KYSYMYS: Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä n. 10v josta puolet aviossa, yksi yhteinen pieni lapsi. Ongelmana on kommunikaatio ja arvostuksen puute. Riitelemme paljon. Olemme varmasti molemmat muuttuneet, mutta tuntuu että mieheni on nykyisin ihan eri ihminen. Hän kohtelee minua aliarvoisesti, loukkaa ja uhkailee koko ajan erolla jos asiat ei mene hänen mielensä mukaan. Lapsemme on ollut todella vaativa ja huono nukkumaan, mikä on veroittanut omia voimavarojani ja olen käynyt aika pohjalla päästäkseni nousemaan taas jaloilleni. Hän on nyt painostanut että meidän pitäisi tehdä toinen lapsi, koska olen niin vanha(30v) tai hän ottaa avioeron ja etsii uuden kumppanin jonka kanssa tehdä perhe. Haluan itsekin toisen lapsen, mutta en ole ihan vielä valmis ja haluaisin ettei minua painosteta.
Vähän aikaa sitten hän pahoinpiteli minut fyysisesti ja olen nyt antanut hänelle anteeksi ja olemme sopineet että yritämme vielä. Hän kuitenkin haluaa asettaa jonkun aikarajan, milloin toinen lapsi on tehtävä tai hän ottaa eron. Olen väsynyt tilanteeseen, koska haluaisin että meillä olisi asiat ensiksi kunnossa ennenkuin lisätään tähän vielä yksi lapsi lisää. Aiemmin meillä meni hyvin ja hän oli rakastava ja kunnioitti minua, mutta jokin on muuttunut. Hän myös rajoittaa menemisiäni, eikä haluaisi että käyn juuri missään, mm. harrastukseni on hänelle ollut aina iso ongelma, vaikka hän itse käy harrastuksissaan useasti viikossa. Hän on kuitenkin hyvä isä ja hyvinä hetkinä meillä on mukavaa yhdessä jne. Olen alkanut sulkeutua ja mieli on maassa kun en tiedä mitä voin asioille tehdä, erota en haluaisi mutta en myöskään mennä hänen vaatimuksiensa mukaan, varsinkin kum tuntuu että hän käyttää kiristystä ja uhkailua keinoina.
VASTAUS: Kuvaat viestissäsi avioliittoasi, jossa puolisosi kohtelee sinua aliarvoisesti, loukkaa, kiristää ja painostaa toisen lapsen hankkimisella, uhkaa erolla ja toiseen suhteeseen siirtymisellä, jos tämä ei toteudu. Kerrot myös, että hän pahoinpiteli sinut fyysisesti vähän aikaa sitten. Sen lisäksi hän rajoittaa menemisiäsi eikä haluasi sinun käyvän juuri missään, vaikka itse esim. harrastaa vapaasti.
Sanot, että ongelmanne on kommunikaatio ja arvostuksen puute. Kaikki kuvaamasi käyttäytyminen puolisosi taholta on kuitenkin henkistä ja myös fyysistä väkivaltaa. Se ei ole vain kommunikaatio-ongelmia tai arvostuksen puutetta. Se on toisen ihmisen rajojen rikkomista, uhan ja pelon ilmapiirissä elämistä. Sellaisessa ilmapiirissä kukaan ei voi hyvin, eikä ole turvassa.
Missä vaiheessa hän alkoi muuttua? Liittyykö muutos naimisiin menemiseen tai lapsen syntymiseen? Nämä ovat usein niitä kohtia, joissa väkivaltainen käyttäytyminen alkaa tai lisääntyy. On hyvä, että olet pystynyt uhkailuista huolimatta pitämään kiinni ajatuksestasi, että et halua toista lasta ennen teillä on asiat kunnossa. Väkivaltainen käyttäytyminen ei lakkaa anteeksipyytämisellä ja/tai anteeksiantamisella. Se ei lakkaa sillä, että yrität mukautua miehesi käyttäytymiseen, toiveisiin tai yrität luovia niin, että tilanteita ei tulisi. Väkivallalla on taipumusta kasvaa ja pahentua ellei siihen puututa aktiivisesti. Se ei lakkaa itsestään.
Siksi ehdotankin, että haet ulkopuolista apua itsellesi ja/tai teille. Sinun on saatava tukea ja apua siihen, miten suojelet itseäsi ja omia rajojasi. Miehesi on pystyttävä ottamaan vastuu omasta väkivaltaisesta käyttäytymisestään ja ymmärrettävä, että se on hänen ongelmansa, ei parisuhdeongelma. Voi olla, että suhteessanne on myös nk. parisuhteeseen liittyviä ongelmia. Niitä kuitenkin pystytään käsittelemään vasta kun väkivaltainen käyttäytyminen on saatu pysäytettyä.
Voitte hakeutua yhdessä tai erikseen esimerkiksi paikkakuntanne Ensi- ja turvakotien yhteydessä toimiviin väkivaltatyön yksiköihin, joissa tarjotaan palveluja koko perheelle. Myös neuvolasta tai perheneuvolasta voi kysyä apua. Lähisuhdeväkivallasta voi lukea lisää muun muassa Naisten linjan sivuilta.
KYSYMYS: Erosin eksästäni 3kk sitten pahan masennuksen takia ja menin ihastumaan toiseen, josta tuli minulle suojapaikka, jonka kanssa mulla oli hyvä olla ja luonnollista. En ole ikinä tuntenut niin aiemmin. Ja taisin rakastua, mutta mies haluaa nyt pysyäkkin kavereina. Miten voin päästä miehen yli (vaikka toivonkin että ehkä joku päivä kokeilemme uudestaan)? Olen aika yksinäinen ja masennuksen takia en saa aikaiseksi asioita, mutta tämän ihmisen takia sain aikaiseksi. En vain halua hyväksyä että säätömme on loppunut enkä tiedä mitä tehdä.
VASTAUS: Kerrot eronneesi eksästä kolme kuukautta sitten pahan masennuksen vuoksi. Ihastuit toiseen mieheen ja hänen kanssaan sinulla oli hyvä ja luonnollista olla. Sait aikaan asioita, masennuksesi tuntui helpottavan. Tunsit hyvän olon olevan ainutlaatuista, et ollut koskaan ennen tuntenut niin. Vaikuttaa siltä, että uusi ihmissuhde hoiti eroon liittyvää suruasi ja myös masennustasi. Ihastuminen tai rakastuminen saa ihmisen leijumaan hyvässä olossa, antaa energiaa ja uskoa tulevaisuuteen.
Rakastuneet ihmiset usein sanovat, etteivät ole tunteneet mitään tällaista aiemmin. Joskus ihmiset toteavat tämän monesti uudelleen ihmissuhteissaan.
Kerrot, että mies haluaakin pysyä kavereina eli ei haluakaan parisuhdetta kanssasi. Tästä voisi päätellä, että sinä olit enemmän innostunut hänestä kuin hän sinusta. Säätönne loppuminen harmittaa sinua, mikä on luonnollista. Suhteen alkuhuuma on ihanaa aikaa. Ehkä pelkäät nyt putoavasi masennuksen syövereihin. Mietin millä tavalla masennus mahtoi aiheuttaa erosi eksästä. Mietin myös onko sinulla hyvää keskusteluhoitoa masennukseesi ja suunnitelmia yksinäisyyteesi lievittämiseksi? Toisen ihmisen tuoma huomio ja sitä kautta hyvä olo ei ole ensisijainen eikä riittävä masennuksen hoitokeino. Voisiko itsesi hoidon ensisijaiseksi asettaminen saada myös muut asiat sujumaan, myös rakkauselämän, silloin kun olet siihen valmis?
Valoisampaa syksyä ja kaikkea hyvää sinulle toivoen, Perheneuvoja Nina
KYSYMYS: vaimo ei lähesty minua ollenkaan hellittelyyn liittyvissä asioissa eikä intiimissä kanssa käymisessä, minä joudun aina tekemään aloitteen. olen monesti kysynyt miksi hän ei tee aloitetta. olenko väärässä jos vaadin vaimoltani vastavuoroisuutta suhteemme ylläpitämiseksi vaimo sanoo että on tottunut siihen että minä teen aloitteen minä olen taas sitä mieltä että jos aidosti toista rakastaa niin täytyy sen voida myös osoittaa. on alkanut tuntua siltä ettei hän rakasta minua vaikka hän sanoo rakastavansa, minulla on sellainen käsitys rakkaudesta että sen täytyy olla vastavuoroista . ja jos sanoo rakastavansa se pitää myös käytännössä näyttää.
