Upouusi satama Turkmenistanissa, ilman henkilökuntaa
Turkmenistan. Turkmenabashy 28.5.2018. +28 astetta.
Satama on upouusi. Valkoista marmoria joka paikassa. Kahvilassa kiillotetut ekspressokoneet. Turvatarkastuksen laitteet käyttämättömät. Pääoven saranoitakanaan ei kuluteta vielä. Sisääntulokaistoista vain toinen on käytössä. Pomon taulu on kiillotettu.
Hiivin sisään sivuovesta. Katselen ympärilleni. Joka puolella istuu ihmisiä. Kahvila on suljettu lippusiimalla. Siellä istuu pari ihmistä syömässä omia eväitä. Kahvilaa ei ole käytetty vielä koskaan muuhun kuin eväiden syömiseen. Tämä satama avattiin pari viikkoa sitten. Tai sivuovet avattiin. Henkilökuntaa ei ole selkeästi vielä palkattu. Turvatarkastuksen läpivalaisinlaitteen sisällä on patja. Joku on selkeästi nukkunut siinä.
Upouuden sataman kahvila ilman henkilökuntaa.
Meidän laivan piti huhujen mukaan lähteä tänään. Ei lähtenyt. Olemme nyt toista päivää odottelemassa laivan lähtöä. Ehkäpä se lähtee huomenna. Virallinen tieto tuli klo 12 ja siinä sanottiin: “Ei ainakaan tänään”.
Täältä ei pääse Internetiin. Ei Wikipediaan. Ei Facebookiin. WhatsApp on blokattu.
Täältä ei pääse myöskään iltamenoihin. Klo 11 jälkeen on ulkonaliikkumiskielto. En aio kokeilla mitä käy jos liikun sen jälkeen ulkona.
Teitä valvotaan. Checkpointeilla autot ja moottoripyörät kuvataan.
Valuuttakin vangitsee
Dollareita saa vaihtaa pankissa. Yhdellä dollarilla saa neljä paikallista. Pimeillä markkinoilla yhdellä dollarilla saa parhaimmillaan 25 paikallista. Paikalliset haluavat rahansa pois pankista. Eilen kurssi oli 20, viikko sitten 15. Täällä on joku hyperinflaatio. Ihmiset pelkäävät, että rahan arvo romahtaa. Yksi kertoo ostaneensa kultaa. Paikalliset ovat oman, lähes arvottoman valuutan vankeja. Luottamus paikalliseen pankkiin on kriisissä. Pankkikortit on paikallisilta suljettu.
Jos joku turkmenistanilainen haluaa pois maasta, pitää tallettaa 4000 dollaria lähetystöön. Se on hinta vapaudesta. Sen saa jos palaa takaisin.
Olen vankina Turkmenistanissa. Toivottavasti pääsen pian pois.
Tää meidän hullu moottoripyörämatka on sen verran kiinnostava, että paikallinen media kiinnostuu. Sitten ne kysyy miksi te ajatte.
Olisihan se kiva vastata, että huvin vuoksi.
Valitettavasti tämä maapallo ei ole vielä täysin valmis.
Esimerkiksi Tajikistanissa 15-25 vuotiaista naisista iso osa on työttömänä. Heillä on jäänyt koulut kesken. Kukaan ei puhu siitä.
Siksi meidän reissun teema on ollut tyttöjen koulutus.
Meidän matkanjohtaja Dani paikallisen median haastattelussa Tajikistanissa
Salajuoni menee niin, että ajamme maahan. Paikallinen media tulee paikalle ja esimerkiksi täällä Tajikistanissa paikallinen asiaa tunteva UNICEF saa sitten kertoa mitä tyttöjen koulutukselle pitäisi tehdä.
Media kirjoittaa.
Tajikistanissa useat mediat ovat sensuroituja. Radio Free Europe teki meistä jutun ja mikä tärkeämpää, nosti puheenaiheeksi tyttöjen koulutuksen.
Tajikistanissa moottoripyörähuollossa.
Kiitos Unicefille ja Radio Free Europelle tärkeästä puheenvuorosta.
Raja menee kiinni klo 20. Matkaa on vielä 70 kilometriä ja kello on seitsemän. Ehkä ehdimme vielä. Väännän Royal Enfield moottoripyöräni kaasukahvasta ja kiipeän kohti vuoristoa. Lämpötila on jo laskenut niin kylmäksi, että sormiani palelee.
Ohitamme parkkeeratut rekat. Rekkakuskit katsovat meitä epäilevästi. Olen jo täysin kyllästynyt Kiinan puolen rajatarkistuksiin. Tänään oli 14 passitarkistusta alle 200 km matkalla. Pian pääsisimme pois Kiinasta. Toivottavasti.
Tie päättyy. Kello on 19.45. Portti on kiinni. Ei helvetti. Joudummeko nukkumaan tässä rekkakuskien kavereina. Vasemmalla meitä katsoo lumihuippuinen vuoristo. Oikealla hiekkakenttä. Edessä tyhjä vartiokoppi. Portti pysyy kiinni.
Meidän matkanjohtaja soittaa muutaman puhelun. Juon hermostuneena vettä ja syön pähkinöitä. Mietin jo, miten asettaudun moottoripyöräni viereen nukkumaan. Ehkä pukeutuisin sadeasuun ja laittaisin tyynyksi matkakassini. Pohdin onkohan hiekalla parempi nukkua kuin asfaltilla.
Yhtäkkiä hallin portti alkaa aueta. Sieltä tulee kirgisialaisia sotilaita. Yhdellä on kolme tähteä olkapäällä. Herra isoherra.
Ajamme halliin. Passintarkastus.
Pääsemme Kirgisian puolelle 20.15. Raja on virallisesti ollut suljettuna jo 15 minuuttia. En tiedä maksoiko joku jollekin. En nähnyt mitään rahaa liikkuvan missään.
Meitä vastassa on nuori poika. Hän on matkailuyrittäjä. Hän lupaa hoitaa moottoripyöriemme tullauksen mahdollisimman nopeasti. Maan läpi kulkiessa pitää olla kauttakulkulupa.
Sen tekemisessä meneekin sitten aikaa. Neljä ja puoli tuntia. Nukuin pari tuntia rajalla. Sadeasussa. Tyynynäni oli kypärä ja sen alla ajohanskat. On pimeää.
Vihdoin saamme luvan lähteä. Sotilas ei edes avaa porttia. Se viittilöi, että kyyristykää ja menkää portin ali. Vapaus.
Vuoristossa yöllä ajaminen on vaarallista
Tai ei ihan vielä. 70 kilometriä pitää ajaa. Yksi vuoren ylitys. Säkkipimeässä. Ajamme jonossa auton perässä. Serpentiiniä ylös. Oikealla puolella ties miten syvä rotko. Vasemmalla pystyseinä vuorenseinä. Alkaa satamaan vettä. Yhtäkkiä en näe enää kuin auton perävalot punaisina hehkuvina palloina. Vesisade on muuttunut lumisateeksi ja lämpötila laskenut pakkasen puolelle.
Rotko
Skriiiiik. Yhtäkkiä tajuan, että auto jarruttaa. Vittu. Ei se saatana voi jarruttaa kun perässä tulee 16 moottoripyörää. Moottoripyörällä ei voi jarruttaa lumessa. Maassa on jo 3 senttiä lunta tai loskaa. Koitan jarruttaa jaloilla etten ajaisi auton perään. Mitä jos edessä tulee jyrkkä mutka ja syöksyn rotkoon. Saan pidettyä pyörän pystyssä ja ohjaan auton ohi. Toivon, ettei kukaan muukaan tipu rotkoon. Kello on jo kaksi yöllä.
Jatkamme matkaa. Ajamme kahtakymppiä. Joudun ajamaan visiiri auki, koska sen jäätyneen pinnan läpi ei näe yhtään mitään. Toisaalta on niin pimeää etten muutenkaan näe muuta kuin ne edessä jälleen olevat auton valot.
Pian jäätävä tihku muuttuu kosteaksi. Ihanaa. Lumisade on muuttunut vesisateeksi. Kokeilen maata. Se ei ole enää jäässä.
Saavumme majoituspaikkaan. Kamiina hohkaa kuumuutta. Meidän isäntämme on valmistanut kuumaa borssikeittoa ja teetä. Sormeni sulavat. Vihdoin vapaus. Täällä ei sensuroida nettiä. Täällä turisti on ystävä. Täällä saa ajaa missä vaan. Ei ole ulkonaliikkumiskieltoa yhdentoista jälkeen.
Vapaus on ihana asia jota osaa arvostaa vasta kun sen menettää. Kokeile joskus Kiinan Xinxiangia, Pohjois-Koreaa tai Turkmenistania niin osaat arvostaa Suomen vapautta.
Uzbekistanissa maksoimme hotellin ja illallisen muovikassillisella kahisevaa.
Kolme-ja-puoli-miljoonaa. Sen verran käytimme yhdessä illassa illalliseen ja hotelliin.
1991 vuonna neuvostoliiton hajotessa itsenäistynyt Uzbekistan on tunnettu ihmisten ystävällisyydestä, taivaallisesta ruoasta. Silkkitien muinaiset rakennukset ja palatsit huokuvat historiaa Samarkandissa, Bukharassa ja Khorazmissa.
Bukharassa on UNESCOn maailmanperintökohteeksi luokiteltuja historiallisia rakennuksia kuten tämä Bukharan linnoitus, the Ark
Valitettavasti edellinen diktaattori jätti maahan myös jäljet. Uusi presidentti on juuri valittu ja maahan on suunniteltu uudistuksia. Kuulemma hommat menevät parempaan suuntaan.
Iran on noiden vuorten takana. Iraniin on tästä 5 km matka. Lähemmäksi ei kuulemma kannata mennä.
Älä mene sinne, tarkka-ampujat listii sut. Olemme Turkmenistanissa. 5 kilometriä Iranista. Tunnin matkan päässä Afganistanista.
Juuri eilen oppaamme oli kertonut, kuinka hyvät välit Turkmenistanilla on naapureihin. Saavat kuulemma viisuminkin helposti. Katson itseäni ja vertaan häneen. Joo, en näytä paikalliselta. Ehkä häntä ei ammuta, mutta minä saatan näyttää viholliselta. Suurin osa näistä Turkmenistanissa asuvista on turkmeeneja. Puhuvat kieltä jota turkkilaisetkin ymmärtävät.
Turkmenistan liittyi Neuvostoliittoon ja itsenäistyi kun liitto hajosi. 1991 vuodesta tämä on ollut itsenäinen. Tässä maassa on väkeä yhtä vähän kuin Suomessa. 5,6 miljoonaa.
Turkmenistanilla on naapurimaina Iranin lisäksi Pohjoisessa Kazakstan, Uzbekistan, Afganistan ja Kaspian meren toisella puolella Azerbaijan sekä Venäjä. Venäjä on ystävä.
Turkmenistan on maailman kuudenneksi suurin maakaasun tuottaja. Sillä on maksettu tiet, sähköt, juokseva vesi ja tietenkin maakaasu jokaiseen kämppään. Maakaasu oli vielä kuusi vuotta sitten ilmaista, nyt se maksaa parikymmentä dollaria vuodessa. Kesällä lämpötila nousee helposti yli neljäänkymmeneen. Talvella lämpötila tippuu jopa pakkaselle ja silloin on hyvä lämmittää kotia maakaasulla.
Venäjään on hyvät suhteet. Hotellin baarimikko kysyy mitä mieltä olet Putinista. Hänen mielestä Putin on hyvä presidentti. En viitsi kysyä mitä medioita hän seuraa. Televisiossa pyörii paikallinen propagandatelevisio tai sitten venäläinen musiikkitelevisio. Entisenä neuvostomaana täällä kaikki osaavat venäjää vaikka äidinkieli onkin paikallinen.
Afganistanin sota lienee tunnetuin asia tällä alueella. Öljy ja kaasuvarat kiinnostavat monia suurvaltoja.
Afganistanilainen erikoistee
Afganistanista tulee muutakin. Rekkakuskilta saimme ostaa erikoista teetä. Sitä salakuljetetaan Afganistanista. Maistan. Päässä alkaa pyöriä. Teetä kasvatetaan joka toisessa rivissä ja joka toisessa rivissä kasvatetaan oopium-unikkoja. Mehiläiset sitten pitävät huolta, että teestä tulee ristipölytyksen aikana erityistä. En taida tuoda tätä teetä Suomeen. Liian monta tullia ja koiraa matkalla.
Kuinka monta kamelia tarjoatte tästä naisesta? Viisikymmentä? Sata?
Ei tullut kauppoja. Yksi kameli maksaa noin tuhat dollaria eli 860 euroa.
Naisten asema ei taida olla ihan tasa-arvoinen täällä vielä. Monessa muussakin asiassa voisi olla parannettavaa.
Pyykkejä kuivamassa Turkmenistanissa
Niin. Se Turkmenialainen tyttöystävä oli levyn nimi ja myös laulun. Se oli Leevi and The Leavings joka lauloi Turkmenialaisesta tyttöystävästä. Ljeni nimeltään. Tämän meille kaupitellun Leenan olisi saanut vaimoksi 50 kamelilla. Viereisessä pikkukaupungissa on kuulemma halvempia naimakauppoja. 10 kamelia riittää. Ei kiitos.
Hulppea hotelli Turkmenistanissa.
Missä on Turkmenistan?
Leevi laulaa: Kartalta katson, ensin Moskovaan, siitä Araljärven kautta Volgogradiin. Kaukana ollaan kotimaasta. Katson karttaa. Ei helvetti. Näitä Stanimaitahan on vaikka kuinka paljon. Uzbekistan, Tajikistan, Kirgistan, Kazakhstan, Pakistan, Afganistan. En olisi ikinä ilman karttaa osannut laittaa näitä oikeaan järjestykseen. Mikä Stan? Se tarkoittaa kuulemma maata. Niinkuin country. Turkmeenien maa.
Lapsia Turkmenistanissa
Miksi Turkmenialainen? Miksei Turkmenistanlainen?
Kysyn meidän oppaalta mikä on Turkin ja Turkmenistanin historia ja onko jotain yhteistä. Ja että mistä nimi Turkmenia tulee ja mistä Turkmenistan.
On Turkilla ja Turkmenistanilla kuulemma paljonkin yhteistä. Muistat varmaan historian tunnilta Ottomaanien valtakunnan. Ottoman empire oli turkkilaisten ja turkmeenien esi-isien valtakunta, joka hallitsi isoa osaa välimeren maista. Jopa nykyisessä Kiinassa Xingiangissa ja siellä Kashgarissa on tätä samaa kieltä puhuvaa väkeä, Uiguureja.
Turkmenistanilainen nalle päiväunilla.
Turkmenia taas on vanha venäläisten tapa ääntää tämän maa. Oikea muoto on Turkmenistan ja kansalainen olisi Turkmeeni. Turkmeenilainen tyttöystävä olisi oikeampi kirjoitusmuoto levylle. Ehkä Leevi and The Leavingsin taiteilijat ovat olleet venäjän tunnilla hereillä ja nukkuneet äidinkielen tunnilla. Tai sitten karttakirja oli vanhentunut. Turkemenistan itsenäistyi vuonna 1991, 2 vuotta ennen levyn julkaisua.
Turkmeeniperhe viettää iltapäivää.
Historia näkyy nykyäänkin yhteistyönä.
Kansainvälinen turkkilaisen kulttuurin yhdistykseen (TURKSOY International Turkic Culture Organization) kuuluu edustajia Azerbaidžanista, Kazakhstanista, Kirgisiasta, Turkista, Turkmenistanista, Macedoniasta, Bosnia Herzegovinasta, Unkarista, Bulgariasta, Moldovasta sekä Venäjään kuuluvista Tatarstanista, Bashkortostanista, Khakssiasta, Tuvasta, Yakutiasta, Kalmykiasta ja Altay Kraysta. No nyt tuli taas maita joista en tiedä yhtään mitään. Opas selvittää minulle, että esimerkiksi Turkissa asuvia turkkilaisia ja Turkmenistanissa asuvia turkmeenejä yhdistää sama kieli. "Ymmärrämme toisiamme" hän kertoo.
Hotellin aulassa oli kullattu öljypumppu veistos.
Neuvostoajasta henkilöpalvontakulttiin
Tiedätkö Maon punaisen kirjan. Se ei liity tähän maahan mitenkään. Siinä oli ohjeita elämään. Näillä on vihreä kirja. Ruhnama. Siinäkin on ohjeita elämään. Edellinen Pomo, Saparmurat Niyazov teki sen. Hän kirjoittaa kauniisti elämän tarkoituksesta ja rakkaudesta:
In three types of love, there is "I" and "you":
In love for humans, there is a man and a woman;
In divine love, there is man and God;
In mundane love, there is man and the world.
Love is such a relationship that it requires maturity and personification of both
parties so that the ties get stronger. For this reason, it is necessary for the spiritual-moral
"I" to gain personality for the content of love.
Thus, love is a spiritual and moral phenomenon.
Turkmenistan
Kirjassa on myös paljon muuta. Paljon hyvää, mutta paljon myös sellaista, mistä voisi olla montaa mieltä. Pomo oli presidentiksi valinnan jälkeen koko elämänsä presidentti. Sillä oli joitan hassuja juttuja. Hän nimesi kalenteriin kuukausia sukulaistensa nimellä ja kaupunkeja omalla nimellään. Pomo täällä on kuulemma viisas. Se tietää kaiken. "Big Daddy" nää sanoo. Yhdentoista jälkeen ei ole mitään asiaa ulos. Kokeilimme. Poliisi saattoi takaisin sisälle. Me ollaan vähän niinkuin vankilassa. Tässä maassa pomot ei oo diktaattoreita mutta ne päättää kaikesta. Ei tää nykyinenkään mikään diktaattori ole, mutta kaikki tottelee sitä. Pienissäkin asioissa.
Turkmeeninainen tyypillisesti pukeutuneena.
Henkilöpalvonta elää täällä. Edellistä pressaa oli verrattu Kimpsukkaan. Siis pohjois-Korean Kimiin.
Näitten pressan patsaan pelkkä kultaus maksoi sata miljoonaa euroa. Sen kun suhteuttaa siihen, että tämän maan suurin Moskeija maksoi 140 milliä, niin voisi ajatella, että pressa on lähes samanarvoinen kuin jumala. Pikkurahoja.
Saparmurat Niyazovin muistopatsaan kultaus maksoi 100 miljoonaa dollaria. Turkemenistan on hämmentävä maa.
Turkmenialaisia ei muuten ole paljoa. Näitä on vain 5.6 miljoonaa. Suunnilleen sama määrä on suomalaisia.
Maailmanpyörä Ashgabatissa, Turkmenistanissa.
Näillä on muuten myös paljon rahaa. Tai siis pomoilla on. Mistä se tulee? No näillä on maakaasua. Helvetisti. Täällä on myös Darvasan kaasukraateri, missä maakaasu palaa jatkuvasti. Sitä ei voida sammuttaa kun se on niin iso. Eikä sitä tarvitse kun maakaasua riittää.
Helvetin reikä Turkmenistanissa. Maakaasu palaa jättimäisessä kraaterissa yötä päivää.
Turkmenistan on maailman kolmanneksi suurin maakaasun myyjä kuulemma. Kuudenneksi suurimmat kaasuvarat. Se selittää hyvät tiet, autot, julkiset rakennukset. Kaikilla täällä on ilmainen sähkö, vesi ja maakaasu. Tai oli vielä 5 vuotta sitten. Nykyään kaasu maksaa 20 dollaria vuodessa, sähkö 22,5 dollaria ja vesi 40 dollaria vuodessa. Vesi tulee koko maahan yhdestä joesta. Maailman pisin vesiputki, 1300 kilometriä. Kaasun arvon ymmärtää talvella kun täällä saattaa olla -5 tai jopa -10 astetta pakkasta.
Vihreässä kirjassa sanotaan: "Auringon lämmön ja arvon ymmärtää vasta kun kylmä talvi tulee."
Vihreä kirja pitää opetella ulkoa. Siitä on tentti. Et pääse yliopistoon jos et läpäise tenttiä.
Turkmenistanin etelänaapurina on Iran. Iran on näiden taustalla olevien vuorien takana. Sinne ei kannata mennä. Tarkka-ampujat ovat valmiina.
Pomo käskee
Pukeudu viimeisen päälle. Oman ikäsi mukaisesti. Nuorena kun ajatus on hitaampi kuin tunteet, on hyvä pukeutua värikkäästi. Vanhempana hillitysti.
Turkmen men who are even older prefer to wear clothes that are white or light
brown. That is what is appropriate. Colors such as light brown as the soil, and white as
the day are becoming of the elderly. White signifies maturity, while brown signals
prudence. Fruitful trees lay down their fruit. Colors such as blue, red, and black tell the
overflow of emotions and these colors are appropriate for the youth.
Turkmenistanissa lapset ja nuoret saavat pukeutua värikkäästi. Vanhemmille sitten hillityt vaatteet.
Ei moottoripyöriä.
Ei valokuvia pääkadulla. Ei valokuvia pressan palatsista.
Auton pitää olla pesty tai saat sakot.
Nopeusrajoituksia pitää noudattaa.
Mustat autot ovat kiellettyjä, vain pomon kaverit ja pomo saa ajaa mustalla autolla.
Jos vaihdat rahaa pimeästi, tulee hankaluuksia.
Tupakointi kielletty koko maassa(ainakin jos valvontakamera näkee).
Auton renkaan korjausta Turkmenistanissa.
Joo ihan turhaa kokeilla somettaa täältä. Facebook on sensuroitu. WhatsApp sensuroitu. Wikipediassa sivuja sensuroitu. YLE sensuroitu. HAH. En kyllä tiedä miten pääsin Cityn sivuille täältä, kun jopa Suomen verovirastossa Cityn sivut ovat sensuroituja. Vain viisi prosenttia Turkemenistanilaisista pääsee Internetiin. Aika tiukkaa.
Ei kaljaa Ramadanin aikana paitsi...
Ramadan on se paastokuukausi. Täällä syödään öisin, kun aurinko on laskenut eikä kukaan näe. Ramadanin aikaan ei saa juoda olutta myöskään niin että pullot näkyvät. Kaljaa saa toki juoda kannusta ja laseista.
Niin joo, matkalla tietenkin saa syödä. Miten matkalla olon sitten määrittelee on jokaisen omantunnon asia.
Turkmenistanin pääkaupungin jättimäinen lämpömittari, noin 50 metriä korkea, kertoo että on 32 astetta lämmintä.
Pääkaupungissa on kaikki talot valkoista marmoria.
Tulee jotenkin ristiriitainen olo. Niinkuin olisin Dubain ja Pohjois-Korean risteytyksessä. Tosi outo maa.
Pääkaupunki Ashgabatissa talot ovat valkoista marmoria. Kuva golfkentältä.
Meidän hotellit on viimeisen päälle hienoja. Ainakin ulkoa. Sisällä yhdellä ovenkahva jää käteen, hissi rämisee, laatat lohkeilevat ja valaisimista osa on palanut.
Julkiset rakennukset, tiet ja katuvalot on rakennettu Turkmenistanissa viimeisen päälle, mutta sitten ne on jätetty oman onnensa nojaan.
Tulee mieleen Neuvostoliitto. Ainiin siitähän tämä maa itsenäistyi vuonna 1991. Se selittää monia asioita. Klo 11 jälkeen ei ole mitään asiaa ulos. Poliisi ottaa muuten kiinni. Kokeilimme ja meidät passitettiin takaisin hotellille. Onneksi emme joutuneet Turkmenistanilaiseen vankilaan.
Täällä on hyperinflaatio. Eilen pankin edessä oli valtava jono. Ihmiset nostavat rahoja pois pankista turvaan. Pimeä rahanvaihtomarkkina käy kuumana. Pankissa dollarin vaihtokurssi on 4, pimeillä markkinoilla sain 18. Se on laitonta. Dollari on silti turvallisempi kuin paikallinen manaatti. Kultaa nämä ostaisivat jos vain voisivat. Visakortti on suljettu. Hyperinflaatio on kolminkertaistanut kaikki hinnat lyhyessä ajassa.
Leikkipuisto Turkmenistanin Balkanabatissa.
Jatkamme matkaa pitkin aavikkoa. Jo tuhat kilometriä aavikkoa takana. Hiekkamyrskyjä. Kameleita. Paahtavaa aurinkoa.
En oikein osaa sanoa mitä mieltä olen tästä maasta. Menen kauppaan ostan Valion Viola voita. Ostan jäätelöä ja pepsiä. Kiiruhdan hotellille ennenkuin ulkonaliikkumiskielto alkaa. Jostain syystä tulee mieleen Pohjois-Korea. Turkmenistan on mysteeri.
Charity Motorbikers -ryhmä Tiibetin ylängöllä yli 5 km korkeudessa. Hymyä riittää, vaikka matkalla on ollut loputtomasti haasteita.
Tämän reissun piti olla helppo. Ajelemme vain Intiasta Suomeen. Ylitämme matkalla Himalajan. Käymme katsomassa Mount Everestiä. Huristelemme Tiibetin ylängöillä ja sieltä Stanimaiden läpi, Kaspianmeren läpi, Mustanmeren ali ja siitä Itä-Eurooppan ja Valko-Venäjän kautta Suomeen.
Ei ollut.
Realismi tuli vastaan jo Intiassa. Helvetin kuuma. Ei siinä, että 37 on ihmisen ruumiin lämpötila, mutta kun siihen lisätään vielä vaatteet päälle. Viereinen tulikuumaa pakokaasua paahtava rekka ja päälle karkaava TukTuk sekä vielä 11 lämpöastetta päälle ja aurinko, jota ei pysäytä mikään puuttomassa Intiassa. Lämpöhalvaus, pölyyn tukehtuminen ja liikenteessä tapahtuvat loputtomat päivittäiset läheltäpiti-tilanteet vetivät mehut pois koko porukasta jo ensimmäisessä maassa.
Kylä keskellä viidakkoa
Nepalissa meidän piti tehdä pari lehtijuttua Kathmandu Timesiin, ja käydä tapaamassa paikallista koulua ja kylää viidakon keskellä. Tien piti olla hyvä, ja se olikin kunnes kaatosade turmeli sen. Täydellisesti.
Osa Nepalin tiestä oli romahtanut kokonaan. Tieurat olivat niin syvät, että moottoripyörä jumiutui siihen ja välillä piti lapioida hiekkaa tielle, että pääsimme eteenpäin.
Taistelimme läpi mudan, kivikon ja vuoristoteiden. Välillä sukelsimme moottoripyörillä jokien läpi ja toivoimme, ettei satunnainen pohjassa oleva kivi kaada pyörää jokeen.
En edes jaksa laskea montako kertaa olen kaatunut.
En pysty laskemaan montako pyörää olen auttanut pystyyn. Montako olemme kaivaneet mudasta, ojasta, suosta tai montako rikkonaista rengasta olemme korjanneet.
Ymmärrän nyt, miksi kylään rakennettiin sairaala. Sairaalan rakentaneen herrasmiehen isä oli kuollut kylään, kun tiet olivat poikki eikä hän päässyt hoitoon. Isän viimein toive oli, että poika rakentaisi sairaalan, ettei kenenkään vuoristokylässä tarvitsisi kuolla sen vuoksi kun ei pääsisi hoitoon.
Vuorten ylitys on vaikeaa, mutta rajojen ylitys vaikeampaa
Olimme juuri pääsemässä Nepalista Kiinan Tiibetiin, kun tullivirkailijat kiristivät meiltä 1700 euroa. Jos emme olisi maksaneet, Kiinan ajoluvat olisivat vanhentuneet ja koko reissu olisi loppunut siihen. Maksoimme korruptiorahat hammasta purren ja pääsimme Kiinaan.
Tiet paranivat vihdoin. Kiina on ylpeä teistään. Huokaisin helpotuksesta, mutta turhaan. Himalaja on korkea.
Moottoripyörällä Kiinassa Tiibetin ja Xingiangin rajalla. Oikealla nousee vuori, vasemmalla aukeaa yli kilometrin syvä rotko.
Korkealle, vieläkin korkeammalle ja kohti ääretöntä
Nousimme ylöspäin. 2000m. 3000m.. 4000m... 5347 m. Yksi meistä sairastui vuoristotautiin - hänet lennätettiin teho-hoitoon 2000km päähän - ja kaikilla muilla oli niin järkyttävä päänsärky, että luulin, että kuolen. Välillä sydän pampatti niin, etten saanut unta koko yönä.
Mainitsinko jo, että lämpötila oli laskenut Intian saunahelteistä sitä mukaa kun korkeus oli noussut? Joo oli se lämpötila laskenut, nimittäin 4000-5000m korkeudella yöt ja aamut olivat laskeneet jo pakkaselle. Aamulla heräsimme moottoripyörän penkki jäässä, vesipullot jäässä ja jokaiseen mutkaan ajoimme peläten mustaa jäätä.
Pahimmat lumimyrskyt koimme Kirgistanin puolella kun klo 3 yöllä yhtäkkiä pilkkopimeässä visiiriin satanut vesi muuttui yhtäkkiä jääksi ja tiellä oli 3 cm paksuinen lumikerros. Kieli keskelle suuta, jalat maahan ja piti vain toivoa, etti kukaan meistä luiskahda viereiseen syvään rotkoon.
Luulin, että Nepalissa olisi reissun haastavimmat viranomaiset - olin väärässä.
Nepalin viranomaiset olivat sittenkin helppoja tapauksia. Kysyin meidän Kiinan oppaalta, niin hän sanoi, että Xinxiangin checkpointtien määrä ylitti hänen kaikki arvioinnit. Checkpointteja oli pahimmillaan niin paljon, että jouduimme 240 km matkalla näyttämään passejamme 14 kertaa. Enkä nyt edes liioittele ollenkaan. En nyt mene Xinxiangin ja Kiinan politiikkaan yhtään tämän pidemmälle, mutta voit päätellä, ettei Yarkandissa ja Kashgarissa oleva aseistettujen poliisien miehitys, kauppiaiden varustautuminen pampuilla ja piikkikärkisillä kepeillä ole välttämättä normaalia. Kauppaan pääsi, jos kauppias uskalsi avata kalterioven ja pääsit läpivalaisusta läpi. Niin ja ne viranomaisten checkpointit hidastivat tosiaan matkaa: Pahimmillaan 240 km matkaan meni checkpointteineen 11,5 tuntia. En ottanut niistä kuvia, kun kielsivät.
Eräs motoristiryhmämme jäsen tiivisti reissun vaikeimpia hetkiä seuraavasti:
En tiedä pelkäänkö enemmän sitä, etten jaksa, vai sitä, että kuolen tänne.
Hullunkin seikkailun jaksaa, kun sillä on merkitystä
Nämä hullut siltojen ylitykset, päiväkausien palelu, jatkuva päänsärky, lihassärky, pienet ruhjeet, muutama katkennut kylkiluu, mutaan jumiutumiset sekä viranomaishaasteet ovat olleet vain esteitä jotka on tehty ylitettäviksi. Pelon ja kauhun sekaan tulevat onnistumiset, surrealistisen upeat maisemat ja reissun isomman tarkoituksen onnistumiset ovat saaneet meidät jatkamaan.
Välillä on pakko nostaa hymy väkisin poskille ja sanoa, me olemme vielä hengissä vaikka vatsa kramppaa jo kymmenettä minuuttia putkeen ja tekee mieli huutaa kivusta. Reissu on ollut rankempi kuin odotimme. Still alive.
Se julkisuus mitä tämä reissu on saanut aikaan paikallisissa medioissa voi ehkä auttaa matkamme varrella olleita ihmisiä kouluttamaan lapsiaan. Tätä on vaikea käsittää Suomesta käsin, mutta toistan vielä, että isoin haaste esim Intiassa ja Nepalissa on se, että paikalliset eivät halua antaa lapsiaan kouluun. Koulussa olo tarkoittaa sitä, ettei ole aikaa auttaa kotitöissä. Koulussa olo voi tarkoittaa nälkää kotona ja vaikka moni aloittaa koulun, niin silti vanhemmat hakevat lapset pois koulusta ja tällainen awareness projekti vaikuttaa mielipiteisiin.
Olemme saaneet Intiassa suuria medioita kirjoittamaan tästä lasten koulutuksen puolesta puhuvan motoristiryhmän hullusta tempauksesta. Laajuudesta kertoo ehkä se, että Hindustan Timesia lukee joka päivä yli miljoona ihmistä. Varanasin suurin lehti kirjoitti myös sekä myös Nepalin päämedia Kathmandu Today. Tempauksen hyväntekeväisyyden media-arvo voidaan laskea sadoissa tuhansissa euroissa jollei jo miljoona mene rikki.
Nyt lähdemme Unicefin toimistolle täällä Tajikistanissa. Annamme haastattelun paikalliselle radiolle ja ehkä BBC:lle jos he saavat haastatteluluvan.
Menestystä ja seikkailuja elämääsi. Ei ehkä näin paljon seikkailuja, mutta silleen sopivasti jooko.
Ilkka O. Lavas
part of charity motorbiking group from India to Finland, 65 days, 17 countries.
Korkealla ohuessa ilmassa aurinko polttaa kasvot ja kylmyys jäädyttää sormet. Silti koko tilanne on niin uskomaton ja maisema surrealistisen fantastinen, että on pakko hymyillä ja nostaa peukku ylös. Still alive.
Charity motorbike tour 2018
Charity Motorbike Tour puhuu lasten koulutuksesta ja lukutaidon tärkeydestä. Pyrimme nostamaan koulutuksen mediaan puheenaiheeksi menemällä kouluihin. Kun media kirjoittaa koulusta, suhtautuminen koulutukseen paranee ja vanhemmat lähettävät helpommin lapsia kouluun.
Kierrämme seuraavissa maissa: Intia - Nepal - Tibet / Kiina - Kirgisia - Tadžikistan - Uzbekistan - Turkmenistan - Azebaijan - Georgia - Turkki - Bulgaria - Romania - Ukraina - Valko Venäjä - Latvia - Eesti - Suomi.
Faktaa lasten koulutuksesta ja lukutaidosta
Tavoitteemme on, että puhuisimme enemmän lasten lukutaidon oppimisen tärkeydestä. Meillä ei ole keräyslupaa, mutta voit varmasti lahjoittaa jonkun suosikkiapujärjestösi kautta lasten koulutukseen. Lahjoitimme ja lahjoitamme itse suoraan kouluille.
Meitä on 17 suomalaista yrittäjää ja muuta hullua motoristia matkassa mukana. Puhumme koulutuksesta. Meillä on mukana väkeä, jotka ovat olleet töissä katulapsityössä. On upea nähdä ihmisiä, jotka ovat aloittaneet nollasta ja pärjänneet elämässään.
Varanasista koululta
Unelma on, että kaikki maailman lapset oppisivat lukemaan.
Tässä muutama fakfa lukutaidosta ja koulutuksesta.
- 59 miljoonaa lasta ei käy koulua
- Lukutaito vähentää köyhyyttä ja rakentaa rauhaa. Äitien koulutus vähentäisi kehitysmaiden nälänhätää 26%, se tarkoittaa, että koulutus voisi poistaa 12 miljoonalta lapselta nälän
- Tyttöjen koulutus pelastaa miljoonia lapsia. Äitien koulutus on yksi tehokkaimpia keinoja parantaa lasten terveyttä ja vähentää lapsikuolleisuutta. On arvioitu, että 2.1 miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta selviytyi vuosien 1990 ja 2009 välisenä aikana, koska tyttöjen koulutukseen oli panostettu aiempaa enemmän. Jos kaikki naiset saisivat koulutuksen, lapsikuolleisuus laskisi jopa 49 %. Se tarkoittaa 3 miljoonaa pelastettua lasta vuosittain.
Minä, kullankaivajalapsi, synnyin viattomana tähän maailmaan. Opin konttaamaan, kävelemään ja leikkimään.
Kotona leikimme kauppaleikkiä, myimme ohi meneville ihmisille karkkia ja naposteltavaa. Saimme siitä oikeaa rahaa. Oikealla rahalla saimme ruokaa. Kotileikissä autoin äitiä ruoan laitossa, siivoamisessa ja pian myös raskaammissa töissä kuten puiden pilkkomisessa.
Veljekset pitävät kauppaa
He koputtivat ovelle
Olin juuri lypsämässä vuohta, kun koulusta opettaja tuli hakemaan kouluun. Olin kuullut koulusta jotain. Isä oli lukenut lehdestä, että suomalaiset motoristit olivat vieneet sinne jalkapalloja ja krikettivälineitä. Oikein ministerikin oli paikalla. Isän mielestä koulu oli hyvä juttu. Siellä oppisi kuulemma lukemaan ja laskemaan. Osasin kyllä jo laskea. Isä oli opettanut. Kukaan meidän perheestä ei osannut lukea.
Koulu
Menin kouluun. Siellä opin laskemaan myös kertolaskuja. Opimme maailmasta ja eläimistä. Opin vähän lukemaan myös.
Koululla esityksiä
Isä
Isä oli räätäli. Hän osasi korjata vaatteita.
Räätäli
Sitten eräänä päivänä äiti tuli itkien hakemaan minut pois koulusta. Isä oli kuollut. Hän jäi rekan alle.
Kauppa
Jouduimme lopettamaan kaupan. Hautajaisiin meni meidän kaikki kaupan säästöt. Äiti sanoi, että kauppa pitää sulkea.
Kullankaivajalapsen pikkusiskot.
Meitä on 7 lasta. Olen jo 10 vuotta. Minä olen vanhin. Unelmoimme äidin kanssa, että saisimme kaupan taas auki, niin voisin siinä tienata pikkusiskoille ja -veljille ruokaa. Saamme rahaa keräämällä pulloja.
Pullojenkeruuhommissa
Kullankaivajaksi
Äiti ehdotti, että menisin kullankaivajaksi. Bagmati joen varrella on temppeli, missä poltetaan köyhien ja rikkaiden ruumiita. Rikkailla saattaa olla kultahampaita. Niistä saa kuulemma hyvin rahaa. Jos löydän riittävästi kultahampaita, voimme perustaa kaupan uudestaan.
Koulu jäi
En ehdi kouluun. Kullankaivuu pitää tehdä valoisaan aikaan. En osaa kauhean hyvin vielä lukea. Osaan jo osan devanagarin aakkosista. Kaikkia en ymmärrä.
Minulla on nälkä. Minulle ja sisarilleni ei riitä kunnolla ruokaa. Täytyy tehdä töitä.
Ehkä jonain päivänä löydän riittävästi kultahampaita ja voimme perustaa taas kaupan. Sitten nälkä olisi taas ohi.
--
Tarina perustuu todellisuuteen vuonna 2018 ja on yhdistelmä kolmesta eri lapsesta.
Muistiin kirjoitti,
Ilkka Lavas
omana itsenäni
Charity motorbike tour 2018
Charity Motorbike Tour puhuu lasten koulutuksesta ja lukutaidon tärkeydestä. Pyrimme nostamaan koulutuksen mediaan puheenaiheeksi menemällä kouluihin. Kun media kirjoittaa koulusta, suhtautuminen koulutukseen paranee ja vanhemmat lähettävät helpommin lapsia kouluun.
Kierrämme seuraavissa maissa: Intia - Nepal - Tibet / Kiina - Kirgisia - Tadžikistan - Uzbekistan - Turkmenistan - Azebaijan - Georgia - Turkki - Bulgaria - Romania - Ukraina - Valko Venäjä - Latvia - Eesti - Suomi.
Faktaa lasten koulutuksesta ja lukutaidosta
Tavoitteemme on, että puhuisimme enemmän lasten lukutaidon oppimisen tärkeydestä. Meillä ei ole keräyslupaa, mutta voit varmasti lahjoittaa jonkun suosikkiapujärjestösi kautta lasten koulutukseen. Lahjoitimme ja lahjoitamme itse suoraan kouluille.
Meitä on 17 suomalaista yrittäjää ja muuta hullua motoristia matkassa mukana. Puhumme koulutuksesta. Meillä on mukana väkeä, jotka ovat olleet töissä katulapsityössä. On upea nähdä ihmisiä, jotka ovat aloittaneet nollasta ja pärjänneet elämässään.
Varanasista koululta
Unelma on, että kaikki maailman lapset oppisivat lukemaan.
Tässä muutama fakfa lukutaidosta ja koulutuksesta.
- 59 miljoonaa lasta ei käy koulua
- Lukutaito vähentää köyhyyttä ja rakentaa rauhaa. Äitien koulutus vähentäisi kehitysmaiden nälänhätää 26%, se tarkoittaa, että koulutus voisi poistaa 12 miljoonalta lapselta nälän
- Tyttöjen koulutus pelastaa miljoonia lapsia. Äitien koulutus on yksi tehokkaimpia keinoja parantaa lasten terveyttä ja vähentää lapsikuolleisuutta. On arvioitu, että 2.1 miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta selviytyi vuosien 1990 ja 2009 välisenä aikana, koska tyttöjen koulutukseen oli panostettu aiempaa enemmän. Jos kaikki naiset saisivat koulutuksen, lapsikuolleisuus laskisi jopa 49 %. Se tarkoittaa 3 miljoonaa pelastettua lasta vuosittain.
Puhutaan lasten lukutaidosta ja koulutuksesta. Menestystä ja seikkailuja elämääsi!
