksi kulunut vuosi on ollut kokemuksesi mukaan teille hyvin onnellinen vaimosi toivuttua, poikien kasvettua ja elämän asetuttua mukavasti aloilleen. Ymmärrän hyvin huolesi siitä muutoksesta, jota mahdollinen kolmas lapsi merkitsisi.
Vaimosi haluaa vielä yhtä lasta, mutta hänen perusteluitaan emme tiedä. Sinun näkökulmastasi vaimo haluaa lasta pakkomielteisesti. Miten hän mahtaisi itse kuvailla ja perustella toivettaan? Emme tiedä sitä, joten alan vähän arvailla. Voisin kuvitella, että hän kokisi mielellään vielä yhden, seesteisemmän vauva-ajan korjaavana kokemuksena edelliselle, masennuksen varjostamalle kaudelle. Ehkä hän ajattelee, että uusi, parempi pikkulapsikausi yhdistäisi koko perhettä. Mietin myös, millaisista perheistä te kumpikin olette itse lähtöisin. Omat kokemukset pienestä tai suuresta sisarusparvesta voivat vaikuttaa mielikuviimme joko niin, että haluamme omille lapsille samanlaisen tai sitten erilaisen perheen kuin itsellämme on ollut.
Kun sanot, ettet halua lastesi elävän köyhyydessä, mietin, onko itselläsi kokemusta siitä, että isossa perheessä on jouduttu taloudellisesti tinkimään paljon esimerkiksi harrastuksista. Tai oletko kokenut, että vanhemmilta ei ole riittänyt aikaa ja huomiota riittävästi jokaiselle lapselle? Tai aivan päin vastoin: ehkä olet kasvanut pienessä, taloudellisesti vakaassa perheessä, jossa jokaiselle on riittänyt aikaa ja kohtuullisesti taloudellisia resursseja, ja haluat huolehtia siitä, että omien lastesi asiat ovat yhtä hyvin. Millaisesta perheestä vaimosi mahtaa olla lähtöisin?
Onko omilla vanhemmillasi ollut mielestäsi riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia myös omien unelmiensa toteuttamiseen? Entä vaimosi vanhemmilla? Miten sinun ajatuksesi kahdesta lapsesta on muotoutunut? Kerrot, että olet jo kauan ajatellut sitä sopivana lapsilukuna. Entä miten vaimosi ajatus hyvästä lapsiluvusta on muotoutunut?
Voisi olla kiinnostavaa laajentaa lapsilukua koskevaa keskustelua teidän kummankin elämänhistoriaan ja malleihin, joita olette kotoanne saaneet. Mitä oman lapsuudenkotinne arvoista ja elämäntavoista haluatte tuoda omaan perheeseenne, mitä taas haluatte muuttaa omalla kohdallanne? Mitä hyvä elämä on teille yksilöinä, parina ja perheenä? Jos pysytte kaksilapsisena perheenä, miten vaimosi voisi kokea itsensä onnelliseksi ja tyytyväiseksi naiseksi, puolisoksi ja äidiksi? Jos taas päädytte kolmanteen lapseen, mikä motivoisi sinua miehenä, isänä ja puolisona tällaiseen valintaan?
On kyse loppuelämään vaikuttavasta valinnasta, joten ymmärrän, että kummankin on vaikeata luopua omasta toiveestaan. Luultavasti kumpikaan valinta sinänsä ei dramaattisesti ratkaise mahdollisuuksianne hyvään ja turvattuun elämään. Olennaista on se, että voisitte löytää yhteisymmärryksen, niin että kumpikaan ei koe joutuvansa pakosta alistumaan toisen tahtoon. Suosittelen lämpimästi ulkopuolista keskusteluapua, jotta saisitte tilaa ja virikkeitä keskustelulle.
Ennen kaikkea vaalikaa sitä hyvää ja toimivaa, jota olette löytäneet suhteeseenne masennuksen jälkeisenä onnellisena aikana. Millä keinoilla pidätte onnea yllä, vaikka olettekin lapsiasiasta nyt eri mieltä?