Vastavuoroinen, 59
VASTAUS: Viestisi koskee tilannetta, jossa vaimosi ei tee aloitteita eikä lähesty sinua hellittelyyn liittyvissä asioissa, eikä intiimissä kanssakäymisessä. Tämä fyysiseen läheisyyteen liittyvien aloitteiden puute on saanut sinut vähitellen tuntemaan, että vaimosi ei rakasta sinua, vaikka hän sanoo rakastavansa. Mietit, onko sinulla oikeus suuttua ja loukkaantua tästä asiasta, tai vaatia vastavuoroisuutta.
Onkohan tilanne parisuhteessanne ollut samanlainen aina, vai ovatko vaimosi aloitteen vähitellen lakanneet? Mietin myös, onko jotain muitakin syitä, että juuri nyt, tässä kohtaa elämää, olet alkanut epäilemään sitä, haluaako ja rakastaako vaimosi sinua.
Kerrot viestissäsi olevasi 59-vuotias. Tämän perusteella oletan, että vaimosikin on todennäköisesti iältään noin viisikymppinen. Jos näin on, niin eräs tekijä, joka saattaa vaikuttaa vaimosi tapaan, on vaihdevuosien tuomat sekä fyysiset, että psyykkiset muutokset. Jotta voi lähestyä, haluta, tarjota itseään haluttavaksi, täytyy riittävästi luottaa omaa haluttavuuteen. Voi myös olla, että osalla tuossa iässä halu ei niinkään herää spontaanisti, kuin houkuteltuna. Päälle viisikymppiset naiset joutuvat usein ottamaan monilla tavoin haltuun uutta ei enää nuorta itseään. Tämä koskee toki myös miehiä. Usein tämä elämänvaihe voi myös tarkoittaa myös jonkinlaista itsenäistymistä ja vetäytymistä omiin tekemisiin tai kiinnostuksenkohteisiin. Se voi tuntua puolisosta poispäin kääntymiseltä. Jos kyse olisi tästä asiasta, niin suuttuminen tai vaatiminen ei auta, jopa päinvastoin. Suuri osa tuon ikäisistä naisista haluaa kuulla, että on edelleen haluttava ja ihana. Tällaisten asioiden hänelle sanominen voi olla avuksi.
Sanot, että jos aidosti toista rakastaa niin se täytyy myös voida osoittaa. Olen kanssasi samaa mieltä. Rakkauttaan pitää aktiivisesti näyttää, sekä teolla että sanoilla. Muuten se ei välity. Kuitenkin fyysinen läheisyys, halu koskea ja katsoa toista, parisuhteen intiimiys on vain yksi, sinällään kyllä tärkeä, tapa osoittaa toiselle rakkautta. On kuitenkin tärkeää, että rakastamisen määrittely ei kapeudu miksikään yksittäiseksi teoksi tai tekemättä jättämiseksi. ”Jos rakastat minua, niin teet näin”. ”Jos rakastat minua, niin et tee näin”. Millä muilla tavoin vaimosi mahdollisesti osoittaa sinulle rakkauttaan? Millä kaikilla tavoilla sinä osoitat hänelle rakkauttasi? Oletteko puhuneet näistä toisillenne?
On ymmärrettävää, että olet loukkaantunut asiasta. Tietenkin haluamme tuntea olevamme rakastettuja ja haluttuja puolisomme taholta. Vaatiminen, syyttäminen ja suuttuminen vievät kuitenkin yleensä tilannetta huonompaan suuntaan. Tärkeämpää olisi, että pysähtyisitte miettimään tätä parisuhteenne vaihetta. Puhua yhdessä mitä kaikkia asioita se kummallekin teistä merkitsee, ja mitä kumpikin teistä tarvitsee ja toivoo.
KYSYMYS: Olenko pikkumainen vai onko suhteessamme arvostus ja kunnioitus hukassa?
Meillä on iso uusperhe, yhteensä 5 lasta (sun, mun ja yhteinen). Arki vie ja parisuhteelle liian vähän aikaa. Meillä remontti ja sisustusjutut ovat venyneet, kun olemme yrittäneet löytää yhteisiä, molempia miellyttäviä ratkaisuja. Olohuoneen sisustimme vanhoilla huonekaluilla 4 vuotta sitten ja silloin yhdessä todettiin, että järjestys oli paras vaihtoehto tähän tilaan, näillä huonekaluilla.
Nyt sitten yhden reissuni jälkeen tulen kotiin, jossa olohuone on käännetty täysin ja tavaroita poistettu yms. Tuli tunne, että tämä ei ole enää kotini, minut on siivottu pois. Eikä mitään mitä olen sanonut ja puhunut, ole kuultu. Yritettiin puhua, riideltiin lähinnä. Pyöräytin tavarat takaisin. Sanoin, että voidaan muuttaa asioita, mutta yhdessä, yhteisestä päätöksestä! Tällaisen tavan koen äärimmäisen loukkaavana ja tahallaan toista vahingoittavana. Yritin kertoa selvästi tunteeni ja ajatukseni mieheni tavasta toimia selän takana.
Kun lähdin seuraavalle reissulle, kysyin etteihän minun tarvitse enää tulla kotiin, jossa on kaikki pyöräytetty uuteen uskoon. Kotiin tullessani, edessä oli sama tilanne. Kysyin miksi mies loukkaa minua tieten tahtoan ja tarkoituksella? Sanoi, että tykkää järjestyksestä näin ja haluaa minun neuroottisia rajoja ravistella (nämä mieheni sanoja). Sanoin, että tällainen toiminta loukkaa enemmän kuin jos hän olisi pettänyt. Mies mitätöi ja pakenee, ei keskustele, hiljenee. Sanoin, että tämä ei ole enää kotini, eikä hän toimi kuin mies joka välittää puolisostaan.
Olen yrittänyt miettiä, olenko pikkumainen vai mitä? Parisuhteemme on kriisiytynyt pikkuhiljaa ja ongelmia on enemmänkin. Kommunikaatio, riitelytaidot, toisen kunnioitus ja arvostus - puolin ja toisin. Itse aika ajoin yritän keskustella, puhua, kuunnella, järjestää parisuhteelle aikaa... Mieheni käytös lyö nyt itsellä yli ja olen umpikujassa, jossa jo erokin käynyt useamman kerran mielessä. Miksi toinen tieten tahtoen satuttaa?
VASTAUS: Hei ja kiitos kävelevien huonekalujen mysteerin jakamisesta!
Elätte viisilapsisessa uusperheessä, jossa sinun ja miehesi välit näyttävät kiristyneet. Kahteen otteeseen on käynyt niin, että sinun ollessasi poissa kotoa huonekalut ovat lähteneet jaloittelemaan asettuen uuteen järjestykseen tai karaten kokonaan kotoa.
Ette ole ainoita, joille on käynyt niin, että ihmisten vaietessa tavarat alkavat puhua. Kahvinkeitin ei suostu keittämään kahvia kuin yhdelle kerrallaan, aamun lehti ei jakaudu kahteen osioon molempien luettavaksi eikä sohva avaa syliään kahdelle yhtä aikaa. Jään miettimään kaikkia niitä pantattuja tunteita, pettymyksiä ja loukkaantumisia, jotka ilmentyvät näiden arjen tapahtumien kautta. Jos työelämässä kävisi niin, että jonkun työpöytä loman aikana vaihtaisi paikkaa sekä tuoli ja tietokone katoaisivat, puhuttaisiin epäasiallisesta käytöksestä tai työpaikkakiusaamisesta. Koska tällaisilla menetelmillä ei muussakaan elämässä saa toisia "kouluttaa" eikä heidän rajojaan ravistella, miksi antaisimme itsellemme luvan käyttäytyä näin lähimpiämme kohtaan?
Miehelläsi on oikeus tunteisiinsa. Samoin hänellä on yhdessä sinun kanssasi tasavertainen oikeus päättää kodin sisustuksesta ja kaikesta muusta yhteiseen elämäänne liittyvästä, mutta päätökset pitää tehdä yhdessä keskustellen. En väitä, että se olisi helppoa. Miehesi on arvatenkin kokenut, että hänen mielipiteitään ei kuulla tarpeeksi eikä hänellä ole mahdollisuutta vaikuttaa perheenne elämään sillä tavalla kuin hän haluaisi. Hän on ratkaissut asiaa toimimalla itsevaltaisesti omin päin ja kieltäytymällä keskustelemasta. Kuitenkin keskustelu, jossa kumpikin voi rehellisesti kertoa tunteistaan, myös pettymyksistään ja loukkaantumisistaan puolisoaan kohtaan, on ainoa tie kohtaamiseen ja ymmärtämiseen. Silloin kumpikin voi tulla kuulluksi, voidaan pyytää ja antaa anteeksi ja muuttaa toimintatapoja.
