Vihdoin Suomessa. Suoraan Intiasta. 17 maata. 17 rajatarkastusta. 15609 km. Korkein kohta 5.3km Himalajan Mount Everestin base campilla. Matalin -28m Kaspian merellä. Kuumin 45-53 riippuu mitä mittaria uskoo. Kylmin -5astetta.
Oliko teillä huoltoauto? Miten saitte tavarat kuljetettua?
Meillä oli kaikki tavarat kyydissä omissa moottirpyörissä. Kaksi alumiinista lukittavaa sivulaukkua ja vedenkestävä Ortliebin vaatekassi. Osalla oli lisäksi reppu tai tankkilaukku. Meillä ei ollut huoltoautoa käytössä kuin Kiinassa ja Intiassa, joissa matkantekoa helpotti kun sai osan tavaroista auton kyytiin ja oli kevyempi ajaa. Muuten koko elämä oli moottoripyörän päällä. Pesimme vaatteita taukopäivinä, joita oli noin yksi viikossa ja välillä nyrkkipyykillä hotellissa. Sukkia, pöksyjä ja t-paitoja oli edullista myös ostaa matkalta. Suunnilleen tällaisella varustuksella menin.
Millä pyörillä ajoitte? Miten Royal Enfield Himalayan kesti?
Royal Enfield on vanhan brittimerkki. Se on Intian suurin prätkämerkki. Ostimme pyörät Chennain tehtaalta. Matkanjohtaja Dani PeterPanBikeltä lensi sinne, rekisteröi pyörät meille paikallisen avustuksella. Intiassa ulkomaalainen ei nimittäin saa ostaa uutta moottoripyörää, joten käytimme bulvaania jolta ostimme lähes uudet sitten käytettynä.
Pyörä kesti hyvin. Vaikka Royal Enfield Himalayan on aika pieni, 410 kuutioinen, 24,5 hevosvoimaa, on se tällaiseen reissuun varsin hyvä pyörä, koska se on niin yksinkertainen että se toimii korkealla ja matalalla. Kylmässä ja kuumassa. Mudassa, sorassa ja asfaltilla. Kestää töyssyt ja kaatumiset. Pyörä on riittävän kevyt mutta siinä on sopivan kokonen tankki että bensa riitti aina seuraavalle tankkausasemalle. Vain kerran jouduimme tankkaamaan 92 oktaanista bensaa ja kone toimi silti. Muutoin pääasiassa 95:sta löytyi joka maassa. Renkaat öljyt ja ketjut vaihdettu matkalla. Kaatumarauta hitsattu takaisin kun olin kaatunut niin monta kertaa että sekin hajosi. Vain yhdestä pyörästä hajosi moottori.
Miten liikenne? Oliko onnettomuuksia? Pysyittekö terveenä?
Kerran törmäsin rekkaan kun tuktuk ajoi päin ja jäin väliin. Siitä enää jäljellä vain pieniä ruhjeita. Matkalla oli tietenkin flunssaa sekä vilustumisia. Niitähän tulee kun lämpötila vaihtelee. Muuten olen enemmän hengissä kuin koskaan. Kaikilla meistä ei käynyt yhtä hyvä tuuri. Yhden perään ajoi auto ja pyörä lensi kaaressa päin tolppaa. Kuljettaja lensi vielä isommassa kaaressa mutta onneksi tolpan ohi ja pysyi hengissä. Toinen ajoi ulos tieltä ja pari kylkiluuta katkesi ja selkäranka murtui parista kohtaa. Kolmannelle tuli niin valtava vuoristotauti, että hän muututtuaan siniseksi sai pikakiidätyksen sairaalaan ja lentokoneelta äkkiä alas pois vuorilta.
Pitikö olla jotain viisumeita?
Intiaan, Kiinaan, Tajikistaniin, Turkmenistaniin, Uzbekistaniin ja Valko-Venäjälle piti olla viisumit etukäteen. Nepalin viisumin saimme rajalta.
