Suhdeklinikka

KYSYMYS: Olen seurustellut ja ollut aikaisemmin kahdesti avoliitossa. Ensimmäinen ns. "teinirakkaus" päättyi 1 vuoden yhteisasumisen jälkeen. Suurin syy eroon oli puolison uskottomuus. Toinen avoliitto päättyi puolison alkoholin käytön ja muiden miesten perässä juoksemiseen.. Mainittakoon että molemmat suhteet kestivät monta vuotta, ja suhteiden välissä olin myös pari vuotta yksin. Tämän viime suhteen jälkeen olin itsekseni reilu puoli vuotta. Viime ero oli itselleni aika raskas ja se vei aikansa ennen kuin pääsin siitä ylitse. En kuitenkaan helpottanut oloani hakemalla lohtua muualta, vaan päätin heti suhteen loputtua, että työstän itseni kanssa koko eron, ja näin myös tein.

Olen näistä välillä varovaisesti koittanut vihjailla, mutta en haluaisi koko ajan puhua näistä tuntemuksista hänelle. Pelkään että hän pelästyy ja alkaa pohtimaan suhteen toimivuutta. Mitä minun kannattaisi tehdä?

Mies, 24

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Olet tärkeän asian äärellä. Hienoa, että haluat pohtia sitä yhdessä.

Olet aloittanut vakavat parisuhteet jo varsin nuorena. Näin ollen sinulle on kertynyt jo monenlaista kokemusta. Osa niistä on varmasti sinulle hyödyksi, mutta osa myös rasittaa nykyistä suhdettasi.

Elät nuoren aikuisen ikävaihetta, jossa paitsi etsitään elämänkumppania ja mahdollisesti sitoudutaan, myös käydään läpi omaa aikuisen minän etsintää. Huomio suuntautuu jatkuvasti kahtaalle: sisäänpäin itseen ja ulospäin toisiin. Tätä prosessia kuulen myös viestissäsi. Olet erojen jälkeen työstänyt päättyneitä suhteita ja samalla myös olettavasti tutkaillut itseäsi: kuka minä olen ilman tuota toista.

Nyt tässä uudessa suhteessa tunnistat itsessäsi ahdistuneisuutta. Tajuat, että murehtiminen estää sinua nauttimasta siitä hyvästä, mitä teillä on. Vaikka olet käsitellyt eroja niiden tapahduttua, olet nyt taas uudessa kohdassa, jossa aiempien suhteiden peikot ovat hyökänneet kimppuusi. Pahimmillaan ne voivat jopa tuhota uuden suhteesi. Taistelu niitä vastaan sinun on käytävä itse, mielellään jonkun luotettavan keskustelukumppanin kanssa. On tärkeää, että osaat erottaa menneisyyden ja nykyisyyden. Nykyinen tyttöystäväsi on syytön eksiesi tekemisiin. Älä siis anna vanhojen tapahtumien pilata tätä suhdetta.

On hyvä, että olet kertonut kokemuksistasi nykyiselle tyttöystävällesi. Nyt olisi hyvä, että käsittelisit asiaa tästä eteenpäin jonkun suhteenne ulkopuolisen ihmisen kanssa. Niin kuin itsekin sanoit, kyse on luottamuksesta. Sen mukaan, mitä kirjoitit, näkisin, että tässä tilanteessa on enemmänkin kysymys siitä, pystytkö sinä luottamaan tyttöystävääsi kuin siitä, onko hän luottamuksesi arvoinen. Sinun työsi tässä on sen vahvistamista, että voit uskoa olevasi toiselle riittävä ilman että joudut sitä jatkuvasti kyseenalaistamaan. Voitko antaa itsellesi luvan luottaa, vaikka olet tullut petetyksi?

Rakkaus on aina riski. Siihen on heittäydyttävä täysillä tai muuten sillä ei ole mahdollisuuksiakaan toteutua. Ja niin kuin elämässä yleensäkin, lopputulosta emme voi tietää. Aina on mahdollista, että petymme tai tulemme satutetuksi. Mutta jos koko ajan varautuu siihen ja pelkää, ei koskaan voi mitään aitoa ja kestävää saadakaan.

Varo siis itseään toteuttavaa ennustetta. Muista, että se, mihin kiinnität huomiosi, vahvistuu. Enemmän kuin tyttöystäväsi viestien pituuteen, kannustan sinua erityisesti kiinnittämään huomiota kaikkeen siihen hyvään ja suloiseen, mitä hän tekee. Huomioi ne, kiitä ja kerro, miten iloitset niistä ja hänestä. Näin vahvistat sitä hyvää, jota teillä on.

Vielä lopuksi onnittelut tosi hyvältä kuulostavasta suhteesta. Anna itsellesi lupa olla rohkea ja rakastaa. Nauttikaa onnestanne!

Paula, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen seurustellut vajaat kaksi vuotta ja suhteessa on ollut miehen puolelta mustasukkaisuutta alusta asti. Hänen tervehdyksen oli jo alussa 'onko muista miehistä kuulunut..' olin edellisen kesänä eronnut ja tapasin hänet seuraavassa helmikuussa.kirjoittelin paljon seuranhaku palstoilla mutta en tavannut kuitenkaan montaa ihmistä. Olen jättänyt facebookit yms kaikki pois ettei niistä tulisi sanomista..en käy enää missään paitsi töissä. Mutta silti mies epäilee kaikkea ja kaikkia että olen pettänyt häntä. Hän kuulustelee joka päivä minua olenko ollut sen ja sen kanssa..petinkö häntä sinä tai tuona päivänä..Tämä on nykyään ainut puheenaihe meillä..Tätä tapahtuu yöllä ,päivällä, töissä ollessani jopa silloin harvoin kun on seksiä hän saattaa alkaa kyselemään näitä pettämisjuttuja..sitten hän vielä ihmettelee kun en koske häneen ollenkaan.ja niistä harvoistakin kerroista kun kosken tulee vain sanomista ja riitaa..

