KYSYMYS: Olemme olleet yhdessä 17-vuotiaasta saakka, pian 28 vuotta, joista 20 naimisissa. Meillä on kaksi ihanaa lasta, joista vanhempi armeijassa ja aloittelemassa omaa elämäänsä. Oma talo, terveyttä, töitä. Yhteiselo on ollut vaihtelevan myrskyisääkin, mutta olemme aina tykänneet tehdä asioita yhdessä ja olleet sitoutuneita ja luottaneet toisiimme.
Tai näin luulin. Keväällä näin vahingossa mieheni lähettämän viestin “tosi hyvälle” työkaverilleen. Pari kolme kuukautta ihmettelin mikä on meneillään, kun en kelpaa oikein muuhun kuin seksiin ja monet tapani tehdä asioita olivat arvostelun alla.
Nyt lävähti silmille tämän naispuolisen työkaverin huomionhakuinen esiintyminen eräässä tapahtumassa ja puhuimme asiasta mieheni kanssa. Naisellakin on perhe, pienet lapset. Toivoin, että mieheni jatkossa kertoisi minulle, jos pitää muuta kuin työhön liittyvää yhteyttä tähän naiseen ja näin luvattiin. Tästä ei kulunut kuin pari päivää ja minulle tuli olo, ettei kaikki ole ok. Tapojeni vastaisesti katsoin mieheni kännykkää ja siellä oli tältä naiselta hyvän yön toivotus suukkojen kera. Se oli vastausviesti eli mieheni oli lähettänyt ensin.
Olen nyt ihan rikki ja loukattu. En tiedä mitä tekisin. Luottamus meni sirpaleiksi. Mieheni itki myös ja kertoi tehneensä tätä ehkä jännityksen vuoksi. Ja katuvansa. Eikä halua että eroamme. En minäkään haluaisi, mutta miten pystyn ikinä enää luottamaan häneen?
VASTAUS: Teillä on pitkä yhteinen historia, perhe ja kokemusta tykkäämisestä sekä hyvästä yhdessäolosta. Vaikuttaa siltä, että miehesi ihastuminen työkaveriinsa tuli järkytyksenä teille molemmille, niin sinulle kuin hänellekin. Tällaisessa tilanteessa mieleen nousee monenlaisia mielikuvia, arvailujakin, siitä, mistä kaikesta voisi olla kysymys.
Pitkässä parisuhteessa voi puolihuomaamatta käydä niin, että keskusteleminen vähenee. Joskus alussa on voitu puhua paljon siitä, mistä kumpikin pitää, mitä toivoo elämältä, mitä tavoittelee, mitä pelkää, mihin suuntaan haluaa kulkea. Vähitellen suhteen päivittäminen jää taka-alalle. Kuvitellaan, että jo tiedetään ja tunnetaan toinen läpikotaisin ja osataan puolesta sanasta arvata, mitä hän on sanomassa ja ajattelemassa. Osin tämä on totta, mutta vaarana on se, että ei huomata, miten elämä muuttaa meitä. Uusia puolia itsestä nousee esille, monesta asiasta voi ajatella eri tavalla kuin ennen. Jos toisesta on tullut itsestäänselvyys, monta mielenkiintoista asiaa hänestä jää tietämättä ja suhteeseen alkaa hiipiä etäisyyttä.
Iälläkin on merkitystä. Neljän- tai viidenkympin kriisillä tarkoitetaan vaihetta, jossa ihminen oivaltaa, että elämä on suunnilleen puolivälissä ja on välitilinpäätöksen aika. Olenko tyytyväinen elämääni sen eri osa-alueilla? Haluanko jatkaa näin? Mitä haluaisin muuttaa? Oma kuolevaisuuskin nostaa päätään. En olekaan enää ihan nuori. Työssäkin voi olla raskasta eikä etenemismahdollisuuksia näy.
Nämä tunnelmat petaavat vahvan tilauksen ihastumiselle. Ihastuminen on huikea noste, joka säteilee kaikille elämänalueille. Sen vallassa voi kokea uutta nuoruutta ja voimaa, luovuutta, seksuaalisuuden kukoistamista.
En tiedä, onko näissä arvailuissani mitään kohdalle osuvaa teidän tilanteessanne, mutta puhumalla se selviää. Neuvoisin välttämään nopeita, äkkinäisiä ratkaisuja. Istukaa alas ja jutelkaa asioista. Puhukaa tunteista ja toiveista, seksistä, pettymyksistä, kipeistäkin asioista. Yrittäkää olla syyttämättä toisianne. Kuunnelkaa toisianne rauhassa ja yrittäkää ymmärtää, miltä toisesta tuntuu. Jos tunteet kuohuvat, ottakaa aikalisä ja vetäytykää erillenne vähäksi aikaa. Jatkakaa keskustelua sitten, kun kumpikin on rauhoittunut. Yrittäkää myös jatkaa mukavien asioiden tekemistä yhdessä, jotta koko elämä ei kapeudu vaikeiden asioiden selvittelyksi.
Teillä on hyvät mahdollisuudet selvitä tästä yhdessä. Suhteessanne on paljon toimivuutta, koska se on kestänyt näin kauan. Kriisi on aina uusi mahdollisuus. Se nostaa esille sen, että joihinkin asioihin tarvitaan muutosta. Keskustellen selviää, millaisiin asioihin suhteessanne olette tyytyväisiä ja mihin kaipaatte tuuletusta. Jos kahdenkeskinen puhuminen ei onnistu, kannattaa hakea apua pariterapiasta.
Hyvää jatkoa toivottaen
Päivi, perheneuvoja