Slush on startuppien perustajille ja sijoittajille tarkoitettu tapahtuma, jossa sijoittajat, startupit ja yrittäjät voivat oppia menestyneiden yrittäjien tarinoista.
Slushin päälavalle astelee rennosti Nvidian perustaja Chris Malachowsky. Hän omistaa lähes 4 prosenttia tästä yhtiöstä, jonka markkina-arvo ohitti tänä vuonna Microsoftin ja Applen nosten jopa maailman arvokkaimmaksi yhtiöksi. Christin varallisuudeksi arvioidaan 1,5 miljardia dollaria.
Harvoin muistamme, että jokaisen menestyneen ihmisen ja yrityksen taustalla on alkuvaiheen haparointia, vääriä valintoja, rahahuolia ja murheita tuotteiden kehittämisen kanssa. Chrisin polku Nvidian perustajana ei tästä poikkea.
Chris perusti yhtiön Jensen Huangin ja Curtis Priemin kanssa. Heidän ensimmäinen tuote perustui edistyneeseen teknologiaan, joka ei mennyt kaupaksi, koska se ei toiminut Microsoftin ympäristöissä.
Asiakkaiden kuunteleminen on avain menestykseen
Chris kertoi, että ensimmäisen epäonnistuneen tuotelanseerauksen jälkeen he juttelivat asiakkaiden ja asiakkaiden asiakkaiden kanssa minkälainen tuote kiinnosta. Toisessa tuoteversiossa he keskittyivät siihen, mitä markkinoilla tarvittiin ja tämä kannatti.
Chris oppi, ettei pidä keskittyä pelkästään teknologiaan, vaan siihen, mitä asiakkaat oikeasti tarvitsevat ja haluavat.
Isompi tiimi ei tarkoita parempaa laatua
Onnistuneen tuotteen ja myynnin kasvun myötä yhtiö palkkasi uusia työntekijöitä tiimiin. Tämä toi mukanaan uusia ongelmia koska alkuperäisten tiimin jäsenten aika meni siihen, että he valvoivat ja opastivat uusia työntekijöitä eikä tuotekehityksestä meinannut tulla mitään.
Christ päätti kumppaneidensa kanssa tiivistää kehitystiimiä ja antoivat lähtöpassit monille työntekijöille. Alkuperäinen tiimi pystyi keskittymään tuotekehitykseen, kun aikaa ei mennyt enää organisaation pyörittämiseen.
Myöhemmin tiimi on tietenkin kasvanut, mutta alkuvaiheessa usein startupit saavat eniten aikaan, kun tiimit ovat pieniä.
Kulttuurin rakentaminen ja tarkkaan harkitun talentin rekrytointi ovat tärkeimpiä kasvun aineksia.
Yliopistoyhteistyö kasvun vauhdittajana
Nvidialla oli tekoälyyn sopivia tuotteita, joita ei kukaan pystynyt käyttämään, koska tutkijoilla ei ollut laitteita ja niiden hankkiminen olisi ollut liian kallista.
Chris kertoi, että he tekivät laajaa yhteistyötä MIT -instituutin ja Harvard -yliopiston kanssa ja antoivat yliopistojen käyttöön paketin, jolla tutkijat voivat kokeilla mitä Nvidian laitteilla ja ohjelmistoilla voi saada aikaan.
Yliopistoyhteistyön myötä tutkimus ja tuotekehitys lähti vauhtiin ja sitä myötä tekoälylaitemarkkina lähti räjähdysmäiseen kasvuun.
Jokainen menestyvä bisnes on joskus ollut pieni startuppi. Kasvu tuo mukanaan uusia haasteita, mutta kun sinnikkäästi tekee töitä kohti isoa unelmaa, voi saavuttaa asioita, joiden ei alunperin uskonut olevan edes mahdollisia.
Slush 2024 on kaksipäiväinen teknologiatapahtuma joka kokoaa yhteen sijoittajia ja startuppeja. Slushia on kuvailtu “BurningMan kohtaa TED-talkit”. Tapahtuma on kasvanut suureksi ja tänäkin vuonna on myös täysin loppuunmyyty. Slush järjestetään tänä vuonna saman kokoisena kuin viime vuonna, mutta painopiste on entistä enemmän startup ja sijoittajalähtöinen.
Huippuvuonna 2019 Slushissa oli 25000 osallistujaa, mutta silloin järjestäjät saivat valituksia siitä, että paikan päällä oli liikaa bisnesihmisiä ja turisteja, joilla ei ollut mitään tekemistä startuppien tai sijoittamisen kanssa. 2023 vuonna slushissa oli 13000 osallistujaa.
Slushissa olevien sijoittajien hallinnoitavana on 3 biljoonaa dollaria sijoitusomaisuutta yhden katon alla, mikä tekee tästä maailman suurimman sijoitustapahtuman.
Slush on merkittävä Suomelle, koska sen kautta suomalainen startup skene on saanut uusia sijoittajia ja rohkeutta kansainvälistymiseen. Slush on luonut Suomeen kasvuyrittämisen kulttuuria, menestystarinoita, uusia innovaatioita ja uutta työtä. Slushissa sijoittajat tapaavat kansainvälisiä sijoittajia ja luovat verkostoja, joiden kautta viime vuosina kasvuyritykset ovat saaneet megadiilejä, entistä isompia rahoituskierroksia ja isoja exittejä.
