100 sanaa minuutissa on puheentuoton keskiarvo elokuvissa. Minuuttiin siis mahtuu sanoja suunnilleen saman verran kuin napakkaan blogimerkintään. Tämä määrä ylitettiin noin 200% elokuvassa His Girl Friday joka ilmestyi vuonna 1940. Joidenkin arvioiden mukaan elokuvassa puhutiin melkein 250 sanaa minuutissa. Miksi?
kuva:wikipedia
Varhaisesa äänielokuvassa puhuttiin paljon koska puhe oli elokuvissa jotain uutta ja ihmeellistä. Puhe ikään kuin keksittiin uudelleen.Se asetti näyttelijöille myös uusia vaatimuksia.
Lapsella, joka on juuri oppinut puhumaan on täysi syy aukoa päätään,koska se nyt vaan on niin hieno homma olla äänessä maailmassa jota vaivaa puheen paranoia.
Ja näistä puheliaista ja läpäntäytteisistä screwball- komedioista(toim.huom.Tässä blogimerkinnässä on nyt tasan 101 sanaa.) nousi silmiinpistävimmin esiin puhuvan naisen hahmo josta tuli samalla amerikkalaisen naisen protyyppi. Näissä elokuvissa naiset puhuvat ja nopeasti. Siitä nimitys fast talking dame.
Fast talking dame on nyt ajankohtainen Suomessakin. Kävin äskettäin tapaamassa Varasto-elokuvan ohjaajaa ja me puhuimme mm. siitä miksi tämä elokuva on "epäromanttinen" komedia. No, se selviää katsellessa melko nopeasti että pariskunta Rousku (Kari-Pekka Toivonen) ja Karita (Minttu Mustakallio) eivät ole luotuja toisilleen. Elokuva toistaa amerikkalaisten screwball-komedioiden perusjuonen: nainen on näppärämpi kuin mies ja saa lopulta miehen juoniteltua liiton satamaan monenlaisten kepposten kautta. Tässä komediagenressä ei useinkaan ole mitään romanttista vaan pariskunta on koko ajan yhtä etäällä toisistaan kuin vasen ja oikea tennari. Olennaista on että jännite syntyy pisteliäästä läpänheitosta, jossa on suuren urheilujuhlan tuntua. Voittaja on useimmiten nainen.
kuva:suomen filmikamari
Ja mielenkiintoiseksi Karitan tekee hänen suhteensa fast talking dame-perinteeseen. Ohjaajan mainitsemista Varaston esikuvista ainakin Howard Hawksin Hätä ei lue lakia (1940) tuo mieleen myös Varaston asetelman. Linkki sovimismin ja puheentuottamisen välillä syntyy siitä että että vähäsanaisuutta pidetään yleensä miesten kulttuurissa hyveenä. Ehkä siksi Gary Grant ei näytellyt länkkäreissä. Mitä miehisempi kulttuuri sitä enemmän arvostetaan vaivihkaista murahtelua. Tämän vuoksi lännenelokuvissa ei ole paljon vuorosanoja. Ne jotka tahtovat saada joululahjaksi latinankielisen ilmauksen: mulieur loquax, suomeksi räpätäti tarkoittaa puheliasta naista. Tämä on ehkä maailman vanhimpia stereotypioita. Se sai alkunsa Kreikkalaisen reettorin Libaniuksen (314ekr) satiirista. Pointti on että Karita ei ole mikään räpätäti. Hän on koko Varaston kingi.
Tänään alkaneen Lens Politican huominen tärppi on Michael Barnettin ohjaama dokumentti tosielämän elastisista (Real Life Super Heroes). Superheroes (Andorra, klo 18:30) kertoo taviksista, jotka syystä tai ilman syytä haluavat toimia vapaaehtoisina järjestyksenvalvojina kaduilla. Nämä tyypit -useimmiten söpöjä kotikutoisia kalsari-asuja käyttäviä miehiä - näyttävät näkökannasta riippuen säälittäviltä luusereilta tai sympaattisilta apatiantappajilta. Ohessa muutama merkintä katsottuani Superheroesin.
Tämä on osin noloa, toisinaan mielenkiintoista ja välillä puuduttavaa.
RLSH-supersankareita on maantieteellisesti siellä täällä Yhdysvaltoja, arvioiden mukaan joitakin satoja. Mieleenpainuvimpia tyyppejä on dokumentissa monta, mutta jostain syystä mieleeni jäi Brooklynin RLSH:t sekä Life-alter egoa käyttävä juutalainen mies joka on myös RLSH- supersankari. Supersankariuden perusedellytys on jonkinlainen vajaus, luuserius, elämätön elämä. Musta aukko toimii motivaattorina. Juutalaisilla on monta nimitystä häviäjän hahmolle: nudge, schlepper, schmendrik ja schlimazel. Kun juutalainen Joe Shuster vuonna 1938 loi Supermies-hahmon hän loi tälle myös alter-egon: Clark Kent. Kent on kömpelö ja ujo, sellainen josta käytetään myös nimitystä klutz, kömpelys. Tietystikään Supermies ei ole klutz. (Toisaalta Captain Klutz on MADissa ilmestynyt parodia supersankareista, vähän kuin meikäläinen Peräsmies).
