Islantilaiset olivat reippaita poikia sijoittamaan vivulla eli lainalla. He kävivät oikein leveilemässä kuinka vipua voi käyttää maailmanvalloituksessa. Kehuivat ylpeästi kuinka osakkeita voi ostaa ilman omaa rahaa. Kuulostaa ikiliikkujalta.
Kun sitten lainan takaisinmaksun aika tuli, tuli islantilaisille kylmä. Osakkeita piti myydä laitaan alehintaan jotta sai edes osan lainoista maksettua takaisin. Korttitalo romahti.
Osa Suomalaisista muistaa 90-luvun laman, jolloin velka ajoi monet yrittäjät ahdinkoon. Moni ei enää muista.
Suomessa on sanonta: Velka veli nostettaessa, veljenpoika maksettaessa. Osa ihmisistä unohtaa lainaa nostaessaan, että laina pitää joskus maksaa takaisin. 90-luvulla asuntolainojen korot huitelivat 16%:ssa. 400.000 euron asuntolainassa 16% korko olisi pelkästään 5333€ per kk. 100.000 e lainassa korko olisi 1333 € per kk. Nykykoroilla joku satasen korkokulu ei tunnu missään, mutta korkojen noustessa voi alkaa päätä huimaamaan.
Vuokraturvan Timo Metsola muistutti asuntomarkkinoiden korkotason vaaroista. Jos korkotaso pysyy samana, kaikki on hyvin. "Normaalilla korkotasolla jäät olisivat jo lähteneet." sanoo Metsola.
Pidä huoli, että saat lainat lyhennettyä tarvittaessa. Näin nukut yösi paremmin. Älä ota isompia riskejä kuin mitä jaksat kantaa ja jos riski realisoituu, niin riskin pitää olla sellainen, ettet kuole siihen.
Ihmiset valittelevat usein, että pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tehdä tätä. Valittaminen ei edistä asioita yhtään. Nämä meidän viljelemät pitäisi asiat tuppaavat kaiken lisäksi aiheuttamaan meille stressiä ja kiireen tuntua kun "pitäisi asioita" on niin monta.
Vähennä pitäisi asioita löytämällä joku muu motiivi
Olen opetellut vähentämään pitäisi asioita. Jatkuvasti kun törmään pitäisi -asiaan omassa tai jonkun muun puheessa, kysyn:
Haluanko?
Kannattaako se?
Onko siitä hyötyä?
Jos siitä on hyötyä niin kenelle siitä on hyötyä?
Pakko on joskus hyvä motivaattori. Mutta motivoivampaa on kun löydät jonkun muun merkityksen. Usein asioilla on muitakin hyötytekijöitä kuin pakko. Usein asioille löytyy jokin muu syy tehdä. Tässä apukysymyksiä, joilla voit miettiä muita merkityksellisempiä syitä tekemiselle:
1. Haluammeko tätä?
2. Mitä hyötyä tästä on ihmiskunnalle?
3. Mitä hyötyä tästä on sijoittajille?
4. Mitä hyötyä tästä on minulle?
5. Kannattaako se?
6. Onko se kivaa?
7. Nautinko siitä?
8. Onko se riittävän haasteellista?
9. Kiinnostaako se minua? Entä yleisöä? Entä sijoittajia?
10. Opinko tästä jotain? Entä muut?
11. Tulenko siitä iloiseksi? Entä muut?
Minun ei pidä kirjoittaa blogia. Haluan kirjoittaa blogia, koska on innostavaa saada palautetta ja samalla kun kirjoitan, minun tulee itsekin kerrattua asiat ja vahvistettua omia mielipiteitäni.
Minun ei pidä siivota. Haluan siivota koska nautin ihanasta järjestyksestä. Nautin siitä, että ruoho on leikattu. Haluan pitää kodin hyvässä kunnossa, jotta siitä on iloa lapsillenikin kun aika täältä joskus jättää.
"Without passion you don't have energy without energy you have nothing" - D.J Trump.
Lisää halua ja intohimoa tekemisiisi! Menestystä elämääsi!
Ei selityksiä. Tässä on 15 askelta onnelliseen elämään:
1. Aloita tekeminen
2. Iloitse siitä mitä teet
3. Arvosta nykyhetkeä
4. Pidä asiat yksinkertaisena
5. Ajattele enemmän niin kuin Tiikeri, vähemmän Aasi Ihaata
6. Aseta tavoitteita
7. Auta muita
8. Ole kiitollinen ja osoita se
Facebookissa on ryhmä nimeltä Kiitollisuus. Liity siihen niin muistat joka päivä mitä kiitollisuuden asioita elämässä on.
9. ↓ TV
10. Näytä tunteesi
11. Keskity
12. Kuuntele ja ole läsnä
13. Halaa
14. Pysy aktiivisena
15. Sun elämä. Sä tiiät mikä tekee sut onnelliseks. Elä elämäsi. Nauti. Nosta peukku ylös. Olet juuri niin onnellinen kuin mitä annat itsellesi luvan olla.
No siinäpä ne ovat. Tämän listan voisi lukea vaikka miljoona kertaa ja aina huomaa jäävänsä kiinni monessa kohtaa missä voisi parantaa omaa suoritusta.
Onnellista päivää sinulle! Kosketelkaa toisianne ;)
Minulta on usein kysytty miten ehdit tekemään kaikki nuo asiat. En voi skaalata aikaani, joten olen päätynyt palkkaamaan töihin itseäni parempia, taitavampia yksilöitä.
Aloitin aikanaan yksin hommat ja olen tottunut pärjäämään yksin, joten delegoinnin taito on minulle vasta myöhemmällä iällä opittu. Jälleen tänään törmäsin tilanteeseen, jossa aikaisemmin delegoimalla homma olisi hoidettu nopeammin, paremmin, tehokkaammin, luotettavammin ja asiakaskin olisi ollut tyytyväisempi.
Pari viikkoa sitten asiakkaani Barona otti yhteyttä ja pyysi minulta yhtä pientä asiaa. Koska olin tehnyt asioita joskus 5 vuotta sitten, ajattelin, että sehän on pieni homma ja sujuu käden käänteessä. No lupasin hoitaa homman ja laitoin asian omalle tehtävälistalleni. VIRHE!
Pomo: Älä ikinä tee asiaa itse, jos joku työntekijäsi osaa tehdä sen. Kun delegoit, asia tulee tehtyä paremmin, nopeammin, tehokkaammin, luotettavammin, laadukkaammin tai vähintään yhtä hyvin kuin jos sinä tekisit. Yrittäjänäkään et ole korvaamaton. Tökkää vaikka sormesi veteen ja katso jääkö siihen reikä kun vedät sormesi pois.
Tässäkin tapauksessa kävi niin, että sain tänään Baronalta meiliä jossa kohteliaasti kyseltiin tilanteen perään. VIRHE! Ikinä asiakas ei saisi joutua kysymään missähän asia viilettää. Olin ryssinyt asiakaspalvelun pahemman kerran. Puolen tunnin homma oli ollut tehtävälistallani tarpeettomasti 2 viikkoa! Pahoittelin välittömästi tilannetta ja käännyin työkaverini Even puoleen.
Delegoin asian Evelle ja puolessa tunnissa homma oli hoidettu. Eve hoiti homman ja teki sen vielä paljon paremmin kuin minä. Kiitos! Asiakas sai palvelua nopeammin kuin mitä itse olisin voinut toimittaa. Delegointi kannatti jälleen. Wau!
Mitä opin:
1. Delegoi heti kun voit
2. Delegoi aina kun voit
3. Delegoi myös pienet asiat
4. Luota ihmisiin
5. Valtuuta ihmiset
Delegointi on mahtava tapa saada useampia tehtäviä tehtyä lyhyemmässä ajassa. Se myös kasvattaa tiimin kapasiteettiä käsitellä asioita. Kuten itsellenikin yllä kävi, monelle johtajallekin käy samanlaisia juttuja. Asiat jäävät pöydälle makaamaan kun delegointiin tai delegointiprosessiin ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Delegointi voi onnistua tai epäonnistua.
Mikä erottaa hyvän ja huonon delegoijan?
Tehtävien delegoinnissa on 6 vaihetta. Ongelma useimmin johtajilla on, että delegoinnissa hoidetaan vain yksi tai kaksi vaihetta. Kun tehtävää ei hoidetakaan kunnolla, pomot vain urputtavat työntekijöille miksi työtehtävää ei ole hoidettu kunnolla. Eve hoiti homman erittäin hyvin. Mikä delegoinnissa tällä kertaa onnistui?
Yrittäjäurani aikana olen havainnut delegoinnin tökkäävän monesti. Tässä on tärkeimmät asiat, mitä delegoidessa kannattaa huomioida, jotta tehtävä etenee toivotusti.
1. Valmistele kunnolla
Työntekijät eivät voi tehdä tehtäviä laadukkaasti jos tehtävät on määritelty epäselvästi. Mieti pari kertaa mitä kaikkea hommaan kuuluu, mitä odotat, mitä asiaan liittyy. Keitä pitää huomioida. Älä suunnittele kuitenkaan liikaa, koska muuten työntekijöiltä jää luomisen vapaus ja ilo.
2. Luovuta homma hoidettavaksi
Työtehtävä pitää luovuttaa tehtäväksi jollain viestintävälineellä. Olen havainnut, että meili on yksi huonoimmista delegointitavoista. Meili tulee useimmiten käsitettyä väärin tai puutteellisesti. Lauseita joudutaan arvaamaan: "mitähän tämäkin tarkoittaa".
Delegoinnissa paras tapa ainakin minulla olla kaksivaiheinen: tehtävän yleiskuvaus meilillä tms ja yhdessä läpikäynti puhelimitse tai chatilla (esim Google Talk, Messenger, Yammer, Skype Whatsapp jne).
