Lentokoneen ikkunasta kurkistaa lohikäärmeen muotoinen joki, loputtomasti viidakkoa ja New Yorkiakin suurempi Ho Chi Minh City. Laskeudumme ja 32 asteinen trooppinen helle tervehtii meitä.

Vaihdan rahaa pimeästi kultasepänliikkeessä, koska siellä on paras kurssi. Saan 200 eurolla yli 5 miljoonaa Vietnamin Dongia.

Haemme Honda XR 150cc pyörät vuokraamosta ja ajamme hotellille pimeässä vilkkaassa 9,3 miljoonan ihmisen suurkaupungissa. Autoja ajaa sikin sokin. Mopoja ajaa vastaantulevien kaistalla väärään suuntaan. Yritämme ajaa parijonossa mutta heti kun jätät metrin väliä edelliseen niin siinä välissä on 7 paikallista skootteria. Osa porukasta eksyy jossain mutkassa muista hetkeksi mutta löytävät myöhemmin itse hotellille.

Käymme ensimmäisenä ajopäivänä tutustumassa Vietnamin sodan aikaisiin luoliin. Vietnamilaiset rakensivat Cu Chi alueelle 250km luolia, bunkkereita, johtokeskuksen ja tuuletusjärjestelmät joissa pystyivät piileskelemään. Ruoan laiton he hoitivat aamulla jolloin sumun seasta oli vaikea erottaa savua. Luolat ja niiden sisääntuloaukot olivat kapeita, jotta lihavat amerikkalainen eivät mahdu sisään.

Seuraavana päivänä nautiskelimme vuoristomaisemista ja ihmettelimme tiellä kulkevia elukoita: vesipuhveleita, vuohia, kanoja ja koiria sai väistellä vähän väliä. Maisemat olivat upeat. Aurinko lämmitti ja pyörät toimivat hienosti. Peterpanbiken matkanjohtaja Jussi varoitteli, että huomenna sitten satelee ja päätimme laittaa sadekamat heti aamusta päälle.

Dalatista Nha Trangiin lähdettiin vesisateessa. Vesisade yltyi kaatosateeksi ja pian olimme läpimärkiä. Sadevaatteet vuosivat vettä jostain liepeestä. Vuoria ylös kiivetessä ilma viileni reilusti arviolta 15 asteeseen. Vettä tuli edelleen taivaan täydeltä ja vuoren rinne oli muuttunut vesiputousten sarjaksi. Eräs ryhmästämme mietti, että jos näin paljon tulee vettä ja jos olemme menossa lopulta laaksoon, niin miten paljon vettä sinne onkaan kerääntynyt.

Erään serpentiinimutkan jälkeen tuuli yltyi niin kovaksi, että pelkäsin pyörän kaatuvan. Vettä satoi entistä kovemmin ja sitä virtasi tien yli vähän väliä. Tuuli heitteli vettä niin rajusti että välillä vettä satoi myös alhaalta ylöspäin ja visiirikin kastui sisäpuolelta. Mutka mutkan jälkeen vettä oli enemmän ja vettä valui kallioita pitkin yhä runsaammin. Sitten erään mutkan jälkeen alkoi jono. Ihmiset odottivat paikallaan. Ajoimme jonon ohi ja tie oli sortunut kokonaan ajokelvottomaksi. Vettä tulvi tien yli niin vuolaasti ettei edes meidän ryhmän kokenein endurokuskikaan uskaltanut lähteä kokeilemaan. Osa asfaltista puuttui ja vesi oli kuin kuohuva vuolas koski.

Tie oli ollut poikki jo kolme tuntia. Kenelläkään ei ollut tietoa saadaanko tietä auki enää tänään ollenkaan. Pimeä tulisi muutamien tuntien päästä ja silloin ajaminen muuttuu vaaralliseksi tielle tippuneiden kallionlohkareiden, maanvyörymävaaran ja huonokuntoisen tien valtavien kuoppien vuoksi. Vettä satoi edelleen taivaan täydeltä ja aloimme olla viluissamme. Jos tie sortuisi takanamme, olisimme loukussa.

Päätimme lähteä takaisinpäin. Löysimme matkalta levähdyspaikan, jossa paikalliset keittivät meille kuumaa teetä. Netti ei toiminut, joten jatkon selvittely oli vaikeaa. Wifiä ei tietenkään ollut. Kiivettyämme yläkertaan, netti toimi joten kuten. Pian selvisi, että rannikolla oli pahimmat tulvat yli kymmeneen vuoteen. Thua Thien-Huen keskustassa kuljettiin veneillä. ja tie oli ilmeisesti poikki useammastakin kohtaa

Löysimme hätämajapaikan seuraavaksi yöksi ja palasimme aamun lähtökaupunkiin Dalatiin. Illan kuivattelimme varusteita. Hiustenkuivaaja on muuten kätevä esim kenkien kuivaamiseen. Haasteena oli aika: vaihtoehtoiset reitit ovat pidempiä mutkaisia vuoristoteitä ja niiden ajamiseen menee niin paljon aikaa, että välttämättä emme ehtisi Hanoihin asti kun lento lähtee kotiin. Päätämme kuitenkin yrittää saada matkareittiämme kiinni kiertotietä pitkin ja toivomme, että sateet loppuisivat ja tiet pysyisivät ajokunnossa.

Seuraavana aamuna lähdimme sadevarusteissa kuudelta aamulla, auringon nousun aikaan. Sadetta ei kuitenkaan tullut vaan saimme nauttia mutkateistä ja vuoristomaisemista. Vietnamissa vuoret ovat todella jyrkkiä ja kävimme välillä todella ylhäällä. Vaikkei satanut, sadevarusteet olivat hyödyksi, koska ne blokkasivat tuulta ja lämmittivät.

Parin pitkän ajopäivän jälkeen saimme matkaohjelmamme kiinni, kun ajoimme Kon Tumista Hoi Aniin. Aurinko paistoi. Ihmettelimme matkalla maisemia ja maaseudun eläimiä. Vietnam on kommunistinen maa, mutta täällä on kuitenkin markkinatalous. Teiden varsia oli leikkaamassa vähän väliä joku raivaussahalla. Pienet maaseudun kylät ovat täynnä pienyrittäjyyttä ja ihmiset ovat ystävällisiä. Mopoistamme piti välillä kiristää ketjuja, korjata renkaita ja aina löytyi joku mekaanikko joka hoiti homman parilla eurolla tai maksimissaan kymmenellä.

Loppumatka meni jo rutiinilla. Osasimme jo väistellä vesipuhveleita, lehmiä ja koiria. Emmekä säikähtäneet vaikka tiellä tallustellut kana lennähti karkuun pyörän vierestä tai paikallinen bussi yritti ajaa ylitsemme kovasti tööttäillen. Sopeuduimme paikalliseen liikennekaaokseen. Isompia onnettomuuksia ei sattunut. Pari rengasrikkoa, yksi öljyä vuotava moottori ja katkennut kaasuvaijeri, mutta ne on pieniä juttuja.

Järkytyin kun paikalliset kokkailivat koiraa. Aiemmin päivällä yksi meistä ajoi koiran yli ja toisess kohtaa tien keskipientareella oli kuollut koira. Hirvittävintä oli kun yhden kylän keskellä oli hillitön määrä paikallisia ihmisiä, suitsukkeita poltettiin, liikennepoliisi koitti pitää järjestystä. Tiellä näkyi skotterin palasia ja verta. Ruumis oli kääritty mattoon. Ilmeisesti rekka oli musertanut skootterikuskin.

Pääsimme turvallisesti perille Hanoihin. Suurkaupungin vilske yllätti meidät. Odotimme jotain kommunistista tuppukylää mutta 5 miljoonan ihmisen metropoli oli täynnä värivaloja, kauppoja ja elämää.

Huijareitakin riitti. Setelikokoelmaa esittelevä temppuilija vaihtoi silmänräpäyksessä 500tonnisen setelin lähes saman väriseksi 20tonniseksi. Ei kannata antaa paikallisten laskea rahoja. Bensalaskua maksaessa saimme 100tonnia liian vähän takaisin ja taksikuski antoi 30tonnin taksikyydin maksusta 100tonnisesta vain 60tonnia takaisin. Yksi hieroja hieroi välillä selkääni oudosti vain yhdellä kädellä. Kun käännyin selälleni, outo puolittainen hieronta jatkui. Otin liinan silmiltäni ja hieroja näppäili toisella kädellä kännykkää. Lopetin hieronnan siihen ja sovimme, että maksan vain puolet sovitusta koska hierojakin käytti vain yhtä kättä. Poikkeus vahvistaa säännön ja muut Vietnamin massaget olivat hyvää tai erinomaista tasoa. Hotellin editse ohi ajanut skootterikuski huuteli hei hei mariahuana cokaine. Skippaan tarjouksen.

Vietnamilaiset ovat pääsääntöisesti todella ystävällisiä ja avuliaita. Maaseudulla kun pysähdymme mihin vain, saamme erinomaista palvelua. Taukopaikoilta löytyy riippumattoja joissa voi ottaa päiväunet. Jos kokista ei löydy, omistaja hakee sen viereisestä kaupasta. Hintataso on todella edullinen. Vesipullo 40 senttiä, ruoka 2 euroa, olut euron tai kaksi. Meidän matkanjohtaja Jussi on perehtynyt hyvin paikalliseen ruokakulttuuriin ja pääsemme maistelemaan Vietnamin eri alueiden paikallisia herkkuja. Ennen matkaa tiesin Pho keiton, nyt osaan jo tehdä itse Vietnamilaisia kevätrullia ja herkutella simpukankuoreen rakennetulla riisijälkiruoalla.

Vietnam jäi kyllä mieleen seikkailuna, josta selviydyimme ja koimme unohtumattomia elämyksiä. Elämä on nyt. Nauti siitä. Sopeudu mukaan seikkailuun. Opi toisilta. Kehity matkalla.

Menestystä elämääsi!