Slush on innovaatioille, startupeille, sijoittajille, Suomelle ja ihmiskunnalle valtava mahdollisuus. Slush ei ole vain tapahtuma, vaan osa Suomen tulevaisuutta teknologian ja innovaatioiden edelläkävijänä. Tänä vuonna Slush jatkaa matkallaan startupien ja sijoittajien yhdistäjänä – ja koko maailma seuraa tarkkana.
Olen nyt ollut tipattomalla 13 vuotta. Kannattiko? Onko mitään järkeä? Tästä blogauksesta on (onneksi) tullut jo vuotuinen perinne. Käyn tämän joka vuosi läpi ja tarkistan asiat oonko edelleen samaa mieltä tai onko jokin muuttunut.
Plussat:
- työn teko ei enää häiriinny bileistä, kun ei juo ollenkaan. Ei tarvitse varata torstain poikain saunaillan jälkeiselle perjantai-aamulle "etätyövarausta".
- maanantai-aamun tiimipalaverissa olen reippaana hereillä eikä tarvitse teeskennellä, että "unohdin laittaa herätyskellon soimaan"
- työskentely tehostuu huomattavasti
- seminaareissa myös toisena päivänä muistaa ihmisten nimet ja naamat ja verkottuminen + pitchaus on tehokkaampaa
- arki tehostuu huomattavasti, perjantaisin ja viikonloppu-aamuisin on paljon virkeämpi ja voi vaikka lueskella ja kirjoitella blogia.
- olen myös saanut kirjoitettua kolme kirjaa ja saanut opiskelut valmiiksi lisääntyneen vireystason vuoksi.
- olen keksinyt uusia tapoja nollaamiselle: olen itse löytänyt säännöllisen sporttailun. Käyn uimassa, kävelyllä, käyn hierojalla, venyttelen, otan päiväunet (max 7-8 min). Hyvä hyvä.
- exän kanssa ei tartte kinastella juomisesta, (muita kinastelun aiheita kyllä riittää)
- nykyinen puoliso ei oo nähny mua ikinä kännisenä kiukkupussina
- nukun paremmin, yöunet ovat parempilaatuisia
- pärjään noin 1,5h lyhyemmillä yöunilla (tutkimustenkin mukaan unen laatu on pituutta merkittävämpää)
- jaksan paremmin töissä, vapaa-ajalla yms.
- on aina ajokunnossa (etenkin prätkäilykunnossa nöön nöön)
- musta on tullut aamuvirkku
- bileissä on edelleenkin yhtä hauskaa tai jopa hauskempaa
- osaan tulkita paremmin mun kropan ja mielen tunnetiloja ja vireystiloja
- pulloja ja tölkkejä ei tartte viedä kauppaan niin usein, siitä säästyy paljon aikaa
- säästyy ihan törkeänä rahaa esim Pohjois Korean, Burman reissuihin, Alpeille, Kaliningradiin, Dubaihin, Intiasta Suomeen moottoripyörällä, Vietnamiin.
- makuuhuoneessa leikkiminen on parempaa selvinpäin
- ruokien yms tuoksut ja maut ovat voimakkaampia
- lehtikuohu sekä mocktailit on monesti parempia ja terveellisempiä kuin huonosti tehdyt drinkit
- lasten kanssa tulee touhuttua enemmän
- tulee kirjoitettua enemmän blogia, kuunneltua kirjoja, podcasteja yms
- säästyy taksikuluissa
- muistaa paremmin mitä on tehnyt :D
- ei oo ollut krapulaa 13 vuoteen (voisko joku muistuttaa millaista on herätä aamulla kun ei meinaa kahvi upota, kun kädet tärisee vielä kahvipannullisenkin jälkeen, kun heikottaa niin että pelkää kuolevansa, kun ei uskalla lähteä viemään lapsia laskettelemaan pelätessään, että on vieläkin alkoholia veressä tai kun edes pitsan tilaaminen ja syömisen yrittäminen ei helpota oloa tai kun korjaussarjaksi ostamasi minttuviina tulee ulos samantien tai kun kalja ei enää nouse päähän tai kun se ei enää uppoa)
- elämä ei ole enää harmaata paskaa, jota kunnon ryyppykään ei enää helpota
- ei tarvitse murehtia sitä, riittääkö juhannuksena mökillä juotavaa riittävästi
- ei tarvitse enää pelätä sitä, että ehtiikö vetämään kunnon pohjat ennen baariin menoa, että edes tuntuu joltain
Miinukset:
- Ei voi vetää päätä täyteen nollatakseen. Alkoholi on yksi (varsin tehokas) tapa nollata, tipattomalla ei voi vetää päätä täyteen vaan pitää sportata tai ottaa päiväunet nollatakseen aivot
- Aivojen nollaus ei ratkaisekaan itse ongelmaa (usein join vitutukseen, ahdistukseen tai pelkoihin) jota nollauksella yrittää unohtaa, vaan ne jäävät kummittelemaan jollei niitä käsittele
- Kun vituttaa, ei voi mennä jääkaapille nappaa bissee ja painua autotalliin, asiat pitää ratkaista puhumalla
- Kun juhlii, niin serotoniini ja dopamiini pitää saada luonnollisesti ilosta eikä kemiallisesti skumpasta
- Ei voi ottaa yömyssyä (tyypillinen tekosyy: en saa muuten unta)
- Ei voi napata lasillista viiniä, että olisi luovempi (pitää keksiä muita luovuuskeinoja)
- Ravintoloissa tulee tilattua laadukkaampia ruokia, jotka maksavat enemmän, toki saman rahan säästää sitten kun ei ota viinipulloa ja toista ja kolmatta.
