KYSYMYS: Mies on katkera menneistä vuosista, ei anna hellyyttä eikä seksiä.
Olen49v ja mieheni on 42v. Minulla on 3 lasta ( 17v, 26v ja 25v )miehellä on ei ole omia lapsia. Olemme olleet yhdessä 13v. Josta naimisissa vuoden. On ollut ylä- ja alamäkiä yleensä johtuen perhedynamiikasta, jossa lasten isä on ollut voimakkaasti läsnä.
Nyt meillä on runsaasti aikaa toisillemme ja mielestäni parisuhteemme alkoi ikäänkuin alusta. Käytännön tilanne on kuitenkin toinen. Harrastamme seksiä aina vaan harvemmin ja silloinkin vain jos toivon ja pyydän. Mieheni ei tee aloitetta. Aiheesta on syntynyt iso ja pitkä riita. Kun sain mieheni puhumaan niin hän sanoi syyksi että on osin katkera menneistä vuosista jotka antoi lapsiperheille ja luopui joistakin omista asioistaan, harrastuksistaan.
Kysyin mitä hän haluaisi nyt minun/meidän tekevän tilanteelle ja mikä tekisi hänet onnelliseksi. Hän ei osannut vastata siihen.
Olen surullinen kun kuulin katkeruudesta. Rakastan miestäni kovasti ja hän sanoi rakastavansa minua, mutta miten tästä eteenpäin? Koenko loppuelämän syyllisyyttä menneistä vuosista vai selviämmekö puhumalla/ terapialla vai pitääkö meidän erota?
Koen tällä hetkellä riittämättömyyttä ja surumielisyyttä asian suhteen.
VASTAUS: Sanoit, että rakastat kovasti miestäsi, ja hänkin on sanonut rakastavansa sinua. Se on hyvä pohja. Ei tämän asian tarvitse erottaa teitä. Yrittäkää ensin selviytyä puhumalla. Jos se ei onnistu kahdestaan, niin vaikka terapeutin avulla. Menneisyyden katkeruuksista on täysin mahdollista päästä eroon. Ne pitää vain puhua selväksi, niin että kummallakin on kokemus, että minä tulin kuulluksi ja ymmärretyksi, ja minun kokemukseni hyväksyttiin. Yhteisymmärrystä voi lisätä, jos yhdessä voidaan todeta, että virheitä on tehty, mutta siinä tilanteessa ja silloisella elämänviisaudella emme pystyneet parempaan. Anteeksipyyntö ja anteeksi antaminen ovat myös suuri mahdollisuus, joka useimmilla voi puhdistaa ilmaa melkoisesti.
Sinun ei missään tapauksessa pidä tuntea loppuelämääsi syyllisyyttä. Olet varmasti yrittänyt parhaasi, ja jos miehesi on silti katkera, sen pitäisi selvitä keskustelulla ja anteeksiannolla.
Olet tehnyt juuri oikean kysymyksen siitä, mitä voisitte tehdä tilanteellenne, että tulisitte onnellisemmiksi. Vaikka hän ei ole vielä osannut vastata siihen, sitä ei silti kannata jättää sikseen. Katkeruuden selvittämisen ohella on todella viisasta etsiä yhteisiä ilon aiheita. Mukavaa tekemistä, mistä molemmat nauttivat. Mikäli nykyaika tuntuu antoisalta ja elämisen arvoisella, menneiden katkeruuksien merkitys kutistuu.
Seksuaalinen halukkuus on myös monimutkainen juttu. Siihen voivat vaikuttaa monet muutkin asiat kuin menneisyyden katkeruudet. On ihan tavallista, että halukkuus vaihtelee eri ajanjaksoina. Taustalla voi olla stressiä, väsymystä, tai ihan vaan jotain muita asioita, jotka vievät sillä hetkellä niin paljon energiaa, ettei seksi ole paljoa mielessä. Parisuhteessa on usein niin, että toisella halu syttyy nopeammin uudelleen kuin toisella. Silloin hän totta kai päätyy useammin aloitteentekijäksi kuin toinen. Tässä piilee se vaara, että sille joka tekee useimmiten aloitteita herää epävarmuutta. Rakastaako tuo toinen minua enää? Näkeekö hän minua enää haluttavana? Usein ei kuitenkaan ole mistään sellaisesta kysymys. Voi vain olla, että toisen nälkä ei ole vielä herännyt. Näistäkin asioista olisi hyvä voida puhua mahdollisimman avoimesti.
Miehesi on sanonut olevansa katkera siitä, että on luopunut joistain omista asioistaan ja harrastuksistaan perheen vuoksi. Niinhän hän on varmaan tehnyt, mutta saanut tilalle sinut ja ihanat lapset. Silti sitäkin kannattaa miettiä, mitä omia asioita ja harrastuksia hän voisi vielä elvyttää. Hän on vasta 42 –vuotias. Siinä iässä voi vielä harrastaa lähes mitä tahansa.
KYSYMYS: Olemme seurustelleet miesystäväni kanssa kohta puolitoista vuotta. Suhteessamme on kaikki muu hyvin, mutta koen riitelymme isoksi ongelmaksi. Olemme useasti puhuneet riitelystä, ja miten sitä voisi kehittää niin, etteivät asiat paisuisi liikaa. Koen, että riitely on mennyt huonompaan suuntaan, vaikka olemme sopineet erilaisia keinoja riitelyn ehkäisemiseksi. Esimerkiksi kumpikin on luvannut, että jos joku asia häiritsee, siitä pitää sanoa toiselle ajoissa, ja riitatilanteissa pyrimme hillitsemään itsemme. Riitamme ovat sisältäneet huutamista, erolla uhkailua, mykkäkoulua, tönäisyjä, haukkumista, haistattelua.. tuntuu että olen riidellyt mieheni kanssa nyt vuoden sisällä enemmän, kuin koko elämäni aikana. Mieheni mielestä tilanteemme on normaali, emmekä riitele enempää kuin muutkaan.
Aloin pitämään riitapäiväkirjaa, koska minusta tuntui ettei hän ymmärrä kuinka paljon todellisuudessa riitelemme. Kirjoitin riitapäiväkirjaan päivämäärät, riidan keston ja riidan aiheen. Näytin 3kk jälkeen miehelleni riitapäiväkirjan riitelyn yhteydessä. Riitoja oli 3kk ajalla 16 kertaa, osa riidoista kesti monta päivää. Riitojemme aiheet syntyvät useimmiten siitä, kun minä teen, sanon tai käyttäydyn mieheni mielestä jotenkin väärin.
Olen muuttanut käyttäytymistäni seurustelun alkuajoista todella paljon riitojen seurauksena. Olen luopunut kaikista mieskontakteistani, en käy enää ystävieni kanssa ulkona, olen luopunut alkoholista, olen luopunut shoppailusta ja olen sitä mieltä, että osa näistä asioista ovat hyviäkin. Yritän kaikin tavoin miellyttää miestäni ja olla hänelle hyvä. Silti säännöllisin väliajoin tulee joku asia, mistä hän suuttuu minulle, vaikken tarkoita mitään pahaa. Hän on kovin mustasukkainen ja tarvitsee todella paljon läheisyyttä. Riitoja onkin todella usein syntynyt siitä, kun hän ei ole saanut mielestään tarpeeksi läheisyyttä. Mitä minun kannattaisi tehdä? Tämä parisuhde antaa, mutta myös ottaa paljon tämän riitelyasian takia. Olen välillä henkisesti todella uuvuksissa ja jopa miettinyt miten jaksan tätä. Mutta hyvien hetkien avulla jaksan uskoa yhteiseen tulevaisuuteemme, enkä haluaisi erota.
Uupunut 25v
VASTAUS: Rakentavampaan riitelyyn on paljon välineitä. Oman kokemukseni mukaan eräs toimivimmista on se, että opetellaan käyttämään ns. Minä –viestiä ja aktiivista kuuntelua. Minä-viesti tarkoittaa sitä, että lähdetään omasta kokemuksesta käsin. Kerrotaan että ”minusta tuntuu”, ”minä koen”, tai ”minä toivoisin”. Tämä koetaan usein paljon vähemmän syyllistäväksi kuin sinä viesti, jonka sisältö on se että sinä aina, sinä et koskaan, ja sinä olet tunnevammainen, kypsymätön ääliö.
Minä- viestin vastaparina pitäisi olla Aktiivinen kuuntelu. Se, että kuuntelemme toista nimenomaan ymmärtääksemme hänen kokemustaan. Emme väittääksemme vastaan, kumotaksemme hänen väitteensä tai todistaaksemme, että jos olenkin loukannut häntä, hän on kuitenkin loukannut minua vielä enemmän. Aktiivisen kuuntelun merkiksi meidän pitäisi antaa ns. ymmärtämispalaute. Eli omin sanoin kertoa, mitä olemme kuulleet toisen sanovan. Siis tähän tapaan: ”Kuulin sinun sanovan, että kaipaisit enemmän läheisyyttä, ja olet kokenut minut viime aikoina liian poissaolevaksi.” (Eikä näin: ”Eikö sinulle mikään riitä, eikähän sinun lähellesi edes uskalla tulla kun olet aina naama väärällään.”) Minä- viestistä ja aktiivisesta kuuntelusta seuraa kuulluksi tulemien kokemus joka on useimmille ihmisille äärimmäisen tärkeä. Monet riidat karkaavat käsistä juuri siksi, että ihmiset eivät koe tulevansa kuulluksi. Sitten kun toinen osapuoli on kokenut tulleensa kuulluksi, on luonnollisesti voisen osapuolen vuoro kertoa oma kokemuksensa ja tulla kuulluksi.
Joskus on hyödyllistä miettiä myös, miksi me suutumme juuri tietyistä asioista erityisen herkästi? Miksi esimerkiksi tunnen kovin helposti, että toinen hylkää, vähättelee, tai pyrkii hallitsemaan? Usein taustalla on vastaava kokemus omassa lapsuudessa. Jos olemme lapsuudessamme joutuneet kokemaan jossain suhteessa vääränlaista kohtelua, saatamme reagoida siihen hyvin herkästi vielä aikuisina. Joskus jopa täysin aiheettakin. Saatamme tulkita toisen käytöstä omasta menneisyydestämme käsin, vaikka tällä hetkellä olisi kysymys jostain aivan muusta.
Siitä voi myös olla apua riidoissa, että tunnistamme riidanaiheiden taustalla olevat tunteet ja tarpeet. Jotkut parit kertovat, että he riitelevät ihan pikkuasioista. Sellaisista, kuten että toinen jättää likaiset sukat makuuhuoneen lattialle, eikä vie niitä pyykkikoriin. Silloin on hyvä tunnistaa, ettei tässä todellakaan riidellä sukista. Se, jonka pyynnöstä huolimatta sukat usein jäävät lattialle kokee, että häntä ei pidetä tärkeänä. Häntä ei arvosteta edes sen vertaa, että näin vähäiseen vaivaan haluttaisi ryhtyä hänen vuokseen. Se, jolla on taipumusta unohtaa sukat lattialle, kokee, että hän yrittää kovasti tehdä asiat oikein, mutta aina löydetään joku pikkuasia, josta voidaan huomauttaa. Hän yrittää kaikkensa, eikä sitenkään kelpaa. Kun huomataan, että nyt ei keskustella sukista, vaan kelpaamisesta ja arvostuksesta, on mahdollisuus päästä keskustelemaan oikeasta asiasta. Miten voimme tässä parisuhteessa antaa toisillemme enemmän kokemuksia siitä, että olemme arvostettuja ja kelpaamme?
Kirjeesi perusteella sanoisin kuitenkin, että sinun on syytä tehdä eräs ratkaiseva kysymys. Onko kysymys pelkästään riitelemisestä -- vai alistamisesta? Kerroit, että riitojen syynä ovat useimmiten sinun väärät tekosi. Olet myös muuttanut käytöstäsi paljon suhteenne aikana. Vaikuttaa että olet todella luopunut paljosta. Tuntuu esimerkiksi jo kovin kohtuuttomalta, että et voi enää käydä ystäviesi kanssa ulkona. Ja vaikka olet näin paljon antanut periksi, riitely on mennyt pahempaan suuntaan. Mustasukkaisuus ja hyvin suuri läheisyyden tarve saattavat johtaa siihen, että suhteen toisella osapuolella ei ole juuri lainkaan omaa tilaa. Se voi ajan myötä muodostua todella piinalliseksi olotilaksi. Tietty määrä mustasukkaisuutta on ihan normaalia. Useimmat meistä toivovat, että rakkaimpani olisi vain minun rakkaimpani, eikä kenenkään toisen. Kovin häiritsevän mustasukkaisuuden taustalla voi olla lapsuudesta peräisin oleva vaille jäämisen kokemus. Tai vaikkapa se, että on tullut kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti verrattuna toiseen sisarukseen. Sen hoitamiseksi olisi hyvä käydä omassa yksilöpsykoterapiassa.
Jos siis riitely ei vähene tai muutu rakentavammaksi, ja jos tuntuu että sinua vaaditaan jatkuvasti luopumaan jostain sinulle tärkeästä perhesovun vuoksi, niin on aivan aiheellinen kysymys, miten jaksat tätä. Ja varsinkin jos tuntuu, että et koskaan saa omaa kantaasi läpi, ja että sinun on luovuttava omista asioistasi, mutta toisen osapuolen ei, niin silloin on kysymys alistamissuhteesta Sellaiseen kenenkään ei ole hyväkään suostua.
KYSYMYS: Miten voisin ilmaista mielipahani miehelle rakentavammin? Tuntuu, että aina kun hän kysyy mikä painaa, ja minä vastaan, hän loukkaantuu ja heittää jonkin hyökkäävän kommentin, jonka jälkeen vetäytyy "murjottamaan". Käytöksestä tulee mieleen kiukkuinen teini-ikäinen. Hän usein tiuskii "ihan sama", vetäytyy kännykälle ja ikään kuin jähmettyy siihen pahimmassa tapauksessa tuntikausiksi.
Olen miettinyt miten voisin itse sanoittaa oloani paremmin, mutta toisaalta en jaksaisi aina olla kaikessa se, kenen pitää olla kieli keskellä suuta. Pyrin aina kertomaan olostani sanomalla, että minulla on nyt tällainen tunne ja yritän sitä työstää. Esimerkiksi: "Minulla on nyt sellainen byhyy, olen uhri -fiilis vähän kaikesta. Ärsyttää, kun en saanut apua asiassa X ja tuntuu, että jään näiden vastuiden kanssa yksin. Vaikka tiedän, että ei se kyllä ole totta, vaan autat aina tosi paljon. Nyt vaan tuli tällainen paha mieli ja uhriolo. Yritän päästä tästä eteenpäin, kyllä se kohta helpottaa."
Tällaiseen mies vastaa, että no hoida sitten kaikki yksin kerran koet olevasi yksin. Ja marssii pois. Tiedän, että mies tuntee jotenkin syyllisyyttä ja pelkään, että itse aiheutan sitä lisää. Saatan nimittäin välillä minäkin murjottaa ja osoittaa mieltäni olemalla poissaoleva.
Sitten kun lopulta puhumme, ei enää auta vaikka yrittäisin sanoittaa puhumalla omista tunteistani ja omasta näkökulmastani. Ei, vaikka ihan suoraan sanoisin, että tiedän tämän olevan vain minun tunne eikä todellinen tilanne. Ja yritän aina sanoa hänestä positiivista näissä tilanteissa, enkä kaada niskaan sangollista syytöksiä ja moitteita.
Tilanne purkautuu siten, että joko sovimme ja pyydämme puolin ja toisin anteeksi, tai useammin miehen puolelta siten, että hän yhtäkkiä toipuu ja on kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Minulle jää loukkaantunut olo, koska olen yrittänyt kertoa tunteistani ja tunnen hänen torjuneen ne. Ja jää tavallaan taas minun harteilleni miettiä, miten pääsen siitä yli.
Mieheni pitäisi tietenkin työstää omia reaktioitaan eikä se ole minun vastuullani, mutta miten voin nyt tukea häntä ja ehkä itse luovia tilanteessa paremmin? Haluaisin, että voisimme riidellä rakentavasti ja siten, että molemmat osaisivat ottaa toisen harmistuksen vastaan loukkaantumatta. Miten voisin opastaa meitä toimimaan näin? Itsekin osoitan mieltäni vetäytymällä ja välttelen miehen katsetta, miten pääsisin tästä eroon? Koen, että tarvitsen hetken velloa niissä tunteissa, en osaa heti pukea niitä sanoiksi ja jos niin tunnekuohun keskellä teen, tulen sanoneeksi jotain loukkaavaa. Mutta toisaalta kyllä se välttelykin loukkaa.