Iloa ja rentoutta perheeseenne! Päivi, perheneuvoja
KYSYMYS: Olemme olleet naimisissa 23 vuotta, nyt mieheni ilmoitti, että ei jaksa enää, että ei saa tarpeeksi hellyyttä/seksiä. Ei ole myöntänyt, että olisi joku toinen. Myönnän, että minussa on vika, oikeastaan koko yhdessä oloajan jotenkin seksi ei ollut niin tärkeä asia minulle, muu läheisyys kyllä. Olen myös jotenkin kosketusarka ja mieheni tietää sen kyllä. Meillä on kaksi lasta, nyt jo täysi-ikäisiä. Odotamme aikaa avioliittoneuvojalle. Rakastan miestäni yli kaiken, joten onkohan tässä mitään enää tehtävissä.
Surullinen, 49
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Miehesi on ilmoittanut, ettei jaksa enää, koska ei saa suhteessanne tarpeeksi hellyyttä ja seksiä. Seksin puute on johtunut mielestäsi sinusta eli halujesi vähyydestä ja kosketusarkuudesta. Kerrot rakastavasi miestäsi yli kaiken ja mietit onko mitään tehtävissä.
Ensimmäisenä tulee mieleen, että varmasti jotain on tehtävissä jos rakkautta riittää! Hienoa, että olette varanneet ajan avioliittoneuvojalle. Tämä tekee minun työni kysymykseesi vastaajana helpommaksi, koska olisin suositellut juuri avun hakemista tilanteeseen. Olette jo varmaan pariterapiassa, mutta kirjoitan tähän nyt muutamia ajatuksia sinulle ja muille vastaavassa tilanteessa oleville.
Hyvin usein parit tulevat pariterapiaan liian myöhään eli silloin kun toinen on miettinyt ehkä pitkäänkin eroa. Hedelmällistä olisi ollut, että miehesi olisi kertonut tuskastaan läheisyyden ja seksin puutteen vuoksi paljon aikaisemmin. Näin asia olisi joko omin avuin tai ammattiauttajan avulla voinut helpottua paljon ennen miehesi näin suurta turhautumista.
Kosketusherkkyys on haastetta tuova asia seksielämän kannalta. Mietin mitä kosketusherkkyys tarkoittaa sinun kohdallasi ja miten olet ratkaissut sen kanssa elämisen. Keskustelun avulla asiaa tutkien löytyy varmasti tapoja olla lähellä ja kosketuksessa niin, että se on sinulle miellyttävää. Vaikka erityistä herkkyyttä kosketukselle ei olisikaan, ihmiset ovat erilaisia siinä, minkälainen kosketus missäkin paikassa tuntuu hyvältä. Intiimeissä tilanteissa väkisinkin toista joutuu auttamaan kertomalla siitä, mikä tuntuu miellyttävältä ja mikä ei. Tyydyttävä seksielämä vaatii puhumista, emme pysty ainoastaan vaistonvaraisesti tuntemaan kaikki kumppania miellyttäviä tapoja tuottaa nautintoa.
Kun sanot, että seksi ei ole ollut sinulle tärkeää, on hyvä miettiä miksi ei. Saatko tyydytyksen eli orgasmin seksin aikana? Oletko uskaltanut kertoa miehellesi, mikä sinua kiihottaa ja millaisesta seksistä pidät? Usein pariterapiassa törmää siihen, että seksistä ja siihen liittyvistä toiveista ei juurikaan puhuta. Liittyykö miehesi haluamaan seksiin sinun näkökulmastasi jotain vastenmielistä? Miten sinut olet vartalosi suhteen? Näitä ja paljon muuta teillä on mahdollisuus selvittää ammattiauttajan kanssa!
