KYSYMYS: Olen 38-vuotias nainen, joka arpoo suhteen jatkamisen ja eron välillä. Pohdinnoissa pääroolia esittävät alkoholi ja lapset. Mies on vuosia sitten juonut rankasti ja etenkin lomilla tiukasti putkeen. Hoiti silti asiansa ja teki työnsä pääpiirteittäin hyvin, mutta krapulaisia työpäiviä tuli ja humalassa ajoi useamman kerran, vaikkei jäänyt kiinni. Pahimmillaan surullista menoa, kaikki keskivaiheen alkoholismin merkit.
Suhteemme alkuvaiheessa en kiinnittänyt juomiseen ertiyistä huomiota, osin siksikin että joi salaa minulta. Kun juomisen todellinen luonne alkoi valjeta, kipuilimme pari vuotta perinteisesti kiristäen, uhkaillen ja lahjoen, kuivia kausia pitäen mutta aina retkahtaen ja pettyen. Lopulta kokosin itseni, pistin asialle stopin ja lopetin suhteen. Jokin aika tämän jälkeen (ja tämän myötä?) mies oli lopulta itsekin saanut tarpeekseen. Hän hakeutui hoitoon ja raitistui. Palasimme yhteen, saimme lapsia ja vietimme yhdessä monta onnellista vuotta.
Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut, hivuttautuminen vanhaan on alkanut. Jo useampi vuosi on mennyt niin että enimmäkseen on kokonaan juomatta, mutta isompia repsahduksia tulee muutaman kerran vuodessa, reissuillaan juo ja kesäisin salanaukkailu on palannut kuvaan.
Jos katsotaan vain juomamääriä, tilanne on parempi kuin monella ei-alkoholistilla, mutta koska on alkoholisti, ongelmat alkavat heti: valehtelu, persoonan muuttuminen ärtyisäksi kun ponnistelee ollakseen juomatta, arvaamattomuus ja sen hämärtyminen, milloin on sopivaa juoda. Normaalisti huolehtivainen isä on muutaman kerran hoitanut alle kouluikäisiä lapsia juovuksissa minun ollessani muualla, eli luottaa ei voi kun on "heikompi kausi" päällä. Yleensä kausi loppuu johonkin kunnon töppäykseen, jonka voimalla on taas puoli vuotta kokonaan juomatta.
Nyt – taas – tasaisemman talven jälkeen tilanne kriisiytyy kesää kohti ja mietin, mitä tehdä? Olen kyllästynyt tilanteeseen ja siihen, että vuosittaiset "kevään merkit" = repsahduksen ennakkomerkit, joiden jälkeen odotetaan meneekö "kesän tuloon" viikko, kuukausi vai kolme. Pelkään humalassa ajamista, joka tapahtuu yleensä jossain vaiheessa jos juo, ja on älytöntä joutua arpomaan, voiko lapset jättää keskenään isänsä kanssa – 99% tapauksista voi, mutta entä jos tänään onkin se 1% ja sattuu jotain?
Olen jo kerran tehnyt sen päätöksen, että elämä juovan alkoholistin kanssa on itsensä kiusaamista ja olen taas saman päätöksen äärellä. Kun mies suurimman osan vuodesta on kuitenkin juomatta, häntä harvoin näkee humalassa ja hän on enimmän aikaa hyvä isä, mietin onko ero kohtuuton lapsille, jotka eivät ole edes nähneet isäänsä kännissä tai ainakaan tajunneet nähneensä? Jos eroamme, sitä todennäköisesti seuraa rankka juominen, jolloin alkoholin vaikutus lasten elämään ja isäsuhteeseen on todennäköisesti suurempi kuin nyt. Nyt se on lasten kannalta lähinnä "kuivahumalaisen" isän ajoittaista pahantuulisuutta ja äidin hetkittäistä kireyttä, mustina rikkoina iloisen lapsuuden sopassa.