- Jotkut tyrkyttävät sinulle väkisin juotavaa väittäen: "Mun kanssa kukaan ei ole ennenkään lasiin sylkenyt. Nyt kyllä juot!"
- Järkytyt kun baarimikko tekee sulle Bacardi Colan vaikka nimenomaan pyysit pelkän kolan ja vasta huikan suuhun otettuasi tajuat että vittu se laitto viinaa tähän ja syljet takaisin
- Et pysty juomaan alkoholitonta Mojitoa jos siinä on käytetty huonoja mintunlehtiä (ennen alkoholi pelasti huonotkin raaka-aineet)
- Yksille lähteminen tarkoittaa sitä, että toivot baarimikon osaavan tehdä hyviä alkoholittomia drinkkejä
- Joskus baarissa baarimikko ei suostu ymmärtämään, että oikeasti haluat alkoholitonta vaan yrittää ehdottaa "alkoholitonta olutta" tai "alkoholitonta viiniä", jossa on kuitenkin 0,5% eli se ei todellakaan ole alkoholitonta. Koitat selittää sille, että ei pähkinäallergikollekaan voi antaa ruokaa missä on vähän pähkinää eikä gluteenittomalla ruokavaliolla olevalle voi antaa sellaista missä on vain vähän vehnää. Usein joudut juomaan limpparia, koska joissain baareissa baarimikot ovat niin taidottomia, etteivät osaa tehdä hyviä alkoholittomia drinkkejä (miten vitun vaikeaa voi olla sekoittaa mehuja ja murskata vähän jäätä?). (Helsingissä on nykyään lisääntyvissä määrin muuten monta todella hyvää ravintolaa, mistä saa törkeä hyviä alkoholittomia drinkkejä)
- Joissain cocktail-kutsuissa ei ole ollenkaan alkoholitonta vaihtoehtoa, siinähän sitten koitat elää tipatonta elämää ja heilut täyden lasin kanssa samalla, kun muiden lasit tyhjenevät. Kerran ainoa alkoholiton 5 tunnin kokkareilla oli lämmin vesi muovikannussa muovisesta kertismukista...
- ei voi keskustella eri viinilajikkeiden toimivuudesta muuten kuin tuoksun (ja vanhentuneiden muistojen) perusteella
- kun ostat firman bileisiin kopan kaljaa ja sidukkaa, sinulla ei ole hajuakaan mitä kaikki nykyajan monipuoliset olutlajit ovat ja ostat vaan randomilla ison kasan kaikenlaisia, ettei vaan lopu kesken (juoman loppuminen keskenhän olisi pahin skenaario mitä juhlissa voisi tapahtua) :D
- ei voi keskustella eri oluiden toimivuudesta muuten kuin tuoksun perusteella
- olet ärsyttävä ruokakriitikko. Sama ruoka maistuu sulle surkealta mauttomalta, kun taas vieressä pullon viiniä juovalle se ateria oli hemmetin hyvä. Totuus on, että se ruoka oli surkeaa, mutta viininousuhumala sai (dopamiinin) avulla juojalle mielihyvätunteen, joka sekoitti arvostelukyvyn.
- Kaikki odottavat, että olet baarissa myös ilmainen taksikuski
- Klo 02.30 jälkeen jengi tulee tyrkyttää juotavaa eivätkä usko edelleenkään, että olet tipattomalla
- Klo 02.30 jälkeen tekee mieli lähteä himaan, koska useimmilla on sama levy päällä, sama levy päällä, sama levy päällä. Sä oot vitun hyvä jätkä. Sä oot vitun hyvä jätkä. Sä oot vitun hyvä jätkä.
- lapsille ei kerry niin paljon rahaa pullojen viennistä
- juhannus, uusivuosi ja muut perinteiset kosteat bileet oli aluksi haasteellisia, mutta myöhemmin muuttuvat paljon hauskemmiksi, kun on muutakin tekemistä kuin juominen
- ei muista minkälainen krapula oli
Menestystä elämääsi! Kokeile tipatonta jos siltä tuntuu :D
Ilkka O. Lavas
sarjayrittäjä, tipattomalla toistaiseksi
ps. Tässä blogauksessa osa jutuista on kaverieni elämästä, osa omastani. Vertaistukiryhmissä kuulee kaikenlaista.
MDMA, LSD, psilosybiini, meskaliini ja kannabis toimivat hermovälittäjäaineiden tapaan ja aktivoivat hermosolujen pinnalla olevia reseptoreja. Näiden aineiden väärinkäyttö aiheuttaa usein niin paljon ongelmia, että niiden hyötykäytöstä on vaikea keskustella.
