Helsingissä ei ollut McDonaldsia. Sota oli kylmää. Jossain vaiheessa joku keksi yhdistää tietokoneet, nuoret, ja poikkeuksellisen nerouden yhteen sanaan: hakkeri. Syntyi tietokonerikollisen arkkityyppi, jossa oli samalla jotain coolia. Meilläkin aiheeseen tartuttiin: ainakin Ilkka Tuomi julkaisi 1987 jonkinlaiseksi klassikoksi muodostuneen Ei ainoastaan hakkerin käsikirjan. Samoihin aikoihin oikeudessa puitiin tietokoneiden väärinkäytöksiä. Tuomen kirjalla oli ehkä osuutta asiaan. Siinähän käytiin läpi koko tietoteknisen vastakulttuurin lyhyt historia.
Lähtökohta hakkeroinnille oli lankapuhelinverkko. Jo joskus 1960-luvulla phreakseiksi kutsutut hakkereiden edeltäjät muunsivat puhelinten äänitaajuuskoodeja ja soittelivat sitten ilmaiseksi kopista toiseeen. Asiaan perehtyneen Jaakko Tuomisen mukaan 1980-luvun puoliväli oli varsinaisen hakkeroinnin kulta-aikaa. Samoihin aikoihin käytiin meillä oikeutta monesti tietokoneiden väärinkäytöstä. Hypeä nostattivat Tietokonejengi-televisiosarja ja tietenkin elokuva Sotaleikit josta pääsemme tämän blogauksen aiheeseen. Kuten Tuominen toteaa, jo 1980-luvun lopulla hakkerointi menetti mielenkiintonsa.
Mitä siis on odotettavissa kun ohjaaja Seth Rogen on nyt valmistelemassa uusintaversiota vuoden 1983 hakkerielokuva WarGamesista? Kuka voisikaan olla yhtä söpö nörtti kuin pikku Matthew Broderick? Joidenkin mielestä Dan Radcliffe.
Jos kerran hakkerointi on vanha juttu, miten siitä voi tehdä uuden elokuvan? Hakkerihan ei ole enää joku 15-vuotias poika modeemin kanssa jolle kokis maistuu mutta pillu ei. Nykyäänhän hakkeri voisi ihan hyvin olla tyttö!
Uusimmassa Little White Lies -elokuvalehdessä Rogen paljastaa, että hän ei tahdo tehdä WarGames uusinnasta silkkaa retroilua. Se on päivitetty versio. Odotettavissa ei siis ole Commodore Amigan ja Atarin graafisten käyttöjärjestelmien nostalgista hehkuttelua.
Nykyään tuntuu että hakkerointiakin suurempi piru tietokonelandiassa ovat virukset. Niissä on se paha puoli, ettei niistä voi tehdä jännittäviä elokuvia. Kuten ei arkisesta vitutuksesta yleensäkään.
Joidenkin mielestä kirosanoja ei voi kääntää. Ja jos voi, ne menettävät karismansa. Fuck ei ole vittu eikä cunt vaan vyt-tu, englantilainen vesittynyt versio. Se on kuin elokuvan remake.
Kun Briteissä avattiin Kindle-verkkokauppa, ruotsalaisen Stieg Larssonin käännösromaanista tuli saarivaltakunnan toiseksi myydyin e-kirja. Knopf, Larssonin jenkkikustantaja otti Larssonin kirjoista New York Timesin mukaan 750 000 painoksen vaikka alussa oli syytä epäillä tulisiko Larssonin trilogiasta hitti myös Amerikassa.
Ja tulihan siitä.
Larssonin englanninkielisten sexyjen The Girl-alkuisten nimikäännösten takana luuraa brittiläinen kustannushaukka Christopher MacLehose. MacLehosen mukaan vain 3% Briteissä vuosittain julkaistuista kirjoista on käännöksiä. MacLehosen mukaan vastaava käännösten määrä Ranskassa on 25%.
Skandinaavisen dekkarin suosiota enlantia puhuvassa maailmassa perustellaan niiden erilaisuudella. Ne poikkeavat genreen liitetyistä odotuksista. Henning Mankellin kirjoissa on mm. vähemmän oikeuslääketieteellisillä spekseillä spedeilyä. Miksi sitten Larssonin eksoottisten romaanien alkuperäiset elokuvaversiot täytyy tehdä kokonaan uusiksi?
Ehdotus 1: Koska amerikkalaiset ovat ääliöitä eivätkä tajua skandinaavis-eurooppalaisen elokuvakerronnan estetiikkaa?
