Jos lapsen seksuaalisuutta koskeva paranoia kuulostaa tutulta, siihen voi paremmin tutustua katsomalla elokuvan What Maisie Knew.
Äskettäin eräs isä avautui minulle kahvilassa --erektiostaan. Tytär hyppi ja peuhasi etumuksen päällä. Isä sai stondiksen. Isä ennakoi mahdollisia moitteita turvautumalla tieteelliseen selitykseen siitä, kuinka toisinaan erektio syntyy tällä tavalla, mekaanisesti. Ilman tietoista seksin ajattelua. Ilman, että välitön aiheuttaja olisi eroottinen per se. Tytär rinnastui isän mukaan liian kireään lahkeeseen, tai pyörän satulaan. Isän harteilla tuntui riippuvan näkymätön todistamisen taakka: hänen piti vakuuttaa kuulijansa siitä, että kaikki oli okei: lapsi oli kaikesta taivaallisen tietämätön. Omassa päässäni velloi kysymyksiä: oliko kyse todellisesta tietämättömyydestä, vai isän kuvitelmasta. Miksi isän tarvitsi puolustautua? Miksi hän yleensä ripittäytyi asiasta julkisesti? Tarvitsiko isä tarinaa tietämättömistä lapsista säilyttääkseen mielenrauhansa? Kenties lapset vain näyttelevät tietämätöntä, koska tietävät, miten aikuisten ajattelu toimii; se edellyttää että lapset ovat tietynlaisia. Kenties tarinan todellisia tietämättömiä ovat aikuiset, joille lapsuus on ikuisesti kadotettu maanosa. Lapsuuteen kuuluu olla tietämätön seksistä, varsinkin jos on kuusivuotias. Jos lapsi tietää jotain mitä ei pitäisi, aletaan aina epäillä, että jossain on paha aikuinen, joka on turmellut kakarat .
Jos lapsi kajauttaa täydessä marketissa haluavansa imeä pillumehua, jotain on pielessä. Kuka osti kullallemme älypuhelimen liian aikaisin?
What Maisie Knew perustuu yli sata vuotta sitten ilmestyneeseen Henry Jamesin romaaniin. Hyvällä tuurilla kirjastosta löytää suomennetun version, jonka nimi on ovelasti Mitä Maisie tiesi.
Elokuvan taustalla on kauhuromantiikan kliseeksi muodostunut ajatus goottilaisesta oudosta lapsesta. Tämä kummajainen on kiehtonut elokuvantekijöitä ainakin 1960-luvulta lähtien. Näissä lapsissa on aina jotain perverssiä. Vuonna 1961 valkokankaalle tehtiin versio Henry Jamesin ovelia lapsia sisältävästä tarinasta The Turn of The Screw. Elokuvan nimeksi tuli The Innocents, ja siitä voidaan vetää jatkumo suoraan Rosemaryn painajaiseen, Manaajaan sekä muihin levottomuutta herättäviin valkokankaan ala-ikäisiin. Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin. What Maisie Knew ei ole kauhuelokuva. Mikä se sitten on?
What Maisie Knewtä, ja samannimistä romaania vaivaa kiusallisen kuumottava kysymys lapsista, tiedosta ja seksistä. Näiden teemojen kova ydin kiteytyy elokuvan sankarittaressa, kuusivuotiaassa Maisiessa. Maisiessa on jotain oudon tietoista, seksikkyyttä, jossa on samalla jotain outoa. Maisie näyttää tietävän jotain, mutta mitä? Senkö, että aikuiset saavat mielihyvää hänen katsomisestaan? Katsoja houkutellaan ajattelemaan että Maisie on tietämätön ja viaton. Silti Maisie ei selvästikään ole pelkkästään söpö. Viettelyn ja viattomuuden logiikka ulottuu myös katsojan ja elokuvan välille. Elokuva esittää mieleenpainuvalla tavalla lapsen näkökulman; Maisie kuuntelee mitä aikuiset puhuvat, katsojalle nämä puheet siivilöityvät Maisien valppaan hahmon suodattamana. Katsojalle on täten selvää, että aikuiset ovat juonittelijoita, petollisia ja kaksinaamaisia. Yhtä selvää näyttää olevan, että Maisie on ihanan puhdas kaikesta pahasta juonittelusta.
Vai onko? Eräs gotiikan outojen lapsien viehätyksestä liittyy epämääräisyyteen. Se synnyttää aina pohdiskeluja viettelystä ja viattomuudesta. Kyllä lapset ovat viattomia, mutta toisaalta heissä on jotain outoa.Onko lapsi perverssi, vai onko kyse katsojan likaisesta mielikuvituksesta? Henry Jamesin romaani tekee (epä)selväksi, että viattomuus ja tietämättömyys ovat tietoista näytelmää. Maisie tietää, etteivät aikuiset osaa oikein päättää asioiden oikeata laitaa. Hän on aikuisten mielestä joko äärettömän ovela, tai äärettömän tyhmä. Lukijalle, kuten katsojallekin herää aavistus: Maisien ääretön oveluus on siinä, että hän antaa aikuisten uskoa tietämättömyyteensä. Seuraus on se, että Maisien korviin kantautuu paljon sellaista mitä hän ei muuten kuulisi. Mikäli aikuiset kunnioittaisivat Maisien oveluutta, he myös varoisivat sanojaan, eivätkä puhuisi yhtä vuolaasti Maisien ollessa läsnä. Tästä seitinohuesta ja hiukan vainoharhaisesta asetelmasta seuraa, että Maisie tietää ympäristöstään enemmän kuin ympäristö olettaa. Lopulta vihjaistaan, että varsinainen juonittelija onkin Maisie. Käyttämällä hyväkseen oletettua viattomuuttaan Maisie pelastaa itse itsensä, ja pääsee eroon ikävistä biologisista vanhemmistaan.