KYSYMYS: Kuvaisin itse parhaani mukaan tilannettani seuraavanlaisesti: Aina parisuhteemme alusta alkaen (4 vuotta sitten) on vaimoni ollut paljon tukea ja huomiota tarvitseva ihminen. Hän on saanut voimakkaan uskonnollisen kasvatuksen yh-äidiltään, joka taas on elänyt täysin miten huvittaa ja ollutkin esim. irtosuhteissa enemmän kuin kukaan tuntemani ihminen. Lyhyesti sanottuna vaimoni kasvatusta leimaa epäjohdonmukaisuus ja useat, toistuvat turvattomuuden tunteet sekä lapsuuden puuttuminen siinä mielessä, että hän on joutunut ottamaan aivan liikaa vastuuta jo alle kouluikäisenä ja esim. toimimaan äidilleen terapeuttina mm. hänen miesongelmistaan.
Tällainen luonnollisesti jättää jälkensä. Nyt tilanne on se, että hän on reilu 6kk käynyt psykologilla ja suunnilleen vastaavan ajan alkanut käyttämään minua kohtaan henkistä väkivaltaa. Hän haukkuu ja pilkkaa minua riitatilanteissa (jotka saattavat syntyä äärimmäisen pienistä, itselleni täysin ennalta arvaamattomista asioista. Pahimmillaan kirjaimellisesti tyhjästä), hajottaa tavaroita, vahingoittaa itseään ja jatkuvasti puhuu eroamisesta (koska minä en kuulemma kestä hänen käytöstään. Vaimollani on myös tapana tietää mitä muut ajattelevat, tarkoittavat sanoillaan/eleillään, mitä he tarvitsevat jne.) Haluaisin kovasti pariterapiaan, ja yritänkin paraikaa sellaiseen meitä saada.
Kirjoitelmasta saa ehkä hieman yksipuolisen kuvan, mutta rehellisesti asiaa mietittyäni tämä kuvaa suhteemme nykytilaa. Sanon toki itsekin toisinaan asioita joita en tarkoita/sanon asiat epäselvästi, mutta koskaan en vaimoni pilkkaa tai hauku tai muullakaan tavoin yritä loukata häntä. Riitatilanteet yritän aina selvittää niin pian kuin mahdollista, enkä valitse käyttäytyä pitämällä tuntikausien tai pidempää mykkäkoulua.
Olen yrittänyt parhaani olla kuunteleva, tukeva, auttava, rakastava, hellä ja kaikin puolin niin hyvä aviomies kun vain suinkin pystyn. Koen usein neuvottomuutta/avuttomuutta. Mitä voin tehdä, kun vaimoni suuttuu mitättömänkin pienestä asiasta, ja kohtelee minua kylmästi ja etäisesti vaikka pyytäisiin anteeksi? Annan itsekin hänelle anteeksi jopa henkisen väkivallan käytön, enkö itse ole oikeutettu samaan? Kaikki apu on kovasti tervetullutta, ja erityisesti vinkit halvasta/ilmaisesta pariterapiasta ovat tarpeen, emme kumpikaan opiskelijoina tienaa paljoakaan.
VASTAUS: Kiitos koskettavasta viestistäsi! Kirjoitat rankasta parisuhdetilanteesta varsin kauniisti ja puolisoasi ymmärtävästi. Kirjoitat, että olet yrittänyt parhaasi olla kuunteleva, tukeva, auttava, rakastava ja hellä aviomies. Pidä kiinni näistä hienoista ja arvokkaista ominaisuuksistasi! Toivottavasti puolisosi osaa arvostaa näitä piirteitä. Mielestäni myös sinä ansaitset tulla rakastetuksi ja hyvin kohdelluksi!
En halua ottaa tässä vastauksessani sen enempää kantaa vaimosi psyykkiseen tilaan, sillä en ole kuullut hänen omaa tarinaansa. On hyvä, että hänellä on psykologikontakti, sillä kuvauksesi perusteella hän tarvitsee apua.