Hollywood.comille kirjoittavan amerikkalaisen Peter Hallin mukaan Hollywood tekee uusintaversiota koska tekstitetyt elokuvat eivät kerta kaikkiaan menesty. Kirjoituksessaan hän muistelee luokkatilannetta nuoruudessan. Elokuvan näyttämisen edellä opettaja kysyi kuinka moni oppilaista oli nähnyt tekstitetyn elokuvan. 40 oppilaasta neljä vastasi kyllä. Useimmiten englantilaiselle yleisölle tehdyt uusintaversiot ovat Hallin mukaan kökköjä.
Mutta on myös niitä joiden mielestä uusintaversiot ovat usein parempia kuin alkuperäiset. Seitsemän samuraita on useimmille vähemmän tuttu kuin 7 rohkeata miestä. Monikaan ei katso nykypäivänä Yojimboa mutta pitää Kourallista dollareita klassikkona. Jälkimmäisen kohdalla kuitenkin alkuperäistä on vaikea paikantaa.
Molemmat pohjautuvat amerikkalaisen dekkaristin ja kovaksikeitetyn tyylin luojan Dashiell Hammettin Red Harvest-romaaniin. Sitä ei poliittisen tulenarkuuden vuoksi edelleenkään ole filmattu vaikka kirja julkaistiin jo 1929.
Tästä huolimatta Hammettin romaani on yksi valkokankaan versioidumpia. Vaikka kyseessä on dekkari, juoni on Leonen version ohella muidenkin länkkäreiden kuten tv-sarja Deadwoodin taustalla. Hammettin romaani lahjoitti maailmalle ensimmäisen todellisen antisankarin. Päähenkilöllä ei ole edes nimeä. Red Harvestin antisankarissa Continental Opissa on paljon samaa kuin Lisbeth Salanderissä. Ei ole aina selvää onko hän kelmi vai ritari. Poliisit ovat tunareita. Missään ei ole näköpiirissä CSI:tä joka riemuiten ratsastaa rikospaikalle profiloimaan. Miehet ovat korruptoituneita sikapossuja.
Loppuvuosi tulvii näitä englantilaiselle yleisölle tehtyjä uusintaversioita eurooppalaisista elokuvista. Remake-ilmiö vastaa osapuilleen Finnhits-ilmiötä. Summer in the City ei mene taukeille jakeluun - tarvitaan Danny Kesäkatuineen. Pian elokuvateattereihin tulevasta Dinner For Schmucksista odotetaan painajaismaista. On todennäköistä että elokuva onnistuu olemaan vain mäntti päivitys alkuperäisestä, ranskalaisen Francis Veberin Dinner Gamesta. Mutta toisaalta se ei voi olla yhtään huonompi kuin hindinkielinen remake Bheja Fry jossa pääosassa ovat Rajat Kapoor ja Sheetal ja jonka on ohjannut Sagar Ballary.
Erinomainen Tyttö joka leikki tulella on vallannut juuri elokuvateatterit Lontoossa(sitä näytetään täysille saleille). Se ei kuitenkaan riitä, vaan piristetty jenkkiversio jossa biseksuaalista Lisbeth Salanderiä esittää Painaijainen Elm-Streetillä remakesta tuttu Rooney Mara on jo tekeillä. Maran vastanäyttelijänä on lomalla oleva Bond, Daniel Craig. On siis ilmeistä että epäkonventionaalista lesbolaisuudella flirttailevaa ruotsalaista sankariasetelmaa ollaan rukkaamassa heteroystävällisempään muotoon. Rooney Mara on myös tähtenä David Fincherin Facebook-elokuvassa The Social Network. Ja jostain syystä juuri Fincher on tässä kuussa aloittanut myös Miehet jotka vihaavat naisia-elokuvan remaken kuvaamisen Ruotsissa. Elokuvan nimi on tietysti The Girl With a Dragon tattoo ja sen on määrä tulla levitykseen vuoden 2011 lopulla.
Ensi kuussa nähdään eräs toinen svedu-remake, ruotsalaiseen vampyyrielokuvaan Låt den rätte komma in pohjautuva Let Me In jossa on Kick Assista tuttu Chloe Moretz. Ranskalainen thrilleri Tell No One laitetaan myös puhumaan englantia piakkoin. New York Timesin arvovaltaisen kriitikon mukaan tämä Guillaume Canetin elokuva on perimmiltään hyvin amerikkalainen:
