Minulla on ihana, todella kiltti ja vieläpä hyvännäköinen mies. Nuorempana tämä teki mallintöitä. Olemme asuneet yhdessä 15 vuotta, seurustelleet vielä kauemmin, ei lapsia. Meillä ei ole taloudellisia ongelmia, jaamme kotityöt ja matkustelemme paljon. Harrastamme hyviä ruokia ja viinejä. Olemme työnkin takia koko ajan 24 tuntia päivässä yhdessä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme olleet vain muutamia päiviä erossa toisistamme.



Periaatteessa meillä ei ole ongelmana se, mitä parisuhde antaa meille molemmille tms. Meillä ei ole pelkoa eroamisesta. Olemme päättäneet, että aiomme viettää elämän yhdessä kuolemaan saakka. Nyt olemme jo olleet yhdessä yli puolet elinikää. Kumpikaan meistä ei usko irtonaisiin suhteisiin tai niin kutsuttuun seurusteluun. Naimisiin emme varmaan idealistisista syistä tule koskaan menemään.
Nainen, 38

Aina silloin tällöin tapaa parin, joka kuvaa ongelmaansa tähän tapaan: ”Meillä on kaikki asiat hyvin. Olemme toistemme parhaita ystäviä. Haluamme erota”. Te ette kuitenkaan halua erota, missään nimessä. Mutta ongelma lienee saman sukuinen, mitä mainitsemillani pareilla: ”Kaiken pitäisi olla hyvin, mutta se ei tunnu hyvältä”.
Eräs vanha, kokenut pariterapeutti sanoi kerran, että todellinen parisuhde on mahdollista vasta sen jälkeen, kun pari on ollut sen kysymyksen äärellä: ”Pitäisikö meidän erota?”

Sen jälkeen me olemme valmiimpia katsomaan toisissamme ja itsessämme sekä hyviin että huonoihin puoliin ja olemaan suhteessa todelliseen ihmiseen, emme pelkästään unelmaan ja ideaaliin. Ajatus erosta (tässä tapauksessa ei siis tarkoiteta eroa) voi olla hyväksi parisuhteelle ja auttaa paria parhaimmillaan löytämään uuden tavan olla suhteessa. Tätä samaa asiaa voi kuvata eri tavoin. Parisuhde koostuu yksinkertaistettuna läheisyydestä ja etäisyydestä. Ilman toista ei ole toista.

Hyvinvoiva parisuhde on kuin hyvinvoivan ihmisen sydänviiva eli se koostuu suhteellisen säännönmukaisesta läheisyys-erillisyys -vaihtelusta. Ilman erillisyyttä parisuhteesta alkaa tulla eräänlainen hapeton tila, jossa myös läheisyys alkaa voida huonosti ja vähitellen kuolla. Tämä alkaa näkyä mm. seksin vähenemisenä ja jopa lakkaamisena. Kun erillisyys-aspekti jää puuttumaan, niin parisuhteen sydänviiva loivenee ja huonoimmassa tapauksessa alkaa muistuttaa kuolleen sydänviivaa. Erillisyydellä tarkoitan paitsi konkreettista erillään oloa, myös sitä tosiasiaa, että kaksi ihmistä on aina hyvin monella tapaa myös erilaisia. Se ei ole parisuhteen kannalta vain huono asia, vaan myös hyvä. Siitä seuraa rytmi, jossa joudumme kerta toisensa jälkeen hakemaan yhteyttä toisiimme. Eron jälkeen tuntuu hyvältä palata yhteen. Riidan jälkeen tuntuu hyvältä sopia. Toinen pysyy myös sopivasti käsittämättömänä ja mysteerinä ja parisuhteen eräänlaisena ikuisena tehtävänä on löytää yhteys yhä uudestaan.

Edellä olevat teemat tulivat mieleeni, kun luin kirjeesi. Nyt haluaisin esittää sinulle muutaman kysymyksen. Pyydän jo etukäteen anteeksi, jos ne tuntuvat provosoivilta tai loukkaavilta, sillä se ei ole tarkoitukseni. Tarkoitukseni on ennemmin yrittää auttaa sinua hieman liikuttamaan itsestäänselvyyksiä ja katsomaan löytyykö niiden alle piilotettuna uusia näkökumia.

Sanot, että ainoa parisuhdeongelma on se, että olet äärimmäisen kyllästynyt kaikin puolin täydelliseen unelmamieheesi. Kenen mielestä miehesi on kaikin puolin täydellinen unelmamies? Sinun mielestäsi? Omasta mielestään? Muiden mielestä? Entä sinä? Oletko sinäkin tuollainen täydellinen unelmanainen ja kenen mielestä? Ongelma näet on, että kaikin puolin täydellisiä unelmamiehiä tai -naisia ei ole olemassakaan. Kysyt myös, voiko liika onnellisuus olla itsellään ongelma? Tämäkin saa minut miettimään, mitä on liika onnellisuus? Onko sellainen mahdollista, vuodesta toiseen? Onko täydellisyys mahdollista vai onko niin, että kuvaamalla ihmisiä, asioita, olosuhteita täydelliseksi, suljemme jostain syystä silmämme siltä toiselta puolelta? Jos näin olisi, niin voisimme esittää kysymyksen: Mihin olette tarvinneet tätä täydellisyyttä? Miltä tuntuisi ajatus puolison ja suhteen epätäydellisyydestä, vajavuudesta, puutteista, rikkinäisyydestä?

Sanot, että ette aio missään nimessä erota. Ymmärsin, että selityksenä sanoit, että olette traditionalisteja. Toisaalta sanot, että ette tule koskaan menemään naimisiin idealistisista syistä. Ette usko irtonaisiin suhteisiin ettekä nk. seurusteluun. Minun korvissani nuo edelliset lauseesi kuulostavat siinä määrin ehdottomilta ja jopa keskenään ristiriitaisilta, että jäin miettimään, mitä ne tarkoittavat. Mieleeni tuli useita miksi kysymyksiä? Mieleeni tuli myös, että miltä tuntuisi ajatus päinvastaisesta? Mitä herättää ajatus siitä, että eroaisi? Mitä herättää ajatus naimisiinmenosta? jne. Kysyn siis vain ajatuksia ja tunteita, en sano, että niin pitäisi toimia/tehdä.

Yli 15 vuotta 24/7 yhdessä. Mihin olette tarvinneet noin paljon yhdessäoloa? Onko niin, että siihen ei ole tähän asti mahtunut edes lapsia? Entä jos aloittaisitte rikkomalla tuon rakennelman? Yksinkertaisimmillaan lakkaisitte olemasta niin paljon yhdessä. Hankkisitte kumpikin harrastuksen ja tekemistä, johon toinen ei osallistu. Lakkaisitte jakamasta kaikkea toistenne kanssa. Mitä uutta se toisi suhteeseenne? Minkälaisia uusia tunteita se toisi suhteeseenne? Toisiko se pelkoa menettämisestä, epävarmuutta oman itsen kelpaamisesta, yksinäisyyden tunnetta, kateutta ym. olennaisesti ihmisenä olemiseen liittyviä tunteita? Entä toisiko tämän kaltaisten tunteiden tunteminen myös mahdollisuuden käsitellä sitä, miten kummankin taustat ja omat varhaiset suhteessa olemisen kokemukset elävät parisuhteessanne? Toisiko tuo kaikki parisuhteeseenne uusia tuulia, uusia mahdollisuuksia liittyä toisiinne uudella, elämänmakuisella, tavalla?

Ystävällisesti,
perheneuvoja Helena