Brooklynissä asuva, ennenkin tässä blogissa vieraillut Simcha Weinstein on juutalainen rabbi, joka työkseen tutkii juutalaisuuden vaikutuksia populaarikulttuuriin. Eräs hänen kirjansa Up,Up, and Oy Vey tutkii juutalaisuuden ja supersankaruuden suhdetta. Ja tulos: monet supersankarit Hulkista Hämikseen syntyivät juutalaisten kädestä.
Miksi? Oliko änkyttävä Mooses todella esikuva Hämähäkkimiehelle?
Weinsteinin mukaan supersankarit astuivat sarjakuviin toisen maailmansodan kynnyksellä. Weinsteinin mukaan Goebbels ei tykännyt Supermanista. Se toi liiaksi mieleen Friedrich Nietzschen.
Mutta Weinsteinin mukaan sarjakuvien yli-ihmiset olivat luonteva ratkaisu juutalaisille amerikkalaisessa poliittisessa tilanteessa 1930-40-lukujen taitteessa.
"Juutalaisvastaisuus oli osa amerikkalaisuutta silloin, valitettavasti. Itseasiassa tämä aikakausi oli Yhdysvaltain historian juutalaisvastaisinta. Natsien sympatisoija Fritz Kuhn Saksalais-amerikkalaisesta liitosta marssi monissa kaupungeissa mukaan lukien Supermiehen luoneiden Jerry Siegelin ja Joe Shusterin kotikaupunki Cleveland. Huippuyliopistoihin ei päästetty juutalaisia jne..."Weinstein kirjoittaa.
Joten luonteva ratkaisu nuorille juutalaisille sarjakuvapiirtäjille oli piirtää sarjakuvia taviksista jotka puhelinkopissa muuttuvat muskelimasoiksi. Tässä loogisessa fantasiassa yli-ihminen pelastaa maailman -eikä polje sitä saappaisiinsa.
Superheroes-dokumentin katsoja ei voi olla ajattelematta: ne jotka eivät 2010-luvulla osaa piirtää tietävät ainakin kuinka tarttua spandeksiin!
Ylellä 9.12. alkaen nähtävän dokumentin Hulluuden Historia eräs väittämä on että meillä tehtiin lobotomia-leikkauksia vielä 1970-luvulla. Alla kuvassa näkyvä neurokirurgi Henry Troupp oli Helsingin yliopistollisen keskussairaalan neurokirurgian klinikan ylilääkärinä vuodesta 1976 alkaen.
Ennen Ylen neliosoaisen ohjelman putkahtamista tv:stä esittelen alkupaloiksi tässä hiukan omia Henry Troupp-tutkimuksiani.
kuva: yleisradio
Kun Troupp astui virkaan hän kielsi lobotomian. Nämä asiat eivät käy ilmi Hulluuden historia-dokumentista, vaan puhelinkeskustelussa toimittaja Kristina Salosen kanssa, joka kirjoitti vuonna 1979 jutun Trouppista Mielenterveys-lehteen. "Lobotomia-kausi oli virhe" kuului silloin otsikko.
Lobotomian historiaa tutkineen Ville Salmisen mukaan ensimmäinen lobotomialeikkaus Suomessa tehtiin vuonna 1946 Töölön sairaalassa. Tällaisessa leikkauksessa potilaan ohimoihin poratuista rei'istä pujotettiin veitsimäinen instrumentti, leukotomi. Tällä oli tarkoitus katkaista aivojen otsalohkojen välisiä yhteyksiä.
Huluuden historia-dokumentin toimittajat Tommi Hakko ja Riika Nikkarinen ovat tehneet perinpohjaista työtä kaivaessaan esiin katoamassa olevaa suomalaista hulluuden historiaa. Monet lobotomioita ja sähköshokkihoitoja antanee lääkärit joita dokumenttiin on haastateltu ovat nykyään yhdeksänkymppisiä, ilmenee puhelinkeskustelussa Riika Nikkarisen kanssa.
Lobotomia oli alun perin 1930-luvulla portugalilaisen Egas Monizin kehittämä hoitomuoto. Tavallisesti on totuttu ajattelemaan että lobotomian kaltaisten psykokirurgisten hoitojen kulta-aika oli 1930-1950 välimaastossa. Salmisen mukaan viimeinen lobotomia tehtiin suomessa vuonna 1969.
1950-luvun alussa esiteltiin Pariisissa uusi psyykelääke jossa vaikuttavana aineena oli rauhoittava klooripromatsiini. Suomessa lääkkeitten myyntilupia hallitsevan Fimean mukaan klooripromatsiinia sisältävä Largactil sai suomessa myyntiluvan 1964. Aine sai monet lääkärit meilläkin haltioihinsa. Nyt voitiin mielisairaalat lakkauttaa, kaikki ongelmat kun näyttivät hoituvan lääkkeiden avulla. Nykyään Largactilin myyntilupa on lakkautettu.
Vuonna 2003 New Yorkin Time Out -lehti puhui viihdeteollisuuden 'superjuutalaisista' joiden tavoitteena on tehdä juutalaisuudesta asteen verran viileämpää. Ja kuinka ollakaan, kolme vuotta myöhemmin kuumimmaksi komedianimeksi julistettiin eräs suorasukainen juutalaismies, Sacha Baron Cohen.
Juutalaisuuden ja koomikkouden virrestä moni veisaa. Kaikki tietävät että kaikki juutalaiset ovat koomikoita, äh eikun...Miten se olikaan?
Vitsillä ratsastavat nekin koomikot jotka eivät ole juutalaisia: Vähän aikaa sitten mennessäni Lontoossa paikalliseen baariin saapunut musta mies aloitti stand-up rutiininsa juutalaismiehen jälkeen. Lavalle tullessaan mies totesi "Kuten varmaan huomaatte kaikki koomikot eivät sittenkään ole juutalaisia..."
Myöhemmin minulle valkeni ettei puhe juutalaisista ja huumorista ole pelkkä vitsi eikä salaliittoteorian moderni versio; koomikko Phil Burgess esittää yleisölleen Lontoon baariskenessä Tohtori Brown -numeroa. Tohtori Brown on ujo norjalainen kirurgi joka saapuu lavalle lasten muovinen lelugolf-setti olalla. Hän tähyää yleisön yli kattoon. Hän ottaa keltaisen muovimailan kotelosta ja lyö ilmaa. Minuutti kuluu ja Tohtori Brown tähyää edelleen huoneen takaosaan. Käy ilmi että tänään on Tohtori Brownin vapaapäivä. "So-sori. Ajattelin vain pelata hiukan imaginaarista golfia" hän sanoo ja esittelee änkyttäen itsensä.
Keikan jälkeen juttelemme. Sanon Burgessille pitäväni hänen absurdeista jutuistaan. Niissä ei ole järkeä mutta ne ovat hauskoja. Minua kiinnostaa myös kuinka Burgess on jalostanut tämän häviäjä-tyypin eeppisiin mittoihin. Sanon että hänen pitäisi tulla Helsinkiin Eerikinkadun Coronaan keikalle. "Mikä ettei" Phil sanoo. Vieressä seisova manageri käsikirjoittaja Benet ei näytä kuitenkaan innostuneelta vaikka juotan hänelle salmiakkikossua suoraan pullosta.
Philillä on nostetta ja hommia BBC:lläkin, mainitsen tekeväni juttua suomalaiseen lehteen juutalaisesta huumorista, sattuisiko hän tietämään jotain juutalaisia koomikoista.
"No.. minä olen juutalainen" Phil sanoo, tuijottaen minua surumielisillä silmillään.
Philin Tohtori Brown on luuseri. Hänen kykynsä huvittaa ratsastaa sillä jännityksellä minkä epävarma ihminen luo ympärilleen; saako hän sanottua tuon lauseen loppuun? Niinpä kun hän aloittaa "Tahtoisin kertoa teille vitsin" vitsi on jo kerrottu.
Yiddishinkielellä luuseri on nebbish. Nebbish-huumori kattaa Woody Allenin Charlie Chaplinin ja muut pienet pihalla olevat säälittävät miehet. Tohtori Brown on ilmielävä nebbish. Yarmulkeen sonnustautunt, juutalaisen huumoriin erikoistunut Rabbi Simcha Weinstein kuitenkin on sitä mieltä että nebbishuumori on nyt historiaa. Juutalaisen naurun kartalla ja ylpeän juutalaisidentiteetin sydämessä on arrogantimmat tuulet. Siitä huolimatta juutalaisemansipaation hengessä jewfro-tukkaan sonnustaututeen Adam Lambergin elokuva Beautiful Loser (2008) jatkaa häviäjien glorifioinnin linjalla; Lamberg näyttelee elokuvassa poikaa joka 11-vuotiaaksi asti luuli että hänen nimensä on Turpa Kiinni.
Simcha Weinsteinin mukaan nykyjuutalaisten in your punim-asenteesta (punim on jiddisiä ja merkitsee naamaa) on tullut yhdysvalloissa yleinen kulttuurinen koodi. Kuten afro mustille jewfo-asenne juutalaisille kristallisoituu vaikkapa Seth Rogenin (Paksuna, 40v. ja Neitsyt) ja Jonah Hillin (Superbad) hahmoissa.
Natustellen bagelia Lontoolaisessa juutalaiskaupunginosassa Jewish Chronicle edessäni aukilevittettynä kysäisen Weinsteiniltä voisiko hän laatia 5 minuutin pikahistorian johon hän kokoaa juutalaiskomedian rohkeimmat merkkipaalut. Se ei näytä tuottavan vieressä istuvalle yarmulkeen sonnustautuneelle partamiehelle vaikeuksia; nykyisin New Yorkissa asuvana Weinstein on juuri julkaissut juutaisuuden ja huumorin suhdetta tutkivan niteen: Shtick Shift: Jewish Humor in the 21st Century.
Uuden ukkoilevan juutalaistyypin esiintulo tapahtui Hebrew Hammerissa (2003) joka siirsi Shaft-elokuvan blaxploitaatio-genren, funkin ja parituksen juutalaiseen ympäristöön. Ja Cadillacilla ajavalla supersankarilla on taustapeilissä karvanoppien tilalla hanukka-nopat. Sankari pelastaa juutalaiset pikkupojat häntä kiusaavilta kristityiltä ja sanoo elvismäiseen äänensävyyn: pysykää pojat juutalaisina.
Mehukkaimpina uuden j-huumorin jewcy -caseina (angloamerikkalainen t-paitaväännös juicy-sanasta komistaa monien 'mehukkaasta identiteetistään ylpeiden juutalaisten rintamuksia Simchan kotikulmilla Brooklynissä) Simcha pitää
a) South Parkin Mel Gibson episodia nro 114, koska siinä republikaaninen tunne juutalaisista Jeesuksen kärsimysten alkusyynä tarttuu juutalaiseen Kyleen tämän nähtyä Gibsonin elokun Kristuksen kärsimyskertomus. Kyle polvistuu Mel Gibson Braveheart-julisteen ääreen ja hänen elämänsä muuttuu kärsimykseksi.
b)Hakaristihuumori. Vielä jokin aika sitten holokausti sanan suomalaista kieliasua tavailevat eivät nähneet syytä nauruun. Intohimoisen sarjakuvataiteen ystävänä Simcha ei voi sivuuttaa John J. Powersin näytelmää Disney & Deutchland (2007) joka perustuu Fuhrerin ja Walt-sedän titaanien kohtaamiseen vuonna 1935. Walt-sedän ystävät kiistävät että bambin luoja olisi ollut ilkeä nahkahousu ja että hän olisi ottanut osaa German Bund -puolueen kokouksiin 1930-luvulla. Toiset ovat kuitenkin sitä mieltä (kuten Powersin näytelmä antaa ymmärtää) että Disneyland -konsepti oli kuin olikin Adolfin älynväläys!
Kolmantena huumorikaanoniinsa Simcha lisää
c) Larry Davidin. Hänen Jäitä Hattuun-sarjassaan on episodi jossa David kertoo mm. mustalle ystävälleen Leonille kuinka lääkärin vastaanotolla skinhead sanoi hänelle "Mitä vittua sinä juutalaispoika oikein tuijotat, vitun hintti!"
Lopuksi David toteaa ettei reagoinut mitenkään koska pelkäsi. Sitä seuraa Leonin tulikivenkatkuinen dialogi jossa Leon läksyttää Larrya:
"Aina kun joku haukkuu sinua sinun täytyy mennä sen tyypin perseeseen"
Musta mies sanoo.
"Mitä tarkoitat?" Larry kysyy.
"Sinun täytyy levittää niiden perse täysin auki, astua sisään ottaa spraymaalia mukaan ja kirjoittaa Larry was here ymmärrätkö" , Mies tolkuttaa jonka jälkeen Larry nyökkää ymmärtäneensä.
Sarah Silvermanin stand-up esityksen varaan rakennettua kokopitkää elokuvaa Jesus is Magic pidetään uuden muodikkaan poliittisen antikorrektin komedian kulmakivenä.
Silverman laulaa virnistellen juutalaisista jotka ajavat saksalaisvalmisteisilla autoilla, kertoo että hän tahtoisi näytellä pornoelokuvissa, ei siksi että "pitäisi persereikänsä vahaamisesta", kuten hän itse ilmoittaa vaan koska juutalaiset ovat selvästi aliedustettuja pornossa.
Silvermanin viittaus juutalaisten aliedustukseen pornossa on tietenkin hienonhieno viittaus siihen tosiseikkaan jonka me jo tiesimme; he ovat yliedustettuja Hollywoodissa ja nimenomaan komediagenressä.
