Suhdeklinikka

KYSYMYS: Mistähän aloittaisin? Olemme mieheni kanssa palaneet loppuun. Usean vuoden kestänyt suhde on ollut täynnä ylä- ja alamäkiä, kuitenkaan sen suuremmitta kriiseittä selvitty (ei alkoholi/pettämis/väkivalta ym ongelmia). Meillä on kolme lasta. Olen kadottanut itseni. En tiedä miksi enää olemme yhdessä. Saatan nauraa tuntemattomalle kaupan kassalle enemmän kuin olen mieheni kanssa nauranut vuosiin. Huumorintajumme, tapamme riidellä/jutella/haaveilla/suunnitella asioita on kuin yöllä ja päivällä.

Keskusteluyhteys heikko ja riitaa tulee joka asiasta. Voimat niin loppu että en enää edes jaksa yrittää..

Turvaton olo

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kerrot, että olet ollut yhdessä miehesi kanssa usean vuoden ajan ja teillä on kolme lasta. Teillä on ollut ylä- ja alamäkiä ja olette käyneet pariterapiassa, mutta siitä ei ollut teille apua. Nyt tunnet, etä voimasi ovat loppuneet ja et jaksa enää yrittää. Koet, että sinulta odotetaan niin paljon, että sinua alkaa ahdistaa. Miehesi vihjailee tai epäilee mahdollisia ulkopuolisia suhteita ja on myöntänyt, että ei luota sinuun. Tunnet, että olet kadottanut itsesi.

Erilaisuus on usein se piirre, johon ihastumme tai joka meitä viehättää puolisossa suhteen alussa. Parisuhteen arki on tavallisesti se paikka, jossa meidän tyypilliset toimintatapamme näkyvät. Näillä tavoilla olemme jo lapsesta asti oppineet selviytymään erilaisista tilanteista kotona. Usein nähdään vain pinnalla näkyvä käyttäytyminen ja tunnereaktiot, mutta ei nähdä toisen sisimpään ja syvällisempiin tarpeisiin tai pelkoihin. Huomasin kirjeestäsi, että usein toivot, että ette puhuisi mitään, jotta välttyisitte erimielisyyksiltä. Usein parisuhteessa se, joka on välttelevämpi haluaisi säilyttää harmonian ja rauhan, mielellään ilman huutamista ja riitelyä. Sisällään välttelevämpi tuntee usein riittämättömyyttä, koska tuntuu, että toinen vaatii paljon. Välttelevämpi puoliso pyrkii suojaamaan itseään lähtemällä tilanteesta jollain tavalla pois, joko keskittymällä esim. puhelimen selailuun tai lähtemällä töihin tai harrastuksiin. Aktiivisemmin kontaktia hakeva puoliso yrittää saada yhteyttä kaikin tavoin. Se saattaa näkyä siten, että hän syyttelee tai yrittää ”tökkiä” toista saadakseen jonkun reaktion, jonkun yhteyden toiseen. Usein sisällä on yksin jäämisen pelko ja mitä enemmän hän pelkää yksin jäämistä, niin sitä enemmän aktivoituu hakemaan yhteyttä esim. huutaa, raivoaa ja syyttelee. On todettu, että suhteessa on vielä vakavampi tai vaarallisempi tilanne silloin, kun aktiivisempi osapuoli luovuttaa, eikä enää hae kontaktia toiseen. Mikäli tämä voisi sopia teidän tilanteeseenne, niin voisitte katsoa esimerkiksi tunnekeskeisiä pariterapiavideoita Väestöliiton sivuilta. Se voisi auttaa teitä ymmärtämään paremmin arjessa tapahtuvaa vuorovaikutustanne.

Parisuhteessa omien tarpeiden kertominen saattaa jäädä arjen pyörittämisen alle. Voisiko teillä olla mahdollisuutta ottaa yhteistä aikaa ja rauhassa jutella omista toiveistanne tulevaisuuden ja parisuhteen osalta? Jäin myös pohtimaan, että onko teillä mahdollisuutta tehdä jotain yhdessä? Lapsiperheen arjessa usein saatetaan tinkiä parisuhteen hoitamisesta, yhteisestä ajasta ja ajaudutaan hoitamaan pelkästään arjen vaatimuksia. Sen lisäksi samalla tavalla, kun kummankin oma aika on tärkeä, niin puolisoiden yhteinen aika on tärkeää. Kun pelataan samalla puolella, eikä toisiamme vastaan, niin yhdessä eläminen helpottuu.

Kaikkea parasta teille toivottaen
perheneuvoja Sari

KYSYMYS: Lyhyesti, olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 22 vuotta, joista naimisissa 20 vuotta. Ensimmäiset 15 vuotta hurahti 3 lapsen arkea pyörittäessä suhteellisen hyvässä yhteisymmärryksessä. Sitten mieheni joutui jäämään kotiin sairauslomalle 5 vuodeksi, jonka ansiosta taloutemme romahti ja perheessä alkoi todella vaikeat ajat. Ristiriitoja oli paljon ja tuolloin mieheni otti ensimmäisiä kertoja riitojen yhteydessä sanan ”ero” käyttöön. 5 vuotta sitten mieheni ilmoitti, ettei tunne rakastavansa minua ja näin on todennut edelleen tässä vuosien varrella.

Kaipaisin siis neuvoja, kuinka voimme edetä asian kanssa ja mitä meidän kuuluu toisiltamme kysyä ja mitä meidän tulee pohtia ja miettiä? Ja lähtökohtana on se, että mieheni ei mahdollisesti halua mitään pariterapiaa tms. Tiedän myös sen, että parisuhteeseen tarvitaan aina 2 ihmistä ja myös itselläni on peiliin katsomisen paikka. Ihan yhtälailla olen varmasti peilannut häneen omaa pahaa oloani ja käyttäytynyt huonosti. Oma haaveeni toki on, että pitkä liittomme saisi jatkua. Onko jotakin verkkosivua, josta voisimme poimia neuvoja?

Onko toivoa?

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kerrot, että teillä on ollut pitkä yhteinen elämä, johon on liittynyt viimeisien vuosien aikana merkittävä kriisi liittyen miehesi terveyteen ja siitä seuranneeseen työuran vaihdokseen. Asutte tällä hetkellä erillään, mutta harkitsette jälleen yhteiseen suhteeseen palaamista. Olet joutunut kestämään hyvin raskaita aikoja, kärsinyt henkisestä väkivallasta ja kaikesta huolimatta kerrot, että haaveenasi on, että pitkä liittonne saisi jatkua.

