Elokuvat

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on chris.

Hanki elämä, ala fillaroida

Ilmaus "hanki elämä" tuli muotiin ja kotiutui myös suomen kieleen. Fox-tuotantoyhtiö oli alkanut vuonna 1990 lähettää tilannekomediaa kolmekymppisestä fillarilähetistä. Sarjan nimi, Get A Life muuttui yleiseksi hokemaksi. Pilkallisella amerikkalaisella slangi-ilmauksella oli yhtäkkiä paljon käyttäjiä, myös englantia puhuvan maailman ulkopuolella. Sanonnalla halutaan herätellä henkilöä joka ei elä omaa elämäänsä; jonka elämä perustuu imitaatiolle julkkisten elämäntyylistä, tai aikaisempien sukupolvien vanhentuneisiin tapoihin käsitellä ympäröiviä ongelmia.
Henkilön elämä näyttää vähäpätöiseltä kaikista muista paitsi hänestä itsestään.
Chris, sarjan kiehtovalla tavalla idioottimainen päähenkilö on oikeastaan huomaamatta tullut komediassa seikkailevien lapsellisten aikuisten miesten prototyypiksi. Nykyäänhän Seth Rogenin esittämät hahmot ovat tehneet Isosta Lapsimiehestä jo kliseen. Hän ei saa naisia, hän pelaa Xboxia, hän neppaa. On myös merkillepantavaa että hän fillaroi. Nykyään fillaroiminen merkitsee että henkilöllä on elämä: auton omistaminen sensijaan on pompöösiä elvistelyä. Kunnon hipsteri brassailee jopolla.

Ilmeisesti 1990-luvulla ei ajateltu näin. Ilmassa leijui Margaret Thatcherin sanomaksi kerrottu kokkarihenkinen väite että mies on epäonnistunut jos hän vielä 30-vuotiaana käyttää bussia -tai fillaroi!

Hanki elämä, hanki fillari.

Siis sympaattinen luuseri, kunhan pysyy kaukana meidän porukasta? Get A Life on melkoinen virstanpylväs jo paitsi nimensä vuoksi, myös siksi että sarja ilmestyessään 1990-1992 jotenkin mukavasti hinkkasi katsojan mukavuusaluetta. Juuri samalla hetkellä Fox alkoi myös esittää The Simpsonseja. Mutta minä pidän Get A Lifesta juuri sen vuoksi että se on niin outo. Kaikki tavalliset sitcomin kliseet ovat läsnä naururaitaa myöten, mutta silti vitsit ovat aina kutkuttavan viiltäviä, varsinkin jos elämän hankkiminen on agendalla. Sitä paitsi nyt ei tarvitse hankkia elämää, voi ostaa kaikki Get A Lifet yhdessä DVD boksissa.

http://www.youtube.com/watch?v=92DB9aLLFHI


Tukkaurpon paljastukset  2

Beverly Hills kytästä ja Lapsuuteni luuserina-sarjasta tuttu Christopher Julius Rock III tai tuttavallisemmin Chris Rock on siirtynyt nyt tekemään dokumentteja. Maailman hauskimpiin kuuluva stand-up koomikko on siis ilmeisesti vakavissaan.

Tai.. ei ihan.

Hänen uusin leffansa Good Hair on dokumentti tukasta. Voiko tukasta tehdä elokuvan?

Good Hair esittää hauskassa muodossa eräitä helposti unohtuvia kysymyksiä valkoisen ja mustan tukan eroista. Kuten: menevätkö mustat miehet mieluummin sänkyyn valkoihoisten naisten kanssa koska he saavat avoimesti näplätä partnerinsa hiuspehkoa? Miksi sitten mustaihoiset naiset eivät mielellään anna sormeilla päätään? Siinäpä pulma.

Taustatietoa: menin ihan valkoisen miehen uteliaisuudesta tukkaa kohtaan intialaisen miehen pitämään peruukkikauppaan pohjois-Lontoossa. Kaupan asiakkaat ovat etupäässä mustaihoisia naisia. Katselin kuinka naiset skannailivat ahkerasti kaupan oleva peruukkeja helmenvalkoisena hohtavien nukkien päissä.

Saako ottaa kuvia, kysyin.

"Miksi?" kuului myyjän kysymys. Hän ei yksinkertaisesti tajunnut miksi joku tahtoi ottaa kuvia peruukeistaan. Seurasi epämääräinen tekosyy valokuvakerhon harjoitustehtävästä. Lopulta sain luvan jos lupasin välttää asiakkaiden kuvaamista.

Synteettisen kanekalon-peruukin hinta oli 20 euroa. Aidon ihmisperuukin hinta puolestaan oli viidenkympin tietämillä. Eräs paikan kanta-asiakas sanoi ostelevansa peruukkeja kuin hattuja. Hän vaihteli niitä sään ja mielialan mukaan. Myöhemmin sain kuulla että köyhissä oloissa asuvat aasialaisnaiset lähettävät hiustaan länsimaihin joissa lisäkkeillä on kysyntää. Yritin selvittää onko sillä väliä jos intialaisen naisen tukkaa joutuu afrikkalaisen naisen päähän, värjätäänkä niitä yms., muttei myyjä osannut antaa selvää vastausta.

Anyway, ymmärtänette että koko tukkahomma alkoi tuntua farssilta.Ei siksi että siinä olisi sinänsä ollut nauramista. Oma epäröintini poliittisen korrektiuden ja uteliaisuuden hämärällä vyöhykkeellä sen sijaan oli kuin olisin liukastunut näkymättömään tukanmuotoiseen banaaninkuoreen. En kehdannut kysyä kaupassa asioivilta naisilta suoraan heidän tukistaan. Olen kuitenkin salaa miettinyt, kuten Chris Rock miksi ne niin usein suoristavat sitä.

Häpeävätkö he kiharoitaan?

Alkää ymmärtäkö väärin. En pitänyt tätä tukkabisnestä hupaisana. Olin yksinkertaisesti täysin pihalla.

Ja tästä Chris Rockin tukkadokumentissa juurikin on kyse. Good Hair pitää silmällä valkoihoisia tukkaurpoja, sellaisia kuin tämän blogin kirjoittaja. Jos amerikassa asuvia afrikkalaisia kutsutaan afro-amerikkalaisiksi niin miten nimitäisit britanniassa asuvaa afrikkalaista?

Chris Rockin dokkarin brittiläisen vastineen mukaan heitä kutsutaan afrosakseiksi. Marc Currien ja Rachel Wangin 2008 dokumentti seuraa neljän tukkastylistin matkaa Lontoon Black Beauty -kilpailuun. Elokuvassa thaimaalaiset parturit saksivat afrosakseja.

Chris Rock antaa vastauksen meitä tukkaurpoja vaivanneeseen ongelmaan mustaihoisten naisten tukan suoristamisesta. Sitä kutsutaan rentouttamiseksi. Dokumentissa käy ilmi että mikäli toimenpidettä ei suoriteta huolellisesti seuraa polttava tunne kuupassa - nahka palaa.

Internetin Black Hair-sanakirjan mukaan rentouttamisessa kemikallinen liuos tunkeutuu päänahkaan ja muutta tukan solurakennetta pysyvästi.

Käsitelty tukka ei enää koskaan palaa kiharaksi.

Rockin dokumenttissa ihmetellään mm. miksi mustaihoiset skidit rupeavat rentouttamaan tukkaansa jopa viisivuotiaina. Tämä tietysti johtaa rentouttamisen vähemmän rentouttavaan aspektiin, nimittäin siihen että mustaihoiset naiset tahtovat tulla peruukkikaupan eurooppalaisten suoratukkaisten nukenpäiden kaltaisiksi.

Rockin dokumentti kuitenkin muistuttaa ettei suoristaminen ole koko totuus tukasta.

Siihen kuuluu myös weaving eli punominen jossa luomutukkaimplantti istutetaan vastaanottajan päähän. Tämä "lentotukka" on useimmiten kotoisin Intiasta. Siis takaisin peruukkikaupan tukkatukkuun Hasnapuriin. Äskettäin lukemassani intialaissyntyisen Bharati Mukherjeen romaanissa Jasmine on kokonainen luku lentotukasta.

Mukherjeen romaanissa köyhien naisten tukkaa käytetään myös hyvin miehekkäässä kohteessa, NASA:n tarkkuusinstrumenttien komponenteissa.