Elokuvat

Seisomme kuuluisan elokuvaohjaaja Joe Wrightin kotikulmilla. Tämä kaupunginosa on joidenkin mielestä cool. Katu jolla on seison on Upper Street, helsinkiläisen Uudenmaankadun pidempi versio. Mutta kaupunginosan nimi "Islington" on myös englanninkielessä halveksiva ilmaus. Se tarkoittaa tiedostavaa bopoa joka tietää miten guacamole kirjoitetaan. Tuota tyttöä suutelee minuutin päästä sulkijan napsahduksesta mies.

Tämä Screen on The Green Upper Street numero 83:ssa on ohjaajan suosima indie-elokuvateatteri. Se on ok, sitä pyörittää brunetti jolta sain kerran alennusta. 500 metrin päässä, Dagmar Passagella on ohjaajan äidin ja isän omistama nukketeatteri Little Angel Theatre. Kuuluisa ohjaaja Joe Wright on myöntänyt myöhemmin varastaneensa suklaakeksejä lämpiön kioskista.

Olen ottanut Joe Wrightin puheeksi osaksi hänen kansainvälisyytensä vuoksi. Vanhemmat olivat Etelä-Afrikasta. Kun Joe oli pieni isä ja äiti veivät koko perheen hippipakulla eurooppaan. Joe muistaa usein mainita haastatteluissa käyneensä jopa Puolassa. Uuden elokuvan Hanna traileri on julkistettu ja se näyttää hyvältä. Tapahtumat sijoittuvat Suomeen. Nyt siis Joe Wright vie meitä suomalaisia maailmalle, erityisesti Yhdysvaltoihin. Wright on valittu erääksi vuosikymmenen vaikutusvaltaisimmista briteistä jenkeissä, heti Hugh Laurien jälkeen.

Ja kun tätä traileria katsoo http://www.youtube.com/watch?v=qRUx88vRjIk&feature=player_detailpage tulee mieleen poronpurijoiden maa joka on vielä venäjääkin vittumaisempi paikka asua. Siellä on lunta ja ihmiset puhuvat englantia saksalaisella korostuksella. Siellä on vähemmän ravintoloita kuin Islingtonissa mutta sitäkin enemmän metsää ja villieläimiä. Peter Jacksonin Lovely Bonesista tuttu kukkakeppi Saoirse Ronan näyttelee Kuusamossa lapsuutensa viettänyttä soturia. Mutta Kuusamon lisäksi elokuvassa seikkaillaan ympäri Eurooppaa, aina Baijeria myöden.

Elokuva tuntuu olevan muodikkaan ajankohtainen kuvatessaan tappajakakaran. Olen nähnyt tänä vuonna useita väkivaltaisia lapsia valkokankaalla. En tiedä kuka aloitti trendin. Ehkä se oli Jean-Stephane Sauvaire elokuvassa Johnny Mad Dog. Siinä pääosassa ovat lapsisotilaat joita kutsutaan melodramaattisesti Kuoleman Kauppiaiksi.

Wrightista pidetään erityiseti lontoolaisessa tuotantofirma Working Titlessa. Kun WT haki ohjaajaa versiolle Ylpeydestä ja ennakkoluulosta muutama vuosi sitten, Wright tuli valituksi koska ei ollut lukenut romaania. Hän tietää mitä amerikkalainen yleisö haluaa. Joe on poikkeuksellisesti ollut todella suosittu brittiohjaaja Amerikassa. Itseasiassa Daily Telegraphin mukaan hän on 26. tärkein britti Yhdysvalloissa.

Hanna-elokuvassa on jäänteitä 1990-luvun reivi-skenestä, ajasta jolloin Joe käytti ecstasya. Tiedossa on Chemical Brothersin tekemää musaa.

Ja tietysti Suomessa kasvaneita väkivaltaisia pikkutyttöjä jotka purevat tarvittaessa porolta pallit.

Sukupolviluokitteluiden kyseenalainen ykkönen on ohjaaja Jason Reitmanin äskettäin lanseeraama joystick generation. Ohjaaja laukaisi tämän hurmaavan termin ilmoille nähtyään teaserin Scott Pilgrim vs. The World-elokuvasta. Ohjaussauvat kuitenkin vievät ajatukset jonnekin Commodore 64:n suuntaan -eivät välttämättä siihen elämänympyrään joka koskettaa Scott Pilgrimin 23 -vuotiasta basistia (Micheal Cera) joka rakastuu Amazon-firman lähettityttöön (tuotesijoittelua 4. 0?).

Sarjakuva sisältää runsaasti LOL-sukupolven rentoa läpänheittoa.Mukana on vegaaneja ja wannabe-rokkareita. Torontolainen basisti taistelee uuden heilansa ex-poikakavereita vastaan. Alettuaan deittailla rock-pimua nimeltä Ramona Flowers, häntä vastaan säntäävät myös skeittari nimeltä Lucas Lee, goottininja Roxie Ritcher ja superkonna Gideon Gordon Graves. Toronto kaupunkina on monien mielestä ug-kaupunkien ykkönen tätä nykyä ja Scott Pilgrim vs. The Worldin englantilainen ohjaaja Edgar Wright on samaa mieltä. Luultavasti myös Scott Pilgrim-sarjakuvan torontolainen luoja Bryan Lee O'Malley on tätä mieltä. Hänen sarjakuvansa on outo sekoitus japanilaista mangaa ja kanadalaista sarjakuvaa.

Ehkä neljän vuoden ikäero elokuvan ohjaajan (s. 1974) ja alkuperäisen sarjakuvan tekijän (s. 1979) välillä selittää jotain Reitmanin hämmentävistä sukupolvikategorioista. Ohjaaja on ilman muuta ohjaussauva-sukupolven edustaja. Vähän aikaa sitten hän luetteli Vanity Fairille pelaamiaan pelejä: Pac-Man, Donkey Kong, Pitfall sekä Dragon's Lair jota hän luonnehti hiton vaikeaksi. Wright ei koskaa joikannut Commodorella vaan ZX Spectrumilla. Kaikki nämä pelit ovat Wrightin uuden elokuvan pääsosan esittäjälle Michael Ceralle (s.1988) korkeintaan hämäriä fläsäreitä ja jotain korkeintaan hyvin retroa.

Tehdessään Scott Pilgrimiä ohjaaja kertoi äskettäin haastattelussa tietoisesti vältelleensä erikoistehosteissa ja videopeleissä käytetyn taustalakanan, chromakeyn käyttöä. Tarkoitus on tietoisesti ottaa etäisyyttä toisiin Hollywood-vetoisiin sarjakuvaelokuviin kuten Frank Millerin 300, tai Tatsuo Yoshidan 1960-luvun anime-sarjaan pohjautuva Speed Racer. Scott Pilgrimin on siis tarkoitus olla jonkinlainen luomu-versio Hollwoodin sarjakuvaelokuvista. Wrightin mukaan suurin osa on kuvattu ulkona, aidoissa kuvausympäristöissä.

Scott Pilgrim-sarjakuvasarjan kuudes osa ilmestyi vain kuukausi ennen kuin elokuva tuli teatterilevitykseen. Se on jälleen esimerkki työtavasta jossa elokuvaa ja siihen pohjautuvaa tekstiä on vaikea erotella toisestaan. Kyseessä on multimediaprojekti ja väite "elokuva ei ole uskollinen tekstille johon se pohjautuu" on entistä ongelmallisempi, sillä molempia on työstetty vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Samaan ilmiöön törmäsimme vähän aikaa sitten Kick-Ass elokuvan kohdalla. Silloin elokuvan ohjaaja yllättäen ilmoitti itse vaikuttaneensa sarjakuvan käsirjoitusprosessiin.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Wright oli 20-vuotias tehdessään ensimmäisen teatterilevitykseen päätyneen elokuvansa A Fistful of Fingers. Nykyään Wrightia kutsutaan geek-ohjaajien (vara)kuninkaaksi Hän on menestyksen myötä tutustunut hittisarjojen Lost ja Alias tekijään J.J. Abramsiin. Ennen persaukisella ohjaajalla on nyt myös kalenterissaan Riiviöiden ja Gremlinsin ohjaajan Joe Danten yhteystiedot. Ja Los Angelesissä käydessään hän tavallisesti myös hengailee Quentin Tarantinon kanssa.

Monet ovat sitä mieltä että Wrightin on onnistunut säilyttää indie-asenne -huolimatta siitä että ohjaajan Hollywood-läpimurto on tyylitelty versio pienen lukijakunnan sarjakuvasta.

Wright isännöi joku aika sitten kulttielokuvafestaria Bloor Cinema Torontossa. Lontoossa Apple Storen Q&A:ssa Wright paljasteli kulttimakuunsa tärkeimmin vaikuttaneita tekeleitä. Eräs näistä on Danny Pearyn paksuhko kirja Cult Movies. Scott Pilgrim on myös kuulemma velkaa monille camp-klassikoille kuten Beyond the Valley of Dolls. Tässä Russ Meyersin vuonna 1970 valmistuneessa tietoisesti hieman kökössä komediassa tyttöbändi tekee reissun Los Angelesiin ja huomaa saaneensa perinnön. Seuraa sekoilua pornon ja parittajien parissa. Sivuhuomautus: nettisanakirjan mukaan doll on slangi-ilmaus rauhoittaville lääkkeille.

Tavallinen amerikkalainen tapa luonnehtia elokuvaa on sanoa X kohtaa Y:n. Scott Pilgrimin kohdalla tämä ristipölytys on tarkoituksellisen omituinen. Wrightin itsensä mukaan X on Brian De Palman 1974 kauhukomedia Phantom of the Paradise.

Y on Stephen Chown Kung-Fu Hustle.