Kirjeesi mukaan näyttää siltä, että vaikeutenne alkoivat miehen sairastumisen yhteydessä. Miehesi joutui käymään läpi ison kriisin ja kasvun paikan elämässään sairauden takia. Usein niissä hetkissä ihmiset käyvät läpi elämän merkitystä ja omia arvojaan ja pohtivat oman olemassaolon tarkoitusta. Silloin ihminen saattaa hetkeksi menettää elämänhalunsa. Saattaa olla, että ihminen joutuu jollain lailla korjaamaan käsitystään itsestään ja elämästään. Jäin pohtimaan, saiko puolisosi ulkopuolista tukea kriisinsä aikana? Onko hän pystynyt purkamaan tunteitaan ja pelkojaan, joita hän koki sairauteen liittyen?

Miehesi kriisi on vaikuttanut myös sinuun ja koko perheeseen. Kriisin aikana ja sen jälkeen eron myötä on syntynyt paljon haavoja suhteeseenne. Hän on käytöksellään rikkonut teidän välisen luottamuksen. Nyt kerrot olevasi tilanteessa, jossa pohdit, voitko luottaa häneen tulevaisuudessa. Silloin, kun luottamuksen on menettänyt, täytyy se ansaita uudestaan. Tässä hetkessä saatat tunnistaa, että jokin puoli sinusta luottaa tai haluasi luottaa mieheen, mutta toinen puoli ei uskalla luottaa. Tämä on ihan ymmärrettävää. Jos on valmis antamaan toiselle uuden mahdollisuuden, on luottamuksen silloin mahdollista alkaa rakentua uudelleen teidän välillenne. Luottamuksen rakentuminen vie oman aikansa. Kerrot kokeneesi suhteessa henkistä väkivaltaa ja nyt olet päättänyt rajojen asettamisesta siltä osin. Se kuulostaa erittäin hyvältä ja tärkeältä linjaukselta.

Pohdit kysymystä, että miksi miehesi muutti mielensä ja rakastaako hän sinua? Yhtä tärkeä, tai ehkä jopa vielä tärkeämpi kysymys on se, rakastatko sinä häntä edelleen? Miksi haluaisit jatkaa yhdessä hänen kanssaan? Oletko valmis antautumaan vielä siihen, että saatat tulla loukatuksi tai jätetyksi? Oletko valmis antamaan hänelle uuden mahdollisuuden? Jos olet, niin pohdi myös omia motiivejasi. Mistä syystä ja mitä toiveita sinulla liittyy teidän tulevaan suhteeseenne?

Joskus ulkopuolinen auttaa hahmottamaan tilannetta. Yksi vaihtoehto on kirkon perheneuvonta, joka on maksuton palvelu. Parisuhteeseen liittyviä asioita voi tulla käsittelemään myös ilman puolisoa.

Toivottavasti löydätte teille parhaimman tavan jatkaa elämäänne.

Perheneuvoja Sari

KYSYMYS: Olemme 52v. nainen ja 57v. mies -pari.Itsellä takana 20 v. ja 12v.suhdetta. (ensim. suhteesta lapsia.) Molempien lapset asuvat itsenäisesti omillaan. Miehellä takana 36v. suhde päättyen vaimonsa syöpäsairauteen. Leskeyttä takana kolmisen vuotta. (hänellä vuoden oli suhde ennen meitä).

Minua rasittaa jatkuva kyseleminen mieheltä. Ei toista opi muuten tuntemaan,ellei kysele. Itselläni menneisyyden pettymykset suhteissa, toteutumattomat haaveet, terveydentilan muutokset ja talouden tilanteet vaikuttavat omaan oloon. Epävarmuus kestääkö tämä suhde. Yritän nauttia kaikesta tästä, yksin ollessa edm. tunteet nousevat esille. Miten saa miehen puhumaan ?! Ymmärrän, että vuorovaikutustaidot/kommunikointi ei ole samalla tasolla. Ollaan yksilöllisiä.

Yhdessä kommunikoiden elämämme loppuun

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kerrot, että olet löytänyt elämääsi miehen, jonka kanssa olette tapailleet toisianne viisi kuukautta. Koska asutte eri paikkakunnilla, niin lähettelette tekstiviestejä ja tapaatte joka toinen viikonloppu sekä lomilla. Mainitset, että olet kertonut hänelle paljon omasta elämästäsi, kertonut suhteestanne lapsillesi ja olet aktiivinen osapuoli mm. järjestämään tapaamisianne. Mielestäsi suhteessa ollaan jo vakavalla tasolla. Mies on sanonut haluavansa seurustella, mutta ei kuitenkaan tiedä, mitä jatkossa haluaa. Epävarmuus siitä, kestääkö suhde, painaa mieltäsi ja estää sinua nauttimasta tästä hetkestä.

Kirjeesi pohjalta vaikuttaa siltä, että olisit jo kiinnostunut vakavasti sitoutumaan toiseen. Sitoutumisen tarve ja halu vaihtelevat eri ihmisillä ja saattavat ajoittua eri ajankohtaan. Toisinaan meillä on tarve sitoutua, saada jakaa omat asiamme ja elämämme jonkun toisen kanssa. Toivomme, että vierellämme on joku, johon turvautua eri elämän tilanteissa. Joskus taas saattaa olla niin, että vaikka haluamme sitoutua toiseen ihmiseen, niin se saattaa nostattaa meissä erilaisia pelkoja. Saatamme pelätä, että meitä sattuu liikaa, jos sitten menetämme toisen jostain syystä, vaikka sairauden takia. Saatamme pelätä, että satutamme toista, jos emme tässä hetkessä ole varmoja siitä, mitä haluamme. Saattaa olla, että emme uskalla ehkä luottaa toisiin ihmisiin johtuen omista aiemmista kokemuksistamme.

Tässä hetkessä tapailette suhteellisen säännöllisesti, mutta sinua vaivaa se, että suhteen tulevaisuudesta ei voi olla varma. Epävarmuushan on osa suhteen alkuvaihetta, mutta liittyy usein myös suhteen myöhempiin vaiheisiin. Emme voi nähdä tulevaisuuteen ja tietää kuinka kauan suhde jatkuu. Asetamme itsemme alttiiksi sille, että voimme haavoittua. Kuitenkaan emme voi saavuttaa läheisyyttä, jos emme antaudu suhteeseen ja päästä toista lähelle. Omalta osaltamme voimme pohtia ja tehdä päätöksiä siitä, uskommeko ja haluammeko itse tähän suhteeseen. Oletko pohtinut, että onko tämä ihminen sinulle niin tärkeä ja rakas, että se riittää, että hän sanoo haluavansa olla kanssasi tällä hetkellä? Pystyisitkö pysähtymään ja nauttimaan yhteisistä hetkistänne?

