Lentokone laskeutuu Splitin lentokentälle. Paparazzit ovat kuvaamassa. Samalla lennolla tuli julkkiksia ja meidän porukka.
Paparazzi kuvaamasda julkkiksia Splitin lentokentällä Kroatiassa.Meidän majapaikassa on yksityinen uimaranta. Apartmentin varasin Homeawayn kautta Marušićistä.
Majoitumme tunnin ajomatkan päähän Marušićiin, joka on Makarskan Rivieraan ja Omišin välissä. Huoneiston olimme varanneet Homeaway:n kautta.
Makarska Riviera Kroatia
Kroatiassa parhaan loman saa, kun varaa huoneiston, vuokraa auton ja seikkailee ympäriinsä. Oma huoneisto on rauhallinen. Autolla pääsee eri beacheille ja aktiviteetteihin. Toki pääsee julkisillakin, mutta oma on aina oma.
Kroatiassa on paljon linnoja, joista useista on varsin mainio näköala merelle.
Linnoja
Kroatia on täynnä linnoja. Niissä riittää ihmeteltävää pienemmille ja isommille. Kannattaa mennä joko heti aamusta tai myöhään illalla. Keskipäivällä on tuskaisen kuuma kävellä.
Laivareissuja saarille
Saarille menee laivaretkiä päivittäin. Kroatian saaristo on upea ja saarilla olevat pienet kylät ovat sympaattisia. Käymme Dracin saarella ja kuuluisallab Bol kylän lähellä olevalla beachilla, missä löytyy kaikille tekemistä: kivoja rantabaareja, kioskeja, auringonottoa, surffausta, leijulautailua, moottoriveneilyä, sukellusveneretkiä ja vesitemppurata.
Surffausta Brac -saarella Bol kaupungin uimarannan tuntumassa.Vesitemppurata Bol beach, Brac saari, KroatiaBol, Brac saari, Kroatia
Omiš
Omiš on isompi kaupunki Makarskan ja Splitin puolivälissä. Omišiin laskee joki vuorilta. Joella voi käydä ihailemassa luonnonpuistoa jokilaivaristeilyllä. Joella on myös koskia ja tietenkin koskenlaskua. Hurjapäille sieltä löytyy myös köysirata, jokan menee 150 metrin korkeudessa.
Jokilaivaristeilyllä, joka lähtee Omiš kaupungista läheiseen luonnonpuistoon.Omiš, Kroatia
Krka kansallispuisto
Must see paikka on Krka:n kansallispuisto, missä on upeita vesiputouksia. Kansallispuistossa voi myös tutustua sepän pajaan ja vedellä toimivan jauhomyllyn toimintaan.
Krka:n luonnonpuistossa voi myös uida vesiputouksen lähellä.
Krka kansallispuistossa on upeita vesiputouksia.Krka kansallispuisto. Uimassa vesiputouksilla.
Kroatiassa on hyvää safkaa, jengi osaa englantia, on hyviä palvelemaan. Kroatia on mukava maa. Suosittelen.
Vastuullinen matkustaminen puhututtaa. Anna Koskela haastoi minut kertomaan ajatuksia kesätävästä matkailusta. En voi hyvällä omallatunnolla sanoa, että lentokoneella lentäminen Bangkokiin ja sieltä Burmaan ja Burmassa moottoripyörällä kaahailu olisi kaikkein ekologinta matkustelua, mutta teimme silti Burmankin reissulla muutamia ekologisia tekoja:
1) Vastuullinen matkustaja tuo rahaa maahan
Turismi on monelle ihmiselle elinehto. Työllistimme reissullamme varmasti satoja ihmisiä ja nämä ihmiset eivät nyt näe nälkää niin paljon.
Yhdessä pagodassa oli yli 1400 Budhapatsasta.
