KYSYMYS: Olemme olleet mieheni kanssa kymmenisen vuotta yhdessä ja meillä on pienet lapset. Lasten saannin myötä suhteemme arkipäiväistyi, totta kai. Samoihin aikoihin miehelläni oli työelämässä pahoja vastoinkäymisiä, jotka johtivat vaikeaan henkilökohtaiseen kriisiin. Hoidin kotona pieniä lapsiamme ja tunsin miten etäännymme mieheni kanssa.
Mieheni mieliala oli ärtyisä, hän oli enimmäkseen huonolla tuulella eikä halunnut viettää aikaa kanssani. Olin huolissani, kehotin miestäni hankkimaan kriisiinsä keskusteluapua ja yritin puhua hänen kanssaan perheen ja parisuhteen asioista. Keskusteluhteys minun kanssani oli olematon. Olin paljon yksin lasten kanssa ja huolissani mieheni hyvinvoinnista. Ajattelin hänen olevan pahasti masentunut tai muuta. Suhteemme onnetonta tilannetta oli kestänyt yli vuoden kun sain houkuteltua mieheni parisuhdeterapiaan. Keskustelut kotona johtivat aina riitaan ja mieheni oli kylmä ja tyly minua kohtaan.
Terapiassa mieheni ei juuri halunnut puhua, mutta kotona tilanne alkoi hieman muuttua. Aloimme pikku hiljaa lähentyä toisiamme ja luulin kaiken kääntyvän hyväksi, kunnes mieheni tunnusti, että hän on pettänyt minua.
Uskottomuus oli alkanut vuotta aikaisemmin ja mieheni mukaan hän oli itse lopettanut suhteen. Mieheni oli todella katuvainen, itkikin. Hän sanoi, ettei olisi halunnut kertoa minulle koskaan, mutta ei voinut elää valheessa. Hän halusi jatkaa yhdessä ja annoin siihen mahdollisuuden. Suhteemme on sen jälkeen muuttunut paremmaksi.
Miehestäni näkee, että hän katuu todella ja haluaa hyvittää tekonsa. Emme jatkaneet parisuhdeterapiaa uskottomuuden paljastumisen jälkeen, olisin itse kaivannut apua, mutta asiasta puhuminen ulkopuolisen kanssa oli miehelleni liian vaikeaa. Kahden kesken olemme tapahtuneesta puhuneet paljon. Tästä on kulunut nyt aikaa vuosi. Asiat ovat periaatteessa parempaan päin, en vaan saa uskottomuutta mielestäni. Ajattelen asiaa joka päivä. Haluaisin antaa anteeksi, mutta en tiedä miten sellaista asiaa voi todella sydämessään antaa anteeksi. Koen myös, että vaikka parisuhteemme voi taas paremmin kuin ennen, niin uskottomuus on haavoittanut avioliittoamme syvästi. Vihkivalojen rikkominen tuntuu minusta aivan lohduttomalta.
Kuinka voin jättää asian taakseni, antaa anteeksi ja jatkaa yhdessä eteenpäin?
VASTAUS: Olette onnistuneet monessa asiassa. Ylititte ison kynnyksen ja lähditte pariterapiaan. Onnistuitte parantamaan suhdettanne. Sen jälkeen, kun suhde alkoi tuntua paremmalta, mies halusi luurangot pois kaapista, ja tunnusti uskottomuuden. Sinä annoit hänelle ja teille uuden mahdollisuuden. Sen jälkeen asiat ovat edelleen menneet parempaan suuntaan. Onnittelen teitä näistä asioista!
Mutta sitten kysymykseesi: kuinka voit jättää miehen uskottomuuden taakse, antaa anteeksi ja jatkaa yhdessä? Ensinnäkin: Anteeksiantaminen ei ole samaa kuin unohtaminen. Joitakin asioita ei voi unohtaa koskaan. Anteeksiantaminen ei ole myöskään hyväksymistä: sinun ei tarvitse hyväksyä miehesi tekoja. Anteeksiantaminen on enemmän: se on toisen ihmisen tekojen taakse katsomista. Se on sitä, että vaikka et hyväksy miehesi uskottomuutta, hyväksyt kuitenkin sen, että hän ei ole täydellinen. Voitko hyväksyä sen tosiasian, että hän on tehnyt pahan virheen. Hän on loukannut sinua pahimmalla mahdollisella tavalla.
