KYSYMYS: Miksi poikaystäväni ei ota minua mukaan minnekkään ? Johtuuko siitä,että hänellä on vakava masennus ? Ollaan nyt siis seurusteltu n. 7 kk ja välissä on ollut taukoja 2 kertaa.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kieltämättä voi tuntua varsin ikävältä jos haluisit tehdä poikaystävän kanssa asioita yhdessä enemmän, mutta hän ei niinkään. Yksi parisuhteen tärkeä elementti on kokemus siitä, että jaamme yhdessä elämää ja meille syntyy yhteistä historiaa, että on jokin ”me”. Miten poikaystäväsi mahdollisesti reagoi siihen, jos tuot esille pettymyksesi siitä, ettei hän pyydä sinua mukaan omiin menemisiinsä ja haluaisit viettää enemmän aikaa hänen kanssaan?
Sekin lienee fakta, että ihmisillä voi olla hyvin erilaisia odotuksia ja käsityksiä kuinka intensiivistä yhdessäoloa kumppaniltaan toivoo. Oman ja yhteisen ajankäytön suhteesta on hyvä käydä keskustelua. Miten paljon kumpikin on valmis tulemaan toista vastaan, jos ajatukset tässä kohtaa poikkeavat suuresti.
En suoraan sanoen osaa ottaa kantaa siihen, miten poikaystäväsi vakava masennus vaikuttaa hänen toimintaansa – mitä poikaystäväsi itse vastaisi tähän kysymykseen? Se mitä pohdin, on mainitsemasi tauot suhteessa. Ymmärrettävästi tällaiset katkokset suhteessa luovat turvattomuuden tunteita ja monesti toiveen siitä, että voisi olla varmempi siitä, että ollaanko yhdessä vai ei. Epävarmuus suhteen jatkuvuudesta on varmasti riidoille ja erimielisyyksille altistava tekijä.
Mikä tilanne mahtaa olla nyt? Onko suhteenne nyt vakaammalla pohjalla – jos ei, niin minkälaisia mahdollisia esteitä on sille, että voisitte sitoutua suhteeseen enemmän? Mikä suhteessa pitäisi olla ehkä toisin, että siihen voisi turvallisesti asettua? Tämä on tällaista pohdiskelua ehkä tiedä koskettaako se teidän tilannettanne lainkaan.
Tällaisia ajatuksia syntyi viestistäsi – toivottavasti niistä on jotain iloa :)
KYSYMYS: Olen 38-vuotias nainen, joka arpoo suhteen jatkamisen ja eron välillä. Pohdinnoissa pääroolia esittävät alkoholi ja lapset. Mies on vuosia sitten juonut rankasti ja etenkin lomilla tiukasti putkeen. Hoiti silti asiansa ja teki työnsä pääpiirteittäin hyvin, mutta krapulaisia työpäiviä tuli ja humalassa ajoi useamman kerran, vaikkei jäänyt kiinni. Pahimmillaan surullista menoa, kaikki keskivaiheen alkoholismin merkit.
Suhteemme alkuvaiheessa en kiinnittänyt juomiseen ertiyistä huomiota, osin siksikin että joi salaa minulta. Kun juomisen todellinen luonne alkoi valjeta, kipuilimme pari vuotta perinteisesti kiristäen, uhkaillen ja lahjoen, kuivia kausia pitäen mutta aina retkahtaen ja pettyen. Lopulta kokosin itseni, pistin asialle stopin ja lopetin suhteen. Jokin aika tämän jälkeen (ja tämän myötä?) mies oli lopulta itsekin saanut tarpeekseen. Hän hakeutui hoitoon ja raitistui. Palasimme yhteen, saimme lapsia ja vietimme yhdessä monta onnellista vuotta.
Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut, hivuttautuminen vanhaan on alkanut. Jo useampi vuosi on mennyt niin että enimmäkseen on kokonaan juomatta, mutta isompia repsahduksia tulee muutaman kerran vuodessa, reissuillaan juo ja kesäisin salanaukkailu on palannut kuvaan.
Jos katsotaan vain juomamääriä, tilanne on parempi kuin monella ei-alkoholistilla, mutta koska on alkoholisti, ongelmat alkavat heti: valehtelu, persoonan muuttuminen ärtyisäksi kun ponnistelee ollakseen juomatta, arvaamattomuus ja sen hämärtyminen, milloin on sopivaa juoda. Normaalisti huolehtivainen isä on muutaman kerran hoitanut alle kouluikäisiä lapsia juovuksissa minun ollessani muualla, eli luottaa ei voi kun on "heikompi kausi" päällä. Yleensä kausi loppuu johonkin kunnon töppäykseen, jonka voimalla on taas puoli vuotta kokonaan juomatta.
Nyt – taas – tasaisemman talven jälkeen tilanne kriisiytyy kesää kohti ja mietin, mitä tehdä? Olen kyllästynyt tilanteeseen ja siihen, että vuosittaiset "kevään merkit" = repsahduksen ennakkomerkit, joiden jälkeen odotetaan meneekö "kesän tuloon" viikko, kuukausi vai kolme. Pelkään humalassa ajamista, joka tapahtuu yleensä jossain vaiheessa jos juo, ja on älytöntä joutua arpomaan, voiko lapset jättää keskenään isänsä kanssa – 99% tapauksista voi, mutta entä jos tänään onkin se 1% ja sattuu jotain?
Olen jo kerran tehnyt sen päätöksen, että elämä juovan alkoholistin kanssa on itsensä kiusaamista ja olen taas saman päätöksen äärellä. Kun mies suurimman osan vuodesta on kuitenkin juomatta, häntä harvoin näkee humalassa ja hän on enimmän aikaa hyvä isä, mietin onko ero kohtuuton lapsille, jotka eivät ole edes nähneet isäänsä kännissä tai ainakaan tajunneet nähneensä? Jos eroamme, sitä todennäköisesti seuraa rankka juominen, jolloin alkoholin vaikutus lasten elämään ja isäsuhteeseen on todennäköisesti suurempi kuin nyt. Nyt se on lasten kannalta lähinnä "kuivahumalaisen" isän ajoittaista pahantuulisuutta ja äidin hetkittäistä kireyttä, mustina rikkoina iloisen lapsuuden sopassa.
Toisaalta alkoholismi on paheneva sairaus, joka tekee parhaastakin ihmisestä narsistisen, synkän ja kireän ja raitstuakin voi vasta, jos törmää kunnolla pohjaan. Joten jos jään suhteeseen, luvassa on todennäköisesti pitkittyvä ja paheneva kamppailu ja/tai joku jo nähtyjä pahempi moka/katastrofi, jota en halua edes ajatella. Ja lähtö puolestaan voi olla se pohja, joka tekee niin kipeää että on myös mahdollisuus. Entä millaisen käytösmallin opetan lapsilleni, jos olen se puoliso, joka kärsii mutta kestää aina kaiken? Ja kuinka mies voisi pitää minua muuna kuin kynnysmattona, jos sanon etten siedä/jaksa enempää ja silti jään, sideän ja jaksan?
Mies ei pidä ongelmaan niin suurena, että sille tarvitsisi tehdä muuta kuin "yritää parhaansa", ehkä siksi että entisessä elämässä tilanne oli pahempi? Suunta on luultavasti tulevina vuosina kohti vanhaa, merkit piilopulloineen on samat, ja mieskin sen luultavasti aavistaa. Hoitomotivaatiota ei kuitenkaan ole, koska aiempaan verrattuna tilanne on siedettävä eli ponnisteluista pitäisi ilmeisesti olla ennemminkin kiitollinen kuin huolissaan. Voi myös olla niin, että tuntiessaan taas riippuvuuden otteen kiristyvän, mies on pettynyt itseensä ja sen myötä menettänyt uskonsa siihen, että pystyisi koskaan todella raitistumaan..?
Haluan lopettaa tämän veivuun ja erota, jotta lapsillani olisi turvallinen ja ennustettava koti, ilman kiukuttelevia aikuisia. Haluaisin itse odottaa lomia ja kesiä kevein mielin. Haluaisin että onnellisuuteni olisi kiinni enemmän minusta itsestäni kuin siitä, onko miehellä hyvä vai huono kausi. Haluaisin toisaalta myös jatkaa ja pitää kiinni suhteen hyvistä puolista, joita yhä on. Haluaisin että lapsillani olisi ehjä perhe ja malli siitä, että rakkaudessa ongelmat voidaan voittaa yhdessä. Haluaisin auttaa miestäni, jos minulla olisi valta ja keinot, muttei ole. Haluaisin että jatkuvan kamppailun sijasta mies saisi kiinni aiemmasta raittiista ja rennosta mielentilastaan. Haluaisin kaiken tämän, mutta monet asiat eivät ole minun käsissäni (ero on...) eivätkä näillä näkymin tarjolla samassa paketissa.
Juomisen loppumisesta ei ole merkkejä, joten jäämisessä on tarjolla lähinnä tilanne, että lunastan ne hyvät kuukaudet sietämällä ne huonot ajat ja mies tekee parhaansa, jotta hyvää olisi mahdollisimman paljon ja huono olisi siedettävää. Lunastuksen hinta kohdillaan? Mikä olisi lapsille edullisinta?
Pitkä kirjoitus, lyhyt kysymys: ollako vai eikö olla?
Pullopostia menneestä
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kuvasit ja sanoitit ristiriitaista tilannettasi hyvin elävällä tavalla. Ilmaiset yhtäältä selkeästi, että näin ei voi jatkua ja haluat erota. Toisaalta haluaisit säilyttää suhteen hyvät puolet – jos ei itsesi takia, niin lasten vuoksi ja ehkä myös sen takia, ettei miehesi juominen pahentuisi (mikä mahdollisesti aiheuttaisi lapsille lisähaittaa). Kirjoitat että miehesi on enimmän aikaa muun muassa hyvä isä.
Kuvaat viestissäsi myös pettymystä, luottamuksen puutetta ja pelkoa. Pohdit, mitä jos miehesi juominen jossain tilanteessa vaarantaisi lasten hengen ja terveyden esimerkiksi rattijuopumuksen seurauksena – jos ymmärsin oikein? On varmasti raskasta elää tällaisen pelon ja ajatuksen kanssa.
Pohdin sitä, että onko mielessäsi olemassa jokin ehdoton raja, jonka seurauksena ei ikään kuin jäisi muuta vaihtoehtoa kuin erota? Mietin tätä siksi, että aavistelet juomisen jatkuvan ja mahdollisesti pahenevan tulevina vuosina. Oman henkilökohtaisen ja ammatillisen kokemuksen perusteella olen taipuvainen ajattelemaan, että meillä on helposti tapana joutua ns. kalteville pinnoille, joissa pikkuhiljaa alamme sopeutua sellaisiin olosuhteisiin, mihin ei ehkä pitäisi. Voi olla vaarana, että miehesi juominen tulee tulevina vuosina vaatimaan sinulta aiempaa enemmän, kun häneen voi mahdollisesti luottaa vähemmän ja hänen huonotuulisuutensa esim. lisää riitatilanteita. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten miehesi visioi teidän perheen tulevaisuutta ja omaa juomistaan – mitä vaikutuksia hän näkee, että sillä on teidän elämäänne?
Senkin tuot hyvin esille, ettei kukaan voi olla juomatta toisen puolesta. Vain miehesi voi ottaa lopulta vastuun omasta raittiudestaan. Mitä miehellesi merkitsisi hoitoon hakeutuminen, minkä vuoksi motivaatiota ei oikeastaan tunnu olevan, mitkä tunteet (esim. häpeä ja syyllisyys) mahdollisesti vaikuttavat siihen, että hoitoon hakeutuminen tuntuu hänestä niin vaikealta? Ja onko miehesi todella ymmärtänyt, että suhteenne on vakavasti uhattuna hänen juomisensa takia?
Jäin vielä miettimään kokemusta kynnysmattona olemisesta – kuinka kauan tätä kokemusta voi oikeasti kestää, miten se vaikuttaa kotinne ilmapiiriin ja sitä kautta lastenkin elämään? Tarvitseeko kenenkään suostua kynnysmattona olemiseen?
Valitettavasti joudun tuottamaan pettymyksen viestisi lopussa olevaan (retoriseen?) kysymykseen. Vaikean kuvaamasi kaltaisista tilanteista tekee se, ettei meillä kenelläkään voi todellisuudessa olla tietoa siitä, mitä eri päätöksistä ja vaihtoehdoista lopulta seuraa. Mielessä on ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia. Kun ei ole olemassa sitä hyvää vaihtoehtoa niin on vaikeaa päättää, mitä pitäisi tehdä. Olisiko sinulla jotain luottohenkilöä tai täysin ulkopuolista ihmistä, jonka kanssa voisit tarvittaessa vielä jakaa ajatuksiasi, jotta tilanteesi selkiytyisi ja voisi tehdä tarvittavia päätöksiä?
KYSYMYS: Eräs tuttava mies on useamman kerran humalassa kertonut tunteistaan ja siitä, kuinka ei saa minua mielestään vaikka kuinka yrittäisi. Humalassa hän myös avautuu todella henkilökohtaisista asioistaan. Kuitenkin selvinpäin hän aina peruu puheensa ja selittelee tekojaan hieman epämääräisesti. Selvinpäin hän vastailee satunnaisesti viesteihin, mutta jos hänen käytöksestään yrittää kysyä saa harvoin vastausta. Tilannetta vaikeuttaa ehkä hieman myös se, että olemme hänen siskon kanssa hyviä ystäviä, eikä miehen sisko tiedä miehen avautumisista mitään. Miehen serkun kanssa minulla on joskus ollut myös seksisuhde.
Mielestäni mies vaikuttaa kiinnostavalta ja häneen olisi mukava tutustua paremmin. Itsestä tuntuu vaan tällä hetkellä, että on tilanteen kanssa jotenkin jumissa. Miehen saa puhumaan asioista vaan humalassa, mutten tiedä voiko miehen sanoihin luottaa silloin. Olen sanonut miehelle, ettei hän saa vaan seksiä sillä, kuinka kertoo humalassa olevan kiinnostunut ja haluavansa tutustua paremmin. Silti sama käytös toistuu siitä huolimatta, että olen tehnyt selväksi ettei kyseinen käytös toimi pelkän seksin saamisen suhteen.
VASTAUS: Kerrot sinua kiinnostavasta tuttavamiehestä, joka humalassa avautuu tunteistaan sinua kohtaan, mutta selvin päin on välttelevä ja peruu puheitaan. Mietit, voitko luottaa hänen sanoihinsa.
Viestisi luettuani minä jäin miettimään, minkälaista suhdetta sinä toivot? Onko mahdollisesta, että myös hän on epävarma siitä mitä sinä haluat, seksisuhdetta vai jotain vakavampaa? Mietin mitä olit sanonut hänelle seksin antamisesta ja saamisesta. Näin tietenkin asian voi pelkistää, erityisesti jos puhumme vain seksisuhteista. Tällaisten asioiden kuuleminen voi kuitenkin tehdä myös epävarmaksi ja antaa väärän viestin toiselle osapuolelle. Sanot, että hän vaikuttaa kiinnostavalta ja haluaisit tutustua häneen paremmin. Ymmärrän tämän niin, että kiinnostuksesi on syvempää kuin vain seksisuhde. Oletko sinä sanonut hänelle tämän selvin päin? Vai onko niin, että kumpikaan teistä ei rohkene puhua suoraan ja selvin päin kiinnostuksestaan? Jos näin on, on kovin vaikea lähteä aidosti, omana itsenään tutustumaan uuteen ihmiseen.
Ihmissuhteet aiheuttavat meissä kaikissa epävarmuutta. Kun otamme askelia toisiamme koti, otamme aina myös riskin. Kelpaanko? Haluaako hän minua? Voinko luottaa? Humalassa rohkenemme laskea suojauksiamme, mutta selvin päin taas suojaudumme. Myös ”rempseä” puhe on tapa suojata itseään. Nämä eivät kuitenkaan ole niitä tapoja, jolla hyvä ihmissuhteen syntyvät.
Entä jos yrittäisit laskea omat suojauksesi ja ilmaista hänelle kiinnostuksesi ja halusi tutustua häneen ilman, että verhoat tämän kiinnostuksesi ehtoihin. Voit myös sanoa, että olet epävarma siitä, mitä hän haluaa, mutta haluaisit tietää. Emme voi tietää mihin tämä johtaa. Pystyykö hän tarttumaan siihen vai ei. Yleensä kuitenkin paras tapa aloittaa toiseen tutustuminen on olla itse aito ja rehellinen. Se yleensä johtaa parhaimpaan lopputulokseen. Ja jos se ei johda toivottuun lopputulokseen, niin voi ainakin olla ylpeä siitä, että pystyit olemaan aito, oma itsesi. Halussa ja kiinnostuksessa toista ihmistä kohtaan ei ole mitään hävettävää.