Tee selväksi mikä on homman budjetti, aikataulu, konteksti, odotukset raportoinnista, tilannekatsauksista ja millä syklillä ja millä kanavilla toivot saavasi palautetta. Usein riittää: Kerro sitten kun homma on valmis tai kerro viikon loppuun mennessä jos tulee jotain odottamatonta ettet saakaan tehtävää tehtyä siihen mennessä.
3. Varmista, että viestisi menee perille
Delegoinnin kaksivaiheisuus on tärkeää. Chatti tai puhelu on yksi tärkeimmistä keinoista. Näin voin varmistaa, että viesti on ymmärretty tai ainakin sen, ettei sitä ole ymmärretty ihan erilailla kun olen tarkoittanut. Usein menee 60 sekuntia siihen, että varmistan homman olevan selkeästi ymmärretty. Se on pieni aika verrattuna siihen, että jotain asiaa tehdään tuntikaupalla ihan eri suuntaan kuin olin tarkoittanut.
Paras tapa varmistaa ymmärrys on kysyä: kertaatko mulle vaikka vielä kerran omin sanoin mitä olet nyt tekemässä. Haluan varmistaa, että ajattelet asiasta samalla tavalla kuin minä. Tämä kuulostaa ehkä vähän lastentarhatouhulta, mutta on oikeasti kannattavaa ja aikuisetkin ihmiset varsinkin sähköisillä kommunikaatiovälineillä ymmärtävät valitettavan usein toisiaan väärin.
4. Varmista, että työtehtävä on hyväksytty ja otettu vastaan
Usein delegoinnin yhteydessä jää varmistamatta, että tehtävän vastaanottaja oikeasti ottaa tehtävän tehtäväksi. Keskustelun yhteydessä on hyvä varmistaa että työkaveri on ymmärtänyt, mutta myös hyväksynyt tehtävän ja ottanut sen itselleen tehtäväksi.
"Luulin, että se oli vain tiedoksi"
, lause tarkoittaa sitä, että neloskohta delegoinnin kuudesta vaiheesta on skipattu.
Varmista, että viestikapulan vastaanottaja nappaa kiinni ja lupaa hoitaa kapulan eteenpäin. Varmista, että työntekijä hyväksyy tehtävän laajuuden, aikataulun, budjetin ja lupaa raportoida toivomallasi tavalla ja syklillä.
5. Vältä takaisindelegointia
Usein johtajat joutuvat tekemään ylitöitä, koska työntekijät takaisindelegoivat. Työntekijät ovat parempia delegoimaan hommia takaisinpäin pomolleen tehtäväksi. Miten se on mahdollista?
Harvoin, jos koskaan on tarpeellista, johtajan ottaa takaisin tehtävää, jonka johtaja on delegoinut jollekin muulle. Useimmiten takaisindelegointia tapahtuu, jos valmisteluun ei olla paneuduttu riittävästi ja aikatauluun tms on tehty joku arviovirhe.
Jos työntekijä ei osaa tehdä hommaa? Silloinkaan sinun ei tulisi ottaa takaisin hommaa vaan sinun tulee nähdä tilanne opettamismahdollisuutena. Kun tiimiläiset oppivat useampia työtehtäviä, delegoinnin mahdollisuus moninkertaistuu ja tiimin kapasiteetti kasvaa.
Vaikka ensimmäiseen delegointiin ja koulutukseen menisi enemmän aikaa, niin seuraavalla kerralla aikaasi vapautuu. Älä ikinä ota tehtäviä takaisin. Valmistele hyvin ja jos työntekijä ei suoriudu, niin valmenna hänet tehtävästä läpi.
6. Varmista seuranta
Even kanssa meillä meni homma hyvin. Chatissa sain tilannetietoa miten homma etenee. Pystyimme keskustelemaan hommasta työn etenemisen aikana. Pidemmän tehtävän aikana raportointi ja etenemisen seuranta nousee tärkeäksi. Näin luottamus työntekijän kanssa kasvaa ja luottosi asian oikeasuuntaiseen etenemisen kasvaa. Seuraamalla tehtävien etenemistä voit myös antaa rohkaisevaa palautetta kun hommat etenevät hyvään suuntaan.
Delegointiprosessi tulee nopeammaksi ja tehokkaasti kun opit tekemään töitä eri ihmisten kanssa. Mitä paremmin tunnet kunkin yksilön kyvyt, sitä paremmin voit tehdä hänen kanssaan töitä ja delegoida tehtäviä.
Muista delegoida heti kun vain voit. Menestystä päivääsi!
Mulla on nyt ollut tänä vuonna menestysmuistutin muistuttamassa joka kuukauden vikana torstaina. Tulipa taas muistutus ja kertasin asioita.
Muistutin muistuttaa niistä tärkeistä asioista, joita ei sovi unohtaa. Isoimpina taustalla on
1) oma terveys ja hyvinvointi
2) lapset, perhe ja lasten kanssa oleminen
3) oman osaamisen ylläpitäminen ja kehittäminen
Ilman noita mikään bisneksistäni ei menestyisi enkä voisi itse hyvin.
Muistuttimen tärkein asia on muistuttaa kelaamaan itse (eli reflektoimaan) mihin oikeasti se aika hukkuu. Menestysmuistutin on kuin uudenvuodenlupaus, joka ei unohdu.
Näin itse peilaan omia tavoitteitani toteutuneisiin:
Asioita joita päätin tehdä 2013
Tässä asioita joista kalenterini muistuttaa, että minä haluan tehdä vuonna 2013:
- Ui tai urheile joka viikko vähintään 2 tuntia jollet ole kipeä. Prätkäily radalla lasketaan, samoin lumilautailu.
Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeä osa menestyvän ihmisen elämää. Prioriteettijärjestys menee siten, että ensin tulen minä, koska jos itse olen rikkipoikkihajalla, niin en voi pitää huolta kenestäkään muustakaan. Överiksi tätä ei toki sovi päästää ja siksi urheilua on hyvä olla säännöllisesti muttei liikaa että jää aikaa muillekin tärkeille asioille.
Vieraile neljässä kulttuurissa, jossa et ole ennen vieraillut, jotta opit suvaitsemaan ja ymmärtämään ihmisyyttä paremmin.
- Norja avasi pohjoismaisuutta. Olemme aika samankaltaisia.
- Itä USA / NYC oli tehokas bisnespaikka
- Länsi USA / Los Angeles oli aika chilli, paljon espanjaa puhuvia. Minut yllätti itä ja länsi usan valtava kulttuuriero. Ihan yhtä iso ero kuin pohjoiseuroopassa vs etelä euroopan manjana meininki.
- Burma ja Nepal on vielä edessä. Kehittyviä ja kehitysmaita on hyvä nähdä. Oppii arvostamaan kotisuomea ja ymmärtää, että meillä on paljon kehittymisen mahdollisuuksia.
Käy vähintään yhdellä ei-oman-alan messuilla tms, jotta opit esillepanon tärkeydestä ja opit pois oman alan juurtuneista tavoista.
On tullut käytyä monissakin. Ihan opettavaista. Olen myös lukenut (salaa) naistenlehtiä. Niistäkin oppii ainakin keinoja, miten naisille myydään ja markkinoidaan.
Tutustu ei-oman-alan ihmisiin. Tämä on luovuusharjoitus.
Tämä on hyödyllistä. Välillä on oikein kipinöinytkin, kun näkemykset ovat todella erilaisia. Itseasiassa koko media/markkinointiala on tullut tutuksi ja olen käynyt jopa puhumassa uuden toimialan tilaisuuksissa.
Opiskele kunnolla kunnallispolitiikka. Muista päivittää facebook -sivulle mitä kaupungilla ollaan päättämässä. Kysy myös äänestäjiltäsi facessa miten he päättäisivät. Muista päätöksissä pitää lapsiperheiden ja yrittäjyyden puolta koska ne ovat sinulle tärkeitä.
Opiskellut ja vaikuttanut olen. Tiedottamisessa olisi vielä parannettavaa. Olemme saaneet aikaan hyviä tärkeitä asioita mm. Keravan kurkelan koulun rakennusprojektin liikkeelle.
Käy kuuntelemassa neljää taitavaa puhujaa ja mieti mitä voisit oppia heiltä. Ei ole pakko olla oman alan juttu.
Olen kiinnittänyt erityisesti huomiota liikkumiseen lavalla, tehotaukojen käyttöön, aktivointikeinoihin yms. Hyödyllistä. Myös TED talkseista saa hyviä esiintymismalleja.
Kehu tai kiitä ihmisiä vähintään yhtä joka viikko. Ei ole vaaraksi jos lipsautat kiitoksen useamminkin. Tämä on oikeasti aika hauskaa kun yhtäkkiä muistaa olla kiitollinen toisille toisten tekemisistä.
Tämä on ollut erityisen hauskaa. Varsinkin kun 4 viikon välein kalenteri muistuttaa että muista kiittää. Veikkaanpa että huomenna ja ensiviikolla olen ahkerampi kiitelemään ja sitten taas homma unohtuu :)
Kehity paremmaksi omalla alalla, lue alan kirjallisuutta, blogeja, ota kantaa keskusteluihin ja levitä eteenpäin hyviä käytäntöjä.
Tämä on onnistunut hyvin. Kirjoja tosin on tullut luettua tosi vähän, mutta erityisesti blogeja yms live f2f sparraussessioita olen pitänyt todella paljon.
Kuuntele enemmän ja ole läsnä kun kuuntelet. Vähemmän konetta auki kokouksissa. Vähemmän puhelinta auki kokouksissa. Kokouksiin agenda. Printtaa agenda. Harrasta instant-muistioita.
Läsnäolon taitoa pitää vielä harjoitella. Kännykkä on niiiiiiiiin kiinnostava. Meilit yms koko ajan häiritsevät. Tässä on parannettavaa vielä. Muistioita on tullut pidettyä. Agendat on jo ehkä 70%:ssa kokouksista.