2) Vastuullinen matkustaja ei roskaa
Vastuullinen reissaaja ei jätä luontoon roskia. Moottoripyörä toki saastuttaa eikä se ole hyvä juttu. Moottoripyörä oli silti ainoa vaihtoehto, kun halusimme nähdä erikoisia paikkoja Burmassa ja halusin raportoida mm lapsityövoimasta.
Kierrätys on Burmassa pakollista, koska uutta ei saa ostettua mistään. Kulutusyhteiskunnassa eläessä unohtaa miten innovatiivisesti asioita voisi korjata.
Temppeleille saa vielä kiipeillä. Parin vuoden päästä varmaan osa suljetaan yleisöltä.
6) Voi raportoida lapsityövoiman käytöstä
Turisti, joka poistuu turistialueelta, voi raportoida asioita, joita Burmalainen ei haluaisi raportoitavan: Child Labour in Burma.
Reissaaminen kannattaa. Meillä on asiat oikeastaan aika hyvin. Kunnioitetaan toisia.
Kiitos Anna Koskelalle blogaukseen haastamisesta.
Ilkka O. Lavas
sarjayrittäjä
Bagan. Upea paikka jonka olemassaolosta en tiennyt ennen tätä reissua.
#ReilutBlogit -kampanjan osallistumisohjeet
1. Kerro minkälainen rooli kestävällä ja eettisellä toiminnalla on sinun elämässäsi.
2. Kerro jokin mukava kokemus mikä sinulla on ollut kestävästä matkailusta.
3. Haasta mukaan vähintään kolme muuta blogia mukaan tähän. Sinun ei tarvitse olla matkabloggaaja tätä varten, vaan voit kirjoittaa myös muista kestävään kehitykseen liittyvistä asioista.
Kerro myös kommenttiboksissa omista kokemuksista ja osallistu mieluusti sekä Twitterissä että Instagramissa hashtagilla #ReilutBlogit tähän kamppikseen ja muista jakaa Facebookissa ilosanomaa myös muille kun kohtaat hyvä tarinan! Voit myös osallistua tähän omassa blogissasi vaikket nimettyä haastetta saisikaan. Mitä enempi, sen parempi!
Kävimme tänään Riministä käsin päiväretkellä San Marinossa. Autolla matka olisi kestänyt kolme varttia mutta pieni ruuhka yllätti ja tuli ylimääräinen vartti matkaan. Viivästys ei harmittanut sillä näky San Marinosta Riminin yli merelle oli häikäisevän upea.
Kävimme linnan tornissa jossa oli myös kiva asemuseo vanhoine miekkoineen, aseineen, haarniskoineen ja kilpineen. Torneista on hienot näkymät.
Olemme prätkillä kiertämässä ympäri Myanmaria. Välillä pitää tulla viidakoista turismin keskelle leikkimään oikeiden turistien kanssa.
Olemme saapuneet Baganiin. Maksamme 15 dollaria pääsymaksua. Tuhat vuotta sitten tämä oli miljoonakaupunki. Kaupunki valloitettiin ja koska valloittajat eivät sopeutuneet ilmastoon he lähtivät pois. Kaupunki jäi tyhjilleen. Puiset miljoonan ihmisen talot ovat ajan saatossa tuhoutuneet. 4400:sta kivisestä temppelistä on 2200 maanjäristyksen jäljiltä pystyssä. Osaa on kunnostettu, osa on alkuperäisessä mallissaan. Osasta on varastettu historiallista taidetta.
Olemme sisällä 1058 vuonna rakennetussa temppelissä. Keskellä on neljä isoa tiilistä rakennettua pylvästä ja keskellä iso laatta. Samanlainen kuin Angkor Watissa. Kaikki tietävät Angkor Watin mutta Bagania ei kukaan tiedä. Kukaan ei edes tiedä missä Myanmar on tai että täällä asuu 65 miljoonaa ihmistä. No mennään takaisin temppeliin. Toisin kuin kaikkialla muualla Myanmarissa, tässä temppelissä ei näy Budhapatsaita. Oppaamme arvelee että temppeli olisi Intialaista perää oleva Hindutemppeli.