Olen 22-vuotias nainen. Olemme olleet yhdessä poikaystäväni kanssa puolitoista vuotta. Varsinainen alkuhuuma meni poikaystävälläni ohi muutamassa kuukaudessa, minä olen havainnut haihtumisen merkkejä alkuhuumasta vasta kuluvan kevään aikana. Asumme edelleen omissa asunnoissamme, poikaystäväni ei suostu muuttamaan yhteen ellen muuta hänen nykyiseen asuntoonsa. Minä haluaisin rakentaa yhteisen kodin, en muuttaa hänen kalusteidensa keskelle.
Näemme nykyään n. pari kertaa viikossa, mikä on mielestäni aivan liian vähän. Silloin tällöin poikaystäväni pyytää minua luokseen, muttei koskaan suostu tulemaan minun luokseni, koska luonani on kuulemma tylsää. Hänen luonaan katselemme vain netflixiä joka ikinen kerta.
Kun pyydän poikaystävältäni huomiota, hän sanoo vastahakoisesti minun olevan hänelle tärkeä ja kysyy sitten turhautuneena, miksi itsestäänselvää asiaa täytyy jatkuvasti todistella. Haluaisin vain tuntea hänen rakastavan minua, mutta hänelle vaikuttaa olevan ihan sama, näemmekö vai emme. Poikaystäväni ei ilmaise että häntä harmittaisi ettemme näe usein, hän on jopa sanonut suoraan ettei häntä häiritse vaikka näkisimme vain kerran viikossa. Minun on vaikea ymmärtää, että jos olen hänelle tärkeämpi kuin mikään muu, niinkuin hän väittää, niin miten voi olla ihan sama, että nähdäänkö vai ei?
Onko tällainen suhde tarpeeksi hyvä? Onko minulla oikeus odottaa enempää?
Samantekeväkö?
VASTAUS: Kerrot suhteestasi poikaystäväsi kanssa, jossa sinä toivoisit enemmän yhteistä aikaa, jopa yhteisen kodin perustamista. Poikaystävällesi puolestaan riittäisivät kertomasi mukaan väljemmät tapaamiset ja hän turhautuu, kun pyydät hänen huomiotaan ja todisteita siitä, että sinä olet hänelle tärkeä. Sanot, että haluaisit tuntea hänen rakastavan sinua. Olet siis epävarma hänen rakkaudestaan.
Kuvaat tilannetta, jossa sinä epävarmuudessasi yrität ymmärrettävästi erilaisin tavoin varmistua hänen rakkaudestaan. Hän puolestaan tuntee mahdollisesti olonsa ahtaaksi, keinottomaksi ja turhautuneeksi kun ei pysty sinua vakuuttamaan. Tämä todennäköisesti lisää hänen tarvettaan tavata harvemmin. Se puolestaan lisää sinun epävarmuutta siitä, että oletko hänelle tärkeä. Näin kumpikin ruokkii toisen käyttäytymistä.
Ihmisillä on erilaisia tapoja olla suhteessa. Usein nämä tapamme asettua parisuhteeseen liittyvät myös meidän omiin perhetaustoihimme ja kokemuksiimme. On vaikea määritellä ulkoapäin, minkälainen suhde on tarpeeksi hyvä tai miten paljon parin tulisi olla yhdessä. Yleisesti voisi sanoa, että parisuhteessa pitää kestää sekä läheisyyttä ja sitoutumista, mutta myös erillään oloa ja erillisyyttä. Ja on tärkeää, että voi tuntea, että on rakastettu ja tärkeä toiselle.
Joskus tämä erilaisuus sitoutumisen tavassa voi liittyä myös sukupuoleen. Monet nuoret miehet kaipaavat enemmän väljyyttä parisuhteeseen ja saman ikäiset naiset puolestaan olisivat varhaisemmassa vaiheessa valmiita tiiviimpään yhdessä olemiseen. Tällöin olisi kuunneltava kummankin tahtia. On myös tärkeää, että kummallakin on parisuhteen lisäksi myös muita itselle tärkeitä asioita elämässä.
Jäin miettimään, onko sinulla omassa taustassasi kokemuksia yksin jäämisestä tai siitä, että et ole ollut tärkeä jollekin. Ovatko nämä kokemukset mahdollisesti sellaisia, jotka saattavat lisätä sinun epävarmuuttasi siitä, että olet toiselle tärkeä, ja siten voimistavat käyttäytymistä, joka saattaa toisesta osapuolesta tuntua takertuvalta? En usko, että yhteisen kodin perustaminen on tässä kohdassa vielä se ratkaisu, joka poistaa epävarmuutesi. Toisaalta olisi tärkeää, että et joutuisi elämään jatkuvassa epävarmuudessa. Saattaa olla, että poikaystäväsi ei täysin ymmärrä sitä turvattomuutta, jota suhteenne sinussa aiheuttaa, vaan hän kokee käytöksesi kritiikkinä tai syytöksinä, ja reagoi siksi kuten reagoi.
Olisiko mahdollista, että menisit vähän poikaystävääsi vastaan? Sanoisit hänelle, että ymmärrät, että sinun tapasi varmistaa rakkautta saattaa mahdollisesti tuntua hänestä takertuvalta tai tukalalta, ja että et haluaisi hänen joutuvan tuntemaan niin. Sanoisit, että haluaisit aidosti tietää mitä hän toivoisi suhteeltanne. Ehkä jossain tämän tyyppisessä ilmapiirissä olisi mahdollisuus päästä keskusteluun siitä minkälaista yhdessäoloa kumpikin suhteelta toivoo, ja onko mahdollista, että kummankin toiveet tulisivat suhteessanne huomioiduksi.
KYSYMYS: Olemme olleet poikaystäväni kanssa yhdessä pian kaksi vuotta. Tämän vuoden aikana pinnani on ollut lähestulkoon kokoajan kireällä ja stressaan, kun poikaystäväni pari kertaa kuukaudessa (max.2kertaa) käy poikien kanssa viihteellä ja hölmöilee viinapäissään ja vikittelee muita naisia. Nyt hän oli kuulemma aivan vahingossa suudellut jotakin naista ja tämä nainen vielä muutamankin päivän jälkeen laittoi viestiä. Poikaystäväni sanoi tajuavansa tehneensä väärin eikä voi mitään että kun kuppi menee täysin nurin niin homma karkaa lapasesta. Itse en voi tätä hyväksyä mutta en myöskään halua että kännihölmöilyiden takia erottaisiin. Olen kauan yrittänyt miettiä ratkaisua ja onko minussa jotain vikaa kun humalapäissään kaikki vieraat naiset ovat sata kertaa parempia..
Yrittäjäaurinkoinen 21v
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Tilanteesi kuulostaa kurjalta sinun kannaltasi. Sen lisäksi, että poikaystäväsi toistuvat teot loukkaavat sinua, Ilmeisesti joudut olemaan varuillaan sen suhteen, koska hän lähtee poikien kanssa ulos ja mitä sitten tapahtuu. Poikaystäväsi taitaa olla aikamoinen tarinankertoja. Aivan vahingossa suuteleminen ja yhteystietojen antaminen ovat melkoisia suorituksia. Kuulostat kuitenkin siltä, ettet usko selityksiä, ja hyvä niin!
Poikaystäväsi sanoo, että ei voi itselleen mitään kun ”kuppi menee täysin nurin niin homma karkaa lapasesta.” Tarkoittaakohan poikaystäväsi sitä, että humalassa voi tehdä mitä vaan eikä tekemisistä ole vastuussa. Selvää on se, että poikaystäväsi käytös ei ole sinua ja teidän suhdettanne kunnioittavaa. Mietit onko sinussa jotain vikaa, kun muut naiset kiinnostavat humalassa. Naisten vikittely on poikaystäväsi teko, josta sinun ei pidä syyllistyä! Kirjoituksestasi ei ilmene millainen suhteenne muuten on. Mietin onko poikaystäväsi oikeasti sitoutunut suhteeseenne vai haluaisiko hän vielä olla vapaa? Alkoholi poistaa usein estoja ja kovassa humalatilassa ihminen monesti toimii vain viettiensä pohjalta. Jotkut ihmiset ovat kuin eri persoonia humalassa. Mitä nämä ajatukset herättävät sinussa suhteessa poikaystävääsi? Millainen hän on humalassa, kun sinä olet paikalla?