Toisaalta alkoholismi on paheneva sairaus, joka tekee parhaastakin ihmisestä narsistisen, synkän ja kireän ja raitstuakin voi vasta, jos törmää kunnolla pohjaan. Joten jos jään suhteeseen, luvassa on todennäköisesti pitkittyvä ja paheneva kamppailu ja/tai joku jo nähtyjä pahempi moka/katastrofi, jota en halua edes ajatella. Ja lähtö puolestaan voi olla se pohja, joka tekee niin kipeää että on myös mahdollisuus. Entä millaisen käytösmallin opetan lapsilleni, jos olen se puoliso, joka kärsii mutta kestää aina kaiken? Ja kuinka mies voisi pitää minua muuna kuin kynnysmattona, jos sanon etten siedä/jaksa enempää ja silti jään, sideän ja jaksan?
Mies ei pidä ongelmaan niin suurena, että sille tarvitsisi tehdä muuta kuin "yritää parhaansa", ehkä siksi että entisessä elämässä tilanne oli pahempi? Suunta on luultavasti tulevina vuosina kohti vanhaa, merkit piilopulloineen on samat, ja mieskin sen luultavasti aavistaa. Hoitomotivaatiota ei kuitenkaan ole, koska aiempaan verrattuna tilanne on siedettävä eli ponnisteluista pitäisi ilmeisesti olla ennemminkin kiitollinen kuin huolissaan. Voi myös olla niin, että tuntiessaan taas riippuvuuden otteen kiristyvän, mies on pettynyt itseensä ja sen myötä menettänyt uskonsa siihen, että pystyisi koskaan todella raitistumaan..?
Haluan lopettaa tämän veivuun ja erota, jotta lapsillani olisi turvallinen ja ennustettava koti, ilman kiukuttelevia aikuisia. Haluaisin itse odottaa lomia ja kesiä kevein mielin. Haluaisin että onnellisuuteni olisi kiinni enemmän minusta itsestäni kuin siitä, onko miehellä hyvä vai huono kausi. Haluaisin toisaalta myös jatkaa ja pitää kiinni suhteen hyvistä puolista, joita yhä on. Haluaisin että lapsillani olisi ehjä perhe ja malli siitä, että rakkaudessa ongelmat voidaan voittaa yhdessä. Haluaisin auttaa miestäni, jos minulla olisi valta ja keinot, muttei ole. Haluaisin että jatkuvan kamppailun sijasta mies saisi kiinni aiemmasta raittiista ja rennosta mielentilastaan. Haluaisin kaiken tämän, mutta monet asiat eivät ole minun käsissäni (ero on...) eivätkä näillä näkymin tarjolla samassa paketissa.
Juomisen loppumisesta ei ole merkkejä, joten jäämisessä on tarjolla lähinnä tilanne, että lunastan ne hyvät kuukaudet sietämällä ne huonot ajat ja mies tekee parhaansa, jotta hyvää olisi mahdollisimman paljon ja huono olisi siedettävää. Lunastuksen hinta kohdillaan? Mikä olisi lapsille edullisinta?
Pitkä kirjoitus, lyhyt kysymys: ollako vai eikö olla?
Pullopostia menneestä
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kuvasit ja sanoitit ristiriitaista tilannettasi hyvin elävällä tavalla. Ilmaiset yhtäältä selkeästi, että näin ei voi jatkua ja haluat erota. Toisaalta haluaisit säilyttää suhteen hyvät puolet – jos ei itsesi takia, niin lasten vuoksi ja ehkä myös sen takia, ettei miehesi juominen pahentuisi (mikä mahdollisesti aiheuttaisi lapsille lisähaittaa). Kirjoitat että miehesi on enimmän aikaa muun muassa hyvä isä.