Sen sijaan haluan ottaa kantaa siihen, ettei kenenkään pidä joutua henkisen väkivallan kohteeksi! Henkistä väkivaltaa on monenlaista. Se voi olla toisen tahallista loukkaamista, arvostelua, murjottamista, huomiotta jättämistä, töykeyttä, huutamista, raivoamista, epäilemistä, syyttämistä, nolaamista, häiritsemistä, pelottelua, uhkailua, kiristämistä, alistamista, liikkumisen / ihmissuhteiden / rahankäytön kontrollointia ja / tai rajoittamista... Jatkuessaan pidempään henkisen väkivallan kohde saattaa vähitellen uhriutua eli sopeutua omaan kohtaloonsa ja ehkä alkaa virheellisesti ajattelemaan ansaitsevansa saamansa kohtelun.
Yleensä niin henkisellä kuin fyysiselläkin väkivallalla on taipumus raaistua ajan myötä, ellei väkivallan kierrettä saada katkaistua. Väkivalta kun loppuu harvoin itsestään ellei siihen puututa tarpeeksi jämerästi. On tärkeää, että väkivallan käyttäjä ottaa vastuun omasta käyttäytymisestään ja haluaa aidosti muuttua. Mietit, että kun annat vaimollesi anteeksi henkisen väkivallan käytön, niin etkö ole itse oikeutettu samaan...? Sanotaan, että "silmä silmästä ja hammas hampaasta", mutta itse en suosittele tätä tietä. Väkivalta kun ei vähene sitä lisäämällä vaan sitä rajoittamalla. Kostaminen ei ratkaise mitään vaan yleensä vain pahentaa tilannetta. Sen sijaan suosittelen, ettet enää suostu huonoon kohteluun!
On hienoa, että olet lähtenyt hakemaan apua Suhdeklinikan kautta! Se kertoo sinun halustasi muuttaa nykyistä tilannetta ja löytää siihen uusia ratkaisuja. Kysyt mahdollisuutta pariterapiaan. Maksutonta ja luottamuksellista terapeuttista apua voitte saada alueenne Perheasiain neuvottelukeskuksesta. Älä jää odottamaan parempaa huomista vaan hae terapeuttista apua jo tänään!
KYSYMYS: Mies jäi kiinni pettämisestä jota oli jatkunut kuukausia. Hän alkoi seurustelemaan naisen kanssa vaikka lupasi minulle että selvitämme asiamme ensin. Olimme olleet silloin yhdessä lähes 17-vuotta ja meillä on yhteisiä lapsia. Mies muuttui täysin. Hän ei pitänyt enää asioista mistä ennen piti ja omat lapsetkaan ei kiinnostaneet. Ei edes silloin kun tämä uusi nainen ja hänen mies tekivät meistä peräättömiä lastensuojeluilmoituksia ja saimme tappouhkauksia. Minulle soitti vielä toinenkin nainen ketä kertoi olleensa mieheni kanssa ja että hän pyörittää kolmea naista. Mieheni seurusteli muutaman kuukauden naisen kanssa mutta asui minun kanssa vielä. Samalla hän mietti palaisiko kuitenkin takaisin meidän kanssa. Tätä vaihetta kesti kauan ja se oli tuskallista. Lopulta mies valitsi meidät mutta jäi taas muutaman kuukauden päästä kiinni että oli tekemisissä edelleen naisen kanssa.
Olemme edelleen yhdessä mutta emme puhu mitään tapahtuneesta emmekä suhteemme jatkosta. Mies ei tiedä miksi niin toimi eikä osaa antaa mitään selitystä tapahtuneelle. Emme puhu muuta kuin arkisista asioista ja se vaivaa minua. Itse mietin naimisiin menoa tai haluanko vielä lapsia ym mutta mies ei osaa sanoa mitään. En pysty käsittelemään tapahtunutta kenenkään kanssa tai puhumaan haaveistani tai toiveistani en edes peloistani. Mies aina lupaa että alamme puhumaan mutta niin ei ikinä käy. Olen väsynyt rikottuihin lupauksiin ja valheisiin. En usko että hän muuttuu ja pelkään koska kaikki toistuu. Kannattaako olla miehen kanssa joka ei osaa puhua eikä edes yritä helpottaa oloani tai halua miettiä tulevaisuuttamme. Mies on ennekin valehdellut minulle monista asioista ihan suhteen alusta asti. Tuntuu etten pääse eteenpäin eikä mies halua edes nähdä vaivaa asian eteen. Emme edes tee mitään yhdessä. Minua vaivaa myös se etten pysty luottamaan häneen. Enkö vaan uskalla päästää hänestä irti vaikka pitäisi.