Meillä on pieni lapsi, joten mahdollisuuksia todella pitkille keskusteluille tai tunteiden tuulettamisille on vähän.
Kiitos, jos voitte antaa eväitä rakentavampaan riitelyyn!
Leppäkerttu, N35
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi! On vastuullista, että koetat miettiä, miten voisit omalta osaltasi muuttaa teidän vuorovaikutustanne ja parantaa perheenne yhteiselämää.
Kysyt, miten voisitte riidellä rakentavammin. Voisi sanoa, että on oikeastaan kaksi tapaa riidellä. Ensimmäinen on (joskus kiivastakin) puhumista, missä tarkoituksena on selvittää jokin asia. Riidassa kiistellään, mutta pysytään siinä asiassa, mistä riidellään. Toisessa riitelyn tavassa riidan aihe unohtuu nopeasti, riita laajenee ja siinä nostetaan sukulaisista lähtien esiin kaikki mahdollinen, mitä voi käyttää aseena toista vastaan. Haukutaan, ivataan ja loukataan tarkoituksella. Huudetaan, raivotaan ja satutetaan toista minkä pystytään. Riitelyn tarkoitukseksi tuleekin nitistää toinen, voittaa riita.
Hyvä riitely on tietenkin tuota, missä pysytään riidan aiheessa. Rakentavassa riitelyssä ei pyritä satuttamaan tai loukkaamaan toista, vaan selvittämään käsillä oleva asia. Rakentavaan riitelyyn ja ristiriidasta selviytymiseen pyrkiessä kannattaa välttää syyttämistä, moittimista, yleistämistä ja arvostelua. Kun puuttuu toisen toimintaan, kannattaa kuvailla tapahtuma mahdollisimman puolueettomasti, syyttämättä – ja sitten kertoa sen vaikutukset itselle tai tilanteelle. Tärkeää on yrittää kuunnella toista oikeasti, yrittäen ymmärtää häntä oikein. Se on tietenkin loukkaantuneena vaikeaa. Silti siihen voi pyrkiä.
Kuulostaa monin tavoin siltä, että koetat jo ”riidellä rakentavasti”, eli ilmaista lähinnä omaa oloasi, toista syyttämättä. Se on hyvä asia. Vaikuttaa siltä, että olette joutuneet eräänlaiseen kehään. Sinä koetat avata hänelle tunteitasi, mutta miehesi reagoi niihin usein loukkaantumalla ja vetäytymällä. Kun hän vetäytyy, sinä koet tulevasi torjutuksi ja jääväsi yksin tunteittesi kanssa. Se saa sinut ehkä yrittämään yhä enemmän tunteistasi puhumista, mikä taas tuntuu hänestä ahdistavalta ja ajaa häntä vetäytymään yhä enemmän.
Kehästä olisi hyvä päästä nyt ulos. Se on täysin mahdollista. Vuorovaikutuksen dynamiikka muuttuu jo siitä, jos sinä muutat omaa toimintaasi. Toisaalta voit kantaa vain oman puolikkaasi vastuusta.
On aika tavallinen ilmiö, että puoliso kokee toisen kurjat tunteet ja niiden ilmaisun vähän kuin syytöksenä. On myös miehiä, jotka kokevat olevansa jollain tavalla vastuussa perheensä hyvinvoinnista ja sitten kun kumppani voi huonosti, he kokevat epäonnistumista miehenä. Kokeeko miehesi tunteesi vaatimuksina ja syytöksinä? Hänellä saattaa syntyä olo, että kuullessaan tunteittesi ilmaisua hänen pitäisi osata jotenkin vastata niihin, ratkaista tilanne ja hoitaa vaikeat tunteet sinulta pois. Mutta kun hän ei tiedä miten, hän ahdistuu niistä ja välttelee niitä.
Tietääkö hän, että oikeastaan koetat vain turvautua ja tukeutua häneen, kun alat puhua tunteistasi? Tietääkö hän, että oikeastaan et puhuessasi vaikeista tunteistasi odota häneltä mitään muuta kuin pelkän kuuntelevan korvan ja rintakehän, jota vasten painautua? Että pelkkä läsnäolo riittää ja lohduttaa, kun on paha olla.
Kyse voi olla myös teidän taustoistanne ja malleistanne. Kumpikin teistä on oppinut tunteiden ilmaisemisen ja riitelemisen tavat perusperheessään, eli siinä perheessä, jossa on kasvanut. Onko teillä kovin erilaiset mallit tunteen ilmaisuun ja riitelyyn? Vetäytyminen voi kertoa yksinkertaisesti hämmennyksestä ja avuttomuudesta, kun ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Oletteko puhuneet siitä, miten teidän kummankin perheessä vanhemmat ovat riidelleet ja ilmaisseet tunteitaan?
Mietin tuota, mitä sanot tunteissa vellomiseksi. Moni tunne, kuten suuttumus, on usein suojatunne eli sen alla on se alkuperäisempi, usein raskaampi tunne. Siksi ihminen esimerkiksi saattaa reagoida suuttumalla, kun rakas meinaa juosta vahingossa auton alle. Suuttumus suojaa silloin kauheammalta: menetyksen kauhulta, valtavalta pelolta. Mitä tunteita on päällimmäisten tunteittesi alla? Sinun yksinäisyyden kokemuksesi kuulostaa ikävältä ja kaipaukselta miestäsi kohtaan. Entä jos kertoisit hänelle siitä? Hänelle saattaisi olla tärkeää tietää, että tarvitset ja kaipaat häntä. Arkisissa, esim. kotitöihin liittyvissä asioissa voit yksinkertaisesti kysyä, että tehtäisiinkö tämä tällä kertaa yhdessä, olisi mukavampaa.
Tietääkö miehesi, että hän on sinulle rakas ja tärkeä? Voisitko ilmaista sitä hänelle enemmän?
Mietin myös, minkä verran kysyt hänen kokemuksiaan ja ajatuksiaan? Tuleeko miehesi kuulluksi? Onko myös hän yksinäinen teidän suhteessanne? Voiko hän puhua sinulle omista murheistaan?
Entä jos omalta osaltasi panostaisit seuraavaksi kuunteluun? Kysyisit hänen kuulumisiaan ja keskittyisit kuuntelemiseen, siihen että hän kokisi tulevansa kuulluksi? Jos koetat lopettaa oman osuutesi vuorovaikutuksenne kehällä, ei hänenkään ehkä tarvitse enää turvautua vetäytymiseen. Tapanne olla yhdessä voisi muuttua vähän rennommaksi ja puolin ja toisin kuuntelevammaksi. Uskon, että teillä on siihen kaikki mahdollisuudet!
KYSYMYS: Moikka! Olen tykästynyt minua vuoden vanhempaan poikaan. Olen 14 vuotias, eli hän on 15 sekä hän asuu Helsingissä ja minä asun Helsingistä kaukana. Tämä on juuri se kysymys, kannattaako kaukosuhde ja miten tämä kertoa vanhemmille?
VASTAUS: On tosi hyvä, että pohdit asiaa. En tiedä varmasti, millä tavoin olet yhteydessä tykkäämääsi poikaan, mutta oletan, että somen kautta. Voit halutessasi tutustua poikaan sitä kautta yhä enemmän. Kuitenkaan ei kannata lähettää hänelle intiimejä kuvia itsestäsi. Joskus tytöt ovat joutuneet katumaan lähettämiään kuvia, siksi on tarpeen olla varovainen ainakin aluksi.
Anna tutustumiselle aikaa, monia kuukausia. Se tapahtuu juttelemalla, vaikka juuri somen kautta ja puhelimessa puhuen. Jos vähitellen tutustutte yhä paremmin ja tulette hyviksi ystäviksi, voit vähitellen kokea luottavasi häneen paljon. Silloin voi seurustelu tulla ajankohtaiseksi. Etäisyys välillänne ei ole este silloin, jos jo tunnette hyvin ja molemmat tiedätte, että haluatte seurustella toistenne kanssa.