Kuvaat viestissäsi myös pettymystä, luottamuksen puutetta ja pelkoa. Pohdit, mitä jos miehesi juominen jossain tilanteessa vaarantaisi lasten hengen ja terveyden esimerkiksi rattijuopumuksen seurauksena – jos ymmärsin oikein? On varmasti raskasta elää tällaisen pelon ja ajatuksen kanssa.
Pohdin sitä, että onko mielessäsi olemassa jokin ehdoton raja, jonka seurauksena ei ikään kuin jäisi muuta vaihtoehtoa kuin erota? Mietin tätä siksi, että aavistelet juomisen jatkuvan ja mahdollisesti pahenevan tulevina vuosina. Oman henkilökohtaisen ja ammatillisen kokemuksen perusteella olen taipuvainen ajattelemaan, että meillä on helposti tapana joutua ns. kalteville pinnoille, joissa pikkuhiljaa alamme sopeutua sellaisiin olosuhteisiin, mihin ei ehkä pitäisi. Voi olla vaarana, että miehesi juominen tulee tulevina vuosina vaatimaan sinulta aiempaa enemmän, kun häneen voi mahdollisesti luottaa vähemmän ja hänen huonotuulisuutensa esim. lisää riitatilanteita. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten miehesi visioi teidän perheen tulevaisuutta ja omaa juomistaan – mitä vaikutuksia hän näkee, että sillä on teidän elämäänne?
Senkin tuot hyvin esille, ettei kukaan voi olla juomatta toisen puolesta. Vain miehesi voi ottaa lopulta vastuun omasta raittiudestaan. Mitä miehellesi merkitsisi hoitoon hakeutuminen, minkä vuoksi motivaatiota ei oikeastaan tunnu olevan, mitkä tunteet (esim. häpeä ja syyllisyys) mahdollisesti vaikuttavat siihen, että hoitoon hakeutuminen tuntuu hänestä niin vaikealta? Ja onko miehesi todella ymmärtänyt, että suhteenne on vakavasti uhattuna hänen juomisensa takia?
Jäin vielä miettimään kokemusta kynnysmattona olemisesta – kuinka kauan tätä kokemusta voi oikeasti kestää, miten se vaikuttaa kotinne ilmapiiriin ja sitä kautta lastenkin elämään? Tarvitseeko kenenkään suostua kynnysmattona olemiseen?
Valitettavasti joudun tuottamaan pettymyksen viestisi lopussa olevaan (retoriseen?) kysymykseen. Vaikean kuvaamasi kaltaisista tilanteista tekee se, ettei meillä kenelläkään voi todellisuudessa olla tietoa siitä, mitä eri päätöksistä ja vaihtoehdoista lopulta seuraa. Mielessä on ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia. Kun ei ole olemassa sitä hyvää vaihtoehtoa niin on vaikeaa päättää, mitä pitäisi tehdä. Olisiko sinulla jotain luottohenkilöä tai täysin ulkopuolista ihmistä, jonka kanssa voisit tarvittaessa vielä jakaa ajatuksiasi, jotta tilanteesi selkiytyisi ja voisi tehdä tarvittavia päätöksiä?
Kiitos vielä viestistäsi ja voimia tulevaan!
perheneuvoja Juha
10 kommenttia
Kebnekaise2
3.7.2017 11:10
Mielestäni vastasit jo kysymyksiisi kolmanneksi ja neljänneksi viimeisessä kappaleessa: 1) suunta kohti vanhaa 2) alkoholismi paheneva sairaus 3) Lähtö on mahdollisuus 4) Millainen malli lapsille.
