Olen ihmissuhteiden saralla lähes täysin syrjäytynyt yli kolmekymppinen mies. Kaikki alkoi parikymmentä vuotta sitten koulussa, jossa minua kohdeltiin kuin lepraista. Olin sitä aikaisemminkin satunnaisesti yleisen pilkan kohde, mutta kivuliaaksi se muuttui vasta murrosiässä. En usko, että olisin selvinnyt tuosta vaiheesta elämääni ilman pientä kaveripiiriä koulun ulkopuolelta.
Silloin kun muut rakensivat taitoja ja sosiaalista osaamista, jäin kaikista bileistä ja kutsuista väliin. Yritin rakentaa välejä vastakkaiseen sukupuoleen, mutta alhainen asemani ja se, että olen aina ollut sen näköinen että kukaan ei ole epäröinyt olla kommentoimatta vastenmielistä ulkonäköäni torppasivat nämä yritykset.
Teininä jatkuva nöyryytys, niin muilta miehenaluilta kuin myös nuorilta naisilta, takasi sen, että en koskaan kehittynyt ns. suoraselkäiseksi nuoreksi mieheksi. Luulen, että erään naisenalun kohdistama väkivalta ja julkinen nöyryytys myös muutti jotain luonteessani pysyvästi.
Jatkuva kiusaaminen, joka ei vain koskaan loppunut, teki muitakin muutoksia. Väkivallan uhka saa minut yhä halvaantumaan tavalla joka saa rauhallisimmistakin ihmistä esiin vain karkeaa pilkkaa. Liittyen väkivaltaan, armeijan kävin myöhemmin kyllä, koska tajusin että pasifistinen vakaumukseni ei valitettavasti ollut vakaumus ollenkaan, olen vain pelkuri. Inhosin itseäni siitä, että oikeastaan viihdyin kyseisessä laitoksessa, vaikka olinkin auttamattoman huono ja täysi tunari kaikissa tehtävissäni.
Mikään vakaumus ei pysy minussa pitkään, en vain kykyne välittämään. Kaikki hymyilevät hipit, jotka syövät vain kasvisruokaa, kyynelehtivät kaukomaiden kidutetuista ym. näyttävät kuitenkin elävän onnellista ja tasapainoista elämää. He muistuttavat liikaa niistä ihmisistä, jotka puhuivat ihmisoikeuksista ja kaukomaiden vainotuista, kun minua joka tunti rääkättiin kunnes räkä ja kyyneleet valuivat. Nämä koettelemukset eivät tehneet minusta miellyttävää ihmistä, vaan joiltain osin erittäin erittäin häijyn ja kykenemättömän. Kaikkein eniten minua kaivertaa se, että maailmassa on kuitenkin ihmisiä joista välitän syvästi, kuten ystäviä, ollessani synkässä mielentilassa en kykyne reagoimaan heidän kärsimykseensä silloin kun pitäisi.
Parikymppisenä jäin väliin kaupungilla hummaamisista ja muista nuorten aikuisten ja opiskelijoiden menoista. Olen yrittänyt niistä ajoista yksinäni mennä ja saada yhteyttä vastakkaiseen sukupuoleen, mutta tämä ei vain onnistu. Lisäksi jokainen täysin odotettavissa oleva "kuka vittu sä luulet olevasi" ajaa tilanteeseen, josta on lähes mahdoton palautua ja nousta. Tunnen sen jälkeen olevani paskaa enkä koskaan mitään muuta.
Harrasteessa ja työelämässä olen miesvaltaisilla alueilla, joten mahdollisuudet löytää jokin kosketus vastakkaiseen sukupuoleen ovat olemattomat. Kaikki vain ovat varattuja. En ole sosiaalisilta taidoiltani kuitenkaan aivan kehittymätön, huomaan kyllä herättäväni joissakin naisissa pelkoa tai levottomuutta, en pidä siitä ollenkaan ja peräännyn heti kun vain huomaan.