Yhdessä pagodassa oli yli 1400 Budhapatsasta.
Seinät on rakennettu hiekkakivestä. Runko tiilestä. Maanjäristys teki Baganin temppeleissä pahaa jälkeä. Nykyään temppeliä ja koko temppelialuetta kunnostetaan. Historillinen paikka.
Maksamamme pääsymaksu 15 dollaria olisi sotilasjuntan aikana mennyt valtion virkamiesten omiin taskuihin. Nyt kirjanpito on läpinäkyvää ja raha 15 usd tai 15 dollaria menee oikeasti alueen kehitykseen. Tai ainakin näin oppaamme väittää. Kivestä kaiverrettujen taulujen taakse väitetään piilotetun smaragdeja ja timantteja. Osa taideteoksista on ryöstetty. Osa hakattu auki.
Budha vangittuna
Siirrymme seuraavaan temppeliin. Täällä Budha on vankina. Tiilestä tehty Budha ja temppelirakennus huokuu tuhatvuotista historiaa. Ei Intialaisia vaikutteita vaan tässä on pelkkiä buddhajuttuja. Tuoreempi tapaus. Miljoonakaupungissa oli eri uskontontoja. Samalla tavalla kuin stadissa. Ajattelen jos stadiin jäis pelkät kivirakennukset jäljelle ja puukäpylä muuttuisi aarnimetsäksi. Pasilan tornista katselisimme auringonlaskua tyhjentyneessä kaupungissa tuhannen vuoden päästä.
Kolmas temppeli 2200sta
Seuraava temppeli numero 3/2200 on vuorossa. Temppeleitä täällä on vierailijan näkökulmasta loputtomasti. En tiedä onko stadissa 2200 kirkkoa? No täällä oli ja enemmänkin. Tämän temppelin nimi on Gu Byauk Gyi Temple. Seinämaalaukset ovat valoherkkiä. Siksi ei saa ottaa kuvia. Otan silti. Täälläkin näkyy intialaisia vaikutteita. Seinillä näkyy budhalaistarinoita. Tarinoita on yli 500 ja niissä opetetaan hyvää elämää ja elämänarvoja.
Ei saa kuvata. Kuvaan silti. Salamavalo on se mikä syö kuvia. Ei kuvaaminen.
Diktatuuri suojeli historiallista kohdetta
1990 vuonna sotilashallitus päätti että vanhasta baganista kaikkien pitää muuttaa pois. Syntyi uusi bagan jossa asuu noin 10000 ihmistä. Diktatuurin hyviä puolia on nopea päätöksentekokyky. Huonoja on niin paljon etten viitsi luetella.
Kun alue oli tyhjennetty ihmisistä, hallitus rakensi sinne kolme isoa uutta rakennusta. Yksi arkeologiseksi museoksi. Kaksi muuhun tarkoitukseen. Näiden kolmen uuden rakennuksen vuoksi Unesco ei hyväksy aluetta maailmanhistorialliseksi kohteeksi. Kaiken pitäisi olla vanhaa. Sellaisia haittoja.
Temppeleille saa vielä kiipeillä. Parin vuoden päästä varmaan osa suljetaan yleisöltä.
Käymme muissakin temppeleissä. Mm. Ananda Phaya temppelissä joka kärsi pahasti 1975 maanjäristyksen aikana. Olemme nyt nähneet ja kuulleet niin paljon Budhista että Budhapatsaita alkaa tulla jo korvista ulos.
Temppeleillä on kiva hengata
Kesällä Baganissa on todella kuuma jopa 40 astetta. Silloin temppelissä on silti viileä ja paikalliset tulee tänne hengaamaan. Paikallisilla on eväsboxit ja sanomalehdet mukana ja paikalliset saattavat viettää koko päivän temppelin viileydessä. Temppeleiden parimetriset seinät estävät kuumuuden tulon sisään.