Bisnestä näiden ympärillä riittää. Kannabiksen maailmanmarkkinoiden ennustetaan kasvavan 444 miljardiin dollariin vuoteen 2030 mennessä, joten ei ole ihme, että siitä halutaan laillista keinolla tai toisella. Monessa osavaltiossa ja maassa kannabis on jo laillinen ja joissain maissa kannabista saa myydä lääkkeeksi. Psykedeelien maailmanmarkkinoiden arvioidaan kasvavan 2027 vuodeen mennessä 5,7 miljardiin dollariin. Suomessa psykedeelejä ja kannabista käytetään pääasiassa päihteenä ja niiden markkinat ovat apteekkien ja verottajan tavoittamattomissa.
Cosmo kertoo, että heillä haaveena on saada Yhdysvaltojen FDA lääkelupa 1-2 vuoden kuluessa. Lupa vaatii kokeita oikeilla ihmisillä. Potilaita rekrytään terapeuttien kautta sekä suoraan. Moni etsii psydekeeleistä ja kannabiksesta apua masennukseen tai traumojen hoitoon.
Tarinoita psilocybin hoidon toimivuudesta on jo olemassa. Hoito eli trippi itsessään toteutetaan terapeuttien avustamana. Ensin potilasta valmistellaan hoitoon terapeutin kanssa keskustellen. Sitten potilas saa psilocybin kapselin ja hän menee makaamaan sängylle. Silmien päälle laitetaan liina ja taustalle laitetaan trippiin sopivaa musiikkia. Terapeutti on koko tripin ajan valvomassa tilannetta. Potilasta kannustetaan tutkimaan tuntemuksiaan tripin aikana. Hoidon jälkeen terapeutin kanssa puretaan kokemukset. Koko hoito kestää 6-8 tuntia jostaa trippi itsessään on 4-6 tuntia.
Psykedeelien hoidon vaikutuksesta ei ole selkeyttä, mutta Ekaterina ja Cosmo kertovat joidenkin saaneen apua muutamaksi kuukaudeksi. He kertovat, ettei hoito toimi kaikilla, mutta joillain hoito on ollut ratkaiseva hetki.
Ekaterina varoittaa: mikä tahansa mikä voi auttaa sinua, voi myös satuttaa sinua. Lääkkeet auttavat selviytymään masennuksen ylä ja alamäissä. Valvottuna ja tuettuna näistä voi olla apua, mutta selvää on, että tutkimuksia tarvitaan lisää.
Tässä oli minulle ainakin paljon uutta. En tiedä miten näihin pitäisi suhtautua, mutta varmaa on se, että joillekkin kemialliset kainalosauvat auttavat ja toisille eivät. Yksi voi auttaa yhdelle ja toinen toiselle. Terapiassa lääkehoito voi olla hyvä tukikeino, joka nopeuttaa toipumista.
Slush 2023 on kaksipäiväinen teknologiatapahtuma joka kokoaa yhteen sijoittajia ja startuppeja. Slushia on kuvailtu “BurningMan kohtaa TED-talkit”. Tapahtuma on kasvanut suureksi ja tänäkin vuonna on myös täysin loppuunmyyty. Osallistujamäärää on rajoitettu. Slush järjestetään tänä vuonna hieman isompana kuin viime vuonna. 2019 vuonna Slushissa oli 25000 osallistujaa. 2022 vuonna 12000 osallistujaa.
Koronan vuoksi 2021 Slushiin voitiin ottaa vain 8800 osallistujaa, mutta osallistujamäärää on kasvatettu vuosi vuodelta.
Slushia on paljon odotettu. Slush on luonut Suomeen kasvuyrittämisen kulttuuria, joka luo uusia innovaatioita, uutta työtä ja ravistelee vanhoja rakenteita.
Menestystä elämääsi ja Slushiin!
Ilkka O. Lavas
mediaparoni, sarjayrittäjä, sijoittaja ja hallitusammattilainen
Lentokoneen ikkunasta kurkistaa lohikäärmeen muotoinen joki, loputtomasti viidakkoa ja New Yorkiakin suurempi Ho Chi Minh City. Laskeudumme ja 32 asteinen trooppinen helle tervehtii meitä.
Vaihdan rahaa pimeästi kultasepänliikkeessä, koska siellä on paras kurssi. Saan 200 eurolla yli 5 miljoonaa Vietnamin Dongia.
Haemme Honda XR 150cc pyörät vuokraamosta ja ajamme hotellille pimeässä vilkkaassa 9,3 miljoonan ihmisen suurkaupungissa. Autoja ajaa sikin sokin. Mopoja ajaa vastaantulevien kaistalla väärään suuntaan. Yritämme ajaa parijonossa mutta heti kun jätät metrin väliä edelliseen niin siinä välissä on 7 paikallista skootteria. Osa porukasta eksyy jossain mutkassa muista hetkeksi mutta löytävät myöhemmin itse hotellille.