Surullinen äiti, 33
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Minäkin tulin surulliseksi lukiessani sitä. Miehesi on kohdellut sinua kurjasti ja olet joutunut kokemaan todella ikäviä asioita.
Teillä on takana pitkä pätkä parisuhdetta ja lapsiperhe-elämää. Kerrot, että miehesi on muuttunut täysin. Oletan, että olette olleet yhdessä ihan nuoresta asti. Voisiko kyse olla elämättömän elämän velkomisesta nyt tässä vaiheessa? Oli miten tahansa, mikään ei tietenkään oikeuta valehtelua ja pettämistä.
Olet nyt väsynyt valehteluun ja rikottuihin lupauksiin asioiden selvittämisestä puhumalla. Pohdit, kannattaako olla miehen kanssa, joka ei halua miettiä yhteistä tulevaisuutta. Toisaalta teillä on pitkä parisuhde ja lapsia. Kysymykseesi voit vastata vain sinä itse. Sen voi sinulle kyllä sanoa, että naimisiin menoa ja lapsien hankintaa ei tässä vaiheessa kannata ajatella. Ne sitoisivat sinut vain entistä tiukemmin mieheen, johon et pysty luottamaan.
Viestisi viimeinen lause on tärkeä. Mietit, etkö vain uskalla päästää miehestäsi irti, vaikka pitäisi. Lauseen loppuosa kertoo, että tiedät jo, mitä sinun kannattaisi tehdä. Alkuosa kertoo pelosta. Mieti, mitä pelkäät. Yksin jäämistä? Pärjäämistä? Muiden suhtautumista? Sitä, että katuisit? Pelkosi ovat hyvin ymmärrettäviä. Muista silti, kun näitä mietit, että pelko ei ole koskaan hyvä syy olla parisuhteessa.
Kun puhuminen kotona kahden kesken ei onnistu, kannattaa hakea apua parisuhdeasioiden ammattilaisilta. Maksutonta apua voi tiedustella lähimmästä Perheasiain neuvottelukeskuksesta, oman kunnan perheneuvolasta tai neuvolan kautta. Olisi tosi tärkeää, että oppisitte yhdessä selvittämään asioitanne puhumalla. Käsittelemättöminä kriisit kerryttävät tunnetaakkaa, joka kulkee mukananne aina. Puhumisen opettelu ja asioiden selvittely on tärkeää myös lastenne kannalta. He ovat joutuneet elämään näiden parisuhdekiemuroiden keskellä ja ne ovat varmasti vaikuttaneet myös heihin. Sinun oman jaksamisesi kannalta olisi hyvä, että pääsisit myös itse puhumaan tuntojasi jollekin ja käsittelemään kaikkea, mitä olet kokenut.