Monella Buddhapatsaalla on hassunnäköisesti neljä sormea yhtä pitkikinä. Ennen maanjäristystä niillä oli yksi pidempi mutta maan järistessä tuli niin paljon vaurioita että seuraavien Buddhapatsaiden sormet rakennettiin yhtä pitkiksi. Samasta syystä laihat Budhat muutettiin lihavimmiksi. Näin ainakin paikallisoppaamme meille väitti.
Jatkamme temppelikierrosta. Nyt alkaa tulla jo kiintiö täyteen. Yksi temppeleistä on monikerroksinen. Sen kakkos ja kolmoskerroksessa on kirjastoa yms. Sotilashallituksen aikana ylempien kerrosten käyttö kiellettiin ja paikat lukittiin, koska sotilaat ja hallitus pelkäsivät niihin pesiytyviä sala-ampujia.
Seuravaksi vuorossa pagoda, jonka teki veljensä ja isänsä tappamalla kuninkaaksi päässyt. Tätä kukaan paikallinen ei halua pitää kunnossa koska paikks voi tuottaa pahaa onnea. Paikalliset uskovat karman lakiin ja ovat muutenkin aika taikauskoisia.
Bagan. Upea paikka jonka olemassaolosta en tiennyt ennen tätä reissua.
Auringonlasku
Baganissa alkaa aurinko laskea. Kaikki turistit kiipeävät korkeimmille Pagodille. Turistibussit kulkevat kulkueena ja meidän hevosvankkurit siinä välissä. Kiipeämme turistilauman mukana ylös. Pari munkkia kiipeää myös. Hiljennymme katsomassa kuinka aurinko painuu alas.
Aurinko laskee. Tuhat vuotta vanhat rakennukset hiljentyvät yöksi. Lähdemme takaisin hotellille. Upea paikka. Kannattaa käydä ennenkuin paikka on yhtä suosittu ja ruuhkainen kuin Angkor Wat.
Polkupyörät rakennetaan ties mistä osista. Käsityötä arvostetaan Burmassa.
Maailman ensimmäisinä suomalaisina motoristeina pääsemme sellaisiin paikkoihin Myanmarissa, jonne ei ilman paikallisopasta pääse. Tarvitsemme erityisluvat.
Pulloissa ei tarvitse panttia
Burmalaiset kierrättävät kaiken. Roskat kerätään tien varteen läjään. Koirat syövät kaiken syömäkelpoisen. Vanhat sukat ja paidat kerätään talteen ja niistä parsitaan kasaan paitoja köyhemmille.
Vanhoista renkaista tehdään laukkuja. Metallit viedään metallinkierrätykseen.
Käsityötä ja kierrätysinnovaatioita arvostetaan. Veitsenteroittaja kiertää kylästä kylään teroittamassa kivensä kanssa teriä ja saksia.
Sepän työtä vielä arvostetaan
Vuotava alumiinikattila hitsataan umpeen. Saksien ja kirveiden teroittajat ovat arvostettuja. Kellot ja sähkölaitteet korjataan. Moottoripyöriä korjataan loputtomiin. Kaikki varaosiksi kelpaava säästetään.
Burmalaisilla ei ole roskiinheittämisen ylellistä mahdollisuutta
Muovipullot kerätään talteen ja täytetään uudestaan. Niistä tehdään myös leluja. Lasipullot pestään tarkkaan - ei pantin vaan itse pullon arvon vuoksi.
Lelut on useimmiten itse tehtyjä. Kierrätetty joistain vanhoista tavaroista.
Muotivaatteet ostetaan second hand shopista, jonne vaatteet tulevat japanista.
Kierrätystä arvostetaan, koska on pakko. Yhdellä matkaseurueesta hajoaa kengät. Suutari löytyy nurkan takaa ja korjaa kengät käden käänteessä.