VASTAUS: Näyttää siltä, että olet joutunut kokemaan hyvin huonoa kohtelua. Sinun olisi hyvä kysyä itseltäsi, onko se mitä nykyisestä suhteestasi saat, sen arvoista. Epäilysten esittäminen sinun lastesi seurassa kuulostaa jo todella sopimattomalta. On hyvin vaikeaa kuvitella, että voit olla mitenkään onnellinen suhteessasi, jos se on sellainen kuin kuvasit. Mustasukkaisuudelle ei pidä alistua, kuten kerroit, että olet luopunut kaikista omista menoistasi. Mustasukkaisuus on asia, jonka kanssa hänen tulee työskennellä, ei sellainen johon sinun pitää alistua.

Mustasukkaisuuden kanssa pärjää, jos mustasukkainen itse ymmärtää, että kyse on hänen ongelmastaan. Silloin siitä voi keskustella, ja sitä voi yrittää ymmärtää. Silloin myös mustasukkainen itse käsittää, että vika ei ole siinä, että toinen olisi epäluotettava, vaan hänen omassa epävarmuudessaan ja mielikuvituksessaan. Näyttää siltä, että kumppanillasi ei tällä hetkellä juuri ole tällaista kykyä nähdä vikaa itsessään.

Kehottaisin että puolustat omaa tilaasi, ja vaadit häntä lopettamaan tuollaisen käytöksen. Mikäli se on hänelle vaikeaa, voitte saada apua hakeutumalla pariterapiaan. Tai sitten hän voisi hakea itselleen ammattiapua. Mikäli mikään ei muutu, ja jatkat tuollaisessa suhteessa, alat todennäköisesti itse ennen pitkää voida todella huonosti.

Ystävällisin terveisin
perheneuvoja Tero

KYSYMYS: Olen viisissäkymmenissä ja mieheni muutaman vuoden vanhempi. Naimisissa olemme olleet lähes kolmekymmentä vuotta.

Onko tässä enää mitään toivoa?

Miten selvitä yrityskeskeisessä liitossa?, 47

VASTAUS: Kerrot avoimesti pitkästä liitostasi. Jo suhteen alusta asti siinä on ollut mukana ”kolmas”, nimittäin miehesi yritys. Se on vienyt hänen aikansa ja voimansa, myös sinä olet ollut siinä mukana. Myöhemmin mukaan on tullut muitakin kolmansia, niin sinun kuin miehesi puolelta.

Tietenkin on luonnollista, että elämässä on muutakin kuin parisuhde. Suhteen alussa tosin tuntuu, että maailmaan mahtuu vain me kaksi. Niin pitääkin olla, sen pohjalle voi sitten rakentua kestävä suhde, joka kestää suhteen ”kolmannet”. Parisuhteen hyvinvoinnin kannalta suhteen pitäisi kuitenkin olla ykkönen: se ei voi kehittyä, ellei sille anna aikaa ja mahdollisuutta. Jos mikä tahansa muu – työ, raha, harrastus, toinen ihmissuhde – menee parisuhteen edelle, se on se ”kolmas”, joka alkaa nakertaa suhdetta. Suhde alkaa vuotaa, siihen pääsee yhä helpommin mukaan muitakin kolmansia osapuolia.

Kerrot, että sinulla ja miehelläsi on erilaiset seksuaaliset tarpeet. Sinä haluaisit seksiä huomattavasti useammin kuin puolisosi. Monissa parisuhteissa haasteena onkin seksuaalisen halukkuuden epätasapaino: toinen haluaa enemmän kun toinen. Jokainen pari joutuu etsimään molempia riittävästi tyydyttävää ratkaisua tähän tilanteeseen. Ratkaisuja on yhtä monta kuin pariakin – tähän kysymykseen ei ole yhtä oikeaa vastausta.

Teidän ratkaisunne on ollut se, mitä kuvaat kirjeessäsi. Mitä ajattelet; oletteko ajautuneet siihen vai onko se riittävästi yhdessä keskusteltu ja päätetty? Onko tilanteenne sellainen, jonka molemmat voitte hyväksyä? Jos molempien vastaus on kyllä, asia on ok. Jos taas jompikumpi ei ole tyytyväinen, vaan haluaisi jotain muuta, mitä se olisi? Olisiko mahdollista löytää sellainen ratkaisu, jonka kanssa voisitte yhdessä elää hyvää ja tyydyttävää elämää?

Omalta osaltasi toteat, että sinulla on eettisiä syitä sekä eron puolesta että sitä vastaan. Olet ainakin mielessäsi listannut ja punninnut näitä syitä varmasti lukuisia kertoja. Sinulla on unelma hyvästä parisuhteesta; yritätkö toteuttaa sitä tässä suhteessa vai lähdetkö hakemaan sitä muualta? Vuosien kokemuksella tunnut olevan pessimistinen sen suhteen, että unelmasi voisi toteutua nykyisessä suhteessasi. Oletko tietoinen, mistä miehesi unelmoi – ja voiko se toteutua teidän suhteessanne?

Teidän olisi nyt syytä tehdä yhdessä välitilinpäätös: laittaa vaikka paperille, mikä suhteessanne on kummankin kannalta ollut hyvää ja tyydyttävää, mikä haasteellista ja epätyydyttävää. Myös unelmanne voisitte kirjata: mitä kumpikin haluaa suhteelta ja mitä ei. Sitten olisi yhteisen ratkaisun paikka: mihin voitte sitoutua, mihin ette. Ja mitä siitä suhteenne tulevaisuuden kannalta pitäisi ajatella.

Toivon, että löydätte molempia tyydyttävän ratkaisun tilanteeseenne.

Perheneuvoja Pirkko

KYSYMYS: Olen elänyt parisuhteessa 20 vuotta, perheeseemme kuuluu neljä lasta, joista vanhin, jo kotoa pois muuttanut, ei ole nykyisen mieheni biologinen lapsi, mutta poika pitää miestäni isänään, koska hänellä ei ole omaan biologiseen isäänsä minkäänlaista suhdetta.

Kiitos kaunis!

Jonsku, 50+

VASTAUS: Kerrot miehesi ajoittaisista raivonpuuskista ja sen jälkeisestä mykkäkoulusta. Tilanteet ovat kertomasi mukaan noudattaneet samaa kaavaa: mies on raivostunut jostain, joka kaikesta päätellen on tavalla tai toisella kiertynyt sinun syyksesi. Raivoamisen jälkeen hän on vetäytynyt mykkäkouluun. Aloitteen tilanteen laukaisemiseksi olet aina tehnyt sinä – koska olet ehkä miehen näkemyksen mukaan ollut syyllinen tilanteeseen – ja jonkinlaisen anteeksipyynnön velkaa.