Keskustelu ei ole syyttelemistä. Pitkässä parisuhteessa on puolin ja toisin tuullut sanottua ja tehtyä sellaista, mikä olisi saanut jäädä tekemättä. Tärkeintä olisi ymmärtää, miltä elämä on toisesta tuntunut. Väärinymmärryksiäkin on varmaan mahtunut matkaan, jos keskusteleminen on ollut niukkaa. Mikä voisi olla se ensimmäinen pieni muutos sinun toiminnassasi, jota miehesi sinulta toivoisi? Entä mikä olisi ensimmäinen sinun toivomasi pieni muutos miehesi toiminnassa? Jos edes ihan pienistä, konkreettisista muutoksista voitaisiin sopia, siinä saattaisi olla alku uudelle suunnalle.
Jos keskustelu ei lähde liikkeelle kahden kesken, kannattaa satsata ammattiapuun. Koska olette aikoinaan toisiinne kiintyneet ja luotsaatte suurta perhettä, on vaivan arvoista tehdä se, mitä voitavissa on tilanteen selvittämiseksi.
KYSYMYS: Olemme yli 30-v pari (n 32/ m 36), seurustelleet noin viisi vuotta ja meillä on yhteinen asunto, auto jne. Elämme siis aikalailla "avioparin elämää". Suhteemme on kuin vuoristorataa, välillä rakkauden tunne on huumaava, välillä taas riidat saavat haluamaan eroa. Tasaista arkea emme elä kovin pitkiä aikoja putkeen, vaan jommalla kummalla heittää yleensä tunteet hetken päästä suuntaan tai toiseen ja sitten taas mennään... Ennen kuin ostimme asuntomme (keväällä) minä kosin miestä, mutta sain pakit. Ajatukseni tälle oli se, että halusin sitoutua ennen suuren taloudellisen askeleen ottamista. Ajattelin, että vaikka meillä on paljon ristiriitoja, rakastan miestä kuitenkin niin paljon, että haluan olla hänen kanssaan ja haluan tälle suhteelle sinetin. Mies ei halunnut sitoutua. Hänen mukaansa auto- ja asuntolainasta pääsee kyllä eroon jos erotaan, ettei tällaisista asioista saa stressata niin paljon. Asiasta riideltiin isosti, hän siis suuttui näistä ajatuksistani.
Yleinen teema suhteessamme onkin se, että mies suuttuu jostain, huutaa ja raivoaa, ja minä itken. Tämä kaava toteutuu noin 97% riidoissamme. Mies ärsyyntyy todella herkästi ja minun mielestäni pienistäkin asioita. Mies on todella impulsiivinen ja hänen raivonsa voi olla valtavaa. Fyysistä se ei onneksi ole. Se on kuitenkin niin voimakasta, että mies on saanut ärsytettyä minut lyömään häntä pari kertaa (ei nyrkillä kuitenkaan). Kadun tätä lopun ikäni ja olen asiasta yhä järkyttynyt. Mies myös tykkää muistuttaa minua asiasta. Viimeisimmän kerran jälkeen sanoin miehelle että ilmoitetaan asiasta poliisille, että saan asiasta rangaistuksen ja sen jälkeen hänen ei tarvitse asiasta enää mainita. Ei käynyt miehelle... ja saan kuittailua yhä riitojen aikana.
Minun heikkoutenani on itkeminen ja loukkaantuminen. Itken siis jos mies huutaa ja raivoaa minulle. En pysty hallitsemaan sitä ja joskus itku on aivan hallitsematonta. Tämä ärsyttää miestä valtavasti ja lohdutuksen sijaan hän vain haukkuu minua lisää jos itken. Asiat jotka loukkaavat minua, ovat mielestäni aika yleisiä. Esimerkiksi ex-kumppanin ihannointi ja mainitseminen tilanteissa joissa sitä ei tarvita, toisten naisten kommentointi ja ihannointi, minun ominaisuuksieni ja ajatusteni haukkuminen, perheeni haukkuminen jne. Loukkaannun myös jos mies neuvoo pienissäkin asioissa missä en neuvoa todellakaan tarvitse (tyhmänä pitäminen). Reaktioni näihin ärsytyksiin onkin yleensä asiasta mainitseminen ja se saa miehen suuttumaan ja huutamaan.
En muista kertaa milloin minä olisin aloittanut riidan huutamalla tai raivoamalla miehelle. Jos joku asia häiritsee tai ärsyttää minua, yritän puhua asiasta. Rauhallisuus vain jää hetkessä unholaan kun mies aloittaa raivoamisen. Tuntuu ettemme voi keskustella mistään asiasta jos olemme siitä eri mieltä. Asiasta tulee aina iso riita, jossa mies huutaa ja minä itken silmät päästäni. Nämä riidat ovat syynä siihen, miksei mies halua naimisiin. Hän ei siis osaa ajatella elävänsä kanssani lopun elämäänsä. Hän ei kuulemma pysty hillitsemään luonnettaan ja muuttumaan, minun taas niin pitäisi tehdä että suhteestamme voisi tulla jotain. Minun pitäisi niellä hänen sanansa ja raivonsa ilman isoja reaktioita. Itse vain tiedän, etten tule tottumaan hänen raivoonsa enkä pysty hillitsemään itkuani. Olen kyllä yrittänyt.
Tiivistettynä siis, minä olen hyväksynyt että suhteemme on tällainen ja olisin valmis avioitumaan. Mies odottaa että suhteemme muuttuu, mutta ei siis itse aio muuttua tai edes yrittää. Olenko tyhmä jos jään? Vai pitäisikö vain myydä kaikki omaisuus ja aloittaa puhtaalta pöydältä 32-vuotiaana, joka on kamala ajatus...
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi! Minulle tuli siitä surullinen olo. Vaikka parisuhteessanne on kuvauksesi mukaan paljon rakkautta, se kuulostaa kovin kuluttavalta. Kuten itse sanoit, elätte tunteiden vuoristoradalla. Tasaista arkea teillä ei juuri ole. Kaipaisitko sitä? Monien mielestä tasainen elämä on tavoittelemisen arvoista. Jotkut taas kaipaavat jatkuvaa vaihtelua ja pitävät tasaista elämää jotenkin tylsänä tai jopa ahdistavana. Jälkimmäisessä tapauksessa parisuhteen vuoristorata halutaan pitää käynnissä, muuten ei tuntuisi oikein miltään. Vaikka toinen puolisoista haluaisikin välillä hidastaa vauhtia, toinen saattaa puolestaan painaa lisää kaasua. Ja matka jatkuu... Mikä sen voisi teidän kohdallanne pysäyttää?
Kuvasit parisuhteenne noudattavan tiettyä kaavaa: mies suuttuu herkästi, huutaa ja raivoaa. Kirjoitit raivon olevan valtaa. Miltä se sinusta tuntuu? Aiheuttaako se sinussa pelkoa? Lamaannutko miehesi raivotessa? Kirjoitit provosoituneena lyöneesi miestä pari kertaa ja kadut tätä. Syyllisyytesi kertoo minulle siitä, että otat vastuuta tapahtuneesta. Asia ei ole kuitenkaan tullut käsitellyksi ja sovituksi kun miehesi muistuttelee siitä toistuvasti. Kuulostaakin siltä, että suhteessanne on paljon (henkistä) väkivaltaa. Tämä kierre pitäisi nyt saada katkaistua!
Kirjoitat, että sinun heikkoutesi ovat itkeminen ja loukkaantuminen. Minusta ne eivät kuulosta heikkouksilta vaan pikemminkin terveiltä reaktioilta tilanteissa, joissa kohtaat henkistä väkivaltaa (mm. haukkumista). Itkusi ei aiheuta miehessäsi myötätuntoa vaan pikemminkin ärsyyntymistä. Jäin miettimään, missä ovat suhteenne lämpö ja empatia?
Kirjeesi lopussa kirjoitat, että olet hyväksynyt suhteesi tällaisena ja haluaisit avioitua. Minä haastaisin sinut kuitenkin miettimään, miksi hyväksyisit itsesi huonon kohtelun?