Asun kotona, suurilta osin tämä on varmaan täydellsitä uskalluksen puutetta, mutta vanhempani ja sisarukseni ovat taloudellisesti riippuvaisia ansioistani. He eivät vuosiin hakeneet mitään yhteiskunnan tukia ylpeyttään ja eivät osin vieläkään. Kaikilla eivät asiat ole edes siinä kunnossa, että he voisivat käydä töissä kuten minä tai edes sossun luukulla.
Kaikkein eniten kaipaan maailmassa vain fyysistä läheisyyttä, tai seksiä ja tunnetta siitä, että kelpaan enkä ole epänormaali. Ei minua ole koskaan edes suudeltu. Kerran minua on erehtynyt eräs nainen halaamaan, hän perääntyi nopeasti paniikissa ja soperteli jotain, että ei hän tarkoittanut. Niin hämmästyttävää kuin se vaikuttaa, olen muutamia kertoja kieltäytynyt seksistä. Kenenkään ei voida olevan kiinnostunut itseään useita vuosia vanhemmasta saastan peitossa olevasta rappioalkoholistista, kerran täysin sekaisin viinasta ja muista päihteistä ollut kaunis nuori nainen tuli vain saateltua kotiinsa, koska se olisi ollut hyväksikäyttöä. Minulla ei ole mitään suhdetta fyysiseen kosketukseen.
Mies, 30+
Hei Sohvakampela!
Kiitos koskettavasta viestistäsi. Vaikutat älykkäälle ja lahjakkaalle miehelle. Onko sinussa myös ripaus (ironista) huumorintajua - sohvakampela? Olen lukenut näitä viestejä tässä ja muissa palveluissa yli 10 vuotta. Siltä pohjata väittäisin, että käyttelet suomenkieltä hyvin, se on osa osaamisprofiiliasi. Olet myös opiskellut ja valmistunut ammattiin ja elätät perhettäsi. Tämän tulkitsen kertovan paitsi kyvykkyydestä myös vastuuntunnosta ja empatiasta. Tarkastelet omaa ja muiden toimintaa tarkasti, sivistyneesti ja oivaltavasti, mikä taas mielestäni viittaa ns. tunneälyyn ja itsereflektiokykyyn.
Tässä vastaamistyössä harjaantuu kuvittelemaan mieleensä kysymyksen lähettäjän ja vastauksen laatii hänelle. Joskus siinä varmaankin onnistuu paremmin joskus huonommin. Myös kielensä ja ilmaisunsa tulee asetelleeksi sen kuvan mukaiseksi. Sitä yrittää asettaa sanansa niin, että toinen voisi ne ymmärtää ja niistä olisi vastaanottajalle apua. Sinun kohdalla huomaan päätyväni asialliseen yleiskieleen ilman, että minun kannattaa ”suomentaa” kaikki sivistyssanat. Oletan, että selviät siitä vaivoitta ja uskon, että alempi rekisteri olisi aliarvioimistasi ja vähättelyäsi. Sinä ansaitset tulla vakavasti otetuksi ja arvostetuksi. – ja näitähän sinä olet kaivannut jo vuosia.
On mielenkiintoista, että kirjallisesti on helppoa ja luontevaa suhtautua sinuun kunnioittavasti, tasaveroisesti ja kohteliaasti. Muunlainen kohtelu tuntuisi täysin väärältä ja epäasialliselta. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, mitä kerrot koulu- ja aikuisvuosistasi. Oletan sinun jossain määrin perehtyneen kiusaamiseen ilmiönä. Tietänet, että se tavallisesti aiheuttaa vakavia vaurioita paitsi minäkuvalle myös sosiaalisiin suhteisiin. Tietänet myös, että hoitamattomina nämä vauriot voivat olla varsin pysyväisluontoisia. Viestissäsi kerrot sinulle käyneen juuri näin. Suhtaudut itseesi moittien, jopa inhoten ja uskot olevasi muiden silmissä kauhistus – etenkin naisten. Jotenkin tuotat tämän puolen itsestäsi esiin tietyissä sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa, mutta toisissa sitten taas et.