Pitkässä parisuhteessa joutuu antamaan anteeksi monia asioita, koska tavalla tai toisella molemmat tulevat loukanneeksi toista tahallaan tai vahingossa. Epätäydellisyyden hyväksyminen on vaikeaa, itsessä ja toisessa. Väärien tekojen takana on kuitenkin ihminen, joka on paljon muutakin kuin yksittäiset väärät ja vahingolliset teot.
Anteeksiantaminen tällaisessa asiassa ei yleensä tapahdu kerralla, vaan se on pitkä prosessi. Pikkuhiljaa voi oppia näkemään toisessa muutakin, kun pahan teon. Itsellekin on annettava aikaa. Harmi, että miehesi ei suostunut käsittelemään uskottomuutta terapiassa, kolmannen henkilön läsnä ollessa. Minusta hän olisi ollut sen Sinulle velkaa.
Uskottomuus on sitä, että parisuhteeseen otetaan kolmas. Joskus ihminen tarvitsee sitä tietoisesti tai tiedostamatta. Tuo kolmas voi olla muutakin kuin ihminen: se voi olla työ, harrastus, alkoholi, pelaaminen, nettiyhteisöt…. Mikä tahansa, mikä saa toisen tuntemaan, että nyt minä jään toiseksi, joku kolmas on tullut väliimme. Silloin kun tuo kolmas on ihminen, jonka kanssa on intiimi fyysinen tai henkinen suhde, loukkaavuus on paljon suurempaa. Kukaan ei voi vaatia sinua antamaan anteeksi ja jatkamaan yhdessä. Valinnan oikeus ja vapaus on sinulla. Mielestäni olet tehnyt hyvän valinnan, kun olet päättänyt, että haluat antaa anteeksi ja haluat nähdä uuden mahdollisuuden. Eroaminen ei ole siinä mielessä hyvä ratkaisu, että se ei millään tavoin poista tapahtunutta. Vaikka eroaisitte, tulisit aina muistamaan, miksi se tapahtui. Yhdessä jatkaessanne sen sijaan saatte mahdollisuuden korjata suhdettanne paremmaksi ja osoittaa keskinäistä arvostusta. Se voi olla niin sanottu korjaava kokemus. Silloin tärkeintä on se, että haluaa antaa anteeksi ja haluaa luottaa. Vaikka ei vielä pystyisikään.
Uskottomuuden jälkeen ei ehkä pitäisi niinkään miettiä yhdessä jatkamista vaan kokonaan uutta alkua. Kirjoitit vihkivalojen rikkomisesta, kuinka pahalta se tuntuu. Vihkivalan ja lupaukset voi uudistaa. Asian käsittely pariterapiassa ei ole vieläkään myöhäistä. Voitte aloittaa yhdessä uuden parisuhteen. Aivan kuin uuden luvun kirjassa. Siinä ole uskottomuutta eikä pettämistä, koska menneisyys on vain harjoittelua, ja virheet ovat oppimista varten.
Heikki, perheneuvoja
5 kommenttia
shiwan8
4.12.2014 17:55
Niin siis joko sitä haluaa olla toisen kanssa tai ei halua. Ei ole tilannetta jossa haluaa ja voi olla toisen kanssa, mutta silti ei pysty olemaan torpedoimatta tunteitaan. Joko et miehesi kanssa enää halua jatkaa tai sitten et edes yritä päästä asiasta yli.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
NOMAD_1
4.12.2014 23:20
Niin, tuossahan ne vaihtoehdot olivat: ollako edelleen yhdessä miehen kanssa vai eikö olla? Tyhmäkin tuon huomaa, mutta viisaan ei tarvitse sitä ääneen sanoa. Herää väistämättä kysymys, miksi Shiwanilla on tarve tässäkin tilanteessa asettua naista vastaan? Nainen kamppailee ongelman kanssa, mutta selvästi yrittää hakea apua siitä selvitäkseen, voidakseen antaa anteeksi ja jatkaa yhteiselämää miehensä kanssa. Eikö Shiwanin pitäisi hyökätä miehen kimppuun, kun on kerran useasti todennut, miten tunnustaminen on vain oman olon parantamista toisen kustannuksella? Ja tästäkin huolimatta nainen yrittää... Pisteet siitä.