Käymme ensimmäisenä ajopäivänä tutustumassa Vietnamin sodan aikaisiin luoliin. Vietnamilaiset rakensivat Cu Chi alueelle 250km luolia, bunkkereita, johtokeskuksen ja tuuletusjärjestelmät joissa pystyivät piileskelemään. Ruoan laiton he hoitivat aamulla jolloin sumun seasta oli vaikea erottaa savua. Luolat ja niiden sisääntuloaukot olivat kapeita, jotta lihavat amerikkalainen eivät mahdu sisään.
Seuraavana päivänä nautiskelimme vuoristomaisemista ja ihmettelimme tiellä kulkevia elukoita: vesipuhveleita, vuohia, kanoja ja koiria sai väistellä vähän väliä. Maisemat olivat upeat. Aurinko lämmitti ja pyörät toimivat hienosti. Peterpanbiken matkanjohtaja Jussi varoitteli, että huomenna sitten satelee ja päätimme laittaa sadekamat heti aamusta päälle.
Dalatista Nha Trangiin lähdettiin vesisateessa. Vesisade yltyi kaatosateeksi ja pian olimme läpimärkiä. Sadevaatteet vuosivat vettä jostain liepeestä. Vuoria ylös kiivetessä ilma viileni reilusti arviolta 15 asteeseen. Vettä tuli edelleen taivaan täydeltä ja vuoren rinne oli muuttunut vesiputousten sarjaksi. Eräs ryhmästämme mietti, että jos näin paljon tulee vettä ja jos olemme menossa lopulta laaksoon, niin miten paljon vettä sinne onkaan kerääntynyt.
Erään serpentiinimutkan jälkeen tuuli yltyi niin kovaksi, että pelkäsin pyörän kaatuvan. Vettä satoi entistä kovemmin ja sitä virtasi tien yli vähän väliä. Tuuli heitteli vettä niin rajusti että välillä vettä satoi myös alhaalta ylöspäin ja visiirikin kastui sisäpuolelta. Mutka mutkan jälkeen vettä oli enemmän ja vettä valui kallioita pitkin yhä runsaammin. Sitten erään mutkan jälkeen alkoi jono. Ihmiset odottivat paikallaan. Ajoimme jonon ohi ja tie oli sortunut kokonaan ajokelvottomaksi. Vettä tulvi tien yli niin vuolaasti ettei edes meidän ryhmän kokenein endurokuskikaan uskaltanut lähteä kokeilemaan. Osa asfaltista puuttui ja vesi oli kuin kuohuva vuolas koski.
Tie oli ollut poikki jo kolme tuntia. Kenelläkään ei ollut tietoa saadaanko tietä auki enää tänään ollenkaan. Pimeä tulisi muutamien tuntien päästä ja silloin ajaminen muuttuu vaaralliseksi tielle tippuneiden kallionlohkareiden, maanvyörymävaaran ja huonokuntoisen tien valtavien kuoppien vuoksi. Vettä satoi edelleen taivaan täydeltä ja aloimme olla viluissamme. Jos tie sortuisi takanamme, olisimme loukussa.
Päätimme lähteä takaisinpäin. Löysimme matkalta levähdyspaikan, jossa paikalliset keittivät meille kuumaa teetä. Netti ei toiminut, joten jatkon selvittely oli vaikeaa. Wifiä ei tietenkään ollut. Kiivettyämme yläkertaan, netti toimi joten kuten. Pian selvisi, että rannikolla oli pahimmat tulvat yli kymmeneen vuoteen. Thua Thien-Huen keskustassa kuljettiin veneillä. ja tie oli ilmeisesti poikki useammastakin kohtaa
Löysimme hätämajapaikan seuraavaksi yöksi ja palasimme aamun lähtökaupunkiin Dalatiin. Illan kuivattelimme varusteita. Hiustenkuivaaja on muuten kätevä esim kenkien kuivaamiseen. Haasteena oli aika: vaihtoehtoiset reitit ovat pidempiä mutkaisia vuoristoteitä ja niiden ajamiseen menee niin paljon aikaa, että välttämättä emme ehtisi Hanoihin asti kun lento lähtee kotiin. Päätämme kuitenkin yrittää saada matkareittiämme kiinni kiertotietä pitkin ja toivomme, että sateet loppuisivat ja tiet pysyisivät ajokunnossa.
Seuraavana aamuna lähdimme sadevarusteissa kuudelta aamulla, auringon nousun aikaan. Sadetta ei kuitenkaan tullut vaan saimme nauttia mutkateistä ja vuoristomaisemista. Vietnamissa vuoret ovat todella jyrkkiä ja kävimme välillä todella ylhäällä. Vaikkei satanut, sadevarusteet olivat hyödyksi, koska ne blokkasivat tuulta ja lämmittivät.
Parin pitkän ajopäivän jälkeen saimme matkaohjelmamme kiinni, kun ajoimme Kon Tumista Hoi Aniin. Aurinko paistoi. Ihmettelimme matkalla maisemia ja maaseudun eläimiä. Vietnam on kommunistinen maa, mutta täällä on kuitenkin markkinatalous. Teiden varsia oli leikkaamassa vähän väliä joku raivaussahalla. Pienet maaseudun kylät ovat täynnä pienyrittäjyyttä ja ihmiset ovat ystävällisiä. Mopoistamme piti välillä kiristää ketjuja, korjata renkaita ja aina löytyi joku mekaanikko joka hoiti homman parilla eurolla tai maksimissaan kymmenellä.