Tuleeko sinusta isona sateenvarjonkorjaaja vai alumiinipannujen korjaaja? Arvostetaan tavaroita. Arvostetaan sitä mitä meillä on. Ei heitetä kaikkea roskiin.
Olen osa suomalaista retkikuntaa joka kartoittaa moottoripyörillä ensimmäisinä suomalaisina tutkimusmatkailijoina Myanmaria. Menemme paikkoihin jonne pääsee vain vesipuhveleilla, kävellen tai moottoripyörällä.
Meidän valitsemat tiet ovat niin kapeat että välillä puskat raapivat vasenta ja oikeaa kättä samaan aikaan. Sadekausi on muovannut monista teistä mutalammikoita joihin isokin moottoripyörä saattaa kokemattomalla jäädä upoksiin. Osa teistä on niin kuoppaisia että joudun keulimaan kuopan yli. Välillä tielle on romahtanut soraa sateen vyöryttämänä. Välillä ylitämme jokia, välillä puroja. Siltoja ei ole.
Saavuimme myöhään eilen illalla kylään, jossa asuu 100 ihmistä. Kylän pääelinkeino on tupakanlehtien kasvattaminen ja kuivaus. He jalostavat niistä sikareita. Pian koko kylä saapuu katsomaan kummaa kulkuettamme. Länsimaalaisia ei täällä varmastikaan ole useita käynyt. Lapsilla on itsetehtyjä leluja. Savu nousee tuvasta. Miehet ovat siellä testaavat oman kylänsä tuotteita. Kaikkialla tuoksuu sikarille. Morjestan vesipuhvelia. Sitten jatkamme matkaa alaspäin kohti Inle Lake järveä.
Moottoripyörillä pääsee vaikka minne mutta se ei ole mitään helppoa hommaa siltikään.
Ajamme elämäni haastavinta enduroprätkäreittiä alas vuorilta ja pian Inle Lake siintää alhaalla. Puolen tunnin hikisen reissun päästä olemme perillä. On jo pimeää. Majoitumme, pesemme mutaiset ajovarusteemme, syömme ja nukahdamme kaskaiden lauluun.
Pitkien unien jälkeen herään ja katson järvelle. Näky on häikäisevä. Vuoret siintävät sinisen järven taustalla. Edustalla kukkivat kirkkaanväriset kukat. Hotelli on ihanan laadukkaan oloinen. Kaikkialla on vihreää koska sadekausi on juuri päättynyt.
Aamupalan jälkeen lähdimme Inle järvelle seikkailemaan.
Herkullisen aamupalan jälkeen hyppäsimme pitkään veneeseen joka vei meidät ulos järvelle. Yksipyttyinen moottori papatti perässä ja vesi roiskusi. Inglajärvellä on paljon kelluvia kasveja. Opas sanoi että pian näemme paljon muutakin kelluvaa.
Saavuimme kelluvaan kylään. Ei se kylä oikeasti kellu mutta heidän tomaattiviljelmät kyllä kelluivat järven pinnalla. Hauskan näköisiä. Talot seisoivat paalujen varassa pitkin järveä.
Markkinat Inle Laken rannalla olevassa kylässä.
Rantauduimme. Kävimme markkinoilla ja lähdimme kohti toista kylää. Markkinoita on täällä viitenä päivänä viikossa. Aina eri kylässä. Kätevä järjestely. Parempi isommat markkinat kerralla kuin viidet pienet joka päivä.
Saavuimme pian toiselle puolta Inlejärveä. Hamepukuiset pojat ottivat veneemme vastaan. Nousimme ylös veneestä. Olimme saapuneet Lootuksenkukkasilkkitehtaaseen. Lotus, Silk & Cotton Hand Weaving Centre.