Ihastumisen ja seurustelun eri vaiheisiin haluaisin antaa yhden neuvon: muista aina kuunnella itseäsi, sitä mikä tuntuu sinusta itsestäsi oikealta ja hyvältä. Älä lähde mukaan sellaiseen, mikä pelottaa tai arveluttaa sinua, vaikka toinen pyytäisi tai vaatisi.
Viimeistään siinä vaiheessa, jos aiotte tavata, on vanhempiesikin syytä tietää asiasta ja siitä, kuka tämä poika on. Silloin ei auta muu kuin ottaa asia puheeksi heidän kanssaan. Mutta jos tuntuu mahdolliselta, juttele asiasta äidin, isän tai muun läheisen aikuisen kanssa jo aiemmin. Ihastuminen on luonnollista ja kaunista, se kuuluu osaksi nuoruutta. Seurustelukin tulee useimmille jossain vaiheessa ajankohtaiseksi. Vanhempasi toivottavasti haluavat olla niissä vaiheissa rinnallasi ja tukenasi.
KYSYMYS: Hei, olemme 25v pariskunta, 8 vuotta yhdessä, 3 vuotta naimisissa. Kaksi lasta. Suhteemme on alkuun ollut normaali, ylä ja alamäkiä, ongelmia on siis matkalla ollut mutta ollaan selvitty niistä yhdessä.
Nyt kuitenkin vaimo kertoi ettei tunne enään minua kohtaan kuin ns "kaverillisesti". Läheisyys ja myös makuuhuonepuoli ei tunnu oikeen miltään hänestä, koska ei tunne samalla tavalla kuin ennen.
Hän on nyt muuttunut viimeisen vajaa 2 vuoden aikana, ennen hän oli ihminen joka halusi läheisyyttä, ja taisteli kanssani ongelmamme selväksi. Nyt hän on myöntänyt, ettei tässä viimeisen kuukauden aikana,jolloin olemme tätä asiaa puhuneet, niin ole ajatellut edes koko asiaa, vaan paennut sitä.
Hän myös sai keskustelukaverin netistä, joka on tuonut vielä oman vaikeutensa mustasukkaisuuden muodossa. Vaimoni myös myönsi että on paennut meidän tilannettamme tähän keskusteluun.
Nyt olen saanut vaimoltani kuvan että on semmoisessa mielentilassa että on luovuttanut tällä hetkellä tämän suhteen. Mutta uskoo kuitenkin että meidän olisi mahdollista selviytyä tästä. Eli hyvin ristiriitainen tunne tässä. Olemme myös harkinneet parisuhdeterapiaa.
Onko kadonnut rakkaus ja kipinä mahdollista löytää uudelleen? Kumpikaan ei halua kuitenkaan olla suhteessa vain lasten takia.
Gargoilean
VASTAUS: Kiitos kirjeestä! Te olette noin nuoriksi ihmisiksi olleet jo pitkään yhdessä. Olette alkaneet seurustella hyvin nuorina, ja kasvaneet aikuisiksi yhdessä. Muistatte toisenne hyvin nuoresta lähtien.
Siinä asiassa on paljon hyviä puolia: te tunnette toisenne varmasti aika läpikotaisin. Olette jo ehtineet kokea yhdessä monenlaista. Yhteinen jaettu elämä kantaa. Mutta samalla tuo nuorena aloitettu liitto voi vaikuttaa niin, että jossain vaiheessa toinen alkaa tuntua kaverilta, ja jopa vähän kuin sisarukselta. Silloin seksuaalisen kiinnostuksen väljähtyminen on aika luonnollista: siskon tai veljenhän ei kuulukaan kiinnostaa seksuaalisella tasolla. Voi herätä kysymys, olisiko jonkun toisen kanssa paremmin, kun kumpikaan ei ole ehtinyt elää pitkää suhdetta kenenkään toisen kanssa. Sellainen pohdinta on tosi ymmärrettävää. Kaikenlaisiin suhteisiin liittyy omat kysymyksensä.
On muutenkin tavallista, että pikkulapsivaiheessa pari kokee etääntyvänsä toisistaan. Pikkulapsivaiheessa seksi ja muu parisuhteen fyysinen läheisyys tutkitusti vähenevät – jo ajan ja voimavarojen takia. On väsymystä ja kuormitusta, riitoja ja etäisyyttä. Siksi erotkin ovat kaikkein yleisimpiä juuri pikkulapsiperheissä. Monet asiantuntijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että tässä vaiheessa ei kannattaisi erota, jos erityisen vakavaa syytä erolle (kuten väkivaltaa) ei ole. Lapsen sisäinen turvallisuus kehittyy ensimmäisinä elinvuosina. Siksi juuri ne vuodet kannattaisi erityisesti panostaa lapsien hyvinvointiin ja perhekeskeisyyteen. Jonkin aikaa voi siis olla ihan järkevää pysyä yhdessä ”vain lasten vuoksi”, jos välillänne on sentään kunnioitusta ja ystävyyttä.
Erota ei kannata pikkulapsivaiheessa ilman erityisen painavaa syytä senkään takia, että vanhempien kuormitus on siinä vaiheessa niin kova. Jotkut kuvaavat, että väsymyksen ja ruuhkavuosien muiden paineiden takia eletään kuin sumussa. Kun on paha olla, kumppaniin kohdistuu toiveita, jotka eivät täyty, koska hänkin elää samassa sumussa. Monet yrittävät ratkaista erolla ongelmaa, joka ei ratkea erolla: arki onkin eron jälkeen yhä vaativampaa. Jos tuntuu mahdolliselta, kannattaa sopia, että tämän vaiheen yli mennään yhdessä ja kun on taas kunnolliset yöunet ja mahdollisuus keskustella ja rakastella rauhassa, vasta sitten tehdään isoja päätöksiä.
Pitkää suhdetta voikin tarkastella pidemmässä mittakaavassa: kaikissa pitkissä suhteissa on monenlaisia vaiheita, eivätkä niistä kaikki ole helppoja vaiheita. Teillä on nyt meneillään vaihe, jolloin välillenne on kasvanut etäisyyttä. Kun suhteessa on etäisyyttä, on ymmärrettävää, että ihminen viehättyy toisesta ihmisestä, joka tuntuu lämpimältä ja kiinnostuneelta. Jokainen ihminen tarvitsee jonkun toisen tukea ja ymmärrystä – jos oma kumppani tuntuu etäiseltä, voi jonkun toisen tarjoama ymmärrys houkuttaa ja lohduttaa. Mustasukkaisuus on silloin ihan luonnollinen reaktio: joku toinen uhkaa jotakin minulle tärkeää. ”Valitseeko kumppanini jonkun toisen minun edelleni?” Sellainen ajatus satuttaa.
Etäisyys välillänne on kuitenkin täysin realistisesti mahdollista kuroa umpeen. Sanonnan mukaan tärkein matka minkä ihminen voi tehdä, on tulla toista puolitiehen vastaan. Kuulostaa todella hyvältä, että ajattelette voivanne selviytyä tästä suhteenne jaksosta: kumpikin voi tulla toista vastaan esimerkiksi koettamalla kuunnella toista kaikessa rauhassa. ”Miten sinä oikein voit? Miten minä voin olla tukenasi? Mitä toivot ja tarvitset minulta? Haluatko tulla kainaloon?”
Kun te tietoisesti pyritte taas puhumaan yhdessä ja kuuntelemaan toisianne, voi ymmärrys lisääntyä. Suhteeseenne voi vähitellen rakentua taas uudenlainen, lähentymisen vaihe. Kun löydätte taas toisistanne sen naisen ja miehen, johon olette aikanaan rakastuneet, sisaruuden tuntu katoaa. Toiseen voi rakastua uudelleen ja yhä syvemmällä tasolla. Silloin myös rakasteluun voi tulla uutta kiinnostusta ja uusia tasoja.
On vastuullinen ajatus hakea tilanteeseenne apua. Suosittelen teille lämpimästi pariterapiaa, missä pääsette puhumaan asioista ulkopuolisen ihmisen tuella.