Loppumatka meni jo rutiinilla. Osasimme jo väistellä vesipuhveleita, lehmiä ja koiria. Emmekä säikähtäneet vaikka tiellä tallustellut kana lennähti karkuun pyörän vierestä tai paikallinen bussi yritti ajaa ylitsemme kovasti tööttäillen. Sopeuduimme paikalliseen liikennekaaokseen. Isompia onnettomuuksia ei sattunut. Pari rengasrikkoa, yksi öljyä vuotava moottori ja katkennut kaasuvaijeri, mutta ne on pieniä juttuja.
Järkytyin kun paikalliset kokkailivat koiraa. Aiemmin päivällä yksi meistä ajoi koiran yli ja toisess kohtaa tien keskipientareella oli kuollut koira. Hirvittävintä oli kun yhden kylän keskellä oli hillitön määrä paikallisia ihmisiä, suitsukkeita poltettiin, liikennepoliisi koitti pitää järjestystä. Tiellä näkyi skotterin palasia ja verta. Ruumis oli kääritty mattoon. Ilmeisesti rekka oli musertanut skootterikuskin.
Pääsimme turvallisesti perille Hanoihin. Suurkaupungin vilske yllätti meidät. Odotimme jotain kommunistista tuppukylää mutta 5 miljoonan ihmisen metropoli oli täynnä värivaloja, kauppoja ja elämää.
Huijareitakin riitti. Setelikokoelmaa esittelevä temppuilija vaihtoi silmänräpäyksessä 500tonnisen setelin lähes saman väriseksi 20tonniseksi. Ei kannata antaa paikallisten laskea rahoja. Bensalaskua maksaessa saimme 100tonnia liian vähän takaisin ja taksikuski antoi 30tonnin taksikyydin maksusta 100tonnisesta vain 60tonnia takaisin. Yksi hieroja hieroi välillä selkääni oudosti vain yhdellä kädellä. Kun käännyin selälleni, outo puolittainen hieronta jatkui. Otin liinan silmiltäni ja hieroja näppäili toisella kädellä kännykkää. Lopetin hieronnan siihen ja sovimme, että maksan vain puolet sovitusta koska hierojakin käytti vain yhtä kättä. Poikkeus vahvistaa säännön ja muut Vietnamin massaget olivat hyvää tai erinomaista tasoa. Hotellin editse ohi ajanut skootterikuski huuteli hei hei mariahuana cokaine. Skippaan tarjouksen.
Vietnamilaiset ovat pääsääntöisesti todella ystävällisiä ja avuliaita. Maaseudulla kun pysähdymme mihin vain, saamme erinomaista palvelua. Taukopaikoilta löytyy riippumattoja joissa voi ottaa päiväunet. Jos kokista ei löydy, omistaja hakee sen viereisestä kaupasta. Hintataso on todella edullinen. Vesipullo 40 senttiä, ruoka 2 euroa, olut euron tai kaksi. Meidän matkanjohtaja Jussi on perehtynyt hyvin paikalliseen ruokakulttuuriin ja pääsemme maistelemaan Vietnamin eri alueiden paikallisia herkkuja. Ennen matkaa tiesin Pho keiton, nyt osaan jo tehdä itse Vietnamilaisia kevätrullia ja herkutella simpukankuoreen rakennetulla riisijälkiruoalla.
Vietnam jäi kyllä mieleen seikkailuna, josta selviydyimme ja koimme unohtumattomia elämyksiä. Elämä on nyt. Nauti siitä. Sopeudu mukaan seikkailuun. Opi toisilta. Kehity matkalla.
Tämä kirjoitus on tehty yhteistyössä Suomen Sähkötuonti Oy kanssa, joka sponsoroi kotiimme Hooverin älykkäät pesukoneet ja kuivausrummun.
Olen harrastellut älylaitteita useamman vuoden ajan ja nurkkiin on kertynyt yli 200 erilaista älyhärveliä. Olimme juuri tilanneet talopaketin, kun päälle iski Ukrainan sota ja energiakriisi. Sähkön hinta pomppasi yhtäkkiä moninkertaiseksi. Energiansäästö sai uuden merkityksen: eurojen säästön lisäksi kaikkien kansalaisten oli osallistuttava talkoisiin, jottei sähkö lopu. Ajattelin kantaa korteni kekoon.
Energia-alalla ollessani opin, että kaikki mikä lämmittää tai pyörittää kuluttaa energiaa. Siispä lämmitys, ilmanvaihto, sauna sekä itselleni yllätyksenä tuli, että myös pyykinpesu kannattaa suunnitella energiatehokkaaksi.
Uutta taloa rakentaessa voi vaikuttaa talon tiiveyteen sekä eristykseen. Timpurit tekivät huolellista työtä ja kaikki ilmavuodot tukittiin. Tiiveysmittauksissa pääsimme parhaaseen passiivienergiatalon tiiveysluokkaan. Talopakettia tilatessa olimme ottaneet vakiomäärän villaa yläpohjaan, mutta tilasimme 350 euron lisähinnalla 10 cm lisää puhallusvillaa, jotta lämpö ei karkaa ylöspäin.
Lämmitysmuodon osalta arvoimme pitkään edullisemman ilmalämpöpumpun ja ilma-vesilämpöpumpun (VILP) välillä, mutta energiakriisi teki ratkaisun helpoksi. Globaali komponenttipula aiheutti VILPpeihin saatavuusongelmia, mutta onneksi meille saatiin VILPit aikataulun mukaan. Meille valikoitui NIBE Split Classic, jossa sekä käyttöveden että lämmitysveden voi säätää ohjautumaan pörssisähkön hinnan mukaan niin, että laite hyödyntää vuorokauden edullisimmat tunnit lämmitykseen.
Ilmanvaihtokonetta (Vallox 110 MV) pystyn ohjaamaan siten, että kun talossa ei ole ketään, niin ilmanvaihtokone menee automaattisesti “poissa kotoa” tilaan ja kun joku tulee kotiin, niin “kotona” tila aktivoituu. Ilmanvaihtokone ottaa myös talteen lämpöä ennen kuin puhaltaa jäteilman pihalle. Näin emme suotta puhalla lämmintä sisäilmaa harakoille ja vaihdamme lämmitettyä ilmaa vain tarpeen mukaan.
Saimme kotimaiselta perheyhtiöltä, Suomen Sähkötuonti Oy:ltä kotiimme Hooverin älykkäät pesukoneet ja kuivausrummun. En ole mikään innokkain pyykinpesijä, mutta lasten pyykkiä saan silti pestä jatkuvasti. Ongelmaksi pyykkiä pestessä on itselläni muodostunut se, että helposti unohdan pyykit koneeseen ja tiedät varmasti, että jonkin ajan kuluttua joudun pesemään niitä uudelleen. Tämä on veden, energian ja ajan hukkaa. Älypesukoneesta innostuneena asensin heti Hooverin appin ja onnekseni huomasin, että tässä on automaattinen ilmoitus, kun pesuohjelma on valmis. Kännykkä piippaa, että pyykit on pesty ja voin laittaa ne kuivumaan.
Käytämme paljon “ekokuivausta”, eli narulla kuivattamista. Joskus kuitenkin tarvitsen pyykit kuivaksi ja silloin käytän kuivausrumpua. Esimerkiksi kun tyttären lempparipaidalle tippui jotain ruokaa, niin pesasin käsin sen kohdan ja kuivasin sitten kuivausrummussa ja pian saatiin paita taas kuivana päälle.
Hooverissa on myös pörssisähkö-ominaisuus, eli sen voi laittaa pesemään pyykkiä kun sähkön hinta on edullista. En ole tätä vielä käyttänyt, kun meillä on talon katolla aurinkopaneelit, joista saamme päivällä ilmaista sähköä. Talvella pimeän aikaan pääsen testaamaan tätäkin hienoutta. Luulen, että käytän silloin Hooverin kuivaavaa pesukonetta, jotta pesukone myös kuivaa pyykit ja ne ovat kerralla valmiit ilman että täytyy siirtää pyykkejä erikseen kuivatettavaksi.
Sähkösauna olisi ollut myös melkoinen energiasyöppö. Olen kasvanut lapsuuteni talossa, jossa oli puusauna ja rakastan puusaunan löylyjä. Päädyimme rakentamaan kotiimme puusaunan, vaikka se on vaikeampi rakentaa koska savupiipun paloeristäminen vaatii tarkkuutta. Puusauna ei kuluta sähköä ollenkaan ja siitä syntyvä lämpö otetaan talteen ilmanvaihtokoneessa jossa saunan lämpö lämmittää sisäilmaa.
Näillä ratkaisuilla saimme talosta parhaan A-energialuokan talon, sähkölasku on pieni ja ilmasto kiittää. Älykoti säästää sähköä.
Skypen perustaja Niklas Zennström on nähnyt lamat, kasvut, epäonnistuneet bisnekset sekä isot onnistumiset. Slushissa 2022 Niklas kertoi avoimesti omista kokemuksistaan siitä millaista oli Skypen alkuaikoina.
2000-luvun alussa Niklas oli juuri perustanut Kazaan kun IT-kupla puhkesi. Heillä oli vaikeuksia saada rahoitusta. Kazaa oli yksi maailman ladatuimmista ohjelmista ja musiikkialan ja elokuva-alan käräjien jälkeen yhtiö myytiin.
Niklas perusti 2003 vuonna Skypen, jonka kautta pystyi ensimmäistä kertaa tekemään internetin kautta puheluita toisille käyttäjille. Heillä oli monta kertaa vaikeuksia selvitä palkkojen maksusta. Rahoitusta oli mahdotonta kerätä, joten he joutuivat olemaan luovia ja ketteriä. Onneksi vaikeina vuosina he keksivät tavan, jolla yhtiö pystyi olemaan kustannustehokas ja kestävä. Vuonna 2005 yhtiö myytiinkin sitten jo 2,1 miljardilla eurolla eBaylle.
"Kestäviä yrityksiä luodaan vaikeina aikoina." - Niklas Zennström
Yritys, joka kestää matalasuhdanteessa, on sitten erinomaisessa kunnossa kriisin jälkeen noususuhdanteessa. Tällä tavalla syntyy pitkän ajan menestystä ja kestäviä yrityksiä.
Niklas neuvoo: Vaikeina aikoina on tärkeätä reagoida nopeasti. Mikäli sijoittajakierros joudutaan tekemään alemmalla valuaatiolla, niin tämä kannattaa tehdä nopeasti, koska sen jälkeen on rahaa ja aikaa parantaa tekemistä ja kasvattaa liiketoimintaa. Vaikeinakin aikoina saa pääomaa, mutta sitä saa huonommilla ehdoilla. Jos odotat liian pitkään, ehdot heikkenevät ja voi olla, että joudut hakemaan kriisirahoitusta korkealla korolla, liquidation preferencellä tai erittäin tiukoilla exit -ehdoilla.
Niklas kertoo epäonnistumisistaan: Yrityksen lopettaminen oli aina tuskallista. Se ei ollut vaikeaa taloudellisesti, vaan henkisesti. Mitä kerron kotona perheelle? Miten selitän työntekijöille? Mitä kerron sijoittajille? Miten tämä vaikuttaa minäkuvaani? Lopettamisen psykologisen muurin ylittämisen jälkeen helpotti. Lahjakkaat työntekijät löysivät nopeasti uusia töitä - talentti vapautui uusiin hankkeisiin. Ekosysteemi vahvistuu kun osaavat ihmiset pääsevät taas luomaan uutta. "Lopulta ainoa asia mikä lopettamisessa mikä murtui oli oma unelmani sekä egoni.", Niklas kertoi.
Niklas rohkaisee, ettei lopettaminen ole maailmanloppu: jos sulla on takana bisneksen lopettamisen kokemus, niin sulla on jatkossa vahvempi tahto siihen, että saat luotua jotain isompaa joka onnistuu. Yleensä ne ketkä on joutunut resetoimaan, ovat todennäköisemmin menestyjiä tulevaisuudessa.
Niklas kiteytti loppuun hyvin: "Jotkut sanoo, että nyt pitäisi pelata turvallista peliä. Minä sanon mieluummin, että nyt on aika ottaa riskiä ja tehdä tärkeitä merkityksellisiä asioita."
Menestystä elämääsi!
Ilkka O. Lavas
sarjayrittäjä, hallitusammattilainen
Slush 2022 on kaksipäiväinen teknologiatapahtuma joka kokoaa yhteen sijoittajia ja startuppeja. Slushia on kuvailtu “BurningMan kohtaa TED-talkit”. Tapahtuma on muutamassa vuodessa kasvanut suureksi ja tänäkin vuonna on myös täysin loppuunmyyty mutta osallistujamäärää on rajoitettu. Slush järjestetään tänä vuonna hieman pienempänä kuin ennen. 2019 vuonna Slushissa oli 25000 osallistujaa.
Viime vuonna Slushiin voitiin ottaa koronan vuoksi vain 8800 osallistujaa, mutta tänä vuonna osallistujia on jo 12000.
Slushia on paljon odotettu. Slush on luonut Suomeen kasvuyrittämisen kulttuuria, joka luo uusia innovaatioita, uutta työtä ja ravistelee vanhoja rakenteita.
Menestystä elämääsi ja Slushiin!
Ilkka O. Lavas
mediaparoni, sarjayrittäjä, sijoittaja ja hallitusammattilainen
Sain testiin Samsung Galaxy S22+ puhelimen ja tykästyin heti. Käytän puhelinta paljon työkäytössä, mutta myös valokuvaan paljon someen ja molemmissa käyttötarkoituksissa vastikään julkaistu S22+ puhelin toimii erinomaisesti.
Valokuvauspuolella erityisen mainittavaa on 3 kertainen optinen zoomi sekä 50 megapikselin kamera. Puhelimen 120 asteen ultralaajakulmakamera on myös kätevä maisemakuvauksessa. Selfieitä varten on laadukas 10 megapikselin etukamera.
Kännyköissä tila täyttyy helposti valokuvista ja videoista, mutta tämän Samsung Galaxy S22+ puhelimen 256 gigatavun muisti riittää varmasti pitkälle.
Puhelin on mielestäni hyvän kokoinen. Tässä taskuun sopivassa puhelimessa on kuitenkin mukavan iso 6,6 tuuman näyttö. Näyttöä täytyy kehua, että ulkona sen kirkkaus riittää niin hyvin, että näyttöä voi katsoa auringon valossakin.
Puhelin tukee modernisti 5G -verkkoja, joten nopeutta riittää eikä verkko mene tukkoon isoissakaan yleisötilaisuuksissa.
Testasin myös puhelimen langatonta latausta ja mietin että pitäisikö siirtyä kokonaan langattomaan lataukseen. Erikoisuutena puhelimessa on käänteinen langaton lataus, eli puhelimella voi ladata esim Samsungin Buds -korvakuulokkeita.
Samsung Galaxy S22 plus vaikuttaa kaikin puolen toimivalta puhelimelta.