KYSYMYS: Epätietoinen 40v avautuisi sellaisella että, olemme kumppanini kanssa olleet 7v yhdessä, arki on ollut rankkaa, lapsia on ollut 4 , 10-18v. Nyt kk takaperin kumppani ilm että haluaa eron. Ei puheita ei selityksiä. Hän oli täynnä vihaa kun koitin avata keskustelua että eikö asioille aina ole tehtävissä jotain. Hän vaan halusi että lähden hetimiten, no tästä ei nyt niin äkkiä lähdetä. Ja lastenkin takia on turha hosua. Olen miettinyt paljon asioita ja ollut itsekseni, tajunnut omia "virheitäni" ja suhteen käänteitä. Hänelle olen ne kertonut. Nyt olen aika jaloillani, haluan silti suhteemme jatkuvan koska siinä on niin paljon hyvää. Toinen on ilmaissut halunsa tulla lähelle mutta on sitä mieltä että ei ole järkevää kiusata. Tein sitten selväksi että olen nyt sitten asuntoa etsimässä ja voimmeko siihen asti kun sen saan niin koittaa selvitä tästä arjesta. Lastenkin takia. Rakastan häntä enkä halua hänelle mitään ongelmia arkeen. Niin sitten hän ei enää vastaakkaan minulle mitään. Kysyin että kai ymmärrät että minä en sitten muuton jälkeen tässä tietenkään näitä arki asioita ole jakamassa. Niin täysi hiljaisuus. Olen valmis tekemään mitä vain tämän suhteen eteen. Mutta kun en tiedä enään mitä toinen ajattelee...
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Mikäli ymmärrän oikein, olet elänyt uusperhekuviossa miehesi ja neljän lapsen kanssa. Miehesi on yllätykseksesi ilmoittanut halustaan erota kertomatta syytä ja haluamatta keskustella asiasta. Hän haluaa, että lähdet kotoa pikimmiten lastesi kanssa. Kerrot rakastavasi häntä ja olet valmis tekemään kaikkesi tämän suhteen eteen. Olet kertonut hänelle halustasi yrittää ja myös myöntänyt tehneesi virheitä. Hän pysyy vaitonaisena etkä tiedä mitä hän ajattelee.
Miehesi käytös tuntuu sinusta varmasti käsittämättömältä. Ero on iso asia ja sinulle on tärkeää saada tietää miksi miehesi haluaa eroa. Kuten olet kokenut, uusperhe-elämä on usein haastavaa. Ilmeisesti kertomastasi rankkuudesta huolimatta olette saaneet arjen toimimaan, koska näet suhteen jatkumisen myös lasten kannalta parhaaksi. Ilmeisesti koet, ettei miehesi jollain tavalla pärjää arjessa yksin lasten kanssa, koska mietit arjen sujumista eron jälkeen.
Mieleeni tulee tarkentavia kysymyksiä. Mitähän muuta kuin toimivaa arkea hän jäisi vaille, jos suhteenne päättyy? Kerrot hänen tällä hetkellä hänen ilmaisseen halunsa tulla lähelle, mutta hän ei halua kiusata. En tiedä tarkoitatko seksiä vai muuta läheisyyttä. Ja mitä kiusaaminen mahtaa tarkoittaa. Lähtisiköhän hän avaamaan sinulle tätä lausetta, jos sinäkään et saa kiinni siitä? Mietin myös millaisia tunteita hän on tuntenut sinua kohtaan viime aikoina ennen ilmoitustaan, vai onko hän silloinkin ollut puhumaton? Voisiko hänellä olla toinen suhde? Yllättävät käänteet usein viittaavat kolmanteen osapuoleen. Tai voisiko hänellä olla jotain henkilökohtaista kriisiä, ahdistusta tai masennusta muuhun kuin parisuhteeseenne liittyen? Yksi vaihtoehto on, että hänelle vain tullut mitta täyteen pitkään jatkuneiden ongelmien myötä. Joskus siitä saa jonkinlaista ennakkovaroitusta ja joskus tilanne tulee eteen täysin yllättäen juuri ns. ”puhumattomien” osapuolten kanssa.
Tilanne on kovin turhauttava kannaltasi. Tarvitset keskustelua asiasta, mutta jos toinen ei siihen suostu, mietin voitko tehdä asialle mitään. Jos asunto on miehesi, sinun ennen pitkää sieltä lähdettävä. Lasten ja sinun kannaltasi olisi hedelmällistä hoitaa mahdollinen ero asiallisesti eikä sitä oikein voi tehdä ilman keskustelua. Mikähän saisi hänet avautumaan? Voisiko ystävällissävyinen kirje, ystävän käyttäminen ”selvitysmiehenä” tms. toimia? Parikeskustelut ammattiauttajalla olisivat varmasti hyödyllisiä, jos miehesi olisi niihin suostuvainen. Erokriisiin voi hakea apua myös yksin esim. kirkon perheneuvonnasta.