KYSYMYS: Olemme puolisoni kanssa seurustelleet 6 vuotta ja suunnittelemme häitä ensi kesälle. Olemme seurustelleet nuorista asti ja parisuhteemme on ollut hyvä, mutta sisältänyt toki omia vastoinkäymisiä. Puolisoni on rauhallinen perusluonteeltaan, mutta riidoissa tilanne usein eskaloituu ja riitatilanteita sävyttäjät kirosanat, nimittely jne. Puolisoni on muuten aina rauhallinen ihminen, mutta riitely on hänelle hyvin haastavaa ja kritiikin vastaanottaminen johtaa usein täydelliseen räjähdykseen. Tämä piirre on hänessä iän myötä onneksi rauhoittunut, mutta näkyy toisinaan edelleen riidoissamme. Arkemme on kuitenkin ollut onnellista ja riitoja on aina pyydetty anteeksi. Vuosi sitten tapahtuneen kihlautumisemme jälkeen jokin parisuhteessamme kuitenkin muuttui.
Koen puolisoni menettäneen mielenkiintonsa minuun ja yhteiseen aikaamme. Edelleni menee usein työhön, puolisoni perheeseen tai ystäviin liittyvät asiat. Tästä huomauttaessani olen "hankala ja vaativa, enkä osaa olla kiitollinen siitä mitä meillä jo on". Kihlojen jälkeen puolisoni vitsaili, ettei hänen enää tarvitse yrittää hurmata minua ja tuntuu, että tämä vitsi on muuttunut todeksi. Äyskiminen, kiukuttelu ja suuttuminen tuntuvat olevan läsnä päivittäin. Monesti koen lähinnä ärsyttäväni puolisoani ja saavani hänet äreäksi omalla käytökselläni. Oma ilonpitoni ja pelleilyni lytätään, koska kuulemma "sählään ja häiritsen". Ymmärrän toki, ettei toiselle aina jaksa nauraa, mutta tämä on nykyään kyllä enemmän sääntö kuin poikkeus. Koitan varoa sanojani ja vältellä kohtaamisia, jotten saisi puolisoani huonolle tuulelle. Kiukkuisena puolisoni on minua kohtaan tyly, äksy ja "älä, lopeta, ei" raikuvat. Tuntuu kuin koko luonteeni revittäisiin minusta irti ja minun tulisi olla mahdollisimman näkymätön. Mielestäni puolisoni kohtelee minua kaikista ankarammin ja koviten, eikä käyttäydy ketään muuta kohtaan näin. Olen tästä koittanut sanoa, mutta olen kuulemma kohtuuton ja liioittelen asioita. Puhuessani asiosta tai tunteistani, saan usein kuulla olevani vaikea ja riidanhaluinen. Koitan vain ilmaista miltä minusta tuntuu. Tätä usein seuraa riitely ja minun haukkuminen, jolloin puolisoni mukaan pidän häntä aivan surkeana ja saan kuulla kuinka karmea olen itse kaikessa. Usein riidat tuntuvat menevän minun parjaamisekseni, jotta puolisoni saisi tilanteen tasattua ja myös osoitettua minun virheeni. Olen ehdottanut puolisolleni terapiaa ja monia muita vaihtoehtoja, mutta mitään ei tunnu tapahtuvan. Pahoitan mieleni toistuvasti puolisoni sanoista, enkä ymmärrä miksei hän kuule kun yritän hänelle sanoa, että hänen käytöksensä ja sanansa satuttavat minua, enkä tiedä miten päästä niistä yli.
Tuntuu huijaukselta suunnitella häitä ja miettiä tätä tilannetta, mutten enää tiedä mitä tehdä. Keskusteluyritykseni johtavat aina riitaan ja haukkumiseen, enkä enää jaksa tilannetta. En tiedä mitä tehdä, olla tekemättä tai miten jatkaa tästä eteenpäin. Olisiko sinulla antaa neuvoa kuinka ratkaista tilanne? Kaiken jälkeen haluaisin löytää sen vanhan suhteemme, jossa olimme onnellisia ja kiitollisia toisistamme.
Vihaan kyllästynyt
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kerrot, että olet seurustellut poikaystäväsi kanssa nuoresta asti, kaikkiaan kuusi vuotta ja nyt olette suunnittelemassa häitä ensi kesälle. Olet kuitenkin huomannut, että vuosi sitten tapahtuneen kihlautumisenne jälkeen parisuhteenne on muuttunut. Kuvaat, kuinka vuorovaikutuksenne on muuttunut ja myös sitä, miten miehesi käytös ja sanat satuttavat sinua. Tunnet, ettet voi enää olla oma itsesi kotona. Yleensä olet luonteeltasi iloinen ja huumorintajuinen, mutta nyt koet, että sinun pitäisi muuttua näkymättömäksi. Kerrot, että et jaksa enää ja pohdit, mitä tehdä.
Silloin, kun tuntuu, että suhde ei enää toimi, on hyvä pysähtyä pohtimaan mistä on kyse. Onko jotain tapahtunut tai muuttunut omassa tai toisen elämässä? Omista tunteistaan ja tarpeistaan on hyvä keskustella yhdessä. Olisiko teillä mahdollista ottaa yhteistä aikaa, jossa voisi rauhassa keskustella?
Puolison kanssa riidellessämme saatamme tunnistaa riidan vaiheet, joka toistuvat usein aika samanlaisina. Riita saattaa saada alkunsa siitä, kun osumme vahingossa tai tarkoituksella toisen arkaan paikkaan. Nämä arat kohdat ovat mahdollisesti syntyneet jo lapsuudessa. Osuma arkaan kohtaamme saattaa saada meidät reagoimaan yllättävän voimakkaasti suhteessa tilanteeseen. Yksi esimerkki siitä on se, että saatamme hermostua, jos koemme, että meitä kritisoidaan tai meiltä vaaditaan jotain ja sisimmässämme oleva arka kohtamme on kelpaamattomuuden tai riittämättömyyden tunne. Toinen esimerkki on, että saatamme suuttua, jos huomaamme, että toinen ei halua keskustella minun kanssani ja arka paikkamme on pelko, ettei toinen välitä minusta tai etten ole tärkeä toiselle. Vaikka meissä saattaa herätä erilaisia reaktioita, kuten suuttumista ja kiukkua, niin silti toisen kunnioittaminen ja rajat ovat tärkeitä. On hyvä tuoda selkeästi esille, minkä verran sietää haukkumista ja milloin raja on ylittynyt. Jos keskellä riitaa ei ole mahdollista tuoda rajoja esille, niin sitten riidan jälkeen. Toimivassa parisuhteessa riidan jälkeen otetaan aikaa sovun ja yhteyden rakentamiseen. Näin selvittämättömät asiat ja loukkaantumiset eivät pääse kasaantumaan.
Usein hääjuhlien suunnitteleminen nostaa pintaan pohdintoja liittyen sitoutumiseen, parisuhteeseen ja rakastamiseen. Voisiko miehesi käytös mahdollisesti heijastella sitä, että hän ei ole vielä valmis menemään naimisiin tai tunteeko hän olonsa jotenkin epävarmaksi tällä hetkellä? Oletko itse valmis sitoutumaan tällä hetkellä? Toivoisi toki, että häistä haaveileminen, niiden suunnitteleminen ja järjestäminen tapahtuisivat yhdessä hyvissä tunnelmissa.
On hyvä, että olet pysähtynyt pohtimaan teidän suhdettanne jo ennen häiden järjestämistä. Voisiko olla mahdollista rauhoittaa tilannetta ja esimerkiksi siirtää häiden suunnittelua ja järjestämistä eteenpäin, jotta ne eivät aiheuta lisää painetta parisuhteeseen liittyvien kysymyksien pohdinnassa. Voisiko tässä hetkessä antaa koko huomion keskittyä siihen, millä tavalla teidän välinen hyvä yhteys voisi löytyä uudelleen?
Joskus ulkopuolisen avulla saa hahmotettua parisuhteen vuorovaikutusta ja tilanteita rauhallisessa ilmapiirissä, jossa molemmat saavat tilaa ilmaista tunteitaan ja ajatuksiaan turvallisesti. Kirkon perheneuvonta on yksi vaihtoehto, jossa saa ulkopuolisen tahon pohtimaan suhdettanne yhdessä teidän kanssanne.