Lootuksenkukkasilkkitehdas Burma / Myanmar Inle Lake
Nainen katkoi lootuksen kukan varsia ja keräsi sen sisältä kuitua. Lootuksen kukka on todella harvinainen. Katsoin ikkunasta ja näin niitä pienen pellollisen kellumassa vedessä. Osassa oli valkoinen kukka kukkimassa. Lootus pitää täysikuusta ja silloin se on täysin auki.
Toinen nainen kerii lankaa kerälle rukilla. Menemme eteenpäin yläkertaan. Yläkerrassa kangaspuut laulavat.
Lopuksi saavumme myymälään. Sieltä voi ostaa kaikenlaisia tuotteita ja tietenkin lootuksenkukkakankaasta tehtyjä tuotteita.
Tämä näytelmä tuo mieleeni silkkitehtaan Kiinan Shanghaissa.
Siellä oli vastaava näytelmä. Se oli vaan räikeämpi: silkin teko alkoi 5 minuuttia ennen saapumistamme ja loppui kun kävelimme huoneesta ulos myymälän puolelle. Mitäpä ihminen ei tekisi elämysten ja kaupanteon vuoksi.
Pine ja Gilmore kuvailivat Experience Economy -kirjassa kuinka maailmassa kilpailu menee yhä enemmän siihen suuntaan, että firmojen on luotava elämyksiä pärjätäkseen. Silkkikutomoihin liittyvä käsityötaidon näytelmä on kuin suoraan Pinen oppikirjasta.
Inle järven näytelmässä ei ollut feikkiä kuin se, että myytävät tuotteet tehtiin muualla. Itse tehdas oli aito. Silti kokemus oli hieno ja toi historiaa aidosti esiin. Annan esitykselle 5/5 tähteä.
Lähdimme vielä uimaan. Pysähdymme hylättylle talolle järven keskellä. Siellä on lupa kenen tahansa käydä. Inle järven vesi on virkistävää. Noin 24 asteista.
Upea paikka. Inle järvi on helppo nuorille ja vanhoille. Valtava turistikohde tästä tulee ennemmin tai myöhemmin. Kannattaa käydä ennenkuin kaikki löytävät Burman. Jos käyt Burmassa niin vieraile myös pikkukylissä äläkä tyydy pelkkään Inle järveen.
Näillä teillä ei ole ennen suomalaisia motoristeja näkynyt. Asfalttia ja hiekkaa. Sähköttömyyttä ja luksushotelleja.
On aivan pimeää kun herään Myanmarissa kylänpäällikön talon lattialta. Patjanani on matto. Peittonani fleecepeitto. Kukko kiekuu. Kaikki kylän kukot kiekuvat. Aurinko alkaa nousta. Linnut aloittavat viserryksen. Tuhannet linnut pitävät ääntä ja kukot.
Loikoilen kovalla patjallani. Kuulen ohuen seinän läpi ääniä kun munkit siirtyvät kohti aamuhartauttaan. Linnut laulavat. Ilma on raikasta yöllisen sateen jäljiltä.
Nukahdan uneen. Ajattelen että onnellisuus ei ole kiinni siitä miten paljon omistamme eikä siitä miten hienossa talossa asumme.
Paikalliset ajavat samoja reittejä kuin me. Ei ole muita teitä. Upeita maisemia ja aavemaisia paikkoja.
Aamupalaksi nuudeleita
Burmalaiset syövät paljon nuudeleita ja kaikkea mitä metsistä löytyy. Täällä lapset kasvatetaan tuntemaan ympäristönsä. Kaikki paikalliset osaavat kävellä metsissä ja he tietävät mitä luonnosta voi syödä.
Kyläpäällikkö lähtee tapaamiseen
Kyläpäällikkö on pukeutunut kauluspaitaan ja suoriin housuihin. Hän pukee vyötä päälleen.
Kerran kuukaudessa jokaisen kylän pitää raportoida kuinka paljon asukkaita kylässä on ollut ja kuinka monta turistia on käynyt minäkin päivänä.
