KYSYMYS: Olemme seurustelleet ja asuneet yhdessä noin viitisen vuotta, ja meillä on kolme vuotias lapsi. Tämä kaikki silloin tapahtui kovin äkkiä, lapsi ja yhteen muutto, ettei sitä edes silloin kerennyt onnen tiellä kauhistella. Nyt kuitenkin kun perheessä itse odotan pelaavamme yhteen, huomaan miehen olevan enemmän "yksilöpelaaja". Vauva aikana mies ei paljoa osallistunut yhteiseen arkeen, vaan omat menot olivat tärkeitä. Nykyään mies kokee lapsen ja hänen välisen suhteensa kehittyneen ja ovat ihan eritavalla vuorovaikutuksessa keskenään. Mies on siis hyvä isä kuitenkin.
"Ongelmana" meillä on, ettei mies paljoa viihdy kotona. Hänellä on paljon harrastuksia, jotka tottakai kuuluukin olla. Mutta näiden harrastusten välissä on vaikka minkälaista kaljottelua, parilla käymistä kapakassa. Hän ei useinkaan pysähdy ja vain ole meidän kanssa. Vaikka itsellänikin on harrastuksia, on ykkösenä minulle perhe. Tuntuu välillä, että miehelle tärkeintä on kaikki muu kuin me. Kaipaan, että toinen on vieressä tässä arjessa, yhteisiä iltoja perheenä, joita meillä ei ole ollut kuukauden sisällä kuin vain pari.
Olen tästä puhunut moneen otteeseen, mies lupaa aina osoittaa kiinnostuksensa, mutta sitten se taas unohtuu. Itselläni oli rikkonainen lapsuus, ja tunnen olevani hyvin pettynyt itseeni, jos en onnistu antamaan omalle lapselleni ehjää hyvää perhettä. Huomaan tämän kaiken vaikuttavan omaan hyvinvointiini, koska kotityötkin tuppaavat jäädä minulle muunmuassa. Lisäksi iso riidan aihe on raha, koska itse olen opiskelija, ymmärrän miestä ärsyttävän etten pysty rahoittamaan elämistämme. Mies ei taas osaa opiskelijani tulevaisuuden investointina, vaan hän haluaisi kaiken nyt. Mitä enemmän tutustun ensinnäkin itseeni, sitä useammin huomaan tulevani siihen lopputulokseen, että olemme todella erilaisia mieheni kanssa. Meillä on erilaiset arvot, eikä me juuri puhuta, koska mies ei "vaan osaa".
Välillä tuntuu, että miksei tässä voisi näinkin kulkea, mutta pelkään että lapsi aistii jotakin, vaikkei meillä niin kovasti riidelläkään. Tavallaan pystyisin olla yhdessä vain lapsen takia. Mutta toisinaan kaipaan niin kovasti sitä, että joku huomioisi ja näkisi minutkin muunakin kuin äitinä tai kaverina.
Kaikkein eniten haluan toimia lapsen parhaaksi, ja en tiedä mikä se tässä tilanteessa olisi.
VASTAUS: Esititpä vaikean kysymyksen. Siihen ei ole ihan yksiselitteistä vastausta. Kenties ratkaisevaa vastauksen kannalta on se, kuinka huonosti sinä voit. Jos voit hyvin huonosti, on syytä miettiä tarkkaan, pystytkö tarjoamaan lapsellesi sellaista vanhemmuutta, mikä on hänelle parhaaksi. Jos taas voit enimmäkseen ihan kohtalaisen hyvin, voi molempien vanhempien kanssa yhdessä eläminen olla lapsen kannalta paras vaihtoehto. Mainitsit kuitenkin, että miehesi on hyvä isä.
Paras vaihtoehto tietenkin olisi se, että suhteenne kehittyisi niin, että voisit olla siinä tyytyväisempi. Sekään ei ole aivan mahdotonta. Miehille tuntuu nykyaikana aika usein käyvän niin, että nuoruuden kaveriporukoissa hengailuvaihe jatkuu vielä jonkin aikaa sen jälkeen, kun perhe on perustettu. Perheen isän asemaan kasvetaan jotenkin vähän jälkijunassa. Aika monella tapahtuu kuitenkin aivan itsestään kehitystä siihen suuntaan, että perheestä tulee aikaa myöten tärkeämpi.
Hyvin tärkeä kysymys on se, miten motivoitunut miehesi on pitämään perheenne kasassa. Yllättävän usein käy niin, että mies kuluttaa huomattavasti aikaa työn, harrastusten ja kavereiden parissa, mutta kun nainen kyllästyneenä tilanteeseen ilmoittaa olevansa lähdössä, mies onkin sitä mieltä, että nainen on hänelle tärkeintä elämässä, eikä hän missään tapauksessa halua eroa. Tämä saattaa olla tilanne myös sinun miehesi kohdalla, koska hän on kuitenkin koittanut tulla vastaa, kun olet puhunut hänelle. On hämmästyttävää, miten usein nämä miehet sanovat eron uhatessa, että sinun olisi pitänyt puhua asiasta. Vaimo toteaa puhuneensa siitä vuosia, mihin mies vastaa, että ei hän ole ymmärtänyt, että vaimo on niin tosissaan. Mies on luullut, että kysymys on ollut vain joistain lievistä ja ohimenevistä harmituksista. Eli jos onnistut puhumaan asiasta miehellesi siinä sävyssä, että hän todella tajuaa sinun olevan tosissaan, voi olla toivoa edistyksestä. On tietysti pidettävä huolta siitä, että yhteinen aika ei vähän ajan päästä pääse taas unohtumaan. Onnellisinta olisi tietysti, jos löytäisitte sellaista yhteistä tekemistä, joista molemmat pidätte. Kokemukseni mukaan ne ovat yleisimmin sarjojen tai elokuvien katselu yhdessä, kävelyllä käyminen tai erityisesti viikonloppuisin pieni yhteinen herkuttelu.
Miehesi oli todennut, ettei vain osaa keskustella. Tämä ei todennäköisesti pidä paikkaansa. Ainakin täällä perheneuvojan vastaanotolla käy tuon tuostakin niin, että mies, joka on väittänyt ettei osaa keskustella, osaakin oikein hyvin. Hän saattaa kuvitella sinun kaipaavan jotain vallan erikoista keskustelun tasoa, ja arvelee, ettei osa sitä, koska ei ole sellaiseen tottunut. Näitä pelkoja voit koittaa hälventää, ja toisaalta voit perustella hänelle, että parisuhteessa on pakko opetella jonkin verran puhumaan, koska on asioita, jotka eivät kerta kaikkiaan puhumatta selviä.
Sinun on tehtävä selväksi miehellesi, ettet voi hyvin, ja muutoksen on tapahduttava, ja sen on oltava pysyvä. Jos sekään ei tunnu auttavan, voit uhata häntä pariterapiaan joutumisella. Se usein säikäyttää miehet pahanpäiväsesti, ja kenties saa hänet ymmärtämään että olet tosissasi. Jos sekään ei auta, kerro eroaikeistasi hyvissä ajoin, äläkä vasta sitten kun olet tehnyt lopullisen päätöksen. Se on ennen kaikkea reilua häntä kohtaan, ja toisaalta voi olla se äärimmäinen keino sada mies heräämään.
Ystävällisin terveisin
Perheneuvoja Tero
