Sukupolvikäsitteet ovat kiehtovia. Ne ikäänkuin määrittelevät meidät johonkin luokkaan ja määrittelevät sen mitä meidän kuuluisi osata ja minne meidän ei missään nimessä kuulu mennä. Huuhaata sanon minä.
Sukupolvikäsite harhauttaa meidät ajattelemaan, että milleniaali diginatiivi ymmärtää netistä enemmän kuin aiemmat sukupolvet. Dinosaurukset ovat niitä, jotka edelleen kertovat "menevänsä nettiin". Lumihiutalesukupolvi (eng Snow Flake Generation) on kuulemma ainutlaatuisen herkkä, eivätkä he kestä ensimmäistäkään poikkipuolista sanaa. Lumihiutaleet haluavat elää turvallisessa kuplassa. Alla oleva video kategorisoi lumihiutaleita.
Höpöhöpöä sanon minä. En halua lokeroida ihmisiä. Lokerointi rajoittaa. Toisaalta ymmärrän, että tulemme sellaiseksi, minkälaisilla ihmisillä ympäröimme itsemme. Jos ympärillämme on paljon urheilijoita, meidänkin tekee mieli harrastaa jotain. Jos kaikki kaverimme katsovat Netflixiä, meidänkin ilmeisesti pitää. Olemme laumasieluja. Ihmisen on hyvä ja turvallinen olo kun on kaltaistensa kanssa.
Voimme kuitenkin valita elämämme muiden meille määrittelemän lokeron ulkopuolelta. Lumihiutale voi opetella psykologiaa, dinosaurus voi ryhtyä kouluttamaan somea ja diginatiivi voi opetella lukemaan juna-aikataulut paperisesta versiosta - myöhässä se juna on kuitenkin. On meidän oma päätös, mihin lokeroimme itsemme. Lokero ei määritä meitä jollemme anna sen määritellä.
Pysähdy - olet jo perillä
Olen kuunnellut Tommy Hellstenin Pysähdy - olet jo perillä äänikirjaa tässä viime aikoina. Se kertoo pysähtymisestä. Äänikirja on siitä mukava, että sitä voi kuunnella silmät kiinni, ylinopeudella tai vaikka muuta puuhastellessa. Sopii supertehokkaalle ihmiselle. Huvittaa, kun pysähtymisestä puhuvaa kirjaa kuunnellessa luen välillä meilejä, sometan, pohdin mennyttä vuotta ja tulevaisuutta. Kuinka sopiva kirja sattuikin kuunteluun juuri nyt. Kokeilin eilen kuunnella silmät kiinni äänikirjaa. Onnistuin ehkä minuutin ajan. Minulle pysähtyminen tarkoittaa maksimissaan kolmea minuuttia.
Kun tekee paljon työtä, viihteeksi riittää lepo
Kirjassa Tommy Hellsten kertoo kuinka tykkää ajella moottoripyörällä vuorilla. Vuorilla vuorilla kaikki näyttää pysähtyneen. Pirstaleisuus ja hajautuneisuus häviää ja syntyy tilaa oivalluksille. Vuorilla aika pysähtyy. Sama vuori on ollut siinä miljoonia vuosia ennen minua ja on myös minun jälkeeni. Ihmisen elämä saa uudet mittakaavat. Hektinen tiukkaan hallittu elämä muuttuu ihmettelyksi. Sitähän elämän pitäisi olla. Vai pitäisikö?
Elämä ei ole hallitsemista vaan elämä on ihmettelemistä varten. muistuttaa Tommy HellstenVauhdilla ihmettelyä ja pysähdyksissä ihmettelyä
Tämä vuosi meni vauhdilla. Minulla oli tasan yksi tavoite. Halusin, että meillä on bisnes pyörimässä vähintään yhdessä uudessa maassa. Tavoitteilla on tapana toteutua. Nyt meillä on Saksassa bisnes pyörimässä. Virossa loistava kasvusuunnitelma. UK:ssa 2 myyjää ja Kiinassa jotain vielä salaisia juttuja käynnissä. Kaiken lisäksi teimme myös onnistuneen rahoituskierroksen.
Tämä kirjoittaminen on minulle tapa pysähtyä. Jäsennän ajatuksiani. Kirjoitan ne tähän. Itselleni. Koetan jäsennellä nämä sekavat ajatukseni niin, että sinäkin voit saada tästä jotain irti. Tämä on minun tapani pysähtyä. Jokaisella on oma tyyli ja minun tyylini ei sovi kaikille.