Kerran kylässä oli kapinallisia piilossa. Heistä yksi nukkui kiväärinsä kanssa samassa huoneessa kuin me. Siellä oli silloin myös pieni tyttölapsi joka hymyili koko ajan kapinalliselle jottei häntä tapettaisi. Vaikka tytölle sanottiin että kapinallinen on samalla puolella ka ystävä niin silti tyttö pelkäsi niin paljon että hymyili vaan koko ajan.
Paikalliset pojat halusivat esitellä stendariaan. Teiden varsilla on kaikenlaisia eläimiä: aaseja, vesipuhveleita, ankkoja, hanhia, koira, kameli?, kissoja
Hiekkatie jatkuu
Ajamme kohti kiellettyä aluetta. Meillä on lupa ajaa sinne lähelle muttei sota-alueelle. Mogoke kylään saisi myös luvan oppaa kanssa ohjattuna mutta ei moottoripyörien kanssa. Ilmeisesti oppaat eivät halua ajaa moottoripyörillä.
Tie on kivikkoista ja väistelemme vesilätäkköjä. Maisemat ovat häikäisevät. Isoja pudotuksia. Rotkoja. Jyrkänteitä. Valtavia puita. Sademetsän tuoksu. Ihania mutkia. Kyliä kuin historiankirjoista.
Kenelläkään ei ole kiire minnekään. Nautimme ajamisesta. En ole ennen ajanut näin kivikkoista tietä mutta opin nopeasti. Annan moottoripyörän tehdä työt ja nautin kivien yli hyppelystä ja ajamisesta. Välillä kura roiskuu mutta se ei haittaa. Sen minkä Myanmar kastelee sen Burma kuivattaa.
Taistelujen todellinen syy
Pohjoinen alue on kuuluisa jalokivistä, rubiineista ja kullasta. Sen vuoksi Brititkin Burman aikanaan valtasivat. Suljetulla alueella on paljon rikkauksia ja kaivoksia joista kapinalliset eivät halua alkaa maksamaan 20% kaivosveroa Myanmarille. Miljardibisneksessä 20% on niin iso raha että kannattaa vähän vertakin vuodattaa. Tämä lienee todellinen syy siihen että kapinalliset jatkavat taisteluja.
Jalokivimyyjä
Pysähdymme pitämään taukoa. Syömme pienet nuudelisopat. Nuori äiti syöttää lastaan. Lasten syntyminen on merkki siitä että ihmiset uskovat tulevaisuuteen.
Olemme juuri lähdössä. Äiti pesee lapsen peppua, noin 1 vuotias vauvahan se vielä on. Samanlaista on ihmisen elämä joka kulttuurissa. Pakistanilais-intialaisen näköinen pukumies tulee luoksemme ja kysyy haluammeko ostaa rubiinia 500 dollarilla. Kieltäydymme vaikka olisihan se kiva tuliainen
Joutuisimme poliisin tehotarkastukseen jos lähtisimme Mogokiin päin risteyksestä. Ajelemme Pyin Oo Lwiniin päin. Tie on uudehko kapea asfalttitie. Tie mutkittelee vuorten huipulla. Näkymät ovat mahtavat. Ajelen teepaitasillani ja shortseilla. Elämä on ihanaa!
Olen matkalla Bangkokiin josta jatkamme maailman ensimmäisinä suomalaisina moottoripyöräseikkailijoina Burmaan. Ikinä et tiedä kenen viereen istut lentokoneessa. Tällä kertaa viereeni ahtaaseen Finnairin penkkiin kampesi itsensä 78 vuotias Malmilainen kauppamies.. omien sanojensa mukaan hän on vanha papparainen.
Papparainen tarinoi: Helsinki vuonna 1939
Helsingin maalaiskunnassa oli kirkas tähtitaivas ja pureva pakkasyö kun Helsingin pommitukset alkoivat. Olin silloin 5 vuotias.