Jaksamisia ja hyviä keskusteluja tai rohkeita siirtoja toivoen
KYSYMYS: Olen nuori nainen, jolla ei ole kovinkaan paljon kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta, mikä hävettää minua. neitsyydenkin menetin melko myöhään. Lähiaikoina viestittelin kiinnostumismielessä yhden miehen kanssa muun, mikä ei kuitenkaan johtanut mihinkään. Kerroin tästä ystävälleni, mutta liioittelin tarinaa. Liioittelin, koska pelkäsin mitä hän ajattelee minusta, jos kerron totuuden. En kehdannut myöntää mitä oikeasti tapahtui, sillä häpeän kokemattomuuttani. Nyt kuitenkin hävettää todella paljon. Haluaisin kertoa ystävälleni totuuden, mutta pelkään sitä miten hän reagoi sen kuullessaan. En haluaisin tietenkään jäädä kiinni valehtelusta, vaikka kyseessä ei olekaan mikään kovin suuri asia. Minulla on kuitenkin todella suuret omatunnontuskat asiasta. Olen vasta hiljattain tajunnut, ettei minun tarvitse esittää mitään ystävälleni.
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Kerrot häpeän tunteistasi, joita koet kokemattomuudestasi vastakkaisen sukupuolen kanssa. Tunnet omantunnontuskia siitä, että tämän häpeän vuoksi olet liioitellut ystävällesi tarinaa viestittelystäsi miehen kanssa. Tällä hetkellä olet ymmärtänyt, että sinun ei tarvitse esittää mitään ystävällesi.
Häpeä on suuri ja raskas, mutta kuitenkin hyvin luonnollinen ja tavallinen tunne. Me kaikki tunnemme häpeää jostakin. Myös ne ihmiset, jotka tuntuvat häpeämättömiltä. Hienoa, että olet motivoinut pohtimaan omaa häpeän tunnettasi ja sen tuomia vaikeuksia suhteessa muihin.
Työkokemukseni ja lukemieni tutkimusten valossa ei ole ollenkaan kummallista, että nuoret aikuiset ja vähän vanhemmatkin aikuiset ovat kokemattomia parisuhteessa ja seksielämässä. Et kerro ikääsi, mutta ilmeisesti vertaat itseäsi johonkin keskiarvoon tai ystäviesi kokemuksiin. Ajattelen, että ihminen on valmis parisuhteeseen silloin kun aika on hänelle oikea. Vaikka olisi valmis, ei sitä kiinnostavaa ja oikealta tuntuvaa ihmistä aina tule vastaan. Onneksi parisuhdetta ja seksielämää ehtii opetella missä iässä tahansa.
Lyhyestä kirjoituksestasi minulle tulee mieleen kysymyksiä. Mihin muihin asioihin liittyen tunnet häpeää? Mihin liität häpeän tunteesi, mistä ajattelet sen johtuvan? Jos olisit vastaanotollani, kysyisin sinulta lapsuudestasi, suhteestasi vanhempiin, vastakkaiseen sukupuoleen yleensä, ystäviisi ja ympäröivään maailmaan. Pikaohjeeksi suosittelen sinulle uskoutumista ystävällesi. Vaikka kynnys olisi iso, asian kertominen varmasti helpottaa sinua. Ystävät yleensä ymmärtävät ja antavat tukea. Jos haluat miettiä häpeän tunnettasi perinpohjaisesti, voisit varata ajan joltain ammattiauttajalta. Esimerkiksi opiskelu- tai työterveydenhuollosta esimerkiksi voisit saada apua tai ainakin vinkkejä oikean paikan löytämiseksi.