Keksi poikien kanssa joku yllätys vierailukohde kerran kuussa äläkä kerro minne olet viemässä lapsiasi. Vaimoa ei päästetä mukaan, tämä on poikien reissu. Aiheita voi olla: Salapoliisimuseo, Katajanokan vankila, ilmailumuseo, IT -museo, rautatiemuseo, Karting rata, prätkärata, meren ranta... Kyllä paikkoja löytyy.
Olen pysynyt tahdissa. Pyöräreissut. Uintireissut. Gustavelund. Lentokenttä. Karting rata. Uimahalli. Tärkeää aikaa. Tämä pitää muistaa pitää rutiinina ensi vuonnakin.
Kokeile 1 kuukausi elämää digilehden kanssa, heitä paperiversio suoraan keräykseen.
Ei relevantti. En enää oikeastaan ikinä lue paperilehteä. Ehkä viikonloppuisin. Muuten tulee selailtua kännykällä aamun uutiset vaikka postilaatikossa olisi paperinen versio odottamassa. Itseasiassa tälläkin hetkellä taitaa olla koko alkuviikon postit noutamatta.
Auta yhtä aloittavaa yrittäjää per kk. Ei yli neljää per kk koska aikasi ei riitä kaikkeen.
Tämä on ihanaa hommaa. Olen nyt mentorina yhdelle ja advisorina toiselle. Tänään buukkasin 3 sijoittajatapaamista yhdelle startupille.
Käy puhumassa alan kehityksestä ja yrittäjyydestä.
Yess!! Kivaa puuhaa. Ensi viikolla 2 puhetilaisuutta. Tällä viikolla oli 1 pitching kisan tuomarointi.
Julkaise 1 kirja.
Tuli tehtyä kun tuli luvattua. Aika hyvin on mennyt kirjaa esim Elisa kirjassa.
Tee liiketoimintakauppoja harkiten. Perusta tarvittaessa joku uusi yritys jos siltä tuntuu. Etsi kuitenkin ensin sopiva tiimiyrittäjäporukka.
Vivas.fi on perustettu tänä vuonna.
Monta muuta on tullut City Digitaliin mukaan.
Hyviä win-win juttuja ollut :)
Tee paljon it konsultointikeikkaa, koska rakastat sitä.
Tälle ei ole jäänyt aikaa. City on vienyt melkein kaiken ajan.
Aja uudella kisapyörällä prätkäradat alastaro, botnia ring, motopark ja jos mahdollista niin yksi ratareissu ulkomaille.
Vaihdoin tämän Norjan prätkäreissuun. Ei voi saada kaikkea mitä haluaa.
Vie lapsia harrastuksiin.
Jep.
Ota omaa aikaa joka viikko 1 ilta
Jep. Lepopäivä kannattaa olla.
Käy mökillä ja ui luonnon järvissä
Parasta suomessa! Uin myös koskessa ja Atlantissa!
Malcolm Gladwell puhui tänään aiheesta yrittäjämäinen asenne. David ja Goljat otsikolla. Linda Saukko-Rauta piirsi jälleen aivan mahtavan ihanat muistiinpanot.
"Innovation is not enough.
You also need the urge to execute." - Malcolm Gladwell
Media-alalla on käynnissä valtava murros. Luotsaan City Digitalia, joka on kuin David. City on pieni, innovatiivinen, ketterä. Itseasiassa City ei ole enää niin pieni. Printtijulkaisumme levikki 1.1M on yksi Suomen suurimmista. Netissä tavoitamme jopa yli puoli miljoonaa Suomalaista viikossa (TNS Metrix).
Kuten Malcolm totesi: innovaatioihin liittyy operatiivisen riskin ottaminen, mutta se on myös sosiaalinen riski.
Innovaatio on sosiaalinen riski
City on yksi suomalaisista kulttuuriaarteista. Siihen liittyy paljon tunteita, mielikuvia, odotuksia. Mitä jos feilaan? Mitä muut ajattelevat? Mitä jos teen erilailla kun toimialalla on perinteisesti ajateltu? Pitävätkö muut minua hulluna?
Kyllä olen hullu! Ja samalla en ole.
Yrittäjyys on hullunrohkeutta. Yrittäjyys on sitä, että seuraa joka tapauksessa unelmiansa kuin IKEAN Ivar Kamprad. Yrittäjyys on innovointia ja asioiden tekemistä ei-totutulla tavalla. Täytyy ajatella win-win-win.
Pienellä Davidilla, tai siis Cityllä ei ole sataa toimittajaa tekemässä juttuja. Meillä on jotain enemmän, meillä on City Digital mediaperhe ja yrittäjäverkosto, joka luo juttuja ennennäkemättömällä asenteella. Laskin, että meillä on yli 150 sisällöntuottajaa tekemässä hyvää sisältöä. Määrä kasvaa. Tulevaisuudessa journalisteja tarvitaan entistäkin enemmän.
Kilpaile niillä kilpailueduilla joita sinulla on.
Kun muut media alan Goljatit yrittävät pitää asemiaan, niin pienten on pidettävä yhtä. City Digital hyötyy median pirstaloitumisesta ja kokoaa alan innovaattoreita yhteen saman sateenvarjon alle.
Pieni on ketterä. Vallankumouksen tekijän tulee olla nopeampi kuin Goljat.
Aika jännää aikaa olla media-alalla. Paljon tapahtuu koko aika. Olen innoissani joka päivä rakentamassa Cityä, joka on Suomen nopeiten kasvava mediaperhe. Tämä on yksi hauskimmista ja opettavaisimmista yrittäjäseikkailuista, mitä eteeni on tullut.
Kiitos kaikille kanssayrittäjille ja City Digital verkoston sisällöntuottajille. Nauttikaamme journalismin uudesta noususta. Olkaamme nopeampia ja ketterämpiä.
Nordic Business Forum #NBForum2013 on nyt Jyväskylässä. General Electricin CEO:na tutuksi tullut Jack Welch vinkkaa 3 vinkkiä miten yrityskulttuuria kannattaa kehittää.
1) Articulate where you want to go
Johtajana sun tulee tietää minne haluat laivaa ohjata. Se ei kuitenkaan riitä vaan sun pitää todella selkeästi kertoa se myös muille. Osmo A Wiion mukaan viestintä epäonnistuu aina paitsi sattumalta ja siksi johtoajatusta ja visiota on toistettava loputtomiin kunnes kaikki ymmärtävät ja toimivat sen mukaan minne haluat yhteisöä viedä.
2) Remove boundaries and share ideas
Niinpä. Ei ole niin pientä yritystä etteikö olisi jotain rajoja. Jokaisella on joku tontti. Vanha viisaus sanoo että yhteistyössä on voimaa. Silti rakennamme pesän ja aidat jotta kukaan ei häiritse meitä.
Mitä isompi yritys, sitä isommat raja-aidat. Osastot eivät keskustele keskenään, ihmiset eivät keskustele keskenään.
hyvä firma on sellainen jossa rajat ovat minimissään ja ideat ja ajatukset leviävät luonnollisesti.
Hyvä hr ihminen osaa kannustaa tällaiseen yrityskulttuuriin. Luottamus, toisten arvostus ja epämustasukkaisuus ovat idearikkaan innovatiivisen yrityksen arvoja.
3) hate bureacracy
Vihaan itsekin byrokratiaa. Tai on byrokratiasta hyötyäkin, mutta turha on turhaa. Tämä todellakin osu ja uppos. Vanhan sanonnan mukaan jokaisessa yrityksessä on 2% liikaa ihmisiä. On paperinpyörittelijöitä ja sisäisiä palavereita generoivia.
Lean ajattelun mukaan kaikki ylimääräinen tulee poistaa. Turha byrokratia tulee minimoida ja päätöksentekovaltaa tulee antaa mahdollisimman laajalle organisaatiossa.
Hyppäsin media-alalle vajaa vuosi sitten. Olen tehnyt mainontaa, markkinointia ja nettisivuja koko pienen elämäni (17 vuotta työuraa takana). Mainonnassa minua on paljon häirinnyt alan jargon. Tulen IT alalta, joten olen tottunut jargoniin ja joka alalla on oma slanginsa. Ensimmäinen alan jargonia minulle tuputtanut oli legendaarinen Timo Rope.
Olisikohan ollut vuosi 1997 kun Timo Rope yritti syöttää aivoni täyteen tuotteistusta. 4P tuli tutuksi. Mikä ihmeen 4P. Product on tuote ja tuotteena mä myin palveluita. Ihmettelin hieman, mutta yritin kuitenkin opetella Ropen litanjan ulkoa:
- Product, Price, Place, Promotion.
Ajatus ei istunut mun nettisivujen myyntibisnekseen. Mä myin palveluita. Palvelu oli niinku tuote. Ahaa siis palvelutuote. Konsultointia. Tein nettisivuja. Miten tää Place nyt tähän liittyy. Mä oon himassa ja teen näitä etänä. Markkinointi sai mun pään vaan sekaisin.
Tein nettisivuja ja ajattelin, ettei markkinointi osaa ratkaista mun tarpeita. Siis hetkinen, tein nettisivuja, jotka nimenomaan on markkinointia. Tein sisältömarkkinointia, sähköisiä tuote-esitteitä, digitaalisia käyntikortteja, hakukonenäkyvyyttä, link buildingia jo vuonna 1995 ennenkuin termeistä edes tiedettiin. Yhdet ensimmäisistä nettisivuistanikin on vielä olemassa. En kehtaa linkittää niihin kun ne on niin rumat, mutta perustehtävänsä ne toteuttavat edelleet: yrityksen tiedot löytyvät hakemalla netistä ja ulkoasu kelpaa pienyrittäjälle. Eikä ne oikeasti ole rumat, olen vain muuttunut kriittisemmäksi designin suhteen. Myin tuotteitani suhdemarkkinoinnilla tuttaville ja verkostoille. Myin hakukoneoptimoinnin kautta sekä suosittelumarkkinoinnin kautta. Tein markkinointia, vaikkei markkinoinnin opit istuneetkaan toteutukseni viitekehykseen.