Et halua erota kännihölmöilyjen vuoksi ja kerrot miettineesi ratkaisua pitkään. Miksi ajattelet, että jatkuvat kännihölmöilyt eivät ole riittävä eron syy? Kerrot olleesi kireänä jo vuoden verran eli puolet suhteenne kestosta. Mitähän jatkossa on luvassa, jos suhteestanne tulee kymmenvuotinen? Mitä ratkaisuja poikaystäväsi on ehdottanut tilanteeseen? Onko hän törttöilyn estääkseen esimerkiksi valmis käymään viihteellä vain sinun kanssasi, juomaan vähemmän tai lopettamaan juomisen? On hyvä, että hän tajuaa tehneensä väärin, mutta onko hän oikeasti pahoillaan? Jos on, niin miksi hän jatkaa toimintaansa? Osaako hän asettua sinun asemaasi eli ymmärtääkö hän kuinka paljon hänen hölmöilynsä vaikuttavat sinuun? Mitenköhän hän suhtautuisi siihen, että sinä suutelet kännissä muita? Siinä oli paljon kysymyksiä, joita on hyvä miettiä, jos et ole niin jo tehnyt.
KYSYMYS: Olen 40-vuotias nainen ja kirjoitan, koska en tunnu pääsevän millään eroon päättyneen suhteeni taakasta. Olin neljä vuotta miehen kanssa, joka kohteli minua huonosti ja koin erinäistä henkistä väkivaltaa. Olen aina ollut itsenäinen ja vahva, iloinen ja hyväntuulinen, hyvällä itsetunnolla varustettu nainen, enkä olisi koskaan kuvitellut voivani joutua noin alistetuksi parisuhteessa. Se tapahtui pikkuhiljaa ja jossain vaiheessa vaan huomasin olevani kynnysmaton asemassa.
Mies oli täysin kyvytön käsittelemään minkäänlaisia negatiivisia tunteita. Jos halusin puhua suhteemme ongelmista, hän saattoi sanoa, että nyt on niin huono ilmapiiri, että minun on parempi poistua paikalta. Emme siis asuneet yhdessä, vaikka enimmäkseen hänen luonaan olinkin. Tätä tapahtui useasti, hän saattoi heittää minut ulos asunnostaan, jos tuli vähänkin jotain riitaa. Tai jos aloin itkeä, sitä hän ei sietänyt ollenkaan. Hänen kommenttinsa saattoi olla, että mitä vittua rääyt siinä, ja silloinkin minut saatettiin heittää pihalle. Riitojen jälkeen hän ei vastannut viesteihini tai soittoyrityksiini useaan vuorokauteen ja piti mykkäkoulua. Itse olin aina erittäin ahdistunut noiden mykkäkoulujen ajan, en saanut nukuttua ja mietin vaan, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Näistä asioista sanoin miehelle moneen kertaan, mutta mikään ei koskaan muuttunut. Joskus sain kuulla olevani vitun ämmä, joskus minun käskettiin painua vittuun keskellä yötä. Ja nämä asiat ovat vain pisara meressä. Mies ei halunnut seksiä kanssani enää viimeiseen kolmeen vuoteen ja kun tästäkin yritin keskustella, niin lopputulos oli vuorokausien mykkäkoulu ja se, että minut heitettiin ulos.
Olen itse hyvin kiltti, sovitteleva ja rauhallinen ihminen, ja menen toisen käyttäytyessä tuolla tavalla täysin lukkoon. En ymmärrä tahallista ilkeyttä ja toisen ihmisen loukkaamista. Tiedän, että olisi pitänyt puuttua käytökseen heti, kun sitä alkoi tapahtua, mutta olin vaan niin hämmentynyt alkuun toisen käytöksestä, etten osannut puuttua siihen. Ja myöhemmin kaikki alkoi toistua vaan uudelleen ja uudelleen. Mies myös ”testaili” minua eri tavoin, hän mm. saattoi sanoa vaan, että aikoo hakea ehkä toiselta paikkakunnalta kaukaa töitä. Hän teki vain omia suunnitelmiaan ja heitti niitä ilmoille testatakseen, kuinka reagoin. Tämän hän myönsikin joskus jälkikäteen. Millainen ihminen haluaa tahallaan pahoittaa puolisonsa mielen? Jos puhelimessa yritin varovasti keskustella suhteemme ongelmista, hän saattoi huutaa, että jos en ole hiljaa niin hän lopettaa puhelun. Tämä kaikki johti siihen, etten uskaltanut enää ottaa esille mitään asioita, koska pelkäsin hänen reaktioitaan ja sitä, että minut taas kerran heitetään ulos. Hän oli myös suuttuessaan ja raivotessaan erittäin pelottava, vaikken koskaan joutunut pelkäämään hänen käyvän minuun kiinni.
Hän ei koskaan halunnut viettää aikaa perheeni tai ystävieni kanssa. Olin kaikissa juhlissa aina yksin ja väsyin selittelyyn, että miksei mies taaskaan ole mukana. Eikä kyse ole siitä, että olisin halunnut jatkuvasti ravata sukuloimassa. Mies saattoi tällaisissakin tilanteissa kehittää jonkun riidan, jonka seurauksena piti mykkäkoulua, eikä näin ollen lähtenyt paikalle. Kun minulla oli syntymäpäivät, joita juhlittiin perheeni kanssa, hän sanoi, ettei hän halua juhlia ihmisten kanssa, joita ei tunne, eikä näin ollen tullut paikalle. Kuinka voisi edes tutustua, jos ei koskaan tule paikalle? Hänen perheensä ja sukulaistensa kanssa kyllä vietettiin aikaa.
Suhteemme ensimmäinen vuosi meni hyvin, mutta viimeiset kolme olivat kuvaamani kaltaisia. En käsitä, miksi jaksoin noinkin kauan yrittää. Silloin, kun meillä oli kivaa, meillä oli todella kivaa, ja tiesin, millainen mies osaa olla. Ja jollain typerällä tavalla varmaan uskoin, että asiat muuttuvat vielä sellaisiksi kuin ne olivat alussa.
Suhteemme päättyi jo melkein kaksi vuotta sitten, mutta edelleen mietin näitä asioita lähes päivittäin. Että miksi hän kohteli minua niinkuin kohteli, ja miksi annoin sen kaiken tapahtua. Monet yksittäiset tilanteet nousevat mieleeni edelleen. Eromme jälkeen hän meni saman tien Tinderiin ja löysikin itselleen uuden naisen hyvin nopeasti, ja tekee tämän naisen kanssa nyt asioita, joista minä yhteiselomme aikana vain haaveilin.
Haluaisin jo päästä irti asioiden miettimisestä, koska tämä mies aiheutti minulle ihan riittävästi tuskaa jo yhdessäolomme aikana. En haluaisi enää joutua miettimään näitä asioita jatkuvasti. Jätin hänet itse silloin, kun vihdoin osasin päästää irti, ja kun hän oli jälleen kerran tehnyt minulle yhdet oharit ja haistatellut. Sitäkin tapahtui aika ajoin, hän vaan saattoi jättää tulematta ilmoittamatta mitään, vaikka olimme sopineet tapaavamme. Ja kun asiasta sanoin, niin sain haistettelua osakseni. Ei minkäänlaista kunnioitusta toista ihmistä kohtaan. Kaikki se väärinkohtelu ja törkeä käytös nousevat edelleen mieleeni. Toisaalta myös se, että miksi ihmeessä annoin hänen kohdella itseäni sillä tavalla. Monet ystäväni ovat sanoneet, että jos minulla ei olisi alunperin ollut niin hyvä itsetunto, niin olisin nyt aivan rikki, ja se pitää varmasti paikkansa. Onneksi hän ei kuitenkaan täysin saanut minua nujerrettua.
Huomaan myös ajattelevani, että toivon hänen saavan ansionsa mukaan. En tietenkään toivo kellekään mitään pahaa, mutta haluaisin voida luottaa siihen, että jokainen joutuu jossain vaiheessa kohtaamaan toisille tekemänsä asiat.