Tilanteen helpottumista ja hyvää jatkoa sinulle toivoen
KYSYMYS: Kysyisin miten tulisi menetellä suhteeni kun minusta tuntuu,että toisen osapuolen tunteet kohtaani ovat hiipuneet?
Taustatietoja suhteestamme; Tapasimme netissä pelisivuston kautta. Seurustelimme reilut puolitoista vuotta ja sitten tein elämäni suurimman virheen lopettaessani suhteemme toisen henkilön takia. Tämä suhde kesti 5v. ja sitten aikaisemmin niin hyvä suhde sau uuden alun. Pyysin häneltä anteeksi tekemääni virhettä jonka hän antoi minulle anteeksi. Ensimmäinen vuosi meni ihan hyvin mutta kesällä 2015 kaikki muuttui. Hän on kertonut syyksi työpaineet, mutta epäilen asiassa olevan jotain muutakin ,sillä uudelleen alkaneesta seurustelustamme ei tiedä kuin hönen lspsensa ja paras ystävänsä. Onko tästä asiasta mahdollista ottaa yhteyttä johonkin ja miten?
VASTAUS: Kerrot viestissäsi, että sinusta tuntuu, että kumppanisi tunteet sinua kohtaan ovat hiipuneet. Jos ymmärsin viestisi oikein, niin muutos hänen suhtautumisessa sinuun/suhteeseenne alkoi jo yli kaksi vuotta sitten. Kerrot hänen sanoneen muutoksen syyksi työpaineet, mutta itse ajattelet, että kyse on mahdollisesti muustakin.
Olet todennäköisesti yrittänyt ottaa asiaa puheeksi hänen kanssaan, sillä se lienee ensimmäinen tapa selvittää asiaa. Yleensä paras tapa selvitellä parisuhteeseen liittyviä epävarmuuksia tai pettymyksiä on ottaa asia puheeksi mahdollisimman suoraan ja syyttämättä. Voit myös kertoa omia havaintojasi suhteestanne ja kuvata sitä, mitä ne sinussa herättävät. Tässäkin tapauksessa parasta on puhua rohkeasti omista epävarmuuksista sekä peloista ja mitä ne sinulle merkitsevät. Sanot, että suhteestanne eivät tiedä muut kuin kumppanisi lapsi ja ystävä. Se tuntuu kieltämättä erikoiselta sillä suhteenne on jatkunut jo useamman vuoden. On tärkeää miettiä omalta osaltaan millaisen parisuhteen haluaa ja mihin on valmis sopeutumaan. Yleensä ei ole hyvä pitkän aikaa sopeutua olosuhteisiin, jotka ovat toisen asettamia mutta jotka itsestä tuntuvat epätyydyttäviltä.
Lyhyen viestisi perusteella en lähde tässä arvailemaan mistä kaikesta on kysymys sillä taustalla voi olla mitä tahansa. Koska koet, että asiat välillänne eivät mielestäsi ole hyvin ja luottamus suhteeseenne sekä riittävä tunneyhteys väliltänne puuttuu, olisi varmaankin tärkeää odottamisen sijaa tarttua asiaan ja lähteä selvittämään asiaa. Kysytkin mihin asiasta voi ottaa yhteyttä. Koska en viestisi perusteella tiedä asuinpaikkaasi, niin yleisellä tasolla voisin sanoa, että monilla paikkakunnilla on Kirkon perheasian neuvottelukeskuksia, joihin voi hakeutua joko yksin tai puolison kanssa saamaan keskusteluapua parisuhteen tilanteisiin. Yhteystiedot löytyvät netistä. Asiakkaiden ei tarvitse kuulua kirkkoon. Tarjolla on myös yksityisiä, maksulisia pariterapiapalveluja, joita löytyy netistä tai esimerkiksi pariterapia.fi -sivuilta. Yksityiselle hakeutumisessa on tärkeää varmistaa, että kyseessä on Valviran hyväksymä virallisesti pätevä psykoterapeutti.
