Hei,olen läppäriapina

Big Data, tuttavallisemmin Iso Da, on tullut mukaan viihteen kuluttamiseen. Miten tämä tapahtuu, ja oikeastaan, mitä sillä on väliä? Ainakin mainostoimisto Bob Helsingin sivulla kehutaan, että Iso Da lisää kuluttajan valtaa. http://www.bobhelsinki.fi/blog/262/the-big-data/ Tämä argumentti perustuu tutulle virrelle uuden tekniikan tuomasta demokratiasta. Yhtä usein kuitenkin väitetään päinvastaista: Big Data on uusi Isoveli, joka valvoo ja tekee meidän mauistamme entistäkin kuuliaisempia. Angry Birds-pelin pelaajat tietämättään (nyt tiedätte)antavat tietoja sijainnistaan peliyhtiölle, joka käyttää tietoja markkinoinnin optimoinnissa. Onkin yhtä yleistä sanoa, että Iso Da tekee kuluttavista kansalaisista käsinukkeja. Näin väittää esimerkiksi toimittaja Andrew Leonard.

http://www.salon.com/2013/02/01/how_netflix_is_turning_viewers_into_puppets/?

Kenen käsi sinun sisässäsi on?

Hyvä esimerkki on pause-näppäin. Se niin pieni, mutta ah niin merkittävä tekijä siinä mitä Iso Da-jargonissa kutsutaan nimellä "event" . Kun minä teen jotain, painan pausea, klikkaan hiirellä, syntyy tapahtuma (nyt ei saa nauraa). Niin, kun nämä miljoonat painallukset aggregoidaan yhteen kimppuun, syntyy tapahtumakimppu nimeltä Iso Da. Se mitä sillä tehdään onkin jo toinen juttu, tarvitaan analyytikon aivoja jotta tuollainen tieto voidaan analysoida hyödylliseksi.

Pause on vain yksi esimerkki. Tietoja voidaan koota myös volumesta, värisävyistä yms.

Netflix on perustanut kokonaisen sarjan, House of Cardsin käyttäjien edesottamuksista kootun tiedon varaan. Sarja on eräänlainen Iso Da-kokeilun prototyyppi. Mehän muistamme, että House of Cards on remake 1990-luvun samannimisestä, BBC:llä esitetystä sarjasta.
http://www.youtube.com/watch?v=Yd01OITUR24

Netflixin käyttäjät pitivät BBC:n sarjasta. Mutta he pitivät myös David Fincheristä ja Kevin Spaceystä. Tämän johdosta yhtiö päätti tuottaa sarjan, jossa on kaikki komponentit yhdessä, ohjaajaa ja näyttelijää myöden. Tässä ei siis ole kyse kuluttajan vallasta, vaan siitä, että palveluntarjoaja ohjaa kuluttajan mieltymyksiä Ison Da:n mielenliikkeiden mukaan. Siis jotenkin näin: ajatellaan että kuluttaja pitää Justin Bieberistä ja Kissistä. Ahaa, tehdään siis duetto Gene Simmonsin ja Justin Bieberin kanssa, varma hitti! Kuten monet palveluntarjoajat, Netflix ohjailee kassavirtoja you might also like -suosituksilla. Näin sinäkin alat pitää siitä mistä Iso Da. Tarkoitus on saada sinut uskomaan SINUN YKSILÖLLISIIN TARPEISIISI.

Tässä piilee siis päättelyvirhe: Iso Da ei milloinkaan ole "yksilöllinen" kuten usein väitetään. Mehän tiedämme, ettei yksittäisellä pausen painalluksella ole väliä. Se ei kiinnosta ketään. Painalluksia tarvitaan miljoona, sitten tiedosta tulee kiinnostavaa. (Monikaan ei ole varma, onko olemassa objektia nimeltä "yksilöllinen pausen painallus"!)

Niin, mutta tarkoittaako tämä kaikki todella, että viihteestä tulee kiinnostavaa? Pelkään, että Iso Da:n kyky ennakoida mistä asiakas tykkää on formaatti-ajattelun huipentuma.

Ja karmea totuus taitaa lopulta olla tämä: siellä käsinuken sisässä ei ole kättä. Siellä on tyhjyys. Haamu, joka tykkää siitä mistä sinäkin. Tilanne tuo mieleen ajatusleikin, jota kutsutaan äärettömän apinan teoreemaksi. Jos on ääretön määrä apinoita kirjoituskoneilla varustettuna, on varmaa että nämä joskus, jossain vaiheessa, vahingossa kirjoittavat mestariteoksen.

Kirjoitettaessa soi Kiss: Hard Times