Miten voisin päästä irti tuon menneen suhteen taakasta? Haluaisin keskittyä nykyhetkeen ja elää onnellisena, koska minulla on kaikki hyvin, ja monta aihetta olla kiitollinen. Nämä ajatukset vaan valtaavat päässäni jatkuvasti liikaa alaa. Enkä missään tapauksessa todellakaan kaipaa häntä takaisin, olen tyytyväinen siitä, että tein silloin ratkaisun, joka olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemmin. Soimaan kai itseäni siitäkin, että miksi olin niin typerä, että annoin hänen kohdella minua huonosti niin kauan. Hölmönä sitä halusi uskoa siihen, että kaikki muuttuu paremmaksi.
Kaltoin kohdeltu, 40 v
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Olet tosiaan kokenut kovia neljävuotisen suhteesi aikana! Kertomiesi hirveyksien perusteella on selvää, että miesystäväsi on kohdellut sinua erittäin julmasti. Hän ei ole kyennyt myötätuntoon ja suhteessanne on menty täysin hänen ehdoillaan. Olet yrittänyt puhua asioista, mutta hän ei ole siihen suostunut. Ilmeisesti hän ei ole kokenut toimineensa väärin. Et ymmärrä miksi annoit hänen kohdella itseäsi huonosti ja mietit syytä siihen ja ex-miehen käytökseen vieläkin. Koet asioiden olevan nyt, kahden vuoden jälkeen erosta, hyvin. Haluat päästä eroon menneen suhteen miettimisestä.
Kerrot, että suhteenne ensimmäinen vuosi meni hyvin ja teillä oli tosi kivaa. Huonojen vuosien aikana toivoit tämän palautuvan. Olet ollut optimistinen ja pitkäjänteinen, mikä on parisuhteessa hyvä asia tiettyyn pisteeseen asti. Varmasti kolmen vuoden aikana oli jotain toivoa herättäviä hetkiä, jotka auttoivat sinua jatkamaan. Et ole ainoa, joka ei ole saanut lähdettyä pois vahingollisesta suhteesta. Mietin saiko ex-miehesi sinut jollain tavalla uskomaan, ettet ansaitse parempaa kohtelua ja hänen julmat tekonsa olivat jotenkin sinun syytäsi. Tietynlaiset ihmiset ovat hyvin taitavia siinä. Mietin myös liittyikö se, että jumiudut suhteeseen noina kolmena huonona vuotena, ikääsi neljänkymmenen lähestyessä. Olitko ajatellut hänen olevan mies, jonka kanssa perustat perheen? Joskus uuden kumppanin etsiminen tietyssä iässä tuntuu ihmisistä uuvuttavalta ja epätoivoiselta. Kostofantasiasi siitä, että hän saa ansionsa mukaan joku päivä, on ihan oikeutettu ja luonnollinen. Minun on vaikea uskoa, että ex-miehesi nykyinen liitto toimii hyvin, koska tietyt kuviot parisuhteissa usein toistuvat tämäntyyppisten ihmisten kanssa. Itsesi syyllistämisen tunteiden sijaan ajatustesi olisi hyvä nyt pysyä siinä, että sinä et olisi voinut muuttaa ex-miestäsi eikä hänen julmuutensa ollut sinun syytäsi!
Haluat siis nyt kahden vuoden suhteen miettimisen jälkeen päästä eteenpäin ajatuksissasi. Se, miksi jumiudumme menneen jatkuvaan pohtimiseen, on mielenkiintoinen asia. Vaikeiden kokemusten jälkeen ei valitettavasti vaan voi painaa ”kaikki unohtaen kohti uutta” -nappia. Suhteenne on ollut sinua syvästi vahingoittava ja siitä toipuminen vie luonnollisesti aikaa. Olet keskustellut asiasta ystäviesi kanssa, mikä on hyvä asia. Ilmeisesti et ole hakenut ammattiapua asiaan. Mietin mitä tarkoittaa se, että asiat ovat nyt hyvin. Onko elämääsi tullut uutta sisältöä aiemman kärsimyksen tilalle ja sen vastapainoksi? Joskus tämänlaiset kokemukset aiheuttavat pelkoa tavata tai sitoutua uuteen seurustelusuhteeseen. Onkohan sinulle käynyt näin?
Suosittelen sinulle ajan varaamista paikkakuntasi perheasiain neuvottelukeskuksesta tai muusta paikasta, jossa voisit käydä läpi tilannettasi. Uskon vahvasti, että se nopeuttaa toipumistasi. Hienoa, ettei entinen miesystäväsi ole pystynyt nujertamaan sinua ja että erosit hänestä! Kerrot olleesi aina itsenäinen, vahva, iloinen ja hyvällä itsetunnolla varustettu nainen. Toivottavasti tulevaisuudessa voit kuvata itseäsi näin. Oppimiskokemuksena tämä suhde on ollut hyvin raskas, mutta uskon, että jatkossa tunnistat varoitusmerkit hyvin ja tiedät mitä et voi sietää. Toivon sinulle kokemusta myös siitä, että on olemassa paljon miehiä, jotka kohtelevat kumppaniaan hyvin.
Ajatusten suuntautumista uuteen ja aurinkoista kesää toivoen
KYSYMYS: Vuosi sitten, ollessani 22-vuotias aloitin ensimmäisen parisuhteeni. Mies oli vasta pari kuukautta sitten eronnut edellisestä suhteestaan toisen osapuolen pettämisen takia. Mietin alussa pitkään, tuleeko seurustelumme hänelle liian nopeasti, ja puhuimmekin asiasta pariin otteeseen. Hän kuitenkin vakuutti minut siitä, että olen se oikea ja että uusi suhde ei ala liian nopeaa.
Alku menikin upeasti, noin kuukauden tapailun jälkeen virallistimme suhteemme ja kaikki meni hyvin.
Viime syksynä asiat kuitenkin muuttuivat, kun mustasukkaisuus alkoi puskea esiin molemmilla. Tämä oli samoihin aikoihin, kun muutimme yhteiseen kotiimme. Itse olen joutunut kokemaan pettymyksen tunteita ennenkin, vaikken parisuhteessa ole ollutkaan, ja poikaystävällänikin oli vaikea ero takanaan. Usein alkoholi oli tekijä, joka laukaisi riidat. Poikaystävälläni oli tapana syytellä minua toisten miesten kanssa vehtaamisesta ynnä muusta täysin olemattomista asioista, sekä siitä, kuinka en kuitenkaan haluaisi olla hänen kanssaan vaan etsisin koko ajan jotakuta parempaa. Syytin aina itseäni, ja mietin mitä olen tehnyt väärin. Enkö ole rakastanut toista tarpeeksi tai osoittanut kuinka paljon hänestä välitän? Olenko antanut toisille miehille tulkinnanvaraisia signaaleja?
Keskustelimme asioista usein. Jokaisen riidan jälkeen hän pyysi anteeksi ja sovimme, ja hetken kaikki olikin hyvin - ennen uutta riitaa. Viime syksynä asiat menivät pisteeseen, jossa poikaystäväni jopa mietti eroa. Saimme kuitenkin asiat puhuttua, ja kävimme luottamus- sekä mustasukkaisuusogelmiemme takia jopa parisuhdeneuvojan puheilla. Tästä oli paljon apua, ja pieniä riitoja lukuun ottamatta koko alkuvuosi meni erittäin hyvin.
Kaikki kuitenkin muuttui vappuna, jolloin riitelimme jälleen luottamusasioista. Ensimmäistä kertaa ikinä möläytin myös itse miettineeni sitä, tuleeko suhteesta mitään jos toisen epäkunnioittava käytös minua kohtaan jatkuu. Myöhemmin pyysin anteeksi sanojani koska rakastan ko. ihmistä enemmän kuin ketään, mutta tämä näytti olevan poikaystävälleni liikaa. Hän oli koko vappua seuranneen viikon täysin poissaoleva, kunnes ilmoitti ettei enää pysty tähän ja että haluaa erota. Samalla minulle selvisi, että hän on pettänyt minua viime syksynä, juuri samoihin aikoihin kun luottamusongelmamme alkoivat. Koko maailmani romahti. Tunsin itseni niin tyhmäksi. Epäilin pettämistä jo syksyllä, mutta silloin hän kiisti asian jyrkästi ja syytti minua epäilyistäni. Kävimme myös parisuhdeneuvojalla, eikä hän puhunut pettämisestä mitään! Mietin kuinka monet riidat olisimme voineet jättää riitelemättä, mikäli hän vain olisi ollut rehellinen.