Myöhemmin kun luin Evert Gummessonin Suhdemarkkinointi 4P:stä 30R:ään kirjan ja tajusin, että Rope yritti asettaa mua muottiin, johon en mahtunut. Onneksi ei mennyt kuin 5 ensimmäistä yrittäjuran vuotta hukkaan markkinointia väärin ymmärtäessäni. Tajusin, että sittenkin markkinointi on mun juttu. Kirjoissa esitetty konsepti vaan on jotenkin vanhanaikainen. Täytyi vain löytää sopiva viitekehys. Myöhemmin olen myös törmännyt bisneksiin jossa 4P toimii todella hyvin mallintamisessa.
1995 vuonna rakensimme sisältömarkkinoinnin konseptin. Teimme "Kaavut Keravalla" -nimisen Kerava-pelin, jossa seikkailtiin ympäri Keravaa. Keravan kartalta pystyi klikkaamaan javascript ohjelmallisesti tehdyllä kikkareella minne haluaa mennä. Karttaan oli upotettu rasteja, joissa piti käydä. Rasteista löytyi esimerkiksi apteekki. Apteekkari maksoi sisältömainospaikasta 500 markkaa. Keravan Kotipizza -yrittäjä tilasi mainospaikan, muttei ole vieläkään maksanut sitä 500 markkaista minulle.
1997-1999 vuosina meillä oli Artic.net portaali. Myimme bannereita asiakkaille. Asiakkaat kysyivät hölmistyneenä puhelimessa: "Mikä on banneri". Ei onnistunut myynti. Nykyään banneri sana jo tunnistetaan ja nettimainonta onkin yksi nopeimmin kasvavista mainosmuodoista. Display mainonnan eli bannerimainonnan lisäksi myimme sisältönostoja Chattiin. Siis oikeasti myimme inline mainontaa jo 90-luvulla. Eipä sitäkään asiakkaat osanneet ostaa. Paras myynti tuli omien soittoäänien ja taustakuvien myynnistä. Oli pakko hyödyntää itse mainostila myymällä itse jotain kun mainostajat eivät ymmärtäneet nettimainonnan hyötyjä.
Display mainonta = bannerimainonta joka voi sisältää videota, kuvaa, tilauslomakkeen, hakulomakkeen, ponnahtavia liikkuvia juttuja, staattista juttua, tuoteesitteen, tilauskehotteen jne.
Hakukoneoptimointi
2004 pistin pystyyn http://www.ilmainensanakirja.fi -palvelun. Hakukoneoptimointi oli helppoa kuin heinän teko. Nettimainonnalla pystyi tuomaan tietoisuutta ja sisältömarkkinoinnilla saimme aikaan hyvää pr:ää.
Siis PR = toimittajien kirjoittamaa julkisuutta eli yrittäjän näkökulmasta "ilmaista, lähes kontrolloimatonta mainosta"
Hakukoneoptimointi = nettiaktivistit kertovat hyvästä palvelustasi muille jättäen digitaalisia sormenjälkiä ympäriinsä sivustostasi ja palvelustasi.
Geokohdennus, printin mittaaminen, some, konversio, affiliate jne
2005 perustimme Suomikauppa.fi:n. Pistimme kiskan pystyyn ja aloitimme tykittämään mainontaa GEOKOHDENNUKSELLA. Ostimme mainontaa sopivilta markkina-alueilta. Teimme myös ensimmäiset PRINTTImainokset. Minua häiritsi suunnattomasti, kun en keksinyt sopivaa tapaa mitata printtimainonnan tehokkuutta.
Olin tottunut, että kaikkia nettikampanjoita pystyi optimoimaan. Kampanjoiden ländäreitä pystyi optimoimaan. Konversioita pystyi parantamaan, mutta tämä PRINTTImainos oli vaikeasti mitattavissa. Myöhemmin opin, että PRINTTImainosta voi mitata uniikilla urlilla ja uniikilla promokoodilla. No sen opittuani opin, että PRINTTImainonta on usein reippaasti ylihinnoiteltua. Ei tietenkään sovi yleistää, mutta olen huomannut usein, että printissä on todella valtavat hintahaitarit. Omassa City printissämme on hinnat lähempänä digimaailman impressiohintoja. Digin sentti on City printin sentti.
Mittaaminen = Mainonnan tehokkuuden mittaaminen. Verkkokauppias esimerkiksi mittaa sivuston kävijöitä, uutiskirjeen tilaajia ja tuotteiden tilaajia sekä keskihintaa ja keskikatetta.
Kampanjan optimointi = kampanjan aikana muutetaan mainosta, A/B testataan eri vaihtoehtoja. Valitaan paremmin toimiva jatkoon ja tehdään jälleen variointia ja testausta ja mittausta. Printissä tämä vaatii valtavaa volyymiä. Digissä voi tehdä edullisesti.
Geokohdennus = maantieteellisesti rajattua mainontaa. Esim stadissa asuville voi ostaa mainontaa nykyään http://www.citydigital.fi :n kaupunkikohdennuksella. (hahaa, tämä oli inline mainontaa eli piilomainontaa, jonka tarkoituksena on saada sinut ostamaan paljon mainoksia Citystä ;) )
Teimme myös somekamppiksia. Hiphei. Onneksi kukaan ei ollut silloin somessa. Nykyään Suomikauppa.fi saa paljon suositteluja somessa.
Some = kaikki missä ihmiset voivat keskustella keskenään. Tyypillisimpiä Facebook, Twitter, Instagram, Tumblr. Myös f2f on sosiaalista mediaa. Niin, siis ihan normaali ihmisten välinen kanssakäyminen on sosiaalista mediaa. Sosiaalista suosittelua.
Tutustuin myös affiliate markkinointiin. WTF? Mikä affiliate markkinointi. Ahaa siis kumppanuusmarkkinointi. Kumppanuusmarkkinointi eli otetaan joku nettijulkaisija kumppaniksi ja annetaan provikkaa. Ikäänkuin jälleenmyyjä muttei kuitenkaan jälleenmyyjä vaan agentti tai suosittelija joka suosittelee tai markkinoi palveluitasi tai tuotteitasi provisiopalkalla.
Affiliate markkinointi = provisiopohjaista myyntiä. Harvoin tällä on tekemistä brändimarkkinoinnin kanssa, ennemminkin myyntiä ja myyntiin aktivoivia markkinointitoimenpiteitä.
2012 ostin Cityn. Minulta kysyttiin mikä teidän levikki on? Siis mikä levikki? Me ollaan netissä. Minulle teki vaikeata omaksua, että jos jotain lehteä painetaan 100000 kpl, niin levikki voi olla kertaa 5 eli puoli miljoonaa. Levikki on siis monta kertaa isompi kuin todellinen painosmäärä, koska iso osa lehdistä on paikoissa, joissa useat ihmiset voivat lukea lehteä (?). Tästä on oikein tutkimuksiakin, joissa jaetaan peittojakeluna lehteä oikein älyttömän paljon ja sitten saadaan isot levikit joita sitten myydään mainostajille.
Esimerkki: Cityn tuoreinta lehteä painettiin 900.000 kpl. Levikki jonkun mielestä on 1.1M, mutta mielestäni 900.000 on painos ja siitäkin suuri osa menee suoraan takkaan poltettavaksi tai avaamattomana paperinkeräykseen. Printti vaan on sellainen media, ettei sitä avata niin paljon kuin levikissä väitetään numeroksi (tilastointi tehdään kyselytutkimuksilla ja riippuu soittaako tutkija jollekin kahvilanpitäjälle, että onko teillä siellä joku lehti x niin se lehti sitten saa kertoimen tai ei saa ja tässä on Suomessa pitkään ollut joidenkin toimijoiden mielestä liian pieni N eli otanta joka vääristää joidenkin lehtien levikkiä).
Levikki = jollain yli ykkösen kertoimella kerrottu määrä painoksesta, jonka perusteella oletetaan lukijamäärä.
Kävijät. Sivuilla kävijöitä. Eli siis sivuja lukevia ihmisiä. ERI ihmisiä. Tässäkin on vähän eri tilastointimenetelmiä, mutta nämä ovat ihan oikeita ihmisiä eli silmäpareja. Olkoonkin subjektiivinen näkemys, mutta mielestäni tämä on lähempänä todellisuutta kuin printin levikkiluku.
Opin, että printti konvertoi muuten aika lailla samalla lailla kuin mitä nettikin. Esimerkiksi mittasin alkuvuodesta, että 0.6M levikin omaavassa lehdessä mainos konvertoi seuraavalla kaavalla:
Printtimainoksen konversioprosentti =
Levikki * roskiinmenoprosentti * mainoksenkohdeyleisön osuus levikistä * lehden sivumäärä painotettuna mainoksen suhteellisella huomioarvolla eli sijainnilla lehdessä * oletus ctr eli 0,001 painotettuna mainoksen aktivoivuudella = aktivointien määrä.
Esimerkiksi deittimainos 600.000 levikki * 50% roskiin * 20% sinkkuja * 25% todennäköisyys että lukija näkee mainoksen * 0,004 aktivoivuus.
Eli jos printtimainos maksaa 600.000 levikkisessä lehdessä 6000€, niin se aiheuttaa välittömiä tuloksia 60 kpl.
Toki sitten brändihyöty yms tulevat kaupan päälle, mutta niitä saa nettimainonnassakin halvemmalla.
Nettimainoksen toimivuutta ja nettisivuston toimivuutta voidaan mitata automaattisesti. Esimerkiksi Google Analytics on ilmainen mittaustyökalu. Kätevä on myös Snoobi. Analysointi kannattaa opetella itse, jotta osaa sitten tehdä parempaa mainontaa. Analytiikan kautta voi saada myös liidejä.
Jokohan selitin kaikki jargonit? Niin tuo RTB on vielä selittämättä. Real Time Bidding on yksi mainonnan tämän vuoden kohutermeistä. Siis ostajat ja myyjät käyvät reaaliaikaista huutokauppaa mainostilasta. Ketäs se hyödyttää? RTB hyödyttää myyjää jos on niukat markkinat ja ostajaa jos on liikaa myytävää. Suomi on niin pieni markkina, että täällä ei ole RTB:stä todellista hyötyä. RTB toimii suomessa lähinnä sellaisilla saiteilla, joista voi muutenkin Google Adsensen tms Turn.Com:n kautta ostaa halvalla mainostilaa. Niitä mainospaikkoja tarvitaan, mutta jos haluaa pitää brändinsä turvassa, tarvitaan yksityisiä mainosverkkoja ja mediaperheitä kuten Sanoma, Iltalehti, City Digital, KlikkiCom, Verkossamedia jne. Brändi on turvassa kun tiedät missä sivuilla mainoksesi näkyy.
Yhteenveto:
CTR = Click Trough Rate, eli se kuinka monta mainoksen näkijää klikkaa siitä eteenpäin. CPM = Cost Per Mille eli hinta per tuhat näyttöä. Siis ei per million vaan per mille. Mille = 1000. Levikki = laskennallinen maksimilukijamäärä Kävijät = sivuilla olevat kävijämäärät, lähempänä todellisuutta kuin levikki RTB = automatisoitu huutokauppa, jossa dumpataan medioiden hintoja kv markkinoilla Konversio = kerroin, jolla mainoksesta tullaan sivuille. Kerroin, jolla sivuille tulija päätyy tekemään sivuilla jotain, esim tilaamaan uutiskirjeen tai rekisteröitymään tai yrittäjän ajattelen että mieluiten tilaamaan tuotetta tai palvelua tai ainakin jättää liiditietonsa. Mediaperhe = Mediakonserni ilman konsernirakennetta, esim http://www.citydigital.fi Printti = nettisivusto julkaistuna painomusteen, painokoneen, postipojan tms jakelutien ja paperin kautta lukijalle. Nettisaitti = yhdestä tai useammasta sivustosta koostuva media tai mediaperhe. Twitteriä esim voidaan lukea monenlaisilla härveleillä ja applikaatioilla eli URL ei ole enää nykyään merkityksellinen. Ländäri = Laskeutumissivu (Landing Page) eli se sivu esim tämä sivu jonne päädyt jostain vaikkapa somen kautta, eli suosittelun kautta tai mainoksen kautta. Ländäriltä sinut sitten ohjataan ostamaan tai tekemään jotain, esim meilaamaan mulle ilkka at ilkkaolavas.com että haluat ostaa mainostilaa tai tilata kirjan tai jotain kivaa ;) (tämäkin oli piilomainos) Affiliate markkinointi = provisiopohjaista myyntiä. Some markkinointi = ihmisten suosittelua. Joko f2f, puhelimitse tai sähköisesti esim foorumeilla tai facessa, twitterissä instassa jne. Sisältömarkkinointi = Relevantteja sisältöjä lukijoille sopivan median kautta välitettynä. Kaikki uutistoimitus ja journalismi on sisältömarkkinointia. Kaupallinen sisältömarkkinointi on sellaista, josta sisältö aiheuttaa tai edesauttaa jotain välillistä tai välitöntä vaihdantaa.
Siis PR = toimittajien kirjoittamaa julkisuutta eli yrittäjän näkökulmasta "ilmaista, lähes kontrolloimatonta mainosta" Advertoriaali = Addu eli ostettu artikkelisarja, esim bloggarilta tai nettisivustolta (ainiin ja http://www.citydigital.fi myy myös näitä ;) ) Kamppis = mainoskampanja, jolla boostataan jotain tiettyä aihetta tai sisältöä. Banneri = pikseleitä ruudulla, parhaimmillaan sisältää kehoituksen toimintaan kuten printtimainoskin. Klikkaa tästä ei ole enää nykyaika. Alla oleva kuva on banneri, joka altistaa oppimiselle. Bannerissa ei välttämättä ole aktiivista linkkiä eteenpäin.
Jäikö jokin termi selittämättä? Jäi varmasti. En edes vielä uppoutunut kunnolla CPA, SOV, eCPM, ristiinlinkitys, levikkimarkkinointi yms termeihin. Ehkäpä jos jostain noista jää kysymyksiä, niin laitat kysymykset alle kommenttikenttään ja saadaan tähän keskustelua aikaan.
Muista varmistaa, että brändisi on turvallisilla sivustoilla! Menestystä bisneksiisi!
Vastailin yrittäjyyskasvatukseen liittyvään kyselyyn ja yksi kysymys oli: Tiivistä yrittäjyys kolmeen lauseeseen. Oli todella haastava nostaa nopeaan 3 lausetta. Teki mieli vastata tuhat lausetta. Yrittäjyys on tavoitteellista elämää. Menestyminen, yrittäjyys ja sisäinen yrittäjyys sisältää paljon samaa ideologiaa. Maailmalla on paljon menestyneitä ihmisiä. Olen koonnut tähän ideoita ja ajatuksia omista kirjoistani ja arvostamiltani henkilöiltä.
Menestyjän vinkit sopivat mihin tahansa tavoitteellisen elämän elämisen ajatuksiin ja sisältävät paljon oppia ja viisautta. Keräsin nyt kokoon oman top 300 listani.
1. If you can dream it, you can do it. - Walt Disney
2. Anna unelmillesi mahdollisuus toteutua. - Ilkka Lavas
3. Vapaus. Vastuu. Mahdollisuus. Olla oman elämänsä pomo. - Ilkka Lavas
4. "Entrepreneurship is living a few years of your life like most people won’t, so that you can spend the rest of your life like most people can’t." - Anonyymi (kiitos Sani Leinolle nostosta) 5. “The best way to predict the future is to create it.”
- Peter Drucker
6. “Winners never quit and quitters never win.” - Vince Lombardi
7. Example is not the main thing in influencing other people; it’s the only thing. – Abraham Lincoln
8. All of my friends were doing babysitting jobs. I wanted money without the job. – Adam Horwitz
9. The most valuable thing you can make is a mistake – you can’t learn anything from being perfect. – Adam Osborne
10. The secret of getting ahead is getting started. – Agatha Christie
11. Ole taistelija. - Ilkka O. Lavas
12. Ole utelias ja kyseenalaista - Ilkka O. Lavas
13. Uskalla unelmoida, päätä aikataulu. Menestyjät ovat unelmoijia, joilla on aikataulu. - Ilkka O. Lavas 14. Hyväksy, että sinussa(kin) on kaikki ainekset menestymiseen. Ilkka O. Lavas
15. Älä nirsoile, ole ahkera - Ilkka O. Lavas
16. Tiedä mitä haluat. - Ilkka O. Lavas
17. Sun täytyy varoo mitä sä haluut, sillä sä saatat saada sen. Andy McCoy
18. Nuku ja arvosta lepoa. Menestyjän elämä on tasapainoista. - Ilkka O. Lavas
19. Jos olet kusessa, kilauta kaverille. Ilkka O. Lavas
20. Try not to be a man of success, but rather try to become a man of value. – Albert Einstein
21. “I have not failed. I’ve just found 10,000 ways that won’t work.”
- Thomas Edison
22. “Logic will get you from A to B. Imagination will take you everywhere.”
- Albert Einstein
23. “As long as you’re going to be thinking anyway, think big.”
- Donald Trump
24. “Success is walking from failure to failure with no loss of enthusiasm.”
- Winston Churchill
25. ”Genius is 1% inspiration, and 99% perspiration.”
- Thomas Edison
26. “Twenty years from now you will be more disappointed by the things that you didn’t do than by the ones you did do. So throw off the bowlines. Sail away from the safe harbor. Catch the trade winds in your sails. Explore. Dream. Discover.”
- Mark Twain 27. “The price of success is hard work, dedication to the job at hand, and the determination that whether we win or lose, we have applied the best of ourselves to the task at hand.”
- Vince Lombardi
28. “If you cannot do great things, do small things in a great way.”
- Napoleon Hill
29. “I don’t know the key to success, but the key to failure is trying to please everybody.”
- Bill Cosby
30. “Success is not what you have, but who you are.”
- Bo Bennet
31. First of all I would make about 80% of the people law-abiding citizens again. The policy which is carried out now makes every entrepreneur and businessman a thief against his own will. – Aleksandr Lebed
32. Take your message of equality of achievement, take your message of economic dependency, take your message of enslaving the entrepreneur will and spirit of the American people, somewhere else. – Allen West
33. One doesn’t discover new lands without consenting to lose sight of the shore for a very long time. – Andre Gide
34. Make it happen now, not tomorrow. Tomorrow is a loser’s excuse. – Andrew Fashion
35. Vision without action is daydreaming and action without vision is a nightmare. – Anon
37. If you’re not living life on the edge, you’re taking up too much space. – Anonymous
38. “Entrepreneurship is living a few years of your life like most people won’t so you can spend the rest of your life like most people cant.”
- Warren G. Tracy’s student
39. “To win without risk is to triumph without glory.”
- Corneille
40. “Keep away from people who try to belittle your ambitions. Small people always do that, but the really great make you feel that you, too, can become great.”
- Mark Twain 41. After a certain point, money is meaningless. It ceases to be the goal. The game is what counts. – Aristotle
42. The road to success is always under construction. – Arnold Palmer
43. We will have bigger bureaucracies, bigger labor unions, and bigger state-run corporations. It will be harder to be an entrepreneur because of punitive taxes and regulations. The rewards of success will be expropriated for the sake of attaining greater income equality. – Arthur C. Brooks
44. Today’s developer is a poor substitute for the committed entrepreneur of the last century for whom the work of architecture represented a chance to celebrate the worth of his enterprise. – Arthur Erickson
45. Yesterday’s home runs don’t win today’s games. – Babe Ruth
46. “There is only one success- to be able to spend your life in your own way.” - Christopher Morley
47. “Whatever the mind can conceive and believe, the mind can achieve.”
- Napoleon Hill
48. “Success is not the key to happiness. Happiness is the key to success. If you love what you are doing, you will be successful.”
- Albert Schweitzer 49. “What is not started will never get finished”
- Johann Wolfgang von Goethe
50. “When you cease to dream you cease to live.”
- Malcolm Forbes
51. “Formal education will make you a living; self-education will make you a fortune.”
- Jim Rohn
52. “The most valuable thing you can make is a mistake- you can’t learn anything from being perfect.”
- Adam Osborne
53. “A leader is one who knows the way, goes the way, and shows the way.” - John C. Maxwell
54. “The function of leadership is to produce more leaders, not more followers.” - Ralph Nader
55. “Choose a job that you like, and you will never have to work a day in your life.” - Confucius
56. Yrittäjä on kuin huippu-urheilija. Ei huippu-urheilijakaan tee huippu-urheilijan töitä vaan on huippu-urheilija. Koko elämällään, joka hetki. Samalla tavalla ei yrittäjäkään tee työtä vaan hän elää yrittäjyyttä. - Ilkka O. Lavas
57. “Your most unhappy customers are your greatest source of learning.”
58. I wanted to be a 150% entrepreneur and a 150% mom, and I found that I was having a very hard time doing both. I was about 75% and 75% – still better than 100%, but not what I was accustomed to at work. – Barbara Corcoran
59. Everything started as nothing. – Ben Weissenstein
60. The secret of success in life is for a man to be ready for his opportunity when it comes. – Benjamin Disraeli
61. Without continual growth and progress, such words as improvement, achievement, and success have no meaning. – Benjamin Franklin
62. I don’t know the key to success, but the key to failure is trying to please everybody. – Bill Cosby
63. In order to succeed, your desire for success should be greater than your fear of failure. – Bill Cosby
64. Be nice to geek’s, you’ll probably end up working for one. – Bill Gates
65. Your most unhappy customers are your greatest source of learning. – Bill Gates
66. Success is not in what you have, but who you are. – Bo Bennet
67. For every good reason there is to lie, there is a better reason to tell the truth. – Bo Bennett
68. If you are going to ask yourself life-changing questions, be sure to do something with the answers. – Bo Bennett
69. Associate yourself with people of good quality, for it is better to be alone than in bad company. – Booker T. Washington
70. If what you are doing is not moving you towards your goals, then it’s moving you away from your goals. – Brian Tracy
71. Successful people are always looking for opportunities to help others. Unsuccessful people are asking, What’s in it for me? – Brian Tracy
72. The longer you’re not taking action the more money you’re losing. – Carrie Wilkerson
73. If you’re not making mistakes, then you’re not making decisions. – Catherine Cook 74. Yrittäjä joka ei tee virheitä, ei tee varmasti muutakaan. - Ilkka O. Lavas
75. I am more afraid of an army of one hundred sheep led by a lion than an army of one hundred lions led by a sheep. – Charles Maurice
76. Leaders don’t force people to follow, they invite them on a journey. – Charles S. Lauer
77. A bad workman blames his tools. – Chinese Proverb
78. A journey of a thousand miles begins with a single step. – Chinese Proverb
79. Norsun voi syödä palasina. Vuoren voi siirtää lapiollinen kerrallaan.
80. Failing to plan is planning to fail. – Chinese Proverb
81. The best time to plant a tree is twenty years ago. The second best time is now. – Chinese Proverb
82. When you go to buy, don’t show your silver. – Chinese Proverb
83. There is only one success – to be able to spend your life in your own way. – Christopher Morley
84. Gratitude is not only the greatest of virtues, but the parent of all others. – Cicero
85. If hard work is the key to success, most people would rather pick the lock. – Claude McDonald
86. The road to success and the road to failure are almost exactly the same. – Colin R. Davis
87. The superior man is modest in his speech, but exceeds in his actions. – Confucius
88. To win without risk is to triumph without glory. – Corneille
89. Act enthusiastic and you will be enthusiastic. – Dale Carnegie 90. Do things with passion, or not at all. - Anonymous
91. Success is getting what you want. Happiness is wanting what you get. – Dale Carnegie
92. Ideas are worthless. – Dane Carlson
93. Ideoilla ei ole merkitystä, vasta toteutus luo arvon.
94. The opportunity for an entrepreneur to start a company from scratch today is abysmal. – David Geffen
95. In the modern world of business, it is useless to be a creative, original thinker unless you can also sell what you create. – David Ogilvy
96. A savvy entrepreneur will not always look for investment money, first. – Daymond John
97. An entrepreneur must pitch a potential investor for what the company is worth as well as sell the dream on how much of a profit can be made. – Daymond John 98. If you think education is expensive, try ignorance. – Derek Bok
99. As long as you’re going to be thinking anyway, think big. – Donald Trump
100. I wasn’t satisfied just to earn a good living. I was looking to make a statement. – Donald Trump
101. Whatever the mind can conceive and believe, the mind can achieve. – Dr. Napoleon Hill
102. In preparing for battle I have always found that plans are useless, but planning is indispensable. – Dwight D. Eisenhower
103. Leadership is the art of getting someone else to do something you want done because he wants to do it. – Dwight D. Eisenhower
104. Our business in life is not to get ahead of others, but to get ahead of ourselves. – E. Joseph Cossman 105. The difference between a boss and a leader: a boss says, ‘Go!’ – a leader says, ‘Let’s go!’. – E. M. Kelly
106. Success is simply a matter of luck. Ask any failure. – Earl Wilson
107. Teidän juttu vai meidän yhteinen juttu? Oletko messissä? - Ilkka Lavas
108. Go Big, or Go Home. – Eliza Dushku
109. Start today, not tomorrow. If anything, you should have started yesterday. – Emil Motycka
110. The biggest failure you can have in life is not trying at all. – Emil Motycka
111. Live out of your imagination instead of out of your memory. – Fortune Cookie
112. If you live for weekends or vacations, your shit is broken. – Gary Vaynerchuk
113. Success is how high you bounce after you hit bottom. – General George Patton
114. I honestly think it is better to be a failure at something you love than to be a success at something you hate. – George Burns
115. Leadership is doing what is right when no one is watching. – George Van Valkenburg
116. He who begins many things finishes but few. – German Proverb
117. It’s easier to ask forgiveness than it is to get permission. – Grace Hopper 118. Joskus on helpompaa tai halvempaa pyytää anteeksi kuin saada lupa. - Ilkka Lavas
119. A business that makes nothing but money is a poor business. – Henry Ford
120. Coming together is a beginning; keeping together is progress; working together is success. – Henry Ford
121. I do not believe a man can ever leave his business. He ought to think of it by day and dream of it by night. – Henry Ford
122. Whether you think you can or you can’t, you’re right. – Henry Ford
123. Face reality as it is, not as it was or as you wish it to be. – Jack Welch
124. I’ve learned that mistakes can often be as good a teacher as success. – Jack Welch
125. If you don’t have a competitive advantage, don’t compete. – Jack Welch
126. As a rule, we find what we look for; we achieve what we get ready for. – James Cash Penney
127. It is always the start that requires the greatest effort. – James Cash Penney 128. Fall seven times, stand up eight. – Japanese Proverb
129. If you do build a great experience, customers tell each other about that. Word of mouth is very powerful. – Jeff Bezos
130. Failure is not about insecurity. It’s about lack of execution. – Jeffrey Gitomer
131. Better understated than overstated. Let people be surprised that it was more than you promised and easier than you said. – Jim Rohn
132. Discipline is the bridge between goals and accomplishment. – Jim Rohn
133. Don’t just read the easy stuff. You may be entertained by it, but you will never grow from it. – Jim Rohn
134. Effective communication is 20% what you know and 80% how you feel about what you know. – Jim Rohn
135. Formal education will make you a living. Self education will make you a fortune. – Jim Rohn
136. Giving is better than receiving because giving starts the receiving process. – Jim Rohn
137. Ideas can be life-changing. Sometimes all you need to open the door is just one more good idea. – Jim Rohn
138. If you are not willing to risk the unusual, you will have to settle for the ordinary. – Jim Rohn
139. The few who do are the envy of the many who only watch. – Jim Rohn
140. The greatest reward in becoming a millionaire is not the amount of money that you earn. It is the kind of person that you have to become to become a millionaire in the first place. – Jim Rohn 141. Raha ei merkitse mitään. Raha on vain tulos siitä, että olet tehnyt jotain hyvää. - Ilkka O. Lavas
142. You must either modify your dreams or magnify your skills. – Jim Rohn
143. Every single person I know who is successful at what they do is successful because they love doing it. – Joe Penna
144. If you think that you are going to love something, give it a try. You’re going to kick yourself in the butt for the rest of your life if you don’t. – Joe Penna
145. In the realm of ideas everything depends on enthusiasm. In the real world all rests on perseverance. – Johann Wolfgang von Goethe 146. What is not started will never get finished. – Johann Wolfgang von Goethe
147. There is a lot of interest in the arts, music, theatre, filmmaking, engineering, architecture and software design. I think we have now transitioned the modern-day version of the entrepreneur into the creative economy. – John Baldacci
148. If you start with nothing and end up with nothing, there’s nothing lost. – Michael Dunlop
149. You’ve got to stop doing all the things that people have tried, tested, and found out don’t work. – Michael Dunlop
150. The entrepreneur builds an enterprise; the technician builds a job. – Michael Gerber
151. I can accept failure, everyone fails at something. But I can’t accept not trying. – Michael Jordan
152. One day your life will flash before your eyes. Make sure it is worth watching. – Mooie 153. A goal is a dream with a deadline. – Napoleon Hill
154. All achievements, all earned riches, have their beginning in an idea. – Napoleon Hill
155. Anything the mind can conceive and believe, it can achieve. – Napoleon Hill
156. A leader is one who knows the way, goes the way, and shows the way. – John C. Maxwell
157. A man must be big enough to admit his mistakes, smart enough to profit from them, and strong enough to correct them. – John C. Maxwell
158. Once you say you’re going to settle for second, that’s what happens to you in life. – John F. Kennedy 159. You won’t get anything unless you have the vision to imagine it. – John Lennon
160. Entrepreneurial profit is the expression of the value of what the entrepreneur contributes to production. – Joseph A. Schumpeter
161 Nothing turns off an investor more than when an entrepreneur comes in with a ridiculous valuation. – Kevin Harrington
162. You take on the responsibility for making your dream a reality. – Les Brown
163. When you cease to dream you cease to live. – Malcolm Forbes
164. I’ve been an entrepreneur three times. I started three companies. – Marc Andreessen
165. A man’s worth is no greater than the worth of his ambitions. – Marcus Aurelius Antoninus
166. If everything seems under control, you’re just not going fast enough. – Mario Andretti
167. Mother love is the fuel that enables a normal human being to do the impossible. – Marion C. Garretty
168. Make your product easier to buy than your competition, or you will find your customers buying from them, not you. – Mark Cuban
169. Action speaks louder than words but not nearly as often. – Mark Twain
170. Keep away from people who try to belittle your ambitions. Small people always do that, but the really great make you feel that you, too, can become great. – Mark Twain
171. When I finished school, I took my entire life savings – $5,000 – and invested it in a business. I was young. I was inexperienced. But I was an entrepreneur, and I was proud. And in six weeks, I was broke. – Mark Warner 172. Success is liking yourself, liking what you do, and liking how you do it. – Maya Angelou
173. I treat business a bit like a computer game. I count money as points. I’m doing really well: making lots of money and lots of points. – Michael Dunlop
174. Big pay and little responsibility are circumstances seldom found together. – Napoleon Hill
175. Effort only fully releases its reward after a person refuses to quit. – Napoleon Hill
176. Great achievement is usually born of great sacrifice, and is never the result of selfishness. – Napoleon Hill
177. If you cannot do great things, do small things in a great way. – Napoleon Hill
178. If you’re not learning while you’re earning, you’re cheating yourself out of the better portion of your compensation. – Napoleon Hill
179. Most great people have attained their greatest success just one step beyond their greatest failure. – Napoleon Hill
180. Tell the world what you intend to do, but first show it. – Napoleon Hill
181. Entrepreneurship is the last refuge of the trouble making individual. – Natalie Clifford Barney 182. The true entrepreneur is a doer, not a dreamer. – Nolan Bushnell 183. Entrepreneurship is neither a science nor an art. It is a practice. – Peter Drucker
184. The best way to predict the future is to create it. – Peter Drucker
185. The entrepreneur always searches for change, responds to it, and exploits it as an opportunity. – Peter Drucker
186. The most important thing in communication is to hear what isn’t being said. – Peter F. Drucker 187. Hire character. Train skill. – Peter Schultz
188. The function of leadership is to produce more leaders, not more followers. – Ralph Nader
189. An ounce of action is worth a ton of theory. – Ralph Waldo Emerson
190. I consider myself an inventor, entrepreneur, and author. – Ray Kurzweil
191 But as an entrepreneur you have to feel like you can jump out of an aeroplane because you’re confident that you’ll catch a bird flying by. It’s an act of stupidity, and most entrepreneurs go splat because the bird doesn’t come by, but a few times it does. – Reed Hastings
192. Business opportunities are like buses, there’s always another one coming. – Richard Branson
193. I wanted to be an editor or a journalist, I wasn’t really interested in being an entrepreneur, but I soon found I had to become an entrepreneur in order to keep my magazine going. – Richard Branson
194. I don’t pay good wages because I have a lot of money; I have a lot of money because I pay good wages. – Robert Bosch
195. You can do anything you wish to do, have anything you wish to have, be anything you wish to be. – Robert Collier
196. Every day I get up and look through the Forbes list of the richest people in America. If I’m not there, I go to work. – Robert Orben
197. Failure defeats losers, failure inspires winners. – Robert T. Kiyosaki
198. There are two rules for success. 1) Never tell everything you know. – Roger H. Lincoln
199. An entrepreneur tends to bite off a little more than he can chew hoping he’ll quickly learn how to chew it. – Roy Ash 200. Start with the end in your mind. Stephen R. Covey
201. Have the end in mind and every day make sure your working towards it. – Ryan Allis
202. Not a single person whose name is worth remembering lived a life of ease. – Ryan P. Allis
203. The link between my experience as an entrepreneur and that of a politician is all in one word: freedom. – Silvio Berlusconi
204. You can’t ask customers what they want and then try to give that to them. By the time you get it built, they’ll want something new. – Steve Jobs 205. You should always stay hungry. Stay hungry, so you can eat. – Syed Balkhi
206. A friend of mine, a Hispanic entrepreneur asked me a question sometime ago, he said, ‘When is the last time you saw a Hispanic panhandler?’ I think it’s a great question. I’ll tell you, in my life I’ve never once have seen a Hispanic panhandler, because in our community, it would be viewed as shameful to be out on the street begging. – Ted Cruz
207. Lend your friend $20. If he doesn’t pay you back then he’s not your friend. Money well spent. – Ted Nicolas
208. My son is now an ‘entrepreneur.’ That’s what you’re called when you don’t have a job. – Ted Turner
209. I’ve always been an entrepreneur, but it’s never been about the money. I like a challenge, the harder the better. – Terry McAuliffe
210. Whenever you are asked if you can do a job, tell ‘em, ‘Certainly, I can!’ Then get busy and find out how to do it. – Theodore Roosevelt
211. Doubt, of whatever kind, can be ended by action alone. – Thomas Carlyle 212. I have not failed. I’ve just found 10,000 ways that won’t work. – Thomas Edison
213. I never perfected an invention that I did not think about in terms of the service it might give others… I find out what the world needs, then I proceed to invent. – Thomas Edison
214. Opportunity is missed by most people because it is dressed in overalls and looks like work. – Thomas Edison
215. Don’t make friends who are comfortable to be with. Make friends who will force you to lever yourself up. – Thomas J. Watson
216. To be successful, you have to have your heart in your business, and your business in your heart. – Thomas J. Watson
217. Whenever an individual or a business decides that success has been attained, progress stops. – Thomas J. Watson
218. Many great ideas go unexecuted, and many great executioners are without ideas. One without the other is worthless. – Tim Blixseth
219. The thing that fascinates me is that the way I came to film and television is extinct. Then there were gatekeepers, it was prohibitively expensive to make a film, to be a director you had to be an entrepreneur to raise money. – Tom Hooper
220. I think when I was on the corporate ladder, it was very difficult to maintain the hours. It’s a little easier when you have you’re an entrepreneur. – Tory Burch
221. If you ain’t making waves, you ain’t kickin’ hard enough. – Unknown
222. Its better to own the racecourse then the race horse. – Unknown 223. You don’t buy a nice car and get rich you get rich and buy a nice car. – Unknown
224. An entrepreneur assumes the risk and is dedicated and committed to the success of whatever he or she undertakes. – Victor Kiam
225 The only place where success comes before work is in the dictionary. – Vidal Sassoon
226. If you are really thankful, what do you do? You share. – W. Clement Stone
227. Regardless of who you are or what you have been, you can be what you want to be. – W. Clement Stone 228. Tell everyone what you want to do and someone will want to help you do it. – W. Clement Stone
229. Try, try, try, and keep on trying is the rule that must be followed to become an expert in anything. – W. Clement Stone
230. Do or do not, there is no try. - Yoda, jedimestari
Do. Or do not. There is no try. - Yoda
231. I’d say it’s been my biggest problem all my life.. it’s money. It takes a lot of money to make these dreams come true. – Walt Disney
232. The way to get started is to quit talking and begin doing. – Walt Disney
233. I’ve been acting since I was 10. My dad was an entrepreneur, so I guess something along those lines. I wouldn’t want a 9-5 job. – Will Estes
234. That’s a tough question; I’ve been acting since I was 10. My dad was an entrepreneur, so I guess something along those lines. I wouldn’t want a 9-5 job. – Will Estes
235. Being realistic is the most commonly traveled road to mediocrity. – Will Smith 236. Money and success don’t change people; they merely amplify what is already there. – Will Smith
237. Do not wait to strike until the iron is hot; but make it hot by striking. – William B. Sprague
238. The best use of life is to spend it for something that outlasts it. – William James
239. Success is walking from failure to failure with no loss of enthusiasm. – Winston Churchill
240. Every choice you make has an end result. – Zig Ziglar
241. If you want to reach a goal, you must ‘see the reaching’ in your own mind before you actually arrive at your goal. – Zig Ziglar
242. Money won’t make you happy… but everybody wants to find out for themselves. – Zig Ziglar
243. One can get anything if he is willing to help enough others get what they want. – Zig Ziglar
244. Positive thinking will let you do everything better than negative thinking will. – Zig Ziglar 245. Success is the maximum utilization of the ability that you have – Zig Ziglar
246. You were born to win, but to be a winner, you must plan to win, prepare to win, and expect to win. – Zig Ziglar 247. Paranna jatkuvasti. Paranna 12 kertaa vuodessa - Ilkka O. Lavas
248. Menestyjällä on ripaus uhkarohkeutta, muttei yhtään liikaa. - Ilkka O. Lavas
249. Menestyvä yrittäjä luo ympärilleen verkoston. Ilkka Lavas
250. Menestyjä uskaltaa päättää, mikä hänestä tulee isona. Ilkka O. Lavas
251. I’ve always worked very, very hard, and the harder I worked, the luckier I got. – Alan Bond 252. “Your time is limited, so don’t waste it living someone else’s life. Don’t be trapped by dogma – which is living with the results of other people’s thinking. Don’t let the noise of other’s opinions drown out your own inner voice. And most important, have the courage to follow your heart and intuition. They somehow already know what you truly want to become. Everything else is secondary.”