Olen miehesi kanssa samoilla linjoilla siinä että auto- ja asuntolaina ovat järjestettävissä olevia asioita. Paljon isompi ja tärkeämpi kysymys on mielestäni molempien henkinen hyvinvointi, joko yhdessä tai erikseen. Mielestäni parisuhteenne ei voi enää jatkua samanlaisena vaan jotakin täytyy muuttua. Muutokseen tarvitaan kuitenkin molempien osapuolien tahtotila. Oletko sinä valmis muutokseen? Entä miehesi? Suosittelen teitä hakemaan ammattiapua tilanteen selvittämiseksi. Kirkon perheneuvonta tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista keskusteluapua. Lähimmän keskuksen yhteystiedot löytyvät netistä.
KYSYMYS: Olen 23-vuotias opiskelijanainen, joka pohtii tällaista tilannetta: Tapailen tai pikemminkin keskustelen silloi tällöin samanikäisen miehen kanssa, ja meillä molemmilla tuntuu olevan ihastuksen tunteita toisiamme kohtaan. Emme ole tehneet yhdessä mitään romanttista vielä, vaan kyseessä on pikemminkin sellainen tutustumisvaihe. Meillä on yhteisiä mielenkiinnonkohteita, ajatusmaailmamme on samankaltainen ja keskustelemme mielellämme toistemme kanssa. Vakavistakin asioista kuten henkilökohtaisista aiheista keskusteleminenkin on onnistunut hyvin. Minä tein aloitteen keskustelulle tuossa kevään loppupuolella ja tapasimme ensimmäistä kertaa yhteisen harrastustuokion parissa. Muistan selkeästi vieläki sen, kuinka hermostunut olin lähettäessäni hänelle viestiä ja asiat johti siihen, että hän alkoi aloitella keskusteluja useammin kuin minä, mikä tuntui minusta hyvältä. Hän asuu ja opiskelee eri kaupungissa kuin minä, muttei kuitenkaan kauhean kaukana, noin puolentunnin junamatkan päässä.
Mutta asiaan: Pohdin vain sitä, että miksi tunnen oloni välillä oikein iloiseksi kun taas välillä pelottaa tai jokin askarruttaa. Pelkään ehkä sitä, että en olekaan ihastunut. Olen myöntänyt hänelle, että halusin tutustua häneen, koska tunsin kiinnostavuutta häntä kohtaan,mihin hän vaikuttaa suhtautuvan myönteisesti ja kertoi, että haluaa tutustua minuun lisää. Näemme kasvotusten silloin tällöin, kun olosuhteet sallivat. Mietin, että johtuuko jonkinlainen pelon tunne edellisestä suhteestani, joka päättyi minua kohtaan huonosti: Kolme vuotta kestänyt parisuhteeni, josta melkein vuosi oli avoliittoa, päättyi kun eksäni petti minua ja jätti minut. Sitten hän alkoi seurustella sen tytön kanssa, jonka kanssa hän petti enkä halua olla tekemisissä eksäni kanssa.
Kyseisestä tapahtumasta on nyt vuosi, jonka jälkeen päätin olla yksin ja kokeilla, miten pärjään (olimme muuttaneet molemmat suoraan kotoa saman katon alle), vaikka jonkinlaista säätöä vanhan ystävän kanssa tapahtui ja seurustelimmekin virallisesti pari viikkoa, mutta pistin poikki, kun huomasin ettei minulla ollut yhtä voimakkaita tunteita miestä kohtaan tarpeeksi (samoihin aikoihin huomasin olevani kiinnostuneempi tästä miehestä, jota parhaillani tapailen niin sanotusti ja se asia vahvisti sen, etten ollut miehen kanssa tosissani ja ajattelin että on reilumpaa lopettaa suhde kuin pitää häntä niin sanotusti varalla vaikka särjinkin hänen sydämensä eikä se helppoa ollut, mielestäni tuolla jossain on varmasti joku hänelle parempi). Aloin tutustua tähän toiseen mieheen vasta kuukauden päästä niin sanotun säädön päättymisestä. Jonkinlaisia ihastumisen merkkejä minussa ilmenee, kuten toive viestin saamisesta, tapaamisen odottaminen ja muu perushomma, vaikka välillä olo on ristiriitainen. Mietin myös sitä, että jos alamme virallisesti seurustelemaan miehen kanssa ajan tuntuessa oikealta, mietin miten ex-säätö suhtautuu, koska näemme välillä samassa harrastuksessa. Jättämisen syyksi kerroin silloin, etten ollut valmis suhteeseen (ja se oli kyllä totta) mutta pelkään, että hän pitää minua valehtelijana tai niin sanottuna hyväksikäyttäjänä, jos hän näkeekin minut toisen kanssa. Ymmärrän, että jokainen on vastuussa omista tunteistaan, mutta mietin vain... Ihmissuhteet osaavat välillä olla kyllä monimutkaisia...
Olen myös kertonut tälle miehelle, että takana on pettämiseen päätynyt parisuhde mutta tästä säädöstä en ole vielä kertonut, mutta ajattelin kertoa, kun aika on oikea ja jotenkin tuntuu, että asioista puhuminen on tämän tapailemani miehen kanssa helppoa. Mies on myös myöntänyt, ettei ole ikinä seurustellut vakavasti, mikä ei ole minua haitannut ja jotenkin tämä tutustumisvaihe on todiste siitä, että kumpikaan meistä ei tahdo suinpäin ryhtyä suhteeseen vaan tahdomme tutustua toisiimme rauhassa ensin, mikä tuntuu minusta hyvältä tässä vaiheessa. Hän on kertonut, että syy siihen, miksei hän ole koskaan seurustellut, on että hän ei ole vain tavannut vielä sitä sopivaa ja minusta tuntuu että minusta saattaakin tulla hänen ensimmäisensä.
Toivottavasti tekstistäni saitte selvää.
VASTAUS: Olet aloittamassa uutta seurustelusuhdetta ja pohdit siihen liittyen omia vaihtelevia tunteitasi ja erityisesti ihastumisesi riittävyyttä. Sinulla on takanasi pitkä seurustelusuhde, jossa tulit petetyksi.
Minusta kaikki, mitä kerrot nykyisestä ihastuksestasi kuulostaa hyvältä ja luotettavalta. Teit aloitteen tutustuaksesi häneen ja hän vastasi kiinnostukseesi. Olette keskustelleet paljon syvällisistäkin asioista ja molemmilla on ihastuksen tunteita. Siinä on hyvä alku. Enempää kukaan ei voi tässä vaiheessa tietääkään. Vasta elämällä eteenpäin, jatkamalla tutustumista ja viettämällä aikaa yhdessä selviää, mitä suhteestanne kehittyy.
Olet kertonut ihastuksellesi paljon menneisyydestäsi, mutta et kaikkea. Mitä tuosta säädöstä kertominen merkitsisi? Auttaisiko se ihastusta ymmärtämään sinua paremmin? Ei ole tarpeen eikä mahdollistakaan selittää jokaista askeltaan toiselle ihmiselle. Voit kertoa lisää, jos se alkaa tuntua merkitykselliseltä. Säätö vaikuttaa välivaiheelta toipuessasi pettämiseen päättyneestä suhteesta. Et ole tehnyt väärin lopettaessasi tuon alkavan suhteen. Se oli sinulta vastuullinen päätös, koska huomasit kiinnostuvasi enemmän toisesta henkilöstä, ihastuksestasi.
Mietit sitä, että ihastuksen tunteesi vaihtelevat. Välillä pelottaa ja jokin askarruttaa. Se vaikuttaa normaalilta. Ette vielä varsinaisesti seurustele, joten tilanne voi edetä moneen suuntaan: molemmat ihastuvat tosissaan ja virallinen seurustelu alkaa tai sitten tunteet tasoittuvat jomman kumman tai molempien puolelta ystävyydeksi. Jos niin kävisi, sekin olisi arvokasta. Mielestäni tässä vaiheessa ei ole mitään pelättävää. Anna itsellesi mahdollisuus ihastua pidäkkeettä, jos siltä tuntuu. Vain heittäytymällä voi tietää, onko tunne riittävä kantamaan eteenpäin. Ymmärrän, että edellisessä suhteessa koettu pettäminen tekee sinut varovaiseksi. Pelkäät haavoittuvasi uudelleen. Jos kuitenkin haluat katsoa, mihin tämä orastava suhde voi johtaa, sinun ja teidän molempien tarvitsee jossakin vaiheessa uskaltaa puhua asioista oikeilla nimillä: Mitä tunnen sinua kohtaan? Miten etenemme? Aletaanko seurustella? Seurustelun aloittaminen ei myöskään merkitse sitä, etteikö seurustelua voi lopettaa myöhemmin, jos ei tunnukaan oikealta. Sellaisia asioita kun ei voi ennustaa etukäteen. Elämä ei anna takuita, mutta kantaa kyllä silloinkin, jos reitti ei kuljekaan suorinta ja mutkattominta tietä.
Älä suotta mieti sitä, mitä muut ajattelevat valinnoistasi. Teit niin tai näin, aina voi tulla sanomisia entisiltä säädöiltä, kavereilta, sukulaisilta tai keneltä tahansa. Et koskaan voi elää elämääsi niin, että valintasi miellyttäisivät kaikkia. Joku voi luulla sinusta sitä tai kuvitella tätä. Vain sinä itse tiedät, millä perusteilla olet tehnyt päätöksiä elämässäsi. Se on riittävää. Pohdintasi ovat vastuullisen ihmisen mietteitä. Haluat elää niin, että et tahallasi loukkasi tai satuttaisi ketään. Kunnioitan tätä pyrkimystäsi. Samalla on tärkeätä, että kuuntelet itseäsi ja pidät huolta omasta hyvinvoinnistasi. Luulen, että tähän orastavaan suhteeseesi liittyvät kysymykset ratkeavat kulkemalla askel kerrallaan. Yksi askel johtaa toiseen ja vähitellen kokonaiskuva selkenee. Elä rohkeasti! Sinulle käy hyvin.
KYSYMYS: Täällä on jo yksi aika toivoton tapaus.
Kävimme tyttöystävän kanssa Thaimassa joskus maaliskuussa ja se reissu oli meidän parisuhteen kannalta hirveä.
Molemmat pettivät matkalla (sain tietää tytön pettämisestä eilen) nyt tilanne on se että erottiin thaimaassa sen takia koska tyttö piti minua pettäjän roolissa näinkin kauan.
Nyt sen jälkeen kun tultiin Thaimaasta tytöllä on ollut suhde toiseen poikaan ja en hyväksy tätä suhdetta vaikka emme ole yhdessä, silti tyttö juttelee soittaa ja tulee viereen tasaisin väliajoin. Koen tämän tytön suhteen toiseen mieheen tosi loukkaavana minua kohtaan vaikka sinkkuja ollaan mutta tunteet on pelissä yhä. Välillä saatamme olla puhumatta useita päiviä ja sitten taas puhumme ihan normaalisti.. Puhumattomuus johtuu siitä kun tyttö saa aina välillä jonkun ihme kohtauksen estää minut vaikka olen suht normaali, saatan kyllä mainita että hänen suhde loukkaa minua.
Nyt tilanne on semmoinen että haluan katkaista tämän suhteen tytön ja pojan väliltä niin vien tämän tytön kuukaudeksi espanjaan ja katsomme yhdessä vielä vähän että olisiko meistä mihinkää.
Nainen kyllä kovasti sanoo että ole muiden kanssa mutta silti ikävöi minua..
Taustatietoa ennen suhteen karille menoa
Olimme noin 9-11kk erittäin lämpimässä ja hyvässä suhteessa jossa arvostettiin ja kunnioitettiin toisia ihan sydämmen kyllyydestä.
Nyt tämän jälkeen kun nainen on tavannut uuden miehen niin hän on muuttunut tosi kylmäksi ja suorastaan viiltäväksi käytökseltään.
Olen oppinut että pettäminen on perseestä ja se ei kannata missään tilanteessa. Nyt vaan mietin että miten saan pelastettua traumoja saaneen parisuhteen.
Molemmat kyllä edelleen välitetään ja rakastetaan toisiamme se on fakta. Mua vaan pelottaa kauheesti et mun rakkain ihminen rakastuu johonkin toiseen.
Olen halukas tekemään kaikkeni pelastaakseni tämän suhteen koska tää suhde on mulle tärkein asia elämässä ja sitä en saa mitenkään pyyhittyä pois. Välillä saan sekoamisen tunnetta kun ajattelen tytöllä olevan suhde jonkun toisen miehen kanssa, ja silti hän on välillä mun kanssa. Ulkomaille tyttö nyt suostui lähtemääm kuitenkin pidemmäksi aikaa ja nään sen mahdollisuutena korjata suhdetta.
Ainakin hän joutuu katkaisemaan suhteen siksi aikaa tämän säätönsä kanssa ja se helpottaa oloani.
Miten vaan saisin tytön ymmärtämään että en halua luopua tästä naisesta vaikka olisi vaikeita aikoja ja vaikeita kokemuksia taustalla mm abortti, kohdun tulehtuminen ja peräsuolen tulehdus.
Olimme myös Thaimaassa sairaalassa ja se kokemus oli erittäin perseestä. Nyt ollaan yritetty puhua asioista ja hyvin usein asiat johtaa vain riitelyyn. Nyt olen todella kyllästynyt pitämään kulissia yllä että voin tosi hyvin vaikka todellisuudessa voin tämän takia tosi paskasti kun elämäni tärkein ja kaunein asia on menossa pois.
Miten saisin naisen ymmärtämään että kaikki asiat mitä olemme puhuneet ja sopineet yhteisestä tulevaisuudesta on minulle enemmän kuin tärkeitä asioita koska olen suunnitellut elämän naisen kanssa yli 10v pidemmäl ja haluan nähdä hänet vielä silloinkin.
Nyt kaipaan hyviä vinkkejä miten stressaantuneen/tramatisoituneen/karille ajetun suhteen saa pelastettua.
Olen ollut kyllä eron jälkeen muidenkin tyttöjen kanssa ja en saa siitä nautintoa ollenkaan vain pelkästään pahan mielen ja huonon omatunnon..
Rakastan tätä naista vähän liikaa ja se ei eykä ole hyvä että rakastan näin paljon.
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Kuulostaa siltä, että olet tosissasi rakastunut tyttöystävääsi. Luin kertomustasi suhteestanne ja mietin samalla, millainen tämän tytön kokemus tilanteesta mahtaisi olla. Mikä sai sinut silloin Thaimaassa pettämään tyttöä, joka on sinulle niin tärkeä? Entä pettikö hän takaisin kostaakseen, maksattaakseen potut pottuina? En tiedä, millaisen tarinan hän kertoisi suhteestanne, mutta tärkeintä olisikin se, että te kaksi keskenänne saisitte puhuttua asiat halki.
Vaikuttaa siltä, että olette molemmat toimineet tunteittenne vallassa äkkinäisesti ja vastoin todellisia toiveitanne. On petetty ja jätetty. Et voi muuttaa toista, mutta omaa toimintaasi voit.
Koska tyttö lähtee kanssasi pitkälle matkalle, hän taitaa edelleen välittää sinusta. Ilmeisesti teillä on yhteinen tavoite: haluatte ottaa selvää siitä, voisitteko olla pari. Sen selvittämiseksi:
1) Tehkää yhdessä kaikkea sitä ihanaa, mikä on tehnyt suhteestanne niin lämpimän, hyvän, kunnoittavan ja rakastavan aikaisemmin.
2) Muistakaa, että syyttelemällä ei saa mitään hyvää aikaiseksi. Pyydä anteeksi sitä, millä olet loukannut toista. Älä vesitä anteeksipyyntöä mutta-sanalla ("anteeksi, että mä petin, mutta kun sinäkin...) Usein molemmilla osapuolilla on anteeksipyydettävää, mutta kummankin pitää reilusti ottaa vastuu omasta osuudestaan syyttämättä toista. Sitä kautta voidaan myös antaa anteeksi.
3) Puhukaa suoraan toiveistanne. Jos haluat nähdä tämän naisen rinnallasi vielä kymmenen vuoden kuluttua, kerro se hänelle. Puhukaa siitä, mitä kumpikin toivoo tulevaisuudelta ja miettikää, sopivatko toiveenne yhteen.
4) Jos yhteistä tahtoa on, mihin sitoudutte? Suhteeseen, jossa ei petetä? Millä tavalla kumpikin osaltaan voi pitää suhdetta sellaisena?
On hyvä, että teillä on kiireetön loma aikaa selvittää suhteenne tilaa ja rakentaa luottamusta sekä mahdollisesti läheisyyttäkin. Vielä yksi, ehkä itsestäänselvä vinkki: alkoholin käyttö ja parisuhdeasioiden selvittely sopivat huonosti yhteen. Humalassa tunteiden säätely käy vaikeaksi ja silloin voi helposti tulla vetäneeksi maton alta kaikilta hyviltä pyrkimyksiltä.