Tilan antaminen, toisen kunnioittaminen ja hyväksyminen sellaisena kuin hän on, luovat pohjaa hyvälle suhteelle. Silloin, kun suhteeseen alkaa tulla vaatimusta tietyn tyyppisestä toiminnasta, niin voi pohtia, lähteekö se rakkaudesta toista kohtaan, vai omasta epävarmuuden tunteesta tai peloista? Onko mahdollisesti syvällä sisimmässämme pelko siitä, että olenko toiselle tärkeä ja haluaako hän olla kanssani? Jos niin on, niin oletko kertonut sen toiselle? Kun jaamme omat pelkomme ja huolenaiheemme toiselle, niin toisella on paremmin mahdollisuutta vastata tarpeisiimme.

Kaikkea parasta toivottaen
perheneuvoja Sari

KYSYMYS: Olen ollut viisi vuotta onnellisessa parisuhteessa. Molemmat rakastavat toisiaan. Asumme erillään opiskeluiden takia mutta näkeminen onnistuu viikottain ja tähän olemmekin tottuneet jo. Kolme viikkoa sitten poikaystäväni kertoo ettei tiedä enää haluaako olla yksin vai minun kanssa. Asia ei ole edennyt oikein kumpaakaan suuntaan, mutta vaikuttaa siltä että poikaystäväni on luovuttamassa meidän suhteen. Olen yrittänyt olla "täydellinen tyttöystävä" viestittämällä päivittäin enemmän ja olemalla enemmän kiinnostunut, mutta saan vain lyhyitä vastauksia eikä poikaystävääni kiinnosta minun asiani. Kysyin asiasta eikä hän tiedä mitä minulle sanoisi. Poikaystäväni on sanonut ettei voi ololleen mitään tai tiedä mistä se oikein johtuu mutta hänellä on paha olla vaikka näen että se harmittaa. Mitä keinoja voisimme käyttää että saisimme suhteen pelastettua? Olemme nähneet viikonloppuina ja joku viikonloppu menee iloisissa merkeissä mutta seuraavaksi vain itkemme ja mietimme mikä avuksi mutta tilanne alkaa pikku hiljaa käymään liian raskaaksi molemmille. Suhteessamme on kaikki muu hyvin tätä ongelmaa lukuunottamatta enkä halua menettää ihmistä jota rakastan.

Anna, 21

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Huomaan, että rakastat poikaystävääsi paljon ja haluaisit, että pysytte yhdessä. Olet valmis tekemään töitä suhteenne eteen ja pyrit käyttäytymään paremmin mm. viestittämällä päivittäin enemmän kuin ennen. Poikaystäväsi on kertonut sinulle, ettei tiedä haluaako hän olla yksin vai sinun kanssasi ja se on herättänyt sinussa pelon, että saatat menettää rakastamasi ihmisen.

Kun meissä herää pelko siitä, että saatamme menettää meille rakkaan ja tärkeän ihmisen, turvattomuuden tunteemme aktivoituu. Joudumme hälytystilaan, jossa käytämme jokainen lapsena oppimaamme selviytymisstrategiaa, eli joko taistelemme, pakenemme tai jähmetymme. Osa saattaa lähteä aktiivisemmin ja voimakkaammin hakemaan yhteyttä toiseen. Mitä suurempi yksin jäämisen pelko on, sitä voimakkaammin yhteyttä pyrkii yleensä hakemaan. Toiset meistä reagoivat vetäytyvämmin. Silloin toisen aktiivinen lähestyminen ja hyvää tarkoittava auttaminenkin saattavat tuntua vaatimiselta ja jopa painostavalta. Joudutaan kehälle, jossa mitä aktiivisemmin toinen lähestyy ja yrittää päästä yhteyteen, sitä kauemmaksi vetäytyvämpi menee ja toisaalta, mitä kauemmaksi vetäytyvämpi menee, sitä kovemmin toinen aktivoituu yhteyden hakemisessa. Vetäytyneempi osapuoli saattaa usein kokea sisällään tyhjää oloa, epäonnistumista tai pelkoa, ettei kelpaa sellaisena, kun todellisuudessa on. Hän saattaa tuntea, että ei pysty antamaan toiselle sitä, mitä hän tarvitsee, vaikka haluaisikin. Voisitte ehkä yhdessä keskustella omista mahdollisista reagointitavoistanne, peloistanne ja tarpeistanne teidän suhteessanne.

Tilanteen rauhoittamiseksi saattaisi olla hyvä, jos kysyisit poikaystävältäsi, että mitä hän tarvitsee tällä hetkellä? Voisit pysähtyä myös pohtimaan, että alkoiko tämä tilanne ennen vai vasta opiskeluiden takia erilleen muuton jälkeen? Onko jotain muuttunut poikaystäväsi elämässä? Kun tiedostat oman rakkautesi häntä kohtaan ja toisaalta menettämisenpelkosi, niin olisitko valmis antamaan poikaystävällesi tilaa ja aikaa, jotta hän voisi selvittää omia ajatuksiaan ja tunteitaan? Antaa hänelle tilaa myös miettiä suhdettanne ja tehdä oman ratkaisunsa rauhassa?

Kaikkea hyvää teille.

Perheneuvoja Sari

KYSYMYS: Pitkä suhteeni on päättynyt sen johdosta, etten enää tuntenut olevani rakastunut mieheeni. Vaikka suhde oli pitkä, tunsin aina että jotain puuttuu. En näennäisesti päässyt elämässäni eteenpäin vaan jumitin samoissa rutiineissa päivästä toiseen.

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kerrot, että pitkä suhteesi on päättynyt omasta tahdostasi, koska tunsit, että jotain puuttuu elämästäsi ja jumitat samoissa rutiineissa. Nyt sinulla on tarve päästä eroon vanhan suhteen taakasta, jotta se ei siirtyisi uuteen suhteeseesi. Mainitset, että murehdit ja kannat syyllisyydentunnetta siitä, että ihastuit toiseen mieheen. Henkisesti elät vielä kahden vaiheen, vanhan ja uuden suhteen, murroksessa.

Ihastuminen toisiin ihmisiin on ihan tavallista silloinkin, kun on parisuhteessa. Usein se liittyy siihen, että nykyisessä suhteessa on paljon arkisia käytännön asioita, joita hoidetaan, mutta toista ei enää erityisesti huomioida naisena tai miehenä. Kun joku uusi ihminen on kiinnostunut itsestä ja saa uudelta ihmiseltä huomiota, niin se herättää jälleen oman naiseuden. Nämä tilanteet saattavat olla joko ohimeneviä tai sitten saatetaan lähteä seuraamaan omia tunteita. Näissä tilanteissa saatetaan vertailla oman puolison käyttäytymistä ja ihastuksen kohteen käyttäytymistä ja sitä mitä tunteita itsessä herää. Ihastumisvaiheessa luomme usein myös mielikuvia toisesta ja uudesta suhteesta, joka herättää toiveen jostain paremmasta.