Pimennysverhot oli pitänyt laittaa kaikkiin ikkunoihin.
Partio käveli ulkona ja tarkisti että kaikki ikkunat oli pimennetty.
No tietenkin kun lentokoneen ääntä alkoi kuulumaan niin me livahdettiin kakaroiden kanssa pihalle.
Lisävaloja oli sytytetty viiden kilometrin päähän.
Pommikoneet lensi meidän kotitalon yli ja pian alkoi pommien ujellus.
Pommit tippuivat noin 10 km päähän.
Pitskun it patteristo puolusti stadia ja niitä puolustuksessa käytettyjä propellipäisiä pommeja tippui lähelle kotitietä. Yön pimeydessä kuului selvästi kun pitskun läheltä Talin kallioilta ammuttiin pommikoneita. Monta harhautusta Suomalaisilla oli kehitetty ja Helsinki pelastui pahimmilta vaurioilta.
Pojille oli kivaa hommaa kattoa suolla jossain hämeenkylän lähellä kun palopommeja oli tiputettu ja sieltä löytyi vielä pommin kuoria.
Pommin kuoret olivat 3mm paksua kuparia. Aika isoja n. 40x40cm kartioita ja niisä oli mustia pötköjä sisällä. Musta pötkö oli palopommiainetta. Papparaisen isä näytti miten vaarallista aine on. Isä sytytti palopommiaineen palamaan hangen päällä. Magnesium tai mitä se olikaan paloi palopommikuoren ja hangen läpi eikä tosiaan sammunut millään.
Poikien mielestä se oli tietenkin vain hauskaa ja jännää.
Aamupala koneessa. Mitä tuo virheä mönjä on? kysyi vieruskaverini
Valtavat kurssierot rahanvaihdossa
63-95 vuosina työmatkoilla vieruskaverini kertoi olleensa neuvostoliitossa usein ulkomaan delegaatiossa. Reissuilla sai aina juoda loputtomasti vodkaa ja shampanjaa ja syödä kaviaaria.
Kurssierot: Hotellissa kun kysyi respasta valuuttavälittäjältä mikä on kurssi niin paras kurssi oli 500mk=2500 ruplaa. Vastaava kurssi pankissa olisi ollut 2.5 kertaa huonompi eli 500mk=1000 ruplaa. Miten se oli mahdollista?
Arabeilta sai rahaa parempaan kurssiin. Parempi kurssi perustui valuuttakeinotteluun ja siihen että pankista sai ruplalainaa inflaatio huomioiden lähes nollakorolla mutta se piti maksaa takaisin ruplina ja kun ruplan kurssi huononi jatkuvasti niin se oli halvempaa maksaa myöhemmin takaisin.
Arabit olivat hoksanneet että kun ulkomaan dollarit olivat kiven alla ja kun suomalaiset maksoivat dollareilla niin arabit saivat dollareita. Dollareita Arabit pystyivät myymään bisnesmiehille parempaan hintaan koska dollareita oli vaikea saada neuvostoliitossa mutta niitä tarvittiin kv kauppaan. Kukaan ei kv kaupassa käyttänyt ruplia vaan kaikki käytti dollareita. Arabit olivat virallisesti opiskelijoita jotka olivat kehittäneet hyvän bisneksen.
Rahaan arvokkaampaa oli:
- teipit
- tarrat
- nailonsukat
- sukkahousut
- puukynät
Kymmenen sentin puukynällä pystyi maksamaan 5-10km matkan.
Burmassa on kuulemma sama homma: rahan vaihtamisessa saattaa olla satakertainen kurssiero. Todennäköisesti vaihdan juuri sillä kalliimmalla kurssilla.
Kone laskeutui. 25 astetta lämmintä. Kuumaa ja kosteaa. Valun hikeä välittömästi ja alan arvostamaan sitä että koko Suomi on ilmastoitu.
Lensimme Burman yli... tänne lennämme sitten huomenna.