NOMAD_1
4.12.2014 23:37
Kirjoittajalle toteaisin, että jossain kohtaa suhteenne on kasvanut huonoon suuntaan, mikä on johtanut miehesi petokseen. Toki vihkivalojen rikkominen on selkeästi se raskain rikkomus, mutta siihen ei pidä jäädä kiinni. Tärkeämpää on tunnistaa ne tekijät, jotka johtivat tuohon rikkomukseen. Ja tässä on hyvä huomata, että vaikka vain toinen osapuoli teki aviorikoksen, niin taustalla voi olla molempien pienempiä ja suurempia erehdyksiä, toisen tarpeiden huomaamatta jäämisiä jne. Tässä tosin kirjoittamasi perusteella suurimmat virheet ovat miehesi puolella. Tosin voi olla, että syyllisyys sinun yksin jättämisestä on ajanut hakemaan lohtua ja peittävää mielihyvää muualta. Se on raskas kokemus, jos ei tunne ansaitsevansa puolisoaan. Nyt on kuitenkin tärkeä katsoa menneen pahan sijaan tulevaa hyvää. Tosin tuleva hyvä vaatinee menneiden virheiden ymmärtämistä, mutta ei koskaan niihin jäämistä. Miehesi teko oli hirveä, mutta toisaalta se särki jotain, mikä ei ollut tukevasti rakennettua. Ja särkyminen on aina myös tilaisuus oppia ja rakentaa jotain entistä parempaa.
Anteeksi antaminen ei todellakaan ole unohtamista. Se on uuden mahdollisuuden antamista ja tätä uutta mahdollisuutta ei saa myrkyttää epäilyllä. Jos toista ryhtyy vahtimaan, niin silloin särkynyt luottamus ei koskaan voi eheytyä. Toisaalta jos luottamus saa ajan kanssa kasvaa, niin silloin tuo loukkaus häviää taka-alalle. Se ei vaivaa, mutta muistuu varmasti mieleen, jos pettäminen toistuu. Ja jos olette valmiita ymmärtämään ensimmäiseen petokseen johtaneita seikkoja, niin toisen ei tarvitse koskaan tapahtua. Näin voitte erehdyksistänne oppineina rakentaa jotain entistä parempaa. Ja kuten Heikki totesi, tämä rakentaminen täytyy aloittaa alusta, koska vain tällöin voitte pystyttää jotain, mikä ei sisällä petosta. Kenties jonain päivänä voitte uusia vihkivalanne tämän uudelle tukevalle perustalle rakennetun kokoistavan liiton merkkinä. Tällöin teillä on myös ne särkymättömät valat, mutta tähän ei pidä kiirehtiä. Edelleen on hyvä muistaa, että virheitä sattuu jatkossakin ja on vain inhimillistä niihin sortua. Toisaalta on olemassa kantapään kautta oppimista ja oppimisen teeskentelyä. Nyt petos on sattunut ja kipu koettava. Ratkaiseva kysymys on se, mitä te tällä kokemuksella teette ja teettekö sen yhdessä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Umenohana
5.12.2014 08:34
Klassinen asetelma on, että mies kertoo uskottomuudestaan, nainen ei. Fiksu ihminen olisi ollut hiljaa tosta, jutellut rippipapilleen, kaljatuopilleen, psykologille tai kuiskinut rannan kaisloille, mutta ihan turha tyhjentää sille ihmiselle, jonka tietää loukkaantuvan moisesta.
Vastaa kommenttiinAnteeksiantamisesta sitten sen verran, että jos tuosta tyräyksestä tulee elinkautinen tuomio, on parempi suosiolla lähteä erilleen.
Sitä mies on todennäköisesti hakenutkin. Pallien pienuus on vaan estänyt ensin lopullisen irtioton elämäntilanteesta, jonka on kokenut kehnoksi ja sitten uskottomuuden pitämisen omana tietona. Nyt saa kätevästi päätöksen jatkosta sysättyä toisen niskoille ja voi jatkaa elämää kirkasotsaisena marttyyrinä ja tilanteen todellisena uhrina jolle julma vaimo ei sitten antanut anteeksi. Ajopuuna ei ole vastuussa elämästään.
Entäs kun kaikki ei muutukaan ihanaksi? Hypätään vieraissa uudestaan kunneka nainen viimein ymmärtää että mies haluaa pois, muttei pysty sitä sanoiksi pukemaan, puhuu siis teoillaan.
Vastaa kommenttiin
shiwan8
11.12.2014 07:22
Nomad, kyllä minä ymmärrän, että et kykene lukemaan muiden kirjoituksia lisäämättä sinne elementtejä joita siellä ei ole voidaksesi oikeuttaa omat taiteelliset tulkintasi. En tässäkään tapauksessa hyökännyt kenenkään kimppuun enkä asettunut ketään vastaan, sukupuolilla yksiselitteisesti ei ole tapauksen osalta mitään merkitystä. Jokainen vähänkään omaa ajattelukykyä omaava näkee nämä asiat välittömästi ihan ilman, että joudun niitä selittämään.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin