Ensi-ilta: ruotsalainen Dirty Harry

Vääryyttä vastaan taistelee Ruotsin hallitus. Äh, ei kun kuuluisa ruotsalainen badass, Mikael Persbrandt.

Känner du dig lyckad, skurk?

kuva: disney

Hän toimii oikein silloinkin kun toimii väärin. Kun katson tätä elokuvaa, en voi olla ajattelematta että Persbrandtin hahmon tyydyttävyys on suoraan suhteessa katsojan poliittiseen katsantokantaan.

The Girl With the Dragon Tattoo-leffojen liberalismin jälkeen Hamilton-kansakunnan puolesta esittelee häpeilemättömän ylpeästi sankarinsa uuspösilönä naistentappajana, jolla on silti myös inhimillistä herkkyyyttä. Hän on Swedish badass. Persbrandtin esittämä Hamilton haistattaa huolestuneelle raskaana olevalle naispoliisille, joka saa selville että Hamilton on vanhasta refleksistä tappanut rakastajatterensa.

Se että tämä naispoliisi nyt tajuaa, ettei tätä epähuomiossa tehtyä murhaa kannata sorkkia on kansakunnan etu. I nationens intresse.
Tämä on siis elokuvan tag-line. Sillä on selvä yhteys politiikkaan.

Tämänkaltaiset story-linet liittyvät täällä tosielämässä maltillisen oikeiston linjaan. On olemassa tärkeämpiäkin asioita kuin joku vahingossa viilletty ämmän kurkku. Nimittäin se, että me osaamme olla myötätuntoisia kun sinulta viilletään kurkku. En pitänyt siitä että Sauli Niinistöstä tuli presidentti, enkä Hamilton-vakoilustoorin poliittisesta viestistä. Paremminkin kuin paluu Bondin ja Jason Bournen maailmaan, Hamilton-kansakunnan puolesta on henkinen hyppäys jonnekin 1960-luvun vapautuneisuuden krapulaan ja Likaisen Harryyn. Kuten Saulia, myös Harrya tuki hiljainen enemmistö -silent majority, jolla on selvä tunne siitä että nyt se perkeleen pehmohomoilu saa päättyä.

Pannaan hommat järjestykseen ihan omin voimin ilman hyvinvointivaltiota eikä kuunnella taloudesta tietämättömien vikinöitä.

Tämä yhdistelmä, herkkyys ja kovuus yhdistettynä hyvinvointivaltion halveksuntaan on leimallista politiikan valtavirralle. Oikea solidaarisuus on sitä että pistetään hommat itse järjestykseen. Elinehto tällä hommien järjestykseen pano-asenteelle on että se tehdään puhtaalla sydämellä, myötätuntoisena. Sulla voi olla kurkku auki mutta se on sun oma vika mutta mä ymmärrän miltä susta tuntuu.

Mikael Persbrandt esittää tiedustelupalvelun alfaurosta. Hän vetää ukemin päähän mennen tullen sekä vastustajiltaan niskat nurin. Silloin kuuluu rusahdus. Hän tekee sen kuin kone, koska Ruotsin valtio on kouluttanut hänet tekemään niin. Mutta paremminkin kuin mikään Bond, Persbrandtin Carl Hamilton on eräänlainen arvokonservatiivin kostea uni, Dirty Harry Tukholmassa.

Näitä kansankodin hymyileviä Dirty Harryja on kyllä nähty aimminkin, esimerkiksi Anders Nilssonin Johan Falk-elokuvissa. Varsinainen ruotsalainen osnyggt harry oli kuitenkin Gunvald Larsson. Häntähän näytteli Beck-elokuvissa -yllätys yllätys- Mikael Persbrandt. Siis sama mies joka nyt perjantaina tulee ensi-iltaan. Hänen esittämänsä hahmo, Carl Hamilton on alunperin sukua Gunvald Larssonille joka teki ensi-esiintymisensä kirjallisuuden hahmona jo 1960-luvulla. Molemmat olivat kyynisiä ammattisotilaita joiden luokkastatus oli astetta korkeampi kuin muilla.

Jos pinnistämme muistia, huomaamme ettei ole kauaakaan, kun vakoilugenre julistettiin kuoliaaksi. Berliinin muuri murtui, kylmä sota loppui, vakoilu loppui - ja sitä myötä vakoilutarina jäi ikäänkuin yksin kun sen paras kaveri, kommunismi hinattiin hautaan.
Hamilton-I nationens intresse on vakoiluelokuva. Vakoiluelokuvat ovat aina leimallisesti poliittisia ja niin Hamiltonkin. Perusdraama perustuu paranoiaan: kulta minä rakastan sinua, mutta mistä voin tietää ettei tätä keskustelua nauhoiteta? Joidenkin mielestä Hamilton on kalkkuna, kuten Svenska Dagbladet arvelee. Suomen Kuvalehti väittää että tässä meillä on ruotsalainen James Bond! Mielestäni on kiintoisaa, että vakoilu tekee hyppäyksen tänne peräpohjolaan. Perinteisesti vakoiluhan on ollut Englantia puhuvan maailman juttu. Ian Flemingin Bondin tehtävä oli pelastaa maailma.

Jos klassisessa vakoilutarinassa uhka oli kommunismi, uudessa Hamilton -elokuvassa pahaa valtaa edustaa ensinnäkin amerikkalainen sotakapitalismi joka tunkee lonkeronsa kaiken maailman itämaisiin sotiin. Sitten täytyy hoidella moraalittomat asevalmistajat kotimaassa.

Kirjoitettaessa soi Herp Albert & Tijuana Taxi: Going Places