Tällä kertaa päätit rikkoa kaavaa. Et tehnyt aloitetta, et mennyt puhumaan ja selvittämään tapahtunutta. Odotat, että mies tulee ulos luolastaan ja aloittaa puhumisen. Toisaalta pelkäät, mitä tästä odottelustasi seuraa. Miten lienee käynyt, joko tilanne on selvinnyt?

Yritetäänpä ymmärtää, miksi miehesi käyttäytyy kuvaamallasi tavalla. Ainakin tällä kertaa raivostumista edelsi pari huonosti nukuttua yötä, siis väsynyt, ehkä stressaantunutkin olotila. Se alentaa kynnystä. Raivostuminen on primitiivireaktio, siinä ihminen menee tilaan, jossa hän ei tavallaan ole tässä hetkessä. Jälkeenpäin tuollaisesta reaktiosta seuraa usein häpeä omasta käyttäytymisestä. Häpeä vain on niin sietämätön tunne, että se pukeutuu toiseen muotoon, usein toisen syyttämiseen: ”Minun ei olisi tarvinnut raivostua, jos sinä olisit toisenlainen tai olisit toiminut toisin. Siksi sinun tulee ottaa syy niskoillesi ja tehdä aloite asian selvittämiseksi. Kun olet sen tehnyt, minä voin säilyttää kasvoni: raivoni oli oikeutettua, sen aiheutti joku toinen kun minä itse.” Tällainen ajattelu on itsensä pettämistä: kukaan toinenhan ei voi olla vastuussa siitä, miten aikuinen ihminen tunteensa vallassa käyttäytyy. Sinä siis et ole syyllinen siihen, että miehesi saa aika ajoin raivonpuuskia ja pitää sen jälkeen mykkäkoulua. Kysymys on siitä, että hänellä on aika ajoin vaikeuksia säädellä omaa tunnemaailmaansa.

Onko miehesi koskaan pyytänyt raivoamistaan anteeksi? Jos on, silloin hän on uskaltanut kohdata raivon takana olevat hankalat tunteet ja ottanut vastuun käyttäytymisestään. Jos ei, silloin hän näkee syyn muissa – eikä ole halunnut tunnustaa itselleen omaa vastuutaan. Mitähän tapahtuisi, jos jonain rauhallisena hetkenä ottaisit miehesi kanssa puheeksi, mitä sinulle tapahtuu kun hän raivostuu. Voisit kuvata hänelle syyttelemättä, miltä hänen raivoamisensa ja sen jälkeinen mykkäkoulunsa sinusta ja toisista perheenjäsenistä tuntuu. Auttaisikohan se häntä ymmärtämään paremmin omaa vastuutaan?

Jos tällainen keskustelu ei onnistu kahden kesken, teidän olisi hyvä hakeutua pariterapeutin pakeille. Usein ulkopuolinen kuuntelija voi tehdä sellaisia havaintoja, jotka auttavat teitä ilmaisemaan tunteitanne toisillenne rakentavammin niin että molemmat tulevat tasapuolisesti nähdyiksi ja kuulluiksi.

Toivottavasti löydätte hyvän ja rakentavan hetken keskustella näistä asioista!

Perheneuvoja Pirkko

KYSYMYS: Olen 30-vuotias nainen, ja olen seurustellut itseäni joitakin vuosia nuoremman miehen kanssa nyt puolitoista vuotta, josta vuoden ajan olemme asuneet yhdessä. Suhteemme oli aivan alkuun hyvin onnellinen, meillä oli paljon aikaa toisillemme, läheisyyttä ja hellyyttä. Mies oli kuitenkin hyvin mustasukkainen suhteen alkuvaiheessa, hänen oli vaikeaa hyväksyä miespuolisia kavereitani ja hän ei halunnut puhua menneistä parisuhteista - kun taas itse olen avoin niiden suhteen ja olisin halunnut keskustella asioista. Riitelimme paljon jo kun suhdetta oli takana vasta pari-kolme kuukautta, johtuen miehen luottamuspulasta. Olin välillä hyvin väsynyt toistamaan samoja asioita, en itse tehnyt mitään sellaista, mikä antaisi hänelle aihetta mustasukkaisuuteen. Halusin kuitenkin tehdä töitä suhteen eteen, koska se vaikutti muuten lupaavalta.

Olen näiden asioiden takia miettinyt jo pitkään, pitäisikö meidän erota. Meillä ei ole viimeisten kuukausien aikana ollut seksiä kuin harvakseltaan - välillä oli yli kuukauden tauko. Minusta tuntui, että tein itse aina aloitteen, mies teki aloitteen vain ollessaan krapulassa tai humalassa. En kuitenkaan halua harrastaa seksiä kuin selvinpäin. Hauskaa meillä on yhdessä toisinaan ja hän tulee hyvin toimeen ystävieni ja perheenikin kanssa, minä myös hänen. En haluaisi erota, kun olen niin paljon tehnyt työtä tämän suhteen eteen, toivon vaan että mieskin tekisi. Välillä keskustellessamme asioista en saa hänestä oikein mitään irti, väittää kyllä rakastavansa, mutta ei esimerkiksi pysty nimeämään niitä asioita, joista minussa pitää. Minua mietityttää myös se, että haluaisin lapsia parin-kolmen vuoden päästä, mutta mies on hyvin epävarma siitä, onko silloin vielä valmis. Naimisiin hän ei haluaisi mennä, minä taas haluaisin tulevaisuudessa jossain vaiheessa. Onko tällaisella suhteella mitään tulevaisuutta? Miten saisin miehen ymmärtämään, miten pahasti hänen toimintansa minua loukkaa? Omat keinot tuntuvat olevan vähissä, ja olen hyvin pettynyt ja ahdistunut.

Petettykö?