Kaikesta tästä huolimatta rakastan miestä edelleen, ja haluaisin selvittää asiat. Myös hän sanoo edelleen rakastavani minua, ja on erittäin pahoillaan tilanteesta. Eropäätös on hänen puoleltaan kuitenkin tehty eikä asiaa voi muuttaa, mutta toivon että saisimme vielä toisen mahdollisuuden. Olemme puhuneet asioista paljon, hän syyttää asioista itseään mutta olen kertonut hänelle etten ole vihainen. Vaikka kaikki tuntuu todella pahalta, nyt ymmärrän mistä hänen puoleltaan tulleet syytökset johtuvat ja miksi hän käyttäytyi usein niin rumasti minua kohtaan. Silti fakta kuitenkin on, että suhteemme oli upea ja meillä on erittäin paljon hyviä muistoja. Puhuimme myös yhteisestä tulevaisuudesta erittäin vakavasti, ja suunnitelmia oli jo tehtynä. Minusta on osittain epäreilua, että hän ikään kuin 'heittää hukkaan' näin potentiaalisen suhteen, koska olemme edelleen molemmat sitä mieltä, että olisimme/olisimme voineet olla erittäin hyvä pari, ja että molemminpuolinen rakkaus on edelleen todella vahva. Tilannetta ei helpota ollenkaan se, että toistaiseksi joudumme vielä asumaan saman katon alla, ja käyttäydymme edelleen kuin pariskunta. Pussailemme, teemme asioita yhdessä ja muutaman kerran olemme jopa harrastaneet seksiä. Tuntuu, että hän sekoittaa päätäni yhä enemmän, ja kun erilleenmuutto vihdoin kuun lopussa tulee, romahdan täysin.
Toiselle täytyy antaa aikaa miettiä asioita, mutta miten ottaa etäisyyttä ihmiseen jota rakastaa? Ymmärrän, että tällä hetkellä etäisyys ja oma aika ovat juuri se, mitä molemmat tarvitsevat, mutta olenko typerä jos elättelen pientä toivon kipinää? Tulenko lopulta vain entistä enemmän huijatuksi, tällä kertaa omasta takaani?
Edelleen sinun, 23v
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Tilanteesi on hankala. Rakastat miestä, joka myös rakastaa sinua, mutta silti haluaa erota. Suorastaan skitsofreeniseksi tilanteen tekee sen, että asutte yhdessä ja käyttäydytte kuin olisitte edelleen rakastavaiset, vaikka oikeasti olette eroprosessissa.
Minulle jäi vähän epäselväksi, miksi poikaystäväsi haluaa erota. Hän on itse pettänyt sinua, ollut epärehellinen ja käyttäytynyt toistuvasti rumasti sinua kohtaan. Hän on epäillyt ja syyttänyt sinua, ilman aihetta. Sinun ainoa rikkeesi kuulostaisi olevan se, että ilmaisit myös itse miettineesi sitä, tuleeko suhteesta mitään jos toisen epäkunnioittava käytös sinua kohtaan jatkuu. Kutsut tätä möläytykseksi. Minusta se on täysin asiallinen kommentti. Jos sinun ajatuksillesi ja tunteillesi ja niiden ilmaisulle ei ole tilaa, suhteenne ei ole tasapuolinen ja joudut kaventamaan itseäsi. Tämä ei pitkällä tähtäimellä ole hyvä juttu.
Lisäksi tuntuu vähän kummalliselta, että myös poikaystäväsi mielestä olitte erittäin hyvä pari ja välillänne on vahva rakkaus. Miksi kukaan luopuisi sellaisesta ilman hyvää syytä?Väistämättä herää kysymys, mitä sellaista tässä on, jota ei kerrota. Yksi syy voi olla, että yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat alkoivat ahdistaa. Voihan olla, että poikaystäväsi ei ole kuitenkaan vielä valmis sitoutumaan.
Oli syy mikä tahansa, fakta on, että suhde ei voi jatkua, mikäli toinen haluaa erota. Ymmärrän, että sen hyväksyminen on sinulle vaikeaa, koska tunteesi ovat voimakkaat. Itsesi kannalta ainoa järkevä vaihtoehto on kuitenkin hyväksyä ero. Edessä on paljon surua, itkua, kaipausta ja ehkä vihaakin. Anna kaikkien tunteiden tulla. Puhu ystäviesi kanssa. Hanki Kimmo Takasen kirja Tunne sydämesi – matka uuteen rakkauteen. Älä anna kirjan nimen haitata. Siinä on juuri sinun tilanteeseesi sopivaa tekstiä.
Poikaystäväsi haluaa eron. Anna se hänelle. Väkisin et voi ketään pitää. Hän on teistä se, joka tässä erossa menettää enemmän. Vaikka sattuu, luota siihen, että lopulta asiat menevät juuri niin kuin hyvä on. Sinä ansaitset miehen, joka haluaa sinut.
KYSYMYS: Seurustelin 6kk ja poikaystävälläni on vakava masennus ja nyt noin viikko sitten sanoin poikaystävälleni,että mä lähen ja pakkasin kamat kun olin hänen luona. Ärähdin hänelle ja ihan syystä ja nyt kohta 2 viikkoa oon miettinyt,että sanoinko väärin tai jätänkö hänet väärään aikaan masennuksen myötä,minulla on tunteita häntä kohtaan mutta hänellä ei varmaan kun haluaisin hänet takaisin niin onko mulla enään toivoa ?
Tunnevammanen19
VASTAUS: Vakava masennus on raskas sairaus sekä ihmiselle itselleen että hänen lähellään oleville ihmisille. Masennuksen oireet ovat usein sen kaltaisia, että ne peittävät alleen ihmisen omaa luontaista persoonallisuutta. Masentunut ihminen voi olla ärtyisä, saamaton, välinpitämätön, vetäytyvä, ahdistunut, toivoton, kiinnostuksen kohteiltaan kapeutunut, jne. Masennus saattaa ilmetä mitä moninaisimmin tavoin. Koska monilla masentuneilla on masennuksen lisäksi myös paljon toimivaa, ulkopuolisen on joskus vaikea ymmärtää, että tietty käyttäytyminen voi olla masennuksen oiretta. Masennuksen oireet aletaan helposti nähdä osana ihmisen persoonallisuutta ja ne alkavat rasittaa suhdetta. Monet masentuneen läheiset tuntevat masennuksen alussa myötätuntoa, mutta jos tila jatkuu, niin monet läheiset tulevat ärtyisäksi tai saattavat jopa itse tuntea masennuksen kaltaisia oireita. Masennus imaisee helposti sen läheisyydessä olevat ihmiset mukaansa, ellei aktiivisesti yritä säilyttää elämässä niitä asioita, jotka tuovat iloa ja toivoa. Kumppanin masennus saattaa myös tuntua siltä, että häneen ei saa yhteyttä. Yhteydettömyys tekee helposti ärtyisäksi.
Kirjeestäsi ei käy ilmi, mikä on se syy, mikä sai sinut ärähtämään ja lähtemään. Mutta sanot, että haluaisit kuitenkin hänet takaisin. En tiedä onko se mahdollista. Ainoa vaihtoehto sinulle on kysyä suoraan häneltä. Mikä saa sinut epäilemään hänen tunteitaan sinua kohtaan? Liittyykö se kyseisen tilanteen asioihin? Voisiko se mahdollisesti liittyä hänen masennusoireisiinsa? Masentuneena ihminen ei välttämättä jaksa olla innostunut tai kiinnostunut edes niistä asioista ja ihmisistä, jotka ovat hänelle tärkeitä. Se voi tuntua satuttavalta ja ymmärrettävästi myös siltä, että hän ei välitä. Masennus voi myös olla tila, jossa ihmisellä ei ole kapasiteettia pitää yllä seurustelusuhdetta, kun oma mieli on täynnä käsiteltäviä asioita.
Jos päädytte jatkamaan yhdessä, on tärkeää, että poikaystävällesi on tarjolla ammattimaista apua ja tukea. Masentuneen ihmisen hoitaminen ja kannattelu ei voi olla parisuhteen varassa, vaikka tuki ja myötätunto ovat toki tärkeitä. On myös tärkeää, että sinä säilytät elämässäsi sinulle tärkeitä asioita, tekemisiä ja muitakin ihmissuhteita. Näin suojelet itseäsi ja omaa jaksamistasi. Toisen masennus ja sen herättämä myötätunto eivät kuitenkaan voi olla perusteita jatkaa suhdetta.
