Olin loukkaantunut lukiessani Helsingin Sanomista Iron Skyn arvion. En nyt aio viisastella sillä, kuinka elokuva-arvioilla on tapana siivota itsestään todelliset, relevantit huomiot. Tämä arvio, kuten useimmat lukemani elokuva-arviot, jätti huomaamatta jotain olennaista. Ja nyt en tarkoita sniidarimaista pikku yksityiskohtaa jonka vain minun koulutettu, kultainen pikku silmäni havaitsee. Arvostelussa todettiin: "Kuten tiedetään Iron Sky kertoo natseista jotka ovat paenneet kuuhun vuonna 1945".
Joo joo.
Minusta tämä lause ei pidä paikkaansa. Voi olla että tämä tiivistää tarinan jollain pinnallisella tasolla. Yhtä nerokasta olisi todeta että Punahilkka on tarina pikkutytöstä ja sudesta. Voi siis olla, että Iron Skyssa ollaan vuodessa 2018. Mutta Iron Sky toimii kuten sci-fi yleensä: se kommentoi nykyhetkeä. Voi olla että ollaan avaruudessa. Mutta se mihin hyvä scifi (ja tietyllä varauksella myös Iron Sky) liittyy EI OLE AVARUUDESSA. Se mikä tekee scifistä merkittävän EI OLE AVARUUDESSA.
Minusta koko elokuvan tag-line paljastetaan jo promolehdykässä. Iron Sky on "dark comedy". Sana "dark" viittaa paitsi mustaan vitsinvääntöön, steampunk-estetiikkaan myös siihen että pääosan esittäjä on musta. Ja kuten muistamme elokuvalla on aivan oma perinteensä siitä, millainen rooli mustalle lankeaa. Jos asiaa katsoo valkoisen enemmistön vinkkelistä, Iron Skyn musta röyhkeä astronautti on vanha tuttu lihaksikas Paha Neekeri, yliseksuaalinen raakalainen, joka pystyy herättämään eroottiset vibat vastanäyttelijässään Julia Dietzessä. Tässä mielessä hän on vastakohta impotentille valkoiselle natsille (Götz Otto). Taustalla on siis vanha tuttu valkoisten miesten fantasia mustien miesten valtavista apinamaisista kyvyistä.
Eli lyhyesti sanottuna: tärkein jännite elokuvassa liittyy kysymykseen rodusta ja seksistä. Rotujenvälinen seksi on usein elokuvissa esitetty traagisena tai kuolemaanjohtavana. Muistakaamme että vielä vuonna 1967 Yhdysvalloissa rotujenvälistä avioliittoa pidettiin perustuslain vastaisena.
Eli toisin kuin Hs:ssä sanotaan, Iron sky ei ole "höpsöä viihdettä". Itseasiassa Iron Sky on hyvin tosikkomainen elokuva valkoisen ja mustan rodun kohtaamisesta, seikka jota yritetään hiukan siloitella muutamalla huonolla vitsillä. Minusta tämä on alue jolla elokuva tuottaa pettymyksen. Elokuva pyrkii olemaan "edgy" koettelemalla rajoja, tässä tapauksessa stereotypioita. Kenties elokuva tavallaan onnistuu, muutenhan minä en kirjoittaisi tätä tulikivenkatkuista blogiani. Voisin, kenties laiskuuttani, madaltaa käsitystäni hyvästä ja huonosta toteamalla että kaikki mikä saa aikaan keskustelua on ansainnut jo tulla tehdyksi.
Tämä on minusta tärkeä juttu. Ja tämä on myös se seikka miksi minun on vaikea vastustaa v:llä alkavia kirjaimia lukiessani elokuva-arvosteluja jotka "unohtavat" sen mistä koko hommassa oikeastaan on kyse.
Iron Sky on elokuva mustasta ja valkoisesta.
Ja tarina menee näin: musta mies lentää kuuhun, jossa on pelkkiä valkoisia. Nämä yrittävät valkaista mustan miehen. Mustan miehen matkassa kuuhun on muistumia Richard Roundtreen matkasta pimeään Afrikkaan blaxploitaatio-klassikossa Shaft in Africa. Iron Skyssäkin ollaan kuun "pimeällä puolella". Molemmissa elokuvissa kyse on valloittajan ja valloitettujen välisestä jännitteestä.
Mutta hei, lopetetaan arvoituksilla leikkiminen. Puhutaanko me nyt oikeasti kuusta vai ihan jostain muusta?
Minusta tässä asetelmassa on jotain hyvin tuttua.
It's Finland! Kuu on löytynyt! Entä keitä nämä natsit ovat? Kyllä jokainen tietää sydämessään.