VASTAUS: Kuvaat suhdettanne miesystäväsi kanssa ja pohdit, onko sillä tulevaisuutta. Suhteessanne on matkanne varrella ollut paljon hyvää ja toimivaakin, mutta tällä hetkellä asiat ovat ainakin sinun kannaltasi huonommalla tolalla. Olet yrittänyt monin tavoin parantaa välejänne, mutta se ei ole auttanut tilannetta.

Kerrot kumppanisi mustasukkaisuudesta erityisesti suhteenne alussa. Mustasukkaisuus kertoo omistamisen halusta. Suhteen alkuvaiheessa se on luonnollistakin, kun haluaisi pitää toisen kokonaan itsellään. Sen kohteeksi joutuneen kannalta tilanne voi olla loukkaava ja piinaavakin, varsinkin kun tietää, ettei syytä siihen ole. Tällä hetkellä kumppanisi käyttäytyminen voisi olla omiaan herättämään sinussa mustasukkaisuuden tunteita. Hän käyttäytyy epäluotettavasti, ei vastaa puhelimeen, tulee kotiin milloin sattuu sopimuksistanne huolimatta ja muuntelee totuutta tekemisistään. Tämä saa sinut tuntemaan itsesi hyvin pettyneeksi ja ahdistuneeksi. Kumppanisi käyttäytyy kuin haluaisi antaa sinulle aiheen jättää hänet. Et haluaisi ottaa sitä roolia, jota kumppanisi sinulle tarjoaa: koet välillä olevasi kuin murrosikäisestään huolehtiva äiti.

Vaikuttaa siltä, että tällä hetkellä olet kovin yksin rakentamassa tätä parisuhdetta. Sinä tiedät, mitä suhteelta haluat, osaat pukea sanoiksi omia toiveitasi. Kumppanisi sen sijaan käyttäytyy välillä kuin ei eläisikään parisuhteessa: hän ei kunnioita sinua eikä sinun tarpeitasi vaan toimii omien mielihalujensa mukaan. Hän ei tunnu osaavan kuvailla sanoin ajatuksiaan ja tunteitaan. Mutta jotain hän tuntuu sanovan käyttäytymisensä kautta. Mitä hän siis puhuisi, jos hänen toimintansa voisi pukea sanoiksi? Olisiko se jotain tällaista: ”Olen epävarma itsestäni, en tiedä mitä haluan.” ”Pelkään toisaalta sitoutumista, toisaalta sitä, että tulen hylätyksi.” ”En tiedä, haluanko ja uskallanko ottaa vielä vastuuta puolisosta ja lapsista.” Mitä sinulle tulee mieleen, kun luet hänen käyttäytymistään?

Teillä on nyt suhteen arvioimisen paikka. Näin ei voi jatkua, tällainen suhde ei tyydytä pidemmän päälle kumpaakaan, se ei ole parisuhde. On kysymys valinnoista. Onko myös kumppanisi valmis ottamaan vastuun suhteen etenemisestä? Haluaako hän sitoutua rakentamaan yhteistä tulevaisuutta? Entä mitä sinä valitset, jos et saa kumppaniasi pohtimaan näitä asioita tai hänen vastauksensa on sitoutumisen kannalta kielteinen? Jos puhuminen kahden kesken ei onnistu, olisi hyvä etsiä parisuhteen ammattilainen rinnallenne pohtimaan näitä kysymyksiä.

Toivon, että keskustelujen kautta löydätte tilanteeseenne sopivan ratkaisun.

Perheneuvoja Pirkko

KYSYMYS: Olen seurustellut yli 2,5 vuotta. Yhdessäkin olemme asuneet pitkään ja myös kihloihin ehtineet. Mieheni on lähes täydellinen: kiltti, luotettava, huomaavainen ja hän tekee minut onnelliseksi. Suhteessamme ei ole ongelmia, ja haluan pysyä siinä enemmän kuin mitään muuta. Ongelma on se, että en pääse yli eräästä typerästä teostani, vaikka se on sovittu ja käsitelty moneen kertaan.

Tapahtuma on välillä pitkään pois mielestä, ja sitten se palaa taas. Joka kerta pyöritän sitä mielessäni, ja tulen lopulta tulokseen, että mitään ei tapahtunut, sillä tapahtuma oli tarkoitettu opetukseksi minulle, ja sain uuden tilaisuuden toimia oikein. Hetkeksi se helpottaa, kunnes epävarmuus palaa taas. Kysymykseni on siis se, että miten voin antaa tämän itselleni anteeksi ja jatkaa oikeasti eteenpäin?

22

VASTAUS: Pohdit, miten voisit antaa itsellesi anteeksi teon, jolla tiedät loukanneesi rakkaintasi. Vaikka asia on teidän kesken sovittu, et pääse eroon piinaavasta syyllisyyden tunteesta. Et, vaikka tiedät, ettei mitään peruuttamatonta tapahtunut.

Olet miettinyt tapahtunutta perusteellisesti. Tiedät, että riita poikaystävän kanssa sai sinut tuntemaan itsesi hylätyksi ja se yhdessä vahvan humalatilan kanssa vaikutti siihen, että ehdotit seksiä kaveripojalle. Oma käytös nolottaa jälkikäteen, varsinkin, kun et itse muista mitä tapahtui, vaan olet joutunut kuulemaan sen toisten kuvaamana. Tunnistat, että toki joskus käy mielessä ajatus, millaista olisi seksi jonkun toisen kuin oman kumppanin kanssa – ja sellainen ajatus on sinänsä luonnollista. Mutta tiedät, että selvin päin et haluaisi loukata kumppaniasi olemalla hänelle uskoton – et edes puheen tasolla.

Olet edennyt asian käsittelyssä oikean suuntaisesti: Et kieltänyt tapahtunutta, vaan halusit kohdata sen. Et halunnut salata sitä myöskään seurustelukumppaniltasi, vaan kerroit ja pyysit anteeksi. Miettiessäsi asiaa huomaat, että se oli tärkeä opetus siitä, miten et halua toimia. Mikä sinua siis vielä vaivaa tässä tapahtumassa? Onko se tunne häpeä, joka ei vain jätä rauhaan? Oma töppäily hävettää, sitä on vaikea antaa itselleen anteeksi, kun on loukannut käyttäytymisellään rakkaintaan. Nyt mietit, mitä muut sinusta ajattelevat. Häpeä saa aikaan sen, että tekisi mieli painua maan alle.

Häpeä on suojaava tunne. Terve häpeä estää meitä ylittämästä yhteisesti sovittuja ja omaa persoonaa suojaavia rajoja. On tervettä hävetä käyttäytymistään, jolla voi olla vahingollisia seurauksia sekä itselle että myös muille. On oikein sopia asiat niiden kanssa, joille ne kuuluvat. Mutta kaikesta tästä huolimatta häpeä voi myös jäädä päälle. Sinulle on tainnut käydä niin. Häpeään sekoittunut syyllisyys piinaa sinua. Tehtyä et saa tekemättömäksi, sen tiedät ja tunnustat. Olet pyytänyt ja saanut anteeksi kumppaniltasi, mutta jäljelle on jäänyt sellainen koko olemustasi koskettava häpeä, mikä estää sinua antamasta itsellesi anteeksi. Koet olevasi niin huono ja epäluotettava, ettet ansaitse kumppanisi rakkautta.

Rakkautta ei voikaan ansaita. Syvintä rakkautta on se, että sinusta välitetään sellaisena kuin olet, ilman ehtoja, että kelvatakseen pitäisi olla jotenkin toisenlainen. Olisiko mahdollista, että alkaisit katsella itseäsi yhä enemmän rakkauden silmälasien läpi? Olet tehnyt sellaista, mitä häpeät ja jota olet pyytänyt anteeksi, ja olet sen myös saanut anteeksi. Sinun ei tarvitse enää rangaista itseäsi teostasi, se on jo selvitetty ja sovittu. Olet edelleen se sama hyväksymisen ja rakastamisen arvoinen ihminen kuin ennen tapahtumaa. Me kaikki teemme virheitä, joiden seurauksia joudumme kantamaan. Sen tiedostaminen tekee meistä inhimillisiä ihmisiä. Mutta arvoamme ihmisinä tekomme eivät vähennä. Jokainen ansaitsee tulla rakastetuksi sellaisena kuin on, myös itsensä hyväksymäksi ja rakastamaksi.

Toivon, että saat rauhan sisimpääsi – ja uskallat jälleen antautua rakkaudelle.

Perheneuvoja Pirkko

KYSYMYS: Kirjoitusten jälkeen minulle avautui ovi toiseen kaupunkiin muuttamiseen ja työn saamiseen. Muutin siis liki 30 vuotta itseäni vahemman miehen luokse johon oli netin kautta tutustunut ja olimme muutamia kertoja tavanneet. Viitisen vuotta ehdimme olemaan suhteessa kunnes luulin rakastuneeni toiseen ja muutin hänen luokseen. Sain kuitenkin päivittäin viestejä ja puheluita kuinka silloisella exälläni ei ole enää ihmisarvoa eikä syytä elää. Palasin hänen luokseen koska en halunnut elää tiedon sen tiedon kanssa että joku on itsensä tappanut minun päätökseni takia. Pari vuotta siitä on nyt kulunut ja haluaisin vihdoin itsenäistyä ja aloittaa oman elämän mutta tämä kaveri kiristää rahallisesti ja kyselee että mitäs sitten kun se oma elämä ei olekaan hauskaa... Hän ei voi ymmärtää miksi haluan itsenäistyä ja miksi en tehnyt sitä heti koulun jälkeen. Miten minun pitäisi menetellä? Kotona oleminen ahdistaa ja yritän vain keksiä yhteistä tekemistä ettei asioista tarvitsisi puhua. Väittelyssä minulla ei ole mitää sananvaltaa kun ei ole elämänkokemusta joihin mielipiteeni perustaisin.

Alistettu, 24

VASTAUS: Jo käyttämäsi nimimerkki kertoo siitä, miten elämäsi koet. Mikäli sinulla ei ikäeronne vuoksi ole suhteessanne mitään sananvaltaa, on se hyvin vakavaa epätasa-arvoisuutta. Sellaiseen ei kenenkään pitäisi suostua. Kerroit aikanaan palanneesi hänen luokseen, koska et halunnut elää tiedon sen tiedon kanssa että joku on itsensä tappanut sinun päätöksesi takia. Se on tavallaan kauniisti tehty, mutta kenenkään ei pitäisi olla suhteessa tästä syystä. Jokaisella meillä on oikeus valita kumppani, jonka kanssa haluamme olla omasta vapaasta tahdostamme, eikä pakotettuna. Jos olet huolissasi hänen hengestään, voit informoida hänen läheisiään, ja pyytää heitä tukemaan häntä. Mutta sinun ei pidä luopua omasta elämästäsi ehkäistäksesi hänen itsemurhansa. Menetettyä elämäähän sekin merkitsee.

Mainitsit, että hän kiristää sinua rahallisesti. Sekään ei todellakaan kerro hyvää suhteestanne. Kuka voisi rakastaa kiristäjäänsä? Miten kiristys on ylipäänsä mahdollista? Onko hän onnistunut uskottelemaan, että olet hänestä taloudellisesti riippuvainen? Mikäli näin on, muista että työ ja opiskelu ovat tie taloudelliseen riippumattomuuteen, ja pahimmissa paikoissa yhteiskunta, ja ehkäpä sukulaiset ja ystävät tulevat avuksi.

Epäilemättä tulee aikoja, jolloin oma elämä ei ole hauskaa. Ei varmaan kenenkään elämä voi koko ajan olla. Silloin tehdään surutyötä ja toivutaan menetyksistä. Sen jälkeen taas suunnataan kohti parempia aikoja. Ei hänen tarvitsekaan ymmärtää, miksi haluat itsenäistyä. Riittää, että sinä ymmärrät.

Ystävällisin terveisin
Perheneuvoja Tero

KYSYMYS: Olenko valmis avioliittoon vai olenko elänyt kuplassa?