Kerrot, että sinulla on ystäviä, käyt työssä ja olet tekemisissä perheesi kanssa. Näissä yhteyksissä, sinua ei siis kohdella kuin lepraista. Onko niin, että hyljeksityksi tulemisen kokemukset liittyvät juuri niihin hetkiin, kun yrität liittyä vertaistesi seuraan, oman ikäistesi ja kohtuullisesti saman sosiaalisen aseman omaavien nuorehkojen aikuisten seuraan? Oletan, että tämä voisi olla kouluaikojen kiusaamisen monistuma uudessa tilanteessa. Jotenkin vanha trauma pääsee muokkaamaan käyttäytymistäsi ja suhtautumistasi itseesi ja muihin niin, että tulet vahingossa toistaneeksi vanhan tilanteen. Yhtäältä se on suuri harmi, mutta joka kerta, kun niin tapahtuu, se on myös uusi mahdollisuus tehdä jotakin toisin ja muokata lopputulosta erilaiseksi.
Pidät itseäsi pelkurina. On järkevää pelätä sellaisten kokemusten jälkeen, mistä kerroit. On mielekästä yrittää suojautua itseä haavoittavailta kokemuksilta. On myös ymmärrettävää, että kiinnität huomiosi käytöksessäsi ja itsessäsi vikoihisi ja puutteisiisi. Ihmiset yleensä pyrkivät tekemään maailmastaan ymmärrettävän ja järkevän, vaikka se sitä ei oikeasti olisikaan. Kun kiusataan, ihmiset, erityisesti lapset ja nuoret, yleensä yrittävät ymmärtää osakseen saamaansa kohtelua löytämällä vikoja itsestään. Tyyliin: Koska minussa on tämä ja tämä vika, minua kiusataan. Kaikissa on vikoja. Kiusaaminen vain pakottaa uhrinsa tulemaan puutteistaan kohtuuttoman tietoiseksi. Olettamalla virheellisesti kiusaamisen syyn olevan itsessä, uhri saa myös kuviteltua valtaa tilanteessa. ”Jos vain muuttuisin, niin sitten minua ei kiusattaisi”. Mutta niinhän se ei mene. Kiusaaminen ei ole uhrin vika vaan kiusaajan. Vain kiusaaja voi lopettaa toimintansa ja hän on siitä 100% vastuussa. Väkivalta, jota kiusaaminenkin on, on aina väärin.
Kiusaaminen ja huono kohtelu ei siis ole sinulle annettu osa maailmassa. Se on toisten ihmisten empatiakyvyttömyyttä ja pahuutta. Se ei ole sinun vikasi. Sinun tehtäväsi on kunnioittaa ja rakastaa itseäsi ja tavalla tai toisella sanoutua irti ja torjua huono kohtelu. Se on jyrkän ein sanomista kaltoin kohtelulle ja ystävyyden ja rakkauden toivottamista tervetulleeksi. Tämä on helppo sanoa, vaan vaikea toteuttaa. Se ei ole vaikeaa vain sinulle, vaan useimmille meistä. Me ihmiset jaamme saman herkkyyden, haavoittuvuuden ja riippuvuuden toinen toistemme hyväksynnästä.
Huomaan sinun jo aloittaneen työn kohti parempaa elämää. Olet pohtinut mistä kaikki johtuu ja olet lähtenyt hakemaan apua. Juuri näin! Onko niin, että lähiympäristön tuella ja avulla olet nyt siinä missä olet, mutta nyt tarvittaisiin lisää potkua yrityksellesi? Suosittelen sinua hakeutumaan omaan ryhmä- tai yksilöterapiaan, sen mukaan kuin tarjontaa paikkakunnallasi on. Sinun kannattanee myös selvittää oletko oikeutettu saamaan Kela-tukea terapiaasi. Kohdallasi ryhmämuotoinen hoito voisi olla perusteltua. Yleensä häpeän hoito onnistuu ryhmässä paremmin kuin yksilöterapiassa. Näen myös erityistä pointtia siinä, että hoitaa ryhmän aiheuttamaa ongelmaa ryhmässä, mutta tällä kerralla turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Ryhmät pyritään yleensä kokoamaan niin, että siellä on sekä miehiä että naisia. Tällöin on mahdollista tarkastella omaa suhdettaan molempiin sukupuoliin ja harjoitella vaihtoehtoisia toimintatapoja. Myös yksilöterapia on hyvä vaihtoehto.