Vastaa kommenttiinOlen itse ollut ihminen, joka "kestää paljon" ja on vain eikä tee muutosta vaan odotin että kaikki muuttuu hyväksi. Nyt kun lapset ovat kasvaneet aikuisiksi, he ovat kysyneet minulta, miksi siedin niin paljon? Miksi en lähtenyt? Enkö nähnyt muutoksen tarpeellisuutta? Vaan jäin ja annoin heidän voida pahoin! Nyt he kukin tahoillaan sairastavat masennusta ja käyvät lapsuuttaan läpi. Täältä vuosien päästä katsottuna, oliko jääminen siis sen arvoista???? Sen sijaan, että olisin aikuisen miehen antanut kantaa itse vastuun omista teoistaan enkä olisi silotellut niitä. Olisin todennäköisesti voinut itsekin paremmin. Kannattaa lukea Tommy Helsstenin Virtahepo olohuoneessa, ja miettiä millaisen elämän oikeasti haluaisit, ja minkä arvoisena sinä itseäsi pidät!
Vastaa kommenttiin
Katkera
3.7.2017 12:45
Komppaan Kebnekaise2:n kommenttia. Olen itse kasvanut alkoholistiperheessä, jossa äidin puoliso joi rankasti viikonloppuisin ja tissutteli salapullosta viikolla. Kuitenkin hoiti aina työnsä hyvin. Kyllä me lapset aika nopeasti opittiin tunnistamaan, milloin tyyppi oli ottanut. Oli todella rasittavaa sitten pysyä poissa jaloista kun oli kännissä niin pahapäinen. Eikä se siitä - lupauksista huolimatta - koskaan paremmaksi muuttunut.
Asuttiin tässä helvetissä 6 vuotta, olin tuona aikana 7-13. Nykyään yli nelikymppinen enkä ole vieläkään antanut mutsille anteeksi, että se altisti mut sille juopolle.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Alkoholistin vaimoke
4.7.2017 00:30
Olen itse samanlaisessa tilanteessa, joskin lapsia meillä ei ole.
Mieheni on nyt juomassa kolmatta kuukautta putkeen, ja tähän on mahtunut enintään viikko raittiina olemista.
Mielettömän raskasta, kun toinen on sen verran humalassa, ettei ymmärrä mistään mitään. Kaatuilee, rikkoo tavaroita ja satuttaa itseään. Juo salaa ja siihen kuntoon, että voi sammua rappukäytävään. Mistään työssäkäymisestä ei tule kuulonkaan ja työpaikkakin on oikeastaan mennyt jo.
Tällaista menoa on jatkunut noin parin vuoden verran, eri pituisia raittiusjaksoja sisältäen. Kuten sinullakin- lomat ja pyhät ovat niitä pahempia. Kamalinta on kuitenkin se, että hän on vasta 30-vuotias.
Tämä myrkyttää minun elämääni liikaa ja päätin hakea avioeroa. Olen nyt 3 viikon sisällä muuttamassa toiseen asuntoon ja toivottavasti löydän itsestäni voimia alkaa nauttia omasta elämästäni ( vaikka tiedän että tulen olemaan hyvin huolissani exästäni).
Päätös on sinun, mutta alkoholisti-isän omaavana, olen kiitollinen äidilleni että hän löysi itsestään voimia ja jätti hänet aikoinaan.