Hyvä, että satsaat tähän mahdollisuuteen selvittää, mitä teidän välillänne on.
KYSYMYS: Olen 21-vuotias tuleva äiti. Lapseni isän kanssa olen ollut yhdessä vajaan vuoden ja suhteemme on alusta asti voinut hyvin, lukuunottamatta kommunikaatio-ongelmia. En jostain syystä osaa puhua tunteistani miehelleni, enkä välttämättä ihan arkisistakaan asioista. Olen tottunut pärjäämään yksin ja pitämään kaiken sisälläni, enkä lukuisista yrityksistä huolimatta pysty edelleenkään puhumaan miehelleni. Tämä asia vaivaa ajoittain meitä molempia, mutta selvästi enemmän miestä. Itse en pidä puhumattomuuttani niin suurena ongelmana. Minusta kaikesta ei tarvitsekaan pystyä puhumaan.
Haluaisin silti osata avautua enemmän miehelleni esimerkiksi minua ärsyttävistä asioista arjessa, toiveistani ja haluistani sekä omista tunteistani. Haluaisin kasvattaa tulevan lapsemme avoimeen ja rakastavaan puhekulttuuriin kotona, en asioiden salailuun ja hiljaa pysymiseen. Tämä asia rajoittaa muitakin ihmissuhteitani, en pysty puhumaan myöskään lapsuudenperheelleni enkä ystävilleni monistakaan asioista.
Miten voisin alkaa opetella puhumista? Tällä hetkellä yritän monta kertaa viikossa avautua miehelleni edes jostakin asiasta, mutta se tuntuu ylivoimaiselta ja tunnen ikään kuin jähmettyväni enkä saakaan sanaa suustani. Lopulta yleensä sanon jotakin turhanpäiväistä vaikka säästä tai pysyn hiljaa. Mikään muukaan viestimiskeino, kuten kirjoittaminen, ei tunnu luontevalta vaan puhumistakin vaikeammalta.
Nainen, 21
VASTAUS: Puhumisen vaikeus nousee esiin useissa parisuhteissa. Et siis ole asiasi kanssa yksin. Teidän tilanteessanne kuulostaa erittäin hienolta se, että olet itse motivoitunut muutokseen!
Ensimmäiseksi kehottaisin sinua tutustumaan puhumatomuuteesi. Onko se osa persoonallisuuttasi siten, että olet aina ollut vähäpuheinen? Miten puhelias olet yleensä? Jutteletko päivän tapahtumista, tuttujen kuulumisista, maailman tapahtumista tai muista yleisistä asioista? Tuntevatko perheesi ja ystäväsi sinut yleisesti ottaen hiljaisena ihmisenä? Jos tunnistat itsessäsi tällaista, hiljaisuus voi olla vahva osa omaa temperamenttiasi. Ehkä olet jossain määrin introvertti, sisään päin kääntyvä pohdiskelijatyyppi. Vaikka kulttuurimme tuntuu suosivan ulospäin suuntautuvia, koko ajan juttelevia ja muihin kontaktissa olevia ekstrovertteja, kumpikin perustemperamentti on yhtä hyvä ja tarpeellinen. Arvosta itseäsi juuri sellaisena kuin olet. Kun haluat sanoa jotain miehellesi, sano ensin omassa mielessäsi itsellesi: " Minun tapani puhua on ihan riittävän hyvä. Saan puhua niin kuin puhun." Ei ole väliä, käytätkö vähän vai paljon sanoja. Ei ole väliä, mistä aloitat. Kun pääset alkuun, kaikki tarpeellinen tulee kyllä sanotuksi.
Vähäpuheisuus ei kuitenkaan aina liity temperamenttiin. Se voi kehittyä myös huonojen kokemusten kautta. Onko sinulla kokemuksia siitä, että mielipiteitäsi tai tunteenilmaisujasi olisi joskus vähätelty ja olisit tullut nolatuksi, kun kerrot, mitä ajattelet ja miltä sinusta tuntuu? Jos tällaisia tilanteita kertyy liikaa, alkaa tulla varovaiseksi avautumaan itsestään. Mikäli tunnistat menneisyydestäsi tällaisia kokemuksia, muistuta itseäsi siitä, että nyt on nyt. Sinulla on mies, jonka kanssa haluat jakaa asioita ja tunteita. Saatte lapsen. Tämä on uusi mahdollisuus.
Kolmanneksi mietin puhumista suhteen kannalta. Onko puhuminen miehellesi luontevaa ja helppoa? Jos niin on, onko se aina ollut hänelle sellaista? Miten teidän kummankin lapsuudenkodissa puhuttiin? Mistä oli helppo puhua, mistä vaiettiin? Miten miehesi voisi auttaa sinua puhumaan kaikesta siitä, mistä haluaisit puhua? Miten te yhdessä haluatte puhua lapsellenne? Minusta on tärkeätä, että puhumisesta ei tule sinun ongelmaasi vaan teidän yhteinen asianne, sinun ja miehesi. Voisitte varata aikaa siihen, että istutte rauhassa sohvalle ja kerrotte toisillenne yhden mukavan ja yhden ikävän lapsuus- tai nuoruusmuiston. Puhukaa siitä, keille olette aikaisemmin kertoneet tästä muistosta ja miten kuulija suhtautui. Entä miltä tuntuu nyt kertoa tuo muisto puolisolle?
Puhumista voi opetella myös ammattilaisen kanssa. Näin raskausaikana vaikka neuvolapsykologi voi auttaa teitä alkuun.
Toivon teille iloista odotusaikaa ja rentoa puhumisen ja kuuntelemisen harjoittelemista! Jokainen voi oppia eikä kukaan tule koskaan valmiiksi.
KYSYMYS: Olen ollut miesystäväni kanssa 10 vuotta. Asuimme melkein 6 vuotta yhdessä ja olemme edelleen syvästi läheisiä, mutta viimeiset 3 vuotta olen töissä ulkomailla, vielä reilun vuoden. Luovuimme silloin yhteisestä asunnosta ja näemme harvoin. Siitä lähtien onni on koetellut miestä mm. vakituisen asunnon ja tulojen suhteen. Haluaisin nähdä hänellä menevän paremmin tai helpommin, ja tuen välillä taloudellisesti tai asioiden selvittämisessä. Joskus mietin tekeekö se hallaa, mutta toivon sydämeni pohjasta, että hyvä ihminen pääsisi vastaankäymisten kierteestä, jotka eivät ole itseaiheutettuja. Ne kuitenkin minun näkökulmasta hankaavat suhdettamme.
Koska asun uudessa maassa, minulla ei riitä rahkeet hänen tänne muuton järjestelyyn. Melkein erosimme pian muuttoni jälkeen, mutta olemme pitäneet kaukosuhdetta yllä. Jäi pieni trauma siitä, kuinka särkynyt hän oli silloin kun ehdotin eroa, ja pelkään aiheuttaa saman uudestaan - sekä itsekin katuvani, palasimmehan jo kerran yhteen. Nyt omat fiilikseni vaihtelevat. Minusta on vaikea sanoa millaista olisi taas asua yhdessä, mutta olen innostunut kun hän vierailee ja osaamme sopia harvat riitamme. Viesteilemme usein, arvostan miehen neuvoja ja huomiota. Mies on valmis yhteiseen tulevaisuuteen ja haluaa lapsen, itse olen epävarma realistisista asioista kuten toimeentulo. Lisäksi minulle läheinen perheeni ei pidä miehestä, enkä oikein itse viihdy miehen tuttujen seurassa. Meillä on erilainen kulttuuritausta, mihin olemme todella hyvin sopeutuneet ja kasvaneet. Se ei ole ongelman ydin.
Minua vaivaa erot elämänsuunnitelmissa ja kiinnostuksissa, ja pitkän tulevaisuuden kannalta erilaiset yhteiskunnassa selviytymisen mahdollisuutemme. Toisaalta mieheni hoitaa kodin, ja kokemukseni perusteella tiedän että hän olisi isänä aarre. Ennen kaikkea hän on luotettava, rennon positiivinen oman ailahtelevaisuuteni vastakohtana, ja kärsivällinen minua kohtaan. Tunnen olevani todella rakastettu ja arvostettu, mies hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Koen huonoa omatuntoa, että annan hänen odottaa (paluutani ja vauvaa). Olemme yli kolmekymppisiä.