Muutama viikko sitten olin työmatkalla ja tapasin nuorehkon amerikkalaisen miehen, johon ihastuin. Annoin itseni heittäytyä suhteeseen hänen kanssaan, vaikka aluksi vastustelin. Kyse ei mielestäni ollut seksistä sinänsä, sillä fyysinen lähentyminen tapahtui vasta, kun olimme viettäneet paljon aikaa yhdessä ja olin kokenut häneen voimakasta henkistä yhteyttä. Olen miettinyt paljon sitä, miksi näin tapahtui. Suhtaudun luottamukseen parisuhteessa hyvin vakavasti, ja minun on vaikea ymmärtää tai hyväksyä käytöstäni. Tämä kolmas osapuoli sanoo rakastuneensa minuun, ja uskon, että myös minun tunteeni olivat (ovat) aitoja. Rakastan silti kumppaniani – en vain osaa sanoa, millä tavalla ja riittääkö se. Ajattelen, että tämän uuden tuttavuuden positiivisuus, keskustelevaisuus ja huomaavaisuus ovat asioita, joita olen kaivannut suhteessani. Olen kertonut kihlatulleni, etten ole enää varma naimisiinmenosta, ja että tapasin toisen miehen, johon ihastuin. En ole kertonut harha-askeleen yksityiskohtia, sillä minusta vakavin asia tapahtuneessa on juuri tuo tunnetason petos. En tiedä, tulisiko asia käsitellä juurta jaksain, että avioliitto olisi vielä mahdollinen. Toisaalta en ole varma, olenko valmis avioliittoon – ylipäätään tai hänen kanssaan. Jos olen, miksi näin kävi? Nyt kun ajattelen yhteenmuuttoamme ja kihlautumistamme, minä olen hoputtanut meitä etenemään tietyssä tahdissa, jotta voisin aikataulullisesti tavoittaa haaveeni perhe-elämästä. Ehkä olen halunnut uskoa suhteen paremmaksi kuin se on ollutkaan? Nyt joka tapauksessa huomaan kuvittelevani, millaista toisen kanssa olisi, enkä enää lähes vuoden mittaisen selibaatin jälkeen tunne haluavani kihlattuani – läheisyys tuntuu tyhjältä, kiusalliseltakin. Vai olisiko kyse syyllisyydentunnosta? En halua kompromissiavioliittoa, mutta toisaalta jokaisessa suhteessa kai tulee vähemmän intiimi vaihe. Näitä vakavia pohdintoja vaikeuttaa se, että hääsuunnitelmista tulisi päättää pian. Olemme sopineet kutsujen postittamisen lykkäämisestä, mutta muuten kaikki on auki. Kihlattuni haluaa yhä kertomani jälkeenkin mennä naimisiin.

Sitoumus

VASTAUS: Hyvä yhteys, paljon huumoria sekä samanlaiset arvot ja haaveet ovat sinänsä erittäin hyvä lähtökohta suhteelle. Seksin vähäisyys voi olla vakavakin ongelma, erityisesti, jos asiasta ei voida käydä kunnioittavaa ja toisia ymmärtävää keskustelua. Sinun on hyvä miettiä sitä, oletko valmis elämään suhteessa, jossa seksiä ei kenties koskaan tule olemaan niin paljon kuin kaipaisit? Vuoden mittainen selibaatti tuntuu teidän iässänne melko epätavalliselta, olivatpa olosuhteet mitkä hyvänsä.

Olette molemmat tunteellisia. Hän ilmaisee tunteitaan sulkeutumalla ja kiukunpuuskilla, sinä itkemällä. Tästäkin ilmiöstä olisi hyvä käydä rakentavaa keskustelua. Tunteita tulee, eivätkä ne tapa. Niille pitäisi antaa tilaa, ja molempien tulisi yrittää ymmärtää toisen tunteita, ja tapaa ilmaista niitä. Tietenkin tässä on syytä pitää kiinni ihmistavoista. Omat hyvinkään rankat tunteet eivät oikeuta henkisesti väkivaltaista käytöstä toista kohtaan. Jos kumppanisi ei keskustelun jälkeenkään ymmärrä sinun tunteitasi, vaan edelleen pitää niitä huomiohakuisuutena, kannattaa jälleen miettiä, voitko voida hyvin sellaisessa suhteessa.

Kerroit, ettet voi saada orgasmia. Tunnut olevan asiasta aika varma, joten olet ilmeisesti jo selvittänyt sitä melko lailla. Jos et kuitenkaan ole, voisi olla hyvä kääntyä tässä asiassa vielä asiantuntijan puoleen. Mikäli onnistut löytämään gynekologin, joka ymmärtää jotain seksuaaliterapiasta, hän voisi olla hyvä vaihtoehto.

On kovin tavallista, että kun suhteen toinen osapuoli koittaa puhua jostain, mistä hän kärsii, toinen kokee sen syyllistämisenä. Tästäkin pitäisi jälleen kerran pystyä käymään keskustelua. Miten kumpikin voi ilmaista omia tarpeitaan? Miten puhua, ettei se tuntuisi syyllistämiseltä?
Ihastus tai rakastuminen ovat ylipäänsä huonoja syitä tehdä pitkän tähtäimen ratkaisuja. Se, että on johonkin rakastunut, ei todellakaan takaa sitä että hänestä sukeutuisi hyvä pitkäaikainen kumppani. Eikä myöskään se, että ihastuu johonkin ns. kolmanteen osapuoleen millään lailla todista sitä, että alkuperäinen suhde olisi huono. Me ihmiset nyt vain olemme herkkiä ihastumaan ja rakastumaan. Vasta pitempiaikainen tutustuminen näyttää, onko suhteessa oikeasti aineksia.

Siitä, olisiko sinun syytä kertoa kihlatullesi, mitä on tapahtunut ihastuksesi kanssa, ollaan ns. asiantuntijapiireissäkin montaa mieltä. Vastaus täytynee johtaa niistä arvoista, joita pidät tärkeänä. Jos pidät arvossa kivuttomuutta, voit ajatella että ihmistä ei satuta se mitä hän ei tiedä. Jos taas pidät arvossa rehellisyyttä, avoimuutta ja luottamusta, on syytä ajatella, voiko suhde toimia, jos sinulla on kannettavanasi näin suuri salaisuus, jonka tietäminen voisi vaikuttaa merkittävästi kumppanisi ratkaisuihin. Salaamalla tulet ainakin aiheuttaneeksi sen, että kumppanisi joutuu tekemään omat ratkaisunsa puutteellisen tiedon perusteella. Salaisuus tulee myös väistämättä vaikuttamaan sinun kykyysi olla läheisessä ja luottamuksellisessa suhteessa kumppaniisi. Myös se, että salaisuus tulee joskus ilmi jotenkin muuten, kuin sinun kertomanasi on yleensä suhteen kannalta paljon kohtalokkaampaa kuin se, jos itse kerrot.