KYSYMYS: Olen 58 vuotias nainen ja seurustellut nykyisen kumppanin (60 v.) kanssa n. kaksi vuotta. Olemme tunteneet toisemme vuodesta 2010 ja silloin tapailimme satunnaisesti. Syksyllä 2017 mies sitten sanojensa mukaan tuli järkiinsä ja aloimme olla yhdessä vakituisesti. Olen pitänyt oman asuntoni enkä ole muuttanut yhteen. Olen kuitenkin viime vuonna viettänyt miehen luona suuremman osan ajastani. Miehellä on 21- ja 32-vuotiaat tyttäret, joista nuorempi asuu toisella paikkakunnalla avoliitossa ja nuorempi opiskelupaikkakunnalla.
Olen pitänyt miehen asuntoa siistinä, siivonnut ja yrittänyt vähän sisustaa, tuonut omia tavaroitani. Asunnossa oli likaisia pyykkejä pidemmältä ajalta, osa lojui kodinhoitohuoneen lattialla. Pesin varmaankin 20 koneellista pyykkiä, että sain kodinhoitohuoneen siistiksi. Sulatin pakastimen, heitin vanhoja elintarvikkeita roskiin, siivosin kaappeja. Tytär eikä isäkään välitä siisteydestä, tavarat ovat hujan hajan, likaiset astiat lojuvat keittiössä pöydillä ja työtasoilla.
Alkuun kaikki meni nuoremman tyttären kanssa ihan hyvin. Juttelin hänen kanssaan, kyselin ja yritin olla osa hänenkin elämäänsä. Vuosi sitten, viime kesänä sitten tapahtui jotakin….
Viime kesänä sitten tytär alkoi sisustaa. Yritin, että olisi tehty yhdessä, mutta en saanut siihen mitään vastakaikua. Tytär pyysi kavereitaan siirtämään huonekaluja, maalasi ja järjesteli. Isä ei puuttunut asiaan. Joitakin minun tuomia tavaroita piilotettiin, oli laitettu pois näkyvistä ja kun laitoin takaisin, niin piilotettiin toiseen paikkaan. Koin tämän eräänlaisena kiusaamisena. Tytär on järjestänyt isänsä luona pari kertaa bileet, joista ei ole isänsä kanssa keskustellut. Ja bileiden siivoaminen on sitten jäänyt osittain tekemättä. Viime kesänä juttelin tyttären kanssa ja sanoin, että noin ei voi menetellä, asioista pitää sopia. Sanoin, että meidän ei tarvitse olla sydänystäviä, mutta toimeen on jotenkin tultava. Tilanne ei kuitenkaan muuttunut. Lähes aina hänen käyntinsä jälkeen huomasin, että tavaroita on siirrelty.
Ennen joulua olimme miesystäväni kanssa lähdössä matkalle. Pari viikkoa ennen matkaa mies ilmoitti, että jos hän ei lähdekään vaan että minä lähtisin jonkun kaverini kanssa. Syynä tähän oli, että tytär ei pitänyt ajatuksesta, että lähdemme matkalle. Ilmoitin, että jos peruu matkansa, niin se on meidän rakkaustarinan loppu. Parin päivän miettimisen jälkeen hän ilmoitti lähtevänsä.
Alkuvuodesta sitten tytär piti taas bileet, syntymäpäiväjuhlat. Isänsä ja minä olimme viikonloppumatkalla. Juhlista ei etukäteen keskusteltu eikä ilmoitettu. Kun tulimme kotiin, niin tavaroita oli järjestetty uudelleen, huonekaluja siirretty, jopa minun hankkima verhokappa oli hakaneuloilla lyhennetty. Kaiken huippu oli se, että vaatekaapissa olleeseen kassiini oli koskettu, sieltä oli otettu eräs mappi ja silmälasini, nämä oli jätetty isän työpöydälle. Juhlavieraat olivat nukkuneet sängyssämme, sängystä oli otettu lakanat pois, eikä oltu laitettu puhtaita tilalle. Tuo oli minulle liikaa.
Isän mielestä minä olin nuo tavarat jättänyt hänen työpöydälleen. Omien sanojensa mukaan isä keskusteli tyttären kanssa eikä hän ollut tavaroihin koskenut. Mutta minä tiedän, että minä en ollut tavaroitani siirtänyt. Mielestäni se on ollut hän, tai joku hänen vieraistaan.
Olen useasti yrittänyt keskustella asioista. Isä on sitä mieltä, että minä kuvittelen. Hän ei ole kertaakaan nähnyt asioita minun kannaltani. Tytär on aina ollut ns. isän tyttö, saanut mitä halunnut eikä ole tarvinnut tehdä mitään.
Meillä oli keskustelu, jossa tytär ilmoitti, että hänellä ei ole koskaan ollut ongelmia isän naisystävien kanssa mutta minun kanssani on. Minä olenkin isän eron jälkeen ensimmäinen nainen, joka on näin pitkään isän kanssa ollut ja viettänyt suuren osan ajasta hänen luonaan. Sanoin, että jos tytär on sitä mieltä, että jos isän ja minun pitää erota, niin teen sen hänen toivomuksestaan. Pääsimme tuon keskustelun jälkeen jonkinlaiseen ”sopuun”, pyysin jopa, että saisin tytärtä halata.
Tilanne ei vaan ole parempi. Tytär ei juttele kanssani, tervehtii, kun tulee, ei muuta. Nykyisin yritän olla pois, kun tytär tulee isänsä luo. Koska hän on kertonut, että kanssani on ongelmia, niin yritän sitten ongelmana olla pois hänen silmistään.
Isä on kertonut, että tyttären äiti meni töihin vain muutaman kuukauden äitiysloman jälkeen. Isä haki tytärtään päiväkodista ja samalla rakensi taloa. Isän kertoman mukaan tytär oli usein päiväkodissa omissa oloissaan, ei kavereiden kanssa. Erossa tytär (n. 14 v.) muutti äitinsä kanssa muualle. Oman näkemykseni on, että kun äidin kanssa ”meni sukset ristiin”, niin tultiin isän luo ja siellä sai kaiken mitä halusi.
Isän kanssa keskustelut asioista ei onnistu. Kaikki kääntyy aina siihen, että minussa on vika. Minulle ei enää kerrota asioita ja nyt olen ”päättänyt”, että en enää kysy. Tällä hetkellä kesä on arvoitus. Tyttärellä ei ilmeisesti ole kesätyöpaikkaa ja varmaankin tulee viettämään paljon aikaa isänsä luona. Suon heille isä-tytär laatuajan ja pysyttelen sivummalla.
Miesystäväni ei ole sanonut rakastavansa minua. Olen sitä kysynyt ja hän on sanonut, että näin lyhyen tuntemisen perusteella ei noin voimakkaista tunteista voi puhua. Harvoin sanoo edes sitä, että pitää minusta.
Onko tällaisessa seurustelusuhteessa mitään järkeä? Monesti olen miettinyt, että mitä teen. Mies ei halua lähteä ammatti-ihmisen kanssa keskustelemaan asioista.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Uusperheproblematiikka ei koske vain pienten lasten vanhempia, vaan voi tulla näkyviin myös aikuisten lasten kanssa. Avainasemassa uuden puolison ja entisen liiton lasten välissä on lasten biologinen vanhempi. Hänen tehtävänsä on osoittaa sekä se, että lapset ovat aina vanhemmalleen tärkeitä, että se, että uudella elämänkumppanilla on selkeä paikka hänen rinnallaan. Lapset ovat lapsia, joiden tulee aikuisenakin tarvittaessa voida luottaa vanhempansa apuun ja tukeen. Uusi kumppani on kuitenkin se, jonka kanssa elämä (ja usein myös koti) jaetaan ja tämän tulee olla selvää myös lapsille.
Teidän tapauksessanne jäin miettimään miesystäväsi sitoutumista sinuun ja suhteeseenne. Jossain vaiheessa mies ”tuli järkiinsä” ja aloitte olla yhdessä vakituisesti. Nyt hän kuitenkin on ilmeisen epävarma tunteistaan sinua kohtaan.