Voimia sinulle!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Jallu Kolmitähti
4.7.2017 02:08
Alkoholistiäidin kanssa kasvaneena voin kertoa, että ainoa oikea tie sinulle on ottaa lapset ja lähteä. Jäämällä teet hallaa itsellesi, mutta varsinkin lapsille, joiden elämää et varmastikaan halua pilata. Alkoholistiin et voi luottaa, ainoa keino olisi miehen täysraittius, mutta jos ei mies pysty olemaan juomatta, niin sitten sulla on tasan yksi oikea vaihtoehto. Todella karua, mutta niin se vain valitettavasti on. :(
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Elämä kantaa
4.7.2017 09:43
Elin alkoholistin kanssa vuosia. Sairastuin itse. Olin olevinani vahva ja kaiken hoitava. Tänään olen yksin sairauteni (aivoinfarkti) kanssa. Sain toisen mahdollisuuden. Mieheni kuoli kohta vuosi sitten. Alkoholistia ei paranna kukaan muu kuin alkoholisti itse myöntämällä ongelman ja hakeutumalla hoitoon.Läheiset voivat vain tukea alkoholistia, jos vielä jaksavat. Meidän elämästämme saisi kirjan. Niin paljon on vuosien saatossa tapahtunut.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Alkoholistin lapsi
4.7.2017 18:39
Myös alkoholistin lapsena olen sitä mieltä, että ero tässä tilanteessa on ainut mahdollisuus. Äitini alkoholismi vaikutti omaan henkiseen kehitykseeni lapsena ja nuorena ja kamppailen vieläkin aikuisena tämän asian kanssa. Voi olla että miehesi rupeaa juomaan entistä rankemmin eron myötä, mutta voi myös olla että se säikäyttää hänet raittiiksi ja lapsillasi on tulevaisuus raittiin isän kanssa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Pörrö
5.7.2017 11:24
Nyt tulisi ottaa se kylmä matematiikka avuksi tilanteen selvittelyssä. Vanhemman tärkein tehtävä on tukea lasten kasvua aikuisuuteen. Jos voimavarantosi on 100 %, kuinka paljon siitä kuluu mieheen ja mitä jää per lapsi? Tärkeää on tukea myös harrastuksia. Kuinka paljon perheen tuloista, pakollisten menojen jälkeen, menee alkoholistille ja mitä jää teille muille? Vuorokaudessa on 24 h. Osa menee nukkumiseen. Laske paljonko lopuista menee alkoholistille ja mitä jää lapsille. Jne jne laskemalla kaiken tähän tapaan, saat selville mitä miehen alkoholismi tulee sinulle ja lapsille todella maksamaan. On tärkeää kuunnella itseään. Mene peilin eteen ja keskustele itsesi kanssa rauhassa eri vaihtoehdoista. Kuuntele kehoasi,pitääkö se edelleen miehen kosketuksesta, vai vältteleekö ihokontaktia. Tuntuuko kehossa jännitystä ajatellessasi yhteistä tulevaisuutta. Keskuste myös lasten kanssa heidän ikätasolleen sopivalla tavalla, voit yllättyä heidän sanottavastaan. Muista että juoppo sitoo myös lapset juoniinsa ja pakottaa heidät salailuleikkiinsä. Onnea matkaan ja kokka kohti valoisampaa tulevaisuutta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Ballz
6.7.2017 02:22
Oletko Pörrö ihan idiootti, vai eikö vain ole kokemusta aiheesta? Oli kummin tahansa, olisit voinut jättää kommentoimatta. Näitä asioita kun ei kylmällä eikä lämpimällä matematiikalla ratkaista.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Katkera
7.7.2017 10:16
Tämähän on vain numerovariaatio "pros and cons" -listasta, eli ihan hyvin voi käyttää mun mielestä...
Pörrö
11.7.2017 16:26
Juu voi olla että olen idiootti. Isäni oli väkivalta-alkoholiriippuvainen,ja selvittyäni perhehelvetistä otin vielä alkoholistin ukoksenikin. Kestin sitäkin 12 pitkää vuotta, koska en tunnistanut salajuoppoutta, enkä ymmärtänyt mitä muiden alkoholismi on minulle tullut maksamaan. Onko itselläsi mitään kokemusta elää alkoholistin lähimmäisenä. Esitit kritiikkiä muttet ratkaisua. Juopon pyörittämässä helvetillisessä tunnemyrskyssä on vaikeaa pysytellä sivullisena. Lisäksi alkoholisti pyörittää melkoista sirkusta, ulosottosalailut, katoavat rahat, varastettu omaisuus on tuttua huttua omaisille. Omainen uupuu eikä jaksa aloittaa taas uutta selvittelyoperaatiota. Tällöin paras ratkaisu onkin mielestäni selvittää ne omat voimat ja varat. Sinulla voi tietysti olla parempi ratkaisu, jaa toki se meille kaikille.