Joskus haluaisin erota, vähän kyllästyttää ja haaveilen itseäni paremmin tai yhtä hyvin menestyvästä miehestä joka sopii sosiaalisiin piireihini, mutta tajuan myös, että olemme oppineet tuntemaan toisemme. Minulla on ihmisenä todella arvokas kumppani eikä rahalla saa rakkautta - mutta riittääkö pitkä, syvä läheisyys yhdistämään miedät? Olisinkohan tyytyväinen perinteiseen malliin käännettynä, tienaava äiti ja koti-isä…
Kosmopoliitti
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kerrot, että olette eläneet etäsuhteessa kolme vuotta, pidätte tiiviisti yhteyttä viestittelemällä ja miesystäväsi vierailee välillä luonasi ulkomailla. Suhteenne on edelleen syvästi läheinen. Mietit kuitenkin erovaisuuksianne kiinnostuksen kohteiden ja elämän suunnitelmien suhteen. Haaveilet miehestä, joka olisi enemmän samantyyppinen kuin sinä itse työelämän, menestyksen ja sosiaalisten piirien suhteen. Kerrot myös, että oma perheesi ei pidä miesystävästäsi. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla tästä lisää.
Kuvauksesi mukaan hän kuulostaa nimittäin unelmapuolisolta. Hän on luotettava, kärsivällinen ja positiivinen. Hän saa sinut tuntemaan itsesi rakastetuksi ja arvostetuksi ja hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Teillä on syvä läheisyys keskenänne. Kuulostaa todella upealta!
Kysymys onkin nyt siitä, millaisen kumppanin itsellesi ensisijaisesti haluat. Jos arvostat rakastavaa, turvallista parisuhdetta ja hyvää isää mahdollisille lapsillesi, hän on miehesi. Jos koet sellaisen kuitenkin vähän tylsänä ja kaipaat itsesi kaltaista puolisoa, hän ei ehkä sinulle riitä. Hankaluus on vain siinä, että yhdestä ihmisestä et voi saada kaikkea.
Teillä on jäljellä kaukosuhdetta enää yksi vuosi neljästä. Onko niin, että ennen paluutasi haluaisit päättää, jatkatteko sen jälkeen yhdessä vai erikseen? Jos päätät jatkaa hänen kanssaan, tee se siitä syystä, että rakastat ja arvostat häntä, ei siksi että pelkäät aiheuttaa hänelle pahaa mieltä. Jokainen ansaitsee tulla valituksi itsensä takia, ei säälistä.
Nyt kun asutte vielä toistaiseksi eri maissa, voit rauhassa tutkailla itseäsi ja sitä, mitä oikeasti toivot ja tarvitset. Visioi mielessäsi elämä yhdessä hänen kanssaan ja kaikkea sitä, mitä se elämä toisi tullessaan. Miten näet itsesi siinä kuvassa? Miltä se tuntuu? Mieti sitten se vaihtoehto, että eroatte, elät yksin ja olet vapaa etsimään toisen tyyppistä miestä. Millaisia mielikuvia se vaihtoehto nostaa mieleesi? Miltä ne tuntuvat?
Hyvään lopputulokseen pääsee, kun kuuntelee sekä sydäntään että järkeään. Silloin kun ne osoittavat samaan suuntaan, se suunta on oikea.
Toivon sinulle viisautta tehdä päätös, joka tuntuu itsesi ja elämäsi kannalta oikeimmalta.
KYSYMYS: Olen kohta 25-vuotias nainen, joka on ollut hieman yli neljä vuotta parisuhteessa. Kihlauduimme kaksi vuotta sittne syksyllä ja nyt olemme menossa naimisiin. Häihin on aikaa kaksi kuukautta. Olen pitkin suhdettamme aina välillä jahkaillut että onko hän minulle se oikea, vaikka hän on todella hyvä minulle. Hänessä on paljon sellaista, mitä mieheltä saatan toivoa; luotettava, rakastavainen, ymmärtäväinen, omaa saman arvot, haluaa samoja asioita, rakastaa minua ja hyväksyy tälläisenä kuin olen. Olen pari kertaa ihastunut toiseen mieheen (eri miehiin siis) tämän suhteen aikana, mutta aina pitänyt rajat flirttailussa ja todennut pian että mieheni on kumminkin se kenen kanssa haluan olla. Minulla on myös ihosairaus, joka saattaa vaikeuttaa seksin harrastamista, ja välillä on haitannutkin. Koin asian todella raskaasti, mutta mies on tukenut minua ja ollut todella ymmärtäväinen. Kuitenkin koen, ettei häneltä tule tietynlaista fyysistä kontaktia tai lämmittelyä seksiin. Syy voi tietenkin olla, ettei hän aina tiedä että missä kunnossa ihoni on, niin hän ei halua painostaa.
Tapasin nykyisen työni kautta miehen pikkujouluissa viime joulukuussa. Hän oli kohtelias, mukava, kehui minua ja loppuillasta piti kainalossaan. Kun sitten menin hyttiin lähti hän jälkikäteen perääni saatille. Hän yritti suudella, mutta minä väistin sen. Hän kunnioitti sitä. Seuraavana päivänä kuitenkin halusin liittyä hänen seuraansa. Lopulta vietimme loppu ajan yhdessä, ja jossain vaiheessa rohkaisin mieleni, ja suutelimme muutaman kerran. Hän oli jotenkin niin ihana ja kiehtova. Reissun jälkeen, pidin häneen viestitse yhteyttä, mutta hän ei ollut aktiivinen viestittelijä, joten luovutin. Meni aikaa, ennenkuin pääsin eteenpäin ja olin taas tyytyväinen ja luottavainen omaan suhteeseeni. Lähetimme hääkutsut vaikka välillä emmin asiaa, niin silloin se tuntui hyvältä ja oikealta.
Meillä oli kesäjuhlat yrityksessämme, johon tämä mies taas tuli. Lähdimme hyvin pian kahdestaan kiertelemään rauhallisempaan paikkaan, ja silloin tiesin heti mitä halusin. Suutelimme paljon, mutta mihinkään sen suurempaan emme ryhtyneet. Hän haluaa kunnioittaa suhdettani, ja pitää myös rajansa. Hän myös muistuttaa minua minun omasta elämästä tasaisesti, aina kun alan puhumaan tulevaisuudesta. Näin häntä myös seuraavina kahtena päivänä pikaisesti, jolloin taas suutelimme paljon, mutta raja meni siinä. Kerroin hänelle häistäni, mikä tuntui olevan hänelle ehdoton stoppi. Olen kuitenkin jonkin verran ollut häneen yhteydessä niin viestitse kuin puhelimitse, ja paljastui, että hän on kaikille yhtä nuiva vastaamaan viesteihin. Hän ei halua sanoa minulle mitään, mikä vaikuttaisi päätöksiini,ja yrittää perustella että minulla on oma elämä, jota ei tulisi rikkoa hänen takiaan, sillä hänen työkuviot vievät häntä ympäri suomea eikä hän asu suomessa. Näin ollen aikaa yhdessäoloon olisi hankala järjestää.
Jokin tässä miehessä vaan vetää niin puoleensa, etenkin siinä tavassa miten hän koskee, katsoo ja puhuu minulle. Huomaan että jotain sellaista kaipaan omassa suhteessani myös.
Omassa suhteessani vaivaa myös tietynlainen pelko kunnioittamattomuudesta. Mieheni, on humalassa joskus puhunut minusta todella ilkeästi kavereilleen ja kohdellut minua huonosti. Mikä taas on minulle kova paikka, sillä olen kärsinyt koko elämäni isäni alkoholismista ja koulukiusaamisesta. Koen, etten tiedä voinko luottaa hänen pitävän minun puolia aina.
Nyt mietin, että mitä teen. Tiedän, että tämän toisen miehen takia ei pidä hyvää suhdetta rikkoa, mutta olen alkanut miettimään että onko tässä kaikki mitä haluan ja tarvitsen. Eniten koen, että se etten alussa ollut niin täysillä ihastunut mieheeni, lähinnä ulkonäöllisistä syistä ongelmaksi ja sen että koen jonkin tietyn kipinä puuttuvan. Sen tunteen mikä tämän toisen kanssa tulee, se ettei pysty pitämään näppejään erossa. Olen alkanut miettimään, että pitäisikö minun jäädä tähän hyvään, mutta jollain selittämättömällä tavalla väärältä tuntuvaan suhteeseen ja lähteä etsimään tätä kipinää. Ennen kun olen kiinnostunut näistä miehistä, jotka ovat vieneet jalat altani, ei suhteista ole tullut mitään, ja koen sen niin, etten minä riittänyt heille. Siksi myös tämä nykyinen mieheni tuntui hyvältä valinnalta kaikkien muiden hyvien puolien lisäksi, ettei se ollut sellaista tunne ilotulitusta aluksi, jolloin koin että tämä voisi siis toimia, ehkä tälle kelpaan. Lisäksi epävarmuuttani lisää tämä iho-ongelmani kiusallisella alueella.