Pitkän suhteen päättymiseen liittyy kuitenkin surutyön vaihe, jossa päästetään irti omasta puolisosta, mutta myös tutuista ihmisistä ja asioista. Monenlaisia tunteita nousee pintaan, kuten surua, vihaa, syyllisyyttä, häpeää ja huonoa omaatuntoa. näiden työstäminen vie yleensä aikaa. Jossain vaiheessa pystyy antamaan itselleen anteeksi ja on valmis siirtymään elämässä eteenpäin. Pitkän suhteen aikana jakaa elämänsä toisen kanssa, kiintyy toiseen ja välittää toisen hyvinvoinnista, siinäkin tilanteessa, että on eroamassa tai on eronnut toisesta. Usein ei haluaisi satuttaa toista tai nähdä toisen kärsivän. Kun näin kuitenkin tapahtuu ja samalla, kun tiedostaa oman osuutensa eroon, niin saattaa tuntea siitä syyllisyyttä. Jäin miettimään, että kerroitko miehellesi, että olet ihastunut toiseen vai jätitkö sen kertomatta? Jos se on jäänyt kertomatta ja siitä on muodostunut salaisuus, jota kannat mukanasi, niin se saattaa lisätä syyllisyyden tunnettasi.

Mainitset, että haluaisit varmistaa, ettet kanna vanhan suhteen taakkaa uuteen suhteeseesi. Jäin pohtimaan, että minkä ajattelet taakan olevan? Onko jotakin erityistä, jota mahdollisesti pelkäät tai johon liittyy muita negatiivisia tunteita? Päättyneen suhteen osalta voisit mahdollisesti pohtia, mitä omasta mielestäsi teit oikein ja mitä väärin? Toimintatapojen muuttaminen on mahdollista, mutta toki vaarana on, että oivalluksistasi huolimatta toistat samoja virheitä kuin edellisissä suhteissasi. Ehkä voisit kirjoittaa paperille, minkä haluaisit olevan eri tavalla. Sen jälkeen voisit miettiä, että miten itse toimit tavoitteesi eteen ja miten uuden kumppanisi kanssa voisitte toteuttaa sen.

Kaikki se, mitä olet kokenut aikaisemmassa elämässäsi, erityisesti lapsuudessasi ja nuoruudessasi, vaikuttaa siihen, miten toimit parisuhteessa. Siksi on hyvä myös pohtia koko mennyttä elämäänsä ja sen vaikutusta. Sue Johnsonin kirja ”Kunpa sinut tuntisin paremmin” voisi olla hyvä, jos haluat tietää tästä näkökulmasta lisää.

Mainitsit, että jotain tuntui puuttuvan vanhassa suhteessa. Mitä se oli? Kerroitko edellisessä suhteessa avoimesti puolisollesi, että mitä tarvitset ja kaipaat, esimerkiksi silloin, kun tarvitsit läheisyyttä, huomiota ja huolenpitoa? Puolisoiden on usein vaikea sanoa avoimesti, mitä itse tarvitsevat tai kysyä toiselta, mitä hän tarvitsee. Sen sijaan arvaamme, mitä toinen ajattelee, tuntee tai tarvitsee ja saattaa olla, etteivät arvauksemme osu oikeaan. Arvaammehan yleensä peilaten omia tarpeitamme ja ajatuksiamme.

Omien asioiden työstäminen saattaa olla haastavaa tässä hetkessä. Onko sinulla tilaa ja kenen kanssa pystyisit työstämään vanhaan suhteeseen liittyviä tunteitasi ja ajatuksiasi? Toisaalta, miten pystyisit nauttimaan uudesta suhteestasi täysillä? Ehkä on hyvä todeta uudessa suhteessasi, että tarvitset vielä hieman aikaa, jotta pääset tasapainoon itsesi kanssa ja pystyt sitten antautumaan ja vastaanottamaan uuden kumppanisi tarjoaman läheisyyden.

Kaikkea hyvää sinulle!
perheneuvoja Sari

KYSYMYS: Hei, olemme olleet yhdessä vaimoni kanssa 20 vuotta (3 vuotta nuorempi), meillä on 2 lasta joista toinen aikuinen. Kaikki on mennyt hyvin, tietenkin välillä alamäkiä, mutta se on normaalia. Nyt 3 viikkoa sitten vaimoni ilmoitti yksi yö kun olimme juhlineet, että hän haluaa muuttaa pois, ei kuulemma enään rakasta sillä tavalla minua. Puhuimme yöllä paljon, sekä tulevina päivinä, hän ei kuitenkaan ole vielä muuttanut, enkä tiedä onko hän ihan varma siitä. Kun riitelemme emme huuda emmekä paiskaa tavaroita vaan asioista puhutaan rauhallisesti. Itse en saa mitään hyvää vastausta, hän sanoo, että otetaan päivä kerrallaan. Minulle tämä on todella hankala tilanne kun kuitenkin rakastan häntä ja sitten olen löysässä hirressä.... Ilmeisesti kaikki hänen ystävänsä tietävät mitä tulee tapahtumaan paitsi minä.

Olen ehdottanut terapiaa, mutta hänen mielestä se on ajanhaaskausta. Yritän antaa hänelle tilaa ajatella asoita, juhlimassa hän on käynyt, mutta itse ei oikein ole siihen intoa tai tarvetta. Tiedän, että minä olen se joka kaipaa läheisyyttä ja hän taas ei niin paljon. Haluaisin jatkaa ja itse tehdä muutoksia niihin asoihin jotka eivät toimi. Hän on epävarma, horoskooppimerkit eivät kuulemma sovi yhteen (Kauris ja Leijona) mihin en itse oikein usko. Monesti tuntuu siltä kun hänen sanat tulisivat hänen kaverin suusta. Olen lukenut nyt paljon asioista, mutta jos vain toinen haluaa niin tilanne on todella hankala. Miten tästä eteenpäin, odottamalla ja keskustelemalla?

Ahdistunut, 47 v

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kerrot olevasi tilanteessa, jossa puolisosi haluaa muuttaa pois yhteisestä kodistanne ja pitkästä yhteisestä suhteestanne ja, että tämä tieto tuli sinulle yllätyksenä. Kuitenkin puolisosi saattaa olla harkinnut tätä ratkaisua jo pitkään ja tuo ilta oli se vain se hetki, jolloin hän sanoi sen ääneen. Mainitset kirjeessäsi, että rakastat puolisoasi ja olisit valmis tekemään paljon töitä suhteenne eteen, mutta puolisosi ei kuitenkaan ole valmis lähtemään pariterapiaan. Hän ei ole myöskään halukas vastailemaan suoriin kysymyksiin liittyen suhteeseenne ja sen tulevaisuuteen. Hän sen sijaan perustelee päätöstään eri tavoin, esimerkiksi etteivät horoskooppinne sovi yhteen. On hyvin ymmärrettävää, että tallaisessa tilanteessa saattaa tuntea olonsa ahdistuneeksi ja epätoivoiseksi.

Pitkäaikaisissa suhteissa puolisoiden erilleen ajautumiseen saattaa liittyä monenlaisia tapahtumia elämän varrelta. Joskus jotakin merkityksellistä – jotakin, joka on ehkä jäänyt huomaamatta – on tapahtunut jo kauan aikaa sitten ja se on saattanut olla se hetki, josta lähtien puoliso on pikkuhiljaa ajautunut kauemmaksi. Se saattaa olla puolison omassa elämässä tapahtunut iso muutos tai merkittävä tapahtuma, joka on käynnistänyt muutoksen hänen näkökulmastaan. Voisiko tällaista löytyä puolisosi elämästä? Tai yhteisestä elämästänne? Saiko puolisosi siinä tilanteessa tukea?

Joskus päätöksen perustelemiseen liittyy hankaluutta, erityisesti, kun ei haluaisi loukata toista omalla toiminnallaan. Koska ollaan eletty elämää yhdessä jo kaksikymmentä vuotta, niin puolison hyvinvointi on tärkeä asia itselle, vaikka tilanne on vaikea ja haluaisi erota. Toisinaan siihen saattaa liittyä asioita, joita ei halua tai pysty jakamaan. Saattaa joskus olla esimerkiksi tilanne, että on saanut erityistä huomiota tai kokenut läheisyyttä jonkun toisen kanssa, eikä halua kertoa siitä.

Kerrot myös läheisyyden tarpeestasi ja mainitset, että se on suurempi kuin puolisollasi. Joskus meillä on uskomuksia toisistamme, joita emme ole sanoneet ääneen. Saatamme uskoa, että toinen ei kaipaa läheisyyttä, mutta emme tule koskaan oikeastaan keskustelleeksi, onko todella niin tai millaista läheisyyttä toinen tarvitsisi tai itse tarvitsemme. Ihmisellä on kuitenkin olemassa perustarve sosiaalisuuteen ja läheisyyteen.

Epävarmassa tilanteessa toivomme usein, että asioihin saataisiin selkeyttä. Toivomme, että puoliso osaisi sanoa suoraan, mikä tilanne on, voiko sitä korjata tai miten se etenee. Näin suurissa elämänmuutoksissa usein kummallakaan ei ole kuitenkaan selkeää karttaa siitä, miten asiat etenevät. Sen sijaan tilanteeseen liittyy paljon sekä toiveita että pelkoja, mutta niistä ei pystytä enää yhdessä puhumaan. Mainitset, että puolisosi käsittelee näitä asioita ystäviensä kanssa. Mutta mikä sinulla on tilanne? Onko sinulla keskustelukumppania, läheistä ystävää tai tuttavaa? On olemassa myös muitakin mahdollisia tahoja keskustelemiseen. Yhtenä vaihtoehtona on hakeutua pariterapiaan ilman puolisoa, joka on myös tavallista, jos puoliso ei halua tai pysty osallistumaan. On olemassa myös eroryhmiä, jossa saa kuulla ja jakaa omia ajatuksiaan ja tunteitaan vertaisryhmässä.

Tässä hetkessä pysähtyminen, omaa elämän läpikäyminen ja miettiminen saattaisivat auttaa tuomaan selkeyttä omasta näkökulmasta. Mitkä olivatkaan ne itselle tärkeät arvot ja asiat elämässä? Ketkä ovat itselle tärkeät ihmiset puolison lisäksi; läheiset sukulaiset, ystävät ja tuttavat? Minkä tekemisestä nauttii tai onko jokin itselle tärkeä harrastus? Elämän vaikeissa paikoissa on erityisen tärkeää myös omasta hyvinvoinnista huolehtiminen, esimerkiksi luonnossa liikkuminen, jotta jaksaa sitten käsitellä näin raskaita asioita. Ajan kanssa asiat tulevat varmasti selkiytymään, vaikka se ei helpota oloasi juuri tällä hetkellä. Toivon sinulle voimia kestää ja elää sen epävarmuuden kanssa, jonka tämä tilanne on tuonut eteesi.

Kaikkea parasta sinulle toivottaen
perheneuvoja Sari

KYSYMYS: Olemme mieheni kanssa seurustelleet nyt vuoden verran, ja tuntuu että suhteemme on kaatumassa miehen mustasukkaisuuteen. Tapasimme viime vuonna kun itse olin armeijassa vielä. Aluksi kaikki näytti alkavan hyvin ja odotimme molemmat että pääsen takaisin siviiliin. Pikkuhiljaa aloin huomata että mies on mustasukkainen muista miehistä ja siitä että olen armeijassa muiden miesten katseltavana. Aluksi se ei vaivannut vain ajattelin että älä höpötä että ei siellä kukaan minua halua että olen vain häntä varten.

Mies päättää mitä saan laittaa päälle ja liian tiukkoja vaatteita en saa käyttää ja itse mietin vaatteita ostaessa että mitä mies niistä sanoisi. Hän kyselee työkavereistakin että ovatko ne miehiä ja ovatko komeita vai ei. Hän muistuttelee melkein päivittäin että mitä kannattaisi laittaa päälle.Tyttöjen iltaa suunnitellessa tulee kaikki mahdolliset kysymykset mieleen ja että kenen kanssa mennään ja onko mahdollisesti miehiä joku näkemässä illan aikana. Itse tietoisesti en tee asioita enää mitä ennen tein koska tiedän että mieheni suuttuu ja en saa vapaasti ajatella omalla järjellä. Hän jopa on mustasukkainen siskoni miehestä. Hän on menossa terapiaan mutta en enää tiedä saako sekään suhdettamme toimimaan. Olen niin loukkaantunut kaikista epäilyistä että meidän seksi elämä on kuihtunut kokonaan. Oonko yhteistä tulevaisuutta enää olemassa. Rakastan miestäni yli kaiken. Hän on kiltein ja rakastavin mies minkä olen koskaan tavannut, mutta mustasukkaisuus meinaa viedä voiton. Mikä avuksi?