Menisitkö uudestaan?
Meillä oli missiona auttaa paikallisia tyttöjen kouluja. Autoimmekin. Iso tärkeä missio auttoi jaksamaan ne kaikki hullut siltojen ylitykset, päiväkausien palelun, vuoristotaudin, jatkuvan päänsäryn, lihassäryn, pienet ruhjeet, muutaman katkenneen kylkiluun, mutaan jumiutumiset sekä viranomaishaasteet. Pelon ja kauhun sekaan tulevat onnistumiset, surrealistisen upeat maisemat ja reissun isomman tarkoituksen onnistumiset saivat meidät jatkamaan.
Himalajan ylitys oli ehkä matkalla erityisen haastava. Myös loputtomalta tuntuva odottaminen Turkmenistanissa tuntui kuin olisin ollut jälleen Pohjois Koreassa. Silti saimme paljon aikaan.
Intian sotkuisuus oli jotain käsittämätöntä. Muovipusseja ja roskaa oli joka paikassa. Kyllä, kävin Gagnes -joessa uimassa, mutta en kyllä menisi uudestaan. Niin likainen se on.
Kaikilla ei ole yhtä helppoa. Köyhyyttä on monissa maissa. Intiassa, Tajikistanissa ja Nepalissa sitä näkyi eniten.
Se julkisuus mitä tämä reissu on saanut aikaan paikallisissa medioissa auttaa matkamme varrella olleita ihmisiä kouluttamaan lapsiaan. Tätä on vaikea käsittää Suomesta käsin, koska uskomatona on että iso haaste esim Intiassa ja Nepalissa on se, että paikalliset eivät halua antaa lapsiaan kouluun. Koulussa olo tarkoittaa sitä, ettei ole aikaa auttaa kotitöissä. Koulussa olo voi tarkoittaa nälkää kotona ja vaikka moni aloittaa koulun, niin silti vanhemmat hakevat lapset pois koulusta ja tällainen awareness projekti vaikuttaa mielipiteisiin.
Olemme saaneet Intiassa suuria medioita kirjoittamaan tästä lasten koulutuksen puolesta puhuvan motoristiryhmän hullusta tempauksesta. Laajuudesta kertoo ehkä se, että Hindustan Timesia lukee joka päivä yli miljoona ihmistä. Varanasin suurin lehti kirjoitti myös sekä myös Nepalin päämedia Kathmandu Today. Tempauksen hyväntekeväisyyden media-arvo voidaan laskea sadoissa tuhansissa euroissa jollei jo miljoona mene rikki. Tajikistanissa meistä kirjoitti, ja kuvasi Radio Free Europe.
En tekisi täsmälleen samaa reissua missään nimessä uudestaan koska tämä on jo osaltani nähty. Afrikassa ja Etelä-Amerikassa on maita ja kulttuureita joita en ole nähnyt. Jos joskus elämässäni vielä löytyy aikaa, niin voisin ihan hyvin lähteä. En kyllä moneen vuoteen. Hyväntekeväisyyden pitää kyllä reissuun liittyä jotenkin seuraavissakin reissuissa. Se on palkitsevaa ja silmiä avaavaa.
Nyt on ihana palata takaisin töihin ja Suomeen
On kiva olla taas Suomessa. Pääsee tekemään oikeita töitä. Vientibisnestä. Kehittämään maailmaa paremmaksi omalla tavallamme. Sitä ennen perinteinen Suomi-juhannus. Juhannussauna mökillä. Pulahdus raikkaassa puhtaassa järvivedessä. Metsämansikoita. Ihanat maisemat. Hyvät luotettavat tiet. Mahtava luonto. Maailman paras maa on oma rakas kotimaa.
Menestystä ja seikkailuja elämääsi!
Lue myös: En tiedä pelkäänkö enemmän sitä, etten jaksa, vai sitä, että kuolen tänne
Ilkka O. Lavas
sarjayrittäjä ja seikkailija