Joka tapauksessa elämässänne on tällä hetkellä niin suuria kysymysmerkkejä, että voisi olla syytä ottaa aikaa asioiden harkitsemiseen. Häiden lykkääminen on kuitenkin pienempi paha, kuin häät, joiden seurauksena on onneton avioliitto ja kenties pikainen ero.

Ystävällisin terveisin
Perheneuvoja Tero

KYSYMYS: Olen nelikymppinen nainen ja seurustellut viisi vuotta vanhemman kumppanini kanssa vuoden.

Keskittymisvaikeuksien ja mielialavaihtelujen vuoksi kumppanini on hakenut apua ja prosessi asian suhteen on aluillaan. Itse toivoisin käytännön työkaluja tällaisen ihmisen kanssa suhteessa elämiseen muun muassa omien ajattelu- ja toimintatapojen tarkastelun muodossa? Tai viisaita sanoja :-)

Jossu, 42

VASTAUS: Kuulostaa siltä, että olette kumppanisi kanssa luoneet hyvää ja kiirehtimätöntä kahden aikuisen ihmisen suhdetta, jossa voidaan asua erillään ja antaa toiselle tilaa mutta myös viihdytään yhdessä ja nautitaan samoista asioista. Tämä vaikuttaa hyvältä perustalta, mutta ongelmia tuottavat kokemasi miehen mielialojen vaihtelu ja keskittymisongelmat.

Lähestyisin asiaa kolmesta näkökulmasta. Ensinnäkin siitä, mikä osa vaikeuksien hoitamisesta on miehesi omalla vastuulla? Kuulostaa hyvältä, että hän on itse lähtenyt hakemaan niihin apua. Osa asioista (mielialavaihtelut, keskittymishäiriöt) voi olla sellaisia, joihin on mahdollista saada lääke- ja/tai terapiahoitoa. Entä missä määrin hän kykenee kaikesta huolimatta vaikuttamaan omaan toimintaansa. Sanoit, että skarppaaminen onnistuu häneltä ainakin jonkin aikaa, joten hän pystyy tietoisesti muuttamaan toimintaansa. Hän voisi keskittyä tällä tavalla vahvistamaan suhdettanne. Toiseksi sinä voisit miettiä, mikä osa ongelman hoitamisesta on sinun vastuullasi. Miten pidät tasapainoa yllä niin, että et alkaisi ylihuolehtia asioista ja yliymmärtää miestäsi? Silloinhan veisit häneltä mahdollisuuden kantaa itse vastuuta. Kolmanneksi mietin suhdenäkökulmaa: miten kumpikin teistä saisi suhteessa onnistumisen ja hyvän olon kokemusta?

Voisitte sopia siitä, miten toimitaan, jos miehesi vaikkapa lipsuu sovituista aikatauluista. Tuntuisi tärkeältä, että ette päädy tilanteeseen, jossa sinä olet koko ajan kontrolli päällä ja kehittelemässä varasuunnitelmia miehen mahdollisen unohduksen varalta. Silloin olisit koko ajan hälytystilassa ja ärtynyt, eikä miehesi saisi edes tilaisuutta osoittaa kykenevänsä muuttamaan jotakin toiminnassaan. Ehkä sovitte, että jos miehesi ottaa jonkin asian vastuulleen, sinä et enää huolehdi etkä kysele tuosta asiasta, vaan luotat, että se hoituu. Mies miettisi jo sitoutuessaan tekemään jotakin, kykeneekö hän sitoutumaan lupaukseensa. Tällä riisuisitte epämääräisen tyytymättömyyden verkon pois asioiden yltä. Mies miettisi todella, mihin haluaa ja pystyy sitoutumaan ja sinä antaisit hänelle rauhan toteuttaa lupauksensa. Käytäntö osoittaisi, miten hyvin sopimus toimii.

Toinen vaihtoehto olisi kai sopia, että sinä otat suhteessanne päävastuun yhteisten asioiden järjestämisestä ja toteuttamisesta. Silloin tietäisit selkeästi, että sinulla on vastuu etkä odottaisi toiselta sen kantamista. Jos näin päättäisitte, suhteenne olisi tältä osin epätasa-arvoinen, mikä molempien pitäisi tiedostaa ja hyväksyä. Silloin olisi tärkeätä löytää sellaisiakin asioita, joista miehesi puolestaan ottaisi vastuun.

Kolmanneksi voisitte miettiä tilannetekijöitä. Mikä näissä olosuhteissa on pysyvää, mikä muuttuvaa? Onko mukana sellaista terveydellistä asiaa, masennusta tai keskittymishäiriötä, joka mahdollisesti hoidon myötä muuttuu? Minkä osan vaikeuksista voisitte jaksaa jonkin aikaa tietäen, että niihin voidaan ajan myötä saada apua?

On tärkeätä, että ette juutu pyörimään vain vaikeuksien ympärillä, vaan annatte tilaa kaikelle sille, mikä suhteessanne toimii ja tuo mielihyvää. Itseään voi auttaa ajattelemaan, että kumppani on hyvää tahtova ihminen, jolle tietyt asiat tässä kohdassa elämää ovat vaikeita, sen sijaan että leimaisi hänet mielessään hankalaksi persoonaksi, joka ei ikinä tule muuttumaan. Jos annatte toisillenne tilaa näyttää parhaat puolenne, ja ilmaisette ilonne niistä, pääsette realistisemmin kokemaan, miltä tämä suhde parhaimmillaan voisi tuntua.