Tavoitteiden saavuttaminen vaatii myös uhrauksia
Et voi tehdä kaikkia asioita samaan aikaan, mutta voit tehdä niitä peräkkäin. Asioiden järjestäminen peräkkäin on priorisointia. Joskus iso suoritushaaste voi vaatia myös uhrauksia. Uhrauksia on päätös siitä, mitä en tee. Se on usein vaikeaa.
Itse uhrasin kansainvälistymisen alttarille tämän vuoden prätkäreissun. Pidempi prätkäreissu jäi tältä vuodelta. Haikeana katselin prätkäilykavereideni reissuja Baltiasta, Alpeilta, Norjasta ja Aasiasta. Se oli uhraus, jonka annoin bisneksen kansainvälistymisen eteen.
Reissasin kyllä paljon, mutten moottoripyörällä. Matkailu avartaa ja olihan se palkitsevaa päästä puhumaan samoille lavoille New York Timesin Michael Goldenin sekä samassa tapahtumasta kestävästä johtajuudesta Kofi Annanin kanssa. Täytyy myöntää, että menin epämukavuusalueelleni. Onneksi sain maailman parhaat sparraajat mukaan auttamaan tässä. Onneksi meillä on huipputiimi, jonka kanssa tämä on mahdollista.
Sankaruus syntyy sinne, missä on rohkeutta seistä yksin
Menestyminen on jokaiselle henkilökohtainen asia. Toiselle se tarkoittaa rahaa, toiselle kuuluisuutta, kolmannelle se tarkoittaa säännöllistä työtä ja aikaa iltaisin ja viikonloppuisin perheen kanssa.
Minulle menestyminen on sitä, että voin auttaa ihmisiä ja yrityksiä kasvamaan töissä ja muutenkin elämässä. Samalla kasvan ja kehityn myös itse. Olen kuin tutkimusmatkailija, joka etsii mahdollisuuksia ja avaa ovia.
Titteliksi olen valinnut Restaurant Discovery Revolution Evangelist, mikä rehellisesti suomeksi tarkoittaa, että olen myyjä. Myyjän ammatti on maailman paras ammatti: myynti on ongelmanratkaisua ja tutkimusmatkailua.
Kansainvälinen myynti on mahtavaa. Pääsen jatkuvasti opettelemaan uusia kulttuureita ja auttamaan erilaisia mediataloja ja yrityksiä ja yksilöitä näissä kehittymään. Mielenkiintoista nähdä mihin tämä johtaa.
Olemme lokeroineet meidät maailman parhaiden joukkoon. Siinä porukassa on hyvä olla. Ympärillämme on muita maailman parhaita ja voimme oppia. Nöyryys on vahvuutta, joka on tehnyt sovun heikkouden kanssa. Vahvuus on sitä, että uskallat seistä yksin. Tässä porukassa kannattaa olla rohkeasti omassa kategoriassa.
Palataan sukupolvikategorioihin. Siellä tunnen monia, jotka ovat rikkoneet ulkoa heille asetetut rajat. Lumihiutalesukupolven edustajista tunnen monen monta ihanaa ihmistä, jotka uskaltavat sisukkaasti seistä yksin omana itsenään. Omana itsenä oleminen on sitä, että määritän oman lokeroni enkä tyydy siihen määritelmään, minkä joku muu on ehkä minulle ehdottanut.
Rohkeutta on se, että rakennan oman elämäni, luon omat rajani. Kestän kivun, mitä rajojen rikkominen aiheutta ja kannan omat ihmisvelvollisuuteni, jotta voin elää elämäni rohkeasti ja omien arvojeni mukaan.
Menestyksen kysymykset
Vuosi vaihtuu pian. On hyvä pohtia menestyksen kysymyksiä:
- Miten määrittelen menestykseni?
- Mikä on minulle tärkeää?
- Mitä kipua kestän ja miten paljon uskallan venyttää omia rajojani?
- Miten pitkälle epämukavuusalueelle uskallan mennä?
- Miten lokeroin ja määrittelen itseni jatkossa?
- Missä menee lasikattoni raja ja laatikkoni reuna?
Näitä kysymyksiä on hyvä pohtia taas tässä vuoden vaihteessa.
Menestystä elämääsi, mitä ikinä se sinulle tarkoittaakin, se on sinun menestyksesi ja juuri sellaisena maailman paras menestymisen määritelmä.
Ilkka O. Lavas
tutkimusmatkailija
ps. Ostin itselleni joululahjaksi Royal Enfieldin. Se odottaa Intiassa. Siitä seikkailusta lisää myöhemmin.
