1. Ajattele ja toimi kuin yrittäjä. Olet ”Minä Oy:n” toimitusjohtaja.
2. Olet asiantuntija, jonka tehtävänä on ratkaista asiakkaan ongelma parhaalla mahdollisella tavalla. Menestyjä ei ole vain myyjä, joka myy tuotteita rahasta.
3. Olet ”lääkäri”, joka tutkii tilanteen, tekee diagnoosin ja antaa reseptin. Menestyjä haluaa ymmärtää mistä asiakasta kutittaa ja rapsuttaa sieltä.
4. Ajattele strategisesti. Aseta tavoitteita ja suunnittele toimintasi. Älä heittäydy pelkän virran vietäväksi. Mittaa toimintaasi ja etenemistäsi.
5. Toimi tuloshakuisesti. Tarkoituksesi on saada aikaan tuloksia, ei puuhastella.
6. Halua olla paras. Parhaaksi tullaan ympäröimällä itsensä itseään paremmilla. Treenaa taitojasi. Sijoita omaan osaamiseesi.
7. Kultainen myyntisääntö: ”Kohtele toisia niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän.”
Brian Tracy on ehkä yksi kovimmista menestymisen opettajista. Menestyjissä yksi yhteinen asia on päättäväisyys. Ennen päätöksentekoa pitää kuitenkin olla unelma. Unelma jota kohden mennä. Yö ja ilta on hyvää aikaa uneksia.
Kokeile tänään ennen nukahtamistasi: anna ajatuksiesi virrata ja mieti minkälainen olisi unelmapäiväsi. Mieti mitä tekisit jos sinulla olisi miljardi euroa. Mieti mitä tekisit jos voisit turvallisesti lopettaa nykyisen työsi tai opiskelusi ja vaihtaa ihan johonkin muualle.
All successful people men and women are big dreamers. They imagine what their future could be, ideal in every respect, and then they work every day toward their distant vision, that goal or purpose. - Brian Tracy
Kauniita unia. Kauniita unelmia.
Menestystä elämääsi!
"Vielä ois voinut jatkaa lomaa." ja "Ei mitenkään ois jaksanu nousta töihin" lauseita kuulee näinä viikkoina usein. Mikä ihme saisi taas innostumaan työnteosta? Mistä saisi lisää energiaa arkeen?
Ihminen tarvitsee palautuakseen lomaa. Lomakauden päätteeksi keräsin tähän oppeja siitä, miten voi pitää jaksamista yllä ja miten voit taas palautua työkuntoon.
1. Lopeta lepääminen ja päätä mitä haluat loppuvuonna
Älä anna kroppasi olla laiska. Pakota itsesi liikkeelle. Käy kävelyllä metsässä tai jossain missä ei ole liikaa virikkeitä. Herätä sen jälkeen aivosi vaikkapa suunnittelemalla loppuvuoden tärkeimmät tavoitteesi. Mitä aiot saada aikaan ennen joulua? Yli neljä kuukautta aikaa. Siinä ehtii vaikka kirjoittaa kirjan, perustaa blogin tai vaikkapa ilmoittautua kiinnostavalle kurssille.
2. Buukkaa tärkeimmät palaverit heti ja päätä jokaisen kuukauden tavoitteet
Kun tiedät mitä haluat saada aikaan loppuvuonna, on aika pistää töpinäksi. Päätä ketä haluat tavata ja buukkaa palaverit heti. Merkitse ylös elokuun, syyskuun, lokakuun, marraskuun ja joulukuun tavoitteesi. Kirjaa tavoitteet sähköiseen kalenteriisi ja laita kalenterisi muistuttamaan ja kysymään saitko aikaan mitä halusit.
3. Ota kuntoilu taas mukaan arkirutiineihisi
Helposti loman aikana kuumalla kelillä itse jätän säännölliset urheilut väliin ja varsinkin jos on poissa kotipaikkakunnalta, tuntuu todella työläältä miettiä mistä löytyisi urheiluun sopiva paikka.
Kroppa pääsee loman aikana laiskistumaan ja veltostumaan. Aineenvaihdunta ja lihaksisto on lepotilassa.
Kuntoilu ja sporttailu saa kroppasi taas heräämään. Aion itse mennä huomenna taas uimaan. Käyn pari kertaa viikossa sporttailemassa. Minulle sporttailu on tapa pitää kroppaani hereillä ja kuntoa yllä.
4. Karkkipussi piiloon ja korkki kiinni, aloita syömään terveellisesti
Kesällä tulee liian helposti naposteltua koko ajan vähän jotain pientä. Pihalla kuumalla touhutessa lomalla katoaa janoon myös helposti pullo jos toinenkin virvoitusjuomaa. Turha sokeri virkistää hetken, mutta sen jälkeen väsyttää tuplasti enemmän.
Ajattelin kokeilla syödä kevyesti näin syksyn kunniaksi. Enemmän salaattia, vähemmän muita. Herkkujen napostelun sijasta kirjoitankin blogia. Onko sinullakin lipsahtanut epäterveellisen ruokavalion puolelle. Ruokavaliotasi tarkkailemalla voit vaikuttaa energisyyteesi.
5. Muistele miksi teet töitä?
Teetkö työtä, jolla on merkitystä? Auttaako työsi jotain muuta? Onko työstäsi iloa jollekin? Helpottaako työnteko rahahuoliasi? Minkä vuoksi sinä käyt töissä ja mitä tärkeää työsi ansiosta maailmassa tapahtuu. Oletko se sinä, jonka ansiosta muiden elämä on helpompaa ja siistimpää? Jokaisella työllä on merkitys. Muistele mitä merkitystä työlläsi on, niin on syy mennä töihin.
Näillä vinkeillä minä aloitan syksyni. Mitkä ovat sinun vinkkisi? Kommentoi ja kerro meille muillekin.
Tämä päivä oli todella tehokas! Innokkaana odotan uutta huomista päivää ja sitä kun pääsen huomenna heti aamusta uimaan! Odotan innolla sitä mahtavaa fiilistä, jonka saan sporttailun jälkeen.
On kiva olla taas töissä kun saa aikaan upeita asioita. City nousi suomen TNS Metrixin listoilla yhdeksi Top10 sivustoista sijalle 8. Wau!. Tästä on ilo startata syksy. Reipasta syksyä sinulle ja oikein paljon menestystä elämääsi!
Yksi onnellisen elämän peruslähtökohdista on, että en vertaile omaa elämää muihin, enkä tuomitse muita. Jos olen jollekin kateellinen, niin se tarkoittaa vain sitä että haluaisin jotain sellaista mitä hänellä on ja minulta puuttuu.
Jos joku on sinulle kateellinen, hän todennäköisesti haluaa jotain mitä sinulla on. Kateelliset voivat olla ilkeitä koska heitä itseä ärsyttää niin paljon heidän oma saamattomuutensa.
Kateus on voimakas signaali tahtotilasta tai puutostilasta. Kateus on sitä, että itse haluaisi itsellä menevän yhtä hyvin kuin toisella. Kun olet kateellinen jollekin, mieti miten itse voisit saavuttaa samanlaisen elämän kuin hän, tai jopa paremman.
Millaisen elämän sinä rakentaisit, jotta kateutesi kohde olisi sinulle kateellinen? Jos hänellä on parempi auto, niin onko sinulla enemmän aikaa perheesi kanssa? Jos hänellä on vene, niin oletko sinä parempi polkupyöräilemään? Jokaisella meillä on oma elämämme. Kukaan ei voi saada kaikkea. Kimi Räikkönen maksaisi varmasti mitä tahansa, että saisi bilettää ja olla rauhassa julkisuudelta.
Jos naapurisi, tuttavasi tienaa taloudellisesti enemmän kuin sinä, on siitä turha olla kateellinen. Hänellä voi olla muuten huonommin asiat kuin sinulla. Nauti elämän pienistä asioista, niistä tulee onnelliseksi. Ole oman elämäsi sankari ja muista, että olet ainutlaatuinen ihminen.
1. Jos olen kateellinen jollekin. Mietin miten hän on onnistunut asiassa ja mitä minun pitää tehdä, jotta voisin onnistua itse omassa elämässäni.
2. Jos joku on kateellinen minulle, kannustan häntä miettimään mikä hänelle on omassa elämässään tärkeää. Kannustan häntä vahvistamaan omia vahvuuksiaan.
Jos joku on sinulle kateellinen, niin muista että voit itse vaikuttaa siihen miten asennoidut palautteeseen. Aika paljon ratkaisee se, millä "korvilla” sen palautteen kuulee - kateiluna vai kannustuksena. Parempi katsoa lapsen silmin maailmaa, saa useammin positiivista palautetta.
Menestystä päivääsi! Jos joku on sinulle kateellinen, tiedät, että olet onnistunut siinä asiassa. Elä rohkeasti omaa elämääsi äläkä muiden. Älä anna kateuden ohjata elämääsi vaan luo itse oma omien unelmiesi elämä.
Ilkka O. Lavas
sarjayrittäjä
ps. Miksi valitsin rottakuvan? Vannotin aina ettei meille tule kissoja eikä koiria. Nyt vaimo ja lapset on tilannu meille ROTTIA!!!!!!
Pidin tänään puheen Keudassa valmistuville merkonomeille ja datanomeille. Kun olin itse koulussa, en ollut mikään mallioppilas joten puheeli oli ensimmäinen jota valmistujaisissa pääsin pitämään. Olin otettu kunnista tuoda työelämän terveiset. Olen ollut työelämässä 17 vuotta ja oppimista on tapahtunut koulunkin jälkeen paljon. Tässä puhe hieman lyhennettynä.
Onnittelut valmistumisesta. Tuon teille terveiset työelämästä. Kun teet jotain 8 tuntia joka päivä, sen on parempi olla sellaista mistä nautit ja mihin osaat asennoitua oikein.
Asioista nauttiminen on asennekysymys. Jopa hanttihommista voit nauttia. Itse olen opetellut suhtautumaan kaikkeen työhön niin, että mietin mitä iloa tai hyötyä tästä on minulle. Toistuva rutiinityö on minulle aivot-nollille lepoa. Fyysisesti rankka työ on minulle ilmaista kuntosalitreeniä. Vaikeat tehtävät ovat mahdollisuuksia kehittyä. Mahdottomat tehtävät ovat sellaisia, joista selviän kun pyydän muilta apua ja samalla voin oppia jotain muilta.
Kysyin Twitterissä ja Facessa mitä teille pitäisi sanoa. Tässä pari kohokohtaa. Olen maininnut monta kertaa sanan oppiminen. Oppiminen on tärkeä asia elämässä menestymisessä ja asian kiteytti hyvin San Fransiscossa asuva Harri Lehmuskallio ( @harzu ): Jatkakaa oppimista, vaikkei se olisikaan enää opiskelua!
Tässä lisää hyviä vinkkejä:
- Mika Mäkeläinen ( @mikamakelainen ): Mistä unelmoisit, jos tietäisit, ettet voi epäonnistua? (kirjasta taivasjahelvetti.fi )
- Aki Vänni ( @ VnniTwt ): Haastakaa olemassa oleva. Kaiken voi aina tehdä paremmin. Kun lamppu syttyy. Kerro se esimiehelle ja ystäville.
- Janne Nyyssönen ( @Nysses ): Kokeilkaa, epäonnistukaa ja oppikaa. Epäonnistunista ei tarvitse pelätä, niistä pitää oppia.
- Heli Järvenpää ( @jarvenpaa ) Jos on selkeitä unelmia jo mielessä, ei kun kohti niitä. Jos ei vielä selkeää suuntaa, kannattaa hankkia monenlaista kokemusta. Niin työn kuin harrastustenkin kautta.
-Pasi Rautio ( @TuplaPasi ) Olkaa rohkeita, reippaita ja älkää kangistuko kaavoihin.
-Sonja-Sofia Thure ( @sonjasofia): Ja mä ainakin olisin kaivannut siinä iässä tän: töitä pitää tehdä, siitä kannattaa opetella nauttimaan :)
-Noora Keskievari (@Nkeskievari ) Käyttäytykää hyvin, olkaa kohteliaita ja muistakaa kiittää! Se vaikuttaa eniten tulevaisuuden mahdollisuuksiinne.”
-Niina Tuominen ( @NiinaTuominen ) Oppimista ja epäonnistumisia – ja lisää oppimista!!! Huikee matka tää #elämä
-Martti Kankaanranta Liikkukaa tuntosarvet päässä. Työn tulos on tärkeää, ei se aika, jonka vietät työpaikalla. Lähde pyörittämään omaa ratastasi hankkimalla tietoa niin kumppanisi ratas missä päin maailmaa hyvänsä kulttuurieroista huolimatta alkaa pyöriä samaan suuntaan kuin sinun ratas.
-Vesa Tuomala "Haaveita pitää olla ja unelmat pitää toteuttaa!" - Elina G. meidän laivan kokkistuju
-Juha Mäntynen: Kun täytät 18 vuotta, niin vastuu onnellisuudestasi, menestymisestäsi tai menestymättä jäämisestä on kokonaan omalla vastuullasi. Kaikki eivät koskaan sisäistä tätä, mutta ole Sinä poikkeus! Tänään on yksi etappi takana. Onnittelut! Nauti tästä hetkestä, sillä olet sen ansainnut, mutta älä jää paikoillesi sammaloitumaan, vaan jatka seuraavaan haasteeseen. Tänään koettu puutostila elämässäsi on se hinta, jonka maksat laiskottelustasi viikko, kuukausi tai vuosi sitten. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa paitsi "huomenna". Vain tästä hetkestä käsin voit vaikuttaa elämääsi, joten panosta nykyhetkeen ja elämä kyllä kantaa.
Janne Kujala: Kertoisin jos jossain välissä haluaa olla oman itsensä herra kannattaa rohkeasti harkita yrittäjyyttä.
Maltti on valttia eikä kannata haukata liian isoa palaa heti alkuun. Lähtee "autotallista" liikkeelle ja sitten pikkuhiljaa kasvattaa bisnestä ja työllistää muita, jos siihen mahdollisuus.
Ei ne suuret tulot vaan pienet menot.
Talouden realiteetit tällä hetkellä huomioitava. Rahoitusta ei ole kovin helppoa saada edes hyville hankkeille.
Yrittäjällä on "vapautensa" lisäksi myös suuret vastuut, jotka tulee hoitaa, jotta bisnes sujuu pidemmän päälle.
Tekemällä oppii. Työlämässä oppii. Elämässä oppii. Vaikka valmistutte, muistakaa ikuisen oppijan asenne: Joka päivä voin oppia uutta. Joka tilanteessa voin kehittyä. Kunnioittakaa muita ja olkaa valmiita oppimaan heiltä. Olkaa kiinnostuneita, aktiivisia ja menestykää elämässänne.
Z-sukupolvi (1995-2010)
Syntynyt kännykkä kädessä.
Kasvanut digihärvelien kanssa.
Ei tiedä maailmasta, jossa ei ollut nettiä.
Ei tiedä maailmasta, jossa puhelimissa oli langat.
Ei tiedä maailmasta, jossa piti sopia tapaaminen
Stockan kellon alle ja sitten siellä odoteltiin.
Z-sukupolvi on aina online.
Z ajattelee itseään.
Z haluaa olla vapaa.
Tänä keväänä valmistuu jo sitten Z-sukupolven nuoria oppilaitoksista. Niin. Todellakaan ei puhuta Y-sukupolvesta vaan Z-sukupolvesta.
Sukupolvet ikäluokittain
X-sukupolvi: 1970-1980, "Rock"
Y-sukupolvi: 1981-1995, "Facebook -opiskelijat" "Millenium -sukupolvi"
Z-sukupolvi: 1995-2010, "Epäjohtaminen"
Suuret ikäluokat: 1948-1964
Veteraanit (syntyneet ennen vuotta 1947)
Lähde 2013 Rebecca Piekkari / Aalto Yliopisto
Yksilön odotukset työelämästä vaihtelevat eri ikäisillä. Eri ikäiset arvostavat hieman eri asioita.
Alle 30v: uralla eteneminen ja työn merkityksellisyys on tärkeää
Alle 40: joustavuus ja työn ja vapaa-ajan välinen tasapaino
Alle 50: työsuhteen jatkuvuus ja ammatillinen kehittyminen
Alle 60: työsuhteen turvallisuus ja edut
Nousevasta Z-sukupolvesta on Tulganin (2009) tutkimuksissa sanottu seuraavaa:
He ovat haluttomia oikeasti sitoutumaan työnantajaasi.
Heistä ei kirveelläkään saa pitkäaikaista työntekijää.
He haluavat huipputyön heti ensimmäisestä työpäivästä lähtien.
Heistä työnteon pitää olla hauskaa.
He eivät välitä nousujohteisesta urasta
Raha ja rahalliset etuudet eivät heitä motivoi.
He eivät kunnioita vanhempia kollegoitasi.
He oppivat ja ahmivat uutta tietoa läppärin kautta.
Heistä ei ole hyväksi johtajaksi, koska he keskittyvät liikaaitseensä.
Miten Z-sukupolvea johdetaan?
Raamit
• Ei käskytystä ja hierarkioita, vaan puitteet ja haasteita!.
Itsenäisyys
• Tilaa hengittää.
Palaute
• Reaaliaikainen kaksisuuntainen kommunikaatio on itsestäänselvyys.
Luottamus
• Integriteetti, avoimuus, läpinäkyvyys, individualistien yhteisöllisyys.
Lähde Tienari, Piekkari / Epäjohtaminen
”Kun osa ihmisistä nauttii integroidusta maailmankylästä, jossa ei ole fyysisiä ja henkisiä rajoja, muut luovat heille siihen tarvittavan infrastruktuurin. Jonkun pitää siivota, kokata ja hoitaa sairaat. Jonkun pitää valaa sementtiä, korjata roskat ja ajaa bussia. Edelleen.” - Janne Tienari & Rebecca Piekkari
Uusi työntekijäsukupolvi arvostaa leikkimielisyyttä, pelillisyyttä, rehellisyyttä verkostoja ja nopeutta. Vapaus ja individualismi on heille itseisarvoja. Tämä vaatii johtajilta hyvää ihmisten johtamista, esimerkkiä ja mukavuusalueen reunoilla keikkumista.
Nyt valmistuvat nuoret ajattelevat induvidualistisemmin kuin edeltäjänsä. He haluavat ottaa vastuun omasta elämästään itselleen. Nyt valmistuvat nuoret haluavat ottaa vastuun urakehitysksestään pois pomoilta ja organisaatiolta. He ovat valmiita vaihtamaan työpaikka nopeammin kuin kukaan ennen kehittyäkseen työurallaan ja kasvaakseen ammattilaisena.
Tarjotaan nuorille kasvun paikkoja ja annetaan Z-sukupolven edustajille mahdollisuuksia näyttää kyntensä.
William Wolfram on 20 -vuotias nuori kaveri. Hän esiintyi eilen BusinessForumilla. Tässä periaatteet, joilla William on saanut bisneksensä lentoon. Ajateltavaa riittää meikäläisellekin:
Success recipe:
1. Do more with less,
2. Test you product,
3. Get mentors,
4. Start with the customer,
5. Interact.
- William Wolfram / 20 -years old founder of DealDash Cent Auction site
Erittäin hyviä periaatteita. Keep it simple -periaate. MVP (Minimum Viable Product) testaus. Muilta oppiminen. Asiakkaiden huomioiminen heti alussa. Jatkuva kaksisuuntainen asiakasviestintä. Näitä menestyreseptin aineisosia voisi kuulla kenen tahansa menestyskonsultin suusta tai LEAN konsultilta, mutta menestyvän yrittäjän sanomana minä vasta uskon että nämä on todella toimivia.
William on todistanut, että ikäkään ei ole enää menestymisen este kansainvälisillä markkinoilla. Mieti mitä sä haluat isona ja toteuta sun unelmas.
Menestystä päivääsi! Anna unelmillesi mahdollisuus toteutua!
Ilkka Lavas
sarjayrittäjä
ps. tilaa mun Pysäyttämätön yrittäjyys -kirja Suomikaupasta
Ennen kuin menen kirjaan syvemmälle, haluan kiittää teitä kaikkia kun olette tulleet tänne. Haluan kiittää erityismaininnalla seuraavia henkilöitä, joita ilman kirja ei olisi syntynyt: Kiitokset: Jukka Niemelä, Satu Vainio, Taneli Tikka, Matias Savolainen, Terhi Majasalmi, Ollis Leppänen, Ville Lähdesmäki, Teemu Arina, Martti Laosmaa, Kirsti Lonka, Jussi T. Koski, Jukka Hassinen, Susanna Rantanen, Jukka Hietanen, Severi Virolainen, Aki Antman, Eero Lehti, Jorma Hämäläinen, Jussi Muurikainen, Hjallis Harkimo, Niko Papula, Juha Viitala, Hanna Mäenpää, Katja Ståhl, Tuula Kousa, Riitta Saarikangas, Juha Koponen, Kyösti Kakkonen, Saara Liukkonen
Erityiskiitokset mentoreilleni, valmentajilleni, yhtiökumppaneilleni, työkavereilleni, asiakkailleni, sukulaisilleni sekä yhteistyökumppaneilleni sekä perheelle, kun kestitte vaikka Thaimaan lomalla räpläsin kännykkääni ja kirjoitin tämän kirjan.
Moni on kysynyt minulta mistä kirjan nimi tulee ja miksi kirjoitin kirjan?
Olimme perheen kanssa lomalla Thaimaassa ja minä kun olen vähän tällainen levoton luonne, niin koko ajan pitää tehdä jotain. Siinä uima-altaalla sitten pohdin, että mitähän sitä tekisi. Funtsin että pitäisikö kirjoitella blogia vai lähteä prätkäilemään. Sitten jostain tuli mieleen kirja. Edellinen kirja minulta on tullut vuonna 2005 ja siitä on jo ikuisuus. Paljon on tapahtunut sen jälkeen ja jotain olen tässä ehkä oppinut. Ajattelin, että näistä opeista voisi olla hyötyä jollekin.
Laskeskelin, että lomaa on jäljellä 25 päivää. Jos kirjoitan joka päivä 3-5 sivua, niin saan 75-100 sivua raakamateriaalia kasaan.
Synnytin itselleni: HALUn kirjoittaa, Unelma auttamisesta, Kirkas tavoite ja päivittäiset etapit.
Mikä kirjan aiheeksi?
Olin ennen lähtöäni pitänyt puheen Nuorten yrittäjien Hot Spot –tilaisuudessa ja kun kirjoitin puhetta, mietin mitä haluan sanoa muille yrittäjille. Pidin puheen aiheesta: ”Meitä yrittäjiä ei pysäytä mikään.”.
Meidät menestyvät yrittäjät erottaa tavallisista pulliaisista se, että haluamme kehittyä, haluamme kasvaa. Kun aloitimme bisneksemme meillä ei ollut mitään. Pian kohtasimme ensimmäiset haasteet, mutta selvisimme niistä ja pääsimme niiden yli. Kasvoimme. Saimme ensimmäiset asiakkaat. Ensimmäisen satasen laskutusta, sitten tonnin. Törmäsimme pian uusiin haasteisiin, mutta emme kääntyneet vaan taistelimme sisulla läpi harmaan kiven. Sisulla. Opimme ja kasvoimme ihmisinä. Pian meni rikki kymppitonni. Sitten sata tonnia. Vaikka liikevaihtoa on kertynyt, upeampaa on silti ollut tämä seikkailu mihin olemme päässeet ja kaikki ne kokemukset mitä olemme käyneet läpi. Korvaamattomia ovat nämä ympärillämme olevat ihmiset, joita tässä yrittäjäuramme aikana olemme oppineet tuntemaan.
Päätin kirjoittaa pysäyttämättömyys -aiheesta, koska sinnikkyys ja pysäyttämättömyys on meille suomalaisille valttikortti, jolle meillä sanastossa on jopa ihan oma sana: SISU.
Miksi yrittäjyys?
Peter F. Drucker määritti yrittäjyyden olevan asia, mitä moni ei ymmärrä. Voi olla yrittäjä vaikka ei toimi yrittäjämäisesti. Yrittäjyys ei ole pelkkää riskinottoa. Yrittäjyys on innovointia, rohkeutta, jatkuvaa kehittämistä. Voi toimia yrittäjämäisesti vaikka ei ole yrittäjä. Sellaisesta yrittäjyydestä puhutaan sisäisenä yrittäjyytenä.
Peter kiteyttää: Yrittäjyys on systemaattista innovointia joka sisältää merkityksellistä ja organisoitua muutosten etsimistä, muutosten systemaattista analyysia ja näiden muutosten tarjoaman mahdollisuuden taloudellista ja sosiaalista hyödyntämistä.
Kaksi sanaa: Pysäyttämätön yrittäjyys. Loputonta innovointia ja mahdollisuuksien etsimistä systeemaattisesti.
Kirjasta pysäyttämätön yrittäjyys:
Pysäyttämätön on kuka tahansa, joka on oman elämänsä
herra. Pysäyttämättömyys on terveiden elämäntapojen
vaalimista.
Pysäyttämättömyys on sitä, että rakastaa elämää,
elää hetkessä ja unelmoi. Pysäyttämättömyys on sitä,
että asettaa tavoitteet ja saavuttaa ne.
Pysäyttämättömyys on sitä, että antaa anteeksi ja on rohkea. Pysäyttämättömyys on sitä, että hyväksyy oman rajallisuutensa ja on
realisti.
Pysäyttämättömyys on sinnikkyyttä ja suomalaista
sisua sekä tahtoa elää.
Jotkut ihmiset alkavat elämään vasta kun käyvät lähellä kuolemaa.
Sydänkohtaus, syöpä, hirvikolari.
Pysähtyminen ja oman elämänarvojen uudelleen pohdiskelu
ei välttämättä tarvitse noin rajua ulkoista väliintuloa.
Luin Forbesia sunnuntaina. Siinä siteerattiin Paul B. Brownia,
jonka mukaan menestyvät ihmiset ottavat pieniä fiksuja askelia kohti tavoitteitaan.
Nostan tästä esiin kolme asiaa. Kolme sellaista asiaa, jotka ovat samoja kuin omassa teoksessani.
1) Halu
Useimmat ihmiset eivät valitettavasti tiedä mitä haluavat. Siksi he eivät menesty.
Sinulla tulee olla kirkas tavoite, mitä haluat elämälläsi.
Kysy itseltäsi:
-Minkä vuoksi elät?
-Mitä sellaista teet tai teit tänään, joka vie sinua eteenpäin kohti tavoitteitasi?
-Mitkä ovat tämän kuukauden tavoitteesi?
-Mitä lupasitkaan uudenvuoden lupaukseksi? Lupasitko jotain joka on
realistista saavuttaa ja oletko edistynyt aikeissasi?
-Miksi tulit tänne?
-Mitä haluat saada aikaan tällä viikolla?
Mieti mitä haluat ja jos oikeasti haluat, niin silloin myös voit saavuttaa tavoitteesi.
Menestyjistä sanotaan, ”Successful people are Dreamers with a deadline.”
Samaa toistan kirjassani:
#8 Uskalla unelmoida, päätä aikataulu
Pysäyttämättömän unelmat auttavat hänen alitajuntaansa tekemään pieniä päätöksiä ja suunnanmuutoksia matkan varrella. Pysäyttämätön kuitenkin ymmärtää, ettei pelkkä haaveilu vie häntä kohti unelmaa, vaan tarvitaan rivakkaa toimintaa. Pysäyttämätön yrittäjä onkin etevä löytämään uusia keinoja ja ryhtymään tuumasta toimeen.
Olen itse usein unelmoinut tavoitteista, joista en ole edes uskaltanut kertoa muille. Unelmat ovat kuitenkin auttaneet minua edistämään sellaisia asioita, jotka vievät kohti päämäärääni.
Unelmointi on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on päättää aikataulu. Suuret innovaattorit ovat unelmoijia, joilla on määriteltynä deadline.
Elämä on unelma. Vain sinä voit toteuttaa unelmasi.
Anna unelmillesi mahdollisuus toteutua ja päätä aikataulu,
jonka mukaan haluat unelmasi toteutuvan.
Toinen!
2) Tekeminen
Kaikki hyvä lähtee tekemisestä. Tekeminen ja yrittäminen ovat verbejä.
Yrittäjähenkisyys on asenne, jolla tekemistä tehdään. Yrittäjyys on tekemistä oikea asenteella. Ilman tekemistä ei tapahdu mitään. Oikeasuuntainen tekeminen vie sinua eteenpäin.
Tehkääpäs nyt jotain, vaikka kysykää toisiltanne:
- Mistä asioista olet kiitollinen elämässäsi. Kerro vieressä olevalle ihmiselle 1-3 asiaa, mistä olet kiitollinen. Kiitollisuuden asiat voivat liittyä työhön, vapaaehtoistyöhön, perheeseen, terveyteen, säähän, mihin vain.
Toinen tehtävä:
- Mitä hyvää muutosta HALUAT saada aikaan tänä vuonna? Aikaa pari minuuttia. Vastaukseksi riittää myös ettei tiedä, jos ei oikeasti tiedä. Vastaus voi olla eri skenaarioita lyhyellä tai pitkällä jänteellä. Kysy vierustoveriltasi Mitä hyvää muutosta HALUAT saada aikaan tänä vuonna?
Kiitos. Nyt olette tehneet jotain. Tekeminen on tärkeintä. Muistakaa, että tekeminen on verbi.
TEKEMINEN ON TÄRKEINTÄ!
Kolmas
3) Oppiminen
Fiksuus on oppimista. Havaintojen tekemistä. Omien toimien peilaamista.
Menestyvä ihminen tutkii ja analysoi omia tekemisiään ja oppii niistä,
jotta voi ottaa seuraavat askeleet entistä vahvempana ja viisaampana.
viisautta ei voi lukea kirjoista.
Aristoteles summasi tämän hyödyllisesti: viisaus tulee kokemusten
jälkeisestä pohdinnasta. Viisaus ei synny pelkästä pohdinnasta. Eikä viisaus löydy pelkästä
kokemuksesta koska jos et nöyrästi pohdi mitä kokemastasi voisit oppia, niin kehitystä ei tapahdu.
Lopuksi kirjasta poimittuna:
Pysäyttämättömän salainen resepti
Sisu on tärkeä osa pysäyttämättömyyttä.
Siihen kuuluu myös henkinen ja fyysinen hyvinvointi.
Pysäyttämättömyys on terveyttä, treenaamista,
unta, latautumista ja lepoa.
Pysäyttämättömyys on uusiutumista,
tasapainoista elämää ja rehellisyyttä itselle.
Pysäyttämättömyys on innostumista,
nöyrtymistä. Sitä, ettet anna periksi.
Pysäyttämättömyys on sitä, että oppii virheistään.
Se on hullua rohkeutta ja elämän rakastamista.
Pysäyttämättömyys on anteeksiantoa,
anteeksipyyntöä ja iloa onnistumisista.
Pysäyttämättömyys on kiittämistä,
kiitoksen saamista ja uuden luomista.
Pysäyttämättömän elämä on tasapainoista.
Sinussa on pysäyttämättömyyttä.
Löydä se. Pidä siitä hyvää huolta.
Pidä hyvää huolta itsestäsi,
pidä hyvää huolta pomostasi.
Pidä hyvää huolta ystävistäsi.
Pidä hyvää huolta perheestäsi.
Pidä hyvää huolta työkavereistasi ja asiakkaistasi.
Kaikkein tärkeimpänä:
Pidä hyvää huolta itsestäsi,
Mieti, miten johdat itseäsi ja miten
muita. Sinulla on vain yksi elämä. Elä se.
Kirjan viimeiset sanat: Hymyile nyt. Nosta peukkusi ylös. Nauti tästä tilaisuudesta.
Tervetuloa! Malja elämälle ja elämänhalulle!
Muista: Meitä ei pysäytä mikään!
ps. Tässä pari linkkiä mistä voit tilata kirjan:
Pysäyttämätön yrittäjä kirja Adlibris -verkkokaupasta. Suomikauppa.fi (suomeen ja ulkomaille).
Voit myös ladata ilmaisen näytteen.
Maximillion Cooperin järjestämä Gumball 3000 katurallikisa sai minut funtsimaan miten tullaan miljonääriksi. Kaverini on tuolla kisaamassa Valkoisella 911 Carrera S Cabrioletillaan ja mietin miten hänestä tuli miljonääri.
Miljonääriksi tulemisen resepti menee useimmilla näin:
1. Luo järjetön halu tulla miljonääriksi
2. Tee joka päivä jotain sen eteen, että tulisit miljonääriksi
3. Mieti mitä teit eilen ja miten voisit tänään tehdä paremmin.
Opi aikaisemmista tekemisistäsi.
4. Toista kohtia 1-3 kunnes olet miljonääri.
Sen jälkeen voit vaikka ilmoittautua Gumball 3000 kisaan.
Cheekillä on hyvä biisi jossa tiivistetään miljonääriksi tulemisen ilot ja surut: Cheek - Ne tekee töitä
Raha ei tuo onnea mutta kyllä se helpottaa ja vaikeuttaa monia asioita. 30 päiväsakkoa miljoonan tuloilla on muuten sakkolappuna 83 tuhatta euroa.