- Steve Jobs
253. “My biggest motivation? Just to keep challenging myself. I see life almost like one long University education that I never had — everyday I’m learning something new.”
- Richard Branson
254. “Every time you state what you want or believe, you’re the first to hear it. It’s a message to both you and others about what you think is possible. Don’t put a ceiling on yourself.”
- Oprah Winfrey 255. “It’s fine to celebrate success but it is more important to heed the lessons of failure.”
- Bill Gates
256. “It takes 20 years to build a reputation and five minutes to ruin it. If you think about that, you’ll do things differently.”
- Warren Buffett
257. “One of the huge mistakes people make is that they try to force an interest on themselves. You don’t choose your passions; your passions choose you.”
- Jeff Bezos
258. If you always do what you’ve always done, you’ll always get what you’ve always got! – Alan Scott
259. Logic will get you from A to B. Imagination will take you everywhere. – Albert Einstein 260. Älä jumiudu yhteen juttuun. Ilkka O. Lavas 261. Pidä huolta osaamisestasi. - Ilkka O. Lavas
262. Osta enemmän arpoja
Pysäyttämätön ostaa enemmän arpoja, sillä onnistumisen todennäköisyys lisääntyy, kun lisää mahdollisuuksia onnistua. - Ilkka O. Lavas
263. Asiakkaan menestyminen ykkösajatuksena - Eero Lehti 264. Toimi kun on aika toimia. Ilkka O. Lavas
265. Elämä on lupauksia, pidä niistä kiinni. Ilkka O. Lavas
266. Palkkaa parhaita - Ilkka O. Lavas
267. Kerää ympärillesi kasvua haluavia osaajia. Ilkka O. Lavas
268. Benchmarkkaa ja vertaa yli totuttujen rajojen. Ilkka O. Lavas
269. Myy kun on aika myydä. Ilkka O. Lavas
270. Katso eri näkökulmista. Kun jokin asia tuntuu liian suurelta, voin siirtyä katsomaan sitä pilvenpiirtäjäperspektiivistä. Voin siirtää itseni mielikuvituksen avulla lentokoneeseen tai vaikka asiakkaani asemaan. - Ilkka O. Lavas 271. Uskalla priorisoida ja tunnista se, mikä on tärkeintä - Ilkka O. Lavas
272. Kehitä osaamista. Ilkka O. Lavas
273. Tarkkaile kehitystä ja muita, jotta pysyisit nopeana. Ilkka O. Lavas
274. Luo menestyvä ekosysteemi. Ole epäitsekäs ja epämustasukkainen. Ilkka O. Lavas
275. Treenaa fyysistä kuntoasi. Terve sielu terveessä ruumiissa performoi parhaiten. - Ilkka O. Lavas 276. Elä hetkessä, mutta pidä katse tulevaisuudessa - Ilkka O. Lavas
277. Elämä on peli, pelaa se. - Ilkka O. Lavas
278. Aseta mitattavia tavoitteita. Ilkka O. Lavas
279. Ilmaise omistajatavoitteesi - Ilkka O. Lavas
280. Raha on väline, ei palkinto - Ilkka O. Lavas
281. Elä tässä hetkessä. Ilkka O. Lavas 283. Luontainen yrittäjä on onnellinen, sillä hän uskoo unelmiensa kauneuteen. - Ilkka O. Lavas
284. Luontainen yrittäjä on se, joka näkee mahdollisuudet, ennenkuin niistä tulee ilmeisiä. - Ilkka O. Lavas
285. Luontaista yrittäjää ei kunnioiteta siitä, mitä hän sai. Häntä kunnioitetaan siitä mitä hän antoi. Ilkka O. Lavas
286. Luontainen yrittäjä on töissä 24 tuntia, eikä se edes tunnu työltä. Ilkka O. Lavas
287. Luontainen yrittäjä ei tee työtä, hän elää. Ilkka O. Lavas
288. Pitkän tähtäimen tulos mitataan merkityksen synnyttämisellä. Ilkka O. Lavas 289. Jokainen on innostunut välillä. Yksi on 30 minuuttia, toinen 30 päivää, mutta hän joka on innostunut 30 vuotta, menestyy elämässään. - Ilkka O. Lavas
290. Yksikään yrittäjä ei ole menestynyt ilman innostusta. Ilkka O. Lavas
291. Tappio ei ole virheistä pahin. Olla yrittämättä on pahin. Ilkka O. Lavas
292. Arvokkainta maan päällä ei ole raha. Ilkka O. Lavas
293. Yrittäjä hyödyntää mitättömiltä tuntuvat asiat, saadakseen aikaan mahdottomia. Ilkka O. Lavas 294. Perinnön jättäminen maailmalle on yrittäjän palkinnoista suurin. Ilkka O. Lavas
295. Muutos on pelottavin, ja silti todennäköisin asia ihmisen elämässä. Ilkka O. Lavas
296. Moni yrittäjä saa neuvoja. Vain viisas hyödyntää niitä. Ilkka O. Lavas
297. Tyhmä yrittäjä kadehtii kilpailijansa onnea. Viisas rakentaa omaa onneansa. Ilkka O. Lavas 298. Opi kokemuksista. Myös muiden. Ilkka O. Lavas
299. Yrittäjä, oletko korvaamaton? Tökkää sormesi veteen ja katso jääkö veteen reikä kun vedät sormesi pois. Ilkka O. Lavas 300. You must unlearn what you have learned. Yoda
Kirsti Lonka todisti jo 2000 -luvun alkupuolella eräässä Nuorkauppakamarin seminaarissa meidän kaikkien olevan kyborgeja. Olen miettinyt asiaa monesti. Mikä kyborgi on? Miten meidän kybernetiikka on kehittynyt 2000-luvulla?
Kyborgi (engl. cyborg) tarkoittaa biologista organismia, johon on yhdistetty jotain, ihan mitä tahansa ihmisen valmistamaa tekniikkaa.
1) Sinulla on lisämuisti
Nykyaikainen kyborgi käyttää muistinlaajennosta. Nykyaikaiset ihmiseen liitettävät lisämuistit osaavat muistaa syntymäpäiviä, puhelinnumeroita ja kommunikoida telepaattisesti toisten kyberneettisten organismien kanssa.
Kirsti Lonka esitti havainnont, että yksi tyypillisimmistä lisämuisteista on kännykän puhelinmuistio. Emme enää muista ihmisten puhelinnumeroita, vaan olemme ulkoistaneet teknologiselle vempaimelle osan muististamme. Älypuhelin on nykyaikaisen kyborgin vakiovaruste.
2) Hyödynnät alkeellista telepatiateknologiaa
"Telepatia eli ajatuksensiirto on parapsykologinen ilmiö, jolla tarkoitetaan kykyä kommunikoida toisten kanssa ajatuksen välityksellä." - Wikipedia
Moni meistä nykyään saa telepaattisia viestejä taskuunsa. Värinä taskussa signaloi keskushermostoamme siirtämään näköaistin kautta viestin facebook kaverimme kommentista aivoihimme. Sanattomasti viestimme toisillemme. Hyödyllistä ja nykyaikaista. Värinähälytyksen kautta herättävä mobiiliviestintä on yksi nykyaikaisimmista telepatian muodoista. Olemassa on jo vielä modernimpaa silmälaseihin integroitua teknologiaa, joka herättää meidän telepatiavastaanottimemme ilman käsien heiluttelua tai taskuvärinöitä.
Aivo-ohjattu teknologia on jo niin pitkällä, ettei mene montaa vuotta kun instaus, facebookkaus ja tweettailu sujuu suoraan ajatuksen voimalla.
3) Ohjelmoit itseäsi joka viikko
Jokaisella ihmisellä on päässään tietokone, joka on ohjlemoitu sekä tahdonalaisten että tahdosta riippumattomien toimintojen aikaansaamiseen. Tyypillisimpiä toimintaketjuja aivoissamme on Tunne-Ajatus-Toiminta -ketju.
Tyypillisimpiä ihmisen rutiineista on nälän tunteeseen reagointi. Kun nälän tunne syntyy, se on oikeastaan tarve. Se vie ajatukset pois työstä. Viimein syömisen tarve tulee niin voimakkaaksi, että työ keskeytyy ja ihminen menee syömään. Mikäli hän ei tyydytä syömisen tarvettaan, hänestä tulee ärtynyt, kiukkuinen ja levoton. Kun tarve on vihdoin tyydytetty, hän voi palata rauhassa töihin.
Ohjelmoimme itsellemme rutiineja. Tyypillinen on herääminen. Opetamme itsemme, että kännykän herätyskellon ääni on signaali sille, että on aika herättää tarve heräämisestä. Tarve on tunne jota vastaan voi kamppailla. Motivaatiosta riippuen joko pakotamme tai innostamme itsemme heräämään. Kivana päivänä herääminen merkitsee iloista tunnetta, tylsänä päivänä mälsää tunnetta. Molemmissa ohjelmallisesti aiheutamme meille tunteen syntymisen, joka sitten aiheuttaa jälleen toimintaketjun Tunne-Ajatus-Toiminta.
Kybernetiikalla lisää tehokkuutta
Voimme hyödyntää kyberneettisiä ominaisuuksiamme myös toimintamme tehostamiseen. Olen aikaisemmin kirjoittanut aiheesta pari vinkkiä miten itse hyödynnän kybernetiikkaa ja itseohjelmoitavuutta.