KYSYMYS: Olen avioliitossa miehen kanssa, joka on itseäni viisi vuotta nuorempi. Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta. Vuosi sitten hain työpaikkaan töihin, joka oli aina ollut haaveeni ja unelmani, pääsin sinne töihin. Vuoden vaihteen jälkeen alkoi tulla ongelmia lasten aikaisen heräämisen kanssa, koska työmatkani oli melko pitkä, piti lapset viedä hoitoon jo ennen kuutta. Yritin ehdottaa miehelleni, että muuttaisimme lähemmäksi, mutta hän ei useista pyynnöistä huolimatta suostunut. Asumme hänen kotipaikkakunnallaan ja hän aina vetosi siihen, ettei hänellä olisi elämässä sittrn mitään. Itse tunnen täällä asuessani, että minulla ei ole mitään. Kevättä kohti mentäedsä lapset oli todella väsyneitä ja tein ratkaisun että jään hetkeksi vielä hoitovapaalle, kun oni mahdollisuus. Elättelin toiveita, että ennen töihin paluuta mies suostuisi muuttoon. Toisin kävi. Hän ei edes suostunut keskustelemaan asiasta. Lapsiani ajatellrn sanouduin irti tuosta unelmien työpaikasta ja sain töitä lähempää.
Nyt tilanne on se, että kadun aivan hirveästi tuota irtisanoutimista, se vaikuttaa joka päiväiseen elämäämme. Myös käyttäytyminen miestäni kohtaan on muuttunut niin, etten pysty oikeastaan edes puhumaan hänelle, kohtelen kuin ilmaa. Tunnen että hän on suurin syyllinen siihen, että en voinut jatkaa työpaikassani. En vain voi itselleni mitään.
Muuttamisesta haaveilen ja puhun joka viikko, mutta syyt ovat hänellä nyt muuttuneet siihen suuntaan, ettei hän halua muuttaa sen takia kun käyttäydyn häntä kohtaan ikävästi. Mutta minulla ei ole edes halukkuutta käyttäytyä muuten, koska hänkäön ei ota minun tarvetta huomioon ja ei ymmärrä sitä kuinka iso asia mikylle oli olla juuri siellä työpaikassa. Myöskään hän ei halua keskustella näistä asioista ja syyttää tavallaan minua siitä, että miksi edes olen halunnut muuttaa tänne.
Mitä minun pitäisi tehdä? Tuntuu etten jaksa enää päivisin töiden jälkeen mitään, kun tämä asia vaivaa minua. Suunnittelen jo vain lähteväni lapsien kanssa, jotta voisin uudelleen hakea haaveitteni työpaikkaan. Tätä asiaa on nyt vatvottu puoli vuotta ja mieheni kuvittelee että kun asiasta ei puhu niin se unohtuu. Olen myös alkanut miettiä asioita siltä kantilta, että tämä on mun ainoo elämä ja miksi mä en voisi elää sitä niin kuin itse haluan enkä niin kuin joku toinen sanelee...
Haaveet ja niiden toteutuminen, 38
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kerrot, että olit hakenut, päässyt töihin ja irtisanoutunut unelmiesi työpaikasta, joka sijaitsi sen verran kaukana kotoanne, että siitä aiheutui hankaluutta kahden alle kouluikäisen lapsen hoitopäiviin liittyen. Ratkaisuksi ongelmaan olet ehdottanut muuttoa lähemmäksi työpaikkaa, mutta miehesi ei ole suostunut ehdotukseesi. Koet, että miehesi on syyllinen tilanteeseen. Mainitset, että suunnittelet lähteväsi lapsien kanssa, jotta voisit uudelleen hakea haaveittesi työpaikkaan. Mietit, mitä pitäisi tehdä tai miksi et voisi elää elämääsi niin kuin itse haluat.
Pienten lasten äideille saattaa usein olla haasteena yhdistää omaa työuraa ja äitinä olemista. Vanhempina meille on tärkeää omien lasten hyvinvointi. Kun teemme päätöksiä, niin pyrimme siihen, että lapsilla olisi mahdollisimman hyvä olla. Sen lisäksi erityisesti suomalaisille naisille itsenäisyys, työura ja mielekkään työn tekeminen ovat usein myös tärkeitä asioita elämässä. Kun nämä kaksi toivetta tai odotusta ovat ristiriidassa, niin se saattaa aiheuttaa meille paljon ahdistusta ja turhautumista. Joudumme pohtimaan sitä, mikä meille on kaikkein tärkeintä. Jäin miettimään, onko näiden molempien asioiden toteuduttava juuri tässä hetkessä? Voisiko harkita, että omaan työhaaveeseen panostaa sen jälkeen, kun lapset ovat vähän isompia? Pelkäätkö mahdollisesti, että unelmatyötä ei voi tehdä tai sitä ei enää ole olemassa muutaman vuoden kuluttua?
Näissä hetkissä, kun omassa elämässä kohtaamme arvoristiriitoja, niin haemme ymmärrettävästi tukea puolisoltamme. Yritämme löytää ja ehdottaa ratkaisuja tilanteeseen. Jos puoliso ei reagoi haluamallamme tavalla, saattaa olla, että hän saa ”niskaansa” kaiken meidän ahdistuksemme, turhautumisemme ja vihan, joka omaan tilanteeseemme liittyy. Jäin miettimään, tunnetko jääneesi yksin? Oletko kertonut miehellesi, mitä kaikkea tuo unelma tarkoittaa ja merkitsee sinulle? Olisiko mahdollista laajentaa keskustelua myös siihen, mitä miehesi arvostaa ja haluaa elämässään? Miten nämä kummankin unelmat ovat ristiriidassa? Voisiko löytyä joku yhteisesti sopiva ratkaisu? Onko muuttaminen ainoa vaihtoehto? Voisiko ostaa lastenhoitoa palveluna esimerkiksi aamuisin ja iltaisin muutamia tunteja? Voisiko unelmatyötä tehdä osittain etätyönä tai lyhennettyä työviikkoa?
Kerrot myös yhtenä vaihtoehtona, että voisit muuttaa yksin lasten kanssa ja tehdä unelmatyöpaikassa töitä tässä hetkessä. Jäin miettimään, että mitä parisuhde tai perhe sinulle merkitsevät? Onko merkitystä sillä, että lasten isä asuisi eri paikassa? Oletko valmis jopa eroamaan miehestäsi, jotta voit tehdä unelmatyötäsi? Joskus saatetaan unohtaa, että työ saattaa loppua jonain päivänä yritysten yhdistymisten, irtisanomisen tai vaikka oman sairastumisen tai tapaturman seurauksena. Läheiset ihmissuhteet tulevat olemaan elämässämme jossain muodossa loppuelämämme ajan. Saatamme toki erota lapsen isästä tai äidistä, mutta ne ihmiset pysyvät jollain tavalla meidän elämässämme lastemme kautta.
Olet suurten kysymysten äärellä, jossa ei ole yhtä oikeaa vastausta tai tapaa toimia. Nämä pohdinnat saattavat nostaa esille paljon tunteita, joita saattaa purkaa toiseen. Toivon, että otat itsellesi rauhassa aikaa selkiyttää omia arvojasi, haaveitasi ja niiden yhteensovittamista. Ehkä voit kertoa miehellesi tunteistasi ja ristiriitaisesta olostasi ja pyytää apua.
KYSYMYS: Olin suhteessa viisi vuotta mutta emme koskaan asuneet yhdessä. Tapasimme toisiamme säännöllisesti ja viestittelimme lähes päivittäin. Nyt meille kuitenkin tuli ero kun mies löysi uuden naisen. sain kuukausi sitten tietää tästä miehen uudesta naisesta kaverin kautta.Mies on ollut parisuhteessa tämän uuden naisen kanssa jo monta kuukautta mutta silti tämä mies oli kokoajan pitänyt minuun yhteyttä ja viettänyt monta yötä kanssani eli hän on pettänyt tätä uutta naista jo monta kertaa. Pari päivää ennenkuin sain tietää olin tämän miehen asunnolla ja vietimme ihanan yön. Nyt kun sain tietää niin tämä mies on muuttunut tosi kylmäksi mua kohtaan eikä suostu keskustelemaan kanssani. Mä ymmärrän että ihmiset voivat löytää uusia kumppaneita mutta miksi jätti minulle kertomatta? Miksi ihmeessä mies toimii näin? Minua vaivaa se asia tosi paljon kun tämä mies ei suostu nyt tapaamaan minua eikä juttelemaan asiat halki ja antamaan minulle vastauksia. Hän antaa nyt ymmärtää että on onnellinen ja rakastunut eikä halua olla minun kanssa missään tekemisessä. Omasta mielestä asiat pitää aina käsitellä jotta voi elämässä mennä eteenpäin.Nyt minulla on sellainen tunne etten ollut koskaan hänelle tärkeä. Tämä uusi nainen ei tiedä että hänen mies on viettänyt monta yötä minun kanssa ja sekin asia vaivaa minua. Pitäiskö tälle naiselle kertoa vai jättää kertomatta?