Kannustavin terveisin
Päivi, perheneuvoja

KYSYMYS: Meillä on kolme lasta iältään 7,6 ja 3v. Itse olen vanhin 5-lapsisesta perheestä ja aina kokenut sisarukset suureksi rikkaudeksi. Olen myös haaveillut että itsekin saisin useamman lapsen, kolme tai neljä. Siitä lähtien kun nuorimmaisemme syntyi olen ajatellut vahvasti että yksi vielä. Yritin jo tuolloin vihjata asiasta miehelleni, mutta mies tyrmäsi keskustelun, koska meillähän oli jo vauva. Matkan varrella yritin joitain kertoja kokeilla kepillä jäätä josko miehen asenne olisi muuttunut, mutta aina sain vastauksen, jonka koin täystyrmäyksenä keskustelun avaukseen. Pahoitin mieleni ja jäin yksin haaveilemaan neljännestä lapsesta. Nyt biologinen kello tikittää. Olemme mieheni kanssa jo 39v. 2kk sitten otin ensimmäisen kerran kunnolla asian puheeksi. Mies koki keskustelun avauksen shokkina, koska oli mielessään kuvitellut että kolme lasta olisi ollut sovittu asia.

Itse koen suurta surua kun mies ei innostunut minun suunnitelmista ja miestä harmittaa kun minä en voi tyytyä siihen mitä meillä on. Viime aikoina suhdettamme on alkanut leimata ilottomuus ja jäykkyys tämän erimielisyyden takia. Miten pääsisimme asiassa eteenpäin?

Annie

VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Sitä lukiessa on helppo ymmärtää teidän molempien tunteita, miehesi ja sinun. Olet itse isosta perheestä ja kokenut sisarukset suureksi rikkaudeksi elämässäsi. Lapsuudenperheessäsi on pärjätty taloudellisesti ison lapsijoukon kanssa, joten sinun on helppo luottaa siihen, että tekin pärjäisitte. Olet myös kasvanut siinä touhussa, hälinässä ja vilskeessä, jota monilapsisen perheen elämässä riittää. Miehesi on kasvanut kaksilapsisessa perheessä ja sen myötä rauhallisemmassa ympäristössä. Hänelle teidän kolme lastanne riittäisi mainiosti ja hän saattaa kantaa huolta myös taloudellisista näkökulmista.

Mietin, mistä kaikesta puhummekaan, kun puhumme lapsen hankkimisesta. Joku voi miettiä lapsilaumaa peuhaamassa pihalla ja kokoontumassa aikanaan omine perheineen mummolaan, meidän klaania, joka tukee toisiaan ja pitää yhtä, sisaruutta, joka elämänmittaisena ihmissuhteena tarjoaa aina tukea. Voidaan ajatella myös lähempänä olevia asioita: mahdollisuutta äitiys- ja vanhempainlomaan ja hoitovapaaseen, jolloin voisi itse irtautua hektisestä työelämästä ja mahdollistaa kaikille lapsilleen vanhemman läsnäoloa kotona. Sisaruksista on myös seuraa toisilleen, joten vanhempien työmäärä ei kasva suoraan lapsilukuun verrattavalla tavalla. Lapsen hankkiminen voi joskus antaa myös lisäaikaa miettiä omia tulevaisuuden suunnitelmiaan ja pohtia, mitä oikeastaan haluaa elämältä. Lapsi merkitsee tulevaisuutta ja toivoa: näiden pienten kautta katson elämässä eteenpäin. Heidän ja seuraavien sukupolvien kautta minunkin elämäni saa merkitystä. Ehkä lapsi myös toteuttaa elämässään jotakin, johon minulla ei ollut mahdollisuutta tai joka minulta on jäänyt kesken. Lapsen hankkimiseen liittyy aina itsekkyyttä, on kyse minun halustani saada lapsi ja toiveista, joita lapseen sijoitan. Tässä ei ole mitään väärää, on vain hyvä pohtia omia motiivejaan ja tulla enemmän tietoiseksi sitä, mitä kaikkea lapsi minulle edustaa.

Entä mistä kaikesta puhumme, kun lapsimäärä riittää? Ehkä tarpeesta saada jo levätä ja elää helpommin, kun pikkulapsivaihe alkaa olla ohi. Mielessä välkkyy mahdollisuus parisuhdeajasta kahden kesken oman rakkaan kanssa. Toki hellyyttä ja seksuaalista virettä on mahdollista ylläpitää pikkulapsivaiheessakin, mutta saahan aikuisten välinen läheisyys enemmän tilaa lasten kasvaessa. Väsymys hellittää, ja se näkyy kaikessa, työssä, parisuhteessa ja vanhempana jaksamisessa. Haluan olla riittävästi läsnä näiden lasteni elämässä enkä hankkia lisää. Voin katsoa myös tulevaisuuteen ja toivoa meille kahdelle aikaa aikuisten lasten vanhempina, vapaina toteuttamaan ihan omia toiveitamme ilman yhä pitenevää ajanjaksoa, jolloin meillä on alaikäisiä ensisijaisesti huomioitavina. Entä miten terveys kestää ja töitä riittää?

Tässä laukkasivat omat mielikuvani lapsen hankkimisen puolesta ja sitä vastaan. Teillä on omia, ehkä ihan toisenlaisia mielikuvia. Minusta olisi hyvä, jos ottaisitte ne kaikki puheeksi keskenänne. Osa niistä perustuu käytännöllisiin asioihin, osa tunteisiin. Näinhän on kaikkien elämän valintojen laita auton vaihtamisesta alkaen: keräämme faktoja, mutta suodatamme niitä tunteidemme kautta. Antakaa siis keskustelussa kaikkien mielikuvien lennellä aina pienistä, paljaista varpaista tassuttelemassa keittiön lattialla aikuisten viipyileviin aamukahveihin sanomalehden kera. Puhukaa realiteeteista myös: rahasta, jaksamisesta, ajankäytöstä.

Tällä hetkellä olette omien lapsuudenperheittenne elämään verrattuna keskivaiheilla: Kahden ja viiden lapsen keskiarvo olisi 3,5. Olette siis molemmat joustaneet omista lähtökohdistanne. Uskon, että teillä on kykyä keskustellen hakea ratkaisu, johon molemmat voivat sitoutua. Viestistäsi nousi mielikuva siitä, että perheessänne on paljon hyvää ja toimivaa. Arvostakaa sitä ja iloitkaa siitä!

Päivi, perheneuvoja