Millaiset sinun tunteesi miestä kohtaan ovat? Tunnetko sinä rakkautta ja yhteenkuuluvuutta? Vai ovatko hankaluudet miehen tyttären kanssa saaneet sinunkin tunteesi hiipumaan? Olet pannut miehen huushollin kuntoon ja yrittänyt olla hyvissä väleissä tyttären kanssa. Silti tilanne on mennyt vaan huonompaan suuntaan. Olet nyt päättänyt olla kyselemättä ja pysytellä sivummalla. Se voikin olla ihan hyvä ratkaisu. Jos otat vähän etäisyyttä ja vietät enemmän aikaa omassa asunnossasi, voi tulla näkyviin se, kuinka paljon miesystäväsi sinua kaipaa. Jos hän haluaa olla kanssasi, hän tulee perässäsi. Jos hän jää tyytyväisenä omaan kotiinsa tyttäresi kanssa, se on sinulle kallisarvoista tietoa.
Jos miesystäväsi valitsee sinun seurasi, kannattaisikohan teidän yhdessä ollakin enemmän sinun kotonasi, varsinkin nyt kesäaikana? Se on sinun valtakuntasi kaikin tavoin. On ylellistä, että teillä on kaksi asuntoa käytettävissä. On ehkä turhaa hakeutua varta vasten tilanteisiin, joissa vain pahoitat mielesi. Pysyttele sinä vain kohteliaan ja etäisen ystävällisenä tytärtä kohtaan, silloin kun tapaatte. Teidän ystävyytenne aika ei mitä ilmeisemmin ole juuri nyt. Se voi olla sitä kenties joskus myöhemmin.
Kerroit, että kesä tässä uusperhekuviossa on arvoitus. Älä anna sen pilata omaa kesääsi, vaan tee sinä itse siitä niin hyvä kuin haluat. Tee sellaisia asioita, joista pidät ja tapaa omia ystäviäsi ja sinulle tärkeitä ihmisiä. Nauti kesäherkuista, auringosta ja vapaudesta. Suomen kesä on lyhyt. Tee siitä itsellesi mahdollisimman hyvä.
KYSYMYS: Olen seurustellut miesystäväni kanssa useamman vuoden. Suhteemme aikana olemme kohdanneet erilaisia karikkoja ja pahin tapahtui jonkin aikaa sitten. Miehellä oli rankkaa rajujen mielenterveysongelmieni oireilujen takia ja purki sitä todella väärin minuun ja minä purin pahaa oloani takaisin häneen. Kuulin hänen suustaan hirvittäviä sanoja ja syytöksiä.
Minä koin tulleeni kohdelluksi väärin, jätin hänet, vaadin että minulta pyydetään jotenkin anteeksi ja hain turvaa ja hyväksyntää muualta.
Aikaisempi parisuhdetaustani on hyvin rankka, olen käynyt läpi sekä fyysisesti että henkisesti väkivaltaisen suhteen. En haluaisi oikeuttaa kuitenkaan tekojani millään. Itsetuntoni on todella huono. Kävi niin, että vaihdoin pusun toisen miehen kanssa, joka oli ihastunut minuun. Tavallaan toivoin, että joku vain tulisi ja ottaisi pahan oloni pois kauniilla sanoilla ja huomiolla. Niin ei tietenkään käynyt.
Myöhemmin palasimme mieheni kanssa takaisin yhteen, saimme sovittua kaiken ja tulevaisuus tuntui valoisalta, mutta hänelle paljastui se, että olin ollut yhteydessä toiseen mieheen ja pussannut tätä, kun olimme erossa. Myönsin asian itse.
Luottamus on kadonnut. Hän epäilee kaikkea mitä olen ikinä sanonut tai tehnyt. Minusta tuntuu vaikealta antaa hänelle tilaa, koska pelkään menettämistä niin kovin.
Olen aikaisemminkin valehdellut, tai peitellyt totuutta. Esimerkiksi kun hän on kysynyt entisistä kumppaneistani. Olen kaunistellut sitä ja yrittänyt ehkä suojella itseäni ja toista. En haluaisi satuttaa ihmistä, jota rakastan niin paljon. En ole koskaan halunnut myöntää valehdelleeni toistuvasti, se hävettää. En ole myöntänyt asiaa koskaan aikaisemmin edes itselleni ennen tätä.
Hän sanoi, että jos ikinä enää saa minut kiinni jostain asiasta, josta en ole ollut totuudenmukainen, hän lähtee.
Voinko minä muuttua? Voiko toistuvista valheista päästä eroon? Tarvitseeko parisuhteessa kertoa kaikkea, esimerkiksi menneisyydestään tai ajatuksistaan?
Voiko luottamusta enää saada takaisin? Mitä meidän kannattaisi tehdä?
Rikkinäinen
VASTAUS: Kiitos rehellisestä ja koskettavasta viestistäsi! Ihan ensimmäisenä minulle tulee mieleen, että jos kertoisit kaiken tämän , minkä kirjoitat, miesystävällesi, hän varmasti ymmärtäisi. Kirjoitat niin avoimesti ja rehellisesti peloistasi ja heikkouksistasi, menneisyydestäsi ja tavoistasi yrittää selviytyä! En tietenkään voi olla varma miesystäväsi kyvystä tai halusta antaa anteeksi ja luottaa sinuun uudelleen, mutta ainakin tämä voisi auttaa häntä ymmärtämään sinua paremmin. Joskus on helpompi kirjoittaa vaikeista asioista, kuin puhua niistä. Yritykset puhua ja keskustella muuttuvat nopeasti riidoiksi, kun on kyse vaikeista ja kipeistä asioista.
Olet valinnut nimimerkiksesi sanan "rikkinäinen". Me olemme kaikki rikkinäisiä, jotkut enemmän, toiset vähemmän. Yhteistä meille kaikille on se, että yritämme peittää rikkinäiset kohtamme muilta. Pelkäämme, että meitä loukataan tai me haavoitumme, jos näytämme totuuden itsestämme. Luulen, että sinulle on edellisessä suhteessa käynyt juuri näin, sinua vahingoitettiin psyykkisesti ja fyysisesti ja luottamuksesi, niin itseen kuin muihin vaurioitui pahasti. Kun nykyisessä suhteessa ajauduitte pahaan riitatilanteeseen, jossa kuulit "hänen suustaan hirvittäviä sanoja ja syytöksiä", pelästyit ja omien sanojesi mukaan päädyit hakemaan "turvaa ja hyväksyntää muualta". Juuri tuo "turva" on avainsana ja olennainen asia. Sinun tulisi tuntea olosi turvalliseksi nykyisessä suhteessa.
Ymmärrän, että miehesi kokee tulleensa petetyksi, mutta hänen tulisi antaa sinulle anteeksi, jotta voisitte jatkaa suhdettanne. Turvallisuutta ei lisää se, että hän uhkaa lähteä luotasi jos "hän saa kiinni sinut jostain asiasta , josta et ole ollut totuudenmukainen."
Kysyt kirjeessäsi, olemmeko tilivelvollisia kumppanillemme menneisyydestämme tai ajatuksistamme. Emme ole. Menneisyydestä kerromme sen minkä haluamme ja mihin olemme valmiita. Ja ajatuksemme taas ovat omiamme. Ne tulevat ja menevät, niitä ei voi pakottaa mihinkään suuntaan, eikä niistä tarvitse tehdä tiliä.
Olet jo päässyt pitkälle, kun myönnät, että sinulle on kehittynyt tapa valehdella ja kaunistella asioita, suojellaksesi itseäsi ja muita. Myöntäminen on osa ratkaisua, toinen osa on halu muuttua ja uskallus ottaa askelia kohti totuudenmukaista tapaa puhua ja olla. Tavasta valehdella voi päästä eroon, mutta silloin sinun pitää pystyä luottamaan itseesi enemmän. Luottaa siihen, että kelpaat omana itsenäsi. Sellaisena kuin olet, sellaisen menneisyyden kanssa, kuin olet.
Kysyt, mitä teidän tulisi tehdä ja voiko luottamuta saada takaisin. Itse uskon, että voi. Et ole tehnyt mitään sellaista, jota ei voisi antaa anteeksi. Mutta jos miehesi ei ole valmis anteeksiantoon ja uuteen alkuun, niin silloin herää kysymys, rakastaako hän sinua aidosti ja onko todellisuudessa valmis antamaan teille uuden mahdollisuuden?