Koskettelet kirjoituksessa myös monia muita kiinnostavia ja tärkeitä teemoja kuten suhdettasi ylipäätään naisiin, perheeseen ja uskomuksiasi maailmasta ja itsestäsi. Valitettavasti tämän vastauksen puitteissa minulla ei ole mahdollisuutta käsitellä näitä kaikkia, mutta toivon näistä ajatuksista olevan sinulle apua prosessisi eteenpäin viemiseksi.
Päätät viestisi ”minulla ei ole mitään suhdetta fyysiseen kosketukseen”. Minäkin päätän siihen teemaan. Voi olla niin kuin sanot. Tunnut ajattelevan, että fyysinen kosketus on jotakin, mikä ehkä tapahtuu miehen ja naisen välillä, mutta se on vain pieni osa asiaa. Fyysinen kosketus on kaikki se, missä ihmisten ihot koskettavat toisiaan tai kun itse koskettaa itseään. Lasken samaan myös sen, kun katse tai ajatus koskettaa toista. Voisitko aloittaa fyysisen läheisyyden ja koskettamisen näistä asioista? Miten ajattelet vartalostasi? Miten kosket itseäsi? Nautitko saunomisesta, uimisesta, urheilusta?
Oletko koskaan harrastanut kamppailulajeja? Monissa kamppailulajeissa ollaan hyvin lähellä toista ihmistä. Kun painitaan ja nujutaan yhdessä kosketus on intensiivinen, turvallinen ja luottamuksellinen, muutoin noita lajeja ei voi harrastaa. Ilman noita piirteitä lajit olisivat joko liian vaarallisia, jolloin vammautumisia syntyisi liikaa, tai liian löperöitä, eikä kukaan saisi pisteitä eikä kukaan oppisi mitään. Kamppailu-urheilussa kehittyy niin suhde omaan vartaloon kuin toisenkin kosketukseen, sen olematta liian seksuaalista tai vaaralista. Useimmissa lajeissa harrastajakunta on miehiä, mutta mukana on vaihtelevasti myös naisia. Kamppailulajeissa on mahdollisuus saada varmuutta ja hyväksyntää omalle fyysiselle olemukselleen sekä harjoitella turvallisesti koskettamista, lähellä olemista ja ennen kaikkea luottamista toiseen ihmiseen. Kamppailulajit perustuvat pitkälti juuri luottamukseen: minä luotan, että sinä et satuta minua, annan sinun koskea minuun kovastikin, mutta sinä et pyri vahingoittamaan minua ja me etsimme tavan koskettaa toisiamme tavalla, joka on mahdollinen ja tuottaa oppimista, iloa ja tyydytystä meille molemmille. Kamppailulajit voi aloittaa myös huono kuntoisena. Usein seurojen ilmapiiri on kannustava ja jos ei ole kannattaa vaihtaa seuraa. ..tästä tuli nyt mainospuhe kamppailu-urheilulle, mutta ehkä haluat kokeilla sitä tai jotain muuta fyysisen tekemisen muotoa: tanssia tms. Ylipäätään mikä tahansa fyysinen aktiviteetti voi parantaa myös suhdetta omaan kehoon.
Entä miten annat mielesi ja katseesi koskettaa toisia ihmisiä, naisiakin? Miltä toisen ihmisen katse tuntuu vartalollasi ja mielessäsi? Miltä tuntuu tulla nähdyksi tai miltä tuntuu katsoa? Voisiko näistä aloittaa? Ehkä olet jo aloittanut. Masturboitko tai pidätkö itseäsi mitenkään hyvänä? jos et, mikä estää?
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja toivorikasta loppu kesää
Iiris, perheneuvoja