Naimisiin meno on alkanut ahdistamaan päivä päivältä enemmän, jotenkin koen vapauteni katoavan, ja että sen jälkeen muutun muiden silmissä tylsäksi, jonkun toisen vaimoksi. Pelkään, että teen virheen ja tyydyn johonkin, kun kuvittelen, että suhteen kuuluisi tuntua siltä, miltä nyt tuon toisen kanssa tuntuu. Olen puhunut miehelleni ja kertonut ihastuksestani. Kuitenkaan en ole kertonut suutelemisesta enkä sitä missä mieheen olen tutustunut, eikä hän ole sitä minulta kysynytkään. Mies on ollut ymmärtäväinen, jopa liiankin, kertoo että on varma, mutta ei halua mennä naimisiin mikäli minä en ole varma, ja odottaakin nyt minun päätöstäni. Hän sanoo, että voimme myös lykätä häitä jos siltä tuntuu. Hän myös tietää, että jahkailuni saattaa johtua myös tästä ihastuksestani. Pelkään molempia päätöksiä, vaikka tiedän että jos häitä lykätään, siinä on vielä kaikki mahdollisuudet, mutta jotenkin se tuntuu epäonnistumiselta ja muiden puheet ja muille selittely ahdistaa, etenkin kun kutsut on lähetetty ja suurin osa ihmisistä on jo ilmoittautunut. Pelkään että epäröintini johtuu siitä, etten ole varma onko hän se minun oikeani, ja haluanko todella olla hänen kanssaan. Lisäksi välillä mietin, että jos häitä lykätään, jää minulle ja ihastukselleni jonkin näköinen takaportti, joka häiden myötä sulkeutusi jo ihastukseni periaatteiden takia, sekä sen takia että niin kuuluu tapahtua. Kuitenkin ero miehestäni tuntuu pahalta, ja väärältä. Mutta samalla, huomaan kaipaavani vapautta, mitä kyllä saan paljon suhteessamme harrastuksenikin muodossa (käyn yksin tansseissa joka viikko 1-3 kertaa viikossa), mutta jotenkin sellaista, ettei tarvi selitellä kenellekään ym. Vaikken nytkään joudu selittelemään.
Olen myös tietoisesti työntänyt miestä kauemmas itsestäni ja vähentänyt läheisyyden osoituksiani, jotenkin pelkään että silloin suljen jotain pois, jos uskallan olla tässä ja nyt onnellinen hänen kanssaan. Myös nyt viime aikoina sen takia, kun tunteet ovat epävarmat, en halua antaa signaaleja että kaikki on hyvin.
Eli, ongelmat johtuvat minusta, ja siitä etten itse tiedä mitä haluan. Pelkään kaikkia mahdollisia ratkaisuja, ja koen tästä valtavaa ahdistusta, kun päätös häistä tai niiden perumisesta pitäisi tehdä oikeasti pian. Mies on nyt tällä hetkellä viinan haku reissulla, mutta sanoi, että sekään ei haittaa, että kyllä ne sitten hukattua saadaan, jos häitä ei tulekaan. Tavallaan eilen sain yhteisen päätöksen ihastukseni kanssa siitä, että meidän suhteemme tuskin tulisi toimimaan pidemmän päälle, mutta silti, en voi olla ajattelematta ja haaveilematta siitä. Samalla kuitenkin mietin, kuinka etuoikeutettu olen ja kuinka onnellinen minun pitäisi nyt olla ja ihmettelen, miksi teen tilanteesta niin hemmetin hankalan, enkä anna itseni olla onnellinen. miten saan tämän ainaisen jossittelun loppumaan? Mistä tiedän mikä on oikea ratkaisu? Myös se mietityttää, että pappani on luvannut saattaa minut alttarille, ja mikäli nyt en mene naimisiin, voi tämä mahdollisuus olla viimeinen pappani saatolle. Tiedän ettei naimisiin meno muuta mitään, mutta silti tuntuu, että kohdallani se muuttaa kaiken ja vie vapauteni sekä viehättävyyteni.
Entä jos?
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi! Voin hyvin kuvitella, miten ahdistavalta tilanteesi tuntuu. Häät ovat tulossa ihan pian ja sulhanen odottaa vastaustasi siihen, että menettekö silloin naimisiin vai ei. Tosi hyvä, että mietit tätä ratkaisua kunnolla, sillä asia on tärkeä.
Kerrot, että olet neljä vuotta kestäneen suhteenne aikana pohtinut toistuvasti, että onko miesystäväsi sinulle se oikea. Hän on hyvä sinulle ja täyttää monta kohtaa ihanneaviomiehen toivelistassasi. Hän on tukenut sinua sairautesi kanssa ja ollut ymmärtäväinen. Mutta kipinä puuttuu ja koko suhde tuntuu väärältä. Toisaalta myös ajatus erosta tuntuu väärältä.
Miesystäväsi on varma tunteistaan ja haluaa kanssasi naimisiin. Ymmärrettävästi tietenkin vain siinä tapauksessa, että sinä itsekin haluat sitä. Se onkin erittäin oikeutettu toive. Mitenköhän se, ettet ole aina ollut varma siitä, onko hän se oikea ja haluatko olla hänen kanssaan, on mahtanut vaikuttaa mieheesi? Voisiko huono käytös juovuspäissä kaveriporukassa olla ilmentymää tästä? Tunnette molemmat epävarmuutta, mutta eri syistä.
Mietit luottamusta ja kunnioitusta. Ne ovatkin tärkeitä asioita parisuhteessa. Mahtaakohan miehesi miettiä näitä samoja asioita? Näistä teidän olisi jutella yhdessä.
Olet kokenut aiemmin, ettet ole ollut riittävän hyvä niille miehille, joista olet ollut kiinnostunut, mutta miesystävällesi kelpasit. Se kuulostaa vähän tyytymiseltä. Onko niin, että edelleen ajattelet, että haluaisit mieluummin jotain muuta, jotain ”parempaa”? Mietit, saatko tästä suhteesta kaikkea sitä, mitä haluat ja tarvitset. Mitä se on, mitä haluat ja tarvitset? Tee vaikka lista itsellesi ja mieti painotuksia, mitkä ovat niitä kaikista tärkeimpiä asioita sinulle. Muista kuitenkin, että koskaan yhdestä ja samasta ihmisestä et voi saada kaikkea.
Kolmeen kertaan mainitset pelkääväsi, että naimisiin meno vie vapautesi. Samoin pelkäät, että se laskee arvoasi muiden miesten silmissä. Se kertoo minulle, ettet ole vielä valmis sitoutumaan. Ajatus loppuelämästä yhdessä miesystäväsi kanssa ei tee sinua onnelliseksi vaan ahdistaa. Kaipaat muiden miesten huomiota ja sitä kipinää, jonka joku muu voisi sinussa sytyttää. Ymmärrät varmasti itsekin, että se ei kerro varsinaisesti vaimomatskusta.
Sanot, ettei naimisiin meno muuta mitään. Kyllä se muuttaa. Se on vahva sitoutumisen osoitus, joka liittää teidät juridisesti yhteen yhteiskunnan silmissä. Jos et ole varma haluatko sitä, kannattaa todellakin miettiä vielä. On kaikin tavoin mukavampaa järjestää uudet häät joskus myöhemmin, jos siltä tuntuu, kuin hakea avioeroa. Häpeää liittyy sekä häiden perumiseen että eroamiseen, joten älä tee päätöstäsi sen perusteella. Sekään vaihtoehto, että elät avioliitossa tyytymättömänä ja jotain muuta haikaillen, ei ole hyvä teille kummallekaan. Naimisiin ei kannata mennä, jos sitä ei oikeasti halua.
Toivon sinulle viisautta ja rohkeutta valita se tie, joka tuntuu oikeimmalta. Toivon, että voisit sallia itsesi olla onnellinen.