Naarasleijona
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kuvailet, että olet ollut viisi vuotta suhteessa, joka on päättynyt eroon miehen löydettyä uuden naisen. Haluaisit käsitellä asiaa hänen kanssaan, mutta hän ei siihen suostu. Pohdit suhdettanne, sen tapahtumia, miehen käyttäytymistä ja omia tunteitasi mm. sitä, että olitko hänelle tärkeä yhdessä ollessanne.
On tavallista, että ihmiset ihastuvat, vaikka ovatkin pitkässä parisuhteessa. Osa lähtee ihastumisen tunteen pohjalta pettämään puolisoaan tai jopa luomaan uutta suhdetta. Siirtymävaihe nykyisestä suhteesta uuteen suhteeseen saattaa kestää pitkään, koska usein on vaikea kertoa puolisolle, että mitä on tapahtunut tai tapahtumassa. Joskus ei edes itsekään tiedetä, mitä halutaan. Kertomisen vaikeutta saattaa lisätä se, ettei haluta satuttaa pitkäaikaista kumppania. Hän on usein kuitenkin ollut tärkeä osa elämäämme. Näin ollen suhteesta lähtijällä on ollut aikaa pohtia ja sopeutua tulevaan tilanteeseen toisin kuin jätetyllä, joka saa tiedon yllättäen vasta, kun suhde on jo lähes loppu. Kun jätetty alkaa vasta hahmottamaan mitä tapahtui, on suhteesta lähteneellä usein jo kiire jättää kaikki vanha taakseen ja keskittyä rakentamaan uutta suhdetta. Meille monille on aika tavallista yrittää välttää elämän vaikeiden asioiden kohtaamista tai niistä puhumista, jos se on mahdollista.
Parisuhteessa jätetty osapuoli tuntee olonsa yksinäiseksi ja loukatuksi. Jäämme pohtimaan, että mikä meni pieleen tai mitä tein väärin? Onko syy minussa? Olisimmeko voineet muuttaa jotain tai toimia toisin säilyttääksemme suhteemme? Saatamme myös pohtia, oliko suhteemme todellinen? Rakastiko tai välittikö toinen minusta oikeasti? Kun tunnemme surua suhteen päättymisestä ja olemme alamaissa, niin se saattaa värittää muistomme koko suhteesta. Siinä hetkessä on kuitenkin hyvä muistaa, että ne kokemukset, jolloin tunsimme itsemme rakastetuksi ovat todellisia itsellemme ja pysyvät mukanamme muistoissamme.
Suhteen päättyessä tulee usein tarve käydä läpi mennyttä suhdetta. Ymmärrän, että olet erittäin hankalassa tilanteessa, kun olet jäänyt yksin kaikkien olojen ja tunteiden kanssa. Toista osapuolta ei voi pakottaa puhumaan menneistä asioista ja on aika päästää hänestä irti. Meille ei ole myöskään hyväksi lähteä puuttumaan hänen uuteen suhteeseensa, vaan antaa hänen itsensä kantaa vastuu omista teoistaan. On hyvä muistaa, että elämässä on erilaisia tilanteita, jolloin joudumme käsittelemään suhdettamme tiettyyn ihmiseen ilman tätä asianomaista. Tunteiden ja asioiden purkamista ei kuitenkaan tarvitse välttämättä tehdä kokonaan yksin, vaan niitä voi jakaa jonkun toisen kanssa. Löytyisikö sinulla ystävää tai tuttavaa, jonka kanssa voisit käydä läpi suhdetta? Olisiko mahdollista, että työstäisit suhdettanne omasta näkökulmastasi jonkun ulkopuolisen auttamistahon kanssa?
Mihin ihastuit hänessä? Mitä suhteenne merkitsi sinulle? Mitä mahdollisesti huomasit tai opit itsestäsi, toisesta ja parisuhteesta? Mitkä olivat merkittäviä tapahtumia suhteessanne? Muuttuiko joku omassa tai toisen elämässä suhteenne aikana? Miten tämä suhde erosi aikaisemmista suhteistasi? Mikä on elämässä sinulle tärkeää? Mitä toivot tulevalta suhteeltasi? Jokainen parisuhde opettaa meille jotain itsestämme ja parisuhteista. Kun asiat ovat riittävästi käsiteltyjä, olemme kenties itsekin valmiimpia uudenlaiseen suhteeseen.
KYSYMYS: Olen 47-vuotias nainen, joka kolme ja puoli vuotta sitten rakastui, hullaantui ja hurmioitui ihmiseen, jonka luulin olevan unelmieni mies, mies joka puhuu ja pussaa. Hyvin pian kuitenkin osoittautui, ettei niin ole. Ei puhu ei pussaa. Erotiikka kuoli puoli vuotta suhteen alkamisen jälkeen. Sen mukana tulivat raastavat riidat. Raastavat siksi, että hän ei tosiaan puhu. Loukkaa, kettuilee ja kohtelee alentuvasti ja kun asiat pitäisi puhua auki ja riita sopia, on vastaus, ettei hän jaksa. Salailee asioita, valehteleekin ja jättää yksin nuolemaan haavat. Syyttää minua, jolla saanut paitsi itsetuntoni katoamaan, myös seksuaalisuuteni, itsekunnioituksen ja sen luottamuksen toiseen. Silti väitän edelleen, että rakastan häntä. SIlloin kun elämme kuin kämppikset, kaikki on hyvin, seksiä lukuunottamatta. En uskalla ottaa askelta ja lähteä ja jättää. Tein sen hänen takiaan jo kerran, tosin kuolleesta suhteesta, mutta silti. Liian rankkaa myöntää tehneensä elämänsä virheen.
Seksiä on vain hänen tahdostaan. Minun halut ja tahdot kääntää minua vastaan. Se, että olen hukassa, kääntää senkin minua vastaan. Kaikki riidat mielestään ovat minun syytä. Varmasti osa niin onkin, mutta silloinkin, kun hän ne aloittaa. En voi luottaa hänen uskollisuuteensa, en siihen, että on tukena eikä jätä yksin, enkä siihen, että tunteensa ovat aitoja. Motiiviaan en tiedä, mutta epäilen, että olen pakollinen paha, nojatuoli, olohuoneen matto, jota voi kohdella miten huvittaa. Jos se on rakkautta, jommalla kummalla meistä on jokseenkin vinksahtanut käsitys siitä. Mitään hyvää, kivaa ja kaunista hän ei minusta sano, mutta löytää pitkän listan vikoja. Myönnän, että olen minkäkin lopettanut kehumisen. Olen lopettanut viettelyn. Olen lopettanut paljon. Niin paljon olen yrittänyt. Yrittänyt ymmärtää, yrittänyt luottaa ja uskoa, yrittänyt olla minä, yrittänyt olla se, mitä hän haluaa....epäonnistuen täysin. Kysymyksiä on paljon, aivan liian vähän vastauksia.
Toki hänestä löytyy puolia, joita hänessä rakastan...kai. Hän on hauska, huumorintajuinen, loistava isä lapsilleen, sympaattinenkin. Mutta ne ei taida kauksi kantaa. Sillä joka riidan jälkeen ajattelen hänestä toisin, Joka riita tappaa minussa jotain. Varmasti myös hänessä, mutta sitäkään en näe enkä tunne. Mutta nyt kun tätä kirjoitin, tajusin, että enhän vaan ole hassastanut narsistiin? Vai minäkö olen se narsisti, kun vaadin ja pyydän avointa, rehellistä ja rakastavaa suhdetta, jossa molemmat voivat luottaa toisen rakkauteen, läsnäoloon, rehellisyyteen....? Rakkaus on sokea. Olenko minäkin?
Yksin yhdessä?
VASTAUS: Kirjeesi oli rankkaa luettavaa. Hyvä, että itsekin tätä kirjoittaessasi havahduit samaan. Olet yrittänyt paljon ja monenlaista saadaksesi toisen rakastamaan itseäsi, kelvataksesi hänelle. Silti mikään ei ole auttanut.
Miesystäväsi on saanut itsetuntosi, seksuaalisuutesi ja luottamuksesi ihmisiin katoamaan. Hän valehtelee, salailee, syyttelee ja kohtelee sinua alentuvasti. Silti sanot rakastavasi häntä. Herää!
Kerrot, että erosit edellisestä suhteestasi tämän miehen takia. Kuvailet, että se suhde oli jo kuollut. Tunnetko kenties edelleen syyllisyyttä siitä erosta? Olit silloin hullaantunut ja hurmioitunut ja tunnekuohujen vallassa teit virhearvion. Voisitko antaa sen itsellesi anteeksi? Jokainen meistä tekee virheitä. Väärä ylpeys, joka estää tekemästä korjausliikettä, voi joskus olla vielä suurempi virhe.
Nimimerkistäsi tulee mieleen monen muunkin kokemus, että tekee kipeää, kun tuntee olevansa yksin vaikka on yhdessä. Sinä tiedät, millaista on elää elämää niin, ettei voi luottaa toisen uskollisuuteen eikä siihen, että hän on tukena silloin kun sitä tarvitset.
Mieti elämääsi tästä viisi vuotta eteenpäin. Millaista toivoisit elämäsi olevan silloin?
Muista, että elämässä on monia asioita, joihin voimme itse vaikuttaa. Elämä voi tuoda eteen sairauksia ja muita vastoinkäymisiä, mutta voimme itse valita millaisessa seurassa ne kohtaamme. Joskus on parempi ja helpompi olla yksin kuin huonossa seurassa.
Ensimmäinen askel kohti toisenlaista elämää oli ehkä jo se, että kirjoitit Suhdeklinikkaan. Kiitos siitä! Tästä kirjeenvaihdostamme voi joku muukin saada voimaa arvioida elämäänsä uudelleen.
Toivon sinulle rohkeutta, viisautta ja rakkautta itseäsi kohtaan.
KYSYMYS: Olen ollut kohta 3,5 vuotta yhdessä poikaystäväni kanssa. Ensin asuimme erillään omien vanhempiemme luona ja nyt alkusyksystä päätimme muuttaa yhteen asumaan toiseen kaupunkiin. Hän tekee pitkää työpäivää. Se on minulle ollut koko ajan ihan ok, koska tiedän kuinka tärkeää työtä hän tekee. Minä taas opiskelen viimeistä syksyä ja arjet menevät työharjoittelun merkeissä.
Meillä ei siis ole paljoa aikaa yhdessä mut se ei haittaa minua. Yhteen muuton jälkeen alkoi tilanne muuttua huonoksi ensimmäisen kuukauden jälkeen.... Minulta oli aika pian rahat loppu ja en voinut ostaa ruokaa ja hän hermostui ensin siihen että joutuu elättämään minua (koska elän Kelan opintotuella ja saan asumistukea joka menee kokonaan vuokraan). Nyt hän on alkanut vetäytymään pois luotani, häneen ei saa koskea ja enkä ole enää saanut haleja tai pusuja, peräti en saa enää kutsua häntä "kullaksi” tai ”rakkaaksi". Hyvää yötä emme enää toivota toisillemme koska hän ei enää jaksa.
Kuukauden sisään olemme paljon riidelleet ja hän on jopa kertonut seuraavat asiat minulle....
1. Hän haluaisi erota, koska haluaa olla yksin.
2. Viimeiset kaksi vuotta meillä ei ole ollut muka suhdetta enää. 1/3 vuotta ollaan vain oltu yhdessä.
3. Hän on yrittänyt vihjailla minulle erosta, mutta en ole ymmärtänyt. Hän ei ole sanonut sitä suoraan koska ei ole halunnut loukata minua.
4. Kun pääsee minusta eroon, hän voi vaihtaa tyttöjä kuin sukkaa jos ei tyttö miellytä.
Minä en haluaisi erota hänestä, koska rakastan häntä edelleen todella paljon. Minä olen nyt koittanut käydä kaupassa, tehdä ruokaa ja siivota että hän muuttaisi mielensä.
Pelkään vain jäämäni aivan yksin isoon kaupunkiin ilman rahaa tai asuntoa. Mitä minun pitäisi tehdä? Onko suhteeni ollut oikeasti pelkää valetta?
Epätoivoinen tyttö
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Tilanteesi kuulostaa todella kurjalta. Olet aloittanut uuden elämän yhdessä rakastamasi poikaystäväsi kanssa ja valmistut pian ammattiin. Tulevaisuus näytti selvältä ja onnelliselta. Mutta nyt poikaystäväsi haluaakin romuttaa yhteisen elämänne!
Teille on tapahtunut tänä syksynä isoja asioita. Olette muuttaneet omillenne pois vanhempien kodista, olette vaihtaneet paikkakuntaa pienemmältä paikkakunnalta isoon kaupunkiin ja perustaneet yhteisen kodin. Teillä on molemmilla menossa ainakin kaksi tärkeää kehitysvaihetta.
Elätte kumpikin itsenäistymisen aikaa. Opettelette olemaan omillanne seisovia aikuisia. Kannatte taloudellisen ja kaiken muunkin vastuun omasta elämästänne, nyt kun ette enää asu vanhempien katon alla. Tämä vaatii usein opettelua eikä aina ole aluksi ihan helppoa, mutta on tosi tärkeä vaihe ihmisen elämässä. Tätä sisäistä työtä teette molemmat omilla tahoillanne.
Samaan aikaan olette parisuhteessanne myös aivan uuden vaiheen äärellä. On ihan eri asia asua yhdessä kuin seurustella. Nyt olette toistenne elämässä koko ajan. Opettelette kodin pyörittämistä ja kaikkien siihen liittyvien vastuiden kantamista yhdessä.
Yhdessä asuessa toisen huonot päivät, väsymykset ja kiukuttelut tulevat iholle ihan tavalla kuin seurustellessa. Avoliitossa toista ei pääse pakoon, vaikka töissä tai koulussa kävisikin. On opeteltava puhumaan ja kohtaamaan ristiriidat rakentavasti, muuten yhteiselämästä tulee vaikeaa.
Nyt tässä vaiheessa poikaystäväsi elämä onkin alkanut tuntua hankalalta. Hän vetäytyy pois läheisyydestäsi ja puhuu erosta. Onko kyse siitä, ettei hän ole vielä valmis sitoutumaan vakiintuneeseen parisuhde-elämään ja yhteiseen kotiin vai jostain muusta, sitä me emme tiedä. Kerroit, että sinun ratkaisuyrityksesi on tehdä enemmän ja paremmin kotitöitä eli olla perinteisesti ”hyvä vaimo”. Epäilenpä, että se ei kuitenkaan ole ratkaisu tähän tilanteeseen eikä missään tapauksessa pitkällä tähtäyksellä kestävä. Jokin poikaystävääsi nyt selvästi painaa. Yritä päästä keskustelemaan hänen kanssaan välttäen syyllistämistä ja painostamista. Toivottavasti pääsette juttelemaan niin, että saat tietää, mistä tässä nyt hänen kohdallaan on kyse.
Joka tapauksessa elämä haastaa sinua nyt tässä kohtaa itsenäistymään ihan urakalla. Jos poikaystäväsi haluaa erota, et voi häntä väkisin pitää. Mieti siis oman elämäsi palikat varmuuden vuoksi myös niin, että elätkin yksin. Kelasta saat neuvoja taloudelliseen tilanteeseesi ja ehkä myös oppilaitoksesi sosiaalityöntekijältä. Mieti, keistä ihmisistä tukiverkostosi muodostuu. Kerro heille tilanteestasi ja siitä, että saatat tarvita tukea muuttuneessa tilanteessa. Kun poikaystäväsi huomaa muutoksen sinussa, hän joutuu sen tilanteen äärelle, että ero konkretisoituu myös hänelle. Joskus se havahduttaa ja saa miettimään, haluaako oikeasti erota toisesta.
Jos poikaystäväsi ei halua tai kykene sitoutumaan sinuun ja rakastamaan sinua hyvinä ja huonoina päivinä, hän ei ole sinulle oikea kumppani. Ymmärrän, että luopuminen tuntuu tuskalliselta, mutta uskon, että selviät siitä, jos elämä niin vaatii.
Pidä selkä suorana ja jalat tukevasti maassa. Muista hengittää. Sinä selviät kyllä, kävi miten tahansa.