Jezzika91

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kerrot, että miehesi on kiltein ja rakastavaisin mies, jonka olet koskaan tavannut ja että rakastat häntä yli kaiken. Siitä syystä olet ilmeisesti ollut valmis luopumaan muutamasta kaveristasi, muuttamaan pukeutumistyyliäsi jonkin verran, muuttumaan varovaisemmaksi erilaisissa valinnoissasi, ettet aiheuttaisi tilanteita, joissa miehesi mustasukkaisuus nostaa päätään. Hänen ylimenevä mustasukkaisuus on ollut kuitenkin niin kovaa, että olet tai olette olleet lopettamassa seurustelua jo muutaman kerran. Miehesi on nyt hakeutumassa yksilöterapiaan. Nyt olette seurustelleet vuoden verran, mutta ilmeisesti ette tällä hetkellä asu yhdessä.

Mustasukkaisuus on normaali tunne, vaikka sitä usein hävetään. Voitaisiin lajitella mustasukkaisuutta eri tavoin, että on normaalia tai vakavaa, tilannekohtaista tai jatkuvaa. Vakava mustasukkaisuus on henkisen väkivallan muoto, jonka piirteisiin kuuluu suhteettomuus verrattuna tapahtumiin, aiheeton syyttely ja usein mustasukkainen henkilö ei pysty tuntemaan syyllisyyttä kohtuuttomasta käyttäytymisestään. Pahimmillaan se saattaa muuttua lisäksi myös fyysiseksi väkivallaksi. Jatkuvaan mustasukkaisuuteen liittyy enemmän oman tunne-elämän säätelyyn ongelmia ja taustalta saattaa löytyä omia varhaislapsuudenajan kokemuksia eroahdistuksesta omiin vanhempiin, eikä se riipu puolisosta tai hänen tekemisistään.

Mustasukkaisuuden takia oman elämän rajoittaminen, kaiken uhkaavan karsiminen ja vahdittavaksi suostuminen ei ole hyväksi itselle eikä useinkaan myöskään auta toista. Kun mustasukkainen osapuoli painostaa, niin toinen osapuoli alkaa vetäytyä ja esimerkiksi salata asioita välttääkseen riitatilanteita. Mitä enemmän toinen vetäytyy, sitä huolestuneemmaksi toinen osapuoli tulee ja alkaa vielä entistä tiukemman painostamisen. Tämä negatiivinen kehä on loppumaton, ellei sitä pysäytetä. Jos mustasukkainen osapuoli ei pysty hallitsemaan tunteitaan, niin on vaikeaa löytää ratkaisua yhdessä. Kuitenkaan, mustasukkainen ei tieten tahtoen kiusaa. Hänellä olisi oikeastaan valtava tarve kuulla, että hänestä välitetään, että hän on tärkeä, eikä häntä olla jättämässä, mutta se peittyy hänen negatiivisen käyttäytymisen alle. Mustasukkaisen osapuolen rakkaus ja välittäminen eivät pääse esiin, koska niille ei ole tilaa epäilysten takia. Kuitenkin mustasukkainen haaveilee läheisyydestä ja intohimosta. Alistuminen ja oman elämisen rajoittaminen mustasukkaisuuden takia johtaa usein myös oman itsetunnon laskuun ja eriytymiseen ystävistä ja muista itselle tärkeistä sosiaalisista suhteista.

Mainitsit, että miehesi on aloittamassa oman terapiansa. Kuulostaa toiveikkaalta, että hänellä on halu ja tarve käsitellä omia asioitaan ja käyttäytymistään. Kun hän on saanut käsiteltyä omia asioitaan, niin sen jälkeen teillä on halutessanne paremmin mahdollisuutta rakentaa avoimempaa keskustelua mustasukkaisuudesta ja sen vaikutuksesta parisuhteessanne. Jäin myös pohtimaan, että oletko tutkinut, että mikä tässä parisuhteessa on sinulle tärkeää ja miksi haluaisit jatkaa? Mihin alun perin hänessä ihastuit? Mikä sinulle on elämässä tärkeää? Mistä haluat elämässäni pitää kiinni? Pitäminen kiinni itselle tärkeistä asioista ja selvien rajojen asettaminen auttavat usein oman elämän jäsentämisessä.

Kaikkea parasta toivottaen
perheneuvoja Sari

KYSYMYS: Olen seurustellut poikaystäväni kanssa lähes 3 vuotta. Olen 24- ja hän 28-vuotias. Minusta tuntuu, että parisuhteeseemme on kasautunut erilaisia ongelmia ja nyt alan olla itse hyvin uupunut näiden ongelmien vuoksi.

Välillä mielessäni käy ajatus erosta, sillä minun on vaikea nähdä tietä ulos tästä tilanteesta. Toisaalta taas haluan olla poikaystäväni tukena, ja rakastan häntä todella. En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä tai kenen puoleen kääntyä. Olisiko teillä mitään vinkkiä tai uutta näkökulmaa tilanteeseen? Kiitos jo etukäteen.

Huolissaan

VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Huomaan viestistäsi, että rakastat ja välität poikaystävästäsi todella paljon. Haluaisit kovasti saada häneen yhteyden. Kuvaat hienosti sitä, että kun yrität saada poikaystävääsi keskustelemaan, kertomaan tunteistaan, kokemuksistaan tai ajatuksistaan, niin näissä tilanteissa hän vetäytyy. Toisaalta näet, että poikaystävälläsi ei ole hyvä olla ja olet huolissasi hänestä. Kirjoitit, että olet myös valmis antamaan hänelle tilaa, mikäli se on se, mikä auttaisi häntä.

On tavallista, että parisuhteissa puolisoilla on erilaiset tavat reagoida johtuen omasta opitusta tavoistamme lapsuudessa. Se, miten olemme oppineet selviytymään erilaisista tilanteista, näyttäytyy myös parisuhteessa reagointitapanamme. Parisuhteessa toinen osapuoli saattaa olla aktiivisempi tavoittelemaan kontaktia ja toinen saattaa vetäytyä niissä tilanteissa. Kontaktin ottaminen saattaa näyttäytyä osapuolille eri tavoin. Toisen usein hyvää tarkoittava käden ojennus, jonka tarkoituksena on auttaminen, saattaakin tuntua toisesta riitatilanteessa jopa vaatimuksena. Vetäytyvämpi osapuoli usein kokee itsensä riittämättömäksi, koska ei pysty antamaan toiselle sitä, mitä hän tarvitsisit siinä hetkessä. Hänen voi olla vaikeaa löytää sanoja tai kertoa tunteistaan, jos hän ei oikein itsekään niistä saa omassa päässään selvää. Näissä tilanteissa hänen saattaa olla vaikea olla läsnä ja hän saattaa lähteä vetäytymään kuoreensa tai kokonaan pois siitä tilanteesta. Usein tämä herättää avun tarjoajalle tunteen, että hän on tullut torjutuksi. Joskus herää myös kiukkua, jonka alla saattaa olla pelkoa yksin jäämisestä tai toisen menettämisestä, koska yhteys tuntuu olevan poikki. Joskus nousee mieleen kysymyksiä, että jos hän ei halua apua minulta, niin eikö hän myöskään halua minua.

Läheisyyden ja turvallisuuden kaipuu ihmissuhteissa ovat perustarpeita ihmisellä. Läheisyyden määrän tarve ja tavat ovat kuitenkin vaihtelevat eri ihmisillä. Usein parisuhteessa osapuolet eivät oikein osaa tai uskalla avoimesti kertoa toiselle omista tarpeistaan. Masentuneisuus saattaa lisätä vaikeutta läheisyyteen ja voimistaa vetäytymistä. Vetäytyvämpi osapuoli pitää ajatuksensa ja tunteensa sisällään ja hän saattaa tuntea itsensä ja ongelmansa rasitteeksi toiselle. Hän usein pelkää, ettei kelpaa tai riitä omana itsenään, joten avautuminen omista ajatuksistaan on iso riski hänelle.

Mikäli tämä kuvaus tuntuu yhtään tutulta tai haluat näkökulmia parien väliseen vuorovaikutukseen, niin kirjassa ”Kunpa sinut tuntisin paremmin” käydään läpi parisuhteessa tapahtuvaa vuorovaikutusta ja läheisemmän yhteyden rakentamista uudelleen. Se on Sue Johnsonin, tunnekeskeisen pariterapeutin, kirjoittama kirja.

Seksuaalisuus on usein herkkä osa-alue molemmille osapuolille. Mainitsit, että poikaystäväsi katsoo pornoa. Porno saattaa tarjota vaatimusvapaan alueen ilman paineita, jonkinlaisen hetkellisen paon. Toisaalta paljon käytettynä se saattaa eristää toisesta ja lisätä sekä häpeää että ahdistuneisuutta. Parisuhteen näkökulmasta on ymmärrettävää, että se tuntuu pahalta. Mainitset kuitenkin, että poikaystäväsi vastaa myönteisesti aloitteisiisi, mutta hänellä itsellään aloitteen tekemiseen liittyy pelkoa torjutuksi tulemisesta.

Joskus saattaisi auttaa, että ottaa ulkopuolisen mukaan hahmottamaan kanssanne välillänne tapahtuvaa vuorovaikutusta ja sen vaikutusta parisuhteeseenne. Kirkon perheneuvonta on yksi mahdollinen vaihtoehto. Se on maksuton palvelu. Parisuhteen teemoja voi tulla selvittämään myös yksin, jos pari ei halua tai pysty tulemaan mukaan.

Toivon, että löydätte teille sopivan tavan jatkaa eteenpäin.

Mukavaa alkavaa syksyä!

Perheneuvoja Sari

KYSYMYS: Olemme olleet nykyisen mieheni kanssa yhdessä reilun vuoden. Ensimmäiset 10kk elettiin etäsuhteessa, ja nyt sitten 5kk saman katon alla. Ollaan myös ehditty avioitua kesällä.. Tilanne on kuitenkin nyt se että minulta on hävinnyt tunteet miestä kohtaan. Koen että en saa vastusta ja vastavuoroisuutta miehestä ollenkaan. Asioista puhuminen on myös kamalan työlästä ja vaikeaa. Hän ei reagoi millään tavalla mihinkään mitä sanon tai teen, kun itse taas olen hyvinkin spontaani. Hän ei myöskään näytä tunteitaan,muuta kuin sen että hyväksyy minussa aivan kaiken ja rakastaa. Rakastaarakastaarakastaa. (Tässä kohtaa epäilen jo jonkinasteista riippuvuutta?) Ja mitä kauemmaksi hänestä etäännyn,sitä vaikeampi on päästä ja laskea miestä lähelle. Naisena näiden perustavanlaatuisten ongelmien on oltava kunnossa ja asioista puhuttava ennenkuin voin antautua seksiin, kun taas mies ajattelee että seksillä pääsee lähelle ja sitten voi jopa puhuakin...eli tää heijastuu myös makkarin puolelle. Meillä ei myöskään ole ollenkaan rentoa ja luontevaa yhdessäoloa ,mitä kaipaan kovasti. Että voisi nauraa yhdessä hölmöille jutuille..

VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Olette olleet yhdessä hieman reilun vuoden ja sen aikana on tapahtunut jo kaksi merkittävää muutosta eli olette muuttaneet yhteen puoli vuotta sitten ja menneet naimisiin. Sen lisäksi toisella tai ehkä molemmilla on myös tullut muutoksia uudelle paikkakunnalle muuttamisen takia. Työpaikka ja ystäväpiiri saattoivat muuttua. Kaikki nämä muutokset aiheuttavat usein jo sinällään stressiä itselle ja vaikuttavat parisuhteeseen.

Tällä hetkellä opettelette siis vielä tuntemaan toisenne sen lisäksi, että jaatte yhteistä arkea saman katon alla, ainakin toiselle uudella paikkakunnalla. Jäin miettimään, miksi teillä oli kiire sitoutua niin nopeasti. Minkä toiveen toinen on mahdollisesti herättänyt sinussa? Ovatko ne unelmat ja toiveet nyt törmänneetkin todellisuuteen?

Kun toista ei tunne vielä kunnolla, saattavat hänen reagointitapansa tulla hieman yllätyksenä. Sinänsä on tavallista, että parisuhteissa puolisoilla on erilaiset tavat reagoida johtuen omasta opitusta tavoistamme lapsuudessa. Se, miten olemme oppineet selviytymään erilaisista tilanteista, näyttäytyy myös parisuhteessa reagointitapanamme. Parisuhteessa toinen osapuoli saattaa olla aktiivisempi tavoittelemaan kontaktia ja toinen saattaa vetäytyä niissä tilanteissa. Vetäytyvämpi saattaa olla puhumisen sijaan toimintasuuntautunut. Usein hänelle on vaikeaa jakaa toiselle ajatuksiaan ja tunteisiin hänellä ei ole aina itselläänkään kontaktia. Toiminta, kuten seksi, saattaa usein olla hänelle helpompaa. Kontaktia tavoittelevalle osapuolelle saattaa olla loukkaavaa, kun toinen ei pysty avautumaan ja keskustelemaan siten, kun odottaisi ja toivoisi. Kun yhteyttä ei saada toimimaan, niin saattaa nousta turhautuminen ja viha pinnalle. Kuitenkin suru ja mahdollisesti myös yksin jääminen tai sen pelko tuntuvat syvemmällä sisällä. Puhutaan parisuhteen vuorovaikutuksen negatiivisesta kehästä, jossa toisen reagointi vaikuttaa toiseen, jolloin joudutaan päättymättömälle kehälle, joka johtaa erilleen ajautumiseen, ellei sitä pysäytetä. Silloin, kun parin arjessa pyörii negatiivinen kehä, niin on tutkittu ja huomattu, että omien tarpeiden ilmaiseminen toiselle on vaikeaa.

Hyvä, että olet pysähtynyt jo nyt suhteen aika alussa miettimään näitä asioita, ettei huono kierre pääse jatkumaan ja mahdollisesti jopa vaikeutumaan entisestään. Voisiko nyt olla hyvä aika rauhoittaa tilannetta ja katsoa rauhassa, miten edetä? Olisiko mahdollista joko yksin tai miehesi kanssa ottaa aikaa ja miettiä erilaisia kysymyksiä, kuten mitä haluat tältä suhteelta? Miten kaikki alkoi ja eteni? Mitä on tapahtunut tässä suhteessa? Mitä on tapahtunut aikaisemmissa suhteissasi? Onko sitoutuminen sinulle ollut helppoa vai vaikeata? Minkälaisesta tilanteesta lähditte tähän suhteeseen?

Kaikkea parasta teille toivottaen
perheneuvoja Sari

KYSYMYS: Olen neljänkymmenen puolivälissä ja asun avopuolisoni kanssa. Ensin asuimme kaksin, mutta vuoden alusta mieheni nuorin poika yllättäen muutti meille. Ei siinä mitään. Minäkin koin, että lapsi on tervetullut ja että meidän luonamme on parempi.

Olemme riidelleet kolme päivää, ja olen yrittänyt kertoa, että en vain jaksa. Nyt mieheni syyllistää minua siitä, että äiti joutuu vanhainkotiin tai minä lähden.
Mitä tehdä?

Angstia

VASTAUS: En ihmettele, että hermostuttaa. Olet joustanut monin tavoin ja koettanut sopeutua muuttuviin tilanteisiin. Olet pohtinut miehesi lapsien etua ja ottanut osan vastuusta heidän osaltaan. Nyt kuitenkin anopinkin asetuttua teille tuntuu, että vähitellen oma tilasi omassa kodissasi pienenee kohtuuttomasti, ja joudut yhä enemmän joustamaan ja reagoimaan toisten tarpeisiin ja toiveisiin. Kuka kuuntelee sinun tarpeitasi ja toiveitasi? Tällä hetkellä ei vaikuta, että ainakaan kotona kukaan kuulisi niitä. Kodin kuuluisi kuitenkin olla sinullekin paikka, missä on hyvä ja rauhallinen olla.

Kodin ja perheen, myös uusperheen, tasapaino pysyy hyvänä silloin, kun vanhempien parisuhteen luottamus ja kommunikointi toimii. Silloin aikuiset tekevät tärkeät päätökset yhdessä keskustelemalla ja sopimalla, miten toimitaan. Näin te olette aiemmin tehneetkin ja se kuulostaa hyvältä. Se tausta antaa toivoa myös tämän tilanteen selvittämiseen.

Kuulostaa siltä, että sinulla on kiltti ja joustava mies, joka on aika avuton suhteessa äitinsä vaatimuksiin ja ehkä osin lastensakin kohdalla. Miehesi tuntuu luottavan todella paljon sinun sitoutumiseesi, voimavaroihisi ja joustavuuteesi. Mutta samalla hän tulee ohittaneeksi sekä sinun että luultavasti omatkin toiveensa. Nyt on tärkeää miettiä, miten voitte päästä takaisin siihen keskustelevaan parisuhteen tilaan, mikä on teille aiemmista vaiheista tuttua.

Miehesi ei yksin voi päättää, että hänen äitinsä muuttaa teille määrättömäksi ajaksi. Sinä et myöskään ole vastuussa siitä, että anoppi ei joutuisi vanhainkotiin. Vanhenevan äidin muuttaminen yhteiseen kotiin on todella suuri päätös, joka täytyisi tehdä yhdessä ja yhteisymmärryksessä.
Riitely miehen kanssa on yritystä ratkaista tilannetta, mutta useinkaan se ei niin ratkea. Miten voisit muuttaa omaa viestintääsi sitä kohti, että voisitte taas yhdessä päättää mitä tapahtuu ja mitkä ovat kodin säännöt?

Ota asia puheeksi silloin, kun teillä ei ole riitely päällä. Pyydä miestä pitkälle kävelylle koirien kanssa tai järjestä muuten riittävästi aikaa kahdestaan. Rauhoita oma mielesi ja valmistaudu kertomaan kärsivällisesti ja ystävällisesti, mitä tämä tilanne sinulle tekee. Älä syytä tai moiti ketään, älä uhkaa lähtemisellä, vaan kuvaa konkreettisia asioita ja omia tunteitasi, omaa väsymistäsi. Voit valmistautua keskusteluun kirjoittamalla miehellesi kirjeen, jossa kerrot hänelle, mitä sinä tässä tilanteessa tunnet ja mitä nyt tarvitset. Kerro miehellesi, että haluaisit yhdessä hänen kanssaan ratkaista tätä tilannetta ja miettiä tulevaa. Halutessasi voit myös antaa hänelle sen kirjeen.

Pyri ymmärtämään myös miehesi tilannetta: näin moni ihminen tarvitsee häneltä jotakin, ja eri ihmisten tarpeet ovat pahasti ristiriidassa keskenään. Hän on vaikeassa asemassa eri tavoin tärkeitten ja rakkaitten ihmistensä keskellä. Tavoittele sitä, että voitte ymmärtää toistenne asemaa, tilannetta ja pyrkimyksiä. Pyri omalta osaltasi siihen, että voitte taas löytää yhteyden toistenne kanssa ja voitte liittoutua toistenne tueksi.

Teidän tulee yhdessä miettiä, missä anoppisi voi pysyvästi asua ja minkä verran hän voi viettää aikaa teillä. Ja miten silloin asiat järjestyvät – kuka huolehtii anopin hygieniasta ja muista käytännön asioista. Ja myös esimerkiksi milloin viedään likaantunut sohva pesulaan tai hankitaan tilalle uusi. Muistisairaus voi muuttaa ihmisen persoonaa ja tehdä tämän käyttäytymisestä viheliäistä. Anopin käyttäytymisen voi antaa mennä korvasta sisään ja toisesta ulos tiettyyn rajaan asti, jos hän jatkossa on teillä vain sovittuja jaksoja. Anopille ei kuitenkaan kuulu valta päättää lapsista, koirista, sohvista tai siitä, missä sinä olet. Lapset, isotkin lapset, hyötyvät siitä, että he tietävät säännöt ja että niistä pidetään kiinni.

Uskon, että te pääsette miehesi kanssa pois poteroistanne ja löydätte takaisin toistenne luo. Sitten muutkin asiat alkavat taas järjestyä.


Lämmöllä,